tiistai 5. toukokuuta 2015

Bolt

Disney-tuokioiset ovat valitettavasti jääneet vähemmälle, kun on tullut muidenkin tuotantoyhtiöiden animaatiotarjontaan tartuttua. Viimeksihän laulavat ja tanssivat pingviinit söpöstelivät ja veivät tälle toiminnalle varailtua aikaa. Nyt vuorossa kuitenkin on paluu Disneyn klassikkosarjaan, mutta itse elokuva ei niiden joukkoon lukeudu, joihin kovimmat odotukset kohdistuvat. Muuten olisi varmaan vielä hankkimattakin, mutta kun suhteellisen siistikuntoinen yksilö tuli kirpputorilla aikoinaan vastaan edullisesti, niin päätyipä myös kokoelmaan. Nihkeä suhtautuminen johtuu siitä, etteivät nämä 2000-luvun alkupuolen kolmiulotteisemmat teokset toistaiseksi ole silmiä ihan mahdottomasti viehättäneet. Toisena toiveita tiputtavana tekijänä on se jonkinlainen supersankarointi. Eipä silti ennen katselua sovi tuomioita jakaa ja aiheettomasti ankeutua. Niinkin välillä on käynyt, että vähemmän innostavista lähtökohdista huolimatta hyvää menoa ihmeteltäväkseen saa. Jospa tälläkin kerralla...

Kodittomiksi jääneiden lemmikkien suojasta tämäkin tarina lähtee liikkeelle ja kyseistä liikettä kahvikupponen kätösessä availlaan. Sisätilojen sisätiloissa vilkas vaalea koiranpentu ottaa mittaa purulelustaan. Kumpikohan kamppailun voittaa, vinkuporkkana vaiko energinen hauvamme, jää tulevien koitosten ratkottavaksi. Samaisessa häkissä kipittelee enemmänkin adoptioperhettä odottelevia koirasia. Nuori Penny saapuu lasin toiselle puolelle sopivaa pentua etsiskelemään ja tietysti valinta kohdistuu pehmoporkkanan kanssa hääräilevään kaveriin. Tälle vipeltäjälle ei olekaan luvassa aivan tavanomaista nelijalkaisen elämää, sillä hänen tiensä vie hiukkasen toisenlaiseen perheeseen.



Pennyn isä omaa poikkeuksellista tietotaitoa, jonka avulla Boltiksi nimetty uusi tulokas muunnellaan monille erikoiskyvyillä varustetuksi ihmekoiraksi. Tässä perheessä kamppaillaan kaiken maailman hämärähemmoja sekä pahiksia vastaan vaihtelevin vempelein ja supervoimin. Salamaturkkinen uusi lisäys on tervetullut kerhoon, sillä Penny ja Bolt muodostavat yhdessä tehokkaan sekä toimivan kaksikon. Niinkin ikävästi pääsee käymään, että huikean ilkeä rikollisnero tohtori Calico kaappaa Pennyn isän jouduttaakseen läpikotaisen pahoja pyrkimyksiään. Myös Pennyn tahtoisivat kätyrit kaappailla, niin salaisuuksien kiristely sujuvampaa olisi. Älyllä ja vikkelyydellä varustettu kaksikko pääsee isän jäljille, mutta samalla pitäisi välttää kidnappaus. Selvästi vähemmän mukavia tyyppejä perässä pyyhältelee, mutta noinkohan vain Penny kaverinsa kanssa vangiksi joutaa...?

Boltiin kohdistetut muunnokset ovat tuoneet vähintään koiralauman voiman ja sitten vielä paljon päälle. Autoakin voidaan roikotella tuosta vain hampaissa ja edistyvä takaa-ajo osoittaa, että löytyy sitä vauhtiakin siinä määrin, että moottoripyörällä ei tahdo rinnalla pysyä. Suuren yhteenoton koittaessa supervoimista suurin ja pelottavin kajautetaan ilmoille ja mahtava haukahdus romuttaa kaiken tielleen osuvan. Samalla tulee asioiden tila viimeistään selväksi, eli ehkei sentään elellä todellisuudessa, jossa vihreäsilmäiset superilkiöt tekevät ilkeiden kissakätyriensä kanssa pahuuden töitä. Toiminnallista televisiosarjaa tässä väsäillään. Bolt on sen tähti ja sattuupa samalla olemaan näyttelijä, joka ottaa työnsä varsin vakavasti.



