Tämänkin seikkailun taustalta löytyy Luc Besson, joka on yksi elokuvan kirjoittajista sekä tuottajista. Kaverin nimi ei vielä paljoakaan takaa, sillä hänen tuotannostaan löytyy melkoisia laatuvaihteluja. Eipä tämäkään minnekään napakymppien kerhoon pääse pomppaamaan. Ohjauksesta taas vastaa Taxi-elokuvien jatko-osista paremmin tunnettu Gérard Krawczyk, joten vauhtia uskaltaa ainakin odotella.
Sotaisen puolelle kallistuvista tunnelmista lähdetään liikkeelle. Hieman humoristiseen sävyyn kertaillaan ihmiskunnan hurmeista historiaa ja viehtymystä lajitoveriensa henkien riistämiseen milloin mistäkin syystä. Samalla elokuvan sävy tehdään kohtalaisen selväksi. Pipo kireällä ja otsa rypyssä ei ole lähdetty tähän seikkailuun.
Näitä sotaisia aikakausia Euroopankin historiasta löytyy sen verran paljon, että valinnanvaraa riittää. Tätä seikkailua taustoittamaan on valittu pätkä 1700-luvulta, luonnollisestikin Ranskan seuduilta. Ludwig XV ja kumppanit tykein ja juonitteluin siellä rajoja uusiksi miettivät ja laittavat. Liikutaan siis hieman myöhäisemmässä jaksossa kuin vaikkapa Angélique-elokuvissa, mutta samansuuntaista menoa on luvassa, vähän vauhdikkaammin toteutettuna tosin.
Kuningasta ei omien joukkojen lukumäärä miellytä, joten pikavärväyksellä pitäisi vahvistuksia saada. Aivan kaikkia ei isänmaan kutsu taistelukentille innosta, vaan esimerkiksi Fanfan (Vincent Perez) on kesäisellä heinäpellolla aivan toisenlaisten kamppailujen parissa. No, tämä romanttisempi seikkailija onnistuu jälleen kerran järjestämään olonsa tukalaksi, joten pakkoavioliitto uhkaa.
Avioelämä tuntuu nuoresta miehestä sotaakin pahemmalta kohtalolta. Niinpä hän viimeiseen oljenkorteen tarrautuen ilmoittautuu kuninkaan joukkoihin. Toki vähän petollisena värvääjänä toimivan Adelinen (Penélope Cruz) houkuttelevilla tarinoilla on osuutensa tässä. Vaihto univormuun on vain hetken helpotus, sillä eipä se tiukka sotilaskuri rääkkimäisine koulutuksineen oikein ole Fanfanille mikään innostavin harrastus. Pääsee tapahtumaan se kuuluisa loikka ojasta allikkoon. Kun mikään ei kelpaa...
Fanfan ei kuitenkaan tilanteestaan suuremmin stressaile. Kuluu se aika tyrmässäkin, ja kun päällystö ei edusta mitään ajattelijoiden terävintä kärkeä, niin pystyy heidän kustannuksellaan siinä sivussa hieman hupailemaankin. Putkaan saa maistuvaa evästä, eikä sieltä poistuminenkaan ole osaavalle hepulle kovinkaan kaksinen haaste.
Leirillä aikaa viettäessä Fanfan juttelee useamminkin Adelinen kanssa, ja pikkuhiljaa sydän alkaa pamppailla vähän sellaiseen tahtiin, ettei kyseessä ehkä olekaan pelkästään hetkellinen ihastuminen. Niinpä sitä siihen asti huolettoman huithapelimaista elämää viettänyt Fanfankin joutuu miettimään kuvioitaan uudelleen. Tällä kerralla voi olla, että joutuu laittamaan itsensä totuttua enemmän peliin useammassakin mielessä.
Samaa tarinaa on tuotu valkokankaalle aiemmin. Pitkiä varhaisempia elokuvaversioita löytyy parikin kappaletta. Ensimmäinen näistä ilmestyi jo vuonna 1925. Tunnetumpi ja arvostetumpi lienee kuitenkin vuonna 1952 valmistunut versio. Pikaisella lukemisella uudempi näistä saattaisi hyvinkin kelvata katseluun. Siinä ainakin henki vaikuttaisi olevan vastaavalla tavalla kevyt.
Tässä uusimmassa yrityksessä se seikkailupuoli käynnistyy hieman takkuillen, eikä oikein missään vaiheessa saavuta mitään suuren seikkailun tuntua. Alussa jahkaillaan hieman liikaakin tiettyjen hassuttelujen parissa, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että mielenkiinto ehtisi toisaalle kirmailemaan. Kyllähän meno siitä kohtalaisesti piristyy tarinan edetessä.
Sankarimme siinä itselleen aiheuttamissa vaikeuksissa rimpuillessaan onnistuu keräilemään myös hieman rasittavia piirteitä, mutta annetaan ne nyt anteeksi. Yleinen tyhmäily tuntuu useamminkin värittävän kaverin valintoja. Miksikään ikimuistoiseksi sankariksi hänestä ei ole, mutta elokuvan loppuun mennessä sieltä on kuoriutunut sellainen suhteellisen sympaattinen vekkuli.
Suurin syy elokuvan hankintaan taisi olla se, että Cruz on mukana menossa. Itse toivoin ennakkoon, että hän osallistuisi myös kilistelyyn ja kolisteluun enemmänkin. Valitettavasti Adelinen osa kuitenkin on sinne ihastusten kohteena oleilun puolelle kallistuvaa. Pienoinen harmi, sillä mielellään olisi hänellekin toisenlaistakin toimintaa suonut.
Mitä siihen kilistelyyn tulee, niin ainakin omasta mielestä tämä hutkiminen on elokuvan parasta antia. Miekkailut eivät läheskään aina etene kaikkien urheilun sääntöjen mukaan, mutta eipä sitä taistelukentillä sääntökirjoja yleensä tutkitakaan. Lennokasta se ainakin on, ja usein pitääkin suunnata korkeammalle paremmuutta selvittelemään.
Näitä mittavampia yhteenottoja mahtuu matkan varrelle noin kourallisen verran. Energiaa, vauhtia ja kekseliäisyyttä kyllä löytyy. Kun vielä toteutus on näiden suhteen hoidettu tyylikkäästi, niin voi hyvillä mielin todeta, että toiminta on ilahduttavaa ja komeaakin katseltavaa. Se hieman latistaa, että ainakin omasta mielestä parhaat miekkailut löytyvät elokuvan ensimmäiseltä puoliskolta, eikä lopputaistelulla ole eväitä niitä ylittää. Mitään suurempaa katkeruutta ei synny, mutta kyllähän sen lopetuksen yleensä haluaisi jonkinlainen huipennus olevan.
Tarinan edistyessä varsinaiset sotimiset jäävät enemmän taustalle kummittelemaan. Jos kaipailee saarnaavampaa sanomaa sodan kauhuista ja hirvittävistä seurauksista, niin tämä on aivan väärä elokuva. Sota näyttäytyy lähinnä reippaana huvina, jota ei suuremmin lähdetä synkistelemään. Porukkaa toki kaatuu enemmänkin sen viimeisen kerran, mutta kuvien suhteen meno ei kovin veriseksi ylly. Niinpä esimerkiksi kotimaassa on päädytty 12 vuoden ikäsuositukseen.
Pienoista irvailua on havaittavissa, sillä päällystöllä on oma taistelukatsomo tykkien kantamattomissa aitiopaikalla. Selostuskin tarvittaessa toimii, mikäli ei muuten kärryillä pysy tapahtumien suhteen. Hieman samaa pilkkaa löytyy koulutusjaksosta, jossa sotilastehdas muokkaa pikatahtiin amatööreistä joukkoja kuninkaan riveihin. Aikansa päätöntä poukkoilua ja pöllöilyä harrasteltuaan Fanfan suunnilleen toteaa, että sellainen ei nyt vain kiinnosta. Saavat sotaleikit jäädä muiden huhkittaviksi...
Miksikään ensiluokkaiseksi seikkailuviihteeksi en lähtisi tätä ylistämään, mutta vauhdikkaana noin 90-minuuttisena iltaviihdykkeenä toimii kyllä ainakin sen yhden katselun verran. Juonittelut jäävät vähemmälle, mutta miekat osuvat yhteen ihan mukavaan tahtiin. Vihollisarmeija jää välillä toissijaiseksi uhaksi, kun alkaa näyttää siltä, että homma kaatuu omien sekoiluihin, mutta eteenpäin kuitenkin pyyhälletään.
Mahtuuhan sinne sekaan vähän suukotteluakin, mikä toki kelpaa. Maisemakuvien ystävänä voisi tietenkin pikkuisen purnata, että mahdollisuudet sellaisten esittelyyn jätetään pitkälti hyödyntämättä. Toisaalta sitten taas anteliaiden kaula-aukkojen ystävät saattavat löytää miellyttävää ihasteltavaa. Kokonaisuutena Fanfan la Tulipe osoittautui ihan kivaksi iltapalaksi, jossa erityisesti miekkailut pääsivät positiivisessa mielessä yllättämään.
Fanfan la Tulipe (2003) (IMDB)
