The Great Mouse Detective (Basil Hiiri, mestarietsivä)

Pari päivää, viikkoa, kuukautta...mitä näitä nyt olemassa onkaan, on saattanut vierähtää sitten viimeisen elokuvakirjoittelun. Elokuvia on toki tuossakin välissä vilkaistuna komea kasa ja jokunen luonnoskin tekstipätkineen ja kuvineen on silloin tällöin syntynyt, mutta valmistavat viimeistelyt ovatkin jääneet hoitamatta kiireen sekä muiden sekalaisten syiden takia. Selittelyt kuitenkin sikseen, sillä uusi ja toivottavasti antoisa elokuvavuosi on aivan aluillaan ja sen verran laiskakin uskaltanee luvata, että muutamasta kivasta jutusta jokusen sanan voisi välillä naputellakin.

Aivan uudenkarhealla teoksella en tätä kautta lähde availemaan, vaan kyseinen Disney-klassikko ei ole montaa vuotta kirjoittajaa itseään nuorempi, mutta väliäkö sillä ja näin jossakin mielessä kultainen sekä monilta muistoiltaan rakas 1980-luku kutsuu aikansa animaatioaarretta ihailemaan. Jokunen päivä joulun jälkeen iski into seurailla vanhahtavampia vivahteita sisältävää etsivätouhua, mutta ei silti mitään kurttuotsaista ja täysin totista tuumailua tai toisaalta ihmishirviöiden synkimpien veritöiden selvittelyjäkään. Alkupaloina toimi parikin Peter Sellersin Pink Panther -hassuttelua, joiden jälkeen Basilin ja kumppanien kepeämpi seikkailu alkoi myös vaikuttaa varsin otolliselta vaihtoehdolta, varsinkin kun samaan aikaan edellisestä 1980-luvun Disney-klassikon katselusta on jo kovin pitkä aika. Voisinpa jopa kirjata pienimuotoiseksi tavoitteeksi, että kirjoittaisin näistä täältä puuttuvista kyseisen vuosikymmenen klassikoista pikkuisen, koska eihän noita taida tämän jälkeen olla enää kuin pari kommentoimatta ja kumpikin hyllystä löytynee.

Tässä vaiheessa uunituore vuosi 2020 saa hetkeksi unohtua Lontoon kutsuessa, eikä sekään ihan nykypäivän ilmeessään tai edes valmistumisajan, vaan vuosiluku asetellaan niinkin kauas kuin 1897 ja samalla kaupungin menoon tutustutaan hiirten ja muiden ihmistä pienempien vipeltäjien näkökulmasta. Erään ikkunan takaa löytyy Flavershamin viehättävä lelupuoti, jossa on erityinen hetki meneillään, kun nuori Olivia on saamassa isältään syntymäpäivälahjan, ja tanssillaan ihastuttava nukke selvästi miellyttääkin päivänsankaria. Herkkä ja lämpöinen kahdenkeskinen tuokio on kuitenkin romahtamassa, sillä ikkunan toisella puolella väijyvällä varjoisten kujien kulkijalla on mielessään huomattavasti häijympiä aikomuksia. Muutamaa sekuntia myöhemmin nujakka käynnistyy, eikä nappausta voi estää ja Olivian iloinen juhla loppuu lohduttomuuteen isän kadotessa synkkään yöhön.

Kunhan hurjasta hävityksestä ja Henry Mancinin seikkailuhenkeä huokuvasta alkumusiikista päästään paremmin tarinaan kiinni, niin kuviin ilmestyy pitkiltä matkoiltaan paluuta tekevä David Q. Dawson, joka vähän taustojakin selittelee. Aikomuksena olisi etsiä reissujen jälkeen rauhallinen kotikolo, mutta hänpä löytääkin yksinäisen Olivian itkemässä hylätyn kengän sisältä. Tietysti hyväsydämiseltä vaikuttava heppu haluaa tietää, että mikä on pielessä ja voisiko mahdollisesti auttaa toista hädässä. Olivialla onkin päämäärä mielessä ja se on löytää Baker Streetin kuuluista Basin, mutta matka on jäänyt kesken. Onneksi Dawson muistaa vielä, missä kyseinen katu sijaitsee ja päättää laittaa omat asuntoasiansa hetkeksi sivuun.

