Countdown to Christmas (Disneyn joulukalenteri)

Mahtaisikohan joulu pikkuhiljaa olla paketissa näin elävien kuvien suhteen tältä vuodelta, kunhan tämä joulukalenteri tulee koluttua...? Aivan kaikkia valmiiksi hamstrailtuja tekeleitä en sittenkään ehtinyt tutkimaan, joten urakkaa jäi seuraavalle kaudelle ihan mukavasti ja luulisin, että lisääkin sitä lajia voi ostoskoriin tässä kuukausien kuluessa kopsahdella. Hivenen keskinkertaisuuteen kallellaan olevan komediavaiheen jälkeen meno muuttuikin varsin Disney-voittoiseksi ja sillä tiellä jatkuu jouluinen elokuvakimara loppuun saakka, sillä pitihän se kolmaskin hyllystä löytyvä talviseen juhlaan liittyvä kokoelma käydä läpi, vaikka hetken verran kävikin mielessä säästely seuraavaan vuoteen. Mitä olen kauppojen tarjontaa tutkinut, niin onhan näitä vastaavia virityksiä vielä ostettavissa lisääkin, eli eivät ole kesken loppumassa. Ainakin Samu Sirkan klassinen jouluinen tervehdys olisi mukava saada jonakin versiona kokoelmaa kaunistamaan ja ehkä tännekin juttujen aiheeksi.

Kertailen noita aiempia koosteita vielä pikaisesti, eli lyhykäisin näistä oli ensimmäisenä vuoroon päässyt seitsemästä vuosiväliltä 1932-1952 poimitusta lyhytelokuvasta runsaan 50 minuutin kokonaisuudeksi kasattu Celebrate Christmas with Mickey, Donald & Friends, jonka kautta avautui näkymiä joulupukin pohjoiseen taikamaailmaan, Mikin sekä kaverien jääleikkeihin, kummalliseen herkkukarnevaaliin, Pluton joulukuusipulmiin, ankkojen suureen lumisotaan ja rähistelyjen jälkeen päättelynumeroksi vielä verkkaisempaa tunnelmointia kauniin härkäsadun parissa Espanjan kuumottelevan auringon alla. Donald Duck's Christmas Favourites sisältää pientä päällekkäisyyttä ensimmäisen valikoiman kanssa, joten luistelupäivä ja lumisota tulivat pikaisesti kertailtua, mutta silkaksi toistoksi ei juttu vääntynyt, kun kaikkiaan kymmenen lyhytelokuvan joukosta löytyi sitä uuttakin ihmeteltävää. Vauhtia enemmän painotteleva kattaus on kerätty kokoon vuosien 1935 ja 1951 välistä ja kuvissa käväisevät ankkaystäväiset, Mikki, Hessu, Pluto plus Tiku ja Taku, jotka pääsevätkin määrällisesti melkein puolessa näistä tarinoista hääräilemään. Mielestäni kyseessä onkin oikein oiva runsas 70-minuuttinen kokoelma Disneyn talvista touhuilua leikkisissä ja hauskoissa merkeissä, eli tälle voi kevyesti antaa suositukset, jos sattuu kaipaamaan lumisen kauden huimapäistä huvittelua Disneyn tyylillä toteutettuna. Ainakaan vielä noiden kommellusten ja koitosten jälkeen ei ole käynyt kyllästyminen kimppuun, joten seuraavaa koostekiekkoa koneeseen...

The Prince and the Pauper (Prinssi ja kerjäläispoika)

Sanottakoon heti alkuun, että tämä samainen The Prince and the Pauper tuli juuri viimeksi kommentoitua blogissa ja mielestäni riittävän kattavasti, ettei liene syytä lähteä toiseen kertaan sen koukeroita kovin yksityiskohtaisesti setvimään, vaan linkin kautta voi lukaista mietteet. Oikeastaan samasta syystä jäi uusintakin väliin, koska ensikatselusta ehti kulua vain muutama päivä, eikä kyseinen 27-minuuttinen seikkailu mielestäni niin loistokas ollut, että olisi noin nopsaan pitänyt kertailtavaksi napata. Mark Twainin samannimiseen kertomukseen pohjaava elokuva julkaistiin siis 1990 ja IMDB tietää kertoa, että aluksi sitä esitettiin elokuvateattereissa samaisena vuonna ilmestyneen Disney-klassikon The Rescuers Down Under yhteydessä.

Tiivistetysti tarinan pääajatuksena on, että keskenään melkein kaksoisolennoiksi kelpaavat nuorukaiset viettävät hyvinkin erilaista elämää samassa valtakunnassa. Toinen kerjää kadulla saadakseen päivittäisen leipänsä ja toista valmistellaan tulevan valtiaan velvoitteihin kuninkaanlinnan muurien suojissa, jossa prinssi onkin päässyt kohtalaisesti vieraantumaan kansalaisten koko ajan kurjistuvasta arjesta. Varsinaisen kuninkaan ollessa sairaana, häijy ja häikäilemätön kapteeni käyttää tilaisuuden hyväkseen ryöstääkseen armeijan avulla puolustuskyvyttömiä kansalaisia enenevissä määrin, eikä lainkaan kaunistele otteissaan. Mikki ja prinssi törmäävät sattumalta toisiinsa ja seurauksena prinssi tahtoisi heittää hetkiseksi pikkuisen puuduttavat tehtävänsä ja kadota kaduille viettämään huolettomaksi kuvittelemaansa elämää, mutta paikkojen vaihtaminen paljastaa karulla tavalla, millaiseksi ihmisten arki on ajettu ja pelko sekä puute vallitsee aiemman kukoistuskauden hyvinvoinnin ollessa mennyt haave vain. Prinssi ei voi noin vain antaa vääryyksien jatkua, vaan tahtoo nousta vastarintaan estääkseen Pekan hirmuvallan hurjistumisen ja sehän vaatii parikin napakkaa nujakkaa.

