Mr. Nice Guy

Uusi elokuvavuosi vierähteli vauhtiin kyllä jo tammikuun ihan ensimmäisten tuntien aikana, mutta aargh, eihän siitä ole vielä ennättänyt juttelemaan, koska edellisen summailut (Hyvin se lähti... ...mutta sitten lässähti, eli elokuvavuosi 2016) pääsivät pikkuisen paisumaan ja veivät vähän aiottua enemmänkin aikaa. Nyt on kuitenkin menneet muisteltu ja voin suuntailla katseen kohtalaisen hyvillä mielin kohti tulevia elokuvaseikkailuja, vaan eiväthän nekään tietenkään tule olemaan aivan täysin uusia sekä tuntemattomia tapauksia. Tapanahan on ennemmin ollut käynnistellä kausi jollakin entuudestaan toimivaksi todetulla teoksella ja vieläpä vauhdikkaalla menopalalla. Lisäksi on tuntunut tärkeältä, että uusi vuosi lähtisi liikkeelle jollakin suhteellisen hyväntuulisella sekä reippaalla hömpötyksellä, mikä onkin antanut pohjan ajankohtaan liittyvälle Jackie Chan -perinteelle, koska tosiaan jo useamman kerran peräkkäin kaveri on käynyt vuoden ensiviiletykset hoitamassa, ja vieläpä siinä määrin pätevästi, ettei ole mitään tarvetta menettelyä muutella.

Näistähän sitä temppuilua, vipellystä ja toki myös muksimista löytyy. Yleensä Jackien ja muiden kunnianhimo ajaa vielä kekseliään rämäpäisesti kurkottelemaan korkeuksiin vaarallisestikin, mikä silloin tällöin johtaa koviin kolhuihin. Omaan katsomoon nämä pyrkimykset ovat iloa ja innokkuutta luoneet jo pitkälti yli parin vuosikymmenen verran, mistä iso kiitos Jackielle ja kavereille, jotka vieläkin jaksavat heilua ja huitoa, vaikka huimimmat hypyt taitavatkin olla jo takana. Uusintakatselut ovat kuitenkin osoittaneet, etteivät ainakaan tyyppien paremmat elokuvat mitenkään heppoisesti ole kulumassa katseluista puhki, vaan touhu toilailuineen säilyy nautittavana elokuvaviihteenä toistojen jälkeenkin. Näissähän en itse ainakaan osaa tarinaa niin korkealle arvottaa, että paljoakaan hohdosta pois putoaisi, kun se on tutuksi tullut. Lähinnä riemua pitää yllä toimintajaksojen rullailu ja tietysti osittain myös kaverusten hivenen tyhmäileväkin puuhastelu, jossa roiskitaan usein siihen malliin, että hauskuus on ennemmin sähelteleväistä hakuammuntaa. Periaatteessa henki säilyy samantapaisena, eli huumorinkin suhteen kaikenlaista selvästi mielellään kokeillaan, mutta sanoisin, että potkupuoli stuntteineen viilaillaan yleensä paljon tarkemmin ja laatukriteeritkin ovat moninkertaisesti tiukemmat tappelujen kohdalla. Näinpä usein tuntuukin siltä, että räikeääkin tasoeroa olisi havaittavissa, mutta toisaalta kömpelömpi komedia tuo sitä persoonallista lisää ja saa jutun näyttämään sympaattiselta.

Tässähän tulee blogiin jo neljäs uuden elokuvavuoden avaus Chan-vetoisesti ja kaikissa on mielestäni sitä vauhtia ja vaihtelevuuttakin mukavasti ollut. Tarkoituksella on jätetty se herran kurttuotsaisin osasto rauhaan, mutta toisaalta, eiväthän nämä ihan kilteimpiä kommelluksiakaan ole olleet, koska usein niiden harmittomimpien hömpötysten kohdalla puhtia potkuistakin tuntuu uupuvan ja muutenkin laiskuutta sekä löysyyttä eksyy mukaan helpommin niihin. Viime vuosi starttaili toimintakomedialla The Twin Dragons, jossa Jackie pääsi tuplaroolissa koheltamaan. Räjähdyksiä, runtelua ja näihin liittyviä lieveilmiöitä riittikin, mutta onhan sille ihan perustellut syyt, ettei sinänsä meneväinen sekaantuvien henkilöllisyyksien setviminen suurempaa suosiota tunnu nauttivan. Sanoisinkin, että Rumble in the Bronx tammikuussa 2015 olikin huomattavasti tuimempi ja tiukempi lähtölaukaus. Huumoria oli vähemmän, mutta toisaalta toiminta suunnilleen läpi linjan napakampaa sekä näyttävämpääkin, eikä ole vaikea uskoa, että elokuvalla oli merkittävä osuutensa Jackien hiljakseltaan 1990-luvun jälkipuoliskolla edistyneessä länsimarkkinoiden valloituksessa. Jos siitä vielä kertaillaan vuosi taaksepäin 2014 alkuun, niin Jackie porhalteli ympäri maailmaa pelottomana aarteenmetsästäjänä. Armour of God monipuolisine matseineen ja korkealentoisine stuntteineen kiskoikin miehestä paljon irti kankaalle ja valitettavasti myös melkeinpä hengen siinä samalla, sillä erään loikan seurauksena oli vakavampi ja vaarallinen kallovamma. Onneksi Chan siitäkin toipui ja melko pikaisestikin palasi saattelemaan seikkailunsa loppuun.

Melkoisen monet näistä elokuvista ovatkin tarkoitettuja alkavan kiinalaisen vuoden juhlistamiseen, koska usein julkaisu ajoitetaan juuri tämän ajankohdan yhteyteen tai kynnykselle, mikä käytännössä tarkoittaa  omasta kalenterista katsottuna joko tammikuun loppua tai helmikuun alkua. Esimerkiksi alkavana vuonna 1997 kiinalaisessa kalenterissa aatto oli 6.2. ja Mr. Nice Guy ilmestyi elokuvateattereihin noin viikkoa ennen eli 31.1. tehden käsittääkseni ihan kiitettävää tulosta kassoilla, kuten Jackien ja kumppaneiden moni muukin vimmainen viuhdonta sitä ennen. Kohtahan tuostakin tulee jo pyöreät pari vuosikymmentä täyteen, eli niin se aika vain viilettää menemään, mutta ihan pelkästään siitä syystä Mr. Nice Guy ei itselle juhlisteluelokuvaksi valikoitunut. Perusteina ennemmin olivat muistikuvat siitä, ettei huumori ihan sieltä pöllöimmästä päästä ollut ja tiivis tahti toiminnan suhteen, eli siinäpä ne tärkeimmät. Päälle vielä voisi lisätä, että edellisestä katselusta oli kohtalaisen pitkä pätkä ja ajatus kertailusta oli mielessä muutamastikin käväissyt. Kaipa sitä voisi vähitellen itse elokuvaakin kurkkia, eikä vain vuosien vaihtumisista ja muista menneistä mutista, vaikka onhan siinä oma viehätyksensä...

Aina ei Jackietakaan lähtökohtaisesti monitaitoisen ja yleisesti ylivertaisen sankarin kenkiin sovitella, vaan tässä hänet esitellään tunnettuna televisiokokkina, eikä ilmeisesti hahmon nimeä ole tahdottu liikaa mietiskellä, kun on päädytty siihen, että Jackie on Jackie ja sillä hyvä. Tuotantoporukka on vaihtanut Hongkongin kotoisammat kadut Australiaan, sillä Jackie ja Baggio (Barry Otto) ovat Melbournessa arvostettuja alansa mestareita. Kamerat rullailevat ja taltioivat kokkikaksikon touhuja, kun jakson teemana olisi yhdistää idän ja lännen herkkuja vastustamattomaksi makuelämykseksi. Jackien otteet eivät erityisen hienovaraisilta näytä hänen työstäessään kovin kourin taikinamötkälettä, mutta niinpä vain kopuloinnin, kieputtelun ja viipaloinnin jälkeen nauhoja alkaa muodostumaan.

Eteneminen on kuitenkin sen verran rapsakkaa, ettei ole millään aikaa seurailla, mitä maukasta mutusteltavaa lopulta syntyykään, koska täytyyhän ne tarinan tylyt tyypit ja pienemmätkin pahikset tehdä tutuiksi. Siinä missä Jackie ja Baggio rennosti ja hymyillen omia juttujaan hoitavat, niin Richard Nortonin esittämä Giancarlo vaikuttaa hyvinkin häikäilemättömältä hepulta ensivilkaisun perusteella, eikä hänen "vierastaloonsa" erityisen mielellään tahtoisi poiketa käväisemään, koska sieltä ilmeisesti vain harva poistuu. Giancarlollahan tuntuu konnuuksia riittävän, koska seuraavaksi olisi viritteillä vähin valoin varustetussa teollisuushallissa toisenlainen tapaaminen, eikä niinkään mukavissa merkeissä, koska on päässyt tapahtumaan lipsahdus. Miekkonen taitaa olla merkittäväkin huumekauppias, ja on monessakin mielessä irvokasta ja hermoille käyvää, että katujengi on ensinnäkin uskaltanut varastaa häneltä miljoonien edestä kokaiinia ja on vieläpä niinkin röyhkeää sakkia, että tahtoo myydä saaliin takaisin!

No, kaikesta huolimatta Giancarlo joukkoineen menee sovittuun tapaamiseen Demonien kanssa, mutta melko nopeasti yläkerrassa alkaa kiehua, kun vastapuolen pomo ilmoittelee, ettei todellakaan olla halvennettuun hintaan ryöstösaaliista luopumassa. Giancarlo ei välttämättä ole niitä kavereita, joita kannattaa huvikseen ärsytellä ja melko nopeasti aseet kaivellaankin esiin, eikä kynnys niiden käyttöönkään mitenkään mahdottomaksi muodostu, vaan pari hetkosta myöhemmin on jo reipas rieha ja taisto vauhdissa. Asetelmaa sotkee sekin, että paikalta paljastuu kahden hengen uutisryhmä, joka on päätynyt salakuvaamaan kohtaamista. Reportterien kannalta hiukan huonompi homma tämä kömmähdys ja luotiahan siinä perään paukutellaan, mutta Diana (Gabrielle Fitzpatrick) nauhoineen livahtaa karkuteille, tosin parikin kourallista Giancarlon kätyreitä jäljillään.

Tarpeelliseksi ei ainakaan ole katsottu mitään monimutkaista tapahtumien sarjaa siinä mielessä, että saataisiin koko kuvioon käytännössä ulkopuolinen Jackie mukaan menoon sankaroimaan, vaan tämä kauppakasseineen kirjaimellisesti törmää kadulla pakenevaan Dianaan ja huomaa, että toinen tarvitsee apua. Yrittäessään pitää hyökkääjät loitolla, toiset tietysti laskevat asiat yhteen siten, että samaa porukkaa varmaan ovat, eikä enää auta, vaikka miten vakuuttelisi, ettei tiedä ryhmittymien keskinäisistä kärhämöinneistä tai videokuvaamisista yhtään mitään. Siinä vaiheessa, kun vauhkoontunut gangsterilauma kirmaa perässä pyssyt kädessä tahtoen ampua ensin ja kysellä myöhemmin, on tosiaan parasta unohtaa ne kattavammat sanalliset selvittelyt ja hipsaista ripakasti vaikkapa kotia kohti. Tosin sekään ei aina keinoista tepsivin ole, kun porukkaa on paljon perässä ja näiltä vielä motivaatiotakin löytyy.

Sekaannuksen, toisen ja kolmannenkin jälkeen näyttää siltä, että Jackie ja Diana ovat ainakin hetkellisesti päässeet pakoon ja turvaan, jolloin kaksikko katsoo parhaaksi vaihtoehdoksi jatkaa teilleen. Dianan pitäisi äkkiä saada valmisteltua tulenarka nauha illan erikoislähetystä varten ja samalla paljastaa Giancarlon häikäilemätön rikollisryhmittymä. Jackiella taas olisi luvassa vähän leppoisampaa ajanvietettä ystävien kanssa, mutta kuten todettua, tietyt tahot eivät välttämättä ole niin halukkaita hänelle sellaisia suomaan. Takaa-ajon ja huimapäisen viiletyksen keskellä on vieläpä niinkin päässyt käymään, että Dianan paljastava videokasetti on vaihtunut Jackien tuoreimpaan kokkausnauhaan, eli siinä olisi vähemmän shokeeraavaa paljastusta rikosuutisia janoaville katsojille, kun tulisikin tilalle näppärää pastataiteilua pistoolipaukuttelun sijaan.

Diana huomaakin, että on päässyt näin käymään, mutta vaihtokauppaan ryhtymistä vaikeuttavat nämä kovaotteiset, mutta eivät erityisen välkyt välikädet. Jackien etsiminen erheen korjaamiseksi siis jatkukoon ja toisaalla tämä itse suhtautuu melko rennosti päivän tapahtumiin. Auto on luodeilla reikiä täyteen räiskitty ja melkeinpä siinä henkikin meni, mutta hei, ehtiihän noista joutavista myöhemminkin murehtimaan ja turisemaan, eli eiköhän aleta popsimaan iltapalaa. Lisäksi kaverilla olisi muutakin ohjelmaa tiedossa, koska pitäisi piakkoin noutaa Miki (Miki Lee) lentokentältä, sillä neito on saapumassa vieraaksi hänen luokseen ja uusi hyväntekeväisyyskokkailukin pitäisi saada nauhalle. Valitettavasti vastapuolikaan ei aivan niin hitaalla käy, että noin vain pääsisi keljuista ketkuista eroon, vaan jahti jatkuu. Toisaalta voinee todeta, ettei Jackie ole niitä tyyppejä, jotka vain voivottelisivat kovaa kohtaloaan ja ottaisivat murjomisen vastaan. Ennemin saattaakin käydä niin, että kun meno menee kovaksi ja asioita viedään päätepisteitä kohti, niin joku muu huudahtaakin lopulta, että voi-voi sentään!

