Pippi Långstrump: Pippis jul (Peppi Pitkätossu: Pepin joulu)

Maaliskuun lähestyessä loppuaan ja lumien sulaessa kevätauringon loisteessa voi varmaan sanoa, että kaipa aika ei aivan osuvin ole jouluisista puuhista sekä juhlisteluista höpöttelemiselle, mutta eipä tee mieli tätä osaa hypätä yli ja säästellä lähemmäs vuoden loppua, etenkään kun edellisessä jaksossa päästiin jo hyvään vauhtiin, mitä tulee valmisteluihin ja tunnelmien nostattelemiseen. Pippi i den första snön (Peppi ja ensilumi) ei silti ollut silkkaa jouluhengen pohjustelua ja luomista, vaan taivaalta sateleva ensilumi toi tullessaan myös muutakin talvista ihastelua ja innostuneen iloista leikittelyä paikkakunnan lasten keskuuteen.

Peppi sai lisäksi kuulla koululaisten joululomasta ja päätti itsekin sellaisen ansaitakseen käydä pikaisesti pistäytymässä luokkahuoneen puolella, mikä taas oli jokseenkin omanlaisensa oppimistilaisuus. Ehkäpä jossakin myöhemmässä jaksossa koulunkäynti saa uuden mahdollisuuden, mutta Peppi taisi todeta, että jouluaaton ollessa ihan parin päivän päässä, riittää kaikenlaista tekemistä ja askarreltavaa ihan tarpeeksi muutenkin ja on parempi olla ajoissa näitä töitä jouduttamassa. Niinpä aiemman seitsemännen jakson loppupuolella väkerrettiin hirmuinen määrä paketteja ja Peppi niitä reippaana ripusteli talonsa pihapuuta kaunistamaan, mistä on hyvä jatkaa, sillä vielä on paljon puuhaa jäljellä.

Peppi (Inger Nilsson), Tommi (Pär Sundberg) ja Annika (Maria Persson) löydetään tällä kerralla vilkkaan jouluisen torin tarjontaa ihastelemasta. Värikästä tavaraa olisi kaupattavana ja Peppi onkin mielellään ostamassa ystävilleen jotakin pientä herkkua haukattavaksi. Sisarukset taitavat mieltää olleensa vähintään riittävän kilttejä kuluneen vuoden aikana, mutta Peppi taas aika suoraan myöntää, etteivät touhut ole omalla kohdalla aina ihan niin esimerkillisiä luultavasti olleet. Samojen torikojujen lomassa liikuskelee lastentarhaopettaja, jota etenkin näin joulun lähestyessä Pepin elely ilman vanhempia kovin huolestuttaa ja suorastaan sydämeen sattuu tämä mielletty toisen toivoton ja lohduton yksinäisyys. Pepin joulunvietto vaikuttaakin hänen ajatuksissaan niin murheelliselta, että ehdottaa, josko Peppi voisi tulla lastenkotiin joulun ajaksi.

Ymmärrettävästi Pepillä on muita suunnitelmia ja aikeita oleilla eläinystäviensä kanssa, mutta tätiä tämä kuviteltu yksinäisyys jäytää niinkin pahasti, että oman jouluisen mielenrauhansa turvatakseen lastentarhaopettaja päättää pyytää paikkakunnan poliisikaksikkoa auttamaan ja nappaamaan Pepin jouluksi muiden lasten pariin, mikä vähän toistelee sarjan ensimmäisen jakson vastaavia kommelluksia. No, kuten tuolloinkin, jää myös jouluinen kaappaus haaveeksi vain, eikä Peppi jaksa ottaa näitä nappauspyrkimyksiä kovinkaan vakavasti, vaan leikittelee jahtaajien kanssa torilla ja ajankohtaan osuvasti pakomatka sujuu rekivetoisesti. Näinpä karkukirmaukset voidaan toistaiseksi unohtaa ja siirtyä odottelevien jouluaskareiden pariin.

