Bellboy Donald (Aku Ankka hotellipoikana) / Donald's Garden (Akun puutarha)

Hiukkasen hiljaisen elokuvasyksyn taival vie avaruudesta ankkailuun, sillä voihan tähän harrastelutouhuun kenties tätä kautta yrittää kaivattua räväkkyyttä löytää ja tietysti toivotusti siinä sivussa runsaasti erinäisten sotkujen seurauksena kiehahtavista raivokohtauksista ammentavaa huumoria. Viimeksi Akun varhaisista lyhytelokuvista tuli rupateltua helmikuussa, jolloin aiheina olivat kokkailut ja vapaaehtoishommat. Samaisen tekstin yhteydessä laitoin The Chronological Donald Volume 1 -lyhytelokuvakokoelman 37 teosta oman mielen ja maun mukaiseen löyhään paremmuusjärjestykseen. Viimeinkin sain hyllyyni hommailtua jatkoa, eli seuraavan osan Akun varhaiseen saagaan, joka kattaa vuodet 1942-1946. Tuolloin maailmalla raivosi suuri sota ja kyllähän se varsin viihdyttävään tapaan ankkojen arkeenkin vyöryi. Eiköhän näistä päästä jossakin vaiheessa puhelemaan, mutta sepä riippunee siitäkin, miten pitkäksi projektiksi parin levyn koluaminen ja käsittely tällä kerralla lipsahtelee. Ensimmäisessä kattauksessa meni miltei neljä kuukautta, koska en viitsinyt ihan yhteen pötköön noita ahtaa. Käsittääkseni tässä toisessa paketissa lyhytelokuvia on pikkuisen vähemmän, mutta toisaalta eipä näistäkään ole aikomuksena mitään minimaratonia viritellä vauhtiin...

Bellboy Donald (Aku Ankka hotellipoikana)

Se suuri sota tosiaan raivoaa vielä suurten merten takana maissa kaukaisissa, mutta Akun pään sisällä olematon itsehillintä käy jatkuvaa sekä loputonta epätoivoista taistoaan ulkoisia ärsykkeitä vastaan ja niistä tunnelmista hotellikoitosta käynnistellään. Ankkasankarimme nimittäin saa kuulla kunniansa varsin tylyyn tyyliin lausahdettuna ja käsiksikin kehtaa mokoma komentelija käydä marmatuksiaan tehostaakseen. Tiivistetymmin ongelmana on se tunnettu taipumus tulistumiseen ja ellei luonnevika siitä korjaudu, niin potkut uhkaavat. Kyllähän se Akunkin ainakin hetkiseksi laittaa hiljaiseksi ja jatkossa pitäisikin napata itseään niskasta sekä omaksua asiallisempi ote asiakaspalveluun. Uutta tilaisuutta ei tarvitse hirmuisen pitkään vartoilla, sillä ovella odottelee parivaljakko uusia tulijoita, mutta Akun kannalta hivenen huonompi homma on, että kyseessä on tietty Pekka poikineen.

Kärsivällisyys laitetaankin tiukkaan testiin, eikä Aku näistä koitoksista yleensä läheskään puhtain paperein ole selvinnyt ennenkään, mikä toki plussaksi katsojan näkökulmasta kirjattakoon. Hymyhän siinä vähän väkisinkin vääntyy kasvoille, kun näyttääpi siltä, ettei päästä edes pihaa peremmälle ennen kuin kärhämä onkin jo orastavassa alussa. Kohteliaisuudet ja muut tarpeettomat käytöstavat ovatkin hyvää vauhtia viskautumassa romukoppaan, kun kaverukset ottavat kovemmat keinot käyttöön. Pekka ei tuttuun tyyliinsä suopein silmin suostu seurailemaan kömpelöä kompurointia, vaan vahingotkin maksetaan vähintään samalla mitalla takaisin ja tässä touhussa Akulta lähtee vaatetuksesta puolet pois. Erityisen lupaavasti tarkkaan valvottu uusi koeaika ei siis tahdo käynnistyä ja piina on vasta aluillaan, koska selkeästikin asiakkaat tahtovat hankaliksi heittäytyä...

Nautittavan tuokioisen laadun takeena on taas lista tuttuja nimiä, eli seitsenminuuttisen hotelliriehan ohjauksesta vastaa Jack King, kun taas hykerryttäviä kiukkukohtauksia ovat ideoineet Carl Barks sekä Jack Hannah. Ehkä poikkeuksena aiemman kokoelman parissa nähtyihin Akun ja Pekan yhteisiin kovakouraisiin vääntöihin verrattuna tässä tapauksessa alkunahistelun jälkeen Pekka itse poistuu kuvioista ja poika ottaa riiviön roolin itselleen, eikä aio päästää Aku-parkaa lainkaan helpolla, vaan toinen saa kestettäväkseen melkoista höykytystä ja riepotusta. Viimeistään hissihupailun päästessä vauhtiin, kaivautuu jostakin mielen hämäristä muistikätköistä esille ajatus, että taitaapa olla tämäkin jostakin varhaisesta lapsuudesta tuttu tekele. Ehkei Akun punoittava peräpää tai pompottelu hissin sisuksissa sinänsä mitään ikimuistoista animaatiokultaa ole, mutta onpahan vain taltioitunut omalla kohdalla johonkin tomuiseen holviin. Joka tapauksessa vähintään hiljaista hekottelua nämä kommellukset edelleen aikaiseksi saavat, eikä muutenkaan montaakaan aihetta valitteluille tule mieleen, vaan vauhdikkaasti sekä hassusti porhalletaan kolhusta toiseen koko pikkupätkän ajan.

Bellboy Donald (1942) (IMDB)

Donald's Garden (Akun puutarha)

Hotellihommat karkailivat varsin mallikelpoisesti puolimielisen raivoisan sekä väkivaltaisen revittelyn puolelle, kuten odottaa sopii, mutta mitenkäs puutarhurointi tuittupäiseltä ankkaystäväiseltä mahtaakaan sujua...? Joillekin kasvien parissa verkkaiseen tahtiin harrastelu on rauhallista ja palkitsevaakin puuhaa tarjoten sekä maukasta haukattavaa että mukavaa mielenrauhaa. No, ehkeivät aivan kaikki vipeltäjät tämän pallon päällä onnistu näiden positiivisten puolien saavuttamisessa, vaan ainahan räjähdysherkkiä erityistapauksia onneksi sekaan sopii. Aluksi kuitenkin näyttää siltä, että iloa ja onnea olisi tuloillaan, kun Aku laulellen toimiaan hoitaa ja vesimelonit näyttävät kovin pulskistuvan. Muutenkin satokauden antimet ovat runsaassa ja rehevässä kasvussa, mutta aina sitä jostakin tuntuu esteeksi ilmaantuvan sekalaista kiusaa sekä harmia...

Vastoinkäymisiä ei lähdettä kauempaa tarvitse pinkaista hakemaan, sillä kaivo ja kannu heittäytyvät hankaliksi kasteluaskareiden tökkiessä merkittävästi. Hetkistä myöhemmin vesi virtailee aivan vääriin paikkoihin ja ruudun toisella puolella voi todeta taas kerran, ettei se nyt kummoistakaan yllykettä vaadi, että verenkeitin napsahtaa päälle ja sitten mennäänkin vailla tolkkua itsehillinnän hennosta otteesta irtaantuneena. Vähän laimea otteluhan siitä tulisi, jos päävastuksena toimisi kelvoton kastelukannu, joten maan alta kaivellaan esille toisen viljelysmaita ahnain silmin vahtaileva myyrä, jolla tuntuisi riittävän sekä ruoka- että tappeluhalua. Eihän sitä tee mieli hyvästä saaliista ilman mittelöä luopua. Muiden vaikeuksien kanssa painiva puutarhuri ei heti havaitse viekasta varasta, joka pääseekin huomaamatta käymään omalupaisiin sadonkorjuutöihin. Ensin kutsuu herkullinen retiisirivi, mutta ilmeisesti sipulit ovat raakana tujumpaa tavaraa puraistavaksi. Ehkäpä makeat melonit palauttaisivat suuhun miellyttävämmät maut, mutta siinä vaiheessa alkaa Akulla olla hiukan vastaansanottavaa, eli eipä voi mitään, vaan taas on taiston aika.

Mitään totaalista sotaa ja hirmuista hävitystä ei tästä asetelmasta kiihdytellä käyntiin, vaan kaipa kaverusten kärhämöinti ennemmin menee pienimuotoisemman nahistelun karsinaan. Eipä ole kerta ensimmäinen ja tuskinpa viimeinenkään, kun Akun lupaavasti alkaneet toimet menevät pahemman kerran mönkään vallattoman vipeltäjän tullessa tielle. Kertailevasta kierrätyksestä en ala miinuspisteitä mahdottomasti merkkailemaan, mutta senpä sanon, että Donald's Garden noin yleisesti on kohtalaisen vaisu ja laimeakin tapaus, eikä saa kierroksiaan kovin kuumiksi, vaan lähinnä liikutaan rutiinimaisen kertaviihdykekärttyilyn luokassa. Kyllähän ne seitsemän minuuttia näinkin ihan kivuttomasti kuluvat, mutta onhan siinä välimatkaa niihin mestarillisempiin möykkäilyihin, joissa päreet roihahtavat kerralla lopullisesti ja riehutaan malttia vailla romppeet romuksi. Akun kamppailu hillitöntä hotkijaa vastaan taas summautuu menetteleväksi matsiksi.

Donald's Garden (1942) (IMDB)

Siispä siis sellainen parivaljakko vuodelta 1942 tähän väliin napattiin rähistelemään, eikä mitään erityisen tiukkaa taistoa synny, jos näiden paremmuutta lähtee miettimään, sillä Bellboy Donald melkoisen kevyesti voiton vie. Meno on siinä napakkaa, toiminnallista, hauskaa, eikä pääse edes yleisestä siloittelusta napisemaan. Viimeiseen seikkaan liittyen tämä tarina tarjoileekin hiukan kyseenalaistakin kovistelua loppupuolellaan, sillä Akun menettäessä hermonsa jälleen kerran, alkaa olla Pekan poikaparalla itku lähellä. Rajuistakin otteista voisi hyvinkin nykymaailmassa tulla sanottavaa, mutta tällaista tuhmurointia lapsille suunnatusta animaatioviihteestä siistivä herkistely ei ilmeisesti 1940-luvulla vielä ollut voimissaan. Akun naamastakin näkyy, että yläkertaan pääsee käskyttämään ja riekkumaan varsinainen raivopiru, eikä siinä vaiheessa jarrujen painelusta enää ole suurtakaan hyötyä ja potku-uhkakin on varsin laimea pelote. Puutarhurointipuuhissa ei tosiaan valitettavasti yhtä vinhaan vyörytykseen yllytä, mutta ihan kelvollista keppostelua kuitenkin vihannesmaallakin väännetään. Loppusanoiksi voisi tässä välissä huikata, että selvästikin puolivuotinen tauko Akun vauhdikkaista vaiheista on tehnyt hyvää ja kiukkuinen kohellus maistuu jälleen varsin makoisalta!