Ennen kuin lähden kunnolla kehumaan ja ylistelemään elokuvaa ripeästä tahdista ja toimintapainotteisuudesta, on luultavasti hyvä huomioida pari seikkaa kestoihin ja leikkauksiin liittyen. Nimittäin on niin, että kuten tyypillistä Jackien (ja toki muidenkin) elokuville noihin aikoihin, niin kotiyleisön katseltavaksi päätyi selvästi mittavampi versio, kun taas kansainvälisille markkinoille tehtiin karsitummat leikkaukset, joista nipsittiin usein sellaista huumoria, joka katsottiin lähinnä paikallisiin katsojiin uppoavaksi tai muuten touhua turhaan kuormittavaksi hidasteeksi. Niinpä tässä tapauksessa näppinsä mukaan laittoi levittäjänä toiminut New Line Cinema ja Aasiassa nähty yli 90-minuuttinen versio kutistui noin kymmenellä. Pikkuisen poikkeuksellisesti poistot ja muuntelut koskettavat suurelta osin myös toimintaa, eli kyse ei ole pelkästä tahdin tiivistämisestä, vaan selkeästi Mr. Nice Guy tahdottiin siivota kepeämmäksi ja väkivallan suhteen kiltimmäksi. Käsittääkseni tämä Yhdysvaltojen teattereissa ja tietysti myös videomarkkinoilla kiertänyt lyhyt leikkaus on se, mikä myös Suomessa on levyllä julkaistu, koska oman kiekon kesto on vajaat 85 (84:36) minuuttia. Kolmas levyllekin laitettu tapaus on Japanissa julkaistu, mitä pidetään kattavimpana, koska siinä on mukana vielä pari minuuttia enemmän tavaraa kuin mitä Hongkongin teattereissa näytettiin. Ymmärtääkseni elokuvasta liikkuu muitakin leikkauksia, mutta ne ovat sitten kai jo harvinaisempia.

Minua kyllä kovasti kiinnostaisi katsoa ja toki hankkiakin se potkupitoisuudelta pikkuisen laimennettu, mutta yleisesti tylyttelevämpi näkemys ja jos jokin levittäjä vaikkapa kumpaisenkin samalle Blu-raylle laittaisi, niin kelpaisi hyvinkin. IMDB:n puolelta vaihtoehtoisten versioiden osiosta löytyy tarkempaa listaa, millaisia muutoksia New Line Cinema elokuvaan teki, ja kysehän ei siis ole pelkistä poistoista, vaan joitakin vuorosanoja on ilmeisesti äänitetty uudelleen ja lisäksi musiikkejakin muuteltu. Minusta elokuva toimii kyllä hyvin lyhyemmässäkin muodossa, eikä ole pelkoa siitä, että olisi liikoja pätkitty pois, jotta putoaisi kyydistä juonen suhteen. Paikoin eteneminen kyllä on tietyllä tavalla töksähtelevää, ja senkin takia olisi kiva päästä pidempään vertailemaan, vaikkakin vauhti samalla hiukan hyytyisi.

IMDB:n listan perusteella kuitenkin voi vähän mieltää, mikä on muuttunut ja sitä voisinkin tässä käydä läpi lyhyesti. Eli jo alussa on päädytty vaihtamaan järjestystä, koska Amerikassa on katsottu kokkiohjelma-aloitus sopivammaksi kuin käynnistys gangsteritouhuilla. Kyseinen kääntötemppu taitaa kuitenkin olla niitä vähäisimpiä jippoja, joilla elokuvan sävyä lähdettiin letkeämpään suuntaan viilailemaan. Ainakin IMDB:n tarjoaman listan perusteella on kohtauksista silpaistu pois melkoisesti tylympää ja ennen kaikkea ilkeämpää väkivaltaa. Ohjaajana toiminutta Sammo Hungia onkin monesti kritisoitu siitä, että naishahmoihin kohdistetaan tarpeettoman sadistisia otteita ja juuri tuota osastoa on lähdetty leikkailemaan. En lähtisi väittämään, että New Line Cinemankaan versio helläkätisesti kohtelisi heitä, mutta listan perusteella on päädytty tekemään runsaamminkin paikkojen putsailua, kuten seuraava lyhennelty tiivistys saattaa osoittaa:

"Diana tries to fight her way free, but winds up getting smashed to the floor and kneed in the back."

"Lakisha and Diana both get kicked in the stomach by them"

"A brief shot of Miki being kicked in the stomach before she gets hauled off by one of the Demons near the bridge."

"When Giancarlo finds Miki and the Demon gang leader, he slugs her to the floor and demands to know where his cocaine is."

"Brief shots of Miki getting slapped by Giancarlo and thrown around by Giancarlo's thugs."

"In the next bed, a severely-beaten Diana murmurs to Romeo: "Remember, this is my exclusive."

"Giancarlo responds by slapping Miki repeatedly."

Tokihan listalta löytyy myös muutama muu nipsaistu rankempi ja häijympi väkivaltapurkaus, mutta näyttää siltä, että Jackien tappelut on pitkälti jätetty rauhaan ja keskitytty trimmailemaan näitä lyhyempiä iskuja pois. Sinänsä kyllä ymmärtää, että elokuva olisi hiukan vaikea markkinoida harmittomana toimintakomediana, jos seassa on toistuvaa sivullisten kaltoinkohtelua ja muuta kyseenalaista julmistelua. Vaikka elokuva ei täysin olisikaan muotoaan näiden korjailujen kautta muuttanut, niin kyllähän noilla selkeä vaikutus henkeen on. Keskusteluvetoisempiin kohtauksiin liittyen taas voisi mainita, että Jackien ja Mikin juttuja on jonkin verran karsittu, ja minusta New Line Cineman versiossa Miki onkin lopulta melko valjusti koko touhussa mukana ja esimerkiksi tähän liittyy aiemmin mainitsemani sörkkimisestä syntyvät töksäyttelyt. Muutenkaan rooli ei lopulta ruutuajassa mitattuna erityisen suuri ole ja kun vielä poistetaan pikkuisen sitä, tätä ja tuotakin, niin voipi jäädä yhdentekevä vaikutelma. Itsehän siis kovin tykkään tästä lyhennellystä versiosta, eli ei ole tarvetta paasaillen lähteä manaamaan levittäjää mihinkään alimpaan ja tulisimpaan pätsiin. Selvää kuitenkin lienee, että heidän käsittelemänsä versio poikkeaa paljon siitä näkemyksestä, minkä Sammo on aikoinaan käsistään päästänyt.

