keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Come Dance with Me (Tanssitko kanssani?)

Kesäiltojen hömpötyksistä pitäisi taas pikkuisen puhella, koska siihen osastoon elokuvailtamani taas pääsi kallistumaan. Toukokuussahan pariinkin otteeseen Brigitte Bardot käväisi kotikatsomossa ilahduttamassa, vaikkakaan kumpikaan kyseisistä kommelluksista ei viihde-elämyksenäkään edes napakympin lähistölle osunut, vaan sekä lännenkomedia Frenchie King että romanttisempaa vivahdetta ja kujeilua sisältävä Naughty Girl ovat menettelevää huvittelua etenkin hiukkasen väsyneeseen olotilaan. Come Dance with Me lienee lähempänä jälkimmäistä noin sävyiltään sekä teemoiltaan ja muitakin yhtäläisyyksiä löytyy, sillä Naughty Girl tosiaan on Michel Boisrondin debyyttiohjaus, jonka jälkeen yhteistyö Bardotin kanssa jatkui useammassa elokuvassa, ja jos laskuni eivät täysin metsään mene, niin Come Dance with Me on järjestyksessään kolmas niistä, eli välistä jää (valitettavasti) uupumaan vuoden 1957 La Parisienne. Kenties siitäkin vielä joskus tulee kirjoiteltua, mutta kyseistä teosta ei toistaiseksi omista hyllyistä löydy. Siinä missä kaksikon ensimmäisessä yhteisessä elokuvassa taustalla oli kuvio liittyen väärennettyjen dollareiden mysteerin selvittelyyn, niin kolmisen vuotta uudemmassa tarinassa taas pitäisi paljastaa koukerot hämärien murhasyytteiden takaa. Ehkäpä siinä sivussa ehditään hiukan tanssahtelemaan ja ihastumaankin...?

Tanssilattiat eivät ihan ajankohtaisin määränpää heti alkuun ole, vaan Virginiella (Brigitte Bardot) on aivan toisenlaista asiaa, kun puhelimeen tarttuu, mikä tarkoittaa että hyvässä vauhdissa oleva uhkapelitouhu toisaalla keskeytyy tilapäisesti. Virginie yrittää saada tohtorin hetkiseksi pudottamaan pokerikäden ja poistumaan korttiringin otteesta, sillä Albert-isä (Noël Roquevert) on kovissa tuskissa hammassäryn takia. Hervé (Henri Vidal) suostuu hetken suostuttelun jälkeen ymmärtämään, että kiireellisestä potilaasta on kyse ja antaa luvan tulla käväisemään, vaikka on jo myöhä ja tosiaan hiukkasen viihdyttävämpää harrastettakin herralla menossa. Voitokkaat värisarjat pitää siis toviksi unohtaa, kun isä ja tytär hetkeä myöhemmin oven taakse ilmestyvät. Isän istahtaessa hoitotuoliin, jutustelee Virginia lääkärille ja onnistuu tämän hammastietoudellaan hieman yllättämäänkin, mutta tällä potilaskäynnillä on lopulta pikkuisen merkityksellisempiäkin seuraamuksia.



Ensin pitää kuitenkin hoitaa kipupisteet pois päiväjärjestyksestä ja Albertin tapauksessa paras keino olisi nipsaista kipua ja jomotusta tuotteleva hammas irti, mutta potilas itse ei ajatuksesta innostu, vaan on sillä kannalla, että särkylääke saa riittää. Pitäähän sitä pikkuisen porata kuitenkin, ja tuskailujensa ohessa Albert on huomaavinaan, että taitaapi tohtorilla olla kiinnostusta tyttäreen, joten hän huomauttaa, että Virginie on jo kihlautunut ja menossa naimisiin. Aivan niin kepeällä varoituksella Hervé ei ole luovuttamassa, vaan hetkeä myöhemmin tilittelee kaverilleen, että tämän lyhyehkön tapaamisen perusteella hän on kohdannut elämänsä naisen. Albert saa siis muutakin kiroiltavaa kuin vain hammaskurimuksen manaillessaan, miten tämä puoskari on varmaan sala-alkoholisti, joka kaiken muun lisäksi näyttää vielä härkävankkurien ajajalta. Tuttavuutta ei ainakaan alkumetreillä voi kovin lämpöiseksi luonnehtia, mutta niinpä vain Virginiella on samansuuntaisia tuntemuksia Hervén kanssa.

