Pulkkinen: Don't Push the River

Jaahas, kovien eräkoitosten edessä sitä ollaan ties monennenko uusinnan kera, kun sekalainen joukkio on lähdössä etsimään kadonnutta ryhmähenkeä korpitaipaleilta. Lopputulos taitaapi olla pikkuisen jotakin muuta kuin rentoa retkeilyä ja leppoisaa oleilua iltanuotiolla hyvässä yhteisymmärryksessä ja ystävällisessä ilmapiirissä tunnelmoiden. Itselläkin on sen verran kiireinen ja jokseenkin pyörremyrskyinen kesä meneillään ja päivät viuhuvat tuosta vain teilleen, että pakkohan sitä on turvautua toistaiseksi reissujen suhteen tällaiseen kotisohvan kautta koettuun vaihtoehtoon, mutta onhan sekin kai jotakin...ainakin parempi kuin sata jänistä. Toiveissa kyllä on päästä vielä ennen syyskylmiä itsekin vaikkapa pohjoisen poluille ihan omin jaloin käpsyttelemään, mutta nyt kuitenkin teki mieli taas kerran erään illan lopuksi heittäytyä eripuraisten ja kiivaidenkin kumppanusten matkaan sekalaisia koettelemuksia ihmettelemään. Niitähän mukaan mahtuu varsin kiitettävästi, eli eipä muuta kuin autokyydillä luontoelämyksiä ja joukkuehengen nostatusta kohti!

...Tosin sinänsä selkeät tavoitteet eivät aivan tuosta vain ole toteutumassa, koska mukana matkassa on kaikenlaista koheltajaa ja merkillisten taitojen mestaria, mutta eipä taipumuksesta sekamelskaiseen sekoiluun tee mieli katsomon puolella motkotella. Selviytymisseikkailun äänekkäin ja touhukkain tyyppi on tietenkin tuttu kaveri vuosituhannen vaihteessa kolmeen kauteen venäytetystä kotimaisesta komediasarjasta Pulkkinen. Kopiovastaavana (Jari Salmi) hänet edelleen ensisijaisesti tunnetaan, eikä se varsinainen nimi tässä yhteydessä taida niitä seikkoja merkityksellisimpiä ollakaan. Kaikkiaan pienellä porukalla ollaan liikkeellä, koska samaan autoon ovat sulloutuneet työkaveri Kirsti (Mari Rantasila), yrityksessä jonkinlaista (pakko)työkokeilua vastentahtoisesti suorittava Mikko (Juha Jokela) ja joukkiota asiantuntevasti erämaan saloihin johdatteleva Jyrki (Antti Virmavirta). Saadaanhan sitä tietysti vähemmälläkin väkimäärällä kepposta ja kokemusta aikaiseksi, eikä katsomossa yhtään ihmetytä, miksei tämä yhteinen retki ole isommin osallistujia vetänyt puoleensa.

Onneksi sentään tämä kiistainen ja kinasteleva, mutta ainakin toiselta puoliskoltaan sisukas sissiryhmä on päättänyt porhaltaa haasteita vastaan. Eri asia tietysti on, syntyykö seurauksena sopua ja iloa, vai erkanevatko tiet katkerissa tunnelmissa lopullisesti. Ainakin alkumetrit antaumuksella seikkaillaan erimielisyyksien syövereissä ja onhan sitä tuskien taivalta horisontissakin, mutta kaipa myönteisille yllätyksillekin pieniä paikkoja pitkän polun varrelle mahtuu...? Vaikka porukkaa on vetämässä ammattilainen, niin eipä tyyppien toilailua voi minään malliesimerkkinä pitää onnistuneen eräretken järjestämisestä, vaan liikutaan ennemmin sekoilevien sattumusten sarjassa, joilla toki on oma hykerryttävä viihdearvonsa. Etenkin Salmen esittämä kopiovastaava on alkutahdeista lähtien hurjassa vauhdissa, ja siinä saattaa toisilla päästä pienoinen parahdus, kun noin puolituntisen huristelumatkan päässä leirikeskuksesta lomailun auto-osuus löytää, tai kuvaavammin törmää ennenaikaiseen loppuunsa.