Osittain näistä uudelleenjärjestelyistä johtuen Mr. Nice Guy on melkoista kyytiä, kun hyvinkin nopeasti päästään potkuasioiden pariin, eikä mitään pitkiä helpotuksia ole luvassa väleissäkään. Sen verran tietysti seisahdutaan välillä juttelemaan, ettei kyseessä sentään mikään yhtäjaksoinen ultimaattinen toimintakohtaus ole, mutta taukohetket tosiaan ovat sen verran lyhykäisiä, että jos vauhdikasta viihdettä Jackien lennokkaalla tyylillä toteutettuna tahtoo, niin ainakin tämä leikkaus niitä toiveita täyttelee. Kestohan on vain 85 minuuttia ja siitäkin voi vielä melkein kymmenminuuttisen vähennellä, koska varsinainen tarina päättyy jo 76 minuutin kohdilla, jossa pyöräytetään käyntiin tutut hupailuotot, kivuliaat kopsaukset ja tietysti lopputekstit. Noita mokia ja muita olisi kyllä ihan mieluusti kauemminkin katsellut, koska taustoissa näytti sattuvan ja tapahtuvan sekä olisi muutenkin ollut ihan mukavaa tarkkailla Jackien ja Sammon yhteistyötä.

Ajatusta voisi myös jatkaa siihen suuntaan, että jokin taho voisi ottaa asiakseen julkaista Mark Savagen kulisseissa kuvaaman dokumentin The Making of Jackie Chan's 'Mr. Nice Guy' vaikkapa jonkin tulevan levyn bonuksena jo siitäkin syystä, että elokuva on toistaiseksi Sammon viimeisin ohjaus, jossa Jackie on tähtenä. Syynä ei niinkään ole, että Mr. Nice Guy olisi välit rikki laittanut, vaan että Sammo pitkälti vetäytyi pois kameran takaa tässä ominaisuudessa, mutta lopulta teki ohjaushommiinkin paluun viime vuonna melkein kahden vuosikymmenen tauon jälkeen. Mitä välien tulehtumiseen tulee, niin asia meni ennemmin niin, että lapsuudesta saakka toisensa tunteneet ja sittemmin lukuisia kertoja yhteistyötä tehneet Jackie ja Sammo olivat 1980-luvun loppupuolella ajautuneet tilanteeseen, etteivät enää keskustelleet tai pitäneet yhteyttä. Kuvioon kuului vielä kolmas lapsuudenystävä ja arvostettu yhteistyökumppani Biao Yuen. Nämä kolme lohikäärmeveljestä olivat tosiaan tunteneet toisensa vuosikymmeniä ja 1980-luvulla kolmikko teki etenkin Hongkongin elokuvateattereissa erittäin koviin tuloksiin yltäneitä toimintakomedioita, joista varsinkin Jackielle alkoi muodostumaan maailmanlaajuistakin mainetta.

Jackie on pikkuisen availlut asioita esimerkiksi omassa elämäkerrassaan I Am Jackie Chan - My Life in Action. Hänen näkemyksensä mukaan Sammossa oli ollut jo varhaisemmin nähtävissä merkkejä, ettei tämä pystynyt pelkästään iloisesti suhtautumaan siihen, että Jackiesta oli tullut nopeasti porukan suurin tähti. Sammo kuitenkin oli kouluvuosista saakka ollut ryhmän isoveli ja Jackie toteaakin jo tuolloin tienneensä, ettei onnellinen yhteistyö voisi loputtomiin jatkua näissä olosuhteissa. Kaverukset kuitenkin täydensivät toisiaan loistavasti toimintakohtauksissa ja menestyskin auttoi pitämään porukan kasassa, mutta olipa niitäkin yhteistöitä, jotka eivät ihan yhtä juhlaa olleet. Jackie nostaa esimerkiksi hänen ja Sammon yhteisen synkemmän sekä draamapainotteisemman rikosjutun Heart of a Dragon, joka ei vastaava kassamenestys ollut, mikä laittoi heidät riitelemään ja sai pohtimaan, että taitaa olla tauon paikka yhteistöiden suhteen.

Vuonna 1988 ilmestynyt Dragons Forever sitten lopulta katkaisi porukan välit pitkäksi aikaa ja elokuvan erinomaisesta menestyksestä huolimatta erimielisyydet olivat vain liian suuria. Yhteydenpito katkesi käytännössä vuosiksi ja entiset lohikäärmeveljekset keskittyivät lähinnä omiin juttuihinsa. Mitään elämän loppuun saakka jatkuvaa pitkävihaa ei kuitenkaan syntynyt, koska muutamaa vuotta myöhemmin Jackie suostui tekemään lyhyen näyttäytymisen Biaon ohjauksessa A Kid from Tibet. Sammokin palaili kuvioihin ja teki toimintakohtauksia Jackien vuoden 1995 elokuvaan Thunderbolt ja sitten tietysti tuli pari vuotta myöhemmin tämä Mr. Nice Guy. Aivan entiseen loistoonsa ei kaverusten yhteistyö siitä enää toipunut, mutta kyse lienee myös ikääntymisestä ja Hongkongin elokuvateollisuuden muutoksistakin, eikä pelkästään keskinäisestä ystävyydestä. Robin-B-Hood oli suunniteltu eräänlaiseksi myöhäiseksi paluuelokuvaksi, jossa koko kolmikko olisi jälleen isommissa osissa yhdessä samassa elokuvassa, mutta Sammo joutui jättämään sen väliin vedoten aikataulupulmiinsa. Vaikka niitä yhteisiä huippuhetkiä ei enää 1980-luvun jälkeen ole samaan tapaan tullutkaan, niin ainakin tämä katsoja osaa olla iloinen, että tyypit vielä pystyivät vuosien jälkeen paikkailemaan asioita ja jatkamaan paremmassa hengessä sekä valkokankaalla että todellisen elämän puolellakin.

Herroilla siis on kinansa ja kiistansa jo varhaisemminkin olleet, mutta ne eivät ole yhteistyötä rampauttaneet, josta toiminee osoituksena reilu nippu teoksia, jotka pystyy hyvällä mielellä laskemaan Hongkong-toiminnan huippuhetkien ja kestävien klassikkojen kerhoon. Todisteleepa Mr. Nice Guy, että välirikon jälkeenkin yhteinen sävel löytyi, eikä lopputulosta voi millään väsähtäneeksi väittää, vaan ollen kovinkin kaukana mistään hiipuneesta hutkimisesta, koska toimintapuoli napsautetaan ryminällä käyntiin, kun kellossa on vasta nelisen minuuttia. Tavallaan jo tämä ensimmäinen pistoolitulitteluna alkava välienselvittely kadulle purkautuessaan viestii, että energiaa kyllä riittää, koska sujuvasti siitä väsäillään kasaan noin kymmenminuuttinen nautittava vauhtimakupala. Jos vertailee siihen, mitä myöhemmissä vaiheissa vyörytellään, niin käytännössä maltillisesta alkupalasta on kyse, mutta väittäisinpä, ettei läheskään jokainen toimintarutistus sellaiseenkaan ole kykeneväinen. Eipä siinä todellakaan jumituta pyssyillä osoittelemaan, vaan kunhan Jackie törmää torveloihin, niin pääseepä heppu heti esittelemään, että jalat edelleen notkeasti nousevat ja järkikin leikkaa laatikoiden lennellessä ja kolhujen kertyessä. Ensimmäinen nujakoinnin hyökyaalto vyörytellään näyttävästi loppuunsa ilmavien loikkien kautta komeaan hääkakkuun lässähtäen. Juurikin kovin kutkuttelevaa fyysistä ja monipuolista menoa, joka laittaa lisää himoitsemaan ja sitähän tavaraa toimitetaan, eikä tarvitse kauaa vartoilla!

