torstai 14. helmikuuta 2013

Unfaithful (Kohtalokas syrjähyppy)


Pinnallisin puolin mukavaa elämää suurkaupungin ulkopuolella komeassa talossa viettävän perheen arki ajautuu ongelmiin. Connie (Diane Lane) lähtee eräänä päivänä kaupunkiin ostelemaan tarvikkeita pojan syntymäpäiväjuhlia varten. Ilma on vähän myrskyävä, ja hän törmää kirjaimellisesti kadulla Pauliin (Oliver Martinez) jalkoihinsa vähän ruhjeita saaden. Ystävälliseltä vaikuttava mies kutsuu Connien lähellä olevaan asuntoonsa puhdistamaan haavojaan.

Tyypillä on kuitenkin vähän muutakin mielessä, eikä kovin paljoa pyri aikeitaan piilottelemaan. Aivan suoraan ei kuitenkaan sänkyyn hypätä, vaan Connie saa mukaansa ilmaisen kirjan. Vähän myöhemmin hän sitten soittaa Paulille, ja suostuu tapaamaan tämän. Lyhyen epäröinnin jälkeen Connie päättää aloittaa seksisuhteen Paulin kanssa.



Samalla alkaa sitten suurempi etääntyminen aviomiehestä, Edistä (Richard Gere). Kiireinen mies alkaa kuitenkin suhteellisen nopeasti epäillä jotakin, kun huomaa vaimonsa käytöksen muuttuneen. Hän sitten yrittää jokseenkin hienovaraisesti kertoa epäilyksistään vaimolleen sitä kuitenkaan aivan suoraan sanomatta sekä samalla yrittäen luoda uutta kipinää ehkäpä vähän rutinoituneeseen menoon.

Nämä yritykset kuitenkin jäävät hyödyttömiksi, ja niinpä juna kohti kaupunkia kutsuu yhä useammin Connieta. Suhteen karatessa Paulin asunnon ulkopuolelle, myös riskit kiinnijäämisen suhteen kasvavat jatkuvasti. Alueella liikkuu sekä Connien että Edin tuttuja. Epäilysten kasvaessa myös valheet ja selittelyt sekä laiminlyönti lisääntyvät, kun Connie ei kuitenkaan halua enempää vaarantaa avioliittoaan. Lopulta on sen verran monta rautaa tulessa, ettei yhteentörmäykseltä enää voida välttyä, mikä sitten taas vie juttua vähän ikävämpään suuntaan.




Kyseessä on melkoisen rauhalliseen tahtiin draamana alkava elokuva, joka sitten toisella puoliskolla lähtee siirtymään enemmän kohti jännityselokuvaa. Mielestäni elokuvan suurimmat ansiot ovat enimmäkseen ensimmäisellä puoliskolla perhe-elämän kuvauksessa sekä salasuhteen alkuvaiheilla, joita kuvatessa Adrian Lyne on saanut ruudulle aidonoloista värinää. Tästä kyllä kuuluu iso kiitos Diane Lanelle, joka tuntuu laittavan itsensä kunnolla peliin näissä kohtauksissa.

Lane onkin jälleen hyvässä vedossa. Varsinaiset seksikohtaukset ovat mielestäni parhaimmillaankin enintään semirohkeita, mutta eipä elokuvan teho tässä tapauksessa hirveästi nojaa paljaan pinnan määrään, vaan enemmän pääparin (tai kolmikon) roolisuorituksiin. Myös Gere saa mahdollisuutensa loistaa, ja mielestäni hyödyntää niitä melko hyvin. Rooli on hänelle ehkäpä hieman epätavallinen. Tai ainakin itse olen saanut käsityksen, että useammin hän on elokuvissa varsin itsevarma hurmuri, joka ei juurikaan tällaisiin tilanteisiin joudu.



Suhteen ajautuessa enemmän pakkomielteen suuntaan, alkaa juttu mielestäni latistumaan. Toki Unfaithful tiettyjä onnistuneitakin käänteitä tarjoilee, mutta siitä huolimatta meno alkaa loppua kohti hyytymään ja mielenkiinto katoamaan. Jos oikein muistelen, niin samansuuntainen ilmiö tapahtuu ainakin parissa muussakin Lynen elokuvassa, jossa kiinnostava alkuasetelma ja sen mahdollisuudet onnistutaan hävittämään. Lopusta pitää kyllä antaa kehuja, sillä se jättää ratkaisun elokuvan tunnelmaan sopivasti auki. Levyltä löytyy toki vaihtoehtoinen loppu, joka ei sitten jätä läheskään niin paljoa katsojan mietittäväksi. Lopullinen elokuvaan päätynyt lopetus on ainakin omasta mielestäni paljon onnistuneempi.


 Lynen ohjauksista on tullut nähtyä nyt ainakin seitsemän kappaletta. Suurin osa niistä sijoittuu sarjoihin menettelevä tai ihan hyvä. Jonnekin sinne väliin tämänkin laittaisin. Jos tuo jälkimmäinen puolisko olisi toiminut paremmin, niin elokuvasta olisi helppo pitää enemmänkin. Ensimmäiselle puoliskolle on saatu mukavasti latausta ja väreilyä, mutta eivät nekään sitten enää oikein kanna, kun toinen tunti alkaa lähestymään.

Vähän aikaa sitten katseltu Lanen ja Geren tuoreempi yhteinen elokuva Nights in Rodanthe on hieman mukavampaa katseltavaa. Toki tämänkin parissa kohtalaisesti viihtyy, varsinkin, jos Diane Lane sattuu miellyttämään. Odotukset olivat vähän korkeammalla. Ehkäpä tästä mahdollisella uusinnalla saisi vähän enemmän irti, mutta sellainen ei nyt ainakaan ihan lähitulevaisuudessa tule tapahtumaan.



 Unfaithful (2002) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti