Sune i Grekland - All Inclusive (Lasse Kreikassa)

Viileitä ja pimeitä talvi-iltoja vartenhan sitä on taipumusta hamstrailla aurinkoista hömppää kokoelmiin, joten mitäpä muuta sitä soittimeen tunkisi pakkasasteiden lisääntyessä ja viiman viuhuessa ulkona. Ruotsalaisia lomakomedioita tulikin tilailtua reilu kourallinen vähän aikaa sitten, ja niistä uusin pääseekin tässä vaiheessa katseluun.

Sune tai Lasse, miten vain, on näemmä lomaillut perheineen jo parin vuosikymmenen ajan elokuvien ja television puolella. Minulle tätä varhaisemmat seikkailut ovat ainakin toistaiseksi vieraita. Ymmärrettävistä syistä näyttelijätkin ovat vaihtuneet pari kertaa vuosien kertyessä. Kokeilenpa kuitenkin hypätä tässä välissä Anderssonin perheen kyytiin, kun ollaan lähdössä Kreikkaan pakettimatkan merkeissä.

Ruotsin kesässä sadetta taivaalta ropsahtelee, mutta eipä se uimakoulun viimeisiä tunteja tietenkään estä, sille meno on muutenkin vetistä. Moni hytisten seisoskelee ja odottelee, että yksi innokas saa omat kroolauksensa päätökseen. Sune (William Ringström) taas on valinnut toisenlaisen strategian. Jalka on napsahtanut yllättäen poikki ja niinpä pitää lusia tunnit opettajan kanssa katoksen alla muiden polskiessa.

Tietenkään tällaisella löhöilysuorituksella ei saa opituista uimataidoista todistavaa lappusta hyppysiin. Oppitunnit kuitenkin ovat ohi, joten joutaapa se valekipsikin vaikkapa epäonnisen uimaopettajan päähän kopsahtamaan. Kotiin sitten vain seurailemaan, miten Anderssonien perheessä valmistaudutaan kesäloman tuleviin koitoksiin. Aikomuksena olisi taas kerran toteuttaa perinteinen kesäreissu asuntovaunulla. Niinpä äiti Karin (Anja Lundkvist) isosisko Annan (Hanna Elffors Elfström) kanssa tavaroita jo pakkaileekin. Jälkimmäistä tosin kuumottelisi enemmän lähteä erään Martinin kanssa viettämään lomapäiviä saareen. Sunen pikkuveli Håkan (Julius Jimenez Hugoson) taas sukeltelee kylpyhuoneen puolella.

Töistä palailevalla Rudolf-isällä (Morgan Alling) on jännittävää kertoiltavaa perheelle. Niinpä sitä radio huutamaan perhekokouksen merkiksi. Muut kerääntyvät vaivaantuneina pöydän ympärille Rudolfin pitkittäessä esitystään, joka paikalle raahautuneita lähinnä tympäisee. Siinä sitten odotellaan ja odotellaan, mitä tulossa on, eikä valittu huumorilaji ainakaan suuressa suosiossa ole ilmeistä päätellen.

Rudolf kuitenkin yllättää perheensä, sillä työkaveri Ralf on tarjonnut kutkuttelevan tilaisuuden. Ralfilla olisi varattuna matka Kreikkaan, mutta vaimo ei halua lähteä, niinpä Rudolf voisi mennä tilalle, kunhan tekee vähän rästihommia Ralfin puolesta. Rudolf tietenkin esittää samaisen asian perheelleen niin, että tämä oli aivan oma ajatus. Toistuvat vierailut hyttysten herkkuna sikseen ja kohti Kreikan aurinkoa. Perhe innostuukin välittömästi näistä suunnitelmista. Sunekin pääsisi kunnolla kokeilemaan niitä uimataitojaan ja kaikkea! Ralf tietysti soittelee hetkeä myöhemmin, että lähteekin itse mielellään. Hieman kelju temppu häneltä, kun jättää ylityöt toisen tehtäväksi ja itse pinkaisee rantalomalle...

Rudolf-parka ymmärtää, ettei enää oikein voi perua jo luvattua reissua. Niinpä sitä tabletin kanssa vessaan riipaisevia päätöksiä tekemään. Samaisen matkan tilaaminen viisihenkiselle perheelle maksaa yli 60000 kruunua ja itkua vääntäen sekä vapisevin sormin tilausnappia painetaankin. Se on rahasta pihille Rudolfille kova paikka, kun ilmaisesta lomasta tuleekin kymmenien tuhansien paukku, huh huh! Tehty mikä tehty, joten se siitä ja lomasuunnitelmien pariin.

Horisontissa hehkuva matka Kreikan lämpöön saa nuorison haaveilemaan lomaromansseista. Kumpikin ottaa kumppaniinsa yhteyttä, että ehkä tähän väliin sopisi lyhyt tauko suhteilussa. Asiat saadaan selvitettyä tai sotkettua ja matkaan päästään. Toki jo lentokentän turvatarkastuksessa Rudolf näyttää mitä luvassa lienee, kun pitää nolostella kunnolla. Sune-poika jatkaa samansuuntaisilla pöllöilyn poluilla. Perille päästään kaikesta huolimatta ja sama meno jatkuu.

Tuttujakin heti löytyy, kun samalle pakettimatkalle on päätynyt Karinin tuttava Sabina tyttärensä Heddan ja miesystävänsä Pontuksen kanssa. Hedda kiinnostaa Sunea ja Pontus sattuu olemaan tuttu uimaopettaja, joten tästä sitten sotkua saadaankin aikaan. Rudolfille taas kirkastuvat ostetun matkapaketin sisältämät etuisuudet. Niinpä hän suunnitteleekin, että muuten maksullisia juttuja ilmaiseksi "All Inclusive"-kortilla nauttien saadaan kirpaiseva hinta pois mieltä masentamasta. Pitääkin siis "törsäillä" kunnolla, jotta lisäpalvelujen saldo saadaan vastaamaan maksettua hintaa. Jos tämä logiikka ei avaudu, niin se lienee murheista pienimpiä katsojan näkökulmasta...

Jos näiden kuvailujen perusteella saa käsityksen todella tyhmästä elokuvasta, niin eipä kovin väärin tule pääteltyä. Enhän sitä odotakaan, että lomakomediaa lähdettäisiin kovin raskaan idearepun kanssa väkertelemään, mutta nyt voi sanoa, että eväät ovat olleet kovin niukat, elleivät täysin olemattomat. Katsojan kärsittäväksi heitellään sen verran kammottavaa kuonaa, että käykin jo mielessä, purkaako ohjaaja-kirjoittaja Hannes Holm mahdollista inhoaan kohdeyleisöön tässä elokuvassaan.

Kreikan puolelle saavuttaessa viimeistään tulevat varsin ikävät väreet kaveriksi, kun liiankin hyvin rentoutuneen vaimon poskia Rudolf läpsyttelee virkailijan seuratessa näytöstä vaivaantuneena. Ilme katsomossa on hyvinkin samanlainen, eikä siitä juuri pääse piristymään, koska samanlaista menoa onkin luvassa enemmänkin. Vakava varoitus huvitusten vasteenmielisyydestä annetaan hyvissä ajoin, mutta sinnikäs katsoja tietenkin pelotteluista huolimatta kärsii hirveydet läpi. Laittakaa pahintanne väkinäisten irvistysten ja surkeiden vitsien kera!

Jo ennen laskeutumista ehditään muistelemaan Lasse Åbergin elokuvissa toheloivan Stig-Helmerin kohelluksia, kun Rudolf selittää, miten hauskaa oli toisen yrittäessä tilata mehua kattonapista lasiin. No, Rudolf ei tietenkään ole oikea kaveri muiden typeryyksille naureskelemaan. Yhden nähdyn elokuvan perusteella Stig-Helmer vaikuttaa tavallaan sympaattiselta kömpelykseltä, Rudolf taas ei sellainen ole. Katsojan kannalta siinä on selvä ero, onko kyseessä hyväntahtoinen säheltäjä vaiko möykkäävä öykkäri. Stig-Helmer menee mielestäni ensimmäiseen osastoon, Rudolf perheineen jälkimmäiseen.

Rudolf jälkikasvuineen toistuvasti pahoinpitelee "vahingossa" erästä nuorempaa kanssamatkustajaa. Mitään hauskaa tai huvittavaa siinä ei mielestäni ole, kun Lisa joutuu kerta kerran jälkeen kovakouraisen kohtelun sivulliseksi uhriksi. Kertonee jälleen tekijöiden huumorintajusta ja yleisön hahmottamisesta paljonkin, kun tällaista tavaraa on pitänyt sulloa sekaan useampaankin kohtaukseen.

Sellaista en väitä, etteikö myötähäpeä voisi hyvinkin huvittavaa olla, mutta se taas vaatii sellaisia taitoja, joita tältä porukalta ei selvästikään löydy. Ilmaista lounasta tarjotaan, niin pitäähän sitä tietysti porsastella kunnolla ja syöpötellä itsensä ihan romuksi. Anderssonin perhe parkkeeraa itsensä muiden asiakkaiden esteeksi noutopöytään ja katsomossa saa taas kerran todeta, että eipä naurata, ei sitten millään.

Vaikuttaakin siltä, ettei katsojaa ole haluttu armahtaa edes yhdellä kunnollisella kepposella. Kohkausta ja metelöivää menoa tietenkin saadaan lisää, kun vauhtiin päästään. Pontus-parkakin joutuu toistuvan kiusanteon kohteeksi. Hänen tarkoituksellinen hakkaamisensa on lähinnä vastenmielistä ja tekee Anderssonin pojista entistä rasittavampia. Rudolfiltakin karkailevat työt käsistä, kun verotus vesien vietäväksi päätyy. Hui hai sentään, eipä voisi vähempää välittää.

Pitäähän loppupuolella vähän vakavammassakin mielessä pohtia perheen ja toisenkin pulmia. Se on karmivaa katseltavaa, kun sydämetön elokuva yrittää parissa minuutissa sellaisen yht'äkkiä taikoa. Yritys on epätoivoinen, eikä ainakaan tämä katsoja liikutu yhtään Junen huolista kadonneen vetovoimansa (oliko sellaista ikinä?) suhteen tai muistakaan nousevista ongelmista. Kokemus onkin pitkälti samanlainen kuin tuossa taannoin kärsitty Furry Vengeance. Kumpikin näistä on oiva esimerkki siitä, ettei edes kelvollista perhekomediaa ihan valot sammuneina saa aikaan.

IMDB tiedottelee, että ruotsalaisia Sunen seikkailuja on tehty tavallaan kolmeen otteeseen eri esittäjien kanssa. Ensimmäinen sarja Sunes jul on ainakin saamiensa pisteiden perusteella huomattavasti parempi ja myös sitä seurannut elokuva Sunes sommar on kehujakin keräillyt. Nämä ovat siis vuosilta 1991 ja 1993. 2003 käynnistynyt sarja Håkan Bråkan ja seuraavana vuonna ilmestynyt elokuva Håkan Bråkan & Josef ovatkin pistekeskiarvoiltaan jo paljon alempana. Tämä nyt katseltu aloitti kolmannen aallon ja lisää olisi parin elokuvan verran eli vuoden 2013 Sune på bilsemester ja viime vuoden puolella ilmestynyt Sune i fjällen. Jos on muiden katsojien pisteytyksiin luottaminen, niin samaa karseutta nämä kaksi muuta uudempaa taitavat olla. Hetkisen ajan mietinkin autolomailun hankkimista, mutta tiedä nyt siitä enää. Jos tulee tarvetta piinata itseään, niin tiedänpä pari oivaa ehdokasta sellaiseen tarkoituksee...

Jos tahtoo pohjoismaista lomakomediaa katsella, niin vaikkapa se Lasse Åbergin ohjaama ja tähdittämä Sällskapsresan eller Finns det svenskt kaffe på grisfesten on paljon viihdyttävämpää ja mukavampaa seurailtavaa. Stig-Helmerin matkakaveriksi tahtoisi mielellään toistamiseenkin lähteä ja onneksi niitä seikkailuja hyllystä jo löytyykin odottelemassa. Kuukauden alussa katseltu Risto Jarvan Loma on myös hyvä valinta. Näistä löytyy sentään huvittavia kömmähdyksiä ja muutenkin miellyttävää menoa, kun taas Anderssonin perheen sekoilut lähinnä rasittavat ainakin tämän yhden kokeilun perusteella.

Taitaapi olla niin, että Sune i Grekland - All Inclusive merkkautuu siihen komedioiden ikävään kerhoon, jonka jäsenet eivät kertaakaan onnistu naurattamaan. Sellainen saa lähinnä ärisemään ja kärisemään, mitä tässä onkin tullut antaumuksella harrasteltua. Silloin tällöin vilahtelevista kauniista kuvistakaan ei paljoakaan saa lohtua irti, kun kamalaa kohkausta läpi elokuvan tungetaan kurkusta alas.

Eipä ollut lainkaan sellainen leppoisa ja hyvän tyhmäilyn maustama lämpöinen lomailu kuin olin toivoillut, vaan noin 90-minuuttinen piina, joka alkoi siinä määrin hermoja kiusata, että piti venyttää elokuvailtaa ja katsella suunnitelmista poiketen perään edes hiukkasen parempaa huvittelua. Pahimpia pöllöilyjä pois mieltä kiusaamasta tai jotakin siihen suuntaan. Joka tapauksessa Hannes Holmille ja kumppaneille voisi laittaa sellaiset huutotervehdykset, että ei todellakaan näin!

Sune i Grekland - All Inclusive (2012) (IMDB)

Loma

Vieläkään ei malta laittaa loppua leppoisalle lomailulle, kuten otsikkokin saattaa viestitellä. Pari päivää sitten seikkailtiin Beanin hieman rasittavassakin seurassa Etelä-Ranskassa elokuvassa Mr. Bean's Holiday. Eilen Walter Matthau ja Jack Lemmon tempaisivat mukaansa tanssahtelun ja toheloinnin rikastamalle risteilylle elokuvassa Out to Sea. Kuumottelevan auringon alle sitä olisi taas tarkoituksena hipsaista.

Tällä kerralla mennään kuitenkin lähes neljä vuosikymmentä ajassa taaksepäin ja kokeillaan, miten tällainen onnistuu kotimaisin voimin. Huhtikuussa tuli katseltua Risto Jarvan viimeiseksi jäänyt elokuva Jäniksen vuosi ja siinä yhteydessä pohdittua, että tämä vuotta aiemmin ilmestynyt Loma voisi olla sopiva ehdokas jatkotutkimuksille Jarvan tuotantoon. Antti Litja esittää kumpaisessakin pääosaa. Kai tästä pitää taas lähteä rantoja kohti. Pötköttelemään, peittoa päälle ja pari janojuomaa kylmenemään, koska kuitenkin siellä paahteessa alkaa kurkkua kuivaamaan...

Suomessa on talvinen ilma ja lumi sekä pakkanen vieraina viipyilevät, mikä ei suurempi ihme lie, koska helmikuuta edetään. Aimo Niemi (Antti Litja) runoilee hiihtojuttujaan lehtiölle ennen lähtöään innokkaasti odotellulle lomamatkalle. Tarkoituksena ei suinkaan ole lumisia seutuja paeta, vaan kipaista Itävaltaan, tarkemmin sanoen Innsbruckiin.

Mitäpä siellä sitten? Hiihtoon hurahtanutta tietysti kuumottelevat Itävallan isännöimät talviolympialaiset vuosimallia 1976. Haaveena on lähteä paikalle kannustamaan Suomen joukkuetta ja huutosakkia johtamaan. Sukset ja muut talvikamppeet mukana sitä kentälle painellaan. Muuten varustautuminen on hiukkasen kevyttä, sillä Aimo on ajatellut selviävänsä viikon minimibudjetilla maksettuaan merkittävimmät menot etukäteen. Pankkivirkailijalta tarkka taloussuunnittelu onnistuukin, mutta ehkä pientä pelivaraa olisi silti hyvä jättää?

Sattuupa kuitenkin sellainen pikkuinen sekaannus lentokentän hulinassa, että siinä jaetaan liput kahdelle Niemi-nimiselle. Toinen tahtoo aurinkolomalle ja toinen talviurheilun pariin. Kummankaan toive ei ole toteutuvainen. Lentokoneessa istuskellessa saattaa siinä Aimolla alkaa epäilykset heräilemään matkatovereiden tohinoita seuraillessa. No, ne mahdolliset pelot saavat vahvistuksen, kun ohjaamosta tiedotetaan, että kohtapa laskeudutaan Ródokselle.

Koviin pakkasiin varustautuneelle Kreikan paahteinen saari ei välttämättä mikään unelmakohde ole. Ikävät yllätyksetkään eivät vielä ole Aimon kohdalla loppumassa, vaan huomaapa hän, että yhteismajoitukseen sitä pitäisi tuntemattoman naisen kanssa samassa huoneessa taipua, mikä ei ujolle miehelle olekaan mielekkäin juttu. Siihen vielä päälle se, että oma matkalaukku seikkailee siellä Itävallassa ja mukaan päätyneestä löytyy naisille suunnattua vaatetusta. Paremmaksihan menee jatkuvasti...

Hotellin aulan henkilökuntakin suhtautuu näihin asiakaspalvelun puolelle meneviin pulmiin kovin tylysti, eikä lähde Aimon huolia lainkaan helpottamaan. Sieltä lähinnä todetaan, että olepa nyt mies, jätä ininät sikseen ja elä tilanteen kanssa. Murhetta lisäilee se, että niitä haaveiltuja talvikisailuja pystyy seurailemaan vain satunnaisesti television tai lehtijuttujen kautta. Miten käypi kotijoukkueen menestyksen, kun kannustusjoukkojen johtaja jumittaa rannalla?

Aimo ei kuitenkaan aio viikkoa murheissaan kärvistellä, vaan muiden sekaan vain rannoille, Suomi-ravintoloihin ja milloin minnekin. Menohaluja tosin rajoittelee markalleen suunniteltu tarkka sekä tiukka budjetti, jolla ei aivan vallattomasti auta juhlimaan innostua. Kyseessä on kuitenkin sen verran lyhyt aika, että eiköhän sen pienessä nälässäkin selvittele, ellei pää satu kesken reissun pahasti pehmenemään.

Elokuvaa innoitti 1970-luvulla reippaaseen nousuun kääntynyt suomalaisten harjoittama joukkoturismi, joka suuntautui muutamille eteläisille lomakohteille. Ilmeisesti Jarvan ja kumppanien aikomuksena oli sijoittaa tarina aluksi Espanjan rannoille, jossa ilmiö esiintyi voimakkaampana, mutta poliittinen tilanne pakotti siirtämään tarinan Kreikkaan.

Minullehan tällainen isommissa seuroissa matkailu on kohtalaisen vierasta puuhaa, mitä omakohtaisiin kokemuksiin tulee. Saattaa olla ihan hyvä juttukin, sillä Loma paikoitellen näihin matkoihin liittyviä pienoisia kauhukuviakin vahvistelee. Esimerkkinä vaikkapa ne alkoholijuomien huuruttamat yhteislaulelut turistibussissa. Tarkoituksena onkin ollut lähteä tekemään pikkuisen pilkallistakin esitystä aiheesta, joten tällaiset tuokiot toki sekaan sopivat.

Suomalaisturistien toikkaroinnista olisi varmasti saanut paljon ilkeämielisemmänkin irvailun aikaiseksi, mutta sellainen ei selvästikään ole ollut tekijöiden tavoitteena. Pilkkailun sävy säilyy läpi elokuvan ennemmin lämminhenkisenä, kun erilaisia kohelluksia kohtalaisen kiltisti käsitellään. Risto Jarva -seuran sivustolta löytyy lisää tähänkin puoleen liittyvää tietoa, sekä toki muutenkin tekstiä elokuvan taustoista sekä koostetta sen saamista arvioista:

Loma

Sieltä napattuna eräs Jarvan kommentti elokuvasta:

”Komedia on vaativampi laji kuin vakava elokuva, jos tähtää sellaiseen tulokseen että itsekunnioitus säilyy. Jos yleisö ei naura, siinä ei ole mitään selittelemistä. Se on silloin yksinkertaisesti epäonnistunut. Vakavaa aihetta voi aina puolustella monin tavoin.”

Kyllähän Loma sen verran huvittavia kommelluksia esittelee, ettei se komediana mikään epäonnistuminen ole. Pipo päässä ja monot jalassa aivan väärään paikkaan päätyvä päähenkilö ei tietenkään ainoa tyyppi ole, jolle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Siellä rannalla vähän ujostellaan vaatteita vaihdellessa ja useampi saa todeta kömpelöidessään, että eiväthän ne uimapuvut pyyhkeiden suojissa sukkana sujahda ylle. Aimo-paran vatsa alkaa samaisella rannalla aivan vääränä hetkenä reistailemaan. Kallisarvoisia lomamuistoja monelle siis kertyy ja ehkäpä avulias alkoholi pyyhkii niistä kiusallisimmat unholaan.

Reissuporukassa Aimo taitaakin olla niitä harvoja, joilla ei ole sekoilevat seikkailut sikailuineen tähtäimessä. Budjettipulmien ja muiden vastoinkäymisten kautta hänelle nyt vain sattuu kaikenlaista kaheliakin ja alkaapa miehestä muodostumaan eräänlainen villi lomalegenda toisten silmissä. Siellä sitten muut silmät tarkkoina tiirailevat, millaisia toikkarointeja seuraavaksi onkaan luvassa. Rohkeimmat tahtoisivat tämän vauhtiveikon seuraan omakohtaisesti näitä sattumia kokemaan.

"Koulunkäyneitä poronpurijoita vapaasta Suomesta!"

Irtiotto arjesta sekä Suomen puolella tallailevasta omasta minästä onkin monella mielessä. Tällainen matka tarjoaakin mahdollisuuden elellä viikon verran aivan toisenlaista elämää. Siinä saattaa yhdelle ja toiselle tulla pikainen ylennys, mitä työelämään tulee, kun puheet karkaavat todellisuutta suuremmiksi. Muille sitten onkin hyvä kehuskella ja yrittää vaikutusta heihin tehdä. Joku taas tuntuu kaipailevan vaihtelua avioliittoarkeen ja mahdollisten uusien petikavereiden suuntaan sitä halukkain silmin vilkuillaankin. Aimon huonekaveri Marjukka (Tuula Nyman) taas on lähtenyt sydänsuruilemaan Kreikan lämpöön. Näkyvimpien hahmojen taustoja kerrotaan lyhyiden takaumien kautta matkan edistyessä, niin saa edes jotakin käsitystä siitä, mitä on tilapäisesti pakoon lähdetty. Loman lähestyessä loppuaan ja viimeisten yhteisten tuokioiden tullessa ajankohtaisiksi hahmojen puheissakin sitä ulkomaille suuntautuvan toiveminän etsintää sivutaankin. Aiemmin lätkäistyssä linkissä tätä puolta summaillaan seuraavasti:

”Elokuvan antropologinen tai sanoisimmeko kansatieteellinen päämäärä on esittää komedian kaapuun puettuna pienoiskuva suomalaisista siirrettyinä pois omasta ympäristöstään. Teollistunut seuramatkailu on antanut jokamiehelle mahdollisuuden ylellisyyteen. Viikko aurinkorannalla on kuin päivä kuninkaana tai kaksi filmitähtenä. Konkreettinen pako todellisuudesta. 

Elokuva kertoo toiveista. Mikä on onni? Onko se haavekuva, jota ei koskaan tavoita? Vai löytyykö se läheltä, toisista ihmisistä, keskeltä arkipäivää - jos pystyisi näkemään?”

Kaikessa tässä tietenkin auttaa ystävämme alkoholi, joka kätevästi antaa lisää rohkeutta ja pyyhkii liiat ujostelut hetkellisesti pois. Innokkaimmat aloittelevat pullojen kallistelun ja napsujen nautiskelun jo lentokoneessa. Pullot tuovat myös tuttavuutta tuntemattomien välille ja siksipä siis huikkaa usein ollaankin tarjoilemassa. Joidenkin kohdalla juopottelu tuntuu kohtalaisen tauottomana jatkuvan läpi reissun. Heti aamulla on pienet tujaukset mielessä ja ennen unia vielä viimeisiä lipitellään. Siinähän ne lämpimät lomapäivät mukavassa huurussa ohi kiitelevät. Osaltaanhan ahkera ryypiskely vahvistelee käsitystä, että ensisijaisena tavoitteena onkin päästä arkea ja ehkä itseäänkin pakoon ja uusien juttujen ihmettely sekä ihastelu tulee jossakin kauempana perässä. Elokuvassa toki tällekin toiminnalle naureskellaan, kun pullossa on pakko roikkua jatkuvasti. Jarva ei kuitenkaan ole lähtenyt ahkerasta kulauttelusta saarnailemaan ja oikeastaan kaikenlainen inhottava örvellys puuttuu lähes täysin.

Vaikka tosiaan kauas karkuun on pinkaistu, niin aivan kaikkea tuttua sekä turvallista ei haluta kotimaan puolelle jättää. Katsomossa huvittelee erityisesti halu pitäytyä kotoisten ruoka- ja juomavaihtoehtojen parissa. Vahingossakaan ei heittäydytä paikallisen ruokakulttuurin vietäväksi. Suurin osa tyytyy suomalaisia annoksia kauppaavien ravintoloiden tarjontaan, mutta innokkaimmat rahtaavat omat eväät tuhansien kilometrien takaa.

Kepeämmän rellestyksen kaveriksi kokeillaan silloin tällöin laittaa vähän toisenlaista katseltavaa. Jo matkan alkuvaiheessa Aimon mielessä pyörivät hikoiluttavan hiekkaiset hiihtounet. Vähitellen talviurheilun tilalle tulee haaveilu salaperäisestä seireenistä (Eija Pokkinen), joka johdattelee Aimoa milloin minnekin harharetkille. Toinen kovasti unelmoi kahdenkeskisistä tuokioista rannalla, mutta sellaisia ei väenpaljoudessa niin vain järjestykään.

 "Eksyneenä pohjolan mies nähden nälkää..."

Haavekuvat laittavatkin nälässä riutumisen kanssa runosuonen sykähtelemään. Sitä nälkää löytyy sekä ruoalle että rakkaudelle, mutta keinot kummankin saavuttamiseen ovat hieman vähissä. Samaan aikaan kuumuus kupoliin käy ja vie haaveiluja aina vain harhaisempaan suuntaan. Aimon sanataiteilun kannalta toki hyvä juttu, mutta katsomossa alkaa jo vähän pelkäämään, että laittaakohan tämä rantalomakoettelemus kömpelön kohkaajan pään lopullisesti sekaisin ennen kuin on aika palata kotimaan viileyteen. Litja osansa sen verran hyvin hoitaa ja hahmostaan siinä määrin sympaattisen onnistuu tekemään, että parasta toiselle toivoo, koska sitä epäonneakin on jo kohdalle kohtuuttomasti osunut.

"Jutellaan sitten vaikka ikäviä."

Hyvistä yrityksistä huolimatta matkaajien joukkio ei aivan kaikkia murheitaan onnistu kotimaan puolelle jättämään. Uuttakin murjotettavaa saattaa ilmaantua ja etenkin loppuvaiheilla totuuden kertominenkin voipi haasteellista olla. Ainakaan ajallisesti näitä asioita ei lähdetä kovinkaan mittavasti ruotimaan. Luultavasti parempi näin, niin elokuvasta pystyy paremmin mielin nauttimaan kepeämpänä komediana. Ainakin omasta mielestä yritykset tasapainoilla näillä aiheilla lipsahtavat usein liialliseen vakavuuteen sekä synkistelyyn. Näkisin paremmaksi kaatua ennemmin sille hassuttelevammalle puolelle.

Lomalla sitä ikävyyksistä satunnaisista huolimatta edelleen ollaan, joten eipä laiminlyödä tarjottuja bussikierroksia, kaupinkikävelyitä tai yhteisiä luontoretkiä. Näinpä sitä saadaan hyvällä syyllä vähän maisemiinkin vaihtelua. Bussikierrokset ja opastetut käväisyt nähtävyyksillä antavat mahdollisuuksia laajemmille maisemakuville. Verkkaisemmat patikoinnit taas tuovat silmien eteen muunlaista ihasteltavaa. Sitten on tietysti se hiekkaranta merineen, jossa paljon aikaa vietetään. Silloin tällöin väleihin saadaan näkymiä talvisesta Suomestakin. Kuviltaan Loma onkin suunnilleen sellaista kuin toivoinkin. Tuosta alapuoleltakin löytyvä sävyiltään oranssiin kallistuva maisemanäpsäys onnistui pistämään silmiin erityisen positiivisesti ja olikin pakko painella pieni paussi siihen kohtaan.

Se mainittu verkkaisuus kyllä miellyttää, enkä itse osaa kaivata mitään tauotonta vitsailua tai tapahtumapaljoutta. Hyvä se on välillä rauhallisemminkin talsia ja ihmetellä niitä sekä näitä, vaikka sitten välillä ihan turhanpäiväisyyttäkin. Tylsäksi tyhjäkäynniksi joku sellaisen kai mieltää, mutta tällainen kiireettömyys kelpaa kyllä. Sellaista se lomailu välillä on...

Kaikista hyvistä puolistaan huolimatta Loma ei samanlaista ehdotonta ihastelua saa aikaan kuin viime vuonna katseltu Jäniksen vuosi. Tiedä sitten, onkohan suurikin häväistys mainita tässä yhteydessä aikaisemmin katselemani toinen kotimainen matkatuokioinen, eli Aleksi Mäkelän ohjaama puiseva Lomalla. Jos harkitsee rantalomaa kotimaisen elokuvan avulla, niin näiden välillä valinta on helppo tehdä. Jarvan elokuva on hauskempi, koskettavampi ja kaikin puolin nautittavampi kokemus. Innostaapa se tutustumaan lisää hänen ohjauksiinsa ja luonteva paikka jatkaa taitaakin olla hänen ja Litjan ensimmäinen yhteinen elokuva Mies, joka ei osannut sanoa EI.

Risto Jarva -seuran linkistä löytyi myös samansuuntaista katseluvinkkiä, kun siellä mainitaan ruotsalaisen Lasse Åbergin elokuva Sällskapsresan eller Finns det svenskt kaffe på grisfesten. Luulenpa, että länsinaapureiden vastaavat kohkailut kelpaavat myös. Åberg näyttää tehneen enemmänkin reissuelokuvia: Snowroller - Sällskapsresan II, SOS ja Hälsoresan - En smal film av stor vikt. Ilmeisesti ainakin ensimmäinen oli Jarvan lomailun tapaan valtava yleisömenestys kotimaassaan. Laitetaanpa ainakin nimet muistiin, josko jossakin vaiheessa kohdattaisiin. Hmmm...noita näyttääkin mukavasti levyjulkaisunakin löytyvän ja tilaussormi alkoi heti syyhyilemään...

Varmaan tulee jossakin vaiheessa kokeiltua, että miten Åberg onnistuu omissa yrityksissään. Tämä Jarvan elokuva ainakin jättää oikein hyvälle mielelle. Siellä se etelän aurinko ahkerasti loimottaa. Samaan aikaan, kun grillissä lihanpaloja käännellään, niin pohjoisen eläjät omia nahkaparkojaan armottomasti paahteessa käristävät. Tiedä sitten, kummasta äänekkäämpi tirinä lähtee... Lomakohellusten välissä hivenen huuruisissakin houreissa hortoillaan. Kuka sitten minkäkin haaveen perässä kirmaa. Joku voi löytää jopa pitkäaikaisempaakin onnea sattuman ja toisen kautta. Erittäin maistuva kokonaisuus tästä kaikesta on kasaan kyhäilty ja tunnelmia saadaan onnistuneesti kotikatsomon puolellekin siirrettyä. Oli sitten kyse iloista, suruista tai rennosta kävelytuokiosta. Lähdön koittaessa saakin tokaista, että hyvä reissu tämä oli.

Loma (1976) (IMDB)