Pieniä sekä suurempia kärhämiä ja kahakkoja saadaankin kiitettävään tahtiin matkan varrella aikaan ja yhtenä vahvuutena pidän tosiaan miltei jatkuvaa vaihtelua. Tosiasia kuitenkin on, että suuresta osasta näistä liikkeistä ja tempuista on jo Jackien aiemmissa elokuvissa vähintään muunnelmia nähty, mutta eihän se tarkoita, että tylsästä toistosta olisi kyse, vaan kyhäilty kokonaisuus hymyilyttää ja laittaa miltei hihkumaan. Milloin mitellään kahden kesken, seuraavana hetkenä otetaan ostoskeskuksen vaihtoehtoiset kulkureitit vauhdikkaasti käyttöön ja näytetään, että keskikaupungin hevoskyytiajelustakin voi tehdä vähemmän romanttisen version. Käytännössä puoliväliin viiletetään riemastuttavalla innolla, eikä kovista koetuksista huolimatta olla vielä hiljentelemässä tai hyytymässä. Näyttää ennemmin siltä, ettei Jackie-paralle millään tahdota hetken rauhaa suoda, vaan jos ei muuta, niin keljujen kelmien kuskaama hakkausvaunu tuosta vain tylysti nappaa sankarin matkaansa. Siinäpä sitä painellaan keskellä ruuhkaa auton hytkyessä ja nytkyessä varsin epäilyttävään tyyliin, mutta Jackie pääsee näyttämään, ettei todellakaan aio avuttoman uhrin asemaan alistua, vaan jos kerran pakettiauton perässä pieksäjäiset tahdotaan hoitaa, niin turha on lähteä kesken leikin enää itkemään, kun naamataulu ottaa vastaan, mitä tuli tilattua. Samassa yhteydessä ohjaaja Hung pääsee heittämään hupaisan kameokäväisyn epäonnekkaana pyöräilijänä. Kovasti polkijaa mietityttää, mikä ihmeen myllerrys autossa on menossa ja nenähän siinä lopulta sattuu, mutta saapa hänkin tilaisuutensa tilien tasaukseen.

Onneksi ei niinkään pääse käymään, että jokin alkupuolen hutkintahippasista jäisi mahtavimpana huippuhetkenä mieleen, vaan mielestäni parhaat potkijaiset kengitään keskeneräisellä rakennustyömaalla, mikä kaikkine tasoineen, materiaaleineen, työkaluineen ja sekalaisine tarvikkeineen onkin mitä mainioin myllerryspaikka. Jackien ideariihi saakin mukavasti huvittavaa kamppailua ympäristöstä irti. Ensin vähän verkkaisemmin ja hölmön hassuttelevaisesti sekoillaan ovien takana piiloleikkien parissa, mutta siitä vähitellen kierrokset kohoilevat ja korkeammissa kerroksissa onkin paria hetkeä myöhemmin kunnollinen kuritus käynnissä. Lienee perusteltua väittää, että onhan Jackie huimempiin temppuihin ja kovempiin tappeluihin yltynyt useita kertoja urallaan, mutta eihän siinä voi olla nauttimatta, kun kaveri painelee menemään ja joukkio loihtii aikaan vähintään pikkunäppärän fyysisen mukiloinnin sarjassa kohtalaisen ilotulituksen. Ilahduttavaa onkin, ettei näihin vieläkään ole tullut kyllästyttyä, enkä osaa näitä ihan sillä tavalla väkivaltaviihteeksi mieltää, että suurimpana tavoitteena olisi saada kamppailukumppani mahdollisimman ilkeästi telottua. Sanoisinkin, että urheilullisuus ja mielikuvituksellinen sekä tietysti uhkarohkea temppuilu ajaa edelle ja hyvät värinät tarttuvat katsomon puolellakin. Huimasti hääräillään vinhasti viuhuvien sirkkelien ja muiden terien parissa, ja ainakin lopputekstien mokakelan perusteella voinee olettaa, etteivät isommat vahingotkaan niin kauas jääneet. Joukkomätkintä jo itsessään olisi riemukkaan vauhdikasta, mutta pienet jippolisät vaikkapa betonimyllykepposen ja hyppyyttävän hytkyttimen muodossa vain piristävät kokonaisuutta entisestään.

Niinpä ainakin omalla listalla työmaan toisenlaiset touhut ovatkin elokuvan parasta antia, mikä on siltä kannalta harmi, että varsinaisesta viimeisestä yhteenotosta ei ole kyse. Vähäistä latistumista aiheuttaakin, ettei Jackie pääse kunnolla mittelemään Nortonin kanssa, vaan ensimmäisellä yrityksellä hän on selvästi rampautettu ja toinen taas hoidetaan huomattavasti järeämmällä kalustolla loppuun. Sinänsä näyttävää romutusta saakin seurattavaksi, kun autoa ja taloa ajetaan lättänäksi ja pieniksi pirstaleiksi, mutta kenties Chan-elokuvalta toivoo enemmän päätähtensä fyysisiin kykyihin nojaavia viimeisiä kahinoita. Pari temppua maansiirtokalustoon siirryttäessä tietysti nähdään, mutta muuten se loppua latistelee, kun porhalletaan murisevalla menijällä ympäriinsä tonttia hävitystä aiheutellen. Ilmeisesti paikalliset eivät jälkeen jätetystä tuhosta tykkäilleet, koska IMDB:n triviaosasto tiedottelee, että elokuvantekijöiltä jäi loppusiivous tekemättä ja kuvauspaikka sen verran ruokottomaan kuntoon, ettei heillä enää ollut asiaa kameroiden kanssa samoille seuduille Australiaan. Jos jäi ympäristö paikoin vähän räävittömään kuntoon, niin ihan ehjänä ei päätähtikään koitoksestaan selvinnyt. Kivuliaita kotvasia on jokunen nähtävissä lopputekstien yhteydessä, kun esimerkiksi päähän kopsahtaa pari kertaa suunnittelemattomasti. Lisäksi Jackie elämäkertansa ruhjelistalle on merkkaillut tämän elokuvan saldoksi murtuneen nenän ja että selkää tuli satutettua pahemminkin jonkin hypyn yhteydessä.

No, onneksi se peukku jälleen nousee tuttuun tapaan pystyyn ennen kuin musta ruutu lopputeksteineen Jackien ja muut hahmot haukkaa, eikä mies kaikessa viiletyksessä ja höykytyksessä tainnut sentään ihan täysin rikki mennä. Kyllähän elokuvaa ihan hyväksi muistelin, mutta silti se pääsi pienoisen positiivisen yllätyksen järjestämään, mikä osaltaan kannustelee 1990-luvun jälkipuoliskon muitakin tekeleitä Chanilta kertailemaan. Aiemmin mainittu kilpa-autoilua ja kenkimistä yhdistelevä Thunderbolt kyllä löytyy levyhyllystäkin, mutta sitä en osaa yhtä meneväiseksi muistella. 1996 ilmestynyt First Strike taas alkoi kiinnostaa kovasti, koska edellinen katselu taitaa päiväytyä kohtalaisen kauas jonnekin henkilökohtaisen VHS-aikakauden loppupuolelle. Siinä ainakin taisi vauhtia riittää Jackien reissaillessa ympäri maailmaa täpärästä tilanteesta toiseen. Sama homma on käytännössä elokuvan Who Am I? kohdalla, josta myös jo silloin runsas vuosikymmen sitten kovin tykkäilin, mutta en ole levykokoelmaan päivitellyt johtuen versiohankaluuksista lyhennyksineen. Nuo kaksi kuitenkin pitää vihdoin ja viimein jossakin muodossa ostella uusittaviksi. Sammolta taas vastaavalta aikakaudelta kiinnostaisi Yhdysvaltojen puolella parin kauden ajan tuotettu sarja Martial Law. Kyllähän sitä tuli ilmestymisen aikana seurailtua jossakin määrin, mutta muistelisin, että lopulta sain katseltua vain alle puolet kaikkiaan 44 jaksosta.

Toisin sanoen kertailulista aina vain pulskistuu, mutta mikäpä siinä niin kauan kun Jackien ja kavereiden keppostelut jaksavat ilahduttaa ja innostaa. Saattaa tulla aika, jolloin tyyppien heilumisista hohto häviää ja tilalle tulee tympiintyminen, mutta onneksi sellainen mielenmuutos ei ainakaan toistaiseksi ole päälle käynyt. Tauko tosin saattaa silloin tällöin tehdä hyvää, kuten Mr. Nice Guy osoittelee, sillä hyvinkin helposti toiminta ja toilailu vie mennessään, eikä lukuisista aiemmista katseluista huolimatta tarvitse tylsistymistä kiroilla. Oikeastaan tahti pääsi jopa yllättämään, koska muistelin, että kokkitouhuja ja sivuhassutteluja olisi ollut enemmän, mutta hyvä näin.  Niin, onhan Jackiella kieltämättä kasa kovempia elokuvia, mutta kyllä ainakin tällä yrityksellä Mr. Nice Guy menee edelle kuin viime vuoden käynnistänyt The Twin Dragons. Rumble in the Bronx kuitenkin pitää paikkansa edellä, vaikka ei tämä pari vuotta uudempi teos paljoa jälkeen jää. Lisäksi näillä on siinäkin mielessä yhteisiä piirteitä, että huumoria on tosiaan karsittu ja toiminta ei kummassakaan ihan kilteintä hupailua ole plus tietysti päälle noin yleisenä kivana lisänä mitä mainioin viihdyttävyys. Summauksena siispä siis, että irtoaahan tästäkin hyvät piristyspotkut alkavalle elokuvavuodelle!

Mr. Nice Guy (1997) (IMDB)

Trivianurkkaus 1: Millionaire's Express

Ajattelin aloitella tällaista erilaiseen turhaan ja vähemmän turhaan nippelitietoon keskittyvää kirjoitussarjaa. Silloin tällöin tulee erinäisistä elokuvista katsottua tai luettua enemmänkin taustamateriaaleja, joten voisi joistakin välillä kirjailla vähän blogiinkin. Ei ole tarkoitus tietenkään jokaisesta katsotusta alkaa koosteita tekemään, mutta sitten kun aikaa ja kiinnostusta löytyy, niin voisi pari sanaa naputella, jospa vaikka muitakin kiinnostuneita löytyy. En aio mitään suoria transkriptioita väännellä ja mukaan saattaa jokin väärinymmärryskin eksyä.

Avauksena toimikoon tuo vähän aikaa sitten katseltu Millionaire's Express. Tämä teksti on naputeltu pitkälti Hong Kong Legendsin DVD-julkaisun bonusmateriaalien pohjalta. Se sisältää Bey Loganin kommenttiraidan sekä Sammo Hungin ja Yukari Oshiman haastattelut. Näistä sitten seuraa pieni kooste. Toki hyllystä löytyisi myös Dragon Dynastyn levyjulkaisu, joka taas sisältää pidemmän Hungin haastattelun ja myös juttutuokiot Biao Yuenin sekä Cynthia Rothrockin kanssa. Logan taas on äänittänyt tätä julkaisua varten uuden kommenttiraidan. Niitä en ole toistaiseksi katsellut tai kuunnellut, joten HKL:n infopaketti riittäköön tällä kerralla.

Annetaan aluksi puheenvuoro ohjaajalle sekä tähdelle, eli vähän Sammon mietteitä ja muistoja. Valitettavasti tämä noin 11 minuuttia kestävä haastattelu on vähän köyhä nippelitiedon suhteen. Sammo kuitenkin mainitsee pitävänsä lännenelokuvista, ja erityisesti niissä esiintyvästä vapauden tunteesta. Thaimaassa kuvaukset sujuivat ongelmitta, ja ryhmä sai paljonkin tukea. Lupa kuvauksiin Bangkokin juna-asemalla irtosi helposti ja lisäksi saatiin käyttöön vähän aikaa ennen valmistunut uusi ratalinja. Ei ollut mitään kiirettä, ja junakohtaukset saatiin toteuttaa rauhassa. Kaupunkilavaste taas rakennettiin Hongkongin lähistölle. Siihen sitten kulutettiinkin useita miljoonia paikallisia dollareita. Vaikka porukka olikin monikansallinen, niin kielimuurit eivät tässä tapauksessa nousseet ylitsepääsemättömiksi esteiksi. Tappelu Cynthia Rothrockin kanssa sisältää pienoista Bruce Lee -imitaatiota, kun Sammo ajatteli, että sellainen saattaisi huvittaa katsojia, eikä hän itse ollut ihan hetkeen tehnyt mitään Leehen viittaavaa.

Toisena ääneen pääsee elokuvassa vähän pienempään osaan jäänyt Yukari Ôshima. Hän esittää junassa matkustavan japanilaiskolmikon naispuolista hahmoa. Haastattelu on kuvattu 2000-luvun alussa, jolloin Yukari oli vielä aktiivisempi kameran edessä, mutta viimeisten vuosien aikana lisäyksiä sinne ei ole enää pahemmin tullut. Haastattelun aikoihin hän työskenteli enimmäkseen Filippiineillä, mutta vähitellen vetäytyi elokuvista kohti matkailualaa.

Aluksi Yukari kertoilee vähän taustastaan ja ensiaskeleistaan elokuvien maailmassa. 1980-luvun alkupuolella Tokioon liikuntaohjaajaksi opiskelemaan muuttanut nuori nainen sai kipinän toimintaelokuviin mentyään kaverinsa kanssa katsomaan Jackie Chanin elokuvaa The Young Master. Se herätti poltteen päästä itsekin esiintymään vastaaviin. Yukari oli aloittanut karaten harjoittelemisen jo 15-vuotiaana, joten eräänlainen pohja uutta uravalintaa varten oli jo hyvässä alussa. Tosin hän kertoo, että on erilaisia elokuvia varten joutunut opettelemaan paljon lisääkin useita taistelulajeja. Japan Action Clubilta hän kertoo eniten oppineensa.

