The Great Mouse Detective (Basil Hiiri, mestarietsivä)

Pari päivää, viikkoa, kuukautta...mitä näitä nyt olemassa onkaan, on saattanut vierähtää sitten viimeisen elokuvakirjoittelun. Elokuvia on toki tuossakin välissä vilkaistuna komea kasa ja jokunen luonnoskin tekstipätkineen ja kuvineen on silloin tällöin syntynyt, mutta valmistavat viimeistelyt ovatkin jääneet hoitamatta kiireen sekä muiden sekalaisten syiden takia. Selittelyt kuitenkin sikseen, sillä uusi ja toivottavasti antoisa elokuvavuosi on aivan aluillaan ja sen verran laiskakin uskaltanee luvata, että muutamasta kivasta jutusta jokusen sanan voisi välillä naputellakin.

Aivan uudenkarhealla teoksella en tätä kautta lähde availemaan, vaan kyseinen Disney-klassikko ei ole montaa vuotta kirjoittajaa itseään nuorempi, mutta väliäkö sillä ja näin jossakin mielessä kultainen sekä monilta muistoiltaan rakas 1980-luku kutsuu aikansa animaatioaarretta ihailemaan. Jokunen päivä joulun jälkeen iski into seurailla vanhahtavampia vivahteita sisältävää etsivätouhua, mutta ei silti mitään kurttuotsaista ja täysin totista tuumailua tai toisaalta ihmishirviöiden synkimpien veritöiden selvittelyjäkään. Alkupaloina toimi parikin Peter Sellersin Pink Panther -hassuttelua, joiden jälkeen Basilin ja kumppanien kepeämpi seikkailu alkoi myös vaikuttaa varsin otolliselta vaihtoehdolta, varsinkin kun samaan aikaan edellisestä 1980-luvun Disney-klassikon katselusta on jo kovin pitkä aika. Voisinpa jopa kirjata pienimuotoiseksi tavoitteeksi, että kirjoittaisin näistä täältä puuttuvista kyseisen vuosikymmenen klassikoista pikkuisen, koska eihän noita taida tämän jälkeen olla enää kuin pari kommentoimatta ja kumpikin hyllystä löytynee.

Tässä vaiheessa uunituore vuosi 2020 saa hetkeksi unohtua Lontoon kutsuessa, eikä sekään ihan nykypäivän ilmeessään tai edes valmistumisajan, vaan vuosiluku asetellaan niinkin kauas kuin 1897 ja samalla kaupungin menoon tutustutaan hiirten ja muiden ihmistä pienempien vipeltäjien näkökulmasta. Erään ikkunan takaa löytyy Flavershamin viehättävä lelupuoti, jossa on erityinen hetki meneillään, kun nuori Olivia on saamassa isältään syntymäpäivälahjan, ja tanssillaan ihastuttava nukke selvästi miellyttääkin päivänsankaria. Herkkä ja lämpöinen kahdenkeskinen tuokio on kuitenkin romahtamassa, sillä ikkunan toisella puolella väijyvällä varjoisten kujien kulkijalla on mielessään huomattavasti häijympiä aikomuksia. Muutamaa sekuntia myöhemmin nujakka käynnistyy, eikä nappausta voi estää ja Olivian iloinen juhla loppuu lohduttomuuteen isän kadotessa synkkään yöhön.

Kunhan hurjasta hävityksestä ja Henry Mancinin seikkailuhenkeä huokuvasta alkumusiikista päästään paremmin tarinaan kiinni, niin kuviin ilmestyy pitkiltä matkoiltaan paluuta tekevä David Q. Dawson, joka vähän taustojakin selittelee. Aikomuksena olisi etsiä reissujen jälkeen rauhallinen kotikolo, mutta hänpä löytääkin yksinäisen Olivian itkemässä hylätyn kengän sisältä. Tietysti hyväsydämiseltä vaikuttava heppu haluaa tietää, että mikä on pielessä ja voisiko mahdollisesti auttaa toista hädässä. Olivialla onkin päämäärä mielessä ja se on löytää Baker Streetin kuuluista Basin, mutta matka on jäänyt kesken. Onneksi Dawson muistaa vielä, missä kyseinen katu sijaitsee ja päättää laittaa omat asuntoasiansa hetkeksi sivuun.

Taidokkaan etsivän maineessa oleva Basil löytyykin ilman suurempia vaikeuksia, mutta tämä vaikuttaa olevan täysin erään keskeneräisen juttunsa lumoissa, eikä osoita sen suurempaa kiinnostusta Olivian suruille selvitellessään onko hyppysissä mahdollisesti ratkaisevakin todistuskappale revolverin muodossa. Tuliaseen vähän varomattomaltakin vaikuttava testailu tuottaa vesiperän ja sitä seuraava innon lässähdys lannistaa mieltä. Olivia pääsee viimein selittämään isänsä keljua kohtaloa, mutta edelleen Basil pysyy jokseenkin välinpitämättömänä. Leluntekijän katoaminen vaikuttaa pieneltä perhehuolelta taidokkaalle etsivälle ja hieman vähätellenkin Basil tuumailee, että näitä nyt sattuu ja lieköhän omasta halustaan kadonnut teilleen.