Poloisten reissukumppaneiden kannalta tämä vastoinkäyminen on vasta alkusoittoa, sillä tyypin kikkakirjasesta löytyy roppakaupalla kyseenalaisia niksejä ja kaikenlaista harhaista tietoutta selviytymisen saloista. Taitojen riittämättömyys ei tietenkään haittaa yhtään mitään kaverin kohkatessa milloin mitäkin muiden terveydestä tuon taivaallisia piittaamatta. Erinomaisen itsekkäästä ihmisepelistä onkin kyse ja kyllähän muiden hymyt ovat hyytyväisiä, kun tyyppi touhuilee auton pusikkoon, kanootit karkuteille, patikkatoverin jalkaa pakettiin, karttaa sytykkeeksi ja mitä nyt sattuu mieleen juolahtamaan. Hurjia hirviä tien tukkeena, mutkia matkassa yksi jos toinenkin plus päälle kiroilua ja kyyneliä, eli näistäkö paloista tunnelmallinen eräelämys koostellaan kasaan? Voipi olla, että moni haikailee hiukkasen rauhallisemman luontoseikkailun perään, mutta väittäisin, ettei ainakaan Salmen suunsoitosta tai muista puuhista tykkäilevä katsoja ainakaan tylsistymään ehdi, ja tämä runsas puolituntinen onkin reipasta remuamista sekä kohtalaisesti uusintaakin kestävää hupailua.

Sanottakoon silti, että ovathan useammat kertailut vähäsen viehätystä nakertaneet, mutta siitä huolimatta Pulkkinen: Don't Push the River on mielestäni oiva pikkuinen hupihetki. Joukkuehengen tiukka testi vastarannan kiiskeineen laittaa edelleen helposti hymyilemään, eivätkä pari hiljaisempaa suvantovaihdetta pääse onneksi liikoja jumittelemaan tai viihdyttävyyttä vaisuuteen vaihtamaan. Kaikenlaista pulmaa pitää tietysti selvitellä, kun monenmoista menijää mukaan mahtuu. Joidenkin suurimpana huolena on päästä ehjänä tai yleensä hengissä perille, kun taas toinen kuumeisesti kirjaa ylös uskomattomia ylityötuntejaan, joita kukaan ei ole hyväksymässä ja tietyn hepun mielenliikkeiden kartoittaminen jäänee maailman mysteerien joukkoon. Rauhallinen ja rakentava keskustelukin on etenkin elokuvan alkupuolella pelkkää toiveunta, sillä tyypeillä on taipumuksena tarjoilla ennemmin pilkallista naljailua ja siinä sivussa kiihdytellä itsensä korkeille kierroksille, mistä onkin hyvä jatkaa eteenpäin...ja saattaapa sitä muitakin kiusauksia tulla tielle, kun aurinko painuu teilleen seuraavaa aamua odottelemaan.

Voinee siis väittää, että taipaleelle mahtuu mukavampiakin hetkosia kuin vain kokemuksia kivusta ja kurjuudesta. Toisaalta koettelemukset kasautuvat niinkin tiuhaan tahtiin, että reissua vetävä Jyrkikin jo mietiskelee, onkohan touhussa järjen hiventäkään, kun eipä se hengenlähtökään täysin poissuljettu vaihtoehto tässä porukassa ole. Jokin sisäinen kipinä kuitenkin kenkii kauemmas polkuja pitkin, eikä esimerkiksi pienoinen puunkaato-onnettomuus ole tarpomiselle loppuseisahdusta laittamassa, vaan kipulääkityksen voimalla kyllä kestetään kolhut ja käsittämättömät kommellukset. Jos kehot ovat koetuksella, niin kyllähän henkistä kestävyyttäkin riittävästi testaillaan, koska eräs eräsankari ei tosiaan ole ihmisenä ihan helpoimmasta päästä, mitä tulee nautinnollisen yhteiselon järjestelyyn muutenkin hankalissa olosuhteissa. No, hermojen riekaleita voinee yrittää lääkitä vaikkapa pontikkapannusta lirautetuilla tuimilla tujauksilla tai muuten vain höyryjä päästelemällä mielipiteitä tuuletellen.

Mahtuuhan mukaan piristykseksi vielä omituinen ja omalaatuinen sankaripuhekin, joka lähinnä taitaa kummastuttaa kuulijoita, mutta joka tapauksessa näistä touhuiluista ja torveloinneista summautuu kepeä sekä hauska seikkailuhenkinen koitos. Mitään lumoavien luontokuvien palkintoa tälle lyhyelle televisioerikoiselle ei tietenkään tarvitse lähteä ojentelemaan tai muutenkaan väittää tunturitunnelmoinnin täysveriseksi korvikkeeksi, mutta siitä huolimatta pääsääntöisesti kaunista katseltavaa silmille tarjoillaan. Etenkin sisätiloja ja monesti varsin karusti lavastettuja sellaisia painottavaan varsinaiseen televisiosarjaan vertaillessa tämä luontoretki ulkoiluineen on kivaa vaihtelua. Kirjavien niittyjen tai vehreiden metsien esittely ei tietenkään ole tässä yhteydessä mikään päätavoite, mutta enpä lähtisi pienimuotoisesta taustojen kaunistelusta yhtään ulisemaan. Vaikka tyyppien touhuilut sinänsä eivät omakohtaisesti koettuina olisikaan mitään hilpeintä herkkua, niin jotenkin kokonaisuus siltikin kohottelee telttailukuumetta, mihin varmaan osasyyllisinä ovat lämpöisissäkin väreissä vilahtelevat näkymät.

Katselukerroissa mitattuna Pulkkinen: Don't Push the River taitaa olla kyseiseen sarjaan liittyvistä jutuista omalla kohdalla suosituin tapaus, mutta myönnän kyllä, että parin ensimmäisen kauden jaksoja tulee vieläkin pienissä annoksissa kertailtua, ja nekin edelleen naurattavat mukavasti. Kolmaskin kausi löytyy kokoelmasta, vaan sepä ei samalla tavalla kertailuun innosta, koska jo aikoinaan vaikutti siltä, että jaksomäärää lisättiin samaan aikaan hyvien ideoiden hiipuessa, mikä ei ollut lainkaan loistokas yhdistelmä. Siinä sivussa vielä sukellettiin aiempaa voimakkaammin ja ennen kaikkea tympäisevämmin alatyylisen huumorin väsähtäneeseen sössöttelyyn, mikä taas laittoi pohtimaan, tahtovatko Salmi, Virmavirta ja kumppanit vain kiusata katsojaparkaa. Tulipa tässä taannoin testailtua, että olisikohan nihkeä suhtautuminen näihin kolmannen kauden koitoksiin vähäsen laantunut vuosien kuluessa, mutta aika väsyneeltä vouhutukselta vaikutti edelleen ja pirteämmät pilkahdukset jäivät vähemmistöön. Don't Push the River löytyy juuri tämän viimeisen kauden bonuksista ja ainakin omasta mielestäni se onkin paljon reippaampaa sekä huvittavampaa puuhastelua kuin levyjen varsinainen jankkaava jaksotarjonta. Onkin helppoa veikkailla, että tämä hymyilyttävän epäonninen ja kovien kurimusten värittämä reissu vetää jatkossakin puoleensa. Voisihan sitä muutenkin yrittää etsiä kokoelmaan kotimaista tuotantoa näiden kohellusta ja kommelluksia tarjoilevien retkijuttujen joukkoon, koska onhan tällainen tyhmäily monenkirjavine sattumuksineen melkoisen mainiota kesäkatseltavaa.

Pulkkinen: Don't Push the River (2000) (IMDB)