Sen enempää ei vielä tulevia valintoja mietitä ja suunnitella, vaan nyt on aika päästää varsinaiset pikkupirut valloilleen. Eihän tämäkään mikään ensikosketus kyseiseen elokuvaan ole, mutta edellisestä katselusta on kohtalaisesti aikaa ja luulisin sen edelleen huvittavan, joten eipä se kai enempiä meriselityksiä vaadi. ...Niin ja kun kerran oli tarkoituksena kerryttää blogin jouluelokuvaosastoakin...
Randall Peltzer (Hoyt Axton) alkaa kertoa tarinaansa eräältä menneeltä joululta. Siinä tämä erinäisten vimpaimien keksijänä itsensä työllistävä mies etsiskelee pojalleen joululahjaa ilmeisesti vähän viime hetkillä. Kadulta hänet opastetaan erääseen kellarikerroksessa sijaitsevaan kirjaimellisestikin hämärään sekatavarapuotiin.
"Rand Peltzer, Fantastic ideas for a Fantastic World, I make the illogical logical."
Siinä valikoimia silmäillessään alkaa Randall kauppaamaan omia tuotteitaan kauppiaalle, mutta kätevä monitoimityökalu ei edukseen loista. Jälkiä siivoillessaan sattuupa hän kuulemaan jostakin varsin erikoista ääntelyä. Sieltä hyllyjen kätköistä löytyykin varsin eriskummallinen otus, jonka Randall tahtoo ehdottomasti pojalleen lahjaksi. Kauppias on kuitenkin haluton sitä myymään, sillä mogwain mukana tulee suuri vastuu. Kauppiaan pojanpoika on kuitenkin sitä mieltä, että rahaa tarvitaan ja niinpä mogwai Randallin mukaan päätyy.
Lahjavalinta vaikuttaa onnistuneen hyvin, kun nuoreksi mieheksi ehtinyt Billy (Zach Galligan) siitä tuntuu välittömästi tykkäilevän. Mogwai saa nimekseen Gizmo. Omistajan pitää muistaa kolme yksinkertaista sääntöä, joiden rikkominen tuottaa enemmän ja sitäkin enemmän vaikeuksia. Kirkkaat valot kielletty, sillä ne pahimmillaan tappavat eläimen, toisena kastelu vedellä on kielletty. Ja sitten se tärkein, eli ei missään tapauksessa saisi ruokkia keskiyön jälkeen. Helppoa, eiköstä vain...?
Billyn toinen hieman vanhempi karvainen lemmikki aiheuttaa närää tietyissä henkilöissä. Samainen hauva onkin lähellä järjestää potkut omistajalleen, mutta sellaiselta ikävältä jouluyllätykseltä nipin napin vältytään. Sen harvinaisemman vipeltäjän valonarkuus tulee nopeasti esille, kun Gizmoa yritetään valokuvaan ikuistella.
Säännöthän on rikottaviksi tehty jonkin näkemyksen mukaan ja tässä niitä vähän vahingossa lähdetään testailemaan. Kovin pitkää aikaa ei ehdi rullailla, kun Gizmo jo saa hieman vettä turkilleen. Seuraamukset eivät vaikuta kovin ikäviltä ainakaan alkuun, kun sieltä Gizmon turkin alta sinkoilee pikkuisia karvapalleroita, jotka pennuiksi osoittautuvat. Ennemmin tämä viiden uuden tulokkaan poikue Billyä ja kaveria ihastuttaa.
Melko nopeasti alkaa näyttää siltä, että nämä uudet kaverit ovat selvästi vähemmän lempeyttä omaavia kuin Gizmo. Söpö ulkokuori saattaa pettäväinen olla ja perheen koirakin päätyä keppostelun seurauksena jouluvalojen jatkeeksi. Erityisesti joukkoja johtava raitapää tuntuu olevan varsin pahansisuinen tapaus. Hommahan lähtee karkaamaan kovasti käsistä, kun sitä kolmatta sääntöä vielä rikotaan. Siinä saa jouluun hiljentyvä pikkukaupunki kokea varsinaisen vitsauksen ja sekalaisen hävityksen aallon, kun tämä kiiltäväpintaisten kovisten ryhmä rämä lähtee kunnolla mielihalujaan toteuttamaan keskiyön murkinointien voimauttamina...
Onnistuneen kauhukomedian väsäily ei hommista helpoimpia ole ja siitä myös Gremlins todistelee, vaikka lajinsa kelvollisiin edustajiin kieltämättä kuuluukin. Se, että sekoittelee kauhuelokuvien elementtejä sekalaisiin hassutteluihin ei kovin haastavaa ole. Sellaiset elokuvat kuitenkin ovat harvassa, jotka onnistuisivat sekä naurattamaan että edes vähän pelottamaankin. Ainakin omalla kohdalla juttu tuntuu menevän niin, että kauhistelut toimivat parhaiten varsin vakavissa elokuvissa, joissa ei vitseille pahemmin tilaa ole jätetty.
Jos muistelen varhaisempia katseluja tämän elokuvan kohdalla, niin eivät ne riiviäiset tainneet silloista pikku-Mikkoakaan pelottaa. Osasyynä varmaan sekin, että tiettyjä kohtauksia on ilmeisesti säädetty tekijöiden toimesta kesympään suuntaan, jotta ikäraja ei kovin korkealle nousisi ja nuoremmatkin pääsisivät sitä katselemaan.
Siinä onkin varmaan ollut tasapainoilua vähintään riittävästi, kun on mietiskelty, että millainen meno elokuvaan onkaan sopivaa. IMDB:n triviaosastolta löytyy muutama esimerkki poistetuista tuokioista. Niitä lukiessa saa sen käsityksen, että yhtenä tuottajana toiminut Steven Spielberg, ohjaaja Joe Dante ja tuotantoyhtiö olisivat kaikki olleet sillä linjalla, että lopputuloksen pitäisi olla edes jossakin määrin "perheystävällinen". Jos toisaalla mainitut hetket olisivat elokuvaan päätyneet, niin olisi se ainakin pari pykälää synkempi.
Vaikka näitä pehmennyksiä onkin päädytty tekemään, niin eihän Gremlins mikään väkivallaton tapaus ole. Pikkupirujen kynnet ja hampaat ovat edelleen sen verran teräviä, että raaka raatelukin sujuu tarvittaessa. Kiinnostusta sellaiseen leikkiin kyllä tuntuu näiltä vipeltäjiltä löytyvän. Jos joulupukki näiden lapsosten puuhia tarkkailisi, niin tuskinpa lahjasäkki kovin suureksi lihoisi ja tuhmuroinneista voisi enemmänkin sanottavaa tulla...
Vikkelää etenemistä kaipaavalle Gremlins saattaa olla liiankin verkkaisesti pohjusteltu elokuva. Raakailu, räiske ja ryminä painottuukin voimakkaasti elokuvan jälkimmäiselle puoliskolle. Minua tällainen kiireettömyys ei osaa juurikaan haitata. Kovapintaisen pikkuhirviön näyttämistäkin venytetään pitkään vielä siinä vaiheessakin, kun koteloista on jo kuoriuduttu.
Ensimmäisenä riiviöiden kanssa kunnolla kamppailemaan pääsee Billyn toimelias äiti, joka päättää näyttää, että hänen keittiötään ei ihan niin vain vallatakaan ja sekalaista häiriökäyttäytymistä siellä juurikaan suvaita. Vielä hetki sitten söpöstelleitä kavereita kohtaan ei paljoa armoa tunneta, vaan veitsi viuhuu, tehosekoitin jauhaa ja mikrokin oman osansa hoitaa.
Kyllähän elokuva monta menevää jaksoa sisältää ja niitä voisi enemmänkin eritellä, mutta ei lähdetä nyt aivan niin läpikotaiselle linjalle. Nostelenpa kuitenkin esille vielä sen oman suosikin, mitä pahuuksien puuhasteluun tulee. Siellä on Katella (Phoebe Cates) kova paikka ja kädet täynnä tilauksia, kun pitää baarin kansoittanutta riiviöjoukkoa palvella ja jotenkin yrittää hillitä. Ryypiskely tietysti vielä lisää näiden jo valmiiksi ilkeilyyn taipuvaisten intoa riehumiseen sekä rähistelyyn. Varsin oiva pienimuotoinen kaaos siellä onkin menossa.