Olivia ei suostu luovuttamaan, vaan väittää vankasti, että isä tosiaan vietiin väkivalloin ja viimein mestarietsiväkin kiinnostuu kuullessaan kuvauksen sieppaajasta. Nimittäin kuvailtu kaappaaja saattaa olla Fidget-niminen luihu lepakko, joka toimii tiedetysti kätyrinä vieläkin häijymmälle rikolliselle nerolle. Basil onkin ottanut pääurakakseen laittaa lopun kauhistellun Ratiganin rötöspuuhille ja Olivian isän katoaminen saattaa jotenkin liittyä kataliin suunnitelmiin. Kunhan kurkistetaan toisaalle Ratiganin johtamaan alamaailmaan, niin saadaan vahvistusta Basilin käsityksille, eli juonia on kehitteillä ja voi samalla sanoa, että tähtäin on mahtipahikselle tyypillisesti asetettu riittävän korkealle. Ratigan kätyreineen ei ole muutamaa kolikkosäkkiä viemässä, vaan hirmuvalta hiirikunnan yli kiinnostaa julmaa juonittelijaa. Mahdollisesti kohtalokas toteutushetki lähestyy vääjäämättä Ratiganin saadessa palasia kohdilleen ja Basil ystävineen on tietysti halukas ottamaan haasteen vastaan, vaikka hengenvaaraahan sellainen leikki tietää.

Minulla sen alkuperäisen Sherlock Holmesin puuhat ja sankarityöt ovat viime vuosina jääneet melkoisen vähälle seurannalle, eikä varmaan kannata tässä yhteydessä lähteä lainkaan vertailemaan tätä Disney-tulkintaa myöhemmin ilmestyneisiin Guy Ritchien ohjaamiin elokuviin, sillä nämä ovat tyyleiltään ja tarinoiltaan melkoisen erilaisista maailmoista. The Great Mouse Detective ei tietenkään lähde esikuvaansa piilottelemaan, vaan kirjaimellisesti samoissa nurkissa asutaan ja tämä monien rakastama etsivä kuullaan ja nähdäänkin lyhyesti, vaikkakin sitten varjojen kautta. Sattuupa Basil myös tarpeen tullen lainailemaan Sherlockin luottohauvaa Tobya, kun tulee hetki, jolloin kaivataan tarkkaa vainukuonoa jälkipolkuja nuuskimaan sekä seuraamaan. Muutenkin tietysti tapahtumapaikat sekä yleiset kuviot ovat käsittääkseni vähintään löyhästi yhteensopivia alkuperäisten tarinoiden kanssa.

Jos kuvista ja paikoista sanasen sanoisi, niin The Great Mouse Detective ei ole sellainen Disney-klassikko, joka vaatisi väripaletin täydellisen räjäytyksen sekä tykityksen kankaalle, vaan löytyy ruskeaa, harmaata ja savuisiakin tummia sävyjä, kuten odottaa sopii liikuttaessa alamaailman katalien konnien vakiopaikoissa. Voi olla, että näin runsaat kolme vuosikymmentä myöhemmin tiettyjä juttuja toteutettaisiin toisin, sillä kaipa Disney on vuosien myötä liikkunut hieman puhtoisempaan, korrektimpaan sekä hienovaraisempaan suuntaan. Näin ollen voisi veikkailla, että sankarien sormien välissä käryävät sätkät, kaljakapakkailottelut tyhjenevine tuopposineen, viekoittelevine tansseineen sekä mukilointeineen saattaisivat nykypäivänä joutua jonkinasteisen siistimisen kohteiksi.

Elokuvalle on kuitenkin eduksi se, että maailmassa on tiettyä nuhjuisuutta sekä muutamia paheellisempia yksityiskohtia. Pohjimmiltaan kyse kuitenkin on varsin kiltistä etsiväseikkailusta, eikä tässä ole lähdetty luomaan mitään räävitöntä rellestystä tai jatkuvaa täysrähinää kera veitsien ja luotien, vaan esimerkiksi kotimaisellle julkaisulle lätkäisty seitsemän vuoden ikäsuositus kertonee riittävästi siitä, millä tasolla mennään. Mainittakoon sekin, että vaikka tyylissä sitä nuhjuisuutta onkin, niin maailma ei missään nimessä ole visuaalisesti ruma, vaan kiehtova ja rosoisella tavalla komea sekä paikka, jossa on riittävästi niitä pimeitä nurkkia sekä varjoisia kujia vaaroineen.

Tarinaa ei ole tungettu täyteen toimintaa, mikä on ehdottomasti positiivinen puoli sekin, sillä etsiväjutun hyvä seikkailuhenki vaatii tietysti pohjustavan pohdiskelun ja kiinnostavat hahmot, jotka helposti hukkuisivat liialloisen rymistelyn lomaan. Sepä ei kuitenkaan tarkoita, että ihan minimaalisella linjalla mentäisiin, vaan mukaan kyllä on kehitelty mieleenpainuvaa jahtia sekä yhteenottoa. Oikeastaan sankarien tutkimusmatka lelupuotiin on oma suosikkini tässä mielessä, sillä siinä yhdistyy mukavasti sekä kekseliäästi kiehtovien juttujen pähkäily ja vaihteleva vauhdikkuus. Maailman tunnetuimpiin kuuluvaan korkeaan kellotorniin sijoitettu finaali kelpaa toki myös, mutta on jo sinänsä suoraviivaisempaa toimintatouhua vanhojen vihollisten välillä. Kilinää ja kolinaa koneistosta löytyy ja rattaat raksuttelevat menemään omalla tavallaan näyttävästi, joten eipä lopputaistoa ole sen suurempaa syytä lähteä lyttäilemään.

The Great Mouse Detective onnistuu mielestäni mainiosti myös hahmojoukkonsa osalta ja voi sanoa, että vain vähän yli 70 kappaleen venähtävä minuuttimäärä käytetään hyvin ja tarkasti. Nimikkosankarista pitää ainakin vähän höpötellä ja tämän katsojan kohdalla ihastuminen tapahtuu heti ensikohtauksella, vaikka siinä tiettyä vauhkoilua on kieltämättä havaittavissa. Basilin luonteessa onkin selkeästi ajoittain levottomuutta, mutta toisaalta malttaa tarvittaessa laittaa lopun kohkaukselle ja syventyä selvittelemään johtolankoja. Erikoiset etsivätarvikkeet, kekseliäät kyhäilyt ja nokkela neuvokkuus piristävät tutkimustouhuja ja ylläpitävät osaltaan yllätyksellisyyttä. Samoin tekee mainittu vilkkaus, joka erottaa hiiremme hiljaisen ja pitkälti pohdiskelevan yksityisetsivän tyypistä, mutta vauhdikkaampi vipellyskään ei tässä tapauksessa ole onneksi este pitävien päättelyketjujen rakentelulle.

Jos sattuu sankari olemaan nokkela, aikaansaava ja vetovoimainen, niin eipä tarinan pääpahis siinä rinnalla joudu lainkaan häpeämään, vaan Ratigan on vallan mainio häijy vastavoima. Itsevarmuus omien katalien aikeiden nerokkuuteen on ihailtavan vahvaa ja ilkeilystä tekee osaltaan mehevämpää ääninäyttelijänä toimivan Vincent Pricen hykertelevä pahistelu, joka herran aiempaa elokuvauraa tarkastellen tulee tietysti kovin luontevasti. Kuolemattoman pahamaineisuuden takaava rötöstelyn mestarinäyte on muutenkin hauskaa seurattavaa ja Ratiganin herkästi kiehahtava mieli on joillekin melko kohtalokas ailahteluineen. Kunnon pahiksen velvollisuuksiin kuuluu tietysti huolellisesti harkitun kuolettavan ansan väsääminen sankarien viimeiseksi piinaksi, mutta jatkuvassa hengenvaarassa on myös apuriporukka. Rikollisneron kätyrinä toimiminen ei aina ole mitään antoisaa puuhaa ja etenkin tässä tapauksessa hiukkasen huonosti asetellut sanat saattavat jäädä viimeisiksi, sillä suuttumuksen noustessa toisten hengillä ei enää ole kummoistakaan hintaa ja armopalat ovat melko harvinaista herkkua. Siksipä siis lähistöllä luuhaava Felicia-kissa pääsee nauttimaan pulskista päivistä, kun huolimattomasti höpötelleitä heppuja heitellään armotta surman nälkäiseen suuhun. Kannattajakuoron hoilaama ylistyslaulu Ratiganille ei mikään ikimuistoisin Disney-kappale ole, mutta ajaa se asiansa ja saa aikaan hivenen kieroa hymyä ja nostatusta konnakerhon kommelluksille.

Summaukseksi siis voin ilokseni sanoa, että The Great Mouse Detective osoittautui odotuksia paremmaksi etsiväseikkailuksi. Ehken sitä siltikään aivan rakastetuimpien Disney-klassikkojen joukkoon listaisi, sillä sellaiset suoraan sydämeen voimalla iskevät tunteikkaammat tuokiot puuttuvat. Eipä sillä, että siitä pitäisi lähteä varsinaisesti miinuksia jakamaan, koska tarinan painopisteet ovat muualla ja kyynelhetkien hakeminen saattaisi tässä yhteydessä olla vähemmän luontevaa taiteilua. Sekin mainittakoon, että korostettu söpöily on myös pienemmässä osassa kuin monissa klassikkosarjan elokuvissa, enkä sitäkään osaa puutteena pitää, koska tuli tosiaan aiemmin kehuttua nuhjuisuutta ja rosoisempia kulmia elokuvan maailman osalta. The Great Mouse Detective tähtäileekin toisenlaiseen tulokseen ja mielestäni onnistuu siinä hauskasti sekä tyylikkäästi. Kyllästymään ei missään nimessä ehdi, sillä tahti on läpi elokuvan sopivan tiivis, mutta toisaalta maltetaan onneksi nostella kaasujalkaa, eikä kaahata toiminnallisesta kohtauksesta toiseen. Huumorista vielä viimeiset plussat päälle, koska omalla kohdalla nokkelien sanailujen lisäksi kekseliäs kuvasto osuu kohdilleen kiitettävän usein. Luulenpa tutkailevani Basilin ja kumppanien seikkailun vielä toistekin!