Mukana menossa ovat myös Hessu, Pluto ja Aku, ettei aivan herra Hiiren sooloiluksi lipsahtaisi, mutta kyllähän Mikki valtaosan ruutuajasta itselleen kahmaisee. Kuten aiemmin tulikin kirjoitettua, niin Twainin kertomuksesta kyllä karsitaan kuvioita sekä hahmoja rankemminkin tiivistellen ja samalla synkeähköä sävyä piristellään huumoria ja toimintaakin lisäämällä. Kaikkiaan The Prince and the Pauper on kyllä ihan mukavaa ja vauhdikasta piirrosviihdettä, mutta ehkä niitä hölmöimpiä hömpötyksiä olisi tosiaan voinut pikkuisen nipsiä, niin vakavammasta sävystä olisi saattanut jäädä suurempi siivu jäljelle. Etenkin lopun lähestyessä lisätään kierroksia ja samalla taipumus kohellukseen kasvaa myös, mutta toimiihan se pahisten taltuttaminen näinkin, vaikka miekkoja pitelevät kätöset hivenen levottomasti huiskisivatkin. Jos ei muuta, niin jouluiselle lähtölaskennalle saadaan tavallaan räjähtävä alku ja siitä on hyvä jatkaa seuraavaa luukkua availemaan...

The Prince and the Pauper (1990) (IMDB)

The Art of Skiing (Hiihtämisen taito)

Jos Mikin ja kumppanusten kamppailut valtakunnan hyvinvoinnin palauttamiseksi eivät kovin paljoa olleet ehtineet muistikuvista haalistua, niin suunnilleen samaa voinee väittää Hessun hassun hiihtokoulunkin osalta. Nimittäin tämä noin kahdeksanminuuttinen urheilevainen hupsuttelu vuodelta 1941 on tuon aiemmin katsellun kokoelman Donald Duck's Christmas Favourites lopettelujakso ja tarkempi kommentointi löytyy kyseisen tekstin yhteydestä. Uusinta näinkin nopsasti osaltaan vahvistelee, ettei kummallinen laskettelurupeamakaan mitään kertakäyttötavaraa ole, vaan Hessun omituiset opit suksisuhauttelun saloihin ja vallan vinksahtaneet koukerot kiemuroineen laittavat edelleen helposti hymyilemään. No, ehkä on katsojassa vikaa jälleen, mutta eipä toistollakaan silti mene täysin perille näiden niksien nerous, mutta niinkin kivaa kohellusta on joka tapauksessa, ettei tarvitse mutisemaan ja manailemaan ryhtyä.

Jyrkkien rinteiden ja tiukkojen kurvien peloton sankari löydetään torkkuilemasta vuoristohotellin pehmeästä pedistä ja vauhtiin pääseminen vaatii aikansa, sillä pukeutuminen ja välineiden käsittely vaikuttavat unisilmäiselle urholle hyvinkin haastavilta hommilta. Vähitellen saadaan ne housutkin kovan kamppailun jälkeen jalkaan ja voidaan pinkaista pihan puolelle kokeilemaan kuinka kulkee ja löytyykö luistoa. Mahtavat näköalat innostavat opetusvideon kertojan lausahtelemaan komeasti, kun taas Hessu kunnostautuu komeassa kompuroinnissa, mutta kukin tyylillään... Tavalliset käännökset ja liikkeet olisi varmaan hyvä hallita ennen uskaliaimpia syösyjä, mutta minkäs sille voi, jos suksien ja hiihtäjän yhteistyö ei millään lähde sujumaan? Hessu-parka laitetaan esittelemään katsojille monenmoista temppua, eikä menoa ainakaan toimintaköyhäksi sovi syytellä, koska taukoja ei pahemmin ole ja loppua kohti on selkeää hurjistumista havaittavissa. Laskettelun ja pujottelun kautta päästään hyppyrimäkeen, josta huimapäinen kiiturimme kykeneekin itsensä kiihdyttämään loistokkaaseen lentoon, jolloin koko kohellusrupeama saa mainion muksauksen kaiken kruunuksi ja siinä samalla suo sympaattiselle suksihepulle ansaitun levon. Hyvää hessuilua alusta loppuun!

The Art of Skiing (1941) (IMDB)

Alpine Climbers (Alppikiipeilijät)

Vuorien valloittelua ei sovi yhden koitoksen varaan jättää, joten heti perään saadaan seuraava esimerkki, joka löytyy myös tuon mainitun Donald Duck's Christmas Favourites -koosteen loppupuolelta. Tosin sillä kiekolla nämä kaksi ovat toisessa järjestyksessä, eli tämä varhaisempi noin yhdeksänminuuttinen seikkailu vuodelta 1936 on laitettu Hessun hiihtelyjen edelle. Pikauusintojen sarjaan siis tämäkin sijoittuu, eikä onneksi toistolla tylsäksi tapaukseksi osoittaudu, vaan edelleen pitää paikkansa oman listan huippupäässä, ainakin jos mietiskelen näkemiäni Mikin touhuja. Kolme kaverusta ovat tässä pätkässä päättäneet hipsaista hengenvaaraa halveksuen kohti korkeuksia ja heti alusta saakka kiipeily vaikuttaa hapuilevalta harrastelulta, joten kyllähän siitä odotetusti sekoilua seuraa ja pitää niitä nyrkkejäkin nostella, kunhan saadaan vauhtia päälle sekä raivoa nousemaan lakin alle.

Edellisen katselun yhteydessä tokaisin, että kolmikosta Pluto saa ruutuaikaa vähiten, mutta enpä enää olisi niin varma asiasta, eikä näin toistamiseen tarkasteltuna hauva missään tapauksessa epäreiluun paitsioon minuuteissa mitattuna jää, ja vieläkin olen sillä kannalla, että koirulin kummalliset toilailut ovat hengeltään riehakasta räksyttelyä ja loppua kohti vain rähinä lisääntyy, kun pahasti kohmeinen koira saa sisuksiinsa kuumaa kulauteltavaa mielialaa nostattelemaan. Pluto ei tietenkään ole ainoa, jolla alppirieha lähtee vähän käsistä, vaan kyllähän Aku ja Mikki onnistuvat myös luomaan itselleen varsin tukalat tilanteet, eli kärhämöintiä riittää ja kynnys mukilointiin vaikuttaa olevan varsin alhaalla. Useammallakin epelillä ovat hermot herkässä, kun Aku mittelee voimiaan nyrkit pystyssä vihaisen vuorivuohen kanssa ja Mikillä taas on vastassa kiukkuisten kotkien lentolaivue. Kivuliaita pukkauksia ja teräviä nokkaisuja saavatkin sankarimme kokea nahoissaan, mutta kyllä sitä takaisinkin osataan antaa. Piirretyn puitteissa sattuu ja tapahtuu monenmoisia mätkäyksiä ja kopsauksia, eikä oikein enempää viitsisi vaatiakaan. Hurjaa kiipeilyä ja retkeilyä kolmikko saakin aikaan ja jälleen koko pieni pakkaus on vieläpä varsin kaunista katseltavaa, eli edelleen molemmat peukut ylös kaverusten kommelluksille.

Alpine Climbers (1936) (IMDB)

Donald's Snow Fight (Suuri lumisota / Akun lumisota)

Uusinnoista on jo ollut puhetta ja päällekkäisyydet noiden kahden jo mainitun aiemman kokoelman kanssa jatkuvat, sillä Akun ja poikien talvisen päivän taisto on tällekin levylle laitettu. Ilmeisesti alkujaan 1942 ilmestynyt seitsenminuuttinen Donald's Snow Fight on kohonnut lumisen kauden klassikoksi ja näinpä se tuli nähtyä jo neljännen kerran runsaan parin kuukauden aikana. Tarkemmat kommentit löytyvätkin tuon lokakuun lopulle johtavan linkin kautta, mutta senpä sanoisin kuitenkin, että on mukava huomata, kun ahkerasta toistelusta huolimatta tuntuu löytyvän pieniä jippoja, jotka ovat aikaisemmilla vilkaisuilla vilistelleet silmien ohi. Keljun kelkkailun kautta kohonnut katkeruus vie ankkanelikon varsin mahtavaan mittelöön, jossa ei pelkkiin lumipalloihin tyydytä, vaan lopulta ilmassa viuhuu tulinuolia ja järeämpääkin mötkälettä. Paketti vaikuttaa vieläkin varsin viilaillulta ja viimeistellylyä, enkä sieltä seasta oikein onnistu löytämään tylsiä tuokioita, ja niinpä vimmainen vääntö pitää paikkansa omien ankkasuosikkien joukossa. Jospa kuitenkin mahdollinen viides katselu kuitenkin siirtyisi kauemmas tulevaisuuteen...

Donald's Snow Fight (1942) (IMDB)

Wynken, Blynken & Nod (Tuike, Välke ja Huis)

Hiukkasen kokoelman keskivaiheiden jälkeen katsojaa lähdetään kuljettelemaan kohti muita maailmoja ja utuisen unenomaisia tunnelmia, sillä vuoron saa Silly Symphonies -sarjassa vuonna 1938 julkaistu kahdeksanminuuttinen seilailu, joka ainakin minulle oli ennakkoon ihan vieras tapaus. Tällä kerralla lähdemateriaalina on käytetty Eugene Fieldin samannimistä runoa vuodelta 1889, jonka voi lukaista vaikka Wikipedian puolelta. Fieldin tekstiä kuullaankin kauniin animaation yhteydessä laulettuna, mikä lisäilee lyhyen ja omalaatuisen seikkailun viehätystä entisestään. Miksikään kovin tarinapainotteiseksi ei tätä pätkää varmaan ole viisasta väittää, vaan ennemmin se ihastuttaa katsojansa pienillä kommelluksilla ja lumoavien kuvien virralla, joka tarjoaakin mielikuvituksellisia ja toismaailmallisia maisemia.

Kuviltaan tai sanoiltaan kyseessä ei ole mikään erityisen jouluinen matka, mutta eipä siitä silti tee mieli lainkaan muristella, koska noin muuten tämä öinen purjehdus kohti tumman taivaan ihmeellisyyksiä onnistuu voittamaan helposti puolelleen ja tuntuu oikein oivalta jäähdyttelyltä edellisten koitosten perään. Eihän poikien matka ihan tyyntä kyytiä tietenkään ole, mutta miekkataistoihin, hyppyrimäkiin, vuorikiipusteluihin ja lumisotaan verrattuna kyseessä on selkeästi vähemmän rähinää ja yleistä koheltelua painottava teos. Puukenkävene vie hiljalleen nuoria matkaajiaan kohti toinen toistaan kiehtovampaa kohtaamista, kun kaverukset ensin yrittävät herkkusyöteillä narrata kujeilevia tähtikaloja haaveihinsa ja siitä jatketaan veneilyä eteenpäin. Vauhti vain yltyy, kunhan napataan komeetasta kiinni ja ennen kuin kotimatkalle päästään, niin parikin pilveä puhkuu tuulta purjeisiin, joten saadaanhan sitä myrskyä ja myräkkääkin aikaiseksi. Hetkoset soljuvat varsin mukavasti silmien ohi ja unenomainen sekä taikamainen tunnelma syntyy luontevasti jo oikeastaan ensimmäisen virran viedessä, eikä näiltä harharetkiltä ihan heti haluaisikaan herätä. Ihastuttava ja rennosti etenevä seikkailu tavoittaa ihmeellisten näkymien lisäksi myös suloisiakin tunnelmia ja osoittautuu lopulta varsin positiiviseksi yllätykseksi. Lopputuloksena onkin visuaalisesti omalaatuinen sekä miellyttäviä värähtelyjä tuova teos.

Wynken, Blynken & Nod (1938) (IMDB)

Winter Storage (Talven varalle)

Kaukaa tähtien takaa tullaan takaisin lähemmäs maata ja siinä samalla annetaan vuoro oravaystäväisille. Tikun ja Takun talvivarastotuskailut tulivat edellisen Disney-kokoelman kautta hyvin tutuiksi ja niiden joukosta tämäkin terhojahti on napattu. Pitäisi siis saada riittävä määrä popsittavaa talteen pitkän talven varalle, mutta kaksikosta toinen tahtoisi lepäillä ja loikoilla ilman isompaa murehtimista. Tarkkaan mitattu tavoite vaatii kuitenkin raskastakin raadantaa ja homma vaikeutuu entisestään, kun kaverukset huomaavat, että puustoon on iskenyt terhokato. Aku nimittäin tarvitsee samaisia siemeniä, jotta voisi metsittää aukkopaikan kasvamaan tammea, eli siinäpä olisi lähtökohtaa terhotaistolle. Kyllähän kieltämättä pienimuotoista yhteenottoa ja kopsauttelua lähdetäänkin kehittelemään, mutta linkitetyn kokoelman sisältämistä Tikun ja Takun koitoksista tämä on kuitenkin mielestäni vaisummasta päästä. Katsoja siis selviääkin ilman mitään isompaa hengästymistä, mutta loppupuolen vyöryttäminen kuitenkin koettelee Akun yläkertaa niinkin kovasti, että taitaapi ankkaparka pikkuisen pimahtaa höykytyksen päätteeksi. Kieltämättä elokuva on ihan hyvää hupsuttelua, mutta sanoisin kuitenkin, että siitä huolimatta tämän valikoiman heikompaa puoliskoa.

Winter Storage (1949) (IMDB)

The Small One (Pikku aasi / Tuuma)

Suloinen satu pojasta ja aasista tuli jouluaaton aikoihin tutkittua vähän kuin ennakkomaistiaisena tältä kiekolta, koska en malttanut odottaa ja lisäksi vanhojen sekä kultaistenkin muistojen perusteella tämä tuntui parhaalta vaihtoehdolta juuri siihen hetkeen. Vajaa viikko sitten tästä vuonna 1978 ilmestyneestä noin 25-minuuttisesta lämminhenkisestä vaikkakin haikeasta tarinasta tuli turistua enemmän ja ne jutut löytyvät siis tuolta: The Small One. Aiemman kirjoittelun yhteydessä tulikin todettua, että 1970-luku oli edeltäneen vuosikymmenen tapaan hiljaista aikaa klassikkojen suhteen, mutta on hyvä huomioida, että 1977 oli poikkeuksellinen vuosi, koska silloin ilmestyi kevään puolella The Many Adventures of Winnie the Pooh ja kesällä The Resquers. 1978 taas oli Disney-klassikkojen osalta välivuosi ja taukoa jatkuikin 1980-luvun alkupuolelle saakka. IMDB kertoo, että The Small One pääsi kuitenkin elokuvateattereihin, kun Pinocchio sai uusintakierroksen.

Varsinainen tarina vie huomattavasti kauemmas menneisyyteen kuin vain vajaat puoli vuosisataa, joten kelloa käännelläänkin sellaiset pari vuosituhatta taaksepäin ja paikaksi valikoituu syrjäinen aasitalli asukkaineen, jossa ollaan murheellisten päätösten äärellä. Joukon vanhin ja pienin aasi on vierivien vuosien aikana menettänyt voimiaan siinä määrin, ettei enää kykene täysipainoiseen taakankantoon ja isä puheleekin pojalleen, ettei perheellä enää ole varaa aasivanhusta ruokkia ja se pitäisi pikaisesti läheisessä kaupungissa myydä uudelle omistajalle, joka toivottavasti päästäisi eläkeikää lähestyvän eläimen vähemmällä raadannalla. Sanomattakin on selvää, että poika järkyttyy pahasti, mutta tahtoo kuitenkin itse lähteä taluttamaan rakasta ystäväänsä viimeiselle yhteiselle taipaleelle, eikä päivästä näytä oikein missään mielessä tulevan helppo.

Pienimuotoinen ja rauhalliseen tahtiin etenevä tarina koskettaa katsomossakin ja pojan huolissa sekä surussa on hyvin helppo elää mukana päivän kääntyessä pikkuhiljaa yötä kohti. Kaiken piinan ja häijyn kohtelun päälle näyttää olevan luvassa lohdutonta tepsuttelua hiljentyneen kaupungin pimeillä kaduilla, mikä vähän väkisinkin vetää silmät kosteiksi ja kyllä siihen pelastavaan kohtaamiseenkin liittyy surumielisyyttä, mutta sanoisin, että varsin hyvänlaatuista sellaista. Kokonaisuutena tämä tarina onkin liikuttavan haikea, kaunis sekä hellyttäväkin ja laittaa lopulta mieleen runsaasti lämpöisiä ajatuksia, mikä onkin mainio tapa lopetella jouluista elokuvakokoelmaa, eikä tätä katsojaa tympäissyt lainkaan vilkaista The Small One toistamiseen näin pikaisesti. Sivuseikkana lisättäköön, että joulupäivänä kuuntelin pitkästä aikaa Johnny Cashin teemaan sopivaa levyä The Christmas Collection, jolta löytyvä kappale Little Gray Donkey näin lähekkäin suloisen elokuvan kanssa kuultuna yhdistyikin kivasti kuviin. Noin muuten kyseisessä laulussa uskonnollinen ulottuvuus on jo paljon vahvemmin esillä ja elokuvan vahvuutena pitäisinkin, että ystävyys ja vaikea luopuminen menevät hengellisen julistuksen edelle.

The Small One (1978) (IMDB)

Lyhytelokuvien välissä avautuvien joulukalenteriluukkujen ja niiden aikana kuultavan laulun kautta tarinoita on yritetty edes löyhästi liittää toisiinsa, eikä vain pötkötetty peräkkäin, mutta eivät nämä lyhyet välivälähdykset paljoakaan lisäarvoa varsinaiseen sisältöön mielestäni tuo. Kun kaikki seitsemän tarinaa ja laulelut lasketaan yhteen, niin kokonaiskesto venähtää noin 95 minuuttiin, eli näistä joulukuun kokoelmista Countdown to Christmas on selkeästi mittavin rupeama, mikä on pitkälti ensimmäisen ja viimeisen elokuvan ansiota. Noihin kahteen muuhun levyyn verrattuna päällekkäisyyttäkin löytyy jo kohtalaisesti, koska esimerkiksi Donald Duck's Christmas Favourites pitää sisällään neljä samaa pätkää, eli voinee harkita, haluaako hamstrailla samoja seikkailuja useampaan kertaan kokoelmaan.

Itse en kuitenkaan ole toistelevaisista sisällöistä niin pahoillani, koska nuo molemmat pidemmät avaus- ja lopetusnumerot minulta aiemmin uupuivat ja etenkin herkisteleväisen aasisadun tahdon ehdottomasti omistaa. Myös utuisen kaunis Wynken, Blynken & Nod kelpaa kyllä hyllyyn, eli eipä tarvitse katumuksia harrastella, varsinkaan kun hyväkuntoinen kiekko löytyi läheiseltä kirpputorilta euron hintaan, jonka mieluusti maksaa tosiaan jo pelkästä päätösosuudesta. Mielestäni pakkaus sisältääkin mukavasti vaihtelua, eikä yhtään kehnoa kertomusta ja osa jutuista taitaa kaiken lisäksi edustaa Disneyn lyhytelokuvatuotannon vähän harvinaisempaa laitaa, jota ei ihan jokaiselle levylle ole laitettu. Näihin mietteisiin onkin hyvä lopetella Disneyn joulukoosteiden kommentointi tämän vuoden osalta, mutta eiköhän sitä heräile halua palailla seuraavan kauden koittaessa piirrettyjenkin pariin ja uusia touhukkaan talvisia seikkailuja kohti!

The Prince and the Pauper (Prinssi ja kerjäläispoika)

Jouluisista elokuvista kirjoittelu on ollut vähän laiskanpuoleista tänä vuonna, eli annanpa pikkuisen jatkoaikaa aaton toiselle puolellekin ja kenties vuoden vaihduttua sitten muita mainioita teoksia tutkimaan. Samalla voinee summailla, että jokseenkin Disney-voittoisesti nämä sinänsä vähäiset jouluaiheiset elokuvahetkoset ovat tänä vuonna sujuneet, sillä tosiaan näitä lyhyempiä toilauksia on toistaiseksi ehtinyt kertymään ihan komea kasa, ja jos vielä hiukkasen intoa riittää, niin jatkoakin saattaa seurata. Ensin Celebrate Christmas with Mickey, Donald & Friends tarjoili seitsemän lyhytelokuvan verran vaihtelevaista menoa, kun tarjonnassa oli sekä räväkämpää että rauhallisempaa puuhastelua ja aiheissakin kohtalaista vaihtelua. Jokunen päivä myöhemmin porukka pääsi hurjistumaan entistä huimempiin suorituksiin, sillä kymmenen pätkän kooste Donald Duck's Christmas Favourites painotteli pääasiassa vauhtia ja talvista toimintaa jouluisuuden sekä rauhallisemman tunnelmoinnin jäädessä pienoiseksi sivuseikaksi. No, ankoilta ja kaveruksilta lumisodat, luistelunäytökset ja muut viluisen vuodenajan harrasteet sujuivat niinkin viihdyttävästi, että ainakin itse kovin kyseistä kokoelmaa arvostan ja melkeinpä mieluummin sitä lähtisin lahjana tarjoamaan kuin ensin mainittua.

Vauhdikkaampikaan animaatioviihde ei automaattisesti mitään närästyskohtausta laukaise, kunhan jokin touhun kasassa pitävä tolkku säilyy mukana tai menoa viedä vastenmielisen jatkuvan möykkäävän metelöinnin suuntaan, eikä yksikään noiden kokoelmien lyhyistä tarinoista mielestäni sitä sarjaa onneksi edusta. Jouluun kuitenkin kuuluu mielestäni muutama hieman hiljaisempi ja verkkaisemmin kauniita ajatuksia tavoitteleva teos ja siihen joukkoon viimeksi kommentoitu The Small One kyllä kelpaa mainiosti. Jossakin murheen, haikeuden ja onnellisuuden epämääräisillä rajoilla tasapainoileva pienisuuri tarina laittaakin melkein väkisin hymyä huulille ja lämpimiä tuntemuksia sisuksiin. Kuvastoltaan se ei ehkä ainakaan pohjoista joulunviettoa hohkaa, mutta sanoma osuukin loistavasti kohdilleen ja eiköhän tätä herkkää tarinaa tule jatkossa kertailtua. Samaiselta kokoelmalevyltä löytyy toinenkin tällainen pidempi noin 27-minuuttinen lyhytelokuva, josta olisi myös tarkoitus hiukan höpöttää. Ennakkokäsitysten perusteella se ei vastaavia hiljaisen haikeita sävyjä tavoittele, vaan kuningaskunnan kohtalo taitaa vaatia toiminnallisempaa otetta...

Yritin ennen katselua pinnistellä muistiani, mutta eipä sieltä oikein mitään irronnut ja kun ensimmäiset kuvatkin vielä varsin vierailta vaikuttivat, niin luultavasti tämä Mikin ja kaverusten yhteinen koitos on jäänyt lapsuusvuosina väliin ja ensikatselu tapahtuu näin 27 vuotta ilmestymisen jälkeen. Varsinainen tarinahan hipsaisee paljon tuotakin lukemaa kauemmas menneisyyden varjoihin, jossa niitä hämäräpuuhiakin harrasteltiin, ja röyhkeimmät suorittivat katalat tekosensa vieläpä keskellä kirkasta päivää. Mikäpä siinä estäisi, kun valvova silmä sattuu kuulumaan samalle tyypille, joka valtakuntaa kurjistavaa ryöstö- ja rötösretkeä johtaa... Kertoja siis tiedottelee, että aikoinaan onnellista Englantia johti hyvä ja viisas kuningas, jolloin tyytyväisyys ja vauraus vallitsivat kansalaisten keskuudessa, mutta johtajan sairastuessa vyöryi pimeys maan ylle.

Toisen heikkona hetkenä näki eräs julma ja ahne miekkonen tilaisuutensa tulleen ja lähti kansakunnan tilannetta käyttämään häikäilemättä hyödykseen, jonka seurauksena käynnistyi loppumattomalta piinalta vaikuttava ryöstelyn sekä terrorin aalto. Hirmuvallan ja väärinkäytösten jatkuessa alkoi näyttää siltä, että toivo paremmasta hiipuu lopulta kokonaan, eikä onnellisten aikojen pelastajaa mistään löydy kurjuuden kierrettä katkaisemaan ja laittamaan korruptoitunutta kapteenia kätyriarmeijansa kanssa kuriin. Välillä kuitenkin niitä odotettuja suuria sankareita löytyy epätavallisista paikoista, eikä tässäkään tapauksessa välttämättä ihan heti arvaisi, että kerjäläinen koirineen päätyy olennaiseksi osaksi maata mullistavaa tapahtumaketjua.

Mikki ja Pluto siis viettävät tämän tarinan puitteissa pikkuisen vähävaraisempaa elämää kuin missä kaverukset yleensä tavataan ja melko nopsasti saadaan mukaan menoon Hessukin, joka itselle ominaiseen ja hiukan hassuun tapaan yrittää kaupitella jäätelötötteröitä reippaassa lumituiskutuksessa. Perustarpeiden ja muidenkin materialististen seikkojen suhteen kolmikolla siis selkeästi on tiettyjä puutteita, mutta yhteishenki on siitä huolimatta varsin hilpeää luokkaa, kun herkuista haaveillaan ja laulellaan kuninkaallisen elelyn ylellisyydestä. Iloinen hoilotteluhetki kuitenkin löytää loppunsa nopsasti, kun kolmikolle tulee kirjaimellisesti lunta niskaan viilentämään unelmointia ja lähistöltä kapteeni Pekan möykkäävä seurue laukkaa kohti kuninkaan linnoitusta, jonne Pluto päättää porhaltaa hämäräporukan perään.

Mikin pitää tietysti lähteä hakemaan koirakaveriaan takaisin muurien sisäpuolelta, ja samaisten seinien ympäröimänä päiväänsä pikkuisen puuduttavaan tapaan kuluttelee sairaan kuninkaan poika, joka ei lainkaan tunnu innostuvan prinssin oppivelvoitteista ja sattuupa hän kaiken lisäksi olemaan Mikin kaksoisolento noin ulkoisesti. Pihalla Plutoa etsivä Mikki taas saa kärsittäväkseen kovempaa käsittelyä ja hieman holtittomasti säntäillessään Mikki saa aikaan sen verran möykkää, että utelias prinssi saapuu paikalle ihmettelemään, mistä kolina ja pauke johtuu. Kunhan tyypit toisiaan toljottelevat melkeinpä peilikuvina, niin pähkäiltävää riittää kumpaisellekin. Varsin nopeasti prinssi tästä yllätysvierailusta ilahtuu, kun Mikki tupsahtaa paikalle rikkomaan tylsää päivärytmiä, eikä siinä kovin pitkään aivorattaiden tarvitse raksutella, niin onkin jo suunnitelma valmiina.

Prinssi siis haluaisi irtioton arjestaan ja kokeilla huolettomammaksi kuvittelemaansa leikkisää elämää muurien ulkopuolella ilman kuninkaallisia vastuita ja velvoitteita. Mikki taas ei ajatukselle ehdotonta kannatustaan ole antamassa, koska ei ensinnäkään tiedä, miten hänen pitäisi valeprinssinä käyttäytyä. No, prinssi kuitenkin hätäisesti vakuuttelee, että kaikki menee hyvin ja kyse on vain lyhyestä ajasta, joten ennen pitkää tilanne saadaan palautettua takaisin normaaliksi. Näinpä Mikki saa jäädä linnaan, jossa opettajana toimii Polle ja Aku on laitettu pikkuisen kärttyisen palvelijan osaan. Prinssin huviretkestä ei tietenkään tule mitään huoletonta hurvittelua, vaan melkoisen nopsasti hän näkee kuningaskunnan surkean tilan, jossa kansalaisten elämä ryöstelyn ja pelon keskellä kurjistuu jatkuvasti. Linnassa Pekka punoo juoniaan päästäkseen vielä tiukemmin kiinni ehdottomaan valtaan, eli alkaisi olla aika nousta vastarintaan ennen katalien aikaiden toteuttamista...

Samainen tarina on luultavasti tullut useimmille tutuksi muista yhteyksistä, sillä Disneyn lyhytelokuva perustuu Mark Twainin samannimiseen kertomukseen, joka julkaistiin kirjallisessa muodossa jo vuonna 1881. Sittemmin siitä on tehty lukuisia filmatisointeja 1900-luvun alkupuolelta lähtien ja Wikipedian puolella mainitaan myös, että tunnettu tarina vaihdetuista paikoista on innoittanut lisäksi monia teoksia, vaikka ei oltaisikaan lähdetty Twainin kirjoituksia sellaisenaan siirtämään eläviksi kuviksi. Wikipedian tarkempi listaus näistä sovituksista ja filmatisoinneista ei luokittele Disneyn versiota tarkkojen ja alkuperäismateriaalille uskollisten tulkintojen joukkoon, vaan siihen porukkaan, jossa on otettu enemmän vapauksia lähdeteoksen suhteen.

Minulle suurin osa etenkin noista tarkemmista filmatisoinneista on täysin vierasta tavaraa, mutta löyhempiä juttuja on tullut nähtyä ja lisäksi Twainin alkuperäistarinakin luettua joskus aikoinaan. Vaikka muistikuvat eivät ihan eiliseltä olisikaan, niin on kuitenkin helppo ymmärtää, miksei Disneyn tulkintaa ole laitettu tarkempien versioiden joukkoon. Jo kestoninkin takia rankkaa tiivistelyä ja hahmojen tipauttelua on vaadittu sekä taustat tapahtumineen jäävät väkisinkin siinä sivussa vähemmälle huomiolle, kun keskittyminen kohdistetaan sortoa vastaan nousemiseen varsin lyhyeksi kutistetussa aikajaksossa. Loikka toisen tossuihin ja maailman näkeminen jyrkästi omasta poikkeavasta kulmasta käsitellään myös reippaasti nopeutettuun tapaan. Prinssin osuus toimii tässä mielessä minusta paremmin, sillä Mikin lyhyet hetket linnassa elokuvan ensimmäisellä puolikkaalla ovat lähinnä kepeää hassuttelua, eikä tämä sovitus oikeastaan edes yritä kunnolla napata kiinni kirjassa käsitellyistä vaihdettujen roolien monenkirjavista pulmista, vaan höttöisempi huvittelu tosiaan on lähempänä valittua linjaa..

Twainin alkuperäistarina ei oman muistini mukaan mitään kamalan kurjuuden jatkuvaa maalailua ole, mutta Disney on lähtenyt siitäkin selkeästi silotellumpaan suuntaan, ja ehkä voikin väittää, että vaikka Mikki ja ystävät köyhyydestä kärsivät, niin ei heidän elely ole aivan yhtä ankaraa ja lohdutonta kuin alkuperäisteoksessa. Elokuvassa painotetaankin enemmän Pekan ja pahisjoukon uhkaa kuin epätoivoista ja aina vain jatkuvaa arkista ankeutta, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää, kun jo alussa Disneyn The Prince and the Pauper fanfaareineen ja kertojineen lähtee hakemaan asetelmia rohkealle taistolle väärintekijöitä vastaan. Sävyä onkin säädetty melkoisesti ja leikkisää huumoria tupsahtelee silmille melkoisen usein, mutta onneksi ei sentään silkaksi pelleilyksi lähdetä synkeähkön vireen värittämää tarinaa taittelemaan. Murheellisempia tuokioita siivoillaan kuvien ulkopuolelle, eikä tässä versiossa ole suurelle surulle niinkään kunnolla aikaa tai paikkaa, vaan tosiaan painotukset etenkin lopun lähestyessä seikkailevat toiminnallisempaan suuntaan, kun pitäisi jo päästä miekoilla vauhdikkaasti vääryyksiä oikomaan.

Mikään täyden toiminnan tykitys The Prince and the Pauper ei mielestäni ole, mutta pientä kahnausta ja yhteenottoa ahkerasti harrastellaan läpi koitosten ja kommellusten. Hengenvaaralliset hetket, lohduttoman synkät tyrmät ja kieroilevat kiristykset tulevat joukolle tutuksi touhuksi matkan edetessä kohti päätepistettään. Ennen lopullisia ratkaisuja pitää tietysti laittaa liikkeelle reipas toimintahulina, jossa onkin jo selkeämmin hurlumhei-vaihde päällä ja vakavammat sävyt tuupataan surutta tieltä pois. Viimeisessä taistossa onkin paikalla touhuilemassa sellainen erikoisheppujen ryhmittymä, että vähän väkisinkin finaali kääntyy sekoilevaiseen suuntaan. Enpä sitä sanoisi, ettei tämä toilailu hymyilyttävää hölmöilyä olisi, mutta kenties vaikkapa ne Hessun höpsöilyt ovat hiukkasen väärässä paikassa, sillä räikein huumorihuitelu tosiaan vähän verottelee sitä tarinan haikeampaa puolta.

Sen suuremmin Disneyn linjavalinta kepeämpää vauhdikkuutta suosivaan suuntaan ei ala ärsyttelemään ja onhan tällainen lähdemateriaalin silottelu sekä viihteellistäminen tuttua touhua jo studion varhaisilta vuosikymmeniltä, eli minusta The Prince and the Pauper sopii siihen kuvioon ihan hyvin, vaikkakin Mikin ja kumppanien viskaaminen kauas Englantiin menneille vuosisadoille vähän poikkeava paikka tälle porukalle onkin. Vaihtelua virkistykseksi ja mitä näitä selityksiä nyt onkaan... Mikin tuplaosuus viimeistään takaa sen, että muut sankarit saavat tyytyä selkeämmin sivuosiin, eli jos tahtoisi vaikkapa Akun ärhentelyä ihastella, niin tässä tulkinnassa nämä rähinät jätetään vähemmälle seurannalle.

Noin ulkokuoreen liittyvistä sävyistä ja värityksistä voisi sanoa, että selkeästi on lähdetty hillitsemään loistoa ja kirjoa, kun ruskeaa, harmahtavaa, tummaa ja haaleaa palettia tarjoillaan ankaran ajan koruttoman vaikutelman vahvisteluksi. Kuvakaappauksistakin kuitenkin näkee, ettei paikoin valjummasta tyylittelystä huolimatta ole sukellettu täydellisen harmaaseen ankeuteen, mutta tosiaan melkoisen kauas studion väri-ilotulitteluista tämä teos jää, mikä toki tarinaan ja henkeen sopivaa onkin. Jouluisuus on myös niitä toissijaisia seikkoja tässä tarinassa ja lähinnä tapahtuma-aika sattuu sijoittumaan talvisille päiville, joten elokuvan sisällyttämiselle joulukokoelmaan en ihan tuikitärkeitä syitä onnistu näkemään. Kaikkiaan The Prince and the Pauper on sujuvaa seikkailua, joka ei niinkään jouda arkisempaan eloon asettumaan. Aikaa on rajallisesti ja kuningaskunta pelastettavana, mikä tarkoittaa, että töppösten olisi hyvä liikkua ripeästi ja huisketta, hulinaa ja höpsöilyä harrastellaan kuitenkin niinkin pätevästi, että kyllähän se vähintään kelvollista katseltavaa on, vaikka ei olekaan syytä suosikkilistalle sijoitella.

The Prince and the Pauper (1990) (IMDB)