Sitten päästään Hongkongin ja Japanin eroihin, mitä tulee toimintaelokuvien kuvauksiin. Japanissa suhtauduttiin paljon varovaisemmin kohtausten kuvauksiin, ja toisiin osumista piti välttää mahdollisimman tarkasti. Hongkongin puolella taas tappelut muistuttivat monesti oikeita. Hongkongissa loukkaantumiset laitettiin myös herkemmin näyttelijän omalle vastuulle, sillä henki oli vähän sellainen, että jos ei oikein usko jostakin suoriutuvansa kohtalaisen ehjänä, niin ei tulisi edes yrittää. Japanissa taas otettiin vähän paremmin vastuuta tällaisissa tilanteissa. Toisaalta Hongkongissa sai monesti testailla vapaammin omia ideoitaan kuvauksissa, kun Japanissa yleensä mentiin orjallisesti käsikirjoituksen mukaan.

Ennen tätä ensimmäistä elokuvarooliaan Yukari työskenteli parin vuoden ajan stuntnaisena, mutta pyrki esittelemään kykyjään myös elokuvatuottajille. Lopulta Sammo päätyi antamaan mahdollisuuden isommalla kankaalla. Yukari lähti vähän kylmiltään Hongkongiin, ja huomasi melko nopeasti, että kieli aiheutti huomattaviakin ongelmia, kun yhteisymmärrys oli vähän hakusessa. Muutenkin kokemattomuus alasta vähän arastutti muiden irrotellessa. Hän kyllä mainitsee, että samassa elokuvassa esiintyneestä Yasuaki Kuratasta oli suurta apua monessakin mielessä. Kurataa hän pitääkin eräänlaisena isoveljenään.

Kolmatta japanilaista esittänyttä Jang Lee Hwangia Yukari luonnehtii vitsikkääksi, mikä on vähän erilainen kuva, minkä itse olen saanut, mutta oma käsitykseni saattaa olla muodostunut turhan paljon Jackie Chanin tarinoiden pohjalta. Jackie ja Jang kun eivät mitään parhaita kavereita olleet... No, Yukarin mukaan Jang kuitenkin vaikuttaa tyypiltä, joka on ulospäin vahva, mutta sisältä hellä.

Itsekin voimistelutaustaa omaavaa Yukaria Biao Yuenin akrobaattiset liikkeet ihastuttivat. Samoin Sammo teki ohjaajana sellaisen vaikutuksen, että edelleen Yukari pitää häntä suosikkiohjaajanaan. Todellisuus ei kuitenkaan vastannut aivan ennakkokäsitystä, sillä Yukari oli luullut Sammon olevan leikkisä ja leppoisa, mutta tämä olikin kuvauksissa melko tiukka. Suuresti hän kuitenkin Sammoa arvostaa. Mainitsee myös, että ohjaajan työt kuvauksissa jakaantuivat useammallekin henkilölle, eikä Sammo läheskään aina pitänyt kaikkia lankoja näpeissään.

Sammo ohjeisti Yukaria esittämään osansa tiukasti ja kylmästi. Välillä mikään ei tuntunut riittävän, vaan olisi pitänyt löytää vain lisää ja lisää terävyyttä. Lisäksi Sammo pyysi potkimaan erittäin kovaa ilman teeskentelyä. Karatetaustaiselta Yukarilta sitten irtosikin varsin tuntuvia potkuja. Hän pahoitellen kertookin, että välillä leukoja murtui ja hampaita lohkeili. Yukari ja Kurata pääsivät taas opastamaan Sammoa samuraimiekan oikeaoppisessa käsittelyssä.

Lopputaisteluun liittyen Yukari vahvistaa omia käsityksiäni kertoen, että toimintaa piti alunperin olla enemmänkin, mutta tiukka aikataulu tuli lopulta vastaan. Elokuvan piti olla valmis uutta vuotta varten, joten tietyt jutut jäivät kuvaamatta. Esimerkiksi Yukarin piti myös osallistua aivan viimeiseen taisteluun, mutta se jäi toteuttamatta. Tästä hän oli vähän pettynyt, sillä olisi halunnut tehdä enemmänkin.

Kuvausten lopussa toimintaa sitten riittikin, kun aikarajan lähestyessä ryhmä jakautui neljään yksikköön. Yukari lämmöllä muistelee sitä, miten kaupunkilavasteissa oli parhaina päivinä menossa vähän joka puolella uskomattomia toimintakohtauksia samaan aikaan.

Haastattelun loppupuolella hän vielä kertoo, että oli hieman vaikeaa saada kunnollista käsitystä elokuvasta kokonaisuutena, sillä ainakin tuohon aikaan tarina selvitettiin kokonaisuudessaan lähinnä pääosia esittäville. Pelättiin vuotoja, joten kohtauksista kerrottiin monille lähinnä kuvauspäivinä.

Millionaire's Express oli Yukarille monessakin mielessä hyvä kokemus. Hän sai heti perään paljon uusia työtarjouksia ja se oli alku pitkälle uralle toimintaelokuvissa. Lisäksi hän pääsi heti toteuttamaan unelmaansa yhteistyöstä Biao Yuenin kanssa.

Kolmantena käsittelyyn otetaan kommenttiraidalla rupatteleva Bey Logan. Logan on monille tuttu juurikin Hong Kong Legendsin, Dragon Dynastyn ja Cine Asian kommenttiraitojen kautta. Lisäksi hän on itse vaikuttanut konkreettisemmin elokuvissa mm. näyttelijänä, kirjoittajana ja tuottajana. Loganilta tuntuu löytyvän uskomaton määrä tietoa aasialaisiin elokuviin liittyen, ja sitä hän vuolaasti jakaakin.

Tapojensa mukaan Bey aloittelee luettelemalla vaihtoehtoisia nimiä, joista tunnetuin lienee Shanghai Express, joka aiheuttaa välillä sekaannusta esimerkiksi vuonna 1932 ilmestyneen samannimisen elokuvan kanssa. Elokuva tunnetaan myös nimillä Noble Express ja Wealthy Train, joista viimeisin on kirjaimellisin käännös alkuperäisestä nimestä.

Elokuva sai ensi-iltansa vuoden 1986 alussa, ja oli tosiaan uutta vuotta varten suunniteltu suuremman budjetin tapaus. Golden Harvest tuotti elokuvan, mutta tämän kohdalla Sammon oma Bo Ho Films toimi sen alla. Tätä uuden vuoden spektaakkelia varten värvättiin lähes kaikki Golden Harvestin tuolloiset toiminta- ja komediatähdet, joka näkyykin nimilistassa. Yksi nimekkäimmistä poikkeuksista oli Jackie Chan. Logan onkin arvellut, että Sammo olisi alunperin suunnitellut Kenny Been osan Chania varten, mutta Sammo ei ole tätä ainakaan myöntänyt.

