Beautiful Lies (Täysihoito)

Jälleen tuli vaihteeksi vastaan sellainen hetki, joka tuntui varsin oivalliselta jollekin romanttiselle hömppäelokuvalle. Valinta-arpajaiset voitti tällä kertaa kolmisen vuotta sitten valmistunut ranskalainen romanttinen komedia Beautiful Lies, jossa ohjaaja Pierre Salvadori yhdistää toistamiseen osaamisensa Audrey Tautoun kanssa. Heh, alkaa näyttää siltä, että viimeisen vuoden sisällä on tullut katseltua enemmän tämän lajityypin tarjontaa kuin aiempina 30 vuotena yhteensä... Matkailusohva kääntyi tällä kerralla siis kohti aurinkoista ranskalaista rannikkokaupunkia, jossa herkät sydämet joutuvat tahtomattaan pyöritykseen.

Siellä Emilie (Tautou) on avannut Heitukka-nimisen kauneushoitolan. Uudehkon yrityksen pakka on edelleen hieman auki. Taustalla erinäisten kunnostustöiden parissa puuhastelee Jean (Sami Bouajila), joka on töiden aloittamisen jälkeen palavasti ihastunut Emilieen. Olo alkaa käydä kohtalaisen tukalaksi, ja niinpä eräänä yönä hän päättää kirjoittaa Emilielle kirjeen tunteistaan, jonka jättää sitten postin kuljetettavaksi.

Sattumalta Jean onkin samassa huoneessa Emilien availlessa kirjettä. Aluksi näyttää varsin hyvältä, mutta seuraavassa sekunnissa toiveet romahtavat karulla tavalla alas. Hän saa kunnian avustaa oman sydänverensä värittämän kirjeen toimittamisessa paperikoriin, mikä ei varmaan ole niitä elämän mukavimpia hetkiä.

Muutenkin kaksikon välille ilmestyy kitkaa Emilien saadessa tietää Jeanin mittavasta koulutuksesta. Seurauksena nuori nainen alkaa tuntea itsensä jokseenkin ahdistuneeksi ja epävarmaksi tämän seurassa. Niinpä Emilie tahtoisi antaa Jeanille potkut, mutta sekään ei käykään niin yksinkertaisesti. No, eipä se kuitenkaan estä sitä, etteikö tilannetta voisi viedä vieläkin kiusallisemmaksi ja hankalammaksi..

Lisäksi Emilie yrittää piristää äitiään (Nathalie Baye), joka edelleen haikailee neljä vuotta sitten häipyneen aviomiehensä perään. Emilien mielestä olisi jo aika päästää irti ja katsella muita vaihtoehtoja, mutta äiti kuitenkin tahtoo viettää aikansa kotisohvalla murehtien. Vähitellen Emilien päähän ponnahtaa varsinainen kuningasajatus, eli hän päättää postittaa itse saamansa kirjeen äidilleen hieman muokattuna.

Äiti toki ihastuu paljonkin koskettavasta kirjeestä ja koko olemus muuttuu. Emilien suunnitelma siis toimii, mutta vain hetken, sillä äiti tietenkin alkaa odottaa lisää kirjeitä. Niinpä Emilien pitää yrittää tiristää itsestään kauniita ja aitoja sanoja paperille. Valitettavasti sellaisia ei oikein voi pakottaa, ei edes vaikka olisi yö aikaa ja reilusti vodkaa inspiraatiota nostamassa. Tunne kuitenkin puuttuu täysin. Vielä pari epäonnista käännettä lisää ja soppa alkaakin olla varsin hyvin kasassa. Jeankin huomaa toimivansa pelinappulana tässä operaatiossa.

Aluksi tuli mainittua Tautoun ja Salvadorin aiempi elokuva, jota jo ehdinkin vähän kommentoimaan (Priceless). Tiettyjä yhtäläisyyksiä näistä kyllä löytyy, vaikka yleisesti ottaen Beautiful Lies on vähän kiltimpää ja hattaraisempaa menoa. Sydämillä kummassakin pelataan, usein melko epäreilustikin, ja nenilleen niistä leikeistä sitten saadaankin.

Kummassakin kiltti ja hyväsydäminen mies joutuu ihastuksensa takia osalliseksi pyöritykseen, jollaista ei välttämättä olisi kohdalleen toivonut. Lisäksi Tautou on kummassakin hieman kovapintainen ja tylykin nuori nainen, joka ei läheskään aina ehdi tai viitsi pohtia muiden tunteita.