The Great Mouse Detective (1986)

Mickey's Once Upon a Christmas (Mikki Hiiri - Olipa kerran joulu)

Vielä toistaiseksi vauhdissa olevaa joulukautta varten olin haalinut levyvarastoon näitä loppuvuoden juhlaan sopivia Disneyn kokoelmia kolmisen kappaletta, ja nyt aaton koittaessa lienee hyvä hetki hiukan höpistä siitä viimeisestä. Mickey's Once Upon a Christmas sai näistä kolmesta päättelypaikan katseluaikataulussa, koska syystä ja toisesta ennakkotoiveet olivat korkeimmalla sen kohdalla, ja toivottavasti järjestyksen arpominen ei ihan surkeasti sujunut. Ennakkotietojen perusteella Mickey's Once Upon a Christmas ei ihan suoraan noihin kuukauden aiempaan kahteen koosteeseen vertaudu, sillä sitä ei kai ole napsittu sieltä sekä täältä kasaan lähdemateriaalin vuosikymmenten ja aiheiden vaihdellessa melkoisesti, vaan se on kerralla tehty episodielokuva, josta lienee löydettävissä enemmän yhtenäisyyttä.

Pienistä pätkistä kokoon kyhäiltyjen Disney-hömpötysten kevyehkö katselu-urakka tosiaan käynnistyi noin pari viikkoa sitten levyllä Disney's Christmas Favorites, jonka neljä tarinaa eivät jouluisuudellaan niinkään juhli ja ne ovatkin laadultaan suurimmalta osalta keskitasoa tai sen allekin. Siksipä saattaa vierähtää useampikin vuosi ennen kuin mielessä edes minkäänlainen ajatus uusinnasta pääsee käväisemään. Sitä seuraillut Winter Wonderland kohentelikin paljon, etenkin jouluisen tunnelmoinnin osalta. Tämä tarinanippu on kyllä lyhyempi kokonaiskestoltaan ja muutenkin erilaisista elokuvista pieniksi hetkosiksi pilkotut pätkät ovat ajoittain turhankin typistettyjä, mutta silti meno niissä on herkempää, kauniimpaa ja käytännössä katsoen kaikin puolin parempaa kuin ensin mainitussa viritelmässä. Joskohan toivoa voisi, että nousu jatkuisi edelleen laadun suhteen? Joka tapauksessa voinee veikkailla, että kepeämpään suuntaan nämä tarinat vievät kuin viimeksi kommentoitu 1800-luvun talviajan arkieloa hauvamaisesti kuvaava Koiramäen talvi. Mitäköhän ihmeellistä, kummallista ja jouluista juttua Mikin joululevyltä ensimmäisenä olisikaan tulossa...?

Ennen ensimmäistä tarinaa käväistään hiljaisen ja hämäränkin talon kautta kurkistamassa, miten jouluinen ilmapiiri alkaa heräillä henkiin kertojan samaan aikaan tunnelmoidessa, että näin se kerran vuodessa toistuva suuremmoinen ilta alkaa olla jälleen pitkästä aikaa käsillä. Lumous ja ihmeelliset asiat tuovat iloa koteihin kirkkaiden valojen synnyttäessä joulutaikaisen maailman seinien sisään. Kunhan kuusi saa loistetta oksiinsa, niin sen alapuolelta paljastuu kolme kallisarvoista lahjaa, joista jokaisella olisi omanlaisensa tarina kerrottavanaan. Ensimmäinen näistä liittyy juuri siihen, miten joulu sattuu vain kerran vuoteen ja silloinkin kiitää kovin nopsasti ohi, eikä siis ole mikään suuri ihmetyksen aihe, että ainakin osa toivoisi siihen lisäaikaa. Miten mahtaisikaan käydä, jos joulu jatkuisi aina vain, säilyisikö into ilonpitoon ja juhlimiseen päivästä toiseen vai kävisiköhän kyllästyttämään?

Näihin kysymyksiin yrittänee vastailla elokuvan ensimmäinen noin 17 minuutin mittainen osio, jolle on osuvasti annettu nimeksi Donald Duck Stuck on Christmas (Tule joulu ainainen). Joulupäivän aamua eletään ja ankkaperheen talossa on yön aikana vieraillut lahjoja tuova Joulupukki apulaisineen. Akun vielä torkkuillessa pojat eivät millään malta olla hipsimättä lahjakasaansa setvimään, sillä onhan menossa vuoden paras päivä, eikä sitä todellakaan tahtoisi noin vain tuhlailla pois piinallisen odotuksen kourissa kärvistellen. Aku tietysti toivoisi, että noudatettaisiin tiettyä järjestystä sekä odoteltaisiin muiden sukulaisten saapumista, niin pääsisivät hekin näitä hetkiä jakamaan. Ankan joulumieli livahtaakin suunnilleen sekunnissa teilleen, kun jälleen kiivas kiihtyminen kuohahtaa yläkerrassa ja pään punaiseksi kuumentava raivo on jo ottamassa vallan.

Eihän Aku sentään heti aamulla lähde riehumaan ja räyhäämään joulutunnelmaa täysin pilalle, vaan nielee nousevan kiukkunsa, vaikka poikien malttamattomuus koetteleekin sietokykyä. Valikoitu joukko sukulaisia ja tuttavia odottelee ovella tervehdyksiään toivotellen, mutta nämäkin näyttäytyvät lähinnä esteinä toisten riehakkaalle riemulle, sillä pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti kokeilemaan, miten hurjasti uudet lahjakelkat rinteissä kiitävätkään. Mäkiä huimasti viilettävä porukka kyllä singahtaa joulupäivällisestä nauttimaan heti käskyn käydessä, sillä onhan herkkupöytä myös niitä huippuhetkiä, vaan eipä se ruokailukaan mitään käytöstapojen mestarointia ole, ja sedän huomautukset jäävät huomiotta.

Siinäpä sitä ulkoillessa, uusilla leluilla leikkiessä ja syöpötellessä joulupäivä kuluu vinhaa vauhtia ja aivan liian varhain tuntuu tulevan komennus sänkyjä kohti levolle rauhoittumaan. Kyllähän se pikkuisen ankeaksi mieltä vääntää, kun tietää, että seuraavaan jouluun olisi vuosi vartoiltavana. Pojat miettivätkin, että miten mahtavaa olisikaan, jos joulu olisi vaikka kerran viikossa tai kenties useamminkin. Jospa sydämestään tähdeltä toivoisi jokapäiväistä joulua, niin mahtaisikohan pyyntö toteutua...? Taivaalla ainakin välkähtää ja uusi aamu alkaa hivenen omituisissa väreissä, sillä touhussa tuntuu olevan tiettyä tuttuutta. Meneehän siinä hetki sekä toinenkin ennen kuin veljekset viimein uskovat, että aneluun on vastattu ja tästä eteenpäin vietetään iloista jouluaikaa aina vain.

Aivan eri asia on, että miten pitkään päivästä toiseen toistuva jouluilo jaksaa viehätyksensä säilyttää ja milloin tulee ähky lahjaleikkeihin, herkkuruokiin ja juhliin. Samaa kysymystä on toki aiemminkin pyöritelty, eikä Disneyn tarina ole siinä mielessä täysin raikas, vaan William Dean Howells kirjoitti animaation pohjalta löytyvän kertomuksen Christmas Every Day jo vuonna 1893. Samaisesta tarinasta on tehty lyhytanimaatio Christmas Every Day vuonna 1986 ja samasta tekstistä on innoituksensa napannut myös vuoden 1993 Bill Murrayn tähdittämä monien kehuma komedia Groundhog Day, jossa sama päivä toistuu kyynistynyttä päähenkilöä piinaillen. Siitä muistuikin mieleen, että tämä aikoinaan mukavasti huvittanut tuskailu taitaa uupua edelleen elokuvakokoelmasta ja edellinen katselukin on ties mistä kaukaisuudesta...

Nuorilla ankoilla on tietysti ihan muuta mielessä kuin tylsäksi toistoksi käyvä jouluilu, mutta siihen suuntaan se tuntuu vahvasti menevän ja ilonpito alkaa käydä nopeasti hankalaksi. Ensimmäinen pikakertaus kyllä vielä on ihan mahtavaa, mutta kolmannen ja neljännen kohdilla näyttää siltä, että alkaa olla kiintiö tätä laatua täynnä ja jotakin muutakin voisi vaihteeksi kokeilla. Vuoden paras päivä onkin vinhaa vauhtia kadottamassa arvostustaan, mikä laittaa pojat pähkäilemään, että miten voisivat toistuvaan jouluun pirteyttä ja uutta eloa lisätä. Onhan se hetkisen verran hauskaa, kun aletaan kunnolla irrottelemaan, mutta sivustakärsijöitä syntyy touhun karatessa tuhontäyteiseksi sekoiluksi. Suunnilleen kaikki muut ovatkin murheellisilla mielillä näiden revittelyjen jälkeen ja aiheuttaahan se pojillekin mietittävää sekä nieleskeltävää, kun tulee toisilta ilo ja onni täysin hävitettyä oman hupailun vuoksi.

Tarina tuntuu edetessään pohdiskelevan, että voisikohan kertautuvan joulun kirouksen kenties jollakin lempeämmällä tavalla murtaa tai ainakin miettiä, miten muut kaikenlaisiin kepposiin suhtautuvatkaan? Yleensä kun Aku ja pojat laitetaan yhdessä melskaamaan, niin siinähän sattuu ja tapahtuu, eikä tämäkään pätkä mikään poikkeus ole, eli herkintä ja hartainta joulunviettoa ei kuviin kehitellä. Väittäisin kuitenkin, että Aku on parikin pykälää lauhkeampi heppu kuin pahimmillaan/parhaimmillaan, joten aivan silmitöntä raivoa ja romutusta hän ei harrastele tällä kerralla. Enemmän keskiössä ovatkin pojat, kun haetaan itsekkyydelle rajoja ja siinä samalla pähkäillään, miten tulisi muita huomioida, vaikka omat kiireet sekä toiveet tärkeimmiltä tuntuisivatkin. Siinä mielessä tarinan tarjoilema opettavainen kertailu onkin mukavaa seurattavaa ja sopii ajankohdan henkeen, kun nuoret hurjat havahtuvat miettimään, mitä joulu mahtaa toisille merkitä ja että ehkei se aivan sataprosenttinen itsekkyys ole juuri tämän juhlan ydinsanomaa. Noista aiemmin mainituista teoksista Groundhog Day ohjailee jokseenkin törppöä tyyppiään kohti parempia käytöstapoja nokkeliaammilla, monipuolisemmilla ja hauskemmillakin tavoilla, mutta onhan tämä ankkojenkin vääntö oiva joulukummajainen, joskaan ei mikään perinteisin ja lämpöisin hömpötys.

Tuskinpa kierrokset ovat ainakaan merkittävästi tipahtelemassa ja koheltavainen touhuilu loppumassa, kun pitäisi siirtyä täysimittaisen hopoilun vietäväksi ja tätä oletettavasti kommellusrikasta kyytiä olisi luvassa sellaiset 21 minuuttia osiossa A Very Goofy Christmas. Hessu itse on vielä melko lupsakassa mielentilassa, mutta Max-pojalla hoppu sekä kiire tuntuvat kiihtyvän, koska pitäisi saada Joulupukille osoitettu kirje postin kyytiin ja näyttää siltä, että jumittelu kostautuu postiauton huristellessa pois ilman toivelistaa. Hurjaa vauhtia painellaankin perään ja oikaisu ruuhkaisen ostoskeskuksen läpi ei ihan tuosta vain sujahtamalla sujukaan, vaan joulupostin toimitus alkaa muodostua melkoiseksi haasteeksi, koska kaikenlaisia vaikeuksia näyttää tiellä pölähtävän. Hessu pääsee höpsöilemään heti melkoisessa kohkauskimarassa ja saadaanhan se kirjekin oikealle henkilölle ojennettua omalaatuiseen tyyliin, joten kaksikko voi siirtyä muiden askareiden pariin.

Seuraavaksi pitäisi putsailla paikat kuntoon Joulupukin vierailua varten, mutta naapurissa Pekka pikkuisen keljustikin ivailee näille puheille ja siinä samalla iskostaa Maxin mieleen ajatuksen, että koko tarina lahjoja jakelevasta hyväntekijästä olisi pelkkää puppua. Hessu yrittää parhaansa mukaan lohduttaa poikaa ja selittää, ettei asia nyt ihan niin ole, mutta Max alkaa kasvatella ja pyöritellä päässään Pekan skeptisiä sanoja, ja ryhtyy itsekin ihmettelemään, miten ikinä Joulupukki pystyisi koko maailman kiertämään niin nopeasti. Sehän tarkoittaisi käytännössä noin 800 vierailua sekunnissa, eikä tässä olisi vielä huomioitu lainkaan taukoja.

Murheita mielessä muhii ja olisi omien jouluvalmistelujen lisäksi muutakin sovittua tekemistä, joten Hessu ei oikein ennätä kunnolla pysähtymään poikansa huolia kuulemaan. Seuraavaksi pitäisikin käväistä järjestämässä illallinen vähäosaisemmille naapureille, ja kaikki sujuukin hyvin, kunnes tulee valepukuisen joulu-Hessun aika jakaa jouluiloa sekä lahjoja perheen lapsille. Sattuukin klassinen partakömmähdys, minkä Max näkee ja siinä alkavat viimeisetkin joulu-uskon rippeet karista nopeasti. Jotakin pitäisi keksiä, mutta toisen murjottaessa kepeämielinen ilveily ei ehkä enää ole se toimivin ratkaisu ja siinä saa jo varoa, ettei aattoilta kallistuisi katkeraan kinasteluun. Ehkäpä pitäisi siis valvoa koko yö taivaita tuijotellen ja odottaa kellonkilkatuksen säestämää rekeä saapuvaksi, mutta noinkohan vain tämä hartaasti toivottu vieras saapuu, vai vaipuuko kumpikin vartoilijoista epäuskon ja pettymyksen puolelle...?

Apeat aatoksensa sekä kiukkuisemmat kohtansa A Very Goofy Christmas sisältää, mutta Hessulta löytyy kyllä lujasti uskoa ja hänen otteensa joulun taikaan on hyvinkin omalaatuinen sekä höpsösti hassu, joten yleisilmeeltään pätkä ponnahtelee ehdottomasti positiivisen ja pirteän puolelle, eikä muristeleva murjottelu ole ihan sitä päähuttua tässä touhuilussa. Jos edellinen satu ei ole ihan perinteisimmän polun mukaan tepasteltu, niin toista koitostakin voi kehua samaan tyyliin, sillä siinäkin on myönteistä vinksahdusta nähtävissä, mutta silti yritetään etsiä hiljaisia sekä herkempiäkin hetkiä. Melko usein omalla kohdalla itsetarkoituksellinen sekoilu alkaa tökkiä etenkin jouluelokuvissa, mutta aina on tuntunut siltä, että Hessulla on luontainen taipumus kohellukseen, eikä hepun hötkyilyt ainakaan omiin silmiin vaikuta väkinäiseltä pöllöilyltä, vaan näitä nyt vain sattuu ja tapahtuu, kun hän yrittää milloin mitäkin sen suuremmin suunnittelematta.

Tämänkin tarinan edetessä säheltely tulee sujuvaksi osaksi melkeinpä kaikkea puuhastelua ja sitä kömmähtelyä pätkän aikana nähdään kiitettävästi. Yhtenä hetkenä Hessu jauhottelee hohotellen itsensä ja seuraavassa sekunnissa onkin jo pyrstöpuoli liekeissä, mutta ehkä se on ihan hyvä, etteivät kaikki ole mitään arkiasioiden mestareita, vaan saattaa juttu jos toinenkin lipsahtaa näpeistä. Monenmoista melskevilskettä onkin riemukkaalla sekä pirteällä energialla ruutuviihteeksi väännetty, ja itse väittäisin, että Hessun höpsöily on lähes täysin hyväntuulista tuijoteltavaa ja siitäkin tykkäilen, että varsinainen tahallinen ilkeily on melkoisen vähissä. Minulle jouluinen kepeä keppostelu toimii paremmin ilman runsaasti annosteltua häijyä pahistelua, ja toki tässäkin Pekka saa töksäyttelevästä piruilustaan pikkuisen paluupostia.

Kuusipuun alta löytyy tosiaan vielä kolmaskin paketti tutkittavaksi ja sen sisuksista paljastuu tarina nimeltään Gift of the Magi. Kokoelman ensimmäisen osion tapaan myös tämä kolmas koitos on haettu kauempaa vuosisadan alusta, sillä O. Henry julkaisi samannimisen kertomuksensa jo 1905. IMDB tietää kertoa, että ensimmäinen filmatisointi olisi jo vuodelta 1909 ja sittemmin se on siirretty lukuisia kertoja elokuvakankaille ja televisioruuduille. Kyseinen listaus ei varmaan edes sisällä kaikkia tulkintoja, sillä Mickey's Once Upon a Christmas sieltä ainakin uupuu. Hyvät jutut eivät tietenkään noin vain kulahda loppuun ja sovituksia maailmaan mahtuu. Tässä tapauksessa homma menee niin, että köyhyyden kanssa kamppailevat nuoret rakastavaiset ovat Mikki ja Minni, joilla olisi 17 minuuttia aikaa selvitellä, miten he rahapulastaan huolimatta voisivat antaa toisilleen sen parhaan ja huomaavaisimman lahjan.

Kertoja vähän auttaa aprikoimisessa pohjustellen, että sydämestä annettu lahja olisi se merkityksellisin, mutta mitäpä se sitten mahtaisikaan olla? Tarinan alkaessa on enää vain yksi kauppapäivä käytettävissä ja Mikillä on kyllä kultainen kaulaketju mietittynä rakkaalleen. Rahapussukka on kuitenkin sen verran kevyt, ettei kultakoru noin vain näyteikkunasta lahjakääreeseen siirry, mutta Mikki on kuitenkin toiveikas, sillä edessä on kokonainen työpäivä täynnä tienaustilaisuuksia. Joulukuusisesonki käy sen verran kuumana, että hyvällä kauppiaalla on päivän aikana mahdollisuus ansaita vaadittu summa, eli mieliala ei ainakaan tappion puolelle ole kallistumassa. Mikki lähteekin hyväntuulisena Pluton kanssa kuljettelemaan yhtä joulukuusta Minnin asuntoon ja kuulumisia vaihtamaan.

Minnillä on meneillään aivan vastaavanlaisia huolia, sillä laskuja tipahtelee tiuhaan tahtiin, käteistä ei ole ja lahjan tahtoisi Mikille ostaa. Tiukkojen aikojen toivo onkin hänen osaltaan laitettu siihen, että joulukuun aherrus palkittaisiin työpaikalla bonuksella. Hyvät otteet onkin huomioitu, mutta tunnustus ei aivan vastaa odotuksia. Myös Mikille on luvassa tylympää tekstiä, sillä työnantajana toimiva Pekka aikoo palkita kiltin hyväsydämisyyden palkan takaisinperinnällä ja potkuilla, että hyvää joulua vaan, ho-ho-ho-hooo! No, eipä Pekka tässäkään tarinassa ehdi liikoja ilkeilyistään iloitsemaan vaan huolimaton sikarin käryttely saattaapi johtaa kuusivaraston käräyttelyyn. Mikin ja Minnin pulmia eivät kostautuvat pahistelut ole ratkaisemassa, mutta kummallakin on kuitenkin varasuunnitelma mielessä, joten josko jouluilo olisi sittenkin pelastettavissa?

Lopettelujaksokin toki muutaman riehakkaamman tuokioisen ruudulle loihtii, kuten vaikkapa Mikin osallistumisen hyväntekeväisyyskonserttiin tai puolipöhkön lahjajahdin kelloa vastaan, mutta noin kaikkiaan on kuitenkin vähäsen verkkaisempaa ja tunnelmallisempaa tarinaa kohti kallellaan. Minusta onkin aivan oikea valinta laittaa Gift of the Magi lopetteluksi, koska kyllähän hyvä ja romanttinen herkistely tässä yhteydessä parhaan jälkimaun tuottelee aiempiin verrattuna. Alakuloisten mielialojen kääntyminen ja hymyileväisen onnellisuuden lisääntyminen tuntuu taas kivasti kihelmöivältä katsomonkin puolella. Ehkäpä itse lämpenen pikkuisen herkästi näille tällaisille höttöisille hyväntuulisuuksille, mutta on jotenkin kovin kaunis ajatus, että vaikka lahjat menevät hiukan ohi, niin tuovat ne silti paria paljon lähemmäs toisiaan. Vaikka Gift of the Magi ei olekaan mikään mahdottoman kyyneltulvan käynnistelijä tai yritä kurjuutta sekä köyhyyttä suureksi surkeudeksi summailla, niin onpa kuitenkin sydäntä mukana, mutta ei silti olla liian vakavalla ilmeellä lähdetty murhetta iloksi pusertamaan. Siksipä siis sanoisin, että tämä lyhyt lahjapähkäily onkin herttaisimpia näkemiäni Mikin ja Minnin tarinoita.

Tavallaan Gift of the Magi ei mikään varsinainen finaali ole, koska sen jälkeen saadaan kuviin vielä koko porukan yhteen kasaileva jouluinen lauluhetki tervehdyksineen. Tästähän oli otettu pätkiä aiemmin katsomaani Disneyn kokoelmaan Winter Wonderland, jonka kommenteissa kerrottiinkin, että alkujaan laulu olisi tätä teosta varten tehty. Kyllähän se sekalainenkin hoilottelu ja toivottelu tässä yhteydessä toimii paremmin, kun samaiset hupsut, höpsöt ja ajoittain herkätkin hahmot käväisevät vielä kerran kuvissa ennen hyvästejä moikkaamassa ja lopulta löytävät yhteisen sävelen sekalaiseen kuoroonsa.

Voihan tässä todeta ilokseen, että tämän vuoden Disney-koosteissa järjestys tuli valikoitua oikein ja paras säästyi loppuun. Tykkään kyllä kovasti tästä kattauksesta, sillä siinä on sopivassa suhteessa kaikenlaista jouluista touhua ja päätöstarinaksi valikoitu onnistuneesti se romanttisin sekä koskettavin satu. Lisäksi lopettelulaulu tuo kivasti omilla tahoillaan koheltaneen ja erikoistenkin pulmien kanssa kamppailleen porukan yhteen toivottamaan hyvää joulua kaikille katsojille. Viime vuonna oli ohjelmistossa vastaava kolmen kokoelman katselu-urakka ja silloinkin ne löysivät oikeat paikkansa. Tuolloin Celebrate Christmas with Mickey, Donald & Friends oli ihan kohtalainen avaus sisältäen hyvät hetkensä, mutta myös vähemmän innostavaa tavaraa. Perässä seuraillut Donald Duck's Christmas Favourites tykitteli runsain määrin talvista iloa ja urheilullista kohkausta, mikä tekee siitä vauhdikkaassa viihdyttävyydessään tiukimman viiletyksen näiden näkemieni Disneyn koosteiden joukossa. Kolmantena vuoroon päässyt Countdown to Christmas esitteli myös vauhtiosastoa, mutta myös herkempi ja sydämellisempi puoli saatiin synnyteltyä sinne sekaan. Utuinen ja kaunis lyhytelokuva Wynken, Blynken & Nod vei lumoavalle sekä unenomaiselle matkalle läpi öisen tähtitaivaan, mutta vielä enemmän kosketti haikeakin tarina The Small One, josta teki tuolloin mieli näpytellä ihan oma tekstinsä. Kysymyksenä siis on, että mistäköhän löytyvät levyt seuraavalle vuodelle? No, ehkä olisi välillä ihan kiva kokeilla muunlaista elokuvallista ajanvietettä joulukauden iloksi, mutta sen näkee sitten...

Mickey's Once Upon a Christmas (1999)

Iloista, rauhallista ja lämpöistä joulua kaikille!