Lumiset alkujaksot kuvattiin Kanadassa. Kun maisemat muuttuvat tasangoille ja raiteille, niin liikutaan Thaimaassa. Kylä taas rakennettiin Hongkongin liepeille, joten kyseessä on varsin mutkikas tuotanto tässä mielessä. Bey mainitseekin, että tuolloin Sammo oli eräänlainen kummisetä Golden Harvestilla ja sai käyttöönsä lähes rajattomat budjetit sekä varsin helposti haluamansa nimekkäämmätkin esiintyjät. Tässä tapauksessa suhteellisen suuri budjetti mahdollisti kuvaukset studiolavasteiden ulkopuolella ja koko kylän rakentamisen. Sittemmin Sammon asema on heikentynyt ja tullut hiljaisempiakin vuosia.

Beyn mukaan länsimaissa elokuvan alkujakso vaikeutti levityssopimusten hankkimista. Useinkaan tämä aloitus, jossa Sammo tanssii alusvaatteissa sotilaiden edessä, ei kerännyt mitään suurempaa innostusta. Bey onkin sitä mieltä, että elokuva olisi saatu myytyä huomattavasti helpommin, jos kansainvälisessä versiossa olisi hypätty suoraan Sammon ja Kenny Been kamppailuihin tai ainakin promokoosteessa tehty näin.

Sammon vanha ystävä ja työkaveri Biao Yuen esittää pikkukylän päällikköä. Vuonna 1957 syntynyt Biao aloitteli monen muun tapaan elokuvauraansa stuntmiehenä. Yksi tunnetuimmista esiintymisistä siinä vaiheessa oli Bruce Leen sijaisena toimiminen elokuvassa The Game of Death. Hongkongissa raja stuntmiesten ja näyttelijöiden välillä on häilyvämpi, ja moni onkin vaihtanut puolelta toiselle tai tehnyt kumpaakin samanaikaisesti. Esimerkiksi tässä elokuvassa suuri osa palomiehistä on stuntpuolelta näyttelijöiksi vaihtaneita tapauksia. Biao on toki tehnyt paljon muutenkin elokuvia, mutta Beyn mielestä ehdottomasti parhaita ovat yhteistyöt Sammon ja Jackie Chanin kanssa.

Biaolla ja Sammolla ei ole hirveästi kahdenkeskisiä elokuvataisteluita toisiaan vastaan, mutta tässä elokuvassa kaksikko pääsee ottamaan mittaa toisistaan elokuvasta Once Upon a Time in the West muistuttavalla juna-asemalla. Eipä siinä sitten hirveästi säästelty, ja Sammo potkaisi Biaota rintaan niin lujaa, että tämä joutui kauemminkin keräilemään itseään. Yleensä muiden puolesta erilaisia akrobaattisempia juttuja tekevä Biao vähän poikkeuksellisesti jätti tässä kohtauksessa osan liikeistään Kar Lok Chinin hoidettavaksi. Tämä sitten olikin koitua Chinin kohtaloksi, sillä hän oli menettää henkensä otossa, jossa putoaa niska edellä maahan. Toisaalta sitten sekä Biao että Chin tekivät osan Cynthia Rothrockin otoista lopputaisteluissa.

Myös ratsastus oli Biaolle aluksi hankalaa, mutta nopeana oppijana kohtaukset hoituivat. Tosin sama ongelma ratsastuksen suhteen oli monella muullakin. Bey kertoo, että Cynthia Rothrock sanoi hänelle aikoinaan ensimmäisten kuvattujen ratsastuskohtausten olleen jokseenkin kaoottisia. Monilta puuttuivat taidot ja säntäiltiin sinne ja tänne.

Pikaisesti Bey myös mainitsee siitä, että kaikilla kolmella tunnetulla "lohikäärmeellä" on jokin sellainen kosmeettinen haitta, joka on toiminut pienenä esteenä tähteydelle länsimaissa. Sammolla on painoa vähän enemmän, Jackien nenää pidetään turhan suurena ja Biaolla taas on vähän huonompi iho, joka ei tässä elokuvassa tule selvästi esille, sillä rusketus on niin voimakas. Sammo taas tykkää elokuvissaan huvitella usein ulkonäöllään, joka tässäkin tulee esille kampauksessa.

Taiwanin armeijassa aikoinaan uraa tehnyt Dick Wei oli usein tämän aikakauden toimintaelokuvissa pahiksena. Tässä elokuvassa hänen ja Biaon kohtaaminen lopussa on Beyn mielestä kaksikon parhaimpia.

Elokuvasta on olemassa monenlaisia versioita. Aasian maissa monesti leikkausten kohteeksi joutuivat maksullisiin naisiin liittyvät kohtaukset. Yhtenä esimerkkinä Bey mainitsee Biaon ja Rosamund Kwanin suutelukohtauksen. Näiden poistojen jälkeen juoni muuttui monesti tietyiltä osiltaan jokseenkin käsittämättömäksi. Logan myös huomioi, että Sammo yritti usein kevyempiinkin elokuviinsa tuoda tiettyä tunteellista puolta, jota tässä edustavat vaikkapa kohtaukset vanhassa kotitalossa muistoineen. Tarinan huonoiten toimivana puolena Logan pitää Sammon ja Olivia Chengin romanttista vivahdetta.

Myös se tulee esille, että Hongkongissa oli tyypillistä ottaa ideoita länsimaisista elokuvista. Ainakaan Bey ei tulkitse näitä suoraksi varastamiseksi, vaan usein on kyse vaikkapa klassisten fyysisten komedioiden uudelleentulkinnasta omin lisäyksin. Vähän samaa on harrastettu musiikin suhteen monesti, ehkäpä pikkuisen röyhkeämmin. Tässä tapauksessa italowesternit tulevat kuvaan. Toki Millionaire's Express on muutenkin ottanut vaikutteita lännenelokuvien suunnalta. Bey mainitsee Sam Peckinpahin elokuvan The Wild Bunch yhtenä suurena innoittajana Hongkongin elokuvatekijöille. Tässäkin tapauksessa lopussa kaatuu enemmänkin väkeä Gatlingin pyöriessä...vaikka Peckinpahin elokuvassa roiskunut veri jäikin pitkälti pois.

Millionaire's Express nousi ilmestymisvuonnaan Hongkongissa toiseksi tuottoisimmaksi elokuvaksi. Edelle ehti John Woon menestyselokuva A Better Tomorrow. Lisäksi loppulaulu palkittiin parhaana elokuvakappaleena.

Raidalta toki löytyy enemmänkin asiaa, mutta tuossa vapaasti suomennettuna osa jutuista. Kyseessä ei ole mikään Loganin paras juttutuokio. Tämä johtuu pitkälti elokuvan nimekkäästä näyttelijäjoukosta. Bey kuluttaa suuren osan ajasta näyttelijöiden osoittamiseen sekä heidän taustoistaan kertomiseen. Ainakin omasta mielestäni kiinnostavaakin asiaa tulee kuitenkin reippaasti. Hän tosiaan teki Dragon Dynastyn levylle uuden kommenttiraidan, mutta siitä en osaa sen tarkemmin tässä vaiheessa sanoa. Luulisi kuitenkin ainakin jonkin verran päällekkäisyyksiä löytyvän.