No, siitä huolimatta ei Tautouta oikein voi olla ihastelematta. Hän on edelleen varsin suloinen ilmestys, vaikka henkilökohtaisesti tuo aiempi elokuva vie tässä mielessä näiden keskinäisen taiston. Kyllä hänen ilmeilyään seuraa mielellään tilanteiden mennessä aina vain sotkuisemmiksi. Myös kiukkuisena söpöyttä riittää.

Mielestäni nämä kaksi elokuvaa ovat melko tasoissa, mutta jos parempi pitäisi valita, niin kallistun ainakin tällä hetkellä sen varhaisemman kannalle. Kuten todettua, Tautou viehättää siinä enemmän ja maisemallisestikin se vie hieman pidemmän korren. Toisaalta sitten romanttisena hömppänä Beautiful Lies onnistuu pikkuisen paremmin, vaikka tässäkään ei nyt sellaista vetovoimaa ja tunteiden paloa nähdä, että se vetäisi kunnolla mukaansa. Kumpikin kyllä ihan laadukasta viihdettä lajityypissään, ei siinä mitään.

Ilmeisesti joidenkin toimesta on nähty tarpeelliseksi nostaa Beautiful Lies Tautoun ehkäpä tunnetuimman elokuvan (Amélie) veroiseksi. Itse en missään nimessä lähtisi tällaisia väittämään. Kyllä Amelié liikkuu tähän verrattaessa ihan omassa luokassaan. Tällä ei ole mitään sanottavaa sen visuaaliseen tykitykseen. Lisäksi Amelié on positiivisuudessaan ja liikuttavuudessaan ihan eri kerhossa.

Hyvin aika kuitenkin tämänkin parissa kului. Pitää vielä mainita kauneushoitolassa työskentelevä sympaattinen kaksikko Paulette ja Sylvia, jotka tuovat mukaan omat huvituksensa ja silloin tällöin sitä hukattua järjen ääntäkin. Eipä Beautiful Lies näissä kiusallisissa tilanteissa onnistu nousemaan mihinkään Mr. Beanin seikkailujen mittoihin, mutta parissa kohtauksessa alkaa olla jo katsomossakin kiemurtelu lähellä.

Enimmäkseen ihan hyväntuulista romantiikan innostamaa höpsöilyä Beautiful Lies tarjoilee, ja vieläpä ihan mukavasti silmiäkin miellyttävässä paketissa. Taivas on kirkas ja sininen kauniiden hattarapilvien leijaillessa rauhallisesti kaupungin yllä, ja yleinen meno hengeltään samansuuntaista. Onpa mukaan ujutettu pari nättiä näkymääkin, vaikka ei niillä kuitenkaan mitään enempää irroitella. Ihan hyvin onnistui vastaamaan odotuksia, vaikka parempiakin on tullut nähtyä. Varsin mukavan elokuvaillan näilläkin aineksilla sai kasaan.

 Beautiful Lies (2010) (IMDB)

Priceless (Hinnasta viis)

Irene (Audrey Tautou) on saapunut Rivieralle varakkaamman seuralaisensa kanssa viettämään syntymäpäiväänsä. Päivät kuluvat pitkälti toisen luottokorttia vinguttaessa hintavissa vaatekaupoissa, illat taas erilaisissa juhlatilaisuuksissa. Irene on varsin tyytyväinen tilanteeseensa. Kuitenkin eräs hairahdus tulee hieman mutkistamaan tätä asetelmaa.

Hotellin baarin puolella työskentelevä Jean (Gad Elmaleh) suostuu erään illan päätteeksi poistumaan tiskin takaa asiakkaan seuraksi, ja nukahtaa sitten television eteen. Baarin puolelle myöhään saapuva Irene olettaa, että kyseessä on nuoremman puoleinen vieras. Jean ei lähde tätä väärää mielikuvaa oikaisemaan, vaan ennemmin vahvistaa sitä.

Yhdessä sitten juhlitaan pikkuisen enemmänkin Irenen merkkipäivää ja päädytään lopulta samaan huoneeseen jatkoille. Aamulla Jeanin herätessä Irene on jo häipynyt seuralaisensa kanssa. Jeanille koittaa lyhyen seikkailun jälkeen jälleen paluu arkeen.

Kuitenkin vuotta myöhemmin sama pari on jälleen viettämässä Irenen syntymäpäiviä samassa ympäristössä. Jean vaihtaa jälleen roolin päälle sen suuremmin seurauksia miettimättä. Tiettyyn pisteeseen asti tilanne näyttääkin hyvältä, varsinkin, jos mahdollisuuksia mietitään hyvin lyhyellä tähtäimellä. Tällä kerralla kuitenkin Irenen seuralainen saa tietää, mitä on menossa selän takana. Niinpä Irene päättää heittää pelimerkkinsä Jeanin suuntaan paremmin tietämättä. Aamulla kuitenkin ikävä totuus paljastuu kiusallisella tavalla, mikä ei sitten enää nauratakaan.

Näistä käänteistä varsin tuohtunut Irene alkaa käydä läpi tapaamiensa varakkaampien herrasmiesten listaa lopulta päätyen muihin maisemiin. Enää Jean ei kuitenkaan pysty unohtamaan, vaan lähtee perään. Tästä reissusta ei kuitenkaan tule aivan helppo, vaan Irenen seura alkaa käydä pahasti säästöjen päälle. Samalla Jean ajautuu varojen vähentyessä kohti Irenen mallia, jossa joku muu maksaa mukavan elämän kulut ja vähän vielä siihen päälle.

 Eipä Priceless lopulta mikään kovin suuri loikka omaperäisyyden suuntaan ole muihin hengeltään kevyempiin huijarielokuviin verrattuna. Tosin tässä Irenella ei liene suunnitelmissa kavaltaa kumppaninsa koko omaisuutta lopulta jonnekin häipyen, vaan turvata se elintaso, jonka kokee mielekkääksi.

Vaikka kyseinen rooli ei ainakaan omasta mielestäni aivan sympaattisimpiin lukeudukaan, niin siitä huolimatta Tautou ihastuttaa edelleen. Ehkäpä jonkun muun esittämänä saattaisi käydä niin, ettei hahmo saisi senkään vertaa ymmärrystä katsomon suunnalta. Amélie saa edelleen pitää paikkansa, mitä tulee henkilökohtaisiin Tautou-suosikkeihin. Toistaiseksi en ole kovin montaa Tautoun elokuvaa onnistunut näkemään, mutta siitä huolimatta hän on kyllä jo varsin mukavan vaikutuksen onnistunut tekemään. Myös Elmaleh on osuva valinta hetken huumassa harhateille ajautuvan Jeanin osaan.

Yleisesti Priceless ei osoittautunut aivan sellaiseksi kuin olin odottanut ja toivonutkin, vaan aikaa kulutettiin ehkä hieman turhankin paljon niiden "Haluaisin niin... Tahtoisin..."-juttujen parissa, jotka eivät sitten enää tiedä kuinka monennella kierroksella enää niinkään onnistuneet huvittamaan tai viihdyttämään. Myös se vähän häiritsi, että ne kauniit taustat jäivät pitkälti...no, taustoiksi.

Huumori on enimmäkseen olosuhteet huomioiden kohtalaisen hillittyä. Pahimmat kohellukset ovat tästä jääneet pois, eikä sellaista oikein tässä yhteydessä kaipaakaan. Sinne tänne taas on ripoteltu kiusallisista ja noloista tilanteista ammentavia hetkiä, joista osa toimii paremmin, osa taas ei niinkään. Ei Priceless nyt lopulta hirveästi onnistu hykerryttämään, mutta kyllä se silloin tällöin kääntää suupieliä ylöspäin. On tässä sarjassa tullut nähtyä huomattavasti ikävystyttävämpiäkin tapauksia.

Se romanttinen osuus jätti ainakin tällä katselulla vähän toivomisen varaa. Vika saattaa tosin olla katsojassakin, jos minulta meni osittain ohi se Irenen ja Jeanin välinen vetovoima. Heh, tuli useampaan kertaan ihmeteltyä, miksi Jean vain ajaa itseään entistä ahtaammalle tehden tilanteestaan toivottomamman. Tämä siis siitä huolimatta, että elokuvan päätepiste oli kohtalaisen hyvin arvattavissa. Eihän tällaiset oikein muuten voikaan loppua? No, ehkäpä tästä olisi jotakin opittavissa sinnikkyyden suhteen...?

Kaiken kaikkiaan ihan miellyttävää kevyehköä hömppää sunnuntai-illan elokuva-alkupalaksi. Enpä kyllä lähtisi kuitenkaan aivan heti tunkemaan sitä mukaan, jos pitäisi listata henkilökohtaisia suosikkeja romanttisten komedioiden joukosta. Vähän aikaa sitten tuli hankittua tuoreempi Pierre Salvadorin ohjaama elokuva, eli Beautiful Lies, jonka pääosasta Tautou löytyy myös. Se kuitenkin saa odotella vielä hetken vuoroaan.

Priceless (2006) (IMDB)

Amélie

Eletään 1970-luvun alkupuolta Pariisissa, kun Poulainin pariskunta saa tyttölapsen. Amélien vanhemmat ovat kuitenkin valitettavasti vähän ylisuojelevia kumpikin omalla tavallaan. Isä diagnosoi tytölleen virheellisesti sydänsairauden, minkä seurauksena hän jää kotiin äidin opetettavaksi. Äidillä on jatkuvasti hermot kireällä, mikä vie Amélieta osaltaan entistä syvemmälle omiin maailmoihin.

 Myöhemmin perheelle sattuva ikävä onnettomuus tekee Améliesta vieläkin eristyneemmän. Pitkälti omissa oloissa vietetyt lapsuudenpäivät muokkaavat nuoren naisen näkökulman maailmasta hieman vinksahtaneeksi. Toisaalta hänen tapansa nähdä arkinen todellisuus vaikuttaa samalla erittäin mielenkiintoiselta. Siinä maailmassa mielikuvituksella ei ole juuri rajoja ja erikoiset sattumat vievät elämää ensisijassa eteenpäin tarkemman suunnittelun unohtuessa taustalle.

Eräänä päivänä Amélien elämä muuttuu merkittävästi, kun hän löytää asunnostaan vuosikymmeniä lojuneen pienelle pojalle kuuluneen aarrelaatikon. Sen seurauksena hän päättää antaa itselleen mahdollisuuden tulla yleiseksi hyväntekijäksi, joka levittää iloa lähipiiriinsä. Amélien ratkaisut eivät tässäkään suhteessa ole ehkä aivan niitä perinteisimpiä, vaan välillä auttaminen saa hieman kummallisia piirteitä. No, tämä katsoja ainakin kiittää siitä.

Audrey Tautou on pääosassa yksi ihastuttavampia ilmestyksiä, mitä on tullut elokuvissa vastaan. Vielä kun hahmo on samaan aikaan erittäin sympaattinen, niin ei hänestä oikein voi olla pitämättä. Amélien hymyillessä on yleensä pakko hymyillä itsekin.

Muukin hahmogalleria on varsin onnistunut. Jeunet tuo näiden erikoisempia piirteitä ja muita outouksia esille tuoreella sekä huvittavalla tavalla. Kaiken lisäksi tämä onnistuu vielä niin, että siitä ei jää itsetarkoituksellisen outoilun ikävää jälkimakua. Varsinkin alkupuolella kertoja tuo näistä esille juttuja, joista suurin osa kuuluisi ainakin joissakin muissa yhteyksissä sarjaan hyödytöntä nippelitietoa, mutta tässä tapauksessa ne rikastuttavat elokuvan maailmaa entisestään.

Muiden hyvien puolien lisäksi Jean-Pierre Jeunetin luoma maailma on visuaalisesti erittäin rikas. Nyt toisella katselulla huomasi paljon uusia yksityiskohtia, jotka ensikatselulla olivat vilistäneet silmien ohi huomion kiinnittyessä muihin juttuihin. Runsaasta tyylittelystä ja kikkailusta huolimatta elokuva on kuitenkin kaikkea muuta kuin pelkkää pintaa. Siltä löytyy myös sydän, ja se sattuu olemaan erinomaisen suuri.

Kai tätä voi oikeutetusti kutsua runsaasti hyvää mieltä tuottavaksi tapaukseksi. Se hymyilyttää, naurattaa ja koskettaakin. Sitä on ilo katsella ja viihdearvotkin ovat kohdallaan. Toisenkaan katselun jälkeen ei tästä oikein tule mieleen mitään ikävämpää kommentoitavaa. Ehkäpä löytyy niitäkin, joiden mielestä Amélie on lapsellinen, typerä tai muuta vastaavaa, mutta itse pidän sitä ensiluokkaisena elokuvahömppänä, jota tulee hyvin todennäköisesti ihailtua vielä monta monta kertaa.

Amélie (2001) (IMDB)