Näitä jaksoja arvostaa siltäkin kannalta, että noin 30 vuotta sitten niiden toteuttaminen lienee ollut varsin haastava juttu. Aiemmin mainittu triviaosasto kertookin, että yksi tällainen ohjasteltava riiviönukke maksoi kymmeniä tuhansia dollareita. On siinä ollut askarreltavaa ja varmaan useammallekin kertynyt harmaita hiuksia, kun on pitänyt saada monta nukkea toimimaan toivotulla tavalla samoissa kuvissa.
"You say you hate Washington's Birthday or Thanksgiving and nobody cares, but you say you hate Christmas and people treat you like you're a leper."
Ai niin, se joulukin siellä mukana tosiaan... Onhan elokuvassa sitä jouluiluakin, mutta juhlinta muuttuu myllerrykseksi lopun lähestyessä. Kaduilla vaeltelee hieman vinksahtanut laulukuoro, eikä se aattoillan rauhakaan oikein toivotunlainen ole, kun ympärillä posahtelee ja ilkimykset tahtoisivat niskaa puraista ja rapsutella rankemmin.
"Give him to me. I'll take him to the kennel, they'll put him to sleep. It will be quick and painless compared to what I would do to him."
"What could you do?"
"I'll catch the beast myself. He'll get what he deserves, a slow painful death. Maybe I'll put him in my spin-drier on high heat."
Kaikilta ei sitä joulumieltä ja hyvää tahtoa löydy ennen näitä hirvitysten hirveyksiäkään, vaan pakkohan sitä on pikkuisen pahistella. Eräskin siinä Billylle uhittelee, että toisen hauva olisi mukava laittaa kuivausrumpuun kidutuskuoleman kokemaan. Kate taas muistuttelee, ettei kaikille joulu ole vuoden ihaninta aikaa, vaan moni on silloin kovin onneton. Lisäileepä myöhemmin oman surullisen joulutarinansa joukkoon.
Osittain sama porukka tehtaili vuonna 1990 elokuvalle jatko-osan, joka on toki myös ainakin pariin kertaan katseltu. Edellisestä vilkaisusta on kuitenkin sen verran aikaa, ettei uskalla tässä vaiheessa kovin tarkkoja vertailuja tehdä. Varovaisesti kuitenkin muistelen, että laadultaan se on suunnilleen samaa luokkaa. Taisipa olla pikkuisen toiminnallisempi sekä hauskempi. Pitää tarkistaa tilanne jossakin sopivassa välissä. Kyllähän sitä hieman hatarien muistojenkin pohjalta uskaltaa ensimmäisestä pitäville suositella.
"Well, that's the story. So if your air conditioner goes on the fritz or your washing machine blows up or your video recorder conks out; before you call the repairman turn on all the lights, check all the closets and cupboards, look under all the beds, 'cause you never can tell there just might be a gremlin in your house."
Joidenkin keskuudessa Gremlins tuntuu nauttivan ainakin pikkuklassikon arvostusta. Aivan samanlaisiin hehkutuksiin en itse ole taipuvainen, vaikka elokuvaa varsin viihdyttävänä pidänkin. Kaikenlaista kolttosta kehitellään ja kunnolla käyntiin nytkähtäessään meno onkin varsin villiä. Hiljaisemmalla alkupuoliskolla Randallin vähän puolivalmiit keksinnöt ilahduttavat katsojaa, samoin usein Danten elokuvissa nähtävän Dick Millerin höpötykset ulkomaiden riivajaisista. Eikä sitäkään auta unohtaa, että mahtuuhan mukaan söpöileviäkin hetkiä. Melko paljon voin siis myöntää elokuvasta pitäväni ja sen silloin tällöin mielelläni uudelleen laitan iltaa ilahduttamaan. Kuten pääsi jälleen käymään ja hyvä niin.
Gremlins (1984) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti