Mickey's Once Upon a Christmas (Mikki Hiiri - Olipa kerran joulu)

Vielä toistaiseksi vauhdissa olevaa joulukautta varten olin haalinut levyvarastoon näitä loppuvuoden juhlaan sopivia Disneyn kokoelmia kolmisen kappaletta, ja nyt aaton koittaessa lienee hyvä hetki hiukan höpistä siitä viimeisestä. Mickey's Once Upon a Christmas sai näistä kolmesta päättelypaikan katseluaikataulussa, koska syystä ja toisesta ennakkotoiveet olivat korkeimmalla sen kohdalla, ja toivottavasti järjestyksen arpominen ei ihan surkeasti sujunut. Ennakkotietojen perusteella Mickey's Once Upon a Christmas ei ihan suoraan noihin kuukauden aiempaan kahteen koosteeseen vertaudu, sillä sitä ei kai ole napsittu sieltä sekä täältä kasaan lähdemateriaalin vuosikymmenten ja aiheiden vaihdellessa melkoisesti, vaan se on kerralla tehty episodielokuva, josta lienee löydettävissä enemmän yhtenäisyyttä.

Pienistä pätkistä kokoon kyhäiltyjen Disney-hömpötysten kevyehkö katselu-urakka tosiaan käynnistyi noin pari viikkoa sitten levyllä Disney's Christmas Favorites, jonka neljä tarinaa eivät jouluisuudellaan niinkään juhli ja ne ovatkin laadultaan suurimmalta osalta keskitasoa tai sen allekin. Siksipä saattaa vierähtää useampikin vuosi ennen kuin mielessä edes minkäänlainen ajatus uusinnasta pääsee käväisemään. Sitä seuraillut Winter Wonderland kohentelikin paljon, etenkin jouluisen tunnelmoinnin osalta. Tämä tarinanippu on kyllä lyhyempi kokonaiskestoltaan ja muutenkin erilaisista elokuvista pieniksi hetkosiksi pilkotut pätkät ovat ajoittain turhankin typistettyjä, mutta silti meno niissä on herkempää, kauniimpaa ja käytännössä katsoen kaikin puolin parempaa kuin ensin mainitussa viritelmässä. Joskohan toivoa voisi, että nousu jatkuisi edelleen laadun suhteen? Joka tapauksessa voinee veikkailla, että kepeämpään suuntaan nämä tarinat vievät kuin viimeksi kommentoitu 1800-luvun talviajan arkieloa hauvamaisesti kuvaava Koiramäen talvi. Mitäköhän ihmeellistä, kummallista ja jouluista juttua Mikin joululevyltä ensimmäisenä olisikaan tulossa...?

Ennen ensimmäistä tarinaa käväistään hiljaisen ja hämäränkin talon kautta kurkistamassa, miten jouluinen ilmapiiri alkaa heräillä henkiin kertojan samaan aikaan tunnelmoidessa, että näin se kerran vuodessa toistuva suuremmoinen ilta alkaa olla jälleen pitkästä aikaa käsillä. Lumous ja ihmeelliset asiat tuovat iloa koteihin kirkkaiden valojen synnyttäessä joulutaikaisen maailman seinien sisään. Kunhan kuusi saa loistetta oksiinsa, niin sen alapuolelta paljastuu kolme kallisarvoista lahjaa, joista jokaisella olisi omanlaisensa tarina kerrottavanaan. Ensimmäinen näistä liittyy juuri siihen, miten joulu sattuu vain kerran vuoteen ja silloinkin kiitää kovin nopsasti ohi, eikä siis ole mikään suuri ihmetyksen aihe, että ainakin osa toivoisi siihen lisäaikaa. Miten mahtaisikaan käydä, jos joulu jatkuisi aina vain, säilyisikö into ilonpitoon ja juhlimiseen päivästä toiseen vai kävisiköhän kyllästyttämään?

Näihin kysymyksiin yrittänee vastailla elokuvan ensimmäinen noin 17 minuutin mittainen osio, jolle on osuvasti annettu nimeksi Donald Duck Stuck on Christmas (Tule joulu ainainen). Joulupäivän aamua eletään ja ankkaperheen talossa on yön aikana vieraillut lahjoja tuova Joulupukki apulaisineen. Akun vielä torkkuillessa pojat eivät millään malta olla hipsimättä lahjakasaansa setvimään, sillä onhan menossa vuoden paras päivä, eikä sitä todellakaan tahtoisi noin vain tuhlailla pois piinallisen odotuksen kourissa kärvistellen. Aku tietysti toivoisi, että noudatettaisiin tiettyä järjestystä sekä odoteltaisiin muiden sukulaisten saapumista, niin pääsisivät hekin näitä hetkiä jakamaan. Ankan joulumieli livahtaakin suunnilleen sekunnissa teilleen, kun jälleen kiivas kiihtyminen kuohahtaa yläkerrassa ja pään punaiseksi kuumentava raivo on jo ottamassa vallan.

Eihän Aku sentään heti aamulla lähde riehumaan ja räyhäämään joulutunnelmaa täysin pilalle, vaan nielee nousevan kiukkunsa, vaikka poikien malttamattomuus koetteleekin sietokykyä. Valikoitu joukko sukulaisia ja tuttavia odottelee ovella tervehdyksiään toivotellen, mutta nämäkin näyttäytyvät lähinnä esteinä toisten riehakkaalle riemulle, sillä pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti kokeilemaan, miten hurjasti uudet lahjakelkat rinteissä kiitävätkään. Mäkiä huimasti viilettävä porukka kyllä singahtaa joulupäivällisestä nauttimaan heti käskyn käydessä, sillä onhan herkkupöytä myös niitä huippuhetkiä, vaan eipä se ruokailukaan mitään käytöstapojen mestarointia ole, ja sedän huomautukset jäävät huomiotta.