Tuotantoporukka on ajatellut asiat siten, että Boltista saa parhaan suorituksen irti, kunhan ylläpidetään illuusiota, että kaikki uskomaton tapahtuu oikeasti. Tietysti tämä aiheuttaa paljon vaivannäköä ja huomattavia rajoituksia, kun kaikki pitää saada sujumaan kuin suoraa lähetystä kuvattaessa, eikä juuri mitään voi toistamiseen kokeilla. Siinä saa pitää varsin viileän pään, jotta voi lähteä tehostejuhlia tällaisella tyylillä järjestelemään, mutta ehkei nyt sen enempiä tarvitse näiden valintojen realistisuutta arpoa. Ohjaajalla sydän jälleen hakkailee, kun kuviin eksyy puomimikrofoni, joka voisi tuosta vain romuttaa koko illuusion, johon on paljon panostettu. Asiat halutaan jatkossakin pitää niin, ettei Bolt tiedä lainkaan televisioruutujen supertähti olevansa.

Ylemmästä johtoportaasta astelee Mindy Parker tiedottelemaan, että kohdeyleisön silmäparit ovat uhkaavasti sarjaa jättämässä. Sarjan meno vaikuttaa liian ennalta-arvattavalta, joten jotakin uutta pitäisi kehitellä. Ilmoitteleepa hän vielä, että jos päässä rattaat lyövät tyhjää, niin toki voidaan koko porukka erottaakin. Sinnikkyyttä tekijäryhmältä löytyy, eikä pillejä tahdota pussiin laittaa. Kuvauspäivä kuitenkin on lopuillaan, mikä tarkoittaa, että Bolt pääsee tulevia taistoja asuntovaunuunsa odottelemaan. Pennyn tie vie lehtikuvausten kautta vapaa-ajan viettoon. Aivan yksin ei Bolt joudu iltaansa pois lusimaan, sillä kattoikkunan kautta kissakaksikko tahtoo toista hieman kiusia. Vähän se käy sääliksikin, kun Bolt joutuu olemaan ympäri vuorokauden pahisvalppaudessa. Tiedä milloin Calico tai joku muu ilkimys päättää hyökätä, mutta kissat vain sankaria pilkkailevat.



Arki jatkuu ja sankaritöiden tekijöille on kameroiden edessä tarvetta. Sarjan uudistusten takia jakso päätetään lopettaa jännittävämmin. Pahaan vaaranpaikkaan poikkaistut kuvaukset aiheuttavat ylimääräistä stressiä Boltille. Miten sitä voisi asuntovaunussa odotella rauhallisena, kun Penny on kätyrien kynsissä? Eihän sitä voikaan, joten Bolt karkaa studiolle säntäilemään ystäväänsä etsien. Nämä jolkottelut eivät ongelmitta suju ja siitä seuraa sellaista pikkupulmaa, että kenenkään tietämättä koiratähti postitetaan Los Angelesista New Yorkiin. Hieman siis riittää mietittävää. Tuhansia kilometrejä olisi kuljettavana ja lisäksi vuosia studion suojissa viettänyt Bolt tuupataan tuosta vain yllättäen todelliseen maailmaan. Jos joku veikkailee, että pulma ja toinenkin on tiedossa, niin eipä se kovin pahasti pieleen mene.

Hetkeä myöhemmin hätääntynyt ja hämmentynyt haukkuja juoksentelee kaupunkiympäristössä edelleen Pennyä etsiskellen. Ahtailla kaduilla autojen ja ihmisten joukossa on varsin vaarallista omata yhdistelmä pienen koiran haavoittuvuuden ymmärtämättömyyttä ja keksittyihin supervoimiin luottamista. Huonostihan siinä on hurjissa tilanteissa käydä, kun eivät näiden katujen tapahtumat taivu käsikirjoittajien tahtoon. Missä lie Calico kätyreineen, sitä ei tunnu kukaan tietävän. Vastaan sattuva puluparvi jekuttaa Boltin Missu-kissaa kovistelemaan. Tämä tietysti on täysin ymmärtämätön siitä, mitä Bolt oikein tahtoo, mutta viime hetkillä keksii, että koiran pitäisi päästä mantereen halki. Missu selvittää Boltille, että mistä ja minne, mutta toinenpa ei siihen tyydy, vaan vaatii Missun mukaansa matkalle. Kukapa sitä luottaisi epäilyttävään kissakätyriin...murr, murr! Muuttoauton kyydissä tämä useiden päivien taival lähtee liikkeelle, mutta toisaalla ollaan jo hyvää vauhtia etsimässä uutta koiratähteä tilalle. Miten käy tähteyden ja ennen kaikkea, löytääköhän Bolt enää takaisin Pennyn luo?



Ensiminuuttien vyöryttelyt tahtovat katsojaa säikäytellä (/innostella) ryminällään, mutta tämän silmäparin takaa pohdittuna on ihan hyvä juttu, että näyttävimmät supersankaroinnit hoidetaan pitkälti ensimmäisellä kolmanneksella. Hiukkasen siinä jo ehtii huolestumaan, että onkohan luvassa jokin samantapainen toimintatykittely ja vitsikirmaus kuin vaikkapa Chicken Little. Kyllähän sellaistakin katselee, mutta järkeä ja tunnetta vailla tapahtuva vauhtiviihdyttely ja -kiihdyttely ei edelleenkään ole mikään ensisijainen toivomus Disney-klassikkojen suhteen. Siksipä siis arkiset käänteet, jotka vievät poluille, joita kuljettaessa hiukkasen ystävyyden, luottamuksen sekä perheen merkitystä pohditaan, otetaan erittäin mielellään vastaan. Sanoisinpa jopa, että Bolt on varsin iloinen yllätys tässä suhteessa.

Toimintaa toki riittää ja väittäisinpä, että se on huumorin ja kaveerauksen kanssa ihan hyvässä tasapainossa. Elokuvan näyttävimmän jakson heittäminen heti alkuun voi helposti merkitä pienoista loppulässähdystä, mutta eihän tässä niin käy onneksi. Ensimmäinen kymmenminuuttinen on pitkälti tauotonta vauhdittelua Boltin adoptoinnista eteenpäin. Perässä pyyhältää taisteluhelikoptereita, moottoripyöriä ja näitä ohjastelevia häikäilemättömiä hyypiöitä. Sähkönäppinen kätyriarmeija tietysti vannoo keljujen konstien nimeen ja pakenijoilla tekemistä riittää. Jos toivomuslistalta sattuu löytymään räjähdyksiä, romutusta, kaahausta ja kamppailua, niin avausjakso kyllä osaavasti niitä toimittelee.



Jos laittaisi vaikkapa suuren alku- ja loppunumeron vierekkäin vertailtavaksi, niin näyttävyydessä ensimmäinen veisi voiton varsin selvästi. Lopussa yliluonnollisten ihmekykyjen olemattomuus on jo hyväksyttyä todellisuutta, mutta nähdäänpä kuitenkin, että ihan tavallinen koirakin ilman supersankarin voimia ja haukkuja on kykeneväinen suurempiin saavutuksiin. Se mikä menetetään loppupuolella räiskeessä, voitetaan moninkertaisesti takaisin lämpöisenä tuntemuksena jossakin rintakehän sisuksissa. Muutenkin elokuvan jälkimmäisen puoliskon vauhdikkaampi meno painottelee samoihin suuntiin kallellaan olevia teemoja. Välillä kuitenkin vaikuttaa selvästi siltä, että tekijöillä houkutus on ollut kova heittää suurempaa vaihdetta kehiin. Näistä vihjailee vaikkapa uskalias loikka kiitävään junaan. Missu tuumailee, että nyt on operaation sekopäisyysaste nousemassa hälyttävän korkealle, mutta mukaan on pakko hypätä. Myöhemminkin saadaan hävitystä ja kauhistusta aikaan, eli kenenkään ei tarvitse pelätä, että posahdukset päättyisivät samalla kuin Boltin ura superkoirana.


Tämä ura töksähtäenkin päätöksensä saa ja sitten riittääkin opeteltavaa siitä, miten saa itsensä todelliseen maailmaan soviteltua. Supervoimat tosiaan toimivat hiukkasen heikosti ilman tehosteryhmän avustusta. Pitkään Bolt yrittää kieltää oman haavoittuvuutensa ja kehittelee ajatuksen, että kuin kryptoniitti Teräsmieheltä kyvyt riistää, niin saman tekee sankarikoiralle pehmustemateriaali. Tämän selityksen kantavuus ei erityisen pitkä ole ja niin sitä pitää vain hyväksyä, että studioiden ulkopuolella aivan toisenlaiset haasteet odottelevat. Esimerkiksi armottomasti meuhkaavan nälkäisen vatsan murinaa ei pelkällä superhaukulla rauhoitella. Siinä missä fyysistä matkaa riittää kuljettavaksi tuhansia kilometrejä kotia kohti painellessa, niin sisäinen muutos lienee yhtä haastava homma. Sen verran mielekkäästi kumpaistakin tutkaillaan, että tästä koirasta helposti tykkäilee.

Boltin supervoimien olemattomuuden ongelmallisuus tulee esille poistettujen kohtausten osastoa vilkaistaessa. Levylle on laitettu pari luonnosmaista pätkää, jotka molemmat ovat vaihtoehtoisia versioita sille, miten Boltille asioiden tila selviää. Ohjaajakaksikko selittelee, että aluksi tätä paljastusta yritettiin venyttää Boltin kannalta kauemmas. Ensimmäinen kohtaus esitteleekin jakson, jossa voimien rajallisuus tulee Boltin tietoisuuteen vasta Las Vegasissa. Siellä Bolt joutuu kahden kovan kujakoiran pahoinpitelemäksi. Voisi sanoa, että todellisuus puraisee kovin kivuliaasti ja höykytyksestä jää haavoja nuoltavaksi. Kohtaus ei ole levyllä viimeistellyssä muodossa, mutta siitä saa kuitenkin sellaisen käsityksen, että se olisi helposti ollut elokuvan sävyyn turhankin tyly ja synkeä. Toisessa poistetussa jaksossa Raivo saa kylmää koskikyytiä ja Bolt tuumaa, että kaverin noukkiminen vesimassojen kynsistä on sankarikoiralle helppoa hommaa. Hetkeä myöhemmin virran vietävänä kamppaileekin kaksi ja jää Missun tehtäväksi pelastaa ystävät. Näistä kahdesta jaksosta jälkimmäinen sopisi minusta paremmin elokuvaan, jos valita pitäisi.



Vastahakoinen matkakumppani Missu taas osaa olla paikoin kärttyinen ja kyyniseen suuntaan sanailuissaan kallistuva. Kisusen menneisyydestä löytyy jonkinlaista kaltoinkohtelua, mikä selittänee sen, että Missukin joutuu syvempää kaivelemaan ennen kuin uskaltaa muihin kunnolla luottaa. Jossakin pinnan alla taitaa silti edelleen elellä usko parempaan maailmaan, sillä eihän Missu mikään lopullisesti ankeutunut koditon ole. Kirjaimellisesti kynnettömän kissan ja tavallisen koiran arjesta enemmänkin vieraantuneen Boltin hiljalleen heräilevä ystävyys on ihan mukavaa seurailtavaa. Ihan kahdestaan näitä kilometrejä ei talsita, vaan vapaaehtoisena mukaan ilmoittautuu Raivo-hamsteri. Boltia hän suuresti ihailee ja tahtoo liittyä jäljittäjäjoukkoon. Jospa vaikka sankaritekoja riittäisi juoksukuplassa viihtyvälle pienemmällekin epelille. Riittäähän niitä siinä määrin, että uskaltaa todeta pikkukaverin mielenlaadun vastaavan nimeään. Välillä pitää palavasti paasailla Boltiin lisää puhtia, välillä taas kuolaisen niljakas vauhtipallohamsteri ottaa asiat hoidettavakseen henkilökohtaisesti. Päähahmoista Raivo on eniten sinne huumoriosastoon kallellaan, mutta enpä menisi häntäkään miksikään yhdentekeväksi koheltavaksi vitsiautomaatiksi luokittelemaan.

Sitäkään ei sovi unohtaa, että kaukana kotona odottelee sureva Penny, joka ei kuitenkaan tahdo luovuttaa rakkaan koirakaverinsa suhteen. Sarjan tuotantoporras esittelee itsensä varsin tunteettomina kehotellessaan toista jatkamaan entiseen malliin. Ja onhan se nyt ihme, kun ei ystävän menettämisestä aiheutuneen murheen lohdutteluun riitäkään vierailu keskusteluohjelmassa... Näitä hahmoja muistellessa voinee todeta, että ihan hyvä porukka tässä elokuvassa on kasassa tai välillä toki vähemmän kasassa. Tietyt teemat ja käänteet muistuttelevat vähän aikaa sitten katsellusta elokuvasta 101 Dalmatians II: Patch's London Adventure, jossa myös television sankarikoira pääsee koettelemaan kykyjään todellisen maailman haasteita vastaan ja juttuja muitakin samansuuntaisia ilmenee. No, Bolt kuitenkin saa aineksistaan aikaan viihdyttävämmän ja selvästi koskettavammankin kokonaisuuden.



Positiivisten yllätysten listalle yltää se seikka, ettei animaatio ainakaan huonolla tavalla silmiin pääse pistelemään. Melko rajoittunut olen edelleen näiden kolmiulotteisempien juttujen suhteen, mutta kehitys kehittyy ja hyvä niin. Matka rannikolta rannikolle tarjoaa hyvän tilaisuuden esitellä näkymää monenlaista. Vähäsen pääsee harmittamaankin, että suuri osa tästä reissaamisesta tiivistetään pariin minuuttiin. Ehkä sinne sekaan olisi sopinut hieman enemmänkin kuvaa vaihtuvista maisemista. Jos katselee levyltä seitsemän minuutin pätkän Creating the World of Bolt, niin saa käsityksen, että näihin seikkoihin enemmänkin panostettiin, sillä laitettiin matkaan kuvaajaporukka, joka kierteli parin tuhannen kilometrin verran taltioimassa tavoiteltavia näkymiä. Dokumentissa mainitaan myös, että taustoihin yritettiin saada aitoutta ja kauneuttakin. Eipä ainakaan tee mieli huudella, että näissä tavoitteissa olisi epäonnistuttu.

Lisukevalikoimasta löytyy myös viisiminuuttinen, jossa esitellään vähäsen ohjaajakaksikkoa Byron Howard ja Chris Williams. Bolt on kumpaisellekin ensimmäinen ohjaus pitkien animaatioiden luokassa. Mainitaanpa kuitenkin, että kummaltakin löytyy aiempaakin Disney-taustaa, kuten odottaa sopii. Mikään helppo heittäytyminen uusiin hommiin Bolt ei ollut, vaan opeteltavaa oli ja vieläpä tavallista tiukempi aikataulukin. Eräänlaiseksi stressileluksi studiolle hankittiin puhallettava jättikokoinen juoksupallo, jossa halukkaat pääsivät näkemään maailmaa Raivon vinkkelistä. Pätkän loppupuolella pohditaan niinkin merkityksellistä seikkaa kuin animaattoreiden keskuudessa heräillyttä partavillitystä. Niinpä väittäisinkin, ettei tämä kooste tiukalla asiapitoisuudellaan juhlistele. Ilmeisesti kummankin panosta arvostettiin ja molemmille on sittemminkin ohjaushommia Disney-klassikkojen parista löytynyt. Howardin ansiolistalle on myöhemmin kirjautunut Tangled, joka kyllä tulee katseltua. Lisäksi hänellä on tällä hetkellä tuotannossa tuleva klassikko Zootopia. Williamsin uusin ohjaus on viime vuonna ilmestynyt ja kovastikin kehuttu Big Hero 6. Mikään ihme ei olisi, että kumpikin herroista tulevaisuudessakin Disneyn ystäville laatuviihdettä tuottelisi.