Taidokkaan etsivän maineessa oleva Basil löytyykin ilman suurempia vaikeuksia, mutta tämä vaikuttaa olevan täysin erään keskeneräisen juttunsa lumoissa, eikä osoita sen suurempaa kiinnostusta Olivian suruille selvitellessään onko hyppysissä mahdollisesti ratkaisevakin todistuskappale revolverin muodossa. Tuliaseen vähän varomattomaltakin vaikuttava testailu tuottaa vesiperän ja sitä seuraava innon lässähdys lannistaa mieltä. Olivia pääsee viimein selittämään isänsä keljua kohtaloa, mutta edelleen Basil pysyy jokseenkin välinpitämättömänä. Leluntekijän katoaminen vaikuttaa pieneltä perhehuolelta taidokkaalle etsivälle ja hieman vähätellenkin Basil tuumailee, että näitä nyt sattuu ja lieköhän omasta halustaan kadonnut teilleen.

Olivia ei suostu luovuttamaan, vaan väittää vankasti, että isä tosiaan vietiin väkivalloin ja viimein mestarietsiväkin kiinnostuu kuullessaan kuvauksen sieppaajasta. Nimittäin kuvailtu kaappaaja saattaa olla Fidget-niminen luihu lepakko, joka toimii tiedetysti kätyrinä vieläkin häijymmälle rikolliselle nerolle. Basil onkin ottanut pääurakakseen laittaa lopun kauhistellun Ratiganin rötöspuuhille ja Olivian isän katoaminen saattaa jotenkin liittyä kataliin suunnitelmiin. Kunhan kurkistetaan toisaalle Ratiganin johtamaan alamaailmaan, niin saadaan vahvistusta Basilin käsityksille, eli juonia on kehitteillä ja voi samalla sanoa, että tähtäin on mahtipahikselle tyypillisesti asetettu riittävän korkealle. Ratigan kätyreineen ei ole muutamaa kolikkosäkkiä viemässä, vaan hirmuvalta hiirikunnan yli kiinnostaa julmaa juonittelijaa. Mahdollisesti kohtalokas toteutushetki lähestyy vääjäämättä Ratiganin saadessa palasia kohdilleen ja Basil ystävineen on tietysti halukas ottamaan haasteen vastaan, vaikka hengenvaaraahan sellainen leikki tietää.

Minulla sen alkuperäisen Sherlock Holmesin puuhat ja sankarityöt ovat viime vuosina jääneet melkoisen vähälle seurannalle, eikä varmaan kannata tässä yhteydessä lähteä lainkaan vertailemaan tätä Disney-tulkintaa myöhemmin ilmestyneisiin Guy Ritchien ohjaamiin elokuviin, sillä nämä ovat tyyleiltään ja tarinoiltaan melkoisen erilaisista maailmoista. The Great Mouse Detective ei tietenkään lähde esikuvaansa piilottelemaan, vaan kirjaimellisesti samoissa nurkissa asutaan ja tämä monien rakastama etsivä kuullaan ja nähdäänkin lyhyesti, vaikkakin sitten varjojen kautta. Sattuupa Basil myös tarpeen tullen lainailemaan Sherlockin luottohauvaa Tobya, kun tulee hetki, jolloin kaivataan tarkkaa vainukuonoa jälkipolkuja nuuskimaan sekä seuraamaan. Muutenkin tietysti tapahtumapaikat sekä yleiset kuviot ovat käsittääkseni vähintään löyhästi yhteensopivia alkuperäisten tarinoiden kanssa.

Jos kuvista ja paikoista sanasen sanoisi, niin The Great Mouse Detective ei ole sellainen Disney-klassikko, joka vaatisi väripaletin täydellisen räjäytyksen sekä tykityksen kankaalle, vaan löytyy ruskeaa, harmaata ja savuisiakin tummia sävyjä, kuten odottaa sopii liikuttaessa alamaailman katalien konnien vakiopaikoissa. Voi olla, että näin runsaat kolme vuosikymmentä myöhemmin tiettyjä juttuja toteutettaisiin toisin, sillä kaipa Disney on vuosien myötä liikkunut hieman puhtoisempaan, korrektimpaan sekä hienovaraisempaan suuntaan. Näin ollen voisi veikkailla, että sankarien sormien välissä käryävät sätkät, kaljakapakkailottelut tyhjenevine tuopposineen, viekoittelevine tansseineen sekä mukilointeineen saattaisivat nykypäivänä joutua jonkinasteisen siistimisen kohteiksi.

Elokuvalle on kuitenkin eduksi se, että maailmassa on tiettyä nuhjuisuutta sekä muutamia paheellisempia yksityiskohtia. Pohjimmiltaan kyse kuitenkin on varsin kiltistä etsiväseikkailusta, eikä tässä ole lähdetty luomaan mitään räävitöntä rellestystä tai jatkuvaa täysrähinää kera veitsien ja luotien, vaan esimerkiksi kotimaisellle julkaisulle lätkäisty seitsemän vuoden ikäsuositus kertonee riittävästi siitä, millä tasolla mennään. Mainittakoon sekin, että vaikka tyylissä sitä nuhjuisuutta onkin, niin maailma ei missään nimessä ole visuaalisesti ruma, vaan kiehtova ja rosoisella tavalla komea sekä paikka, jossa on riittävästi niitä pimeitä nurkkia sekä varjoisia kujia vaaroineen.

Tarinaa ei ole tungettu täyteen toimintaa, mikä on ehdottomasti positiivinen puoli sekin, sillä etsiväjutun hyvä seikkailuhenki vaatii tietysti pohjustavan pohdiskelun ja kiinnostavat hahmot, jotka helposti hukkuisivat liialloisen rymistelyn lomaan. Sepä ei kuitenkaan tarkoita, että ihan minimaalisella linjalla mentäisiin, vaan mukaan kyllä on kehitelty mieleenpainuvaa jahtia sekä yhteenottoa. Oikeastaan sankarien tutkimusmatka lelupuotiin on oma suosikkini tässä mielessä, sillä siinä yhdistyy mukavasti sekä kekseliäästi kiehtovien juttujen pähkäily ja vaihteleva vauhdikkuus. Maailman tunnetuimpiin kuuluvaan korkeaan kellotorniin sijoitettu finaali kelpaa toki myös, mutta on jo sinänsä suoraviivaisempaa toimintatouhua vanhojen vihollisten välillä. Kilinää ja kolinaa koneistosta löytyy ja rattaat raksuttelevat menemään omalla tavallaan näyttävästi, joten eipä lopputaistoa ole sen suurempaa syytä lähteä lyttäilemään.

The Great Mouse Detective onnistuu mielestäni mainiosti myös hahmojoukkonsa osalta ja voi sanoa, että vain vähän yli 70 kappaleen venähtävä minuuttimäärä käytetään hyvin ja tarkasti. Nimikkosankarista pitää ainakin vähän höpötellä ja tämän katsojan kohdalla ihastuminen tapahtuu heti ensikohtauksella, vaikka siinä tiettyä vauhkoilua on kieltämättä havaittavissa. Basilin luonteessa onkin selkeästi ajoittain levottomuutta, mutta toisaalta malttaa tarvittaessa laittaa lopun kohkaukselle ja syventyä selvittelemään johtolankoja. Erikoiset etsivätarvikkeet, kekseliäät kyhäilyt ja nokkela neuvokkuus piristävät tutkimustouhuja ja ylläpitävät osaltaan yllätyksellisyyttä. Samoin tekee mainittu vilkkaus, joka erottaa hiiremme hiljaisen ja pitkälti pohdiskelevan yksityisetsivän tyypistä, mutta vauhdikkaampi vipellyskään ei tässä tapauksessa ole onneksi este pitävien päättelyketjujen rakentelulle.

Jos sattuu sankari olemaan nokkela, aikaansaava ja vetovoimainen, niin eipä tarinan pääpahis siinä rinnalla joudu lainkaan häpeämään, vaan Ratigan on vallan mainio häijy vastavoima. Itsevarmuus omien katalien aikeiden nerokkuuteen on ihailtavan vahvaa ja ilkeilystä tekee osaltaan mehevämpää ääninäyttelijänä toimivan Vincent Pricen hykertelevä pahistelu, joka herran aiempaa elokuvauraa tarkastellen tulee tietysti kovin luontevasti. Kuolemattoman pahamaineisuuden takaava rötöstelyn mestarinäyte on muutenkin hauskaa seurattavaa ja Ratiganin herkästi kiehahtava mieli on joillekin melko kohtalokas ailahteluineen. Kunnon pahiksen velvollisuuksiin kuuluu tietysti huolellisesti harkitun kuolettavan ansan väsääminen sankarien viimeiseksi piinaksi, mutta jatkuvassa hengenvaarassa on myös apuriporukka. Rikollisneron kätyrinä toimiminen ei aina ole mitään antoisaa puuhaa