Clint päätti runsaat kymmenen vuotta sitten käynnistellä uuden vuosituhannen avaruuden puolella, joka tuolloin olikin kymmenien elokuvien veteraanille lähinnä tutkimatonta seutua. No, nimikin viittailee vähän siihen suuntaan, ettei nyt välttämättä mitään totisinta avaruusseikkailua ole luvassa. Oikeastaan tämä puoli jätetään melko selvästi toissijaiseen asemaan, mikä saattaa joitakin närkästyttää.
Liikkeelle lähdetään vuodesta 1958, jolloin avaruusmatkailu on vielä pääasiassa läheisessä tulevaisuudessa ja kuulennoista vasta haaveillaan. Kynnyksellä kuitenkin jo ollaan ja tekniikkaa viedään vauhdilla eteenpäin. Samalla on tapahtumassa muutos, joka on viemässä avaruusohjelmia pois ilmavoimilta samana vuonna perustetun NASA:n alaisuuteen. Osittain tämä siirto tulee laittamaan stopin Daidalos-ryhmän nuorten miesten avaruusmatkailuhaaveille, mutta taustalta löytyy myös henkilökohtaisia erimielisyyksiä. Niinpä nelikko saa katkerana katsella vierestä, kun lehdistötilaisuudessa kerrotaan, että ensimmäinen amerikkalainen avaruudessa tulisi olemaan apina. Keskenäänkin vähän heikommin yhteishenkeä löytävä nelikko siitä vähitellen hajautuu kuka mihinkin tehtäviin. Kukaan heistä ei kuitenkaan avaruuteen pääse.
Hypätään neljä vuosikymmentä eteenpäin. Neuvostoliitto on romahtanut ja kylmä sota ohi, joten venäläiset voivat pyytää apua Yhdysvaltojen puolelta pulmiinsa. Eräs heidän suurempi satelliittinsa on ajautunut ongelmiin, ja se on vähitellen putoamassa. Jos asiaa ei saada korjattua, niin se tipahtaa maahan noin viiden viikon kuluttua. Heidän harmikseen satelliittia ohjaa vanha vuonna 1969 kehitelty järjestelmä, joka on vielä amerikkalaisilta kylmän sodan aikana varastettu.
Venäjän puolelta ei löydy asiantuntijaa, joka taitaisi vanhentuneen tekniikan, etenkin vanhalta viholliselta peräisin olevan sellaisen. Edelleen avaruusohjelman johtoportailla istuvan Bob Gersonin (James Cromwell) harmiksi sellaista ei oikein tunnu löytyvän omien puoleltakaan. Järjestelmän suunnitellut Frank Corvin (Clint Eastwood) on eläkkeellä, ja sattuupa vielä olemaan sama tyyppi, jonka kanssa tuli vähän sanomista 1950-luvun loppupuolella. Tilanne kuitenkin on mikä on, joten pitää vain ottaa se lusikka kauniiseen käteen ja pyytää apua vanhalta kiistakumppanilta.
"My only hope is that whatever doesn't burn up lands on Gerson's house."
Arkisten askareiden parissa puuhasteleva Frank ei ole kovinkaan innostunut, kun NASA:n nuorempi osasto tulee apua pyytämään. Vielä vähemmän kuullessaan, että sama Bob siellä edelleen asioista päättää. Hetken harkinnan jälkeen Frank keksii tilaisuuden kiristää kiperällä tilanteella. Hän suostuu auttamaan, jos Bob lupaa, että vanha Daidalos-nelikko pääsee viimein toteuttamaan haaveensa avaruusmatkasta. Siinä saa Bob olla nielemässä katkeraa kalkkia, mutta pakko mikä pakko.
Niinpä sitten vain pikaisella aikataululla vanhaa porukkaa kokoon. Pappina työskentelevä Tank (James Garner) on pikaisen suostuttelun jälkeen mukana. Vuoristoratoja suunnitteleva ja testaava Jerry (Donald Sutherland) alkuihmettelyjen jälkeen vielä innokkaampi. Hankalin tapaus on Hawk (Tommy Lee Jones), jonka kanssa välit menivät jossakin vaiheessa täysin poikki. No, eipä hänkään pysty vastustamaan tarjousta vanhojen päivien avaruusmatkasta ja aikoja sitten haudatun unelman toteuttamisesta.
"I'm an engineer! I stopped running when Nixon was president!"
Aikataulu on varsin tiukka ja vuosikymmeniä kaukana tositoimista olleet kaverit erittäin etäällä vaaditusta kuntotasosta. Lisäksi luvassa on valtavasti uuden opettelemista, joten varsin paljon tehtävää riittää. Ei tosin niin paljon, etteikö välillä ehtisi hieman rentoutumaankin. Asiaa ei auta se, että johtoportaassa on tyyppejä, jotka odottavat ja toivovat epäonnistumista. Onneksi kuitenkin sitten löytyy myös vaikkapa Sara (Marcia Gay Harden), joka on varsin innostunut hankkeesta. Päivien huvetessa alkaakin lähtölaskenta jo kutsua.
Tässä vaiheessa on todettava, että Eastwood on elokuvan tärkeimmän osa-alueen saanut varsin hyvin kohdalleen, eli Daidalos-nelikon osiin on valikoitunut neljä helposti pidettävää ja sympaattista iäkkäämpää herrasmiestä. Itse olisin ehkä ollut vielä innostuneempi, jos Garnerin ja Sutherlandin osiin olisi saatu Jack Nicholson ja Sean Connery, kuten suunnitelmissa jossakin vaiheessa oli, mutta kyllähän Space Cowboys tälläkin miehityksellä sujuvasti rullaa menemään.
Onnistuneen roolituksen pohjalle on hyvä lähteä tällaista hahmovetoisempaa elokuvaa rakentelemaan. Kuitenkin menee reilusti yli tunti ennen kuin mihinkään tositoimiin päästään, eli hyvää juttua pitäisi olla enemmänkin varastossa, jotta katsojien mielenkiinto elokuvassa pysyisi. ...Ja kyllähän sitä riittää.
"Yeah? Well, I've got MediCare. Go ahead and shoot your best shot!"
Minulla ei ainakaan ole suurempia valittamisia tähän puoleen liittyen. Sanoisin, että nelikon jutut edustavat enimmäkseen sellaista hyvää äijäilyä. Ei mitään ryppyotsaista macho-uunoilua, vaan letkeää sekä usein naljailevaa jutustelua. Voidaan huvitella sekä omilla että muidenkin puutteilla ja maailman menolla. Egot välillä vähän kalistelevat ja kilpailuhenkikin käy kimppuun, mutta nekin yleensä kääntyvät joko leikkimieliseksi menoksi tai muuten vain huvittaviksi koitoksiksi. Esimerkkeinä vaikka Frankin ja Hawkin jatkuvat yritykset jatkaa vanhaa kamppailua keskinäisestä paremmuudestaan. Kyllähän siinä hymy nousee väkisinkin, kun William Devane erään tällaisen kisailun päätteeksi lausahtaa sen jo vähän kulahtaneenkin repliikin, eli eräällä ja toisellakin alkaa olla liikaa ikää sellaiseen pelleilyyn. Tai ainakin pitäisi...
"Now you all have military backgrounds... North or South?"
Space Cowboys on tullut katseltua jo useampaan kertaan, ja monet jutut muistaa jo paremmin kuin hyvin, mutta ei niihin vielä ole kyllästynyt. Sen verran hyväntuulista menoa ja näyttelijät tilanteen tasalla. Ei edes se Lenon ohjelmassa vieraileminen tunnu väkinäiseltä hassuttelulta, vaikka usein olenkin vähintään lievästi allerginen sellaiselle materiaalille.
En minä sitä toiminnallisempaa puoltakaan lyttäämään lähde, mutta se pitää kuitenkin todeta, että selvästi heikommin se toimii, enkä ainakaan itse saa siitä irti samanlaista nautintoa kuin ensimmäisestä puolikkaasta. Tätä osuutta uusinnat ovat enemmän verottaneet, mikä lienee ihan ymmärrettävää. Vaikeat valinnat ja uhrautuminen tuovat toki vähän koskettavuutta tähänkin osioon, mikä on vain hyvä juttu.
Kyllähän siinä kieltämättä räminää saadaan aikaan ja jännitettäkin yritetään nostatella, kun asiat eivät menekään aivan putkeen ja lisäksi paljastuu ikäviä yllätyksiä. Panosten nousemisesta huolimatta ei se vain onnistu innostamaan samalla tavalla kuin alkupuolen tarjoama letkeämpi meno. Kohtalaisen viihdyttävää kuitenkin, ja paikoin ihan näyttävääkin, joten ei tosiaan ole tarvetta sen suuremmin kitistä. Oikeastaan senkin voisi nähdä eräänlaisena ansiona, että siitä rauhallisesta pohjustuksesta on saatu aikaan se kiinnostavampi osio, vai...?
