Beethoven's Treasure Tail

Melko pienillä tassunaskelilla tämä alkavan vuoden reipastuminen on lähdössä laukkaan, mutta nytpä siis aikomuksena laittaa viimein Beethoven-elokuvat pakettiin, ja voi kai luottaa siihen, ettei tähän sarjaan enää yhdeksättä osaa tehdä. Sen seitsemän vuotta tässäkin urakassa meni, koska alkuperäisestä seikkailusta kirjoittelin vuoden 2012 lopulla, eli tahti ei ollut armottoman tiukka näiden vahtailussa, mutta sinnikkäällä puurtamisella maalia kohti lopulta. Luultavasti liikutaan uudenvuodenlupausten höyhenkevyessä hömppäsarjassa, jos huutelen katselevani viimeinkin pari vaiheeseen jäänyttä ja kohtalaisen mittavaa koiramaisten kommellusten elokuvasarjaa loppuun ja tällä tekstillä noin puolet lupauksesta lunastaa, eli alku ainakin on toiveikas.

Paremmuusjärjestykseen näitä on hieman hankala asetella, sillä katselut ovat hajaantuneet noinkin pitkälle aikavälille, eikä todellakaan innostanut lähteä virkistämään muistia ja kertailemaan koko mötkälekokoelmaa pohjille, sillä kuten on tullut tilitettyä, niin siellä hassuttelujen joukossa on kohtalaisesti myös pökälemäistä tuotantoa ja vitsinvääntöä. Jos näistä pitäisi pari pahimmin väsähtänyttä haukahdusta haukkua, niin kolmannen ja neljännen elokuvan kohdilla mentiin melkeinpä ilman intoa, ideoita tai energiaa. Sinänsä ei olekaan yllätys, että viides laittoikin naamoja vaihtoon melko rankalla kädellä, mutta vaikka yritys oli pikkuisen parempaa, niin lopputulos oli silti varsin vaatimaton.

Beethoven-elokuvasarja onkin näin jälkikäteen katsottuna varsin hajanainen nippu noin hahmojen osalta ja melkoisen laiskasti näitä on yritetty nitoa edes jonkinlaiseksi jatkumoksi. Sinänsä on ymmärrettävää, etteivät samat näyttelijät ole loputtomiin halunneet sitoutua kulahtaneiden juttujen kertailuun, kun taas vaihtuvat tekijät kameroiden takana ovat läpi elokuvasarjan tahtoneet toistaa tietyt kommellukset vielä 20 vuotta myöhemmin. Eipä tämä tällainen toki ole ainoastaan kyseisen koirasaagan kirous, vaan yleisestikin käsittämättömiin mittoihin venytettyjen juttujen, jotka jo lähtökohtaisesti ovat varsin höttöistä muutamaan ideaan pohjaavaa hupailua.

Alkuperäinen vuoden 1992 Beethoven ja sitä nopeasti seurannut jatko-osa Beethoven's 2nd ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa ydinporukan pysyessä samana, eikä ole tarvittu mitään hataria selityksiä muutosten perusteeksi. Kuviona perinteinen lisää samaa koheltelua ja enemmän porukkaa sekoilemaan, niin eiköhän se vähintään tuplaa hauskuuden...no ei. Varmaan siksikin Beethoven's 3rd ilmestyi vasta seitsemän vuotta myöhemmin ja ensimmäisten kahden elokuvan tutut kasvot vaihdettiin käytännössä uuteen perheeseen, joka pääsi vain vuotta myöhemmin jatkamaan aikamoisen tympäisevää töppäilyään elokuvassa Beethoven's 4th. Näiden kahden kehnous ei silti laittanut loppua elokuvasarjalle, mutta pari vuotta myöhemmin ilmestynyt Beethoven's 5th päätyi poistamaan nämä tyypit pitkälti kuvista ja samalla se on mielestäni irrallisin osa koko paketissa.