Ääninäyttelijöiden urakoinnille omistetaan kymmenminuuttinen kooste. Boltin osan hoitava John Travolta ei välttämättä animaatioeläinten äänenä ole tunnetuimpia töitään tehnyt, mutta kertoileepa kuitenkin, että uran alkupuolella tuli mainoksissa tehtyä samansuuntaista hommaa. Missynä esiintyvä Susie Essman taas vähän oudoksuu tällaista näyttelyä, sillä paljon oli olevinaan yhteisiä kohtauksia, mutta lähinnä yksinään omat osuutensa tallenteli. Pitkäaikaisesta televisiosarjastaan Inside the Actors Studio tunnettu James Lipton vierailee ohjaajan äänenä, mikä sinänsä sopii ihan hyvin. Harvakseltaan näyttelijänä muissa projekteissa esiintyvä Lipton ilmeiden perusteella on ottanut tämän tilaisuuden sopivasti kieli poskessa. Äänirooleihin liittyen IMDB:n puolella mainitaan, että Chloë Grace Moretzin piti höpötellä Pennyn osa aluksi kokonaan ja hän ehtikin kaikki nauhoitukset tekemään. Jostakin syystä juttua muuteltiin siten, että Moretzin rooli kutistui elokuvan alkupuolen nuoren Pennyn sanoihin, kun taas suurimman osan esittää Miley Cyrus. Miley osallistui myös musiikin tekemiseen ja levyltäkin löytyy hänen ja Travoltan yhteinen musiikkivideo kappaleelle I Thought I Lost You.

Bonusten joukosta pitää mainita vielä ihan kiva lisä, eli lyhytelokuva Super Rhino. Kestoa sillä ei ole kuin nelisen minuuttia, mutta vauhtia ja vaaraa kyllä riittää. Bolt ja Penny ovat jääneet pahaan pinteeseen Calicon mahtavaan linnoitukseen. Ennen kuin hukka perii, niin pelastusreissulle lähtee tehostettu Raivo. Pennyn isän ystävällisellä avustuksella hamsterimme saa mielenlaatuaan vastaavia superkykyjä ja sittenhän alkaakin romua syntymään, kun ilmassa viilettää ohjusta, luotia ja vaikka mitä muutakin. Kyllähän tämä kannattaa levyltä painella pyörähtelemään, etenkin jos jää olo, että näyttävää hävitystä olisi voinut olla enemmänkin.


Kaikkineen Bolt ylittää odotukset sen verran reippaasti, ettei jää rima edes värisemään. Montaa sellaista seikkaa ei tule mieleen, joista haluaisi enemmän valitella. Musiikkipuoli lähimpänä taitaa olla, sillä matkalaulelun lisäksi ei muistiin taltioidu mitään erityistä ihanuutta korville. Määrällisestikin tässä suhteessa tarjonta on jokseenkin niukkaa. Muuten elokuva ilahduttelee tasaiseen tahtiin matkan edetessä. Toimintaakin tosiaan löytyy, mutta aikaa ilmenee myös itsensä etsiskelylle ja uusien kumppanuuksien muotoutumiselle. Missu kärsivällisesti opastelee uudelle ystävälleen, ettei elelyn tarvitse mitään päättymätöntä pahisjahtia olla, vaan peruskoiran arki-ihanuuksistakin saattaa löytyä lukuisia mukavuuksia, jotka helposti vääntävät suuta hymyyn. Sehän katsomossa viehättelee ja samoin tekee ajoissa rauhoitteleva lopetuskin, jossa päästään vielä varsin lämpöisiin tunnelmiin. Söpöstelevimpiin Disney-tuotoksiin en menisi elokuvaa listailemaan, mutta sepä ei tosiaan tarkoita, etteikö hyvää herkistelyäkin siellä ja täällä esiintyisi. Vaikkei Bolt nähtyjen Disney-klassikkojen joukossa terävimpään kärkeen nousekaan, niin saahan sitä silti maltillisesti hehkutella. Heräteostoksena hankittu elokuva ansaitsee helposti paikkansa ainakin tämän katsojan elokuvahyllyn Disney-osastolla.