Elokuvan ilmestymisen aikoihin en itsekään hirveän innostuneena odotellut näkemistä, vaikka Eastwoodin elokuvat yleensä ovatkin lähtökohtaisesti kiinnostavia. Jokseenkin nihkeät arviot vielä latistivat niitä vähiäkin odotuksia, ja niinpä Space Cowboys tuli nähtyä vuosia myöhemmin. Sitten odotukset ylittyivätkin helposti ja sieltä paljastui varsin kelvollinen hyväntuulinen ja seikkailuhenkinen avaruusjuttu, mikä sai ihmettelemään niitä heikompia arvioita. Space Cowboys ei todellakaan edusta mitään Eastwoodin ohjausten heikoimpaa osiota.
Ymmärrän kyllä, että uskottavuus voi muodostua joillekin ongelmaksi. Mutkien kautta lähemmäs 70-vuotiaat äijät lähetetään pikaisella aikataululla ensimmäiselle avaruusmatkalleen suorittamaan tärkeää tehtävää. Niinpä niin, mutta eipä se omasta katselukokemuksesta mitään vie pois. Jos tämä alkaa nyppiä enemmänkin, niin onnittelut vain täysin väärän elokuvan valinnasta. Seuraavalla kerralla sitten parempaa onnea matkaan.
"You know what the worst day of my life was? The day Neil Armstrong set foot on the moon. I was probably the only person in America who wanted to commit suicide that day."
Muutenkin on tehty aivan oikea ratkaisu, kun tekninen jankutus pidetään lähes minimissä. Ei sellaisen realistinen ja pikkutarkka esittäminen ole lähelläkään tämän elokuvan ydintä. Sen kannalta on täysin yhdentekevää, menevätkö pilkut kohdilleen ja tulikohan nyt se-ja-se yksityiskohta varmasti otettua huomioon. Saattaa toki joitakin vakavampaa avaruuselokuvaa toivoneita närästää, mutta Space Cowboys kertoo kuitenkin enemmän unelmista, jotka nyt tässä tapauksessa sattuvat liittymään avaruusmatkailuun. Kun siinä katselee, miten haltioituneena Hardenin hahmo sängyllään iloitsee, kun viimeinkin kauan vuoroaan odottanut nelikko on unelmansa toteutumisen kynnyksellä, niin varsin onnellisissa tunnelmissa itsekin liikkuu. Jos sen viimeisen kyytinsä voi näinkin komeasti valita... Näitä hetkiä itse arvostan enemmän kuin teknisten yksityiskohtien taitamista, varsinkin, kun kyse kuitenkin on fiktiivisestä elokuvasta.
Kehuista huolimatta en sijoita tätä Eastwoodin parhaimpien joukkoon, ne kuitenkin ovat vielä selvästi korkeammalla. Hyvä elokuva Space Cowboys on, ja sitä kyllä voi suositella sellaisillekin, jotka eivät muuten olisi avaruusjutuista niinkään kiinnostuneita. Varsinkin, jos sattuu pitämään Eastwoodista ja leppoisasta sekä hyväntuulisesta menosta, millaista alkupuoli annostelee kiitettävästi. Tätä osiota voi pitää myös eräänlaisena kiristääkö pipo liikaa -testinä. Jos tyyppien jutut rasittavat ja todenmukaisuuden syrjäyttäminen nyppivät, niin kipin kapin jonkin rentouttavan puuhastelun pariin.
Tavallaan avaruuselokuvan puitteihin on laitettu paremmin lännenelokuvista tuttuja elementtejä. Vanhaa porukkaa kasaan hyvässä hengessä ja sitten valmistautumaan siihen viimeiseen suureen koitokseen. Itse olen palannut jo useamman kerran tämän aikoinaan turhaan ennakkoluuloisesti ylenkatsomani elokuvan pariin. Hyvää seikkailuhenkeä, kinastelua sekä huumoria riittää ja vähän murheelliseen loppuunkin saadaan kuitenkin sellainen tunnelma, että sitä muistelee pelkästään lämmöllä. Parhaat hetket löytyvät tässä(kin) tapauksessa sieltä vähemmän räiskyvien joukosta ja hyvä niin.
Space Cowboys (2000)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti