Mr. Bean's Holiday (Mr. Bean lomailee)

Sateen ropistellessa ja illan karatessa turhankin kauas, alkoi tuntua hyvältä ajatukselta lähteä Beanin silloin tällöin rasittavassakin seurassa hieman lomailemaan aurinkoisemmille seuduille. Ranskaanhan sitä kai pitäisi jaksaa mennä ihmettelemään, että mitäköhän kaikkea se hassu setä keksii.

Aivan huolettomin mielin tälle taipaleelle ei poistuta, sillä sen verran heikompaa palautetta elokuva on kerännyt. No, nyt sitten selviää, onko se kovinkaan paljoa kehnompi kuin vaikkapa kymmenisen vuotta aiemmin ilmestynyt Bean: The Ultimate Disaster Movie. Toivottavasti ei nyt sentään, etteivät Beanin seikkailut ja kohellukset sillä tavalla pääsisi päättymään.

Lontoossakin satelee, mikä ei sinänsä yllätyksenä tule, vaikka kesäkuuta siellä vietetäänkin. Beanilla (Rowan Atkinson) vaikuttaisi olevan kiire jonnekin. Autoa parkkiin ja arpajaistilaisuuteen jännittämään. Hän onkin juuri sopivasti muiden joukossa, kun tulee aika arpoa pääpalkinto. Sitähän selvästi toivotaan.

Runsaan viikon kestävää unelmamatkaa aurinkoiseen Etelä-Ranskaan olisi onnekkaalle voittajalle tarjolla. Vallitsevan sateisen ja hieman synkeänkin kesäsään takia ei suurempi ihme ole, että useampaakin ajatus viikosta Rivieran hienoilla hiekoilla innostaa. Lyhyiden sähellysten ja väärinkäsitysten jälkeen Bean ymmärtää, että arpaonni osui kerrankin kohdalle ja päävoittoon oikeuttava lippulappunen hyppysistä löytyy.

Matkalippujen ja oheispalkintojen ojentelun jälkeen onkin aika sanoa kotimaalle tilapäisesti hyvästit ja lähteä hieman etelämmäs ihmettelemään. Lopullinen kohde on Cannesin hiekkarannat ja ajankohta sattuu juuri tunnettujen elokuvajuhlien kanssa päällekkäin. Mitäköhän siitäkin mahtaa seurailla, kun kävelevä katastrofi pääsee tuttuun tapaansa sinne säheltämään?

No, ehkäpä sellaiset ovat turhia huolia, sillä näyttää siltä, ettei aurinkorannoille pääseminen ole mitenkään varmaa, kun tämä tyyppi hieman suunnistelee. Taksisekaannuksen seurauksena painellaan jo alkuvaiheessa menemään jonnekin aivan muualle ja tavoiteltu juna-asema sijaitsee täysin toisaalla. Sitten saadaankin luotisuoraa suunnistusta, kun Bean päättää jalkaisin löytää asemalleen. Sinne lopulta päästään, mutta juna pyyhältää menemään nenän edestä. Tätä takkuillen edistyvää etenemistä on toki hyvä videoida talteen palkintojen joukkoon kuuluvalla kameralla.

Kuvailuharrastus haittaa muidenkin matkaamista Beanin pyytäessä, josko eräs mies voisi ikuistaa hänen askeleensa junaan. Tietenkin käy niin, että ystävällisen kuvaajan nenän edestä ovet sulkeutuvat ja juna livahtaa pois. Beanille selviää vielä, että samaisen miehen nuori poika on nyt sitten yksin junassa. Ehkä siinä jostakin löytyy syyllisyys kolkuttelemaan, kun Bean päättää yrittää piristää yksinäisen matkaajan mieltä. Siinä onnistuminen tosin on mitä on.

Kohta kaksikko onkin yhdessä murjottamassa aseman penkillä junan kiitäessä jossakin muualla. Tavaratkin ovat hieman hukassa, toisen isästä puhumattakaan. Jotenkin se älyvapain suunnitelma usein Beanin aivorattaista ensimmäisenä irtoaa kokeiltavaksi ja niinpä käy tässäkin tapauksessa. Tarkoittanee sitä, että sinänsä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin suoralla junayhteydellä siirtyminen paikasta A paikkaan B muuttuu lähes mahdottomaksi koitokseksi. Sekoilua sekalaista seuraakin ja siinähän alkaa pohtimaan, että onkohan viikon kestävä loma yleensä riittävästi sinne rannalle siirtymiseen...

Jos tämän lomareissun myötä pitää hyvästit heittää kyseisen nolon koheltajan mittavammille seikkailuille, niin ainakin paikoitellen nihkeissä tunnelmissa sen saa tehdä. Onneksi loppu lauleluineen rannalla jättää hyväntuulisuutta jälkeensä sen verran, ettei lopputekstien aikana enempiä tarvitse hampaita kiristellä. Siltihän sitä täytyy todeta, että kaipa hänelle paljon paremmankin viimeisen elokuvan olisi voinut väsäillä.

Yksi merkittävä syy taipumiselle kohti keskinkertaista saattaa olla siinäkin, että aiemmin Atkinsonin tolloiluja kynäillyt Richard Curtis ei ole tekijätietojen mukaan osallistunut tämän tarinan kirjoitteluun. Yhtenä tuottajana hän toki edelleen toimi, joten varmaan jotenkin sisältöönkin pääsi vaikuttamaan. Käy myös mielessä, että olikohan Steve Bendelack (The League of Gentlemans) aivan nappivalinta tämän elokuvan ohjaksiin.

Edellisen Bean-elokuvan kertauksesta on vierähtänyt vasta runsas kuukausi, joten se on toistaiseksi kohtalaisen hyvin muistissa. Vaikka sekään ei tarinaltaan mikään ehein kokonaisuus ole, niin väittäisin silti, että tämä matkakertomus vaikuttaa melko selvästi irrallisemmalta. Onhan se sarjakin toki paikoin vähän samanhenkistä kohtausten kasailua, mutta jos lähdetään tekemään reilusti yli tunnin kestäviä elokuvia, niin olisi katselun sujuvuuden kannalta ihan kiva juttu, jos ne huvittelut saataisiin hieman kiinteämmin siihen päätarinaan ruuvailtua.

Ne enemmän tai vähemmän irralliset vitsailut taas toimivat kovin epätasaisesti siinä matkan edetessä. Välillä tuntuu siltä, että katsojaa tarkoituksella kiusataan, kun tietyt tympeämmät jutut venyvät ja venyvät, vaikka vähäinen tai jopa olematon huvittavuus on niistä karissut jo aikoja sitten. Onneksi joukossa tosiaan on niitä ihan hassujakin koitoksia. Voinee merkkailla senkin elokuvalle eduksi, että sarjan katsomisesta tosiaan on vierähtänyt enemmän kuin tovin verran, ja niinpä ei luultavasti osaa kaikkia kierrätyksiä huomatakaan.

Alkupuolelta löytyvä Beanin törttöily ravintolassa lienee tällaista uuden elämän saanutta materiaalia, mutta huvittaapa kuitenkin. Annoksien sisällöstä pihalla oleva Bean päätyy ottamaan jonkinlaisen merellisen haasteen vastaan, eikä tarjonta juurikaan maistu. Niinpä sitä viereisessä pöydässä istuvan onnettoman käsilaukkuun lötkähtää limainen yllätys ja toinenkin. Voisikin sanoa, että Beania viedään tällaisten hetkien myötä takaisin sarjasta tutumpaan hiukkasen ilkeämpään suuntaan. Edellisessä elokuvassa lähinnä pohjimmiltaan hyväntahtoisesta kohelluksesta saatiin harmia muillekin, mutta tässä kaveri jälleen niitä ikäviä temppuja muille tekee ihan tietoisesti. Samalla tyyppi tuntuu hieman tyhmentyneen jossakin vaiheessa, mutta löytyyhän häneltä niitä omaperäisiä "nerokkuuden" väläyksiäkin, joista muut saavat kärsiä.

Aluksi Beanin ja uuden kaverin käsittämätön soittelusuunnitelma hymyilyttää, mutta sitäkin venytellään vähän turhan pitkälle. Nuorempi kaveri alkuvaiheessa nopeasti saakin Beanin hölmöilystä tarpeekseen ja vähän läpsäyttää. Epäilemättä sama on käynyt monella muullakin koheltajan kanssa tekemisiin joutuneella mielessä.

Minulta löytyy pehmeä paikka, mitä tulee elokuvien tekemiseen liittyviin hassutteluihin ja saanpa todeta, että kyllä se puoli tässäkin elokuvassa toimii. Alkuun päästään, kun Bean harhailee pieneen maaseutukylään ja vähän aikaa idylliä ihailtuaan havaitsee, että rauha vaihtuu hetkessä taistelutantereeksi. Samaiseen kylään on saapunut elokuvaohjaaja Carson Clay (Willem Dafoe) mainosta kuvaamaan. Pääseepä sankarimmekin hetkeksi kameran eteen sotapuvussa pöllöilemään. Pikapotkut tietenkin seuraavat, kun ei Beanista vain ole vakuuttavaksi sotilaaksi, vaan pilaa oton toisensa jälkeen ja vielä kiitokseksi posauttaa tuotannon poikki.

Sepä on vasta alkupala, ja kunnolliset sähellykset elokuvien maailmassa seuraavat myöhemmin, kun Clayn hivenen omahyväinen teos Playback Time ensi-illassa pyörii. Muiden nuokkuessa Clay ei saa silmiään itsestään irti, vaan hartaasti ihastelee suoritustaan suurelta kankaalta. Hetkeä myöhemmin hiuksia saa taas alkaa kiskomaan, kun Bean pääsee sisältöön vaikuttamaan. Ehkeivät nämä sekaannukset elokuvateatterissa kaikkia hymyilytä, mutta omalla kohdalla parhaat huvitukset löytyvät siitä jaksosta. Näistä olisi ehkä saanut revittyä enemmänkin irti, mutta pieni vinoilu tällaisille elokuvaprojekteille kyllä näinkin hyvin maistuu.

Viimeisiä ilmeisesti viedään, mitä Beanin tohelointeihin tulee, niin pitää tietysti ne poistelujen kohteeksi joutuneet pätkät levyltä lopuksi vilkaista. Määrällisesti tavaraa ainakin on kohtalaisesti, sillä 15 kohtausta löytyy ja niillä on yhteiskestoa noin 22 minuuttia. Valitettavasti laadullisesti ollaan sellaisella tasolla, että poisto-osasto on aivan oikea osoite. Huvittavimpina näyttäytyvät pari junakohellusta, kun sähelletään kahvikuppien ja lippujen kanssa. Kumpikin tuo esille niitä Beanin itsekkäämpiä sekä ilkeämpiäkin puolia. Muuten sitten on tarjolla useamman kohtauksen verran epämääräistä haahuilua kaduilla tai pelloilla, joista irtoava huvitus on kovin minimaalista. Sitten löytyy lisäminuutteja auto-osuudelle, eikä niistäkään oikein suu hymyyn väänny. Projektorihuoneeseenkin saadaan neljän pätkän verran lisää keskinkertaista ihmeteltävää. Sitten on vielä vähän toisenlainen loppulaulu. Summauksena voinee todeta, ettei näiden sisällyttäminen elokuvaan siitä ainakaan parempaa olisi tehnyt.

Jos lisukkeet kiinnostavat muuten, niin levyltä löytyy kolme lyhyehköä sekä asiasisällöltään varsin kevyttä minidokumenttia. Näillä on yhteensä kestoa hieman yli 20 minuuttia. French Beans kertoilee lähinnä tarinasta. Tekijät kertovat, että Beanin lähettäminen Ranskaan oli hyvä veto hahmon vähäpuheisuuden kannalta, koska hänen on käytännössä pakko selvitä siellä lähes puhumatta kielitaidon puuttumisen takia. Maisemia yritettiin korostella mahdollisimman paljon, koska erityisesti ohjaajan mielestä oli erinomaisen huvittavaa laittaa pikkuruinen Beanin hahmo laajoja näkymiä vasten. Atkinson itse toteaa, että on virheellinen käsitys, jos ajattelee elokuvan olevan jonkinlainen toisinto Jacques Tatin vanhemmasta komediasta Mr. Hulot's Holiday. Rowan on ennemmin sitä mieltä, että Mr. Bean's Holiday on eräänlainen käänteisversio siitä. Toinen dokumentti Bean in Cannes käsittelee nimensä mukaan elokuvan loppupuolta, joka vietetään elokuvajuhlilla. Kovasti kehutaan juhlaväen yhteistyöhalukkuutta ja niin päin pois. Viimeinen pätkä The Human Bean taas omistetaan Beanin hahmon pohdinnoille ja Atkinsonin lahjakkuuden kilpakehuille.

