keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Babe (Urhea possu)


Vaihteeksi vähän nuoremmille suunnatun elokuvan pariin. Kyseessä siis monien tuntema ja rakastama elokuva pienestä possusta, joka synkistä lähtökohdista huolimatta pääsee vähän mukavamman elämän makuun. Myös taloudellisessa mielessä elokuva nousi budjettiinsa nähden melkoiseksi menestystarinaksi. Siitäkin syystä elokuvalle tehtiin muutamaa vuotta myöhemmin jatko-osa Babe: Pig in the City, joka on minulta vielä näkemättä.

Elokuvan tuottajana toiminut George Miller oli jo pitkään haikaillut projektin perään, sillä se oli ehtinyt olemaan jonkinasteisessa suunnittelussa lähemmäs vuosikymmenen ajan. Monille Miller on ensisijaisesti tuttu Mad Max -elokuvista, joten koko perheelle suunnattu lämminhenkinen tarina puhuvasta possusta saattoi vaikuttaa vähän oudolta valinnalta. Sittemmin Millerin tuotanto on toki mennyt enemmänkin tähän suuntaan, vaikka jälleen onkin tuloillaan uutta osaa Maxin saagaan.



Tapaamme siis Baben (äänenä Christine Cavanaugh), jonka äiti tuupitaan synkästä suursikalasta kohti teurasautoa ja korvataan mekaanisella imetyslaitteella. Sikojen maailmassa liikkuu näkemys, että tämä matka on siirtymä lohduttomasta arjesta possujen paratiisiin. Vaikka Babe muiden tapaan uskookin, että äiti pääsee nyt parempaan paikkaan, niin siitä huolimatta suuri ikävä jää vaivaamaan.

Tavallaan Baben kohdalla on hyvääkin onnea, sillä pienen paikkakunnan maatalousaiheiseen tapahtumaan etsitään samasta paikasta palkintopossua arpajaisiin. Aidan vieressä istuva Babe tulee valituksi tähän tarkoitukseen. Hänet sitten luovutettaisiin sille, joka osaa arvioida possun painon mahdollisimman oikein.


Niinpä Baben matka lyhyen tapahtuman jälkeen suuntaa kohti Arthur Hoggettin (James Cromwell) maatilaa, jossa asuu myös tämän vaimo (Magda Szubanski). Nykyinen tehokas eläintalous ei ole vielä saavuttanut tätä tilaa, vaan ikääntynyt pariskunta yrittää pitää kiinni vanhemmista tavoista, jossa katsotaan vähän muitakin arvoja kuin pelkkää tuottoa. Babelle tämä tarkoittaa sitä, että virikkeetön pimeä halli vaihtuu idylliseen pientilaan, jossa aurinkoa sekä tilaa riittää ja löytyy paljon kavereitakin.



Niitä kavereita sitten riittääkin. Joukkoa tavallaan johtavat lammaskoira puolisoineen, joiden innokas pentue on myös ottamassa omaa paikkaansa komentoketjun huipulta. Talon sisätiloja vartioi ylimielinen kissa. Lampaita löytyy suuri katras. Kukko ja kanoja tietenkin, sekä kiero ankka, joka yrittää varastaa itselleen kukon tehtävät. Hevoset ja lehmät ovat Baben tapaan vähemmistössä. Erilaisia persoonallisuuksia siis vilahtelee ja pieni sankarimme itse on varustettu varsin suurella sydämellä. Kuten elokuvassa todetaan, ei hänestä saisi ilkeää tekemälläkään.



Jo pelkkään Baben osaan vaadittiin lähes 50 eri possua nopeasta kasvusta johtuen. Yhteensä erilaisia eläimiä vieraili kuvauksissa noin tuhat kappaletta, ja sen seurauksena toki suuri joukko erilaisia niiden kouluttamiseen erikoistuneita henkilöitä. Heh, tästä voinee päätellä, ettei ohjaaja Chris Noonan kuulu niihin ihmisiin, jotka eivät halua työskennellä eläinten kanssa.

Oikeasta perheestään varhaisessa vaiheessa eroon joutunut paikkaansa etsivä Babe kokee pienoisen identiteettikriisin, kun ei oikein possun mallia ole tarjolla. Niinpä lammaskoiran (tai -sian) ura alkaa kiinnostaa, mikä ei oikein ilahduta urospuolista ylpeää lammaskoiraa. Babe kuitenkin menestyy uusissa tehtävissään siinä määrin, että muutenkin vähän erikoinen Arthur saa päähänsä kokeilla kepillä jäätä paikallisissa lammaskoirien taitokisoissa.


Cromwellin esittämä Hoggett on jokseenkin omaperäinen mies, eikä tahdo taipua tilansa nykyaikaistamiseen. Nämä viimeisimmät ideat lammassiasta saavat muut viljelijät sitten naureskelemaan miehelle tavallistakin enemmän. Mikään mahdoton tarinaniskijä ei ole kyseessä, vaan enemmän mennään lyhyttä lausetta -linjoilla...niitäkin sitten vielä lausutaan suhteellisen verkkaiseen tahtiin. Ilmeisesti jo tuolloin Cromwell oli ollut jo pitkään kasvissyöjä, mutta päätti elokuvan tekemisen myötä vaihtaa täysin vegaaniseen linjaan. Aikoinaan Cromwell joutui sitten pienoisiin vaikeuksiinkin protestien takia:

"Actor James Cromwell was arrested Tuesday during an animal rights protest in Fairfax, Va., that targeted the Wendy's fast food chain, according to The Associated Press.

