tiistai 26. joulukuuta 2017

The Prince and the Pauper (Prinssi ja kerjäläispoika)

Jouluisista elokuvista kirjoittelu on ollut vähän laiskanpuoleista tänä vuonna, eli annanpa pikkuisen jatkoaikaa aaton toiselle puolellekin ja kenties vuoden vaihduttua sitten muita mainioita teoksia tutkimaan. Samalla voinee summailla, että jokseenkin Disney-voittoisesti nämä sinänsä vähäiset jouluaiheiset elokuvahetkoset ovat tänä vuonna sujuneet, sillä tosiaan näitä lyhyempiä toilauksia on toistaiseksi ehtinyt kertymään ihan komea kasa, ja jos vielä hiukkasen intoa riittää, niin jatkoakin saattaa seurata. Ensin Celebrate Christmas with Mickey, Donald & Friends tarjoili seitsemän lyhytelokuvan verran vaihtelevaista menoa, kun tarjonnassa oli sekä räväkämpää että rauhallisempaa puuhastelua ja aiheissakin kohtalaista vaihtelua. Jokunen päivä myöhemmin porukka pääsi hurjistumaan entistä huimempiin suorituksiin, sillä kymmenen pätkän kooste Donald Duck's Christmas Favourites painotteli pääasiassa vauhtia ja talvista toimintaa jouluisuuden sekä rauhallisemman tunnelmoinnin jäädessä pienoiseksi sivuseikaksi. No, ankoilta ja kaveruksilta lumisodat, luistelunäytökset ja muut viluisen vuodenajan harrasteet sujuivat niinkin viihdyttävästi, että ainakin itse kovin kyseistä kokoelmaa arvostan ja melkeinpä mieluummin sitä lähtisin lahjana tarjoamaan kuin ensin mainittua.

Vauhdikkaampikaan animaatioviihde ei automaattisesti mitään närästyskohtausta laukaise, kunhan jokin touhun kasassa pitävä tolkku säilyy mukana tai menoa viedä vastenmielisen jatkuvan möykkäävän metelöinnin suuntaan, eikä yksikään noiden kokoelmien lyhyistä tarinoista mielestäni sitä sarjaa onneksi edusta. Jouluun kuitenkin kuuluu mielestäni muutama hieman hiljaisempi ja verkkaisemmin kauniita ajatuksia tavoitteleva teos ja siihen joukkoon viimeksi kommentoitu The Small One kyllä kelpaa mainiosti. Jossakin murheen, haikeuden ja onnellisuuden epämääräisillä rajoilla tasapainoileva pienisuuri tarina laittaakin melkein väkisin hymyä huulille ja lämpimiä tuntemuksia sisuksiin. Kuvastoltaan se ei ehkä ainakaan pohjoista joulunviettoa hohkaa, mutta sanoma osuukin loistavasti kohdilleen ja eiköhän tätä herkkää tarinaa tule jatkossa kertailtua. Samaiselta kokoelmalevyltä löytyy toinenkin tällainen pidempi noin 27-minuuttinen lyhytelokuva, josta olisi myös tarkoitus hiukan höpöttää. Ennakkokäsitysten perusteella se ei vastaavia hiljaisen haikeita sävyjä tavoittele, vaan kuningaskunnan kohtalo taitaa vaatia toiminnallisempaa otetta...



Yritin ennen katselua pinnistellä muistiani, mutta eipä sieltä oikein mitään irronnut ja kun ensimmäiset kuvatkin vielä varsin vierailta vaikuttivat, niin luultavasti tämä Mikin ja kaverusten yhteinen koitos on jäänyt lapsuusvuosina väliin ja ensikatselu tapahtuu näin 27 vuotta ilmestymisen jälkeen. Varsinainen tarinahan hipsaisee paljon tuotakin lukemaa kauemmas menneisyyden varjoihin, jossa niitä hämäräpuuhiakin harrasteltiin, ja röyhkeimmät suorittivat katalat tekosensa vieläpä keskellä kirkasta päivää. Mikäpä siinä estäisi, kun valvova silmä sattuu kuulumaan samalle tyypille, joka valtakuntaa kurjistavaa ryöstö- ja rötösretkeä johtaa... Kertoja siis tiedottelee, että aikoinaan onnellista Englantia johti hyvä ja viisas kuningas, jolloin tyytyväisyys ja vauraus vallitsivat kansalaisten keskuudessa, mutta johtajan sairastuessa vyöryi pimeys maan ylle.

Toisen heikkona hetkenä näki eräs julma ja ahne miekkonen tilaisuutensa tulleen ja lähti kansakunnan tilannetta käyttämään häikäilemättä hyödykseen, jonka seurauksena käynnistyi loppumattomalta piinalta vaikuttava ryöstelyn sekä terrorin aalto. Hirmuvallan ja väärinkäytösten jatkuessa alkoi näyttää siltä, että toivo paremmasta hiipuu lopulta kokonaan, eikä onnellisten aikojen pelastajaa mistään löydy kurjuuden kierrettä katkaisemaan ja laittamaan korruptoitunutta kapteenia kätyriarmeijansa kanssa kuriin. Välillä kuitenkin niitä odotettuja suuria sankareita löytyy epätavallisista paikoista, eikä tässäkään tapauksessa välttämättä ihan heti arvaisi, että kerjäläinen koirineen päätyy olennaiseksi osaksi maata mullistavaa tapahtumaketjua.



Mikki ja Pluto siis viettävät tämän tarinan puitteissa pikkuisen vähävaraisempaa elämää kuin missä kaverukset yleensä tavataan ja melko nopsasti saadaan mukaan menoon Hessukin, joka itselle ominaiseen ja hiukan hassuun tapaan yrittää kaupitella jäätelötötteröitä reippaassa lumituiskutuksessa. Perustarpeiden ja muidenkin materialististen seikkojen suhteen kolmikolla siis selkeästi on tiettyjä puutteita, mutta yhteishenki on siitä huolimatta varsin hilpeää luokkaa, kun herkuista haaveillaan ja laulellaan kuninkaallisen elelyn ylellisyydestä. Iloinen hoilotteluhetki kuitenkin löytää loppunsa nopsasti, kun kolmikolle tulee kirjaimellisesti lunta niskaan viilentämään unelmointia ja lähistöltä kapteeni Pekan möykkäävä seurue laukkaa kohti kuninkaan linnoitusta, jonne Pluto päättää porhaltaa hämäräporukan perään.

Mikin pitää tietysti lähteä hakemaan koirakaveriaan takaisin muurien sisäpuolelta, ja samaisten seinien ympäröimänä päiväänsä pikkuisen puuduttavaan tapaan kuluttelee sairaan kuninkaan poika, joka ei lainkaan tunnu innostuvan prinssin oppivelvoitteista ja sattuupa hän kaiken lisäksi olemaan Mikin kaksoisolento noin ulkoisesti. Pihalla Plutoa etsivä Mikki taas saa kärsittäväkseen kovempaa käsittelyä ja hieman holtittomasti säntäillessään Mikki saa aikaan sen verran möykkää, että utelias prinssi saapuu paikalle ihmettelemään, mistä kolina ja pauke johtuu. Kunhan tyypit toisiaan toljottelevat melkeinpä peilikuvina, niin pähkäiltävää riittää kumpaisellekin. Varsin nopeasti prinssi tästä yllätysvierailusta ilahtuu, kun Mikki tupsahtaa paikalle rikkomaan tylsää päivärytmiä, eikä siinä kovin pitkään aivorattaiden tarvitse raksutella, niin onkin jo suunnitelma valmiina.



Prinssi siis haluaisi irtioton arjestaan ja kokeilla huolettomammaksi kuvittelemaansa leikkisää elämää muurien ulkopuolella ilman kuninkaallisia vastuita ja velvoitteita. Mikki taas ei ajatukselle ehdotonta kannatustaan ole antamassa, koska ei ensinnäkään tiedä, miten hänen pitäisi valeprinssinä käyttäytyä. No, prinssi kuitenkin hätäisesti vakuuttelee, että kaikki menee hyvin ja kyse on vain lyhyestä ajasta, joten ennen pitkää tilanne saadaan palautettua takaisin normaaliksi. Näinpä Mikki saa jäädä linnaan, jossa opettajana toimii Polle ja Aku on laitettu pikkuisen kärttyisen palvelijan osaan. Prinssin huviretkestä ei tietenkään tule mitään huoletonta hurvittelua, vaan melkoisen nopsasti hän näkee kuningaskunnan surkean tilan, jossa kansalaisten elämä ryöstelyn ja pelon keskellä kurjistuu jatkuvasti. Linnassa Pekka punoo juoniaan päästäkseen vielä tiukemmin kiinni ehdottomaan valtaan, eli alkaisi olla aika nousta vastarintaan ennen katalien aikaiden toteuttamista...


Samainen tarina on luultavasti tullut useimmille tutuksi muista yhteyksistä, sillä Disneyn lyhytelokuva perustuu Mark Twainin samannimiseen kertomukseen, joka julkaistiin kirjallisessa muodossa jo vuonna 1881. Sittemmin siitä on tehty lukuisia filmatisointeja 1900-luvun alkupuolelta lähtien ja Wikipedian puolella mainitaan myös, että tunnettu tarina vaihdetuista paikoista on innoittanut lisäksi monia teoksia, vaikka ei oltaisikaan lähdetty Twainin kirjoituksia sellaisenaan siirtämään eläviksi kuviksi. Wikipedian tarkempi listaus näistä sovituksista ja filmatisoinneista ei luokittele Disneyn versiota tarkkojen ja alkuperäismateriaalille uskollisten tulkintojen joukkoon, vaan siihen porukkaan, jossa on otettu enemmän vapauksia lähdeteoksen suhteen.

Minulle suurin osa etenkin noista tarkemmista filmatisoinneista on täysin vierasta tavaraa, mutta löyhempiä juttuja on tullut nähtyä ja lisäksi Twainin alkuperäistarinakin luettua joskus aikoinaan. Vaikka muistikuvat eivät ihan eiliseltä olisikaan, niin on kuitenkin helppo ymmärtää, miksei Disneyn tulkintaa ole laitettu tarkempien versioiden joukkoon. Jo kestoninkin takia rankkaa tiivistelyä ja hahmojen tipauttelua on vaadittu sekä taustat tapahtumineen jäävät väkisinkin siinä sivussa vähemmälle huomiolle, kun keskittyminen kohdistetaan sortoa vastaan nousemiseen varsin lyhyeksi kutistetussa aikajaksossa. Loikka toisen tossuihin ja maailman näkeminen jyrkästi omasta poikkeavasta kulmasta käsitellään myös reippaasti nopeutettuun tapaan. Prinssin osuus toimii tässä mielessä minusta paremmin, sillä Mikin lyhyet hetket linnassa elokuvan ensimmäisellä puolikkaalla ovat lähinnä kepeää hassuttelua, eikä tämä sovitus oikeastaan edes yritä kunnolla napata kiinni kirjassa käsitellyistä vaihdettujen roolien monenkirjavista pulmista, vaan höttöisempi huvittelu tosiaan on lähempänä valittua linjaa..



Twainin alkuperäistarina ei oman muistini mukaan mitään kamalan kurjuuden jatkuvaa maalailua ole, mutta Disney on lähtenyt siitäkin selkeästi silotellumpaan suuntaan, ja ehkä voikin väittää, että vaikka Mikki ja ystävät köyhyydestä kärsivät, niin ei heidän elely ole aivan yhtä ankaraa ja lohdutonta kuin alkuperäisteoksessa. Elokuvassa painotetaankin enemmän Pekan ja pahisjoukon uhkaa kuin epätoivoista ja aina vain jatkuvaa arkista ankeutta, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää, kun jo alussa Disneyn The Prince and the Pauper fanfaareineen ja kertojineen lähtee hakemaan asetelmia rohkealle taistolle väärintekijöitä vastaan. Sävyä onkin säädetty melkoisesti ja leikkisää huumoria tupsahtelee silmille melkoisen usein, mutta onneksi ei sentään silkaksi pelleilyksi lähdetä synkeähkön vireen värittämää tarinaa taittelemaan. Murheellisempia tuokioita siivoillaan kuvien ulkopuolelle, eikä tässä versiossa ole suurelle surulle niinkään kunnolla aikaa tai paikkaa, vaan tosiaan painotukset etenkin lopun lähestyessä seikkailevat toiminnallisempaan suuntaan, kun pitäisi jo päästä miekoilla vauhdikkaasti vääryyksiä oikomaan.


Mikään täyden toiminnan tykitys The Prince and the Pauper ei mielestäni ole, mutta pientä kahnausta ja yhteenottoa ahkerasti harrastellaan läpi koitosten ja kommellusten. Hengenvaaralliset hetket, lohduttoman synkät tyrmät ja kieroilevat kiristykset tulevat joukolle tutuksi touhuksi matkan edetessä kohti päätepistettään. Ennen lopullisia ratkaisuja pitää tietysti laittaa liikkeelle reipas toimintahulina, jossa onkin jo selkeämmin hurlumhei-vaihde päällä ja vakavammat sävyt tuupataan surutta tieltä pois. Viimeisessä taistossa onkin paikalla touhuilemassa sellainen erikoisheppujen ryhmittymä, että vähän väkisinkin finaali kääntyy sekoilevaiseen suuntaan. Enpä sitä sanoisi, ettei tämä toilailu hymyilyttävää hölmöilyä olisi, mutta kenties vaikkapa ne Hessun höpsöilyt ovat hiukkasen väärässä paikassa, sillä räikein huumorihuitelu tosiaan vähän verottelee sitä tarinan haikeampaa puolta.


Sen suuremmin Disneyn linjavalinta kepeämpää vauhdikkuutta suosivaan suuntaan ei ala ärsyttelemään ja onhan tällainen lähdemateriaalin silottelu sekä viihteellistäminen tuttua touhua jo studion varhaisilta vuosikymmeniltä, eli minusta The Prince and the Pauper sopii siihen kuvioon ihan hyvin, vaikkakin Mikin ja kumppanien viskaaminen kauas Englantiin menneille vuosisadoille vähän poikkeava paikka tälle porukalle onkin. Vaihtelua virkistykseksi ja mitä näitä selityksiä nyt onkaan... Mikin tuplaosuus viimeistään takaa sen, että muut sankarit saavat tyytyä selkeämmin sivuosiin, eli jos tahtoisi vaikkapa Akun ärhentelyä ihastella, niin tässä tulkinnassa nämä rähinät jätetään vähemmälle seurannalle.

Noin ulkokuoreen liittyvistä sävyistä ja värityksistä voisi sanoa, että selkeästi on lähdetty hillitsemään loistoa ja kirjoa, kun ruskeaa, harmahtavaa, tummaa ja haaleaa palettia tarjoillaan ankaran ajan koruttoman vaikutelman vahvisteluksi. Kuvakaappauksistakin kuitenkin näkee, ettei paikoin valjummasta tyylittelystä huolimatta ole sukellettu täydellisen harmaaseen ankeuteen, mutta tosiaan melkoisen kauas studion väri-ilotulitteluista tämä teos jää, mikä toki tarinaan ja henkeen sopivaa onkin. Jouluisuus on myös niitä toissijaisia seikkoja tässä tarinassa ja lähinnä tapahtuma-aika sattuu sijoittumaan talvisille päiville, joten elokuvan sisällyttämiselle joulukokoelmaan en ihan tuikitärkeitä syitä onnistu näkemään. Kaikkiaan The Prince and the Pauper on sujuvaa seikkailua, joka ei niinkään jouda arkisempaan eloon asettumaan. Aikaa on rajallisesti ja kuningaskunta pelastettavana, mikä tarkoittaa, että töppösten olisi hyvä liikkua ripeästi ja huisketta, hulinaa ja höpsöilyä harrastellaan kuitenkin niinkin pätevästi, että kyllähän se vähintään kelvollista katseltavaa on, vaikka ei olekaan syytä suosikkilistalle sijoitella.

The Prince and the Pauper (1990) (IMDB)


2 kommenttia:

  1. Prinssi ja Kerjäläispoika on tosiaankin jotenkin liian risehtava elokuva. Ehkä siksien pidä siitä. Samalla vanhalla VHs kasetillani oli tämän perässä Päätön Ratsumies ja se tuli katsottua paljon useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Adventures of Ichabod and Mr. Toad kummittelee edelleen ostoslistalla ja vanhat muistikuvat ovat hyvin häälyväiset. Löytyisihän tuo helposti kotimaisena kiekkona, mutta on alkanut kiinnostamaan tuplajulkaisu Blu-rayna, jossa mukana tulisi Fun and Fancy Free sekä harvinaisempana herkkuna varhainen Disneyn kulisseihin kurkkaava elokuva The Reluctant Dragon vuodelta 1941, jota on kai muuten hieman hankalampi löytää.

      Poista