Siinäpä sitä ulkoillessa, uusilla leluilla leikkiessä ja syöpötellessä joulupäivä kuluu vinhaa vauhtia ja aivan liian varhain tuntuu tulevan komennus sänkyjä kohti levolle rauhoittumaan. Kyllähän se pikkuisen ankeaksi mieltä vääntää, kun tietää, että seuraavaan jouluun olisi vuosi vartoiltavana. Pojat miettivätkin, että miten mahtavaa olisikaan, jos joulu olisi vaikka kerran viikossa tai kenties useamminkin. Jospa sydämestään tähdeltä toivoisi jokapäiväistä joulua, niin mahtaisikohan pyyntö toteutua...? Taivaalla ainakin välkähtää ja uusi aamu alkaa hivenen omituisissa väreissä, sillä touhussa tuntuu olevan tiettyä tuttuutta. Meneehän siinä hetki sekä toinenkin ennen kuin veljekset viimein uskovat, että aneluun on vastattu ja tästä eteenpäin vietetään iloista jouluaikaa aina vain.

Aivan eri asia on, että miten pitkään päivästä toiseen toistuva jouluilo jaksaa viehätyksensä säilyttää ja milloin tulee ähky lahjaleikkeihin, herkkuruokiin ja juhliin. Samaa kysymystä on toki aiemminkin pyöritelty, eikä Disneyn tarina ole siinä mielessä täysin raikas, vaan William Dean Howells kirjoitti animaation pohjalta löytyvän kertomuksen Christmas Every Day jo vuonna 1893. Samaisesta tarinasta on tehty lyhytanimaatio Christmas Every Day vuonna 1986 ja samasta tekstistä on innoituksensa napannut myös vuoden 1993 Bill Murrayn tähdittämä monien kehuma komedia Groundhog Day, jossa sama päivä toistuu kyynistynyttä päähenkilöä piinaillen. Siitä muistuikin mieleen, että tämä aikoinaan mukavasti huvittanut tuskailu taitaa uupua edelleen elokuvakokoelmasta ja edellinen katselukin on ties mistä kaukaisuudesta...

Nuorilla ankoilla on tietysti ihan muuta mielessä kuin tylsäksi toistoksi käyvä jouluilu, mutta siihen suuntaan se tuntuu vahvasti menevän ja ilonpito alkaa käydä nopeasti hankalaksi. Ensimmäinen pikakertaus kyllä vielä on ihan mahtavaa, mutta kolmannen ja neljännen kohdilla näyttää siltä, että alkaa olla kiintiö tätä laatua täynnä ja jotakin muutakin voisi vaihteeksi kokeilla. Vuoden paras päivä onkin vinhaa vauhtia kadottamassa arvostustaan, mikä laittaa pojat pähkäilemään, että miten voisivat toistuvaan jouluun pirteyttä ja uutta eloa lisätä. Onhan se hetkisen verran hauskaa, kun aletaan kunnolla irrottelemaan, mutta sivustakärsijöitä syntyy touhun karatessa tuhontäyteiseksi sekoiluksi. Suunnilleen kaikki muut ovatkin murheellisilla mielillä näiden revittelyjen jälkeen ja aiheuttaahan se pojillekin mietittävää sekä nieleskeltävää, kun tulee toisilta ilo ja onni täysin hävitettyä oman hupailun vuoksi.

Tarina tuntuu edetessään pohdiskelevan, että voisikohan kertautuvan joulun kirouksen kenties jollakin lempeämmällä tavalla murtaa tai ainakin miettiä, miten muut kaikenlaisiin kepposiin suhtautuvatkaan? Yleensä kun Aku ja pojat laitetaan yhdessä melskaamaan, niin siinähän sattuu ja tapahtuu, eikä tämäkään pätkä mikään poikkeus ole, eli herkintä ja hartainta joulunviettoa ei kuviin kehitellä. Väittäisin kuitenkin, että Aku on parikin pykälää lauhkeampi heppu kuin pahimmillaan/parhaimmillaan, joten aivan silmitöntä raivoa ja romutusta hän ei harrastele tällä kerralla. Enemmän keskiössä ovatkin pojat, kun haetaan itsekkyydelle rajoja ja siinä samalla pähkäillään, miten tulisi muita huomioida, vaikka omat kiireet sekä toiveet tärkeimmiltä tuntuisivatkin. Siinä mielessä tarinan tarjoilema opettavainen kertailu onkin mukavaa seurattavaa ja sopii ajankohdan henkeen, kun nuoret hurjat havahtuvat miettimään, mitä joulu mahtaa toisille merkitä ja että ehkei se aivan sataprosenttinen itsekkyys ole juuri tämän juhlan ydinsanomaa. Noista aiemmin mainituista teoksista Groundhog Day ohjailee jokseenkin törppöä tyyppiään kohti parempia käytöstapoja nokkeliaammilla, monipuolisemmilla ja hauskemmillakin tavoilla, mutta onhan tämä ankkojenkin vääntö oiva joulukummajainen, joskaan ei mikään perinteisin ja lämpöisin hömpötys.

Tuskinpa kierrokset ovat ainakaan merkittävästi tipahtelemassa ja koheltavainen touhuilu loppumassa, kun pitäisi siirtyä täysimittaisen hopoilun vietäväksi ja tätä oletettavasti kommellusrikasta kyytiä olisi luvassa sellaiset 21 minuuttia osiossa A Very Goofy Christmas. Hessu itse on vielä melko lupsakassa mielentilassa, mutta Max-pojalla hoppu sekä kiire tuntuvat kiihtyvän, koska pitäisi saada Joulupukille osoitettu kirje postin kyytiin ja näyttää siltä, että jumittelu kostautuu postiauton huristellessa pois ilman toivelistaa. Hurjaa vauhtia painellaankin perään ja oikaisu ruuhkaisen ostoskeskuksen läpi ei ihan tuosta vain sujahtamalla sujukaan, vaan joulupostin toimitus alkaa muodostua melkoiseksi haasteeksi, koska kaikenlaisia vaikeuksia näyttää tiellä pölähtävän. Hessu pääsee höpsöilemään heti melkoisessa kohkauskimarassa ja saadaanhan se kirjekin oikealle henkilölle ojennettua omalaatuiseen tyyliin, joten kaksikko voi siirtyä muiden askareiden pariin.