IMDB:n triviaosasto kertoilee, että aluksi ajatuksena oli lähettää Bean Australiaan lomailemaan. Olisihan sellainenkin reissu hyvin kelvannut, mutta tarjoileehan tällainen Ranskan halki kulkeva taivalkin sohvamatkaajalle kutkuttelevia juttuja. Ennen kuin hienon hiekan ja sinisen meren kaunistamalle rannalle päästään, niin kaikenlaista ehtii silmien ohi vilahtaa.

Aiemmin tulikin mainittua, että tekijät halusivat maisemiakin kuviin taltioida ja siihen puoleen saakin olla kovin tyytyväinen. Siinähän osaa helposti antaa pieniä huumoriosaston töksähtelyjäkin anteeksi, kun silmille monenlaista herkkua heitellään. Etenkin näin sateista ja kolean myrskyävää tammikuuta vietellessä kuvat kukkivista pelloista, kesäisestä pikkukylästä, vihertävistä kumpareista ja merellisistä näkymistä viehättävät paljonkin. Näitä sitten riittääkin kiitettävissä määrin elokuvan toisella puolikkaalla, kun on vaihdettu junamatkailu pyöräilyyn sekä autoiluun. Tietenkin jo etukäteenkin vähän osasi näitä näkymiä odottaa, koska kyseessä kuitenkin lomamatka, mutta tällainen panostaminen ihastuttavaan kuvitukseen pääsi yllättämään varsin positiivisesti. Tahtoo katsoa lisää kesäistä reissailua...ja onneksi elokuvahyllyistä sitäkin sarjaa löytyy.

Komediana Mr. Bean's Holiday jättää tosiaan toivottavaa, vaikka muut myönteiset seikat kokonaisuutta parempaan suuntaan vääntävätkin. Missään tapauksessa se ei läheskään niin huono ole kuin ehdin jo pelkäämään, vaan oma mielipide lopulta muokkautuu sellaiseksi, että kaiken kaikkiaan suunnilleen tasoissa ollaan sen edeltävän elokuvan kanssa. Siinä missä sen on katsellut ihan mielellään useammankin kerran, niin voi olla, että jatkon suhteen uusintakatselu ei ole läheskään yhtä mielekäs ajatus. Tiettyjen kohtausten läpi lusiminen toistamiseen vaikuttaakin ennemmin vastenmieliseltä. Saa sitten nähdä, josko vielä joskus tulee mielihaluja lähteä Beanin kanssa kesäiselle matkalle. Tuskinpa ihan läheisessä tulevaisuudessa kuitenkaan.

Hieman alle 90-minuuttinen elokuva nytkäytetään liikkeelle mukavan vauhdikkaasti ja junassa istutaankin ennen kuin on viittä minuuttiakaan kellossa. Sama reipas meno ei valitettavasti jatku läpi elokuvan, vaan Kehnolassa jumitellaan välillä turhan pitkiä aikoja. Beanin tyhmäilyä on oletettavasti ihan tarkoituksella viety edellistä elokuvaa kiusallisempaan suuntaan, mutta ei sekään läheskään aina toimi toivotusti. Lahjakkuuttahan edelleen löytyy kaikenlaisten pulmien löytämiseen tai kehittelemiseen. Ne vain sattuvat näyttäytymään katsomon puolelle kovin epätasaisina, mitä hauskuuteen tulee. Beanin aivoituksia on tietysti monesti vaikea ymmärtää, mutta enenevissä määrin myös tekijöiden. Sellaiseksi ihan kivaksi Mr. Bean's Holiday lopulta kallistuu, mutta voinee olettaa, että kokemus olisi huomattavasti pitkäveteisempi ja rasittavampi ilman sitä kehuttua maisemalisää. Riemunkiljahduksia Rivieralla? Ehei nyt sentään liikoja innostuta, vaan ennemmin tyydytään hillitymmin hymistelemään.

Mr. Bean's Holiday (2007) (IMDB)

Bean: The Ultimate Disaster Movie (Bean: äärimmäinen katastrofielokuva)

Olisikohan sitä oiva aika vapautella tuttu toivoton törppö ja katastrofimagneetti erinäisiä vaikeuksia luomaan? Kun sitä edelleen tahtoo haikailla tuttua ja turvallista kevythenkistä hassuttelua, niin eiköhän tämä Beanin reissu Yhdysvaltojen puolelle kelpaa. Edellisestä näkemisestä onkin jo aikaa...

