torstai 25. lokakuuta 2012

After the Sunset (Keikka Bahamalla)

Vielä kolmantena iltana peräkkäin kohti aurinkorantoja hömppäviihteen merkeissä. Tällä kertaa vuoron sai Brett Ratnerin ohjaama kevyehkö rikoskomedia vuodelta 2004.

Komean uran tehnyt mestarijalokivivaras Max Burdett (Pierce Brosnan) on kumppaninsa Lolan (Salma Hayek) kanssa vetäytymässä varhaiseläkkeelle viimeisimmän onnistuneen hommansa jälkeen. Talo hankitaan Bahamasaarten aurinkoisilta rannoilta ja aletaan valmistautua häihin sekä eläkepäivien rauhallisempaan elämään. Vähän ajan kuluttua Burdettin nolaama FBI-agentti (Woody Harrelson) saapuu kuitenkin parin perässä samoihin maisemiin.



Sattumalta eräs loistoristeilijä saapuu myös viikoksi alueelle. Se sattuu vielä kuljettamaan mukanaan arvokkaiden timanttien näyttelyä, jonka kruunaa Napoleonin kymmenien miljoonien arvoinen jalokivi. Burdett on aiemmin onnistunut vohkimaan kaksi samaan sarjaan kuuluvaa timanttia. Kiusaus alkaa käydä lähes vastustamattomaksi. Lola on täysin valmis jättämään entisen elämän taakse keskittyen uuden kodin kunnostamiseen ja erilaisista harrastuksista nauttimiseen. Maxin kohdalla juttu kuitenkin on hieman toinen.


Harrelsonin esittämän agentin avuksi päätyy paikallinen poliisi (Naomie Harris), jota kuitenkin tuntuu kiinnostavan enemmän saaren ykkösgangsterin (Don Cheadle) nappaaminen. Tämä moderni Robin Hood omaakin vähintään omalaatuisia ideoita köyhien auttamisesta ja vaurauden uudelleen jakamisesta. Näistä aineksista Ratner on kasannut erittäin viihdyttävän 90 minuutin pätkän.


Ainakin DVD:n takakannessa elokuva on määritelty toimintakomediaksi, mutta itse olen vähän toista mieltä sen toiminnan suhteen. Varsinaista toimintaa ei hirveästi ole mukaan päätynyt, vaan enemmän keskitytään sanailupuoleen. Oli oikeastaan yllätys, kun itse ryöstö sekä sen valmistelu sai elokuvassa niinkin vähän aikaa. No, tällaiset ryöstöelokuvat eivät yleensä suurimpiin suosikkeihini kuulu, joten mistään menetyksestä ei oman kokemuksen kohdalla ole kysymys. Esikuvaa voi hakea toiminnallisten ja tiukkojen rikoselokuvien sijaan ennemmin Hitchcockin To Catch a Thief -elokuvan suunnalta. Tätä yhteyttä ei elokuvassa juurikaan yritellä peitellä, sillä kyseisen teoksen DVD-julkaisu vilahtaakin sopivasti pari kertaa kuvissa.

Huumoriin keskittyminen onkin hyvä ratkaisu. Ainakin omat suupielet kohosivat useammankin kerran ylöspäin tyyppien keskinäisiä kieroiluja sekä sanailuja seuratessa. Näyttelijävalinnat ovat myös osuneet melko hyvin kohdalleen. Brosnan sopii hienosti taitavan mestarivarkaan osaan, Hayekia nyt katselee oikeastaan aina mielellään ja Harrelson taas on kuin luotu säännöllisesti tunaroivaksi agentiksi. Pääkolmikon keskinäiset jutut toimivat pääsääntöisesti hienosti.



Ensimmäisten kymmenen minuutin jälkeen siirrytään suurkaupungista aurinkorannoille. Alkutekstijakso lupaakin hienoja hetkiä maisemien suhteen. Valitettavasti siinä mielessä elokuva kuitenkin hyytyy pikkuisen. Toki edelleen taustat ovat kauniita, mutta alkutykitys sai toivomaan hieman enemmän. No, miellyttäviä näkymiä After the Sunset nykyisessä muodossaankin esittelee, joten ei viitsi hirveästi valittaa.



Tässäkin tapauksessa tuli katseltua levyltä löytyvät poistetut sekä vaihtoehtoiset kohtaukset, joita oli kertynyt 15 kappaletta, yhtenä alkuperäinen lopetus. Jälleen voi todeta, että ihan fiksuja poistoja olivat, ainakin enimmäkseen. Mitään kovin ihmeellistä ei menetetä ja pituuskin jää näin varsin sopivaksi. Itse pidän enemmän myös siitä lopetuksesta, joka elokuvaan lopulta päätyi. Ei se alkuperäinenkään mikään huono ole, mutta kuitenkin mielestäni vähemmän toimiva päätös.


Nyt on kolmena iltana peräkkäin tullut katseltua aurinkoisille rannoille sijoittuvaa kevyttä viihdehömppää (muut Into the Blue ja Into the Blue 2: The Reef). Näistä kolmesta After the Sunset vie omalla listalla voiton suhteellisen selvästi. Mitään kovin ihmeellistä se ei lopulta sisällä, mutta onpahan vain sujuvasti etenevää ja miellyttävän hyväntuulista kevyttä menoa. Viihdearvot ovat ainakin paikallaan. Kyllähän tämän voisi uudelleenkin joskus katsella, kunhan sopiva hetki osuu kohdalle. Hyllystä löytyisi toki vielä samaan sarjaan kuuluvia tapauksia, joten maraton olisi kyllä mahdollinen, mutta ehkäpä vaihteeksi jotakin muuta, jotta maisemat eivät kulu loppuun, eikä kyllästyminen iske kimppuun...



After the Sunset (2004) (IMDB)

2 kommenttia:

  1. Tämän kohdalla kommenttiraitaan tekstityksen saaminen oli ilkeää, se piti syöttää manuaalisesti kun en saanut valikostakaan. Tjaa, niin olipa sillä DVD:llä parit Easter Eggsit ekstravalikossa ja muistaakseni tekstitysvalikossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta jäivät lisukkeet silloin aikoinaan kesken, enkä ikinä päässyt kommenttiraitaan saakka. Muutenkin kertynyt sen verran levyjä, että jos kaikesta katsoisi kaiken, niin minuutit valitettavasti loppuisivat. Pitää siis vähän karsia, koska elokuvien takia niitä yleensä tulee osteltua. Aikoinaan oli kyllä jonkinlainen tarve katsella kaikista hankinnoista kaikki bonukset, mutta silloin aikaa oli enemmän ja kokoelma pienempi, joten joten...

      Poista