Police arrested five people during the protest calling for customers to boycott Wendy's, AP said. The 51-year-old Babe star and three officials from the People for the Ethical Treatment of Animals were arrested after they allegedly refused to leave a Wendy's restaurant, police said. A fifth person was arrested after he allegedly climbed onto the restaurant's roof with an anti-Wendy's banner.

The hour-long protest, which attracted 350 people, was held to stop Wendy's from allegedly "confining sows to stalls so small that the animals cannot turn around and buying chickens with broken bones caused by mishandling," according to a statement on PETA's Web site.

Cromwell was released five hours later, AP said.

"After Babe, people recognized that pigs and other animals abused on factory farms are sensitive, gentle animals. It is high time that big corporations like Wendy's stopped treating these wonderful animals like meat machines," Cromwell said in the PETA statement."

Cromwell arrested during protest


Ferdinand the duck: "Christmas! Christmas dinner, yeah. Dinner means death. Death means carnage! Christmas means carnage!"

Ei elokuva nyt ainakaan täysin estoitta kasvissyönnin puolesta liputa, mutta ilmeisesti kuitenkin vähän yrittää saada katsojia miettimään sitä, onko kehityksen suunta viimeisinä vuosikymmeninä ollut eläintalouden suhteen ihan oikea. Toki liha ja erilaiset jalosteet ovat kuluttajille nykyään erittäin halpoja, jos mietitään, miten niiden kulutus on ollut mahdollista vielä vaikka sata vuotta sitten. Siitä sitten toiset joutuvat maksamaan vähän kovempaa hintaa viettäen lyhyen elämänsä kovin ikävissä merkeissä. Usein katseilta piilossa ja vailla sen suurempaa arvoa. Mainoskampanjoiden avulla sitten yritetään vähän värittää totuutta kirkkaammilla väreillä varustetuksi. Tässäkin sikoja noutaa Sunny Valley Meats -niminen yritys, vaikka siat eivät ole varmaan yhtäkään aurinkoista päivää elonsa aikana nähneet.



Elokuvan alussa laitetaankin vastakkain kolkko teollisuuslaitokselta näyttävä sikala ja sitten pieni perhetila, jossa eläimillä riittää vähän muutakin virikettä kuin vain syödä ja lihoa mahdollisimman nopeasti. Onneksi on ollut havaittavissa sellaistakin suuntausta, että ainakin osa kuluttajista on alkanut enemmänkin huomioimaan sitä, millaisissa oloissa tuotantoeläimet päivänsä viettävät, ja että yritetäänkö niille järjestää sellainen ympäristö, jossa ne voisivat viettää lajilleen tyypillistä elämää.
"Kirjoittajat epäilevätkin, ovatko poliitikot, tuottajien etujärjestöt ja teurastamot ottaneet eläinten hyvinvointikysymystä riittävän vakavasti. Niiden pitäisi heidän mukaansa tarkemmin miettiä, millaista viestiä eläinten hyvinvoinnista ne välittävät.
 
Kirjoittajat myös kysyvät, riittävätkö nykyiset keinot, kuten lait ja tuet, turvaamaan eläinten hyvinvoinnin. Kuluttajien huoli eläinten hyvinvoinnista ei heidän mielestään näy riittävästi kaupan lihatiskillä ostopäätöksiä tehtäessä. Tarvitaan nykyistä enemmän yhteistyötä tuottajien ja kuluttajien välille eläinten hyvinvoinnin huomioimiseksi ja siihen panostamiseksi." 

Tutkimus: Tuotantoeläintä lähimpänä olevilla suurin vastuu eläimen hyvinvoinnista

Samasta aiheesta myös Eläinten hyvinvointikeskuksen sivustolla:

Asenteet tuotantoeläimiä kohtaan ovat osa yksilön laajempaa uskomusjärjestelmää

Hoggettien pientila eläimineen on kuvattu varsin houkuttelevaksi. Siitä kuuluu suuri kiitos muutamaa vuotta myöhemmin The Lord of the Rings -elokuvien myötä tunnetummaksi nousseelle kuvaajalle Andrew Lesnielle. Australian vehreä maaseutu näyttää erittäin hyvältä. Sellaisia näkymiä kyllä katselee mielellään. Nämä edustavatkin mukavaa lisää muutenkin ihastuttavalle elokuvalle.





Mielestäni elokuvan voi melko huoletta sijoittaa parhaiden koko perheelle suunnattujen eläinelokuvien joukkoon. Hahmot ovat sympaattisia, herttaisia ja erittäin rakastettavia. Varsinkin paikkaansa etsivä hellyyttävä pikkupossu. Onhan elokuvassa toki synkempiäkin sävyjä, mutta niistä huolimatta näkisin, että Suomessa elokuvalle asetettu kolmen vuoden ikäraja on ihan sopiva.

Kokonaisuutena Babe kuitenkin on lämminhenkistä ja sydämellistä menoa, josta voivat nauttia varttuneemmatkin ikäluokat. Joku saattaa mutista jotakin liiasta lapsellisuudesta, mutta eipä sellainen omalla kohdalla juurikaan päässyt vaivaamaan. Jos on valikoimassa katseltavaa koko perheelle, niin Babe on yksi hyvä vaihtoehto, mikä onkin varmaan syynä siihen, että kovin tasaisesti se televisiouusinnoissa pyöriikin.



 Babe (1995) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti