Winnie the Pooh's Most Grand Adventure (Nalle Puh ystävää etsimässä)

Teenpä hieman suunniteltua pikaisemman lyhyen vierailun sinne tutun metsän puolelle. Jospa sen rauhalliseen telmimiseen kurkkaaminen vaikka piristäisi mieltä edes vähän. Ainakin aiemmin katseltujen Puh-elokuvien perusteella näin uskaltaa olettaa. Nimi vihjailee siihen suuntaan, että suurta seikkailua olisi luvassa ja kaveri taitaa olla kadoksissa. Katsellaanpa siis, miten tällaiset pulmat puhmaisesti selvitellään.

Heräilipä kerran erään kultaisen kesän kauniiseen aamuun pieni pehmokarhu, joka kaikkoavan kesän pienistä iloista riemuiten kohti tärkeää ja tuttua paikkaa lähti loikkailemaan. Erinomainen paikka se onkin ja vielä enemmän sellaiseksi muuttuu, kun se paras kaverikin sinne ilmaantuu lyhyen odottelun jälkeen.

Ristolla vaikuttaisi olevan hieman haikeampaa kertoiltavaa kaverilleen, mutta ne pääsevät temmellyksissä ja kommelluksissa unohtumaan. Kahdestaan he laulellen pohtivat iäisyyksien mittaa ja mukavaa päivää päätellään lautan lipuessa rauhallisesti jokea pitkin. Eivät ne asiatkaan täysin unholaan pääse hiipumaan, vaan Risto niistä vielä illan pimentyessäkin vihjailee, mutta suoriin sanoihin saakka ei ehditä.

Niinpä yö koittaa ja peiton alle hakeutuu pieni karhukaveri. Aamulla jo ruskehtuneet lehdet maahan rapisevat saapuvasta syksystä tiedotellen. Syysmasennuksesta ei ole tietoakaan, kun Puh heti löytää tästäkin vuodenajasta iloittavaa. Kaiken muun hyvän lisäksi oven eteen on ilmestynyt täysi hunajapurnu. Mikäpä voisikaan mennä vikaan! Jostakin syystä Risto ei ilmesty tutulle puulle, mikä alkaa huolestuttaa.

Mitäpä sitten muille kuuluu? Nasu on päättänyt kuunnella Riston neuvoa ja osoittaa urheuttaan kiipeilemällä tammen korkeimpiin oksiin. Suunnitelma risahtaa ikävästi ja sitten pitääkin tiikerin yrittää singahtaa mahtavimpaan pomppuunsa. Ihaa on jälleen huteraa taloa kasailemassa. Tuumaapa, että ihan hyvä se on, mutta uudesta asumuksesta ei kauaa ehdi nauttia, kun jo eteenpäin vastustamattomasti pyyhältävä tammenterhohyökyaalto jyrää sen takaisin maan tasalle. Helposti tulee, helposti menee... Kanille taas ensimmäinen syyspäivä tarkoittaa sadonkorjuuaikaa kasvimaalla, kalenterihan sen selvästi sanoo. Harmi vain, että yksi itsepäinen porkkana ei vielä koe olevansa valmis nyppäistäväksi.

Kaikki jättävät omat puuhansa, kun huoli Riston sijainnista lisääntyy. Hunajaan tuhriutunutta viestiä tihrustetaan tuloksetta. Nasu lupautuu korvaamaan Ristoa Puhin parhaana kaverina. Tiikeri taas olisi halukas korvaajan korvaajaksi. Eipä auta muuta kuin lähteä kysäisemään viisaalta pöllöltä, saisiko tämä mystisestä viestistä mitään selkoa.

Pöllökin pikkuisen, no, pöllösti tekstiä tavailee ja päätyy siihen, että Risto on joutunut paikoista kamalimpaan, eli KALLOON! Nyt olisi ystävysten tuikitärkeää lähteä pelastusretkelle. Pöllö itse ei toki ehdi, mutta värikkään kartan piirustelee muiden avuksi. Siellä reitillä on hänen mukaansa ne kaikki tutut ja vähemmän tutut kammotukset sekä kummajaiset. Hirmuisista vaaroista huolimatta tietenkin matkaan päätetään lähteä Riston pelastamiseksi.

Melko varmaksi voin sanoa tämän kohdalla, että sen olen nuorempanakin nähnyt, harvinaista kyllä. Niin monet kohtaukset tutuilta vaikuttivat. Erityisesti lopun pelottavammat hetket jäisessä luolassa muistuivat hyvin mieleen Puhin ollessa tiukassa paikassa. Samoin valoisammat kuvat hirmuisen kalloluolan ulkopuolelta myös kelloja kilauttelivat.

Pelot ovatkin tässä seikkailussa keskiössä. Helposti ne vielä entisestään kasvavat liioiteltujen juttujen, katoavan päivänvalon sekä lisääntyvän hysterian myötä. Pienet seikkailijat kuitenkin siinä samalla huomaavat, että jostakin sisältä sitä löytyy enemmän rohkeutta ja urheutta kuin uskoisikaan. Kunhan vain eteen tulee tilanteita, joissa niitä ominaisuuksia kaipaillaan. Siinä samalla tulee lämpöisesti esille, mihin sitä ystäviensä puolesta omaksi yllätykseksikin voikaan venyä. Ne pelotkin usein pienenevät, kunhan oikeasta kulmasta ja vähän valoisampaan aikaan vilkaisee.

Oheisista kuvistakin varmaan näkyy, ettei väreillä juhlita aivan samalla tavalla räiskytellen kuin vaikkapa hieman uudemmissa Puh-elokuvissa. Haaleammat kuvat ja loppupuolella paletin tummemmalta puolelta valitut värit kuitenkin sopivat tarinaan, joten siitä ei tee mieli valitella.

Mistään ankeasta harmaudesta ei tietenkään ole kyse. Siitäpä voisi esimerkiksi heittää vallan suloisen tuokion kesäisellä kukkaniityllä, jonne Nasu ensimmäisenä ehtii takaa vesiputouksen pujahtamaan. Perhosystäviäkin löytyy ja muutenkin tunnelmat ovat kohdillaan. Tällaisia miellyttäviä "hidasteita" nämä tarinat kaipaavatkin. Puh-elokuvissa ei mielestäni ikinä saisi olla kyse nopeasta etenemisestä. Täytyy olla aikaa ihmetellä erinäisiä asioita. Katsomossakin tykätään, kun tähän tapaan ympäröivän maailman kauneutta pysähdytään tutkailemaan.

Lauleluja tietenkin seikkailun käänteisiin sovitellaan. Jo mainittu alkupuolen iäisyyslaulu edustaa herkempää laitaa, mutta muistettavammaksi nostaisin ennen lähtöä seikkailuhenkeä nostattelemaan tarkoitetun tuokion. Mielestäni ei tässä elokuvassa parhaisiin Puh-lauluihin ylletä, vaan edelleen tahtoisin väittää niiden löytyvän teoksista, joissa Carly Simon on musiikkeineen mukana.

Karl Geurs on erityisesti ohjaustensa suhteen puuhastellut pitkälti puhistelujen parissa, eikä siinä mitään. Paljon kamalampaan kuonaankin voisi aikaansa haaskailla. Hänen filmografiaansa vilkuillessa tulikin mieleen, että eiköhän se Winnie the Pooh: A Very Merry Pooh Year olisi oikein mainiota jouluista katseltavaa. Pitäisi vain kiekko jostakin saada hyppysiin.

Kiekoista puhuttaessa tämä nyt käsillä oleva levyjulkaisu ei suuresti loista. Bonuksia ei kannata etsiä, sillä niitä ei lainkaan ole sekaan viskattu. Ääniraitoja kyllä löytyy lähemmäs kymmenen, joukossa esimerkiksi suomeksi ja englanniksi höpötellyt vaihtoehdot. Tekstitystä kuitenkin on valitettavasti saatavilla vain englanniksi.

Nimestään huolimatta ei tämä pienimuotoinen seikkailu mielestäni muita samaisen porukan kommelluksia kummallisemmaksi osoittaudu. Toisaalta, eipä se juurikaan häviäkään. Vaikea homma olisi lähteä laittamaan Puh-elokuvia paremmuusjärjestykseen, sillä sen verran tasaista laatua on ja näillä elokuvilla omat viehättävyytensä ovat löydettävissä. Edelleen osaa olla mielissään, että vieläkin niitä katsomattomia löytyy hyllystä ainakin parin kappaleen verran.

Runsas tunti kulahtaa jälleen vauhdikkaasti ja mukavia hetkiä löytyy riittävästi. Mikään mutkaton matka ei ole kyseessä, sillä kartta johdattelee milloin minnekin ja välillä komennon ottanut Kani-kapteeni pelokkaat kaverinsa opastelee kamaliin loukkoihin. Pelottavuudet on katsottu sen verran miedoiksi, että takakannesta löytyy ikäsuosituksena kolme vuotta, mikä varmaan ihan kohdalleen meneekin. Kallosaurus siellä saattaa pimeiden varjojen suojissa karjahdella pieniä töppösiä vipeltämään kipsakasti ja ystävätön ankeuskin pikkuisen uhittelee. Loppukuvien rullaillessa huomaa kuitenkin mielikseen, että jälleen vaikeudet on voitettu, yksi pienisuuri seikkailu takana ja yhdessä marssitaan kohti uusia ihmeellisyyksiä.

Winnie the Pooh's Most Grand Adventure (1997) (IMDB)