Seuraavaksi pitäisi putsailla paikat kuntoon Joulupukin vierailua varten, mutta naapurissa Pekka pikkuisen keljustikin ivailee näille puheille ja siinä samalla iskostaa Maxin mieleen ajatuksen, että koko tarina lahjoja jakelevasta hyväntekijästä olisi pelkkää puppua. Hessu yrittää parhaansa mukaan lohduttaa poikaa ja selittää, ettei asia nyt ihan niin ole, mutta Max alkaa kasvatella ja pyöritellä päässään Pekan skeptisiä sanoja, ja ryhtyy itsekin ihmettelemään, miten ikinä Joulupukki pystyisi koko maailman kiertämään niin nopeasti. Sehän tarkoittaisi käytännössä noin 800 vierailua sekunnissa, eikä tässä olisi vielä huomioitu lainkaan taukoja.

Murheita mielessä muhii ja olisi omien jouluvalmistelujen lisäksi muutakin sovittua tekemistä, joten Hessu ei oikein ennätä kunnolla pysähtymään poikansa huolia kuulemaan. Seuraavaksi pitäisikin käväistä järjestämässä illallinen vähäosaisemmille naapureille, ja kaikki sujuukin hyvin, kunnes tulee valepukuisen joulu-Hessun aika jakaa jouluiloa sekä lahjoja perheen lapsille. Sattuukin klassinen partakömmähdys, minkä Max näkee ja siinä alkavat viimeisetkin joulu-uskon rippeet karista nopeasti. Jotakin pitäisi keksiä, mutta toisen murjottaessa kepeämielinen ilveily ei ehkä enää ole se toimivin ratkaisu ja siinä saa jo varoa, ettei aattoilta kallistuisi katkeraan kinasteluun. Ehkäpä pitäisi siis valvoa koko yö taivaita tuijotellen ja odottaa kellonkilkatuksen säestämää rekeä saapuvaksi, mutta noinkohan vain tämä hartaasti toivottu vieras saapuu, vai vaipuuko kumpikin vartoilijoista epäuskon ja pettymyksen puolelle...?

Apeat aatoksensa sekä kiukkuisemmat kohtansa A Very Goofy Christmas sisältää, mutta Hessulta löytyy kyllä lujasti uskoa ja hänen otteensa joulun taikaan on hyvinkin omalaatuinen sekä höpsösti hassu, joten yleisilmeeltään pätkä ponnahtelee ehdottomasti positiivisen ja pirteän puolelle, eikä muristeleva murjottelu ole ihan sitä päähuttua tässä touhuilussa. Jos edellinen satu ei ole ihan perinteisimmän polun mukaan tepasteltu, niin toista koitostakin voi kehua samaan tyyliin, sillä siinäkin on myönteistä vinksahdusta nähtävissä, mutta silti yritetään etsiä hiljaisia sekä herkempiäkin hetkiä. Melko usein omalla kohdalla itsetarkoituksellinen sekoilu alkaa tökkiä etenkin jouluelokuvissa, mutta aina on tuntunut siltä, että Hessulla on luontainen taipumus kohellukseen, eikä hepun hötkyilyt ainakaan omiin silmiin vaikuta väkinäiseltä pöllöilyltä, vaan näitä nyt vain sattuu ja tapahtuu, kun hän yrittää milloin mitäkin sen suuremmin suunnittelematta.

Tämänkin tarinan edetessä säheltely tulee sujuvaksi osaksi melkeinpä kaikkea puuhastelua ja sitä kömmähtelyä pätkän aikana nähdään kiitettävästi. Yhtenä hetkenä Hessu jauhottelee hohotellen itsensä ja seuraavassa sekunnissa onkin jo pyrstöpuoli liekeissä, mutta ehkä se on ihan hyvä, etteivät kaikki ole mitään arkiasioiden mestareita, vaan saattaa juttu jos toinenkin lipsahtaa näpeistä. Monenmoista melskevilskettä onkin riemukkaalla sekä pirteällä energialla ruutuviihteeksi väännetty, ja itse väittäisin, että Hessun höpsöily on lähes täysin hyväntuulista tuijoteltavaa ja siitäkin tykkäilen, että varsinainen tahallinen ilkeily on melkoisen vähissä. Minulle jouluinen kepeä keppostelu toimii paremmin ilman runsaasti annosteltua häijyä pahistelua, ja toki tässäkin Pekka saa töksäyttelevästä piruilustaan pikkuisen paluupostia.

Kuusipuun alta löytyy tosiaan vielä kolmaskin paketti tutkittavaksi ja sen sisuksista paljastuu tarina nimeltään Gift of the Magi. Kokoelman ensimmäisen osion tapaan myös tämä kolmas koitos on haettu kauempaa vuosisadan alusta, sillä O. Henry julkaisi samannimisen kertomuksensa jo 1905. IMDB tietää kertoa, että ensimmäinen filmatisointi olisi jo vuodelta 1909 ja sittemmin se on siirretty lukuisia kertoja elokuvakankaille ja televisioruuduille. Kyseinen listaus ei varmaan edes sisällä kaikkia tulkintoja, sillä Mickey's Once Upon a Christmas sieltä ainakin uupuu. Hyvät jutut eivät tietenkään noin vain kulahda loppuun ja sovituksia maailmaan mahtuu. Tässä tapauksessa homma menee niin, että köyhyyden kanssa kamppailevat nuoret rakastavaiset ovat Mikki ja Minni, joilla olisi 17 minuuttia aikaa selvitellä, miten he rahapulastaan huolimatta voisivat antaa toisilleen sen parhaan ja huomaavaisimman lahjan.

Kertoja vähän auttaa aprikoimisessa pohjustellen, että sydämestä annettu lahja olisi se merkityksellisin, mutta mitäpä se sitten mahtaisikaan olla? Tarinan alkaessa on enää vain yksi kauppapäivä käytettävissä ja Mikillä on kyllä kultainen kaulaketju mietittynä rakkaalleen. Rahapussukka on kuitenkin sen verran kevyt, ettei kultakoru noin vain näyteikkunasta lahjakääreeseen siirry, mutta Mikki on kuitenkin toiveikas, sillä edessä on kokonainen työpäivä täynnä tienaustilaisuuksia. Joulukuusisesonki käy sen verran kuumana, että hyvällä kauppiaalla on päivän aikana mahdollisuus ansaita vaadittu summa, eli mieliala ei ainakaan tappion puolelle ole kallistumassa. Mikki lähteekin hyväntuulisena Pluton kanssa kuljettelemaan yhtä joulukuusta Minnin asuntoon ja kuulumisia vaihtamaan.

