Tarina lähtee liikkeelle Chicagon yliopiston pihalta 1970-luvun loppupuolella. Silloin Harry (Billy Crystal) sekä Sally (Meg Ryan) tapaavat ensimmäisen kerran. Harry seurustelee Sallyn ystävän kanssa. On sovittu, että kun kumpikin on pitkällä matkalla kohti New Yorkia, niin laitetaan matkakulut ja ajelut puoliksi.
Tämä noin 18 tunnin ajelu ei lähde aivan parhaimmissa merkeissä käyntiin, vaan jutustelu on vähän töksähtelevää, kun kaksi varsin erilaista persoonaa yrittää saada toisistaan selkoa. Kyynisempää puolta edustava Harry ei paljoakaan jaksa sanojaan harkita, vaan suunnilleen heittelee kommenttejaan ilman turhaa varovaisuutta lähes tuntemattomalle matkakumppanilleen, mikä johtaakin muutamaan hersyvän herkulliseen hetkeen. No, perille päästään, ja samalla vaikuttaa siltä, että Harryn ja Sallyn lyhyt tuttavuus tulee samalla päätepisteeseensä.
Kuitenkin 1980-luvun alkupuolelle siirryttäessä kaksikko kohtaa uudelleen lentokentällä. Lopulta he päätyvät istumaan vierekkäisille penkeille. Viisi vuotta on kulunut, ja kummankin elämäntilanteet ovat muuttuneet. Nyt ei olla enää vähän yli 20-vuotiaita, vaan 30 alkaa kummallakin lähestymään. Edelleen vaikuttaa siltä, että erot näkemyksissä ovat varsin selkeitä. Tämäkin kohtaaminen jää lopulta kohtalaisen tyngäksi. Jälleen kumpikin lähtee omille teilleen.
Kolmannen aikahypyn jälkeen molemmat ovatkin jo vähän yli 30-vuotiaita, ja jälleen elämä on vienyt molempia suuntiinsa. Kummallakin on takana vähän aikaa sitten loppunut pidempi suhde. Välivaihe tuntuu ainakin pinnallisesti piinaavaan enemmän Harrya, eikä luopuminen ole kovin helppoa. Harryyn verrattuna Sally tuntuu ottavan oman eronsa kovin kevyesti.
Vaikuttaa siltä, että nyt kummallakin olisi aikaa ja tilausta uudelle ystävyydelle, joten he alkavat nähdä enemmän toisiaan, vaikka aiemmin Harry olikin sitä mieltä, ettei tällainen ystävyys oikein ole mahdollista miehen ja naisen välillä. Rakkautta kuitenkin etsitään pääosin muilta suunnilta, usein jokseenkin tuloksetta. Mutta muuttuuko ystävyys lopulta vielä joksikin muuksi...?
En edelleenkään pidä tätä elokuvaa minään lajinsa parhaimmistona, mitä tulee romanttiseen puoleen, vaan suurin vahvuus löytyy mielestäni sanailujen osastolta. Monin paikoin juttelu on miellyttävän napakkaa sekä yleensä vähintään hymyilyttävää. Muutamaan otteeseen kyllä kirvoittaa kivasti naurujakin.
Jess: "Baby talk"? That's not a saying."
Harry Burns: "Oh, but "baby fish mouth" is sweeping the nation? I hear them talking."
Käsikirjoitus on päädytty laittamaan kokonaan Nora Ephronin nimiin, mutta ilmeisesti myös ohjaaja Rob Reiner on tuonut siihen merkittävästi omia lisäyksiään. Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa nämä siellä täällä nähdyt pitkään yhdessä olleiden parien haastattelut. Myös näyttelijöiden ajatuksia on kuunneltu, ja heiltäkin on mukaan päätynyt muutama lisäys. Mielestäni yhteistyö toimii oikein mallikkaasti lopputuloksen kannalta.
Ilmeisesti Harryn hahmo perustuu jossakin määrin Reineriin ja Sally taas Ephroniin. Varsinkin ensin mainitun osalta tämä oli pienoinen yllätys, sillä itse olen saanut Reinerista jostakin syystä huomattavasti aurinkoisemman kuvan kuin mitä synkistelyyn ja kyynisyyteen taipuvainen Harry on.
Reinerin elokuvia on tullut katseltua enemmänkin, ja suurimmasta osasta nähdyistä olen pitänyt vähintään kohtalaisesti. Muutamana edellisenä kuukautena on tullut kommentoitua Reinerin uudempaa tuotantoa. En menisi tätä ainakaan paljoa noiden yläpuolelle nostamaan, vaan mielestäni kaikki edustavat suhteellisen tasokasta tavaraa.
Runsas vuosi sitten kuolleen Ephronin kirjoittamat elokuvat ovat jääneet vähän vieraammiksi. Jos pikaisella selauksella pitäisi mainita pari sellaista, jotka olisi tarkoitus katsella, niin ehkäpä hänen itse ohjaamansa ja Meg Ryanin sekä Tom Hanksin tähdittämät elokuvat Sleepless in Seattle ja You've Got Mail ovat listan kärjessä tällä hetkellä.
Noista mainituista näyttelijöiden lisäyksistä tunnetuin lienee Sallyn orgasmikohtaus kahvilan pöydässä, joka oli Meg Ryanin ehdotus. Samaan kohtaukseen liittyy elokuvan ehkäpä lainatuimmaksi repliikiksi noussut "I'll have what she's having", jonka Reinerin oma äiti naapuripöydästä sanoo. Itseäni vähän huvittaa se, että näinkin loistavaa dialogia sisältävästä elokuvasta tuollainen toteamus nousee enemmänkin esiin.
Jess: "No one has ever quoted me back to me before."
Mitään suurta hahmomäärää ei ole lähdetty tunkemaan mukaan, eikä sellaiseen ole tarvettakaan. Harryn ja Sallyn lisäksi mukana merkittävissä määrin esiintyy heidän ystäväpariskuntansa. Näistä erityisesti Bruno Kirbyn esittämä Jess on omasta mielestäni erittäin onnistunut hahmo, ja monet elokuvan huvittavimmista jutuista tulevat hänen suustaan.
Reiner ei tässäkään tapauksessa ole lähtenyt turhia venyttelemään elokuvaa, jonka seurauksena saa katseltavaksi varsin tiiviin ja turhasta löysäilystä karsitun lajityyppinsä edustajan. Reinerilla tuntuukin olevan taitoa tällaiseen tiivistämiseen, eikä selvästikään ole tarvetta laittaa jokaista kohtalaisen onnistunutta hetkeä mukaan. En nyt väitä, etteikö elokuvaa olisi voinut kauempaakin katsella, mutta hieman yli 90-minuuttisena uusintakynnys on melko matalalla.
When Harry Met Sally... on kyllä erinomaisen viihdyttävää ja huvittavaa suhdehömppää. Nyt toisella katselulla jutuista tuli paikoitellen voimakkaasti mieleen Seinfeld, mikä ei ole yhtään huono asia. Hirveästi ei tarvitse ihmetellä sitä, miksi erilaisissa listauksissa tämä nostetaan kohtalaisen ylös romanttisten komedioiden taistossa. Eiköhän When Harry Met Sally... tule jälleen jossakin vaiheessa uusittua...vaikkapa viiden vuoden kuluttua.
When Harry Met Sally... (1989) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti