sunnuntai 26. marraskuuta 2017

A Merry Christmas Miracle (A Merry Friggin' Christmas)

Jouluilu ja koirailu tässä tuntuvat vuoroaan vaihtelevan, kun viimeksi Beethoven viidettä kertaa jo jolkotteli katsojien riemuksi, vaiko sittenkin riesaksi ja sitä ennen Pohjoisnavan tonttuverstaalla puuhailtiin jokseenkin eripuraisissa sekä katkerissakin tunnelmissa jouluvalmisteluja Vince Vaughnin tähdittämässä komediassa Fred Claus. Taitaa tähän talviseen juhlaan kurkistava katseluvalikoima olla siihen pisteeseen nähty, ettei ole oikein mahdollisuuksia yhdistellä mainittuja elementtejä suloiseksi joulukoirailuksi, mutta ehkä tällaisen pienen puutteen kanssa pystyy silti jotenkin sinnittelemään ja elelemään. Toisaalta, jos tahtoisi menneitä näissä merkeissä muistella, niin voisi mainita, että onhan niitä söpöjä hauvoja tullut joululähettiläinä nähtyä esimerkiksi seuraavissa elokuvissa: The Search for Santa Paws, Santa Paws 2: The Santa PupsSanta Buddies: The Legend of Santa Paws ja onhan se Beethoven toki myös jouluiseen menoon mukaan tempaistu touhuilemaan, eli kyseessähän on hiukan hupsu vuhistelu Beethoven's Christmas Adventure. Luulisi, että noista löytyy ainakin alkuun ihan kelvollistakin katseltavaa, jos tätä lajia tahtoo nähdä. Yritän itsekin pitää silmiä auki, jos olisi näitä lisää napattavaksi kokoelmaan, mutta ehkäpä unohdan koirakaverit hetkeksi ja höpöttelen hiukan vähän arkisemmasta jouluisesta draamakomediasta...


Juttu vaatii ensin pientä pohjistelua, eli alkuun saadaan nopea vilkaisu aikaan, jolloin Boyd oli vielä joulupukkiin uskova pieni poika aattoyönä uteliaana ja malttamattomana hipsimässä lahjojaan ennakkotarkastamaan. No, Mitch-isä (Robin Williams) taas oli päättänyt samaisena iltana ryypiskellä kunnolla, ja päätyi paasaamaan pojalleen tuiman tujauksen elämän valikoituja faktoja, joista ei välttämättä niitä mukavimpia joulumuistoja muodostunut. Siitä hypätään aikaan, jolloin Boydilla (Joel McHale) onkin jo oma perhe, eikä hän tahdo ikinä tehdä vastaavaa tylyä temppua lapsilleen, vaan jouluilu menee monessa mielessä ennemmin yliyrittämisen puolelle. Lapsista Vera (Bebe Wood) jo kyseenalaistaa joulupukin, mutta nuoremmalla Douglas-pojalla (Pierce Gagnon) on ainakin ripaus uskoa jäljellä. Meneillään on historian lämpimin vuosi, mikä tarkoittaa, että tekolunta tarvitaan jouluisen ulkokuoren luomiseksi, mutta se ei ole Boydin huolista suurimpia. Illalla hän tilitteleekin vaimolleen Luannille (Lauren Graham), että mitenköhän monta aidosti taianomaista ja jännittävää joulua kuusivuotiaalla pojalla mahtaa olla enää edessä...?

Muiden murheiden lisäksi Boydin vähän etääntynyt nuorempi veli Nelson (Clark Duke) soittelee ja kertoo, että on tavallaan saanut lapsen ja tahtoisi järjestää hänelle ristiäiset. Taitaa olla juuri tarkoituksella päiväksi valittuna jouluaatto, mikä ei lainkaan miellytä Boydia, koska käytännössä pitäisi viettää joulua vanhempien luona, eivätkä huonot välit isään ole ilmeisestikään lainkaan tervehtyneet. Vaikeahan kutsusta kuitenkin on kieltäytyä, eli siitäpä vain suunnitelmia muuttelemaan... Mitchin kotona käydään Donna-vaimon (Candice Bergen) kanssa sävyltään vähän vastaavaa keskustelua, eli eipä tämä järjestely isääkään innosta, kun vaatelias poika perheineen tunkee nurkkiin rajoittamaan omaa paheellista elämää. Kummaltakin puolelta löytyy siis vastustusta, mutta Nelson ilmeisesti tahtoo koko perheen samaan pöytään pitkästä aikaa joulua viettämään, eli lumeton suurkaupunki jääköön taakse ja auto kohti talvisempaa Wisconsinia. Mielialaa piristämään Boyd onnistuu vielä matkalla hurjastelemaan itselleen ennakkojoululahjaksi 450 dollarin ylinopeussakon, ja siitä on hyvä jatkaa kohti tulevia taistoja.



Ilta ehtii hämärtymään ennen kuin vanhempien luo päästään ja suunnilleen samalla sekunnilla sekoilu alkaa, kun Boyd onnistuu tuikkaamaan lahkeensa liekkeihin. Isä sentään sammuttelee housut, mutta muuten tunnelma ei erityisen ystävällinen ole, vaan ennen niitä kunnon kärhämiä pitäisi siellä kirkossakin käväistä, jossa myös hieman kiusaantuneina ja hölmistyneinä istuskellaan kuuntelemassa Nelsonin juttuja. Lapsi ei nimittäin ole ihan perinteisimmässä mielessä Nelsonin ja kaverin tilannetajukin taitaa pikkuisen tökkiä, mutta koko porukka selviää sentään yhteiselle aattoillalliselle, joten piikittely voikin kunnolla alkaa. Ainakin osalla tuntuu olevan tarvetta päästä vähän sanallisia kirveitä kokeilemaan ja Boydin käsitys pahasta virheestä vain vahvistuu. Luann kuitenkin vetoaa häneen, että lapset viihtyvät mainiosti muun perheen seurassa, eikä Mitch ole pienemmille lainkaan niin ilkeilevä, joten olisi syytä yrittää sinnitellä näiden parin päivän läpi.

Nihkein mielin Boyd suostuu ensimmäisten kolhujen jälkeen jäämään saman katon alle, mutta vielä olisi luvassa paljonkin siedettävää. Douglasin joulupukkiusko joutuu kovalle koetukselle, kun vanhemmat leikkikaverit vähän kertoilevat juttuja, eivätkä muutenkaan ole jouluilusta niin viehättyneitä. Aattoillan lähestyessä jo yötä tajuaa Boyd yht'äkkiä, että Douglasin lahja on unohtunut kauas kotiin ja se viimeistään veisi pojan jouluilot tiehensä. Kömmähdyksestä kuuleva Mitch melkeinpä ilkkuen huutelee pojalleen kehnohkoja korvike-ehdotuksiaan ja siinäpä alkaa olla jo nujakointikin lähellä. Ehkäpä tämä pilkkaaminen osaltaan nostelee Boydin sisua, sillä hän tahtoo lähteä väsyneenä ajamaan pitkää matkaa noutaakseen paketin pojalleen. Luann ei ole lainkaan ilahtunut ajatuksesta huristella kahdeksan tuntia pimeillä talvisilla teillä ja vieläpä puoliunisena. Boyd kuitenkin on päätöksensä tehnyt ja lähtee reissuun, mutta koko yritys on kaatua autohuolien takia heti alkuunsa. Aivan niin tökerösti ei seikkailu tietenkään seisahda, sillä Mitch tulee auttelemaan poikaansa ja lupaa kyydittää tämän perille saakka. Vaikuttaakin siltä, että jo ennakkoon pitkästä ja uuvuttavasta yöstä tulee kummallekin aiottuakin raskaampi ajelu. Mennäänkö kohti lopullista välirikkoa, vai löytääkö kaksikko juttuihinsa lopulta jonkinlaista sopuisampaa sävyä...?



Mitään suuria yllätyksiä ei tämä epätoivottu yhteinen taival oikeastaan tuo katsojan iloksi, mutta lähtee varsin nopsaan toteuttelemaan ensimmäisten kohtausten kohottelemia ennakkopelkoja. Matkasta ei todellakaan ole mukavinta katselukokemusta tahdottu tehdä, mutta jos hyviä puolia miettii, niin voisi mainita, ettei se noin minuuteissa mitattuna ole ylitsepääsemättömän pitkä, siinäpä se suurin plussa jo taisikin tulla. Elokuva kaikkiaan kestää siis 78 minuuttia, josta vielä melkein kahdeksan kulutetaan lopputeksteihin, eli suorastaan lyhyt rykäisy tämä räyhäys lopulta on. Siitäkin huolimatta kävi kertaan jos toiseenkin mielessä ennenaikainen keskeyttäminen, mutta niinpä vain sinnikkäästi silmäilin loppuun saakka. Uurastuksesta tosin sai palkkioksi lähinnä vaivaantuneisuutta sekä pahaa mieltä, eli niinkin onnistunut jouluelokuva A Merry Christmas Miracle omalla kohdalla oli.

Ylenpalttista pirteää jouluisuutta on ilmeisesti tietoisestikin lähdetty karttelemaan, mikä näkyy jo ennen Boydin perheen saapumista, kun pukkinukkea hutkitaan sekä piestään armotta ja muutenkin pidetään yllä ankeahkon äreää ja naljailevaa tunnelmaa. Vaikutelmaa vahvistelee osaltaan visuaalinen ilmekin, eli väripaletti on sävyltään tummempaan suuntaan, havaittavissa on tietynlaista koruttomuutta ja yleisestikin ahtaan televisioelokuvamaista kuvaa tahdotaan esitellä. Vaikka välillä jokunen kaunis ja kiltti sananenkin saadaan sujautettua sekaan, niin mielestäni elokuva ei missään vaiheessa ikävää ilmapiiriään pysty karistamaan. Tarjolla olisi huutoa ja rähinää plus ilkeilevää piikittelyä ja jos sekään ei riitä, niin kaupanpäälliseksi voipi saada vielä satunnaista hutkimistakin. Näiden turhankin tarmokas toisto takaa, ettei jokunen tönkkö ja typerä väärinkäsitys tai muu kommellus perusvirettä juuri pirteämpään suuntaan onnistu kampeamaan.



Jos joku tästä innostuu, että kyseessä olisi antijouluinen reippaasti rienaava rykäisy, niin väitän, ettei kyseessä todellakaan ole mikään Bad Santa, joka taas on paikoin hyvinkin riehakas ja riemukaskin omanlaisensa vipeltäjä, eli ehkei toheloinnista tykkäämättömyys ihan ainoastaan katsojan pipokireydestä johdu. Kaipa tässä on tahdottu tehdä tavallista uskaliaampi rosoinen joulukomedia, mutta sanoisin, että kykyjen sekä uskalluksen puute jättää koko homman siinä mielessä pahasti puolimatkaan luoden lähinnä tympeää tolloilua. Kyllähän pulloa kallistellaan, kompuroidaan kännissä, horkkainen joulupukki lorottelee menemään ja sitä rataa, mutta kaikkiaan sikailukin on vähän niin ja näin pikkutuhmasti huiskittua satunnaista sekoilua, josta lähinnä väkinäisyyttä välittyy, enkä oikein usko, että tumman huumorin ystävät väsynyttä hoopoilua kovin korkealle arvostaisivat. Kielenkäyttö kuitenkin on semikarkeaa ja vihjailevaa, joten voipi olla, että siinä suhteessa kotoinen seitsemän vuoden ikäsuositus on hieman alhainen ja muutenkin elokuva on teemoiltaan sekä hahmoiltaan siihen suuntaan, että vähän epäilen osuvuutta perheen pienimmille. Enpä siis lähtisi tästä ainakaan mitään koko perheen yhteistä iloista jouluelokuvakokemusta kokeilemaan...


Mitchin osassa känkkäränkköivä Robin Williams ei ehtinyt elokuvan ensi-iltaa nähdä, sillä hän menehtyi vuoden 2014 elokuussa ja loppuvuodesta ilmestynyt A Merry Christmas Miracle onkin siten ensimmäinen hänen kuolemansa jälkeen tupsahtanut teos. Väittäisin, ettei Williams ole lainkaan parhaimmillaan ilkeilyssään tai naama väärällään karjuessaan, ja vaikka en miehen isoimpiin ihailijoihin ole missään vaiheessa lukeutunut, niin tuntuu ikävältä, että leppoisana ja hauskana maailman elokuvayleisöille tutuksi tullut kaveri joutuu jättämään jäähyväisiä näinkin ankeissa merkeissä. Hiukan mietityttää, että onkohan tämän takia elokuvaa lähdetty leikkaamaan uuteen muotoon, koska IMDB ilmoittaa kestoksi 88 minuuttia ja lisäksi samaisen sivuston triviaosastolla tiedotetaan, että Williamsin kunnioitukseksi olisi editoitu, mutta eipä sen tarkemmin kerrota, mitä muutoksia olisi tehty. Minua ei pahemmin haittaa, jos onkin päätetty lyhentää, sillä tosiaan nykymitassakin on jo purtavaa ja voisin arvailla, että kenties jotakin Mitchin kiukkuilua tai karkeuksia olisi siistitty? Kaipa näitä yksityiskohtia voisi yrittää nuuskia jostakin, mutta syystä ja toisesta ei kiinnosta kovinkaan paljoa asiaan perehtyä.


Niinpä tämä talvinen tuskien taival onkin enimmäkseen kohtalaisen kamalaa katseltavaa, eikä voi sanoa, että vain pari pientä juttua pitäisi korjata, vaan on helpompi heittää koko haiseva kasa sitä itseään roskiin. Matkalla muistellaan raivolla vanhoja kaunoja ja siihen vielä itsesäälittelyt päälle, jolloin sohvanököttäjän tolkuton piina vain pitkittyy. Tiedetään, tiedetään, kyllä sieltä vielä se hilpeä ihme on tulossa, kun kaikki lopulta ymmärtävät ja hyväksyvät toistensa nurjat puolet. Minusta sitä ennen joutuu kuitenkin kärsimään kohtuuttoman kauan, eikä loppulässytyksillä ole paljoakaan pelastettavissa, koska samat tyypit ovat hätäsuunnitelmineen ja muine sekalaisine töppäyksineen sen verran häikäilemättömiä ja häijyjäkin, että on pikkuisen liikaa pyydetty, jos paria minuuttia myöhemmin pitäisi katsomon puolella kyynelehtiä lämpöistä jouluihmettä. Sinänsä sanoma anteeksiannosta ja virheiden myöntämisestä on ihan hyvä, mutta liian moni juttu on yksinkertaisesti pahasti pielessä ja koko homma tökkii siinä määrin, ettei parin hetkosen hymistelyillä koskettavaa joulutaikaa ruudulle tekaista.

Nimi tosiaan lupailee kyllä sitä iloista ihmettä, joka jouluiseen aikaan mainiosti sopisikin, mutta suoraan sanottuna tämä lopulta lämminhenkisyyttäkin tavoitteleva tekele on sarjassaan intoa ja iloa vailla ankeasti eteenpäin tumpeloiva irvikuva, josta sitä yhtäkin onnellista hymyä saa etsimällä etsiä, eikä edes joulun ihme suostu sitä kaikenlaista kärsineelle katsojalle suomaan. Onhan se selvää, etteivät kaikki voi viettää pelkän ilon ja onnen kyllästämiä kiiltokuvajouluja, mutta tällä teoksella ei valitettavasti tunnu olevan mitään kunnollista potentiaalia lähteä yhdistelemään rosoa lämpöön ja siten koskettavaa kokonaisuutta luomaan. Menneiden virheiden kohtaaminen, myöntäminen ja anteeksianto käydään ikävä kyllä hyvin pintapuolisesti ja kaavamaisen pakollisesti läpi, eikä siis ole ihmeistä suurimpia, kun eivät kyyneleet valtoimenaan virtaile. Jos tahtoisi lähteä tunteita sanoiksi laittamaan, niin jälkeen jää ennemmin jokseenkin vaivaantunut olo nolosta sekä kehnosta onnellisen lopun yrityksestä ja rasittunut mieli elokuvan yleisestä kurjuudesta lukuisine epähauskoine elämöinteineen. Surkeita jouluelokuvia on tullut niin monta nähtyä, etten nyt uskalla väittää, että A Merry Christmas Miracle olisi selkeä pohjanoteeraus, mutta liioittelematta menee viiden kamalimman joukkoon, enkä sitä tahtoisi kenenkään pakettiin sujauttaa. Lopputekstien jälkeen saadaan vielä yllätyksenä ylimääräinen turaus vastenmielistä mölinää ja sen perään on kehdattu laittaa muistolause menehtyneelle Williamsille. Oikeastaan melkoisen osuvasti tämä tökerö ele summaa sekä kruunaa kamalan kokonaisuuden ja varmistelee katsojaparalle pahan mielen. Hou-hou-hou tai ehkäpä ennemmin hyi-hyi-hyi-yökötys...



A Merry Christmas Miracle (2014) (IMDB)

perjantai 24. marraskuuta 2017

Beethoven's 5th (Beethovenin viides)

Vielä ei välttämättä ole oiva aika jumittua pidemmäksi rupeamaksi joulumaailman ihmeitä elokuvien kautta ihastelemaan, ja niinpä viimeksi vilkaistu Fred Claus jääkin väliaikaiseksi vierailuksi pukin tukikohtaan, mutta luulisin, että ennen pitkää tonttutouhut ja joulujuhlistelut kutsuvat takaisin. Ajattelin kuitenkin ottaa tähän väliin erään iltaman iloksi ja vaihteluksi vuhistelua, eli Beethoven-elokuvasarjan läpikäynti jatkuu jälleen. Edellisestä kohtaamisesta ei kovin kauaa vierähtänyt, koska neljäs seikkailu tuli kommentoitua jokunen päivä sitten. Kaikkia jäljellä olevia osia en ole aikonut ihan näin tiiviiseen tahtiin ahmaista, mutta pari melkein peräkkäin maistunee kyllä, ja onpa sitten aiemmat kommellukset paremmin muistissa noin vertailun kannalta. Neljännestä elokuvasta kirjoitellessa heräili nimittäin varovaisia toiveita, josko tekijäporukan vaihtuminen toisi edes hitusen uutta verta ja pirteämpää menoa kohtalaisesti nuupahtaneeseen elokuvasarjaan?


Alkutekstijakson kuvitusta katsellessa mielessä käypi ajatus, että onkohan osien välissä tapahtunut aikamoinen aikaloikka, kun nähdään nopeutetulta vaikuttavaa kaahailua ahtailla hiekkateillä menneen maailman menopeleillä Quicksilverin pikkukaupungin liepeillä. No, varsin nopeasti kalenteri käännellään nykypäivään ja siinä välissä Quicksilver on melkein nelinkertaistanut väkimääränsä, mutta on edelleen alle 2500 ihmisen pikkukaupunki. Jos ei muisti aivan kamalasti takkuile, niin toistaiseksi tällä paikalla ei ole ollut suurempaa merkitystä Beethoven-saagassa, mutta nyt kyseistä koirakaveria kuljetteleva bussi kiitelee siihen suuntaan. Beethoven löydetään katsojien iloksi luvattomia herkkuhetkiä nautiskelemasta näpistellessään naposteltavaa jonkun eväslaukusta, mistä tietysti tulee torumista. Aivan yksikseen ei hauvaa tietenkään ole reissuun tuupattu, vaan mukana on kahdessa edellisessä elokuvassa nähty Sara Newton, jonka esittäjäksi on tosin vaihtunut Daveigh Chase.

Liikutaan kaukana kotoa ja Sara hieman huolestuneena pohtii, millainen kesäinen kuukausi mahtaa olla edessä ja tuleeko vierailusta hirmuisen tylsä koettelemus. Pieni vieras paikkakunta ei saa hihkumaan ja sieltä hän tuntee ennakkoon ainoastaan äitinsä veljen, eli Freddy-enon (Dave Thomas), jota ei ole nähnyt pitkiin aikoihin. Sara jää Quicksilverin keskustaan odottelemaan jatkokyytiään ja lyhyen odottelun jälkeen Freddy huristelee paikalle erikoisemmalla ajoneuvolla. Matkalla kohti miehen kotia jutellaan vähän siitä, miksi tyttö on tulossa näinkin pitkälle vierailulle yht'äkkiä. Alkuperäisenä aikomuksena oli kuluttaa kuukausi kesäleirillä, mutta sieltä pyydettiin Saraa poistumaan kesken kaiken, kun katsottiin, ettei hän välttämättä sellaiseen touhuiluun sovi mukaan ja vanhemmat taas ovat pidemmällä matkalla Bahamalla. Näinpä siis saadaan kahden edellisen elokuvan näyttelijäporukka käytännössä kokonaan korvattua uusilla naamoilla. Freddyn luona vallitsee ainakin Beethovenin silmiin kotoisa epäjärjestyksen ja siivottomuuden tila, johon hauvan on helppo sopeutua ja Freddy näyttää heti, että hän suosii pikaisia ja suurpiirteisen tehokkaita putsauksia nurkissaan ja muutenkin elelee huolettomaan tapaan...



Freddylla on asumuksensa yhteydessä korjauspaja, jossa hän yrittää pitää Quicksilverin autokantaa toimintakykyisenä, ja hommat odottelevat, joten eno kehottelee Saraa tutustumaan kaupunkiin samaan ikäluokkaan kuuluvan Garrettin (Sammy Kahn) kanssa. Ihan pätevältä vaikuttava esittelykierros järjestyykin, vaikka Sara alkuun empii ja myöhemmin lähdetään isommalla porukalla paikalliselle järvelle onkimaan. Freddy hieman hassutellen varoittelee kalkkaroista, kaivoskuiluista ja kummituksista, joita näillä seuduilla riittää, mutta Beethoven ei ainakaan ensimmäisenä säikähdä, vaan pujahtaa puiden sekaan itsekseen ihmettelemään. Pian saavat muutkin kummastella, kun hauva palailee hyvinkin vanha kymmenen dollarin seteli suussaan. Löytöön ei kuitenkaan sen suuremmin kiinnitetä huomiota, vaan päätetään, että löytäjä pitäköön.

Myöhemmin Sara yrittää maksaa samaisella kympillä, jolloin kyläkauppiaalla herää epäily väärennetystä valuutasta. Paikallinen sheriffi Faith Ford (Julie Dempsey) kuitenkin vakuuttelee, että kyseessä on vain vähän aikaa 1920-luvulla käytössä ollut malli, jolla on arvoa enemmänkin. Juttu muuttuu koko ajan kiinnostavammaksi, kun tarinaan mukaan tulee vuosisadan alkupuolella pankkeja rosvoillut kuuluisa pariskunta. Legenda kertoo, että hurjan takaa-ajon päätteeksi pari hukkui saaliineen Quicksilverin järveen, mutta eipä löydetty ruumiita tai rahojakaan, eli olisi mysteeriä setvittäväksi uteliaille, ja niitähän tässä kylässä kyllä riittää. Nopsasti näyttääkin siltä, että suuri osa väestä tahtoo mennä öiseen metsään seteliseikkailulle ja Beethovenkin näyttää saavan paljon uusia ihailijoita, sillä porukka uskoo koiran tietävän reitin aarteen luo. Siinäpä olisi syytä vaikka koirakaappaukselle, mutta onkohan sekään sittenkään oikotie onnelliseen elämään...?



Vanhalle koiralle ei välttämättä lähdetä mahdottoman paljon uusia temppuja opettamaan, mutta maisemia kuitenkin vähän vaihdetaan ja onhan aarrejahtikin sinänsä uutta puuhaa. Setelien perässä painelu kyllä omiin silmiin näyttää varsin ihmisvetoiselta, ja vaikka nimikkohauvaakin yritetään mukana kuvioissa pitää, niin järkevän sekä luontevan tekemisen kehittely karvaiselle tähdelle vaikuttaa vähän väkinäiseltä. Välillä Beethoven onkin käytännössä kateissa kuvista pitkiäkin aikoja ja näkyvimmin mukana kaoottisemmissa kohkauksissa, mutta monesti muuten vilahtaa lyhyesti tai pönöttelee taustalla. Onhan se sinänsä ihan ymmärrettävää, ettei Beethovenilla ole sanaa sanottavana, kun muu porukka vaikka mietiskelee, kuka jokseenkin epäilyttävistä kaupunkilaisista voisi olla eniten kadonneesta ryöstösaaliista kiinnostunut.

Selvästi menoa on tahdottu piristää heittämällä kylään ainakin kourallisen verran puolikajahtaneita tyyppejä. Löytyy omituista sukeltajaa, pahasti peliongelmaista säheltäjää, kummallinen kirjastovirkailija, vainoharhainen viinankeittäjä ja epämääräinen joukko muutakin väkeä, joka ehkä on saanut aivotoiminnan kannalta haitallisen annoksen paikkakunnan runsaista elohopeavaroista, mutta väittäisin, että omalaatuisuus tuntuu monen kohdalla melkoisen päälleliimatulta ominaisuudelta, eikä näissä erikoispiirteissä ainakaan tämä katsoja hurmaavaa huumoriarvoa näe. Alussa vähän säikähtää, että kuuluukohan Freddy myös itsetarkoituksellisten omituisuuksien joukkoon, mutta ennemmin kaverille halutaan antaa vähän räväkkä esittely. Onhan hänellä rentoa otetta elämään ja lastenkasvatukseen, vähän taipumusta porsasteluun sekä tietysti sattuu ja tapahtuu, mutta tyypin touhuissa ei mennä minusta onneksi minnekään rasittaviin älyttömyyksiin. Lisäksi voisi mainita, että kun Freddya edeltävät miekkoset ovat suhtautuneet jokseenkin nihkeästi Beethovenista huolehtimiseen, niin Freddyn asennetta vinksautetaan mukavasti toiseen suuntaan. Uusi nelijalkainen ystävä tuntuukin kelpaavan erinomaisesti seuraksi ja myös korjausapuriksi kaikesta kuolaamisestaan ja kommelluksistaan huolimatta.



Yölliset retket tuovat mukanaan lievästi jännittäviä elementtejä, kun legendoihin sekoitellaan levottomia aaveita ja muuta kummallista, mutta nämä jutut pidetään melkoisen kesyinä ja annostellaan lyhyinä otoksina. Elokuva kuitenkin on tehty hyvin nuorillekin katsojille, niin siksipä kummitusjutut loppuvat melkeinpä heti alkuunsa, eikä lähdetä niistä mitään painajaismateriaalia kasaamaan. Suunnilleen sama lähestymistapa on käytössä toimintatuokioiden suhteen, eli kevyttä ja kilttiä hurjastelua saadaan hiukkasen aikaiseksi. Pahistelukin alkaa olla jo silkan pelleilyn puolella, eli isompaa ahdistusta ei ole siltäkään suunnalta luvassa, mutta silti täytyy se pakollinen perinteinen koirakaappaus suorittaa, ei voi mitään.


Runsaan vuosikymmenen aikana saatiin siis tekaistua viisi Beethoven-elokuvaa, ja sitten tuli jälleen pidempi paussi näiden tuotantoon. No, saagaa ei kokonaan tahdottu haudata, vaan viiden vuoden (luovan?) tauon jälkeen ilmestyi Beethoven's Big Break, jossa käsittääkseni tekijät ja hahmot vaihtuvat melko pitkälti taas. Kuudes koitos kiinnostaa siinä mielessä pikkuisen enemmän ennakkoon, että siihen kai sekoitetaan mukaan elokuvamaailman kiemuroita. Muutama vuosi väliä ja 2011 ilmestyikin jouluseikkailu Beethoven's Christmas Adventure, jonka ehdinkin jo kolmisen vuotta sitten vilkaisemaan välistä. Koirien muuttaminen höpötteleviksi hauvoiksi ei mielestäni mikään kummoinenkaan kikka ole, mutta muuten jouluerioinen on mielestäni edukseen keskimääräistä Beethoven-elokuvaa söpösteleväisempi ja herkisteleväisempi, joten ainakin omassa paremmuusjärjestyksessä se tällä hetkellä päihittää kolmannenneljännen ja tämän viidennenkin viritelmän, eli sanoisin senkin todistelevan, ettei elokuvasarja nyt mitään yhtämittaista ja tasaista alamäkeä ole tullut, vaan pieniä nousujakin löytyy. Siitäkin haluttiin vielä jatkaa, joten vuonna 2014 valmistui kahdeksas ja toistaiseksi viimeinen osa Beethoven's Treasure Tail. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Beethoven jatkaa siinä elokuvien ihmeellisessä maailmassa ja kuvausten lisäksi pääsee uudelle aarreseikkailullekin...

Eiköhän noista lopuistakin tosiaan tule vielä höpistyä, sillä vaikka viidennen osan tuoma parannus ei mikään mullistava tai mahtava edellisiin osiin nähden olisikaan, niin näkisin, että sen myötä laatukäyrä kuitenkin kääntyy parempaan suuntaan ja osaltaan innostelee katselemaan ne loputkin näkemättömät...kunhan pienen tauon malttaa välillä pitää. Ainakin elokuvan ensimmäinen puolikas hujahtaa ihan mukavasti ohi ja tuntuu pirteältä, vaikkei sinänsä vielä kunnolla päästä arvoituksiin ja aarteisiin käsiksi. Sanoisin myös, ettei toinen puoliskokaan mitään kamalaa sukellusta tai mahalaskua tee, minkä seurauksena olo ei ole yhtä uuvahtanut tai jälkimaku niin laimea kuin pariakin edellistä osaa päätellessä. Kulahtaneimpia toistoja on minusta jossakin määrin karsittu, mikä onkin ihan suotavaa. Tokihan täytyy saada hieman sotkua ja sekoilua aikaiseksi, mutta yritetään ainakin vähän vaihtelun vivahdetta sujauttaa mukaan, eikä vain laiteta Freddyä käymään ja kärsimään samat koiruudet läpi kuin pari edeltäjäänsä. Niin tai näin, eipä Beethoven's 5th pienoisista positiivisista puolistaan tai parannuksistaan huolimatta mikään häikäisevän kirkas tähti eläimellisti hupailevien perhe-elokuvien joukossa ole, ja parhaimmillaankin seikkailee kyseisen kerhon kelvollisella keskitasolla. Jos hömppäiset koirakomediat sattuvat sydämen lähellä liikkumaan, niin luulisin, että helpommin Beethoven's 5th hymyilyttää kuin kiukuttaa, mutta suuria tai ikimuistoisia elämyksiä ei millään uskalla luvata.



Beethoven's 5th (2003) (IMDB)

tiistai 21. marraskuuta 2017

Fred Claus (Joulupukki ja sen veli)

Voisihan sitä pohtia, että ollaankohan tässä vähän turhan varhain kauden ensimmäistä vierailua joulupukin talvimaan suuntaan tekemässä, mutta kaipa on ihan perusteltua aloitella hyvissä ajoin, koska jouluista katseltavaa tosiaan on kohtalainen kasa kertynyt, kun taas kirjoitustahti on lipsahtanut jokseenkin laiskahkoksi. Muutenkin siinä saattaapi tulla aiheeseen liittyvä kyllästyminen, jos näitä lähtee parin viikon sisällä enemmän ahmimaan. No, avauksena saa tällä kerralla toimia kymmenisen vuotta sitten ilmestynyt komedia maailman rakastaman ja ihaileman joulupukin vähemmän tunnetusta, eikä ihan niin leppoisasta veljestä. Odotukset eivät mahdottoman korkealle kohoile senkään takia, että onhan noita samoihin aikoihin tekaistuja äänekkäästi sekoilevia ja jopa vastenmielisiäkin typeröintejä tullut jokunen tuijoteltua ja ainakin kannesta hieman huokuu vähän vastaavaa värähtelyä. Ehkäpä kuitenkin on ennakkoluulot viritetty pikkuisen turhan tiukille ja Fred Claus osoittautuu kelvolliseksi hassutteluksi...


Kohtalaisen kaukaa sekä ajan että paikan suhteen aloitellaan, sillä silmien eteen avautuu satumainenkin maisema metsämökkeineen ja kertoja vahvistelee vaikutelmaa selostelemalla, että näinhän ne kertomukset usein alkavat, vaan tämäpä ei silti ole tarinoista tavallisin. Onnelliseen perheeseen on juuri syntymässä poikavauva, joka heti maailmaan putkahdettuaan hohottelee ja saa nimekseen Nicholaksen. Vanhempi veli Frederick on ainakin alkuun kovin haltioissaan Nicholaksesta ja haluaa olla mahdollisimman tunnollinen ja välittävä isoveli, mutta hyvistä aikomuksista huolimatta elämä alkaa jo varhaisessa vaiheessa kuljettaa kavereita erilleen. Nicholas syntyy valtaisan antamisen- ja auttamisenhalun kanssa ja tämä polte on niin voimakas, että se purkautuu jatkuvasti. Omat lahjat viedään orvoille ja muita huomioidaan jatkuvasti, mikä saa vanhemmat aivan ihastuksiin nuorimman pojan hyväsydämisyydestä, mutta siinä samalla Fred jää ikävästi veljensä varjoon.

Vuodet kuluvat ja pojat kasvavat, mutta siinä samalla välit viilentyvät jatkuvasti ja Frederick jo ääneenkin pohtii lintuystäväiselleen, ettei tahtoisi veljeään vihata, mutta hankalaksi menee. Nicholaksen innokkuudella ei tunnu olevan rajoja, kun taas isoveljen mielenmaisema murheellistuu ja synkistyy samaa tahtia. Viimeisenä pisarana on kun Nicholas hieman harkitsematta kaataa Frederickin suosikkipuun perheen joulukuuseksi. Muun perheen iloitessa joulukuusen katveessa takan lämpöisessä valossa nököttää Frederick synkkine aatoksineen yksikseen ja on antamassa mielessään vihalle vallan. Eipä enää menekään pitkään, kun veljesten polut erkanevat ja perhe hajoaa. Nicholas kuitenkin jatkaa kiihtyvään tahtiin lahjojen ja hyvien tekojen sarjaansa, mikä lopulta sinetöi hänet pyhimykseksi ja suo hänelle ikääntymättömyyden lahjan, mikä lankeaa myös lähisukulaisten ylle.



Näinpä saadaan ainakin hieman tavanomaisesta joulupukkitarinasta poikkeavat lähtökohdat elokuvalle, mutta alkujohdannon jälkeen on aika loikata kaukaisesta satumetsästä nykyaikaiseen suurkaupunkiin arkisempaa elelyä ihmettelemään. Frederick Claus (Vince Vaughn) on ennen ikääntymättömyyden siunaustaan ehtinyt varttumaan mieheksi ja jossakin välissä nimikin lyhentynyt kätevästi Frediksi. Jos pikkuveli on valinnut antamisen tien, niin pikaisesti voisi päätellä, että Fred on tahtonut talsia aivan päinvastaiseen suuntaan, sillä näyttäisi työskentelevän ulosottofirman hommissa ja on ryhmineen perimässä takaisin suurehkoa televisiota. Kaverien hoitaessa kantamisen, jakelee Fred auliisti neuvojaan perittävän perheen tyttärelle siitä, mitä on vastuullinen elämä valintoineen, mutta voipi olla, ettei ulosottomiehen paasaus ole juuri sillä sekunnilla mukavinta kuultavaa...

Jouluinen vuodenaika lähestyy hyvää vauhtia, eikä laulujen sekä koristeiden ylitsepursuava tarjonta ihan kaikille sitä suurinta herkkua ole. Turhapa taitaa olla ihmetellä sitäkään, ettei Fred mikään riemukkain jouluihminen taustansa takia ole. Fredillä onkin muita suunnitelmia jouluaikaan, sillä tyttöystävä Wanda (Rachel Weisz) täyttää vuosia ja olisi ajatusta oman liiketoiminnankin aloittamisesta. Ideana olisi käynnistää uhkapelibisnestä keskeiselle paikalle, mutta kiinteistön vuokraamiseen vaaditut 50000 dollaria toistaiseksi uupuvat tililtä ja maksun takarajaksi asetetaan joulukuun 22. päivä, eli pitäisi jostakin kääräistä käteistä kassaan. Näppäränä ja nopsana heppuna Fred aloittaakin heti laittoman rahakeräyksen kadulla, mikä toki johtaa omanlaisiinsa ongelmiin ja kohta onkin riehakas joulupukkitakaa-ajo vauhdissa, mikä vielä hurjistuu joukkotappeluksi tavaratalossa. Rahapulaan liittyvät pulmat eivät siis ihan näillä keinoilla ole ratkeamassa, vaan ennemmin summa on nousussa, koska putkaanhan siitä päädytään ja takuun myötä tulee kokonaispottiin jokunen tuhat lisää.



Ensimmäisenä Fred yrittää Wandaa tavoitella, mutta tämä on hurjistunut rasittavasta syntymäpäiväyllätyksestään ja sitten onkin aika kokeilla onnea Pohjoisnavan numeroa putkapuhelimeen näppäillen. Nicholas-veli (Paul Giamatti) vastaakin ja on valmis veljeään auttamaan luvaten takuurahat nopsasti perille. Fred taitaa päätellä, että nyt on helppoa rahaa jaossa ja vauhdikkaasti alkaakin kyselemään pikkuveljeltä 50000 dollarin sijoitusta yritystoimintaan, jota Nicholaksen Annette-vaimo (Miranda Richardson) ei tahdo noin vain niellä, vaan vaatii miestään pysymään tiukkana. Muille lahjoja jatkuvasti jakelevan Nicholaksen on kuitenkin varsin vaikea tylysti kieltäytyä pyynnöstä, mutta sen verran tiukkana hän onnistuu olemaan, että vaatii rahoille vastiketta. Tarjous kuuluukin, että Fredin pitää matkustaa Pohjoisnavalle joulupukin kylään auttelemaan lahjakiireissä ja työllään ansaita pyydetty summa. Nicholas vielä vetoaa nihkeään veljeensä, ettei tämä ole koko elämänsä aikana suostunut vierailemaan joulupukin maailmassa ja vähän vastahakoisesti Fred on pyyntöön myöntymässä.

Pitkälle matkalle pitäisi siis pinkaista ja sitä ennen olisi hyvä laittaa omia asioita järjestykseen, mutta näyttää siltä, että Wanda on saanut tarpeekseen Fredin venkoiluista ja epäluotettavuudesta. Asiaa ei auta, kun yht'äkkiä pitäisi lähteä kauas auttelemaan veljeä, josta ei ole ollut aiemmin mitään puhetta ja viesti onkin siihen suuntaan, ettei tarvitse tulla enää takaisin. Fred ei siis ihan hulppeimmissa tunnelmissa ole lähdössä tienestiään tekemään ja mietteitä synkistää sekin, kun naapuruston vähän vallaton pikkupoika on joutumassa joulua ennen huostaanotetuksi. No, vaikka mieli onkin vähemmän riemukas, niin iltasella Willie-tonttu (John Michael Higgins) hipsii Fredin asuntoon ja kertoo olevansa pukin luottoapuri. Tarjolla olisi porovetoista rekikyytiä kohti pohjoisen pakkasia ja matkaan pitäisi ampaista nopsasti, koska kiireet painavat päälle.



Joulupukilla on nimittäin omiakin huolia ja murheita selviteltävänä, kun koko maailman toiveikkaat lapset odottavat pakettejaan. Valitettavasti toimitusajat ovat paukkumassa ja tehokkuus on niinkin pitkälle kyseenalaistettu, että pukin jouluiseen kylään on lähetetty operaatiota tarkkailemaan Kevin Spaceyn esittämä valvoja. Aikaa aattoon on alle kolme viikkoa ja johtoporras harkitsee koko pohjoisen lahjaoperaation sulkemista ja toiminnan tehokasta ulkoistamista Etelänavalle. Jos ennen aaton lahjajakoa tulee kolme rikettä kirjattavaksi, niin siitä seurauksena olisi potkut joulupukille ja koko tonttuporukalle. Panokset pajan väellä ovat siis kohtalaisen korkealla ja muutenkin jännittynyttä ilmapiiriä tiukentaa paikalle tupsahtava Fred. Nähtäväksi jää, nouseeko kaunainen ja katkerakin menneisyys veljesten välillä uudelleen pintaan vaarantaen perinteisen joulunvieton, vai voidaanko satoja vuosia jatkuneelle perheriidalle vielä tehdä jotakin...?

Itse tykkäilen, kun ainakin alussa yritetään hieman tavanomaisesta poikkeavalla lähestymistavalla kertoa joulupukin syntytarinaa. Sattumalta kotimaassakin samaisena vuonna oli vähän vastaavia ajatuksia siirtymässä elokuvakankaita kohti, koska kaunis ja koskettava Joulutarina ilmestyi myös loppuvuodesta 2007. Ote kotoisessa joulupukkilegendassa oli selkeästi arkisempi ja tavallaan karumpikin, mutta niinpä vain syntyi paljon upeampi ja liikuttavampi joulusatu lumoavine kuvineen. No, tämä ei nyt varsinaisesti ole kotoisen vaihtoehdon kehuskelukirjoitus, mutta olisi kyllä aikomuksena uusia kyseinen teos. Fred Claus kuitenkin melko nopeasti vinksautetaan kulkemaan tavallisemman joulukomedian suuntaan ja pikkuisen tekee mieli murista, kun niissäkin puitteissa vielä livahdetaan siihen jo vähän tylsäksi käyneeseen kuvioon, että joulupukin takaama lahjaisa joulu perinteineen on maailmanlaajuisesti uhattuna. Kenties tarina eripuraisesta ja erikoisestakin veljeskaksikosta olisi voinut vähän kekseliäämpiäkin reittejä loppuaan etsiä?



Tarinassa toki väännetään veljesten menneiden ja nykyisten kaunojen parissa ja tulehtuneet välit tulevat entistä näkyvämmin esille, kun myös vanhemmat saadaan jouluiselle vierailulle. Välillä tunteet kuumenevat siihen pisteeseen, että pitää käydä kirjaimellisesti käsiksi ja kovemmat otteet koetaan tarpeellisiksi. Sivusta perheen yhteisiä hetkiä seurailevan onkin helppo huomata, että Fredin välit lähisukulaisiinsa ovat lähempänä jäätävää kuin lämpöistä, eikä vika välttämättä ole ihan pelkästään hänessä, vaan tuntuu se väheksyminen ja naljailu muultakin porukalta sujuvan. Fred vaikuttaakin viihtyvän paremmin Willien seurassa kuin perheensä parissa, mutta elokuva tarjoaa kuitenkin lopulta porukalle yhteisen ison haasteen ja kysymyksen, että olisikohan pyrkimys sopuisaan yhteiseloon ja iloon sittenkin parempi valinta kuin iankaikkinen vihanpito. Veljesten välistä kateutta ja katkeruutta yritetään avata muutenkin, kun mukaan tuodaan tällaisista tunteista kärsivien tukiryhmä, jossa esimerkiksi Frank Stallone, Stephen Baldwin ja Roger Clinton tilittelevät, miltä tuntuu elää tunnetun veljen varjossa. Idea on noin nopsasti mietittynä ihan hauska, mutta eipä lopulta mitään sen merkityksellisempää tai oikeastaan edes erityisen hymyilyttävää lisää tuo mukaan menoon.

Enpä elokuvaa katseluvalikoimaan napannut jouluisen ja komediallisen perheväännön takia, vaan lähinnä vetonaulana toimi Vince Vaughn, josta yleensä tykkäilen. Kyllähän heti huomaa, että edelleen sanailu kaverilta sujuu, mutta juttuja on ymmärrettävästi jouduttu siistimään, eikä hepulle tyypillisempää härskiä suunsoittoa paljoakaan ilmene, mitä nyt pikkutuhmasti vihjailevaa vitsailua parissa paikassa. Enimmäkseen Vaughn kiltimmän luokan ärähtelyä pääsee harrastelemaan, kun hermot menevät vaikkapa yksipuoliseen tonttumusiikkiin tai veljen kanssa alkaa olla kärsivällisyys lopuillaan. Tonttuverstaan sääntöjä hän ei tietenkään niin vain ole nielemässä, ja pääseekin villitsemään massoja reippaaseen tanssahteluun ja muutenkin kurittomaan käytökseen. Valitettavasti sinänsä sekasortoinen ja vauhdikas ilonpito ei lopulta ruudun toisella puolella täysillä tempaa mukaansa. Vaikuttaa myös siltä, että vaikka yhteyttä ja ymmärrystä kaiken melskeen ja kinastelun jälkeen haetaan Fredin ja muun väen välille, niin tavallaan puolimatkaan jäädään, eikä tunteilu juurikaan tunnu.



Tonttujen työpajassa on toki muutakin meneillään kuin vain Fredin kamppailua ja jäynäilyä, sillä maailman lapset tosiaan odottavat aina vain kasvavaa lahjaröykkiötään. Elokuvassa hieman piikitelläänkin joulun hengen ja odotusten muuttumiselle, kun pienet pyynnöt ja kauniit ajatukset ovat riistäytyneet suureksi tavarajuhlaksi. Tarinassa ei kuitenkaan ihan ymmärrettävistä syistä tahdota lähteä tästä puolesta kovin pistävää huumoria vääntämään, sillä saattaisi olla pikkuisen hankaluuksia yrittää innostaa yleisöä mukaan lopun lahjajakoon. Fredin ahdistus kiltteihin ja tuhmiin lapsiin jakoa vastaan on myös ainakin omissa silmissä pieni pilkahdus omaperäisyyden suuntaan. Noin päältä päin vilkaisten tonttuverstaassa kyllä riittää väriä, liikettä ja ääntä, eli eläväinen ympäristö siitä on saatu lavastettua, mutta enpä nyt pysty väittämään, että lopputulos hirmuisesti edukseen muista vastaavista erottuisi. Onhan näitä tonttupaljouden mahdollistamia rullaavaisia lahjalinjastoja tullut jokunen elokuvamaailman puolella nähtyä...


Juuri lahja-aherruksen ympärille on helppoa ne huolet ja haasteet vääntää konkreettisempaan muotoon ja niinpä viimeisellä kolmanneksella nähdään odotettu yritys pelastaa miltei toivoton tilanne, johon tietysti eräänlainen jouluinen ihmekin sopii sovitella. Tarkoittaa käytännössä sitä, että on pakko iskeä päälle kirjaimellinen hulivilivaihde ja liidetään ympäri maailmaa kilpaa nousevaa aurinkoa vastaan. Rankka kiertue viekin fyysisesti äärirajoille porojen pinkoessa parhaansa mukaan taivaan teitä ja voipi odottamattomia vaikeuksiakin eteen eksyä... Katsomoon tykitelläänkin vajaan minuutin aikana varmaan noin 20 kappaletta hätäisiä välähdyksiä maailman tunnetuista kaupungeista sekä maamerkeistä. Kiirettä ja huimaa viiletystä toki korostellaan, mutta minusta siinä tulee sekaiseen säntäilyyn tuhrittua mahdollisuus hieman kauniimpaan jaksoon, kun luulisin, että hoppu ja hätä olisi varmaan vähemmälläkin välittynyt.

Mielestäni potentiaalia olisi siis monessakin mielessä ollut parempaan joulukomediaan, mutta en missään tapauksessa tahdo elokuvaa lajityypin surkeimpien tapausten seuraan viskaista. Itsekin on tässä muutaman vuoden sisällä tullut vilkaistua paljon pahempaakin äklötystä. Esimerkiksi Tim Allenin tähdittämät tekeleet The Santa Clause 2 ja The Santa Clause 3: The Escape Clause kuuluvat mielestäni pukkipulmailun ja -pöllöilyn rasittavampaan laatuluokkaan. Vaughn taas jatkoi seuraavanakin vuonna joulukomedian parissa, mutta Four Christmases olikin jo selkeästi tympivämpää yritelmää ja vahvistelee omalla kohdalla vaikutelmaa siitä, ettei päätön muksauttelu, möykkä ja huonot vitsit ole paras yhdistelmä hyvälle jouluelokuvalle. Perheen hieman heikoista väleistä ja jouluisesta kilvoittelusta on myös saatu kamalaa komediaa aikaiseksi, kuten vaikka Christmas with the Kranks ja Deck the Halls hyvin osoittavat. Eihän näiden surkeus tarkoita, että Fred Claus olisi merkkiteos lajissaan, mutta kyllähän sen kohtalaisen kivuttomasti asemoi alempaan keskisarjaan ja sitä uskaltaa suositellakin.



Varsinaisella elokuvalla on mittaa levyllä noin 111 minuuttia, mutta tämä ei täyttä totuutta kestosta kerro, sillä lopputekstit laitetaan rullaamaan jo 103 minuutin kohdilla, eli en menisi siksi miksikään ylipitkäksi esitykseksi tuomitsemaan. Lisukkeista löytyvä poistettujen sekä pidennettyjen kohtausten valikoima taas todistelee, että karsintaakin on harrasteltu, eikä ihan kaikkea kivaa sentään ole sullottu mukaan. Näitä pätkiä löytyy 13 kappaletta, joille kertyy yhteiskestoa sellaiset 26 minuuttia, eli lisäkatseltavaa kyllä riittää, jos elokuvan jälkeen jää vielä nälkää pöhkölle jouluhassuttelulle. Itse vilkaisin nämä ihan mielenkiinnosta ja vaikka sillä osastolla pääasiassa tuntuukin olevan turhahkoakin tavaraa, jonka oikea paikka on poistojen kelassa, niin löytääpä parempaakin juttua, jonka olettaisin karsiintuneen lähinnä aikasyistä.

Jos lähdetään poistettujen pakettia järjestyksessä purkamaan, niin ensimmäisenä esitellään nuoren Nicholaksen joululaulukuoro, mikä lisää pienen palan jouluperinteiden legendaan sekä samalla kasvattaa katkeruutta veljesten välillä. Nuoruutta ei sen enempää kuitenkaan kuviteta, vaan seuraavana on vuorossa pukkitakaa-ajo tappeluineen pitkitettynä. Samoin saadaan saapumiskamppailu pukin henkivartijoiden kanssa venäytettynä. Myöhemmin löytyy vielä Fredin sekä samaisen kolmikon toinen kamppailu mittavampana ja vartijoiden osallistuminen lumisotaan. Jokainen näistä poistoista sekä nipsauksista on mielestäni ihan hyvä ratkaisu, koska ei tuo muksautteluhomma elokuvassa erityisen huvittavaa ole, ja etenkin apuriosasto menee liikaa noloilun puolelle. Minulle ei oikein näissä jouluelokuvayhteyksissä ole täysin auennut tällaisen nössähtävän huumoriväkivallan hauskuus. Voipi olla, että pipo kiristää, kun tuntuu siltä, ettei estoton piekseminen joulupukin lämminhenkiseen yhteisöön ihan saumatta sovi, mutta ehkäpä en lähde asiasta sen suuremmin mieltäni pahoittamaan ja paasaamaan. Valikoimassa on myös pidennettynä ensimmäinen ilta Willien kodikkaassa mökkerössä. Mielestäni elokuvassa Fredin ja Willien ystävystyminen jätetään vähän puolitiehen, mutta hieman epäilen, auttaisivatko nämä hienoisesti naljailevat lisähetkoset hirmuisesti. Samaan sarjaan menee mielestäni poistettu pätkä, jossa Fred selittelee kaverinsa kompurointia tanssiharjoitusten jälkeen.



Minuuttimitaltaan pisin poisto on perehdytyspäivä ja kierros tonttuverstaaseen, jossa jatketaan töiden merkeissä. Varsinaiseen elokuvaan verrattaessa nähdään toimintaa monipuolisemmin ja Fred saa kokeilla muitakin puuhia ja siinä sivussa miekkosen laiskempi sekä velmumpi puoli pääsee paremmin esille. Ymmärrän kyllä, jos kestoa on tahdottu typistää, mutta tästä osiosta olisi puolestani vähän saanut elokuvaan päätyä, sillä siinä on kivasti visuaalista vaihtelua ja muutenkin availee joulumaailmaa menoineen enemmän. Toinen merkittävimpiin tiivistyksiin kuuluva jakso on seuraavana nähtävä sukulaispäivällistä edeltävä neuvottelu, jossa käydään kovaa vääntöä ja esille tulee, etteivät vuosikymmenetkään ole niitä vanhoja kiistoja hautailleet. Myös tukiryhmän kokoontumista nähdään enemmän erilaisten harjoitusten ja jumppailun kautta, mutta tätä tavaraa ei oikein osaa elokuvaan kaipailla lainkaan lisää. Valikoiman turhanpäiväisempään puoliskoon kuuluu mielestäni kolme lyhyttä vaihtoehtoista esittelyä musiikkia tonttuverstaassa soittelevalle DJ Donnielle.


Kaipa tässä kaikki selittelyt suuntaan ja toiseen summaillessa pääsen siihen, että Fred Claus on sarjassaan menettelevää ja hetkittäin hymyilyttävääkin huvittelua. Pari vuotta sitten katsomani animaatio Arthur Christmas on mielestäni kekseliäämpi ja riemukkaampi tapaus, jos miettii tarinaa joulupukin valtavasta varjosta esiin ponnistamisen kannalta, mutta eihän Fred Claus noin yleisesti siihen kovin hyvin vertaudu, vaan minusta painii enemmän samassa sarjassa kuin aiemmin tekstissä mainitsemani vähän revitteleväisemmät joulukomediat. Niiden joukossa se tosiaan pärjää kohtalaisesti, eikä käy samalla tavalla rasittavaksi tai vastenmieliseksi kuin moni mainituista. Onhan mukana vähän väkinäistä pahistelua, kun vanhoja kaunoja yritetään herätellä henkiin ja öinen sabotööri hääräilee hämärähommissaan, mutta onneksi voinee sanoa, ettei tätä lähdetä ihan tylsimmän kautta ratkomaan.

Kokonaisuuteen on kieltämättä tahdottu ahtaa monenmoista, kun löytyy perhedraamaa, ujostelevan orastelevaa romanssia, tukiryhmätouhua, ilkeilyä, joulupelastusta hirmuisella vauhdilla ja tietysti runsain mitoin laadultaan vaihtelevaa hassuttelua. Ei näistä sinänsä isoa ähkyä kärsittäväkseen saa, mutta yhteensovittelu ei noin vain sujukaan ja elokuva käy väkisinkin tökkimään moneenkin otteeseen. Poistettuja kohtauksia silmäillessä kyllä tuli mietittyä, että ehkä sieltä olisi tosiaan voinut pari palaa sisällyttää mukaan, koska tietyt tärkeät tyypitkin jäävät vähän etäisiksi, eikä Fred Claus siten herkemmillä hetkillään erityisesti loista tai lämmitä. Ajoittain kuitenkin saadaan aikaiseksi sitä hupaisaakin menoa ja lisäksi yksittäisiä kauniita hetkiä sekä kuvia, kuten kaiken kiireen jälkeen seuraava yhteinen hiljentyminen ja ilo. Tuskinpa tätä tarvitsee lähteä tunkemaan jouluklassikoiden joukkoon, mutta ihan kivoihin kertakatseltaviin kelvannee.



Fred Claus (2007) (IMDB)

Elokuva sai vähän epätodennäköisen pikauusinnan, kun kiinnosti kuulla ohjaaja David Dobkinin kommentteja, ja niistä näpyttelin tuollaisen taustakatsauksen:

Trivianurkkaus 23: Fred Claus