Bolt (2008) (IMDB)

8 kommenttia:

  1. Vähän samat fiilikset täällä. Ei nouse suosikkeihin, mutta ei inhokkeihinkaan kuten Pikku Kananen. ;) Keskikastia, hyvä leffa. Tykkäsin kyllä muuten, mutta itseäni myös häiritsi se alun mieletön rymistely. No, onneksi koko elokuva ei sitä ollut.
    Boltia enemmän diggasin Missusta. :) Kissat nyt vaan ovat lähellä sydäntäni. Eikä Raivokaan raivostuttava ollut, vaan ihan kiva "pikku" hamsteri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä alussa toki menoa ja meininkiä, muttei enempiä häiritse. Oikeastaan varsin näyttävä aloitus ja noin toimintajaksona paljon nautittavampi kuin mitä vaikka niillä Kanasen seikkailuilla on tarjottavanaan.

      Mitä Disney-inhokkeihin tulee, niin taisinpa (valitettavasti) löytää uuden sellaisen, mutta ehkäpä siitä myöhemmin hiukan lisää... :D

      Poista
    2. Jään mielenkiinnolla odottamaan, että mikähän se on.... ;)

      Poista
    3. Sunnuntai-iltapäivän tilittelyjä tuli harrasteltua. :D Toivottavasti The Wild jääkin oman Disney-taipaleen pohjakosketukseksi...

      Poista
    4. No joo, ei tuo Aivan villit sinne Disneyn kärkikastiin nouse, mutta minusta Kananen ol huonompi.

      Poista
  2. Nyt luin arvostelusi Boltista, ja hyvin samoilla linjoillahan me taidetaan elokuvan suhteen mennä: tykkäsimme molemmat. :) Minunkin mielestäni elokuvaan on laitettu juuri sopivassa suhteessa rymistelyä, herkkyyttä, hauskuutta ja vakavuutta. Ainoa asia, mistä miinusta tulee on minullekin musiikki, mikä ei päätähuimaavan hienoa ole (kuten useimmissa Disney-klassikoissa). Oikein saa katsoja nauttia tätä elokuvaa katsoessa. :)

    Tätä kommenttia kirjoittaessa tuli jostakin syystä mieleen, että oletkohan tehnyt arvostelua Viidakkokirjasta, ja sitä ei näyttäisi blogissasi olevan...? Suosittelen katsomaan kyseisen elokuvan lämpimästä. En tiedä, mistä Viidakkokirja nyt mieleeni pompsahti, eikä se mielestäni ole paras klassikko, mutta on se parempi kuin Bolt. Ehkä leffa tuli mieleen musiikista, sillä Viidakkokirjassa on ihanan jammaileva musiikki! Että tällainen asia tuli mieleen nyt sitten tässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Viidakkokirja oli listattu listaasi Disney-klassikoista, jotka aiot katsoa, eli turhaan (?) elokuvaa mainostin. Mutta nyt tiedän, mistä se mieleeni tuli: olen nyt lukemassa Rudyard Kiplingin alkuperäisteosta viidakon seikkailuista. Sieltähän se mieleen pompsahti! :)

      Poista
    2. Oli tosiaan oikein mukava yllätys, miten hyvin Bolt vei mukanaan. Lämpöistä henkeäkin oli siinä määrin saatu luotua, että mielellään sen pariin palailee.

      Viidakkokirja ja jatko-osakin on valmiiksi osteltuna oikeaa hetkeä odottelemassa. :) Varmasti tulee niistäkin jotakin höpöteltyä. Minun on tehnyt mieli hankkia se Disneyn näytelty vuonna 1994 valmistunut versio. Joskus aikoinaan tuli vähän puolittain silmäillen sitä seurailtua. Disney on kai tuottamassa uuttakin elokuvaversiota, joka luultavasti ensi vuonna ilmestynee...

      Poista