Samalla tarjoutuu mahdollisuus pulskistaa blogin jokseenkin näivettynyttä äijäilyosastoa, sillä pääosissa hääräilevät sellaiset menneiden aikojen miehekkäät köriläät kuin John Wayne ja Lee Marvin. Söpöilyt sikseen siis hetkiseksi ja toisenlaista viihdykettä soittimeen.
Miellyttäviin mietteisiin vievää leppoisaa laulelua sieltä heti tuleekin. Aurinkoa haikailevaa ruutuvahtia aletaankin nopeasti viemään oikeaan suuntaan. Lämpimän meren paratiisisaarelle kaipailee myös laivaston aluksella seilaileva Gilhooley (Lee Marvin). Miestä on ilmeisesti pikkuisen juksattu päällystön toimesta. Pientä rähinää siis tarvitaan tilanteen korjaamiseksi. Napakka kopsaus vahtimiehelle, Gilhooley yli laidan ja eipä muuta kuin saarta kohti kauhomaan, minkä käsistä lähtee.
Saarella samaisella päiviään viettää Gilhooleyn pitkäaikainen ystävä ja remuamiskaveri Donovan (John Wayne). Kalastusreissulta ollaan palailemassa porukan kanssa. Katsojaa nämä seudut heti miellyttävät, mutta aivan kaikki eivät ole samoilla linjoilla. Eräs saarelle sijoitettu tyyppi toteaa, että siirto olisi ihan kiva, sillä lämpö ahdistaa ja ruokakin on kurjaa. No, pitäähän hänenkin myöntää, että aivan kaikki osaset eivät pielessä ole.
Jostakin sieltä kaukaiselta ulapalta sinnikäs polskijamme kohti rantaa kroolailee. Suunnilleen kaikki tuntuvat tietävän, mistä sankarista on kyse ja juhlatunnelmiin ollaankin jo siirtymässä. Aivan kaikki eivät kuitenkaan riemua jaa. Vähän nyrpeästi esimerkiksi Donovan vaikuttaa näihin uutisiin suhtautuvan. Uimari itse on varsin hyvällä mielellä, kun ankeat kansivelvollisuudet saatiin vaihdettua omalomaan aurinkorannoilla. Kukapa ei olisi...
Hermoherkät siinä vähän pusutteluja tahtovat hillitä, joten rannalta baarin puolelle siis. Donovanin ja Gilhooleyn yhteinen värikäs historia tuleekin nopeasti esille, eikä pelkästään vanhoja tarvitse muistella, vaan kyllähän ne nyrkit näppärästi edelleen heiluvat. Ravitsemusliikkeen kalusto toki ottaa kolhua, mutta pientähän se, kun reipashenkistä jälleennäkemistä vietetään.
Kun tätä vuodesta toiseen toistuvaa räiskyvää syntymäpäiväjuhlintaa vietetään, niin katsoja kuljetetaan toviksi lumiseen Bostoniin. Hur, hur... Siellä saarella toimivan tohtorin tytär saa kuulla, että perintö uhkaa isälle lipsahtaa. Nyt pitäisi pystyä osoittamaan isän löyhä moraali, jotta hänet voitaisiin kelvottomaksi käsittää. Matkaan siis perintöä pelastamaan.
Saarella tohtori on kuitenkin kovinkin pidetty tyyppi. Kaverit saavat vihjettä vierailevan tyttären aikeista ja päättävät ystäväänsä autella. Erinäisiä juonitteluja sellainen toki vaatii. Donovanistakin tulee yht'äkkiä lapsikatraan isä, mutta kyllähän sitä pikkuisen pitää tarvittaessa venyä...
Elokuvan ohjanneen John Fordin ja sen kameran edessä komeilevan Johnin yhteinen taival elokuvien maailmassa venähti vuosikymmenien mittaiseksi ja siihen elokuvanippuun mahtuu vähän kaikenlaista menoa. Kun Donovan's Reef vuonna 1963 ilmestyi, niin viimeisiä alettiin viemään. Wayne toki reilu vuosikymmen myöhemmin osallistui kertojan ominaisuudessa Fordin ohjaamaan dokumenttiin Chesty: A Tribute to a Legend.
Fiktion puolella seilaileville elokuville Donovan's Reef kuitenkin oli Johnin ja Johnin yhteisille teoksille päätös. Aivan kaikkia herrojen tekeleitä en ole nähnyt, mutta uskallan silti väittää, että Donovan's Reef sijoittuu selkeästi sinne kepeämpään laitaan noin yleiseltä hengeltään.
Toimintaa, seikkailua ja huumoria siis kai onkin tarkoituksena ollut yleisön silmille viskaista. Minään varsinaisena seikkailuelokuvana en itse sitä osaa pitää, vaan lähinnä toiminnalla maustettua velmuilua ja töpeksimistä se sisällään pitää. Eipä sillä, että hirveästi paheksuisin... Etenkin Marvin on varsin luontainen epeli siihen osaan, kun pitäisi lähteä oluenkohotuslihaksistoa vetreyttämään ja pikkuisen harmia hakemaan.
Sinänsä onkin pieni miinus, että Marvin kepposineen pääsee vähän unohtumaan taustalle hämärien adoptiokoukeroiden tullessa mukaan menoon. Kummankin päätähden suhteen olen hieman myöhäisherännäinen, vaikka elokuviaan olen huomattavasti nuorempana jo katsellut. Suurempi arvostus vain antoi odottaa itseään joitakin vuosia. Tämä pätee erityisesti Wayneen, johon tuli suhtauduttua pitkään kovinkin nihkeästi. Onneksi asennevammat ja muut vastaavat ovat vuosien vieriessä pikkuisen korjautuneet. Seurauksena elokuvakokoelman Wayne-osastokin on selvästi pulskistunut.
Kaksikolla Wayne ja Marvin toki on useampikin keskinäinen kärhämä elokuvassa, mutta toisella puoliskolla Marvin tuntuu korvautuvan pitkälti saarella vierailevalla tohtorin tyttärellä. Vähän ärhentelevästä saarivieraasta Donovan saa uuden kiistakumppanin. Eihän siitä ilman molskauksia ja tuittuiluja selvitä...
Jos sattuisi olemaan sellaisessa käsityksessä, että Donovan's Reef olisi edes etäisesti perinteisessä mielessä sotaelokuva, niin oikaistaanpa sellaiset harhat. Tämä on niitä elokuvia, joissa asepuvuissa toki aikaa vietetään, mutta sota itsessään on jätetty hieman etäisemmäksi uhaksi pitkälti kuvien ulkopuolelle. Ihan hyvä niin.
Toimintaa toisenlaista silti löytyy. Tappelukieltoa kyllä julistellaan äänekkäästi, mutta eihän sellaista pitkää aikaa jakseta ylläpitää. Pitäähän vanhojen kaverien tapaamista useammankin kerran pienimuotoisella mäiskinnällä juhlistaa. Laji on ennemmin sellaista sekalaista baarirähinää, eikä mitään erityisen näyttävää huitomista. Sävykin näissä kahinoissa on varsin kepeä. Huonekaluja kyllä surutta mäsäksi hakataan, mutta kellekään ei vaikuttaisi kovin syviä haavoja näistä harrasteluista jäävän. Totisemmat toimet pitääkin etsiä muista elokuvista.
Sinnehän ne Ford ja kumppanit aikoinaan Havaijia kohti katsojan iloksi suuntailivat ja kaunista maisemaa kuvien taustoille löysivät. Aurinkoisten rantojen ja varsin kutsuvina lainehtivien vesien lisäksi löytyy laajempaakin näkymää, kun kalliot alkavat houkuttelemaan ja päästään ihailemaan paikkoja hieman korkeammilta kukkuloilta. Väittäisin, että paratiisisaarien kattavampia kuvauksia löytyy sohvamatkaajalle muualta, mutta maistuuhan tämä näinkin.
Ford ja Wayne tosiaan ehtivät tehdä vähän kaikenlaista elokuvaa, mutta joukkoon sopii erinomaisesti tällainen kepeämpi seikkailukin. Tuskinpa Donovan's Reef monenkaan mielestä herrojen yhteistöiden joukossa parhautta edustaa, mutta onpahan kuitenkin viihdyttävää ja hyväntuulista menoa.
Mistään varsinaisesta vakavoitumisesta ei oikein voida puhua, mutta kyllähän erityisesti loppupuolella vaikuttaa siltä, että hyvien juttujen puolesta liputellaan. Saarella valmistaudutaan viettämään joulua hieman myrskyisissä tunnelmissa. Siinä on hyvä hiljentyä pikkuisen ja toivotella rauhaa maan päälle ja ihmisten sydämiin. Kyllähän sellaiselle itsekin mielellään vaikkapa maljan sekä toisen kohottelee, kun kaverit ruudun toisella puolella iloisessa hengessä mallia näyttävät. Sodat ja muut rähinät voitaisiin jättää vaikkapa tällaisiin elokuviin. Taitaakin olla jo aika lopetella, ettei aivan lapasesta lipsahda...
Donovan's Reef (1963) (IMDB)