Kuudes osa Beethoven's Big Break ilmestyi viiden vuoden vierähdettyä ja siinä lähdettiin hakemaan yhteyttä sarjan alkupäähän, mutta ei sentään enää onneksi niinkään kadonneiden sukulaisten kautta, vaan elokuvantekohommien avulla. Osittain tämä seikkailu onnistuikin piristelemään keppostelua, mutta kevyemmän hassuttelun toimiessa kohtalaisesti vakavammat hetkoset olivat kuitenkin laahaavaa jankkausta. Seitsemäs elokuva Beethoven's Christmas Adventure saapui katsojien jouluiloksi kolmisen vuotta myöhemmin ja oli jälleen vähän irrallisempi epeli. Beethoven toki edelleen oli siinä sama tähtikoira kuin edeltäjässä, mutta mainoskiertue tarjoili tilaisuuden laittaa hahmoja vaihtoon sekä tuoda mukaan talvisempaa touhotusta. Ilmeisesti jouluelokuva oli jossakin vaiheessa puolipakollista väsäiltävää ja siihen kylkeen joku oli kai kehitellyt huikean ajatuksen, että hei mitäpä jos Beethoven osaisi puhua...?

Kahdeksas koitos unohtaa jouluiset tonttutaikatemput ja luminietokset, sillä palataan kiinteämmin kuudennen osan elokuvahommiin. Nimikkokoira on päässyt tässä vaiheessa agenttielokuvien tähdeksi ja uutta ollaankin hyvää vauhtia kuvaamassa varsin lämpimissä maisemissa. Kieli vaikuttaa olevan vahvasti poskessa alkukuvista lähtien, kun Beethoven on vaihtanut alaa Bondin ja Ethan Huntin hommiin. Pujahtelu tiukaksi viritetyssä laserverkossa on hieman haastavaa, mutta sujuu kuitenkin agenttikappaleen pauhaillessa taustalla. Sankaritöille tulee kuitenkin äkkipysähdys suuren loikan kohdalla, jota tähtikoira ei ole erityisen halukas hyppäämään. Edelleen kouluttajana toimiva Eddie (Jonathan Silverman) yrittää ystäväänsä suostutella temppuun, mutta eipä auta ei.

Kamerat sulkeutuvat hetkeksi ja tulee tuumaustauon paikka, mutta Eddie ei oikein halua nähdä ongelman ydintä, vaan tahtoisi jatkaa menestyselokuvien putkea. Beethovenia tutkiva lääkäri taas pohtii, etteivät koiruudet kameran edessä välttämättä ole lainkaan oikeaa lääkettä, sillä voipi olla, että juuri näihin touhuihin tähti on tympiintynyt ja sen myötä kadottanut elämänilonsa. Eddie ei halua nähdä lemmikkinsä hiipunutta mielialaa ja uskoo edelleen, että kyllä se temppukunto vielä löytyy joko lääkkeillä tai sinnikkäällä painostuksella, mutta siinä vaiheessa projektin tuottaja astuu väliin kertoen, että Spydog 3 laitetaan tauolle ja etsitään korvaava eläintähti tilalle. Eddie ja Beethoven ovat hänen mukaansa vapaita poistumaan kuvauspaikalta, ja sen verran suopeutta löytyy, että tuotantoyhtiö hommaa autonrämän parivaljakon paluumatkaa varten.

Vähissä varoissa oleva Eddie yrittää ajomatkalla järjestää lisätöitä Beethovenille, mutta uutiset ongelmista ja potkuista ovat kiertäneet piirit salamavauhtia, eikä kukaan halua palkata motivaationsa menettänyttä koiraa. Hetkellisen herpaantumisen takia matkalle tulee yllätyspysähdys ja kenties kovasti kaivattu sellainen, sillä se tuo tilaisuuden hiljentyä hetkeksi harkitsemaan. Pienen rantakaupungin nimi on O'Malley's Cove ja pikaisella vilkauksella vaikuttaa siltä, että maisemat ovat mahtavat, mutta kaupungin liike-elämä taas laittaa lappua luukulle kiihtyvään tahtiin, mikä heijastuu pikkuisen uuvahtaneeseen yhteisöön. Nämä eivät tietysti Eddien murheita ole, vaan tavoite on saada auto ajokuntoon ja päästä mahdollisimman pian takaisin tielle. Hektiseen elokuvaelämään tottuneelle kaverille on jo hirmuinen takaisku, kun hän saa tietää, että korjauksissa menee ainakin päivä ja pitäisi etsiä majapaikka yhdeksi yöksi.

Pintapuoleisesti uneliaalta ja hiipuvalta vaikuttavassa kaupungissa on kuitenkin pienoista kuohuntaa menossa, sillä salaperäinen ja varakas heppu (Jeffrey Combs) tahtoisi käyttää yhteisön taloudellista ahdinkoa hyväkseen ja ostaa käytännössä koko O'Malley's Coven ja moni onkin halukas tarttumaan tarjoukseen miettimättä kunnolla, mitä sen taustalla mahtaa olla kätkettynä. Myös Eddie törmää tallustellessaan näihin juttuihin ja saapa hän kuulla myös kaupungin legendasta, joka tietää kertoa, että 200 vuotta sitten alueelle vähän vastentahtoisesti rantautui O'Malley-niminen hiukan toistaitoinen merirosvokapteeni, joka piilotti aarteensa lähistölle. Anne Parker (Kristy Swanson) pyörittää paikallista museota ja suhtautuu vähän viileämmin aarrekarttoihin, mutta hänen poikansa Sam (Bretton Manley) on taas täysin hurahtanut kultakirstun etsimiseen. Liekö sitten kyse parin vuosisadan piilottamasta salaisuudesta, vaiko silkkaa tarua, mutta selvää on, että ennen pitkää Eddie ja Beethoven tempautuvat mukaan selvittelyihin ja seikkailuihin, eikä pikainen paluu kameroiden eteen olekaan enää asialistalla ykkösenä.

Ennakko-odotukset olivat varsin maltilliset aiempien näyttöjen pohjalta ja lupaavimmalta puolelta vaikutti aarrejahti merellisissä maisemissa. Jälleen kyseessä on laiskasti kasattu kyhäelmä vähän sitä ja tätä, jota seuraillessa tuntuu siltä, ettei oikein mihinkään ole viitsitty panostaa kunnolla, vaan kunhan jotakin ja jotenkin, niin eiköhän se elokuva siitä valmistu. Mukana on vanhoja kikkoja ja näennäisesti uutta huttua, enkä edelleenkään pidä sitä suurimpana miinuksena että toistoa löytyy, vaan ehkä jälleen toivoisi hieman kunnianhimoisempaa otetta komediapuoleen, koska löysä ja lepsu hassuttelu jättää usein täysin kylmäksi ja yrityksen puute paistaa monin paikoin läpi. Toisaalta on sanottava elokuvan eduksi, ettei se suinkaan ole sarjansa väsähtänein tai tympivin tekele. Myös ontolta kolkahtavan kaupallisuuden kritiikki on tässä yhteydessä pikkuisen noloa, koska melkoisella sarjatuotantotyylillä tämä elokuvasarja on pyrkinyt nyhtämään katsojilta helpot rahat ilman kummoisia panostuksia sisältöön tai tyyliin.

Muutamaakin pykälää tylymmistä teoksista tuttuja tyyppejä on syystä merkillisestä mukana ja vähän ihmetyttää kummankin herran kohdalla, että mitä lie mielessä ollut. Aikoina varhaisempina varsin pirullisenakin hyypiönä heilunut Combs pahistelee niinkin laiskasti ja nolosti, ettei touhussa ole oikein mitään muistettavaa. Combsin kökköilevää suuruudenhullua haaveilua vilkuillessä käykin ajatuksissa, että kenties kyseessä on jokin kiero vitsi herran itsensä ja lähipiirinsä huviksi. Udo Kierin esiintyminen taas on niin lyhyt ja turhahko, että tuskinpa sillä suurempaa tiliä on tehty. No, toisaalta onhan sitä ennenkin haettu vähän vaihtelua liian yksipuoliseksi käyneeseen julkisuuskuvaan, mutta voisin väittää, ettei Beethoven's Treasure Tail ole kummankaan kohdalla kovinkaan kummoinen ratkaisu siinä mielessä.