Minullekin hahmo tuli aikoinaan hieman vähäpuheisempana ja yrmympänä tutuksi televisiosarjan puolelta, mutta enpä silti ole tätä elokuvaversiota tahtonut karsastaa, vaan melko hyvin sekin useampaankin kertaan viihdyttelee. Tarkoituksena olisi viimeinkin vilkaista se jatko-osa Mr. Bean's Holiday, joten ensimmäisen kertaaminen kai sopii kuvioihin.

Aamutoimista on hyvä lähteä liikkeelle ja esimerkiksi hieman tavallisesta poikkeava teetuokio saattaa kilautella sarjaa seuranneiden kelloja. Naamakarvat kuntoon ja polttelevaa juomaa kurkkuun. Sitten voikin jo reippaana lähteä työpaikkaa kohti.

Bean (Rowan Atkinson) on vähemmän valpas vahti Lontoon taidegalleriassa. Johtoportaalla sattuukin olevan sopivasti menossa palaveri, jossa yhtenä asiana esille nousee Beanin jatko talossa. Yhdenmielisyys onkin suunnilleen sataprosenttista, mitä tulee potkujen kannattamiseen. Paikalle pikkuisen myöhemmin ilmestyvä puheenjohtaja on kuitenkin aikoinaan tykästynyt Beaniin ja ilmoittelee suorin sanoin, että jos kenkää tulee, niin hän poistuu sitten samalla.

Onhan kokoontumisessa muutakin mietittävää. Los Angelesissa sijaitseva galleria on tehnyt merkittävän hankinnan ostamalla James Whistlerin maalauksen Whistler's Mother. Miljoonat dollarit ovat omistajia vaihtaneet ja niinpä maalaus lähtee kohti uutta kotia.

Miten sitten Lontoo sopii tähän kuvioon? No, sieltä on pyydetty asiantuntija-apua. Toivotaan, että Beanin työnantaja lähettäisi arvostetun tutkijan juhlallisuuksiin sekä luennoimaan aiheesta. Kun ei kerran käytävillä uinahtelevaa kiusankappaletta saatu pois potkittua, niin suunnitelma B käyttöön ja Bean Yhdysvaltoihin. Onhan sekin jo jotain, että hänestä päästäisiin kolmeksi kuukaudeksi eroon.

Los Angelesissa David Langley (Peter MacNicol) on ollut merkittävä tekijä maalauksen hankkimisessa ja saa päävastuun järjestelyistä. Pomo muistuttelee, että kaiken olisi sitten syytä sujua. Hieman mietityttää, kun Lontoon tarjoama Bean vaikuttaa kovin tuntemattomalta taidepiireissä. Kai sitä pitää kuitenkin luottaa, kun kaverin neroudelle löytyy kovia vakuuttelijoita. Katsoja kuitenkin tietää, että Davidin ura on nyt nostettu kovin huojuville harteille.

"Why am I worried about this? You did it! All I gotta do is go tell 'em what happened. But they'll say, "Who left him alone with the picture?" And I'll say, "Me". And they'll say, "You're fired" and I'll say, "Fine". They'll say, "No, no, no, firing's not good enough. Let's prosecute you for negligence". I go to jail, my wife leaves me, my daughter becomes a prostitute, I wind up on death row sharing a cell with Butch McDick!"

David tahtoo vielä murheekseen majoittaa vierailevan neron oman perheensä kanssa asumaan. IsoVirhe numero 2. Vaimo ja lapset eivät lainkaan tästä suunnitelmasta tykkäile. Kyllähän siinä alkaa Davidille itselleenkin ensitapaamisten jälkeen vähitellen kirkastua, millaisen huippumiehen kanssa sitä ollaankaan tekemisissä, kun outoudet ja toheloinnit toisiaan seuraavat. Beanin päästessä säheltämään vaarassa ei ole enää David-paran ura ainoastaan, vaan perhe saattaa olla pysyvästi muuttamassa pois ja ei se vankilakaan mikään aivan utopistinen ajatus ole. Voi voi, näinkö onnettomasti tämä vierailu sitten päättyy...