Edellisessä osassa Peppi tosiaan panosteli kiitettävän ahkerasti pakettihommiin, mutta seuraavana listalla olisi valtava pipariurakka, ja tässä tapauksessa taikina paisuu niinkin suureksi möhkäleeksi, että on parasta ihan suosiolla siirtyä lattian puolelle kaulintapuuhiin, niin ei mene ihan silkaksi näpertelyksi. Ehkei näillä leivontamenetelmillä mitään hyvän hygienian kunniamainintaa saavutettaisi, sillä Tossavainenkin tepastelee iloisesti taikinassa, mutta tekemisessä henki on vallan reipas. Voidaan melkeinpä jouluisten piparien sarjatuotannosta puhua, sillä niitähän syntyy suorastaan liukuhihnatahtiin ja pian on kasassa valtava vuori jouluista purtavaa monessakin muodossa, koska löytyy perinteisempien muottien mukaan tehtyjä ja lisäksi eläinystävät innostavat omat mukaelmansa plus päälle kenties kaikista suurin taikinainen taideteos, eli komea Hopsu-laiva.

Aatonaatto ei sentään silkkaa purtavien puurtamista ole, vaan tutut kaverit käyvät kysäisemässä luisteluviiletyksen vietäväksi, ja tällainenkin kiitely näyttää sujuvan Pepiltä mainiosti, vaikka aiempi kokemus onkin melko olematonta ja raudatkin taitellaan ihan omin käsin. Jouluiset päivät viuhahtavat ohi tuosta vain ja näinpä ollaan yht'äkkiä aaton puolella. Tommi ja Annika kovasti kyselevät kaveriaan jouluvieraaksi, mutta tämä ei tahtoisi jättää rakkaita eläimiään keskenään, ja hänellä onkin varattuna kumpaisellekin lämpöistä sekä herkullista lahjaa. Aaton alkupuoli kyllä kuluu erinomaisen iloisesti, mutta kunhan ilta lähtee pimenemään ja touhuilut hiljalleen rauhoittuvat, alkaa Pepin mielikin hakea haikeampia aatoksia. Hetkellisistä haikeiluista huolimatta riemukasta ja kaunista joulujaksoa ei tietenkään lähdetä viimeisillä minuuteilla murheiden surkutteluksi kampeamaan, vaan mukavan pirteissä merkeissä päästään päättelemään, kunhan kaverit saadaan mukaan kuviin.

Siinä missä Pepin kujeilevaiset jouluaskareet ovat osittain vähän vallattomia ja kurittomia, niin naapuritalossa juhlat hoidetaan perinteisempien kaavojen mukaan. Hartaasti koristellaan kuusi kauniiksi, lausutaan jouluisia toivotuksia, harrastellaan perinteisiä joululauluja kera iloisen tanssahtelun, jaetaan ja availlaan lahjoja, joihin ennen unistelun aikaa ehditään ainakin pikkuisen paneutumaan. Kuvissa on jälleen runsaasti viehättävää vanhahtavuutta ja monipuoliset puuhat välittävät hyväntuulisuuttaan varsin luontevasti, eikä iloon ja innostuneeseen joulunviettoon eläytyminen tämän jakson kohdalla ole katsojalle mitenkään hankalaa. Mainittakoon sekin, että edellisen jakson tapaan ulkokuvia on osittain kuvattu Norjan lumisemmilla seuduilla, mutta tässä varsinaisessa joulutarinassa se seikka ei samalla tavalla osu silmiin, sillä vietetään huomattavasti enemmän aikaa sisätiloissa, mutta tosiaan silti muutama kaunis talvinen näkymäkin kuviin on napattu.

Runsaat pari vuotta sitten katselemani koostekiekko Astrid Lindgrens jul tarjoilee myös poimintoja tästä joulujaksosta muistaakseni vajaan kymmenen minuutin verran, mutta vaikka se olikin varsin hyvin muistissa, niin jaksolla tosiaan on paljon sellaistakin annettavaa, joka ei ole kyseiseen kokoelmaan päätynyt. Jos vertaillaan vähän varhaisempaan Lindgren-jouluiluun, niin vajaat kolmisen vuotta sitten kehumani Saariston lasten joulujuttu Visst finns det tomtar (Joulu on jo ovella / Totta kai tonttuja on olemassa) kelvannee tähän tarkoitukseen. Edelleen väittäisin, että sen ihastuttavat merimaisemat miellyttävät enemmän omia silmiä, mutta tarinan osalta Pepin askareet ja juhlat toimivat tyydyttävämmin, sillä minusta Saltkråkanissa homma laitettiin turhan pikaisesti pakettiin ja kaikkien hartaiden valmistelujen päälle tuli kiirehditty lopettelu. Mitään sinänsä valtavaa lahjariehaa tai muuta suurieleistä joulukimaraa ei Pepin sarjassakaan loppukuviin loihdita, eikä tietysti tarvitsekaan, mutta yhdessä jaettu ilo, välittäminen, hyväntahtoisuus ja osallistujien onnellisuus tulee mielestäni paremmin esille. Yksinkertaisesti ja samalla kauniisti saadaan viimeisille minuuteille ripaus haikeutta, mutta myös runsaasti lämpöistä joulutunnelmaa, jota ihastellessa on mukavaa muistella lapsuuden jouluja. Vaikka vuosiluvut eivät sarjan ja oman elämän osalta olisikaan ihan yhteneväisiä, niin onhan tekemisissä ja erityisesti ilmapiirissä paljon samaa, ja nämä kenties pikkuisen kultaistuneetkin muistot pääsevät liikuttamaan mieltä näin kevään kynnykselläkin.

Pippis jul (1969)

Pippi Långstrump: Pippi i den första snön (Peppi Pitkätossu: Peppi ja ensilumi)

Kyllähän viimeksi kommentoitu Sherlock Bones: Undercover Dog hyväntuulisen hölmössä hauvailussaan kieltämättä jonkin verran hymyilytti ja vähän kömpelömpien koko perheen pöhköilyjen sarjassa oli ihan sympaattisen viihdyttävä kohkailu. Oletettavasti samankaltaisia koiruuksia kokoelmasta löytyisi kyllä jokunen lisääkin, mutta ehkei näitä kannata lähteä ketjuttamaan miksikään suuremmaksi tassukaverien maratoniksi, sillä maku saattaisi hivenen väljähtää. Jospa siis Peppi saapuisi jatkamaan seikkailujaan, ettei jäisi maaliskuu ainakaan välistä ja aiemmat tempaukset olisivat edelleen kohtalaisen kirkkaina mielessä.

Pari edellistä jaksoa ovat omasta mielestäni edustaneet toistaiseksi nähtyjen kertomusten joukossa hieman heikompaa tarjontaa, vaikka eipä näistä kumpikaan ole silti varsinaisesti huono tai vailla hyviä hetkiään ollut. Helmikuun lopulla katselemani huvipuistovierailu oli järjestyksessä kuudes jakso ja vaikka monenlaista ajanvietettä ja vekotinta käytiinkin testailemassa, niin jäi hiukan hapuilevaisen hauskanpidon makua. Tuolloin toiveissa olikin, että seuraava jakso toisi esimakua talvesta ja siinä samalla pienoista piristymistä touhuiluun. Samalla ensilumen satelemisen myötä 13-osainen sarja siirtyy jälkimmäiselle puolikkaalleen, joka epäilemättä onnistuu vielä monta kertaa riemukkaasti yllättämään.

Vuodenajat saattavat olla hiukan vinksin vonksin, jos miettii, että tällä hetkellä odotellaan kevään lämpöjä ja lumien sulamista, kun taas Peppi (Inger Nilsson) kavereineen pääsee nautiskelemaan ensilumien tuomista talvisista iloista ja viileämmistä leikeistä. Peppi löydetään loikoilemasta, mutta uuteen aamuun nouseminen tapahtuu varsin ripeästi ja kunhan hän tiedostaa tilanteen seinien ulkopuolella, niin eipä ole enää aikaa pitkitetyille aamutoimille, vaan pitää reippaasti loikkaillen kirmata pikaisesti pihan puolelle kokeilemaan, miltä lumi hyppysissä tuntuukaan. Onhan se kieltämättä vähän viluista puuhaa vajavaisesti pukeutuneena ja hetkistä myöhemmin Peppi taitaakin todeta, että lienee syytä etsiä paremmin pakkaspäivään sopivaa pukua päälle.

Naapuritalossakin Tommi (Pär Sundberg) ja Annika (Maria Persson) pukevat lämpöistä talvikampetta ylle, mutta heillä on vähän muutakin mielessä kuin vain hulvaton leikkiminen lumesta riemuiten, sillä koulutie kutsuu kulkijoitaan. Aiemmin ratsastusretkelle lähtenyt Peppi tapaakin ystävänsä näiden koulumatkalla ja siinä samalla selviää, että heillä on joululoma jo ihan kulman takana, mutta vielä pitäisi pari päivää koulua kestää. Peppi taas mietiskelee, että on aivan hirvittävä vääryys, kun hänelle ei sellaista lomaa ole kukaan suonut ja aikoopa jopa aloittaa väliaikaisen koulunkäynnin epäkohdan oikoakseen. Katsoja pääseekin toteamaan, ettei tämä ajoittain kummallinen kouluvierailu ihan perinteisellä tavalla sujukaan ja opettajan kärsivällisyyttä koetellaan, kun käärmetarinat kiinnostavat laskuoppia enemmän, vilkas mieli vetää pois pulpetin takaa ja oppikaverina mukana säntäilevä Tossavainen aiheuttaa yleistä hämmennystä sekä hilpeyttä.

Pikkuisen vinksahtanut koulupäivä käy Pepinkin voimille, joten tämä päättää aikaistaa ansaitsemaansa joululomaa hieman, mutta sepä ei tarkoita täyttä uuvahdusta, vaan kyllähän kotonakin kaikenlaista ohjelmaa olisi. Touhua ja tehtävää kyllä riittää runsaasti ja vaihteluakin saadaan kuviin niinkin kivasti, että ainakin minusta talviterveisiä ja joulun ennakkotunnelmia tuova jakso on vähintään astetta paria edeltäjäänsä reippaampi ja viihdyttävämpi vajaa puolituntinen. Jos Pepin ihmisystäväiset tipahtelevatkin ajoittain pois kuvista, niin Tossavainen paikkailee ja touhuilee mukana esimerkiksi siivousurakan aikana, mutta varsinainen auttava vaikutus on niinkin kyseenalainen, että Peppi päättää laittaa ylivilkkaan apurinsa hetkeksi jäähylle. No, eipä sentään ala liikoja julmistelemaan, vaikka Tossavaisen vipeltely kieltämättä kiihtyy vallattomaksi viskoiluksi, mutta eipähän se sellainen taida olla Huvikummussa mitään vallan vierasta ajanvietettä...

Pienimuotoisemman puuhastelun lisäksi mukaan mahtuu pari joukkokohtaustakin, joista kepeä kouluvierailu saa enemmän aikaa, ja kyllähän se hymyilyttää, kun tehdään melkoisen selväksi, ettei Peppi tähän systeemiin noin vain sovikaan. Toinen isomman porukan kuviin tuova tuokio nähdään loppupuolella, kun paikkakunnan lapsilla alkaa lähteä talvirieha kunnolla käsistä lumipallojen lennellessä viuhaa vauhtia joka suuntaan. Nämä ovat sellaisia kuvia, ettei ole erityisen vaikeaa napata nähdystä ilosta kiinni. Loppupuolella tuodaan myös aiemmista jaksoista tutut ryövärit mukaan menoon ja pahat aikeet kyseisellä kaksikolla ovat mielessä jälleen, sillä Pepin kultakolikot kuumottelevat edelleen kovasti. Vaikka roistot eivät perinteisessä mielessä olekaan mitään häijyjä julmistelijoita, niin onhan tyyppien touhuilussa toisaalta ilkeää mieltä mukana, kun pohtii anastusten ajankohtia. Viimeksi kelvottomat konnat yrittivät varastaa Pepin omaisuuden hänen syntymäpäivänään ja kun nyt aikeissa on toistaa sama kelju kepponen pari päivää ennen joulua, niin tekeehän siinä mieli kivahtaa, että senkin sydämettömät lurjukset!

Ehken lähtisi talvista jaksoa toistaiseksi nähtyjen parhaaksi julistamaan, mutta mielestäni selkeästi katsottujen seitsemän paremmalla puolikkaalla puuhastellaan. Sekin on omanlaistaan iloa silmille, kun vielä hetkeä aiemmin kauniin vihreinä hehkuneet kasvit ovat tipauttaneet kesän lehtensä ja saaneet kauniin talviturkin ylleen. Siksikin Pepin ratsastuskierros melkoisesti muuttunutta maisemaa ihastellen olisi voinut puolestani venähtää pikkuisen pidemmäksikin. Lunta on tosiaan kertynyt melkoisia kinoksia, mutta ei tarvitse olla kovin tarkkasilmäinen katselija, että huomaa hiukan eroja hankien paksuudessa ja laadussa. Pepin talon lähistöllä lumikerros vaikuttaa nimittäin kohtalaisen ohuelta sekä kenties ihmiskätösten loihtimalta, kun taas kylässä ja sen liepeillä aitoa tavaraa tuntuu riittävän. Jakson IMDB-sivulla selitetään, että ulkokohtauksia kuvattiin lumenpuutteen takia Norjassa, sillä Gotlannin tavallisilla kuvauspaikoilla olosuhteet olivat huomattavasti vähemmän talviset. Näistä pienistä kauneusvirheistä ei silti ole mielestäni suurempaa syytä lähteä enempää valittamaan, eivätkä ne katselunautintoon paljoa vaikuta. Ennemmin jaksosta jää kovin hyvä mieli ja viimeisiltä minuuteilta löytyvät pakettipuuhat sekä pihapuun koristelut kohottelevat kivasti tunnelmia tulevaa joulujaksoa varten.

Pippi i den första snön (1969)

Pippi Långstrump: Pippi går på tivoli (Peppi Pitkätossu: Peppi menee sirkukseen)

Poliittinen pakomatka Yhdysvalloista Kanadaan jätti tuossa jokin aika sitten vähän vaisut tunnelmat, eikä oikein osannut mitenkään mainiosti sitä hauskuutustakaan, ja niinpä Blue State ei ainakaan tästä katsojasta saanut irti montaakaan myönteistä mietettä mistään kehujen tai ylistysten vyörystä puhumattakaan. Voinee luottaa siihen, että Peppi ystävineen saa seikkailuissaan ja kommelluksissaan kevyesti aikaiseksi pirteämpiä päiviä. Helmikuun aikana on jo samaisen sarjan puitteissa käyty kaupoilla, järjestetty leikkisä huviretki ja viimeksi tutkitussa jaksossa juhlistettiin syntymäpäivää sekä oheisohjelmana etsittiin ullakon hämyisten nurkkien aavemaisia asukkaita.

Voisihan tässä turvallisesti olettaa, ettei ainakaan vielä lähdetä jäähdyttelemään, sillä otsikko lupailee sirkusta, mikä toki on otollinen ympäristö kaikenlaisten hullunkuristen tempausten testailuun. Esityksiä ja laitteita ei tarvitse pitkään odotella, sillä alkutekstien käynnistyessä kiertävä huvipuisto on jo saapunut paikkakunnalle. Tommi (Pär Sundberg) ja Annika (Maria Persson) ovatkin jo tekemässä omaa ennakkotutustumisretkeään seuraillen, miten viihdyttäviä vekottimia ja myynti- sekä kilpailukojuja ripeään tahtiin kasaillaan asiakkaiden iloksi. Näyttää siltä, että monenkirjavaa ja hauskaa huvitusta olisi tiedossa, ja siitähän pitää kirmata kertomaan Pepillekin (Inger Nilsson)!

Kunhan kaksikko nopsasti juoksentelee ystäväänsä etsimään, niin seuraa hämmentäviä hetkiä, sillä Pepin pihassa istuskelee ihan vieras täti, jolla on kaiken lisäksi kovin höpsöt jutut. Mysteerivieras nimittäin väittää, ettei Peppi ihan lähistöltä löydy, vaan kuuta kohti olisi lähtenyt reissuun. Sisarukset tahtovat kuitenkin varmistukseksi tutkia talon ja palaillessaan toistamiseen tädin juttusille paljastuu, että omituisia höpöttelevä henkilö onkin lopulta melko tuttu tyyppi. Tokihan Peppiäkin ajatus sirkuksesta kiinnostaa kovasti, sillä kisailut, kookkaat käärmeet ja voimankoitosten hurjat haasteet eivät kuitenkaan ihan arkipäiväistä menoa ole, vaikka kaikenlaista olisikin sattunut näkemään.

Sirkushuvien suhteen olen itse vähän nihkeä tapaus, sillä en muista näistä lapsenakaan kovasti innostuneeni ja myöhemmällä iällä eivät mielipiteet ole juuri myönteisemmiksi muuttuneet, mikä johtuu aika pitkälti etenkin suurten villieläinten vangitsemisesta pieniin tiloihin ja monesti melko kyseenalaisiin elinoloihin muutenkin. No, kyseinen jakso ei niinkään vyöryttele ruudulle mitään norsujen ja tiikerien laumaa, vaan kyseessä on tosiaan enemmän kiertelevä pienimuotoisempi huvipuisto, mihin jakson ruotsinkielinen nimikin viittaa. Onhan mukana toki esimerkiksi käärmeosuus, mutta silti tämä jakso ei välttämättä ole mikään otollisin kehys viedä juttua sirkusten mahdollisten epäkohtien paasailuun.

Huvipuistoseikkailu ei siis mene niinkään närästelyksi tai hiljaiseksi harmitteluksi, vaan hattaraherkuttelut, kojukisailut ja vanhahtavat laitteet herättelevät mukavampia lapsuusmuistoja. Onpahan siellä muiden seassa paikallinen poliisikaksikko myös olla hakemassa huvittelua ja hurjaa kyytiä, mikä tietysti naamioidaan erilaisten laitteiden turvallisuustestaukseksi, mutta ilmaiset hauskanpidot lätsähtävät lopulta kirjaimellisesti päin naamaa. Pepillä toki on omat kuvionsa, kuten koitos voittamatonta voimamiestä vastaan ja tietysti hän vilkkaasti viuhtoo muitakin juttuja kokeilemaan. Sinänsä vauhdikkaasta vipellyksestään huolimatta tämä jakso jättää edellisen tapaan pikkuisen viileämmän vaikutelman kuin sarjan neljä ensimmäistä osaa. Ihan mielellään porukan huvipuistopäivääkin vilkuilee, mutta eipä vain vedä yhtä vahvasti puoleensa kuin vaikka alussa mainittu kauppailu tai kauniin kesäpäivän huviretki. Kenties voisi väittää, että ne lämpöisemmät viehättävät hetket ovat vähissä, sillä jakso keskittyy enemmän hajanaiseen säntäilyyn ja tasoltaan huojuvaiseen kohelteluun. Vaihtelua lienee luvassa, sillä nimen perusteella seuraava jakso toisi kuviin ensimerkkejä saapuvasta talvesta, ja tietysti kiinnostaa katsella, että millaisia lumisia kujeita kaverukset kehittelevät...

Pippi går på tivoli (1969)

Pippi Långstrump: Pippi letar spöken och får besök av tjuvar (Peppi Pitkätossu: Pepin luona käy varkaita)

Tässäpä tulee taas Peppi Pitkätossu, hopsula hei...! Helmikuu näyttääkin näin kääntyvän vähän Peppi-painotteiseksi, mutta kaipa sitä tänne tulee vähän muutakin naputeltua taas piakkoin ja edistyypä tämän levylaatikon läpikäyminen kuitenkin. Edelliset pari jaksoa miellyttivät kumpainenkin varsin mukavasti ja pikkuisen eri tavoilla. Pippi går i affärer (Peppi menee kauppoihin) kuljetteli kaveruksia kotikaupungin kaupoissa ja siinä sivussa toki muutakin puuhailtiin. Neljäs jakso Pippi ordnar en utflykt (Peppi järjestää huviretken) taas vähensi väkeä kuvista, koska päähuomio keskitettiin kolmestaan leikkiviin kaveruksiin, joskin Pepin rakkaat eläinystäväiset olivat toki olennaisesti mukana menossa.

Varsin mukavat kesäpäivien touhukkaat, mutta myös leppoisat tunnelmat näiden pätkien kautta katsomoonkin saatiin siirreltyä ja samansuuntaista hyväntuulista menoa tietysti lisääkin toivoisin. Kahdessa edellisessä osassa on nähty lyhyesti vähän epäilyttävämpää kaksikkoa, ja juttujen perusteella näitä tyyppejä on alkanut kovin kiinnostaa Pepin melkoinen kultakolikkokasa ja jos jakson nimeä tihrustelee, niin ehkäpä nyt on tullut röyhkeän ryöväyksen hetki? No, ihan ensiminuuteilla ei ainakaan ole vielä kiirettä pihistelemään toisen roposia, vaan huomattavasti iloisemmista lähtökohdista jakso tuupataan vauhtiin.