Koirapierut, kuolatuokiot ja kovak...tassuiset yöt jaetussa sängyssä on ehkä nyt taas hetkeksi nähty, mutta ne kuitenkin pystyy helpommin nielaisemaan, koska kuuluvat Beethoven-elokuvasarjaan aika kiinteästi. Ennemmin valittaisin muuten kovin irrallisista ja käppäisistä kommelluksista, joita silloin tällöin täytteeksi tungetaan. Paikoin kuitenkin on edes pikkuisen puhtia mukana kohkauksessa, ettei elokuvaa tahdo täysin lyttyyn lyödä, ja jos asennoituu ennakkoon siten, että parhaimmillaan Beethoven's Treasure Tail tarjoilee sinänsä hyväntuulista toistaitoista törttöilyä ja muutamaan kertaan käytettyä sekoilua, niin aika kivuttomasti hölmöilyt hymistelee läpi.

Aiemmissakin Beethoven-elokuvissa on välillä näyttänyt siltä, että nimikkokoira unohtuu jonnekin nurkkiin ihmisasioiden viedessä suuremman huomion ja sitä samaa on myös aarreseikkailussa havaittavissa, kun sankarihauva on osittain pakollisen koristeen ominaisuudessa mukana touhuissa. Jos siis ensisijaisesti koiravetoista vekkulia kommelluskoostetta tahtoo tuijotella, niin Beethoven's Treasure Tail ei ehkä ole antoisinta ihmeteltävää. Jotta jäkätys päättyisi plusmerkkisesti, niin loppuun kehut siitä, että Kanadan kaakkoisosissa sijaitseva Nova Scotia näyttää kovin kauniilta ja onneksi näitä viehättävän verkkaista merellistä tunnelmaa huokuvia kuvia on ripoteltu läpi elokuvan, eikä lukittauduta lavasteisiin jauhamaan ja pöllöilemään.

Beethoven's Treasure Tail (2014)

Beethoven's Big Break (Beethovenin kuudes)

Vuosikausiksi venähtäneen tauon jälkeen Beethoven pääsi tekemään pikkuisen epätodennäköisenkin paluun omaan katsomoon, kun tuli heräteostoksena hankittua koko kahdeksanosaisen elokuvasarjan kattava kokoelma, ja niinpä siitä melko pikaisesti vilkaisin parikin pätkää viime marraskuussa. Eihän tämä suurikokoinen tuhoa ja hävitystä tielleen tehtaileva hauva sentään maineeltaan ainakaan vielä Lassien haastajaksi ole kasvanut, mutta kun elokuvauraa on jo näinkin paljon parilta vuosikymmeneltä, niin kyllähän siinä on jo ehtinyt koiruuden jos toisenkin yleisöjen iloksi kehittelemään. Aina näissä hauskuutuksissa ei kuitenkaan olla kovin kaksisesti onnistuttu, kuten näistä marraskuun jatkokatseluista erityisesti ensimmäinen osoittaa, sillä ainakin toistaiseksi minusta Beethoven's 4th on elokuvasarjan pohjakosketus, vaikka eipä sitä edeltänyt kolmas kohellus juuri sen parempaa menoa ja möykkää loihtinut.

Neljännessä osassa kesähoitoon alkuperäisen perheen lomailun ajaksi laitettu Beethoven joutui tuhojensa takia koirakouluun ja siihen päälle parinkin perheen muut huolet plus tietysti puolipakolliset koiranappailut, niin saatiinkin aikaiseksi ideoiltaan ja toteutukseltaan melkoisen vanha sekä väsähtänyt tuotos. Eipä siis paljoakaan yllättänyt, että muutamaa vuotta uudempi Beethoven's 5th laittoi urakalla naamoja vaihtoon lähettäessä vanhoista hahmoista kaikki muut paitsi yhden lomille ja tämänkin osalta näyttelijä korvautui toisella. Itse vieläkin väittäisin, että Beethovenin kuljettelu muihin maisemiin kätketyn ryöstösaaliin perään kyllä pikkuisen piristeli yleistä ilmapiiriä ja vaikka edelleen kohtalaisen keskinkertaista perhe-elokuvaa katsojille päädyttiin tarjoilemaan, niin lähtipä laatukäyrä ainakin loivaan nousuun ja siitä on suhteellisen mukavaa siirtyä kuudennen koitoksen vietäväksi.

Beethoven-elokuvien tehtailutahti on kuitenkin kiireisimmistä vuosista hiukkasen hiljentynyt, sillä viidennen ja kuudennen osan väliin jää jälleen useampi vuosi ja etukäteen vähän mietitytti, että jälleenkö tylsän mielikuvituksettomasti vaihdetaan esiintyjäporukka ja tuodaan tilalle uudet sukulaiset sekavien selitysten kera. Beethoven's Big Break on kuitenkin halukkaampi hylkäämään tämän jokseenkin tylsämielisen ja jo parikin kertaa käytetyn kuvion. Kuudes tarina onkin eräänlainen uusintakäynnistys elokuvasarjalle, mutta se ei sentään hae mitään täydellistä irtiottoa historiastaan unohtaen ja nollaten aiempia touhuiluja, vaan palaa kohti ensimmäistä elokuvaa, mutta uusintaversion sijaan ottaakin sen toisella tavalla käsittelyyn.

Tokihan tämäkin teos tahtoo tassunsa tiukasti painella tuttuun Beethoven-maailmaan, ja niinpä vähän tarkoituksellisenkin kliseinen kohelluskimppu tekaistaan heti alkuun, jolloin saattaa jo erehtyä luulemaan, että ajatuksena olisi jopa ivailla aiempien osien tohinoille. Tarkka kuono nimittäin jälleen vainuaa herkkuja haukkailtaviksi, mikä tarkoittaa näpistelyä pitseriassa ja kaaosta kadulla, mistä kiihdytellään suurempaakin sekasotkua, kun mukaan tulee kakkulässähdystä, törmäilyä ja sopivasti jahtaajien tielle kannettavaa lasiestettä, eli voipi väittää, ettei kirjoittajilla ainakaan ole ollut aikomuksena katsojia aivan uudenlaisilla koiruuksilla yllättää. Kunhan Beethoven saa puuhasteltua elokuvan sinänsä vauhdikkaaseen alkuun, niin toimintatuokioisen jälkeen siirrytään toisaalle tutustumaan muuhun porukkaan.

Uusi päivä on toisaallakin aluillaan ja Billy (Moises Arias) herätellään siihen säikähdyksellä, mikä ei varmaan kovin epätavallinen sattumus ole, kun perheen talossa viihtyy isompikin määrä eläinväkeä. Eddie-isällä (Jonathan Silverman) olisi jo kiirettä päästä kuvauksiin, vaan poika jumittelee aamukankeuksissaan, mihin ei lainkaan parempaa puhtia anna aamiaiseksi tarjoiltu laiha sekä varsin vesitty välipala. Pete-liskokin löytyy ja saadaan auton lavalle kyytiin osaksi kuormaa, ja kunhan on loput porukasta ruokittu, niin voidaankin lähteä kiirehtimään koitoksia kohti. Matkalla ehditään jokunen sana toiveistakin vaihtaa, nimittäin Billy tahtoisi kovasti koiraa, mihin taas Eddien suhtautuminen on yllättävänkin nyrpeää sekä tyrmäävää. Jos miettii, miten paljon muita eläimiä taloon on haalittu ja ahdettu, niin koiratoiveen torppaaminen rahan ja tilan riittämättömyydestä selittelemällä vaikuttaa vähintään ontuvalta perustelulta.

Ainakaan sillä sekunnilla ei siis olla koirakaveria hankkimassa, koska toisaalla kuvaukset ovat vähitellen käynnistymässä ja Pete-lisko on yksi päivän tähdistä. Frizzy: The Bichon Frise olisi elokuvaprojektina edessä ja homma kohtaa heti alkumetreillä huomattavia haasteita, kun käy ilmi, että koiratähti on kaapattu ennen ensimmäisiäkään ottoja ja tietysti miljoonan maksua vaaditaan. Elokuvan varsinainen eläintenkouluttaja Sal (Stephen Tobolowsky) syyttelee sähläilyt Eddien niskoille, jolle saldoksi päivästä jää pikapotkut muiden töppäilyjen takia ja niinpä viihdeteollisuus pääsee väläyttelemään armottomampaa puoltaan. Toisaalla taas Billy nautiskelee koulupäivästään pikkuisen vapaammissa merkeissä puistossa kierrellen ja saa seurakseen perään kirmaavan Beethovenin, mikä suokin koiraa toivovalle pojalle iloisen kohtaamisen ja kaksikko tallustelee yhdessä kotiin. Voinee veikkailla, ettei suurikokoisen koiran ilmestyminen huollettavien joukkoon ole isän pettymysten päivälle mikään iloisin loppuyllätys, ja niinpä hän uhitteleekin vievänsä Beethovenin jo seuraavana päivänä eläinsuojaan.

Eddie aikookin pitää suunnitelmastaan kiinni, mutta päättää kuitenkin hakea ennen eläinsuojareissua tavaroitaan studiolta, jossa elokuvaporukka etsii kuumeisesti korvaajaa siepatulle tähdelle. Beethoven päätyy vahingossa roolitukseen ja aiheuttaa rymistelevällä menollaan ohjaajaan (Eddie Griffin) lähtemättömän ensivaikutelman ja kyseessä onkin melkeinpä kirjaimellinen murtautuminen valkokangastähteyttä kohti. Yhdessä hetkosessa pikkuisen Frizzyn elokuvaseikkailut menettävät kiinnostavuutensa ja ne pyyhkäistään tuosta vain unholaan, kun tilalle vyöryy tuhojaan tehden paljon isompi hauveli. Ohjaaja näkeekin kaiken kaatavassa katastrofikoirassa valtavasti lippuluukkupotentiaalia, mutta hänen intonsa ei aivan kaikkiin leviä, koska kirjoittajalle se tarkoittaa melkoista uusiksi tekemisen urakkaa. Lisa (Jennifer Finnigan) onkin ahdistuksen partaalla pohtiessaan, että melkein kaikkea pitää muuttaa sekä viilailla ja heti huomenissa on aikomuksena aloitella ja saada Beethoven-elokuva vauhtiin. Samalla Eddien potkut perutaan ja päälle tulee vielä ylennys, mistä hän ei ainakaan hirmuisen murheellinen osaa olla, mutta niitä huolia on kuitenkin luvassa, kun pitäisi saada vallaton kulkukoira pikaisella aikataululla käyttäytymään kuvauksissa ammattimaisesti ja miljoonaa haikailleet nappaajatkin vielä tahtoisivat rahansa jotakin kautta nyhtää...

Näin päästään 16 vuotta myöhemmin luomaan uudelleen alkuperäisen elokuvan hetkosia, jotka vuonna 1992 saivat ainakin osan katsojista naureskelemaan ja tuhoa tuottelevaan koiruliin ihastumaan. Joku voisi sinänsä perustellusti väittää, että onhan tällainen kierrätys ja vanhan tarinan taivuttelu vallan mielikuvitusköyhää puuhaa, mutta jos miettii edeltäneitä jatko-osia, niin sanoisin mieluummin, että niihin verrattuna Beethoven's Big Break yrittää pikkuisen kunnianhimoisempaa koukeroa tuoda katsojien pureskeltavaksi. Valitettavasti se tosin hieman vesittyy, koska varmaan osittain jo elokuvasarjan perinteetkin tuovat tiettyä painolastia velvoitteineen ja jotkut jutut näyttävät olevan melkeinpä pakollista toistettavaa elokuvasta seuraavaan, eikä niistä osata päästää irti, vaikka ilmankin pärjättäisiin ihan mainiosti.

Kyllähän sen ymmärtää, ettei pelkkä kuvauspuuhien kurkistelu välttämättä kelpaisi kokonaiseksi elokuvaksi, mutta minusta mukana raahaillaan kuitenkin hutiloituja, puolivillaisia tai muuten turhia juttuja, joita olisi voinut poiskin nipsiä. Ensimmäisenä mieleen tulee erityisesti loppupuolella korostuva nappaajapahisten lähinnä nolostuttava ilkeily, kun taas kerran tarkoituksellisen typerät tumpelot päästetään voimakkaammin vauhtiin ja porukan pomo elämöi vähän miten sattuu. Tokihan tässä niitä elokuvasarjan perinteitä kunnioitetaan, mutta kaipa niistä voisi tosiaan päästää irti siinä vaiheessa, kun laihoista ideoista on vähäinenkin huvittavuus kaluttu aikoja sitten ja koko koirakaappailu tuntuu vain pakolliselta taakalta, josta ei oikein mitään myönteistä keksi sanottavaksi. Nuoren Billyn orasteleva ihastuminen vaikuttaa myös menevän siihen sarjaan, että kunhan nyt jotakin huitaistaan kasaan, niin eiköhän se riitä ja se siitä.

Itsehän helposti tykkäilen näistä elokuvantekoa sivuavista tarinoista, ja vaikkei Beethoven's Big Break siinä sarjassa mikään mainioin tai kekseliäin kertomus olekaan, niin kuvauspuuhasteluun eniten keskittyvä keskimmäinen kolmannes on mielestäni selvästi elokuvan pirtein ja kiinnostavin osuus. Toistoa Beethoven-elokuvissa kieltämättä harrastellaan hyvinkin reippaasti ja siihen saadaan varsin luonteva mahdollisuus, kun pitäisi lähteä kameran eteen loihtimaan erityisesti sen ensimmäisen elokuvan parhaita hetkosia uudelleen. Onneksi sentään ei rimaa aivan niin alas asetella, että pelkkään kopiointiin tyydyttäisiin, vaan onhan mukana edes yritystä kehitellä jonkinlaista taustaa toheloinneille ja näin saadaan käsikirjoittajan silmin vilkaisu ideoiden alkulähteille. Samalla toki katsoja päästetään kurkistelemaan kulisseihin ja kyllähän sitä lavasteissakin sattuu ja tapahtuu, mutta elokuvien taikamaailma ei valitettavasti tässä tapauksessa mitenkään mahdottoman kiehtovasti kaappaa taustoja tarkastelemaan.

Beethoven kyllä saa ihan ansaitun makupalan luksuselämästä, mutta sepä tuo tullessaan velvoitteita, ja jo ennen kuin ensimmäinen rooli tulee tehtyä, niin käsikirjoituspino lähtee huimaan kasvuun, koska studiolla on suuria suunnitelmia tulevalle koiratähdelleen. Tarinan edetessä nähdään, miten vaikeaa eläinten kanssa voikaan olla toteuttaa tarkasti suunniteltuja sekä lavastettuja kohtauksia. Myös Eddien hankala ja paikoin epäkiitollinenkin homma saa hiukkasen huomiota, mutta olisin kuitenkin toivonut, että juttu olisi pidetty kiinteämmin elokuvanteossa, eikä lähdetty taas tuttuun tapaan tympäisevästi käymään taistoja nappaajien kanssa. Etenkin, kun elokuvaa on kirjoittamassa ollut alkuperäisen ohjannut Brian Levant, niin olisi kai voinut odottaa, että häneltä olisi irronnut runsaammin materiaalia ja siten kuvauspuolesta saatu hivenen enemmän hupia ja vastoinkäymisiä aikaiseksi. Vitsailu viihdeteollisuuden koukeroilla on perhe-elokuvien lajissa ymmärrettävistä syistä kautta linjan kovin kilttiä kuittailua, mutta kyllä pikkuisen terävämpää sävyä sanailuun paikoin kaipailin ja yleisesti huolitellumpaa otetta kokonaisuuteen, sillä pilailu lipsahtelee monesti poukkoilevaksi ja irralliseksi heittelyksi.

