Vilkaisin viime aikoina katseltuja lajityypin edustajia ja sanotaan vaikka niin, ettei ainakaan muutaman viimeisimmän kohdalla hirmuisella hyvyydellä ole juhlittu. Lähinnä on seikkailtu rasittavampien juttujen pariin. No, ehkäpä tältä iltaviihdykkeeksi valikoituneelta pari vuosikymmentä sitten ilmestyneeltä Nora Ephronin ohjaamalta romanttiselta komedialta voi odottaa kovempaa laatua.
Sleepless in Seattle ei aivan hilpeimpiä hetkiään alkuun heitä, sillä hautausmaaltahan lähdetään liikkeelle. Siellä Sam Baldwin (Tom Hanks) saa selitellä nuorelle pojalleen, Jonahille, että äiti sairaistui, eikä enää parantunutkaan. Kaikissa elämän käänteissä ei yksinkertaisesti tunnu olevan mitään järkeä tai mieltä.
Pakko se kuitenkin on yrittää palata arkiaskareiden pariin. Samille se tarkoittaa työpaikalle taapertamista. Yli-innokkaasti apua tarjoavat työkaverit kuitenkin tuntuvat ennemmin rasittavan kuin helpottavan tilannetta. Löytyisi vaikka minkälaista tukiryhmää tai kriisiapua, mutta Sam ei ole yhtään kiinnostunut näistä jutuista. Lähinnä haluaisi toipua rauhassa, jos vain mahdollista.
"Well, I'm gonna get out of bed every morning...breathe in and out all day long. Then, after a while I won't have to remind myself to get out of bed every morning and breathe in and out...and, then after a while, I won't have to think about how I had it great and perfect for a while."
Ystävät eivät vieläkään ymmärrä yskää, vaan ovat ottamassa muutamankin askeleen asioiden edelle tuomalla esille tulevaisuuden puolisot. Viimeisiä pisaroita ollaan jo ripottelemassa. Sam alkaa saada tarpeekseen näistä auttajista ja lisäksi vanhat hyvät muistot kummittelevat tutuissa nurkissa ja kulmauksissa aivan liikaa. On maisemanvaihdon paikka. Jostakin syystä Seattle tuntuu sopivalta.
Sam siis muuttelee jonkinlaisen vähemmän riipaisevan arjen perässä Seattleen. Hypätään noin 1,5 vuotta eteenpäin ja unohdetaan Sam hetkeksi. Mantereen toisella rannikolla Baltimoressa Annie Reed (Meg Ryan) valmistautuu kertomaan lähipiirilleen ilouutisiaan. Aikeina olisi astella avioon Walterin (Bill Pullman) kanssa kuluvan vuoden aikana. Kaikki vaikuttaa toistaiseksi erinomaiselta, vaikkakin Walterilla monenlaisia vaivoja tuntuukin olevan. Kai niistäkin selvitään, kunhan vähän yritetään, vai...?
Sam tavallaan saa sitä mitä kaipaakin. Rauhallisessa rantatalossa kahdestaan pojan kanssa elellessä päivät kyllä kuluvat ehkä hieman helpommin, mutta onkohan sekään loputtomiin hyvä juttu... Jonahkin alkaa vähitellen muistutella isää siitä, että ehkä joskus tulee aika uudelle kumppanillekin. Nämä keskustelut eivät Samin kannalta ole mitään kiusallisuudesta vapautettuja.
"Well, how long is your program? Well, it was a million tiny little things that, when you added them all up, they meant we were supposed to be together...and I knew it. I knew it the very first time I touched her. It was like coming home...only to no home I'd ever known... I was just taking her hand to help her out of a car and I knew. It was like...magic."
Jonah kuitenkin on valmis viemään asioita eteenpäin, vaikka isä ei siitä innostuisikaan. Niinpä Jonah soittelee jouluaattona erääseen radio-ohjelmaan, jossa saa sydäntään purkaa ammattiauttajalle. Sam saadaan lopulta puhelimeen tuntojaan tilittämään. Tunteja kestävästä puhelusta tuleekin yllättävän suosittu. Samaan aikaan toisaalla yksin autoileva Annie liikuttuu enemmänkin kuulemastaan ja alkaa vähitellen haikailla Samin perään, vaikka ei ole tätä ikinä nähnyt tai tavannut. Jonah menee vielä antamaan perheen osoitteen radioasemalle, joten postia alkaa tulvia enemmänkin. Sam päättää viimeinkin edes yrittää. Kovin kovin etäällä taas Annie voimistelee kaukoihastustaan. Mutta voisiko sellainen ikinä toimia ja ehtiikö joku muu ensin?
"I am NOT going to New York to meet some woman who could be a crazy, sick lunatic! Didn't you see Fatal Attraction?"
Ennen valitusten aloittelua voisi ainakin pikkuisen kurkistaa sinne myönteisempien seikkojen puolelle. Sleepless in Seattle ei tarinaltaan ainakaan mikään täysin kaavamaisin lajinsa edustaja ole. Siitä pitänee pitkälti huolen jo tämä etäihastuskin, tietenkin Walter-lisällä, mikä tuo lisää jahkailua ja pähkäilyä Annien tielle. Ephronia ja kumppaneita ei ainakaan siitä voi syytellä, että olisivat liiallisella kiireellä tunkemassa Samia ja Annieta toistensa syleihin. Siinä minuuttien vieriessä alkaakin lähinnä ihmettelemään, että käyköhän näin yleensä ikinä, vai löytyvätkö halailtavat aivan muilta suunnilta.
Väistämättä lienee pakko mainita se vähän varhaisempi elokuva, joten tehdäänpä se tässä vaiheessa. When Harry Met Sally... siis tietenkin mielessä. Yhtäläisyyksiä löytyy jo tekijäjoukostakin, sillä naispääosassa on Meg Ryan, kirjoittajana Ephron ja ohjaajana Rob Reiner, joka vilahtelee tässä uudemmassa pariin otteeseen Samille 1990-luvun treffailun saloista kertovana kaverina. Elokuvien huumorilajissa on myös paljon samaa, mikä ei tietenkään kovin odottamatonta ole.
"Verbal ability is a highly overrated thing in a guy, and it's our pathetic need for it that gets us into so much trouble."
Siinä missä When Harry Met Sally... hymyilyttää ja huvittaa melko tasaiseen tahtiin, samaa ei oikein voi sanoa tästä yrityksestä. Kehnohan tai komediana pahasti epäonnistunut Sleepless in Seattle ei missään nimessä ole. Sanonpahan vain, ettei Sleepless in Seattle minusta ole minään sujuvien sutkautusten sarjana läheskään yhtä viihdyttävä kuin vertailukohteeksi valittu tapaus. Yritystä kyllä löytyy, mutta hieman kyynisiäkin kuittailuja ei ole aivan yhtä viiltävään terään saatu hiottua.
"Jim Brown was throwing these hand grenades down these airshafts. And Richard Jaeckel and Lee Marvin were sitting on top of this armored personnel carrier, dressed up like Nazis..."
"He busted his neck while they were parachuting down behind the Nazi lines..."
Muista elokuvista päästään vähän höpisemään hahmojen toimesta. Nostetaan vaikkapa pari näkyvintä tapausta esimerkeiksi. Naispuolisten hahmojen kyynelkanavia availee Cary Grantin ja Deborah Kerrin tähdittämä An Affair to Remember, josta ilmeisesti otetaan hieman enemmänkin innoitusta, eikä vain jäädä ohikiitävän viittauksen tasolle. Koska kyseinen elokuva on näkemättä, niin enpä valitettavasti osaa lähteä asiaa enempää arvioimaan. Kävi kuitenkin pariinkin kertaan mielessä, että pitäisiköhän yrittää se jostakin haalia. No, Sam tunnelmoi kaverinsa kanssa hieman toisenlaista menoa, kun The Dirty Dozen -muistelot pääsevät käyntiin. Kosteilta silmäkulmilta eivät hekään välttyneet, kun lopun sankariteot uhrautumisineen ruudulle vyöryivät. Kohtaus itsessään vaikuttaa hieman kömpelöltä, mitä osittain selittänee se, että ilmeisesti kyse oli pitkälti improvisoidusta sanailusta. Hmmm, pitäisiköhän...
Sallittakoon luuhaaminen muiden elokuvien parissa vielä hetken verran... Jos Ephronin muita ohjauksia miettii, niin kyllä sieltä vielä pari kiinnostavaa ehdokasta löytyy. You've Got Mail jatkaa samalla pääparilla, mutta kai sen voisi testailla. Enemmän innostaa Ephronin viimeiseksi jäänyt Julie & Julia, jonka jo ehdinkin ostaa. Sen kohdalla kokkailut ja kirjoittelut ovat ainakin etukäteen vetoavia elementtejä. Mutta näistä varmaan joskus tuonnempana lisää.
"Destiny is something we've invented because we can't stand the fact that everything that happens is accidental."
Olisi varmaan jokseenkin onnetonta jättää romanttisen puolen käsittely näinkin vähiin tällaisen elokuvan kohdalla. Korjataanpa siis pikkuisen. Lieköhän vika katsojassa, kun enimmäkseen tuntuu siltä, ettei oikein huokailuista ja kyynelistä huolimatta leisku. Saatanpa vierittää syytä ainakin osittain Hanksin niskaan, joka edelleen tuntuu sellaiselta haaleanviileältä, eikä mielestäni ole otollisin valinta tähän. Meg Ryanista kyllä pidän, mutta arvelen, että jos joidenkin suunnitelmien mukaan olisikin päädytty Julia Robertsiin, niin niin...oih voih!
Vähintään pientä pettymyksen tunnetta ei voi välttää, kun elokuvaa jälkikäteen märehtii. Jotakin jää uupumaan siinä määrin, että Sleepless in Seattle saa jäädä sinne lajinsa ihan hyvien edustajien joukkoon ihmettelemään. Pikkuisen terävämpiä juttuja olisi kaipaillut, mutta kyllä se suurin puute löytyy sieltä romanttiselta puolelta. Tunnelmiin on yritetty valita soveltuvia lauluja, mutta eivätpä nekään kovin usein pysty ihmeitä tekemään. Joissakin listauksissahan Sleepless in Seattle on ponnahtanut yllättävänkin korkealle, mutta omasta mielestäni esimerkiksi kymmenen parhaan romanttisen komedian joukkoon ei ole mitään asiaa.
Voihan olla, että omaa pettymystä selittävät tavanomaista korkeammat odotukset, sillä tietyiltä tekijöiltä toivoo pikkuisen enemmän kuin suhteellisen sujuvaa ja viihdyttävää hömppää. Sitä en kuitenkaan lähde kieltämään, etteikö Sleepless in Seattle kelvollinen elokuva olisi. Olisi vain saanut olla pikkuisen enemmänkin. Tekstin alussa tuli viitattua muutamaan selkeästi kehnompaan teokseen, ja kyllähän tämä sellaiset voittaa tuosta vain, mutta sepä ei vielä tällaiselta porukalta ole kovinkaan kaksinen saavutus. Ehkä joskus mahdollisen uusinnan koittaessa pääsen paremmin elokuvaan sisään ja ymmärrän kehut paremmin, mutta toistaiseksi Sleepless in Seattle pyöriköön mielessä odotettua haaleampana elokuvana.
Sleepless in Seattle (1993) (IMDB)