Näyttää nimittäin siltä, että Pepillä (Inger Nilsson) on syntymäpäivä aluillaan ja varsin herkulliselta vaikuttava täytekakku onkin koristeita vaille valmiina ja siihen perään saadaan varsin reippaat eläköön-huudot onnittelulauluineen. Naapuritalossa taas ollaan tilejä tyhjentämässä vähän kyseenalaisin keinoin, kun säästöpossuja tiirikoidaan, mutta Tommilla (Pär Sundberg) ja Annikalla (Maria Persson) kuitenkin on hyvät aikeet touhujen takana, koska tietysti pitäisi parhaalle kaverille käydä lahjaa hakemassa. Ulkona on edellisiin seikkailuihin verrattuna varsin kolea sää, sillä vettä tulee tuulen voimistamana päin näköä, mutta viluinen vesisade ei estä sisaruksia hipsaisemasta lahjakaupoille. Lähistöllä vaeltelee myös tämä aiemmin mainittu parivaljakko, eli Jymy-Jantunen ja Kukkanen ovat päättäneet toteuttaa aikeensa pikarikastumisen suhteen. Hetkistä myöhemmin heput ovatkin jo ovella kolkuttelemassa, mutta suoran toiminnan sijaan suoritetaan kömpelösti kellon tiedusteluun verhottu tutustumisretki. On kuitenkin kovin vaikeaa vastustaa kiusausta ja pitää näpit erossa kultakolikoista, joita Peppi on parhaillaan laskemassa.

Viekkaat varkaat malttavat kuitenkin mielensä ja vetäytyvät pihapiiriin piileskelemään ja odottelemaan, että talossa valot sammutetaan. Eivätpä tyypit tiedä, että tulossa on pitkä vartoilu, sillä eihän syntymäpäivänä olla ihan alkuillasta sänkyyn simahtamassa, mutta aikamoisen kelju syntymäpäiväyllätys on siis mielessä muhimassa. Kunhan Tommi ja Annika ehtivät paikalle, niin pihapiiri onkin jo kauniisti kynttilöillä valaistu toivottelemaan juhlijoita tervetulleiksi. Herkuttelua, laulua, leikkiä ja vähän jännempää aavejahtia olisi illan ohjelmassa ja sitten vielä toki ne myöhempien aikojen kutsumattomat vieraatkin, eli eiköhän siinä taas olisi kovasti kaikenlaista tehtävää noin yhden jakson täytteeksi?

Syntymäpäiväjakso ei ehkä ole aivan yhtä mielenkiintoinen ja riemastuttava kuin pari edeltäjäänsä, mutta siitä huolimatta hauskaa seurailtavaa ja Pepin juhlavalmisteluja katselee mielellään. Syntymäpäivään yhdistetyllä aave-etsiskelyllä ei tietenkään ole tarkoituksenakaan kenenkään sydäntä seisauttaa tai saada traumoja aikaan, mutta noin muuten hämyisellä ullakolla hiiviskely on ihan kivaa vaihtelua aiempien jaksojen aurinkoiseen kuvastoon. Nähdäänpä siellä myös varsin eriskummallinen musiikki- ja tanssituokio, joka kenties ne aaveetkin viimeistään hätyyttelee rauhallisemmille nurkille? Keljut kolikkovarkaat ansaitsevat tietysti myös oppituntinsa, kun kehtaavat kesken unistelun tulla hämärähommiinsa. Onneksi tämäkään päivä ei pelkkää riehaa tai hurjistelua ole, vaan suloisempi puoli kulkee mukana. Tässä mielessä jakson huippuhetki onkin Tossavaiselle esitetty sydämellinen unilaulu ja kohtauksen herkistelevämpää sävyä korostelee myös, että toisen takki on siististi ripustettu tuolille odottelemaan seuraavan päivän viiletyksiä, joihin varmasti vielä palaillaan.

Pippi letar spöken och får besök av tjuvar (1969)