Minnillä on meneillään aivan vastaavanlaisia huolia, sillä laskuja tipahtelee tiuhaan tahtiin, käteistä ei ole ja lahjan tahtoisi Mikille ostaa. Tiukkojen aikojen toivo onkin hänen osaltaan laitettu siihen, että joulukuun aherrus palkittaisiin työpaikalla bonuksella. Hyvät otteet onkin huomioitu, mutta tunnustus ei aivan vastaa odotuksia. Myös Mikille on luvassa tylympää tekstiä, sillä työnantajana toimiva Pekka aikoo palkita kiltin hyväsydämisyyden palkan takaisinperinnällä ja potkuilla, että hyvää joulua vaan, ho-ho-ho-hooo! No, eipä Pekka tässäkään tarinassa ehdi liikoja ilkeilyistään iloitsemaan vaan huolimaton sikarin käryttely saattaapi johtaa kuusivaraston käräyttelyyn. Mikin ja Minnin pulmia eivät kostautuvat pahistelut ole ratkaisemassa, mutta kummallakin on kuitenkin varasuunnitelma mielessä, joten josko jouluilo olisi sittenkin pelastettavissa?

Lopettelujaksokin toki muutaman riehakkaamman tuokioisen ruudulle loihtii, kuten vaikkapa Mikin osallistumisen hyväntekeväisyyskonserttiin tai puolipöhkön lahjajahdin kelloa vastaan, mutta noin kaikkiaan on kuitenkin vähäsen verkkaisempaa ja tunnelmallisempaa tarinaa kohti kallellaan. Minusta onkin aivan oikea valinta laittaa Gift of the Magi lopetteluksi, koska kyllähän hyvä ja romanttinen herkistely tässä yhteydessä parhaan jälkimaun tuottelee aiempiin verrattuna. Alakuloisten mielialojen kääntyminen ja hymyileväisen onnellisuuden lisääntyminen tuntuu taas kivasti kihelmöivältä katsomonkin puolella. Ehkäpä itse lämpenen pikkuisen herkästi näille tällaisille höttöisille hyväntuulisuuksille, mutta on jotenkin kovin kaunis ajatus, että vaikka lahjat menevät hiukan ohi, niin tuovat ne silti paria paljon lähemmäs toisiaan. Vaikka Gift of the Magi ei olekaan mikään mahdottoman kyyneltulvan käynnistelijä tai yritä kurjuutta sekä köyhyyttä suureksi surkeudeksi summailla, niin onpa kuitenkin sydäntä mukana, mutta ei silti olla liian vakavalla ilmeellä lähdetty murhetta iloksi pusertamaan. Siksipä siis sanoisin, että tämä lyhyt lahjapähkäily onkin herttaisimpia näkemiäni Mikin ja Minnin tarinoita.

Tavallaan Gift of the Magi ei mikään varsinainen finaali ole, koska sen jälkeen saadaan kuviin vielä koko porukan yhteen kasaileva jouluinen lauluhetki tervehdyksineen. Tästähän oli otettu pätkiä aiemmin katsomaani Disneyn kokoelmaan Winter Wonderland, jonka kommenteissa kerrottiinkin, että alkujaan laulu olisi tätä teosta varten tehty. Kyllähän se sekalainenkin hoilottelu ja toivottelu tässä yhteydessä toimii paremmin, kun samaiset hupsut, höpsöt ja ajoittain herkätkin hahmot käväisevät vielä kerran kuvissa ennen hyvästejä moikkaamassa ja lopulta löytävät yhteisen sävelen sekalaiseen kuoroonsa.

Voihan tässä todeta ilokseen, että tämän vuoden Disney-koosteissa järjestys tuli valikoitua oikein ja paras säästyi loppuun. Tykkään kyllä kovasti tästä kattauksesta, sillä siinä on sopivassa suhteessa kaikenlaista jouluista touhua ja päätöstarinaksi valikoitu onnistuneesti se romanttisin sekä koskettavin satu. Lisäksi lopettelulaulu tuo kivasti omilla tahoillaan koheltaneen ja erikoistenkin pulmien kanssa kamppailleen porukan yhteen toivottamaan hyvää joulua kaikille katsojille. Viime vuonna oli ohjelmistossa vastaava kolmen kokoelman katselu-urakka ja silloinkin ne löysivät oikeat paikkansa. Tuolloin Celebrate Christmas with Mickey, Donald & Friends oli ihan kohtalainen avaus sisältäen hyvät hetkensä, mutta myös vähemmän innostavaa tavaraa. Perässä seuraillut Donald Duck's Christmas Favourites tykitteli runsain määrin talvista iloa ja urheilullista kohkausta, mikä tekee siitä vauhdikkaassa viihdyttävyydessään tiukimman viiletyksen näiden näkemieni Disneyn koosteiden joukossa. Kolmantena vuoroon päässyt Countdown to Christmas esitteli myös vauhtiosastoa, mutta myös herkempi ja sydämellisempi puoli saatiin synnyteltyä sinne sekaan. Utuinen ja kaunis lyhytelokuva Wynken, Blynken & Nod vei lumoavalle sekä unenomaiselle matkalle läpi öisen tähtitaivaan, mutta vielä enemmän kosketti haikeakin tarina The Small One, josta teki tuolloin mieli näpytellä ihan oma tekstinsä. Kysymyksenä siis on, että mistäköhän löytyvät levyt seuraavalle vuodelle? No, ehkä olisi välillä ihan kiva kokeilla muunlaista elokuvallista ajanvietettä joulukauden iloksi, mutta sen näkee sitten...

Mickey's Once Upon a Christmas (1999)

Iloista, rauhallista ja lämpöistä joulua kaikille!