Onhan se selvää, että elokuvanteko keskittyy pitkälti koiramaiseen kohellukseen ja niihin pienimuotoisen tuhon tuokioihin unohtamatta tietenkään kuolaista niljakkuutta, jotka kaikki tämän elokuvasarjan tunnusmerkkeinä toimivat. Väittäisinkin, että näin saadaan mukaan muutamaa edeltävää osaa enemmän vauhdikasta koirakohkausta ja tiettyjen juttujen toistelu onkin tässä tapauksessa ihan perusteltua. Harmi vain, että näitä samaisia hassutuksia on jo ehditty elokuvasarjan edetessä kopioimaan ja kierrättämään useampaan kertaan, niin kuudennen osan mukaillessa samoja juttuja, ovat ne väistämättä väljähtäneet. Kulahtamisesta huolimatta sanoisin silti, että kyllä kommellustenkin suhteen Beethoven's Big Break hoitaa homman kaikkiaan pirteämmin kuin vaikkapa kolmas ja neljäs osa. Muutenkin mielestäni nimikkotähti pääsee paremmin mukaan menoon kuin kolmessa edeltäneessä koitoksessa, mistä toki plussia sille soisin. Beethovenilla on myös kolme pentua huollettavanaan, mutta nämä jäävät huomion suhteen hyvinkin toissijaiseen asemaan ja mielessä käykin, että onko kyseinen kolmikko kirjoitettu mukaan, jotta saataisiin tarvittaessa kätevästi kuviin suloista pentusöpöstelyä. Eläinmäärä on varmaan kaikkiaan tässä osassa koko elokuvasarjan suurin, kun mukaan mahtuu vähän kaikenlaista karvaista kaveria ja monenlaista menijää, mutta valtaosa porukasta jää lähinnä satunnaisiksi taustatyypeiksi ja lähinnä Pete-lisko nousee tästä joukosta merkittävämpään rooliin.

Minusta elokuvalla olisikin ollut kevyesti potentiaalia parempaankin lopputulokseen, mutta lässähdyksestään huolimatta Beethoven's Big Break kelpaa mielestäni ainakin tässä vaiheessa elokuvasarjan paremmalle puoliskolle. Hauskempi vaihe laitetaan mielestäni turhan nopsasti poikki ennakoitavissa olevalla välien kiristymisellä sekä tökeröllä tilittelyllä, eikä tarina näiden jälkeen enää onnistuneesti palaudu pirteämmän puuhastelun pariin, vaan lähinnä taantuu toisluokkaista sekä tympivää draamailua ja kovastikin kompuroivaa nappailua kohti. Lopettelu meneekin kohtalaisesti pieleen, kun saa taas kerran katseltavakseen toistaitoisesti toteutettua toiminnalliseksi tarkoitettua venytettyä päättelyvääntöä kera väsähtäneen räyhäilyn. Onneksi lopputekstien oheen lätkäisty julistekooste kuitenkin piristelee pikkuisen mielialaa kehnojen pahistelujen jälkeen, ja jos joku lähtisi tällaisia tekeleitä tuottelemaan, niin voisinpa varmaankin jokusen näistä koiramaisista menestyselokuvien mukaelmista ostellakin, mutta niitä vartoillessa täytyy tyytyä muihin vuhisteluihin. Koiruus jos toinenkin toki hyllystä löytyy, kuten vaikkapa se vielä katselematon kahdeksas ja toistaiseksi viimeisin Beethovenin seikkailu, eli Beethoven's Treasure Tail, mutta seitsemäntenä osana toimiva joulutarina Beethoven's Christmas Adventure on jo runsaat kolme vuotta sitten katseltu ja kommentoitu, eikä sitä varmaan ole tarvetta kertailla. Hyllyyn toki on paljon muutakin lajiin lukeutuvaa ehtinyt kertymään, joten tuskinpa on aihetta lähteä hauvapulaa parkumaan, vaan eiköhän siinäkin sarjassa kivaa katseltavaa riitä...

Beethoven's Big Break (2008) (IMDB)