Alkuperäisen sarjan parissa Atkinson kanssa puuhaillut Richard Curtis on tätäkin tuottamassa ja kirjoittamassa. Maisemanvaihdoksesta huolimatta mitään täysin uutta ei ole kehitelty, vaan vähän lämmitelty vanhoja juttuja sekä samansuuntaisesti kehitelty lisää tutunoloista kohkaamista. Sarjan näkemisestä on vierähtänyt sen verran vuosia, ettei toistokaan pääse kiusaamaan kovinkaan pahasti. Vanhojen kierrättämisen ymmärtää siinäkin mielessä, että elokuvan varmaan oletettiin saavan paljon sellaisia katsojia, jotka eivät sarjaa olisi aiemmin juurikaan seurailleet.

"I've given my life to art and from here on in, the only art I will get anywhere near are the pictures I draw on the pavement hoping passersby will throw nickels in my hat. I guess the long on the short of it: I wish I'd never been born."

Bean on edelleen se tyyppi, jota ei hyvistä tavoista ja hillitystä käytöksestä tee mieli ylistellä. Tahdikkuus ja sellaiset varmaan ihan hienoja luonteenpiirteitä olisivat, mutta Beanin kohdalla joutavuuksia ja muita hömpötyksiä. Hahmoa on tähän elokuvaversioon mielestäni hiottu hieman pidettävämpään suuntaan. Sarjassahan Bean silloin tällöin varsin ilkeämielisestikin muita kohtelee ja itsekkyys menee reippaammin muiden edelle. Elokuvaversiossa hän taas on enemmän sellainen pohjimmiltaan hyväntahtoinen koheltaja, joka puolivahingossa läheisten elämää kurjistelee.

"Mr. Bean, are you presently on any kind of medication?" 

"Not that I know of." 

"You certainly could use some."

Nolojen tilanteiden mies toki edelleen tekee sitä, minkä tahtomattaan taitaa, eli järjestää itsensä ja läheisensä pulmallisiin sekä kiusallisiinkin tilanteisiin. Ehkäpä elokuvan kohdalla voisi myös mainita, että niitä kiusallisia kohtauksia ei viedä aivan niin pitkälle kuin sarjassa ja muutenkin yleinen kohkaus syrjäyttelee monesti sitä noloutta.

Siinäpä elokuva sarjalle selkeästi häviääkin, koska monien mielestä ne nolostelut ovat suuri osa sarjan viehätystä. Vaikka Beanin töpeksintä ja hulluttelu esimerkiksi siellä lentokentällä saattaa hivenen vauhdikkaampaa olla, niin vaikutus jää laimeammaksi. Sen verran huvittavia törttöilyjä kuitenkin on saatu reiluun 80 minuuttiin tungettua, ettei todellakaan tee mieli elokuvaakaan lytätä, vaikka se Atkinsonin ja Curtisin muista puuhista pikkuisen jäisikin jälkeen.

Jos elokuvan jälkeen tuntuu siltä, että nälkää riittäisi edelleen, niin eipä hätää, sillä levyltä löytyy noin 20 minuuttia lisää ihmeteltävää tekijöiden selityksillä, kun Atkinson ohjaaja Mel Smithin kanssa poistoja pähkäilee. Ihan huvittavia juttuja koosteesta löytyy, eikä ainakaan kaikkia ole laatusyistä karsittu, vaan ennemmin pikaisemman tarinankuljetuksen takia.

Atkinson on ainakin omiin silmiin sen verran hauska kaveri, että on pienoinen harmi, ettei hän ole elokuvien parissa kovin tiuhaan tahtiin ahkeroinut. Olettaisin, ettei Bean kaikkien hymyhermoja kiusoittele, sillä tyhmien sähellysten korjaaminen tyhmäilemällä lisää saattaa joitakin rasittaa. Naamanvääntelylle allergistenkin kannattaa nämä seikkailut kiertää. Varmaan nämä Atkinsonin toheloinnit kuitenkin sellaisen menon ystäville hihiteltävää tarjoilevat. Aionpa itse kokeilla sen kymmenisen vuotta myöhemmin ilmestyneen ja kohtalaisesti parjatun lomareissun, kunhan tästä sopivalta vaikuttava tuokio löytyy.

Bean: The Ultimate Disaster Movie (1997) (IMDB)