Countdown to Christmas (Disneyn joulukalenteri)

Mahtaisikohan joulu pikkuhiljaa olla paketissa näin elävien kuvien suhteen tältä vuodelta, kunhan tämä joulukalenteri tulee koluttua...? Aivan kaikkia valmiiksi hamstrailtuja tekeleitä en sittenkään ehtinyt tutkimaan, joten urakkaa jäi seuraavalle kaudelle ihan mukavasti ja luulisin, että lisääkin sitä lajia voi ostoskoriin tässä kuukausien kuluessa kopsahdella. Hivenen keskinkertaisuuteen kallellaan olevan komediavaiheen jälkeen meno muuttuikin varsin Disney-voittoiseksi ja sillä tiellä jatkuu jouluinen elokuvakimara loppuun saakka, sillä pitihän se kolmaskin hyllystä löytyvä talviseen juhlaan liittyvä kokoelma käydä läpi, vaikka hetken verran kävikin mielessä säästely seuraavaan vuoteen. Mitä olen kauppojen tarjontaa tutkinut, niin onhan näitä vastaavia virityksiä vielä ostettavissa lisääkin, eli eivät ole kesken loppumassa. Ainakin Samu Sirkan klassinen jouluinen tervehdys olisi mukava saada jonakin versiona kokoelmaa kaunistamaan ja ehkä tännekin juttujen aiheeksi.

Kertailen noita aiempia koosteita vielä pikaisesti, eli lyhykäisin näistä oli ensimmäisenä vuoroon päässyt seitsemästä vuosiväliltä 1932-1952 poimitusta lyhytelokuvasta runsaan 50 minuutin kokonaisuudeksi kasattu Celebrate Christmas with Mickey, Donald & Friends, jonka kautta avautui näkymiä joulupukin pohjoiseen taikamaailmaan, Mikin sekä kaverien jääleikkeihin, kummalliseen herkkukarnevaaliin, Pluton joulukuusipulmiin, ankkojen suureen lumisotaan ja rähistelyjen jälkeen päättelynumeroksi vielä verkkaisempaa tunnelmointia kauniin härkäsadun parissa Espanjan kuumottelevan auringon alla. Donald Duck's Christmas Favourites sisältää pientä päällekkäisyyttä ensimmäisen valikoiman kanssa, joten luistelupäivä ja lumisota tulivat pikaisesti kertailtua, mutta silkaksi toistoksi ei juttu vääntynyt, kun kaikkiaan kymmenen lyhytelokuvan joukosta löytyi sitä uuttakin ihmeteltävää. Vauhtia enemmän painotteleva kattaus on kerätty kokoon vuosien 1935 ja 1951 välistä ja kuvissa käväisevät ankkaystäväiset, Mikki, Hessu, Pluto plus Tiku ja Taku, jotka pääsevätkin määrällisesti melkein puolessa näistä tarinoista hääräilemään. Mielestäni kyseessä onkin oikein oiva runsas 70-minuuttinen kokoelma Disneyn talvista touhuilua leikkisissä ja hauskoissa merkeissä, eli tälle voi kevyesti antaa suositukset, jos sattuu kaipaamaan lumisen kauden huimapäistä huvittelua Disneyn tyylillä toteutettuna. Ainakaan vielä noiden kommellusten ja koitosten jälkeen ei ole käynyt kyllästyminen kimppuun, joten seuraavaa koostekiekkoa koneeseen...

The Prince and the Pauper (Prinssi ja kerjäläispoika)

Sanottakoon heti alkuun, että tämä samainen The Prince and the Pauper tuli juuri viimeksi kommentoitua blogissa ja mielestäni riittävän kattavasti, ettei liene syytä lähteä toiseen kertaan sen koukeroita kovin yksityiskohtaisesti setvimään, vaan linkin kautta voi lukaista mietteet. Oikeastaan samasta syystä jäi uusintakin väliin, koska ensikatselusta ehti kulua vain muutama päivä, eikä kyseinen 27-minuuttinen seikkailu mielestäni niin loistokas ollut, että olisi noin nopsaan pitänyt kertailtavaksi napata. Mark Twainin samannimiseen kertomukseen pohjaava elokuva julkaistiin siis 1990 ja IMDB tietää kertoa, että aluksi sitä esitettiin elokuvateattereissa samaisena vuonna ilmestyneen Disney-klassikon The Rescuers Down Under yhteydessä.

Tiivistetysti tarinan pääajatuksena on, että keskenään melkein kaksoisolennoiksi kelpaavat nuorukaiset viettävät hyvinkin erilaista elämää samassa valtakunnassa. Toinen kerjää kadulla saadakseen päivittäisen leipänsä ja toista valmistellaan tulevan valtiaan velvoitteihin kuninkaanlinnan muurien suojissa, jossa prinssi onkin päässyt kohtalaisesti vieraantumaan kansalaisten koko ajan kurjistuvasta arjesta. Varsinaisen kuninkaan ollessa sairaana, häijy ja häikäilemätön kapteeni käyttää tilaisuuden hyväkseen ryöstääkseen armeijan avulla puolustuskyvyttömiä kansalaisia enenevissä määrin, eikä lainkaan kaunistele otteissaan. Mikki ja prinssi törmäävät sattumalta toisiinsa ja seurauksena prinssi tahtoisi heittää hetkiseksi pikkuisen puuduttavat tehtävänsä ja kadota kaduille viettämään huolettomaksi kuvittelemaansa elämää, mutta paikkojen vaihtaminen paljastaa karulla tavalla, millaiseksi ihmisten arki on ajettu ja pelko sekä puute vallitsee aiemman kukoistuskauden hyvinvoinnin ollessa mennyt haave vain. Prinssi ei voi noin vain antaa vääryyksien jatkua, vaan tahtoo nousta vastarintaan estääkseen Pekan hirmuvallan hurjistumisen ja sehän vaatii parikin napakkaa nujakkaa.

Mukana menossa ovat myös Hessu, Pluto ja Aku, ettei aivan herra Hiiren sooloiluksi lipsahtaisi, mutta kyllähän Mikki valtaosan ruutuajasta itselleen kahmaisee. Kuten aiemmin tulikin kirjoitettua, niin Twainin kertomuksesta kyllä karsitaan kuvioita sekä hahmoja rankemminkin tiivistellen ja samalla synkeähköä sävyä piristellään huumoria ja toimintaakin lisäämällä. Kaikkiaan The Prince and the Pauper on kyllä ihan mukavaa ja vauhdikasta piirrosviihdettä, mutta ehkä niitä hölmöimpiä hömpötyksiä olisi tosiaan voinut pikkuisen nipsiä, niin vakavammasta sävystä olisi saattanut jäädä suurempi siivu jäljelle. Etenkin lopun lähestyessä lisätään kierroksia ja samalla taipumus kohellukseen kasvaa myös, mutta toimiihan se pahisten taltuttaminen näinkin, vaikka miekkoja pitelevät kätöset hivenen levottomasti huiskisivatkin. Jos ei muuta, niin jouluiselle lähtölaskennalle saadaan tavallaan räjähtävä alku ja siitä on hyvä jatkaa seuraavaa luukkua availemaan...

The Prince and the Pauper (1990) (IMDB)

The Art of Skiing (Hiihtämisen taito)

Jos Mikin ja kumppanusten kamppailut valtakunnan hyvinvoinnin palauttamiseksi eivät kovin paljoa olleet ehtineet muistikuvista haalistua, niin suunnilleen samaa voinee väittää Hessun hassun hiihtokoulunkin osalta. Nimittäin tämä noin kahdeksanminuuttinen urheilevainen hupsuttelu vuodelta 1941 on tuon aiemmin katsellun kokoelman Donald Duck's Christmas Favourites lopettelujakso ja tarkempi kommentointi löytyy kyseisen tekstin yhteydestä. Uusinta näinkin nopsasti osaltaan vahvistelee, ettei kummallinen laskettelurupeamakaan mitään kertakäyttötavaraa ole, vaan Hessun omituiset opit suksisuhauttelun saloihin ja vallan vinksahtaneet koukerot kiemuroineen laittavat edelleen helposti hymyilemään. No, ehkä on katsojassa vikaa jälleen, mutta eipä toistollakaan silti mene täysin perille näiden niksien nerous, mutta niinkin kivaa kohellusta on joka tapauksessa, ettei tarvitse mutisemaan ja manailemaan ryhtyä.

Jyrkkien rinteiden ja tiukkojen kurvien peloton sankari löydetään torkkuilemasta vuoristohotellin pehmeästä pedistä ja vauhtiin pääseminen vaatii aikansa, sillä pukeutuminen ja välineiden käsittely vaikuttavat unisilmäiselle urholle hyvinkin haastavilta hommilta. Vähitellen saadaan ne housutkin kovan kamppailun jälkeen jalkaan ja voidaan pinkaista pihan puolelle kokeilemaan kuinka kulkee ja löytyykö luistoa. Mahtavat näköalat innostavat opetusvideon kertojan lausahtelemaan komeasti, kun taas Hessu kunnostautuu komeassa kompuroinnissa, mutta kukin tyylillään... Tavalliset käännökset ja liikkeet olisi varmaan hyvä hallita ennen uskaliaimpia syösyjä, mutta minkäs sille voi, jos suksien ja hiihtäjän yhteistyö ei millään lähde sujumaan? Hessu-parka laitetaan esittelemään katsojille monenmoista temppua, eikä menoa ainakaan toimintaköyhäksi sovi syytellä, koska taukoja ei pahemmin ole ja loppua kohti on selkeää hurjistumista havaittavissa. Laskettelun ja pujottelun kautta päästään hyppyrimäkeen, josta huimapäinen kiiturimme kykeneekin itsensä kiihdyttämään loistokkaaseen lentoon, jolloin koko kohellusrupeama saa mainion muksauksen kaiken kruunuksi ja siinä samalla suo sympaattiselle suksihepulle ansaitun levon. Hyvää hessuilua alusta loppuun!

The Art of Skiing (1941) (IMDB)

Alpine Climbers (Alppikiipeilijät)

Vuorien valloittelua ei sovi yhden koitoksen varaan jättää, joten heti perään saadaan seuraava esimerkki, joka löytyy myös tuon mainitun Donald Duck's Christmas Favourites -koosteen loppupuolelta. Tosin sillä kiekolla nämä kaksi ovat toisessa järjestyksessä, eli tämä varhaisempi noin yhdeksänminuuttinen seikkailu vuodelta 1936 on laitettu Hessun hiihtelyjen edelle. Pikauusintojen sarjaan siis tämäkin sijoittuu, eikä onneksi toistolla tylsäksi tapaukseksi osoittaudu, vaan edelleen pitää paikkansa oman listan huippupäässä, ainakin jos mietiskelen näkemiäni Mikin touhuja. Kolme kaverusta ovat tässä pätkässä päättäneet hipsaista hengenvaaraa halveksuen kohti korkeuksia ja heti alusta saakka kiipeily vaikuttaa hapuilevalta harrastelulta, joten kyllähän siitä odotetusti sekoilua seuraa ja pitää niitä nyrkkejäkin nostella, kunhan saadaan vauhtia päälle sekä raivoa nousemaan lakin alle.

Edellisen katselun yhteydessä tokaisin, että kolmikosta Pluto saa ruutuaikaa vähiten, mutta enpä enää olisi niin varma asiasta, eikä näin toistamiseen tarkasteltuna hauva missään tapauksessa epäreiluun paitsioon minuuteissa mitattuna jää, ja vieläkin olen sillä kannalla, että koirulin kummalliset toilailut ovat hengeltään riehakasta räksyttelyä ja loppua kohti vain rähinä lisääntyy, kun pahasti kohmeinen koira saa sisuksiinsa kuumaa kulauteltavaa mielialaa nostattelemaan. Pluto ei tietenkään ole ainoa, jolla alppirieha lähtee vähän käsistä, vaan kyllähän Aku ja Mikki onnistuvat myös luomaan itselleen varsin tukalat tilanteet, eli kärhämöintiä riittää ja kynnys mukilointiin vaikuttaa olevan varsin alhaalla. Useammallakin epelillä ovat hermot herkässä, kun Aku mittelee voimiaan nyrkit pystyssä vihaisen vuorivuohen kanssa ja Mikillä taas on vastassa kiukkuisten kotkien lentolaivue. Kivuliaita pukkauksia ja teräviä nokkaisuja saavatkin sankarimme kokea nahoissaan, mutta kyllä sitä takaisinkin osataan antaa. Piirretyn puitteissa sattuu ja tapahtuu monenmoisia mätkäyksiä ja kopsauksia, eikä oikein enempää viitsisi vaatiakaan. Hurjaa kiipeilyä ja retkeilyä kolmikko saakin aikaan ja jälleen koko pieni pakkaus on vieläpä varsin kaunista katseltavaa, eli edelleen molemmat peukut ylös kaverusten kommelluksille.

Alpine Climbers (1936) (IMDB)

Donald's Snow Fight (Suuri lumisota / Akun lumisota)

Uusinnoista on jo ollut puhetta ja päällekkäisyydet noiden kahden jo mainitun aiemman kokoelman kanssa jatkuvat, sillä Akun ja poikien talvisen päivän taisto on tällekin levylle laitettu. Ilmeisesti alkujaan 1942 ilmestynyt seitsenminuuttinen Donald's Snow Fight on kohonnut lumisen kauden klassikoksi ja näinpä se tuli nähtyä jo neljännen kerran runsaan parin kuukauden aikana. Tarkemmat kommentit löytyvätkin tuon lokakuun lopulle johtavan linkin kautta, mutta senpä sanoisin kuitenkin, että on mukava huomata, kun ahkerasta toistelusta huolimatta tuntuu löytyvän pieniä jippoja, jotka ovat aikaisemmilla vilkaisuilla vilistelleet silmien ohi. Keljun kelkkailun kautta kohonnut katkeruus vie ankkanelikon varsin mahtavaan mittelöön, jossa ei pelkkiin lumipalloihin tyydytä, vaan lopulta ilmassa viuhuu tulinuolia ja järeämpääkin mötkälettä. Paketti vaikuttaa vieläkin varsin viilaillulta ja viimeistellylyä, enkä sieltä seasta oikein onnistu löytämään tylsiä tuokioita, ja niinpä vimmainen vääntö pitää paikkansa omien ankkasuosikkien joukossa. Jospa kuitenkin mahdollinen viides katselu kuitenkin siirtyisi kauemmas tulevaisuuteen...

Donald's Snow Fight (1942) (IMDB)

Wynken, Blynken & Nod (Tuike, Välke ja Huis)

Hiukkasen kokoelman keskivaiheiden jälkeen katsojaa lähdetään kuljettelemaan kohti muita maailmoja ja utuisen unenomaisia tunnelmia, sillä vuoron saa Silly Symphonies -sarjassa vuonna 1938 julkaistu kahdeksanminuuttinen seilailu, joka ainakin minulle oli ennakkoon ihan vieras tapaus. Tällä kerralla lähdemateriaalina on käytetty Eugene Fieldin samannimistä runoa vuodelta 1889, jonka voi lukaista vaikka Wikipedian puolelta. Fieldin tekstiä kuullaankin kauniin animaation yhteydessä laulettuna, mikä lisäilee lyhyen ja omalaatuisen seikkailun viehätystä entisestään. Miksikään kovin tarinapainotteiseksi ei tätä pätkää varmaan ole viisasta väittää, vaan ennemmin se ihastuttaa katsojansa pienillä kommelluksilla ja lumoavien kuvien virralla, joka tarjoaakin mielikuvituksellisia ja toismaailmallisia maisemia.

Kuviltaan tai sanoiltaan kyseessä ei ole mikään erityisen jouluinen matka, mutta eipä siitä silti tee mieli lainkaan muristella, koska noin muuten tämä öinen purjehdus kohti tumman taivaan ihmeellisyyksiä onnistuu voittamaan helposti puolelleen ja tuntuu oikein oivalta jäähdyttelyltä edellisten koitosten perään. Eihän poikien matka ihan tyyntä kyytiä tietenkään ole, mutta miekkataistoihin, hyppyrimäkiin, vuorikiipusteluihin ja lumisotaan verrattuna kyseessä on selkeästi vähemmän rähinää ja yleistä koheltelua painottava teos. Puukenkävene vie hiljalleen nuoria matkaajiaan kohti toinen toistaan kiehtovampaa kohtaamista, kun kaverukset ensin yrittävät herkkusyöteillä narrata kujeilevia tähtikaloja haaveihinsa ja siitä jatketaan veneilyä eteenpäin. Vauhti vain yltyy, kunhan napataan komeetasta kiinni ja ennen kuin kotimatkalle päästään, niin parikin pilveä puhkuu tuulta purjeisiin, joten saadaanhan sitä myrskyä ja myräkkääkin aikaiseksi. Hetkoset soljuvat varsin mukavasti silmien ohi ja unenomainen sekä taikamainen tunnelma syntyy luontevasti jo oikeastaan ensimmäisen virran viedessä, eikä näiltä harharetkiltä ihan heti haluaisikaan herätä. Ihastuttava ja rennosti etenevä seikkailu tavoittaa ihmeellisten näkymien lisäksi myös suloisiakin tunnelmia ja osoittautuu lopulta varsin positiiviseksi yllätykseksi. Lopputuloksena onkin visuaalisesti omalaatuinen sekä miellyttäviä värähtelyjä tuova teos.

Wynken, Blynken & Nod (1938) (IMDB)

Winter Storage (Talven varalle)

Kaukaa tähtien takaa tullaan takaisin lähemmäs maata ja siinä samalla annetaan vuoro oravaystäväisille. Tikun ja Takun talvivarastotuskailut tulivat edellisen Disney-kokoelman kautta hyvin tutuiksi ja niiden joukosta tämäkin terhojahti on napattu. Pitäisi siis saada riittävä määrä popsittavaa talteen pitkän talven varalle, mutta kaksikosta toinen tahtoisi lepäillä ja loikoilla ilman isompaa murehtimista. Tarkkaan mitattu tavoite vaatii kuitenkin raskastakin raadantaa ja homma vaikeutuu entisestään, kun kaverukset huomaavat, että puustoon on iskenyt terhokato. Aku nimittäin tarvitsee samaisia siemeniä, jotta voisi metsittää aukkopaikan kasvamaan tammea, eli siinäpä olisi lähtökohtaa terhotaistolle. Kyllähän kieltämättä pienimuotoista yhteenottoa ja kopsauttelua lähdetäänkin kehittelemään, mutta linkitetyn kokoelman sisältämistä Tikun ja Takun koitoksista tämä on kuitenkin mielestäni vaisummasta päästä. Katsoja siis selviääkin ilman mitään isompaa hengästymistä, mutta loppupuolen vyöryttäminen kuitenkin koettelee Akun yläkertaa niinkin kovasti, että taitaapi ankkaparka pikkuisen pimahtaa höykytyksen päätteeksi. Kieltämättä elokuva on ihan hyvää hupsuttelua, mutta sanoisin kuitenkin, että siitä huolimatta tämän valikoiman heikompaa puoliskoa.

Winter Storage (1949) (IMDB)

The Small One (Pikku aasi / Tuuma)

Suloinen satu pojasta ja aasista tuli jouluaaton aikoihin tutkittua vähän kuin ennakkomaistiaisena tältä kiekolta, koska en malttanut odottaa ja lisäksi vanhojen sekä kultaistenkin muistojen perusteella tämä tuntui parhaalta vaihtoehdolta juuri siihen hetkeen. Vajaa viikko sitten tästä vuonna 1978 ilmestyneestä noin 25-minuuttisesta lämminhenkisestä vaikkakin haikeasta tarinasta tuli turistua enemmän ja ne jutut löytyvät siis tuolta: The Small One. Aiemman kirjoittelun yhteydessä tulikin todettua, että 1970-luku oli edeltäneen vuosikymmenen tapaan hiljaista aikaa klassikkojen suhteen, mutta on hyvä huomioida, että 1977 oli poikkeuksellinen vuosi, koska silloin ilmestyi kevään puolella The Many Adventures of Winnie the Pooh ja kesällä The Resquers. 1978 taas oli Disney-klassikkojen osalta välivuosi ja taukoa jatkuikin 1980-luvun alkupuolelle saakka. IMDB kertoo, että The Small One pääsi kuitenkin elokuvateattereihin, kun Pinocchio sai uusintakierroksen.

Varsinainen tarina vie huomattavasti kauemmas menneisyyteen kuin vain vajaat puoli vuosisataa, joten kelloa käännelläänkin sellaiset pari vuosituhatta taaksepäin ja paikaksi valikoituu syrjäinen aasitalli asukkaineen, jossa ollaan murheellisten päätösten äärellä. Joukon vanhin ja pienin aasi on vierivien vuosien aikana menettänyt voimiaan siinä määrin, ettei enää kykene täysipainoiseen taakankantoon ja isä puheleekin pojalleen, ettei perheellä enää ole varaa aasivanhusta ruokkia ja se pitäisi pikaisesti läheisessä kaupungissa myydä uudelle omistajalle, joka toivottavasti päästäisi eläkeikää lähestyvän eläimen vähemmällä raadannalla. Sanomattakin on selvää, että poika järkyttyy pahasti, mutta tahtoo kuitenkin itse lähteä taluttamaan rakasta ystäväänsä viimeiselle yhteiselle taipaleelle, eikä päivästä näytä oikein missään mielessä tulevan helppo.

Pienimuotoinen ja rauhalliseen tahtiin etenevä tarina koskettaa katsomossakin ja pojan huolissa sekä surussa on hyvin helppo elää mukana päivän kääntyessä pikkuhiljaa yötä kohti. Kaiken piinan ja häijyn kohtelun päälle näyttää olevan luvassa lohdutonta tepsuttelua hiljentyneen kaupungin pimeillä kaduilla, mikä vähän väkisinkin vetää silmät kosteiksi ja kyllä siihen pelastavaan kohtaamiseenkin liittyy surumielisyyttä, mutta sanoisin, että varsin hyvänlaatuista sellaista. Kokonaisuutena tämä tarina onkin liikuttavan haikea, kaunis sekä hellyttäväkin ja laittaa lopulta mieleen runsaasti lämpöisiä ajatuksia, mikä onkin mainio tapa lopetella jouluista elokuvakokoelmaa, eikä tätä katsojaa tympäissyt lainkaan vilkaista The Small One toistamiseen näin pikaisesti. Sivuseikkana lisättäköön, että joulupäivänä kuuntelin pitkästä aikaa Johnny Cashin teemaan sopivaa levyä The Christmas Collection, jolta löytyvä kappale Little Gray Donkey näin lähekkäin suloisen elokuvan kanssa kuultuna yhdistyikin kivasti kuviin. Noin muuten kyseisessä laulussa uskonnollinen ulottuvuus on jo paljon vahvemmin esillä ja elokuvan vahvuutena pitäisinkin, että ystävyys ja vaikea luopuminen menevät hengellisen julistuksen edelle.

The Small One (1978) (IMDB)

Lyhytelokuvien välissä avautuvien joulukalenteriluukkujen ja niiden aikana kuultavan laulun kautta tarinoita on yritetty edes löyhästi liittää toisiinsa, eikä vain pötkötetty peräkkäin, mutta eivät nämä lyhyet välivälähdykset paljoakaan lisäarvoa varsinaiseen sisältöön mielestäni tuo. Kun kaikki seitsemän tarinaa ja laulelut lasketaan yhteen, niin kokonaiskesto venähtää noin 95 minuuttiin, eli näistä joulukuun kokoelmista Countdown to Christmas on selkeästi mittavin rupeama, mikä on pitkälti ensimmäisen ja viimeisen elokuvan ansiota. Noihin kahteen muuhun levyyn verrattuna päällekkäisyyttäkin löytyy jo kohtalaisesti, koska esimerkiksi Donald Duck's Christmas Favourites pitää sisällään neljä samaa pätkää, eli voinee harkita, haluaako hamstrailla samoja seikkailuja useampaan kertaan kokoelmaan.

Itse en kuitenkaan ole toistelevaisista sisällöistä niin pahoillani, koska nuo molemmat pidemmät avaus- ja lopetusnumerot minulta aiemmin uupuivat ja etenkin herkisteleväisen aasisadun tahdon ehdottomasti omistaa. Myös utuisen kaunis Wynken, Blynken & Nod kelpaa kyllä hyllyyn, eli eipä tarvitse katumuksia harrastella, varsinkaan kun hyväkuntoinen kiekko löytyi läheiseltä kirpputorilta euron hintaan, jonka mieluusti maksaa tosiaan jo pelkästä päätösosuudesta. Mielestäni pakkaus sisältääkin mukavasti vaihtelua, eikä yhtään kehnoa kertomusta ja osa jutuista taitaa kaiken lisäksi edustaa Disneyn lyhytelokuvatuotannon vähän harvinaisempaa laitaa, jota ei ihan jokaiselle levylle ole laitettu. Näihin mietteisiin onkin hyvä lopetella Disneyn joulukoosteiden kommentointi tämän vuoden osalta, mutta eiköhän sitä heräile halua palailla seuraavan kauden koittaessa piirrettyjenkin pariin ja uusia touhukkaan talvisia seikkailuja kohti!