Myöhäisillan yllättävä hammassärky johtaakin siihen, ettei Virginien alkuperäistä kihlattua edes kuvissa vilauteta, vaan Hervéhän sieltä neidon kanssa kirkosta astelee ja pari ikionnelliselta vaikuttaa, eikä Albert pysty pettymystään peittelemään, vaan murjottaa avoimesti tyttären ailahtelevaisen sydämen takia. Kurjaksi vävyksi hän nuoren miehen jo ennakkoon tietää, vaikka pakolliset onnittelut pitää tietysti lausahtaa. Avioelämä ei kuitenkaan yhtä iloa ja riemua ole, vaan voipa se välillä vähäsen kinastelevaiseksi ja räyhääväiseksikin lipsahdella. Kaksikko on aloittanut myös ammatillisen yhteistyön Virginien toimiessa hammashoitajana. Näkemykset menevät hiukkasen ristiin ja siitä lähdetään myrskyä nostattelemaan. Hetkeä myöhemmin Virginie jo laukkujaan pakkailee ja iltaa päättelee ainakin tilapäinen riitaisa ero. Ensimmäisissä kohtauksissa ei ainakaan hirmuisesti minuutteja haaskailla turhaan aikailuun, koska täydestä tuntemattomuudesta ollaan jo kirkon kautta käväisten ehditty riitaantumaan, eikä olla lähelläkään kolmannesta kestosta edetty.



Seuraavaksi tuore aviomies löydetään tilittelemästä tilannettaan baaritiskiin nojaillen, ja juttua kuulostelee eräs Anita (Dawn Addams), joka on sitä mieltä, että murheita voisi unohdella vaikkapa tanssilattialla pyörähtelemällä. Sattuupa hän sitä ihan ammatikseenkin opettavan ja omistaa tanssikoulun lähistöllä. Parin tanssituokio jää kuitenkin lyhyeksi, sillä Albert ilmaantuu samaan ravintolaan, eikä Hervé tahdo tulla tällä tavalla nähdyksi. Niinpä ohjelmassa on pikkuinen piilottelu ja pikainen poistuminen. Kadullakin joku tuntematon miekkonen vaikuttaa olevan kiinnostunut pimeään iltaan ajelevasta kaksikosta. Aivan niin nopsaan ei olla päivää päättelemässä, vaan Anita ehdottelee iltanapsua, mikä toki Hervélle maistuu. Niitä kulautellaan kovin lähekkäin sohvalla ja aiemmin nähty salaperäinen tyyppikin livahtaa sisään asuntoon.

Anitalla on vähän muutakin mielessä kuin vain virkistävällä juomalla kuivaa kurkkua helliä ja Hervékin innostuu, sillä pian miekkosen pää onkin jo aivan sopimattomilla seuduilla seikkailemassa. Erityisen spontaani tämä viekoittelu ei ole, vaan juttu on ennalta sovittu ja järjestetty. Kolmannen pyörän tarkoitus onkin napsia Hervéstä muutama kiusallinen ja varsin hankalasti selitettävä valokuva. Kolme kuukautta naimisissa ollut tohtori kuitenkin lopettaa lemmenleikin lyhyeen päättäen, että saapi riittää ja on aika talsia kotiin ennen pahempia hairahduksia. Anita ei niinkään ole vastustamassa iltavieraan hipsaisemista kotimatkalle, vaan menee kaveriltaan kyselemään kuvien onnistumisesta. Ilmeisesti haluttua tavaraa on saatu filmille ja voidaan siirtyä suunnitelman seuraavaan askelmaan.



Hervé ei tietenkään ole varsinainen pääkohde, vaan Anitan ja kumppanin aikeena on kiristää tätä kautta tiensä varakkaan appiukon huomattavaa omaisuutta kahmimaan. Harharetkiltään palanneen miehen paneutuessa yöpuuhiin, hipsii myös Virginie hissukseen kotiin, ja Hervé tietysti kovasti tiedustelee, että missä on tullut luuhattua ja ennen kaikkea kenen kanssa. Uteluihin ei mitään erityisen yksityiskohtaista selvitystä ole luvassa, vaan viihteellä on viihdytty ja sillä selvä. Jotakin hyvääkin sentään saadaan ennen unia aikaan, koska ainakin väliaikainen sopu syntyy ja samalle vastaanotolle jälleen mahdutaan. Ilo ei jää pitkäaikaiseksi, koska jo seuraavana päivänä Anita ilmoittamatta ilmaantuu Hervéa moikkaamaan tuoden toki tullessaan varsin mielenkiintoisen valokuvanipun. Siinä onkin mukava alku pirulliselle kiristyskuviolle. Homman henki alkaa olla Hervéllekin selvä, ja maksupuuhien yksityiskohdista pitäisi mennä sopimaan tanssikoululle. Hervé ei tahdo vaatimuksiin taipua ja kimpaantuu. Toisen tapaamisen yhteydessä Anita löytyykin kuolleena ja kiristetty mies on tietysti epäiltyjen joukossa, kunhan tutkimuksissa päästään vauhtiin. Pikkuisen olisi siis sotkuja setvittäväksi, ettei tarvitse lähteä lusimaan murhatuomiota...

Aiemmin katseltu Nauhgty Girl tosiaan melko pitkälti unohteli taustalle väärennyskoukeroiden yksityiskohdat, mikä minusta oli ihan oikea ratkaisu, koska on vaikea kuvitella, että siinä yhteydessä niiden perinpohjaisesta ruotimisesta olisi kaksistakaan viihdelisää lohjennut, vaan luulisin, että panostus pöhkömpään pelleilyyn oli siinä tapauksessa parempi polku tallusteltavaksi. Come Dance with Me kuitenkin nostaa kavalan henkirikoksen tarkempaan ihmettelyyn. Kyseessä kuitenkin on ensisijaisesti komedia, eikä ole syytäkään yrittää mitään vuosisadan murhamysteeriä väännellä siitä kasaan. Toistuvat sekaannukset ja sekoilut saattelevat huumoria enemmän sanailupainotteisten väärinkäsitysten suuntaan, eli jos kaipailee kommellusrikkaampaa elokuvaelämystä, niin tuo toinen mainittu teos ja toki moni muukin osuu paremmin kohdilleen. Sepä ei tietenkään tarkoita, etteikö tanssikoulun kulisseissa saataisi sähellystä aikaan.



Katsojalle Hervéa ei esitellä kovinkaan vahvana vaihtoehtona, mitä tappotyön tekijään tulee, mutta Virginiellä kuitenkin on epäilyksiä miehensä suhteen ainakin aluksi, koska revolveri kädessä ei taida mikään tuikitavallisin tapa salamyhkäisten tanssituntien harrasteluun olla. Lisäksi Albert-isä tahtoo kuiskutella, ettei vävyllä ole aivan puhdas omatunto, vaikkakin siinä taidetaan enemmän uskollisuuteen viitata. Niin tai näin, voi ainakin väittää, että Hervéllä on pulma ja toinenkin ratkottavana, ja mieluusti ennen kuin ahkerasti koululla pyörivät poliisit päätyvät hänet nappaamaan talteen. Hänet on kuitenkin nähty kiihtyneessä tilassa viimeisenä Anitan seurassa, eikä kenenkään muun havaittu kulkevan Anitan huoneeseen. Lisäksi hänellä olisi sopiva motiivikin laittaa tyly päätös Anitan kiristysyritykselle.

Toisaalta niitä potentiaalisia tappajia kyllä löytyy ihan koulun henkilökunnastakin, ja yhtenä joukkoon kuuluu Anitan aviomies, jonka kyyneleet vaikuttavat vähemmän aidoilta ja väkisin väännetyiltä. Lisäksi heppu ei tahdo mitään suruaikoja viettää, vaan liiketoiminnan pitää jatkua ja kovin riehakkaassa hengessä hän tuntejaan pitää, vaikka vaimo onkin väkivaltaisesti tapettu, eikä surunmurtama todellakaan ole ensimmäinen mieleen tuleva sana herran pyörähtelyjä katsellessa. Aviomies ei ole ainoa epäilyttävä tapaus, vaan osa muista opettajistakin oli hieman tulehtuneissa väleissä Anitaan, eikä paikan ilmapiiri muutenkaan erityisen miellyttävältä vaikuta. Jotta soppaa sotkemaan saataisiin vielä amatöörisalapoliisipuuhastelua, niin Virginie pestautuu paikan opettajajoukkoon tilapäisenä korvaajana Anitalle, jotta voisi paremmin nurkissa nuuskia ja salaisuuksia penkoa. Johtolangat vain tuntuvat vievän välillä kovin tuloksettomiin suuntiin ja paikoin taas vallan erikoisiin paikkoihin. Hyvähän se on seikkaperäisesti selvitellä, vaikkakin poliisin työtä siinä sivussa hiukkasen häiriköisi ja samalla epäiltyjen lista venähtelisi.



Mitään erityisen ikimuistoista ei saada aikaan, vaan lähinnä tyhjänpäiväistä hömppää kuten odottaa sopii. Viimeksi katselemani Naughty Girl on tässä vaiheessa luontevin vertailukohta, ja minusta se onkin kuviltaan näyttävämpi sekä hiukkasen huvittavampi ja hullunkurisempi, mutta myös hölmömpi. Suurpiirteisemmin laatuluokiteltuna molemmat tipahtavat samaan sarjaan edustaen keskitasoista huttua ja vähän vaisuhkoiksi jäävät räväytysten suhteen. Kumpikaan näistä ei ole omasta mielestä niitä elokuvia, jotka ovat Bardotin uskaliasta mainetta olleet voimakkaimmin muokkaamassa, vaan siinäkin mielessä vähäsen laimeista esityksistä on kyse. Etenkin tämä uudempi tanssikoulumysteeri on Bardotin kuumottelevampien kohtausten suhteen kaikkiaan kohtalaisen kuiva. Niin, kyllähän sitä tanssahdellaan ja eräskin käsipari innostuu harhailemaan kyseenalaisesti, mutta melkoisen kilttiä ja kevyttä kiusoittelu läpi elokuvan on.

Katselun jälkeen lueskelin elokuvan Wikipedia-sivulta, että Bardotin palkkavaatimukset hyppäsivät huomattavasti ylöspäin verrattuna aiempiin roolitöihin. Summaksi mainitaan 200000 dollaria, mikä ei nykyisin enää kovin kova lukema maailmantähden palkkioksi olisi, mutta ilmestymisaikaan arvo oli täysin toinen. Bardotin reippaasti nousseet ehdot kera laskevien lipputulojen laittoivatkin usean aiemman elokuvan tuottajana toimineen Raoul Lévyn mietiskelemään yhteistyön jatkamisen mielekkyyttä ja ilmeisesti johtopäätöksenä olikin, ettei homma enää kannata samaan tapaan kuin aiemmin. Lévy ei siis ollut juuri tätä elokuvaa tekemässä, mutta ilmeisesti Come Dance with Me oli eräänlainen herättäjä. Wikipedia tarjoaa tälle tiedolle lähteeksi Joe Hyamsin kirjoittaman artikkelin Brigitte Bardot Washed Up, Says Man Who Made Her Star vuodelta 1961, joka ilmestyi silloin lehdessä The Tuscaloosa News.



"For three months I couldn't sleep, because instead of being the producer who helped to make the star, there comes the moment when you are the servant of the star you helped to create."

Googlen kautta näppärästi kyseinen juttu löytyikin, joten sen lukaisin myös. Mikään kovin yksityiskohtainen katsaus Lévyn ja Bardotin yhteistöihin se ei ole, vaan tuottaja lähinnä muutamien lukujen kautta havainnollistaa, mihin suuntaan tähden kasvava suosio lähti kuljettamaan pyyntöjä rahojen suhteen. Vuonna 1960 ilmestynyt The Truth sai toimia kaksikon päätepysäkkinä yhteisten elokuvien suhteen, sillä Lévy ei sanojensa mukaan ollut enää halukas jatkamaan Bardotin kanssa. Vuosissa mitattuna yhteinen taival ei kovin pitkäksi venähtänyt, sillä ensimmäinen elokuva oli vuoden 1957 ...And God Created Woman, josta tuottaja kertoo budjetin olleen 300000 dollaria, Bardotin palkkion 12000 dollaria ja lipputulojen 7000000 dollaria. Lévyn mukaan La Parisienne taas maksoi 450000 dollaria, Bardotin osuus oli noussut 25000 dollariin ja lipputulot jäivät kolmeen miljoonaan dollariin. Seuraavan vuoden Love Is My Profession kustansi jo 750000 dollaria ja Bardotille maksettiin 75000 dollaria, kun taas tuotto tippui edelleen ollen 2,5 miljoonaa dollaria. Come Dance with Me jatkoi samaista suuntausta budjetin noustessa miljoonaan ja tähden palkkion tosiaan 200000 dollariin lipputulojen tipahtaessa kahteen miljoonaan, mikä kai pieneksi katastrofiksi jo pääteltiin. Laskusuuntaan kääntynyt kysyntä lippuluukuilla ei kuitenkaan vaikuttanut Bardotin vaatimuksiin, vaan Lévy kertoo niiden nousseen puoleen miljoonaan, mikä laittoi hänet etsimään yhteistyötä muiden kanssa. Mitä tulee yleisön kiinnostuksen hiipumiseen, löysi Lévy tuolloin syytä lehdistöstä, joka oli alkanut penkoa enemmän tähtien yksityiselämää, ja tällainen lisääntynyt kirjoittelu olikin tuottajan tulkinnan mukaan eräs selitys mielenkiinnon kaikkoamiselle elokuvien suhteen. Kuten hän lehtijutun lopussa toteaakin:

"There is no longer mystery about Bardot. The public knows too many intimate things about her life. Every time you mention the private life publicly, you take away some vital part of the being. Brigitte sells newspapers and magazines, but she does not sell tickets at the box office. After someone has read the newspapers and magazines, what is there left of Bardot to learn about? As the publicity gets higher and higher, the box office receipts get lower and lower."

Näin katsojan näkökulmasta tahtoisin itse huikata väliin, että eiköhän elokuvien laadullakin lie jotakin tekemistä suosion hiipumisen kanssa, sillä vaikka miten pyörittelisi, niin eipä Come Dance with Me mikään mahdottoman riemukas ja riehakas viihdetykitys ole, jota ihmiset tulvisivat ihmettelemään. Sinänsä tämä 88-minuuttinen rikosta, komediaa ja pikkuisen rakkauttakin sekoitteleva tarina liikkuu ripeästi, etenkin alkupuolellaan, mutta näennäinen vauhti ei hirmuisesti pelasta, jos sattumukset eivät mieltä suuremmin kutkuttele tai kuumottele. Hiukan sellaisen puolihuolimattoman huitaisun tunnetta kokonaisuudesta huokuu. Pikkuisen paljastelua, Bardot vähän vaisusti laittamassa miespuolisten päitä pyörälle ja mukaan murhaajan selvittelyä sekaannuksineen ja sähellyksineen. Näistä aineksista voisi epäilemättä pikkuisen räväkämmänkin paketin kietaista kasaan. Elokuvailtaman lopettelun yhteyteen kaivelin hyllyjen kätköistä kohtalaisen tauon jälkeen hieman Bardotin musiikkiakin, joka herättelee sävyiltään samansuuntaisia ajatuksia. Onhan sekin pieninä annoksina ihan piristävää kuultavaa ja etenkin otollisessa olotilassa hyväntuulisuuttakin nostattelevaa laulelua, mutta eipä oikeastaan pintaa syvemmältä pääse liikuttamaan. Vastaavaksi harmittomaksi hassuttelupakkaukseksi elokuvakin on kai tarkoitettu ja tiettyyn pisteeseen saakka siinä onnistuukin. Reippaasti runsaammin hauskuuttavia kepeitä komedioita onkin sitten tullut nähtyä melkoisesti, eikä Come Dance with Me oikein mitään erityisen erinomaista esittele. Pitää kuitenkin muistaa, että kesäillan heppoista hupia tässä hakemassa oltiin, joten kauhean kovin käsin ei tee mieli lähteä elokuvaa raatelemaan. Rasittamaan tyyppien toikkarointi ei pääse muodostumaan, mutta huiputkin puuttuvat, eikä Bardotistakaan minun mielestäni kummoistakaan lisäarvoa ole, joten pikkukivojen tekeleiden keskisarjaan jämähdetään.



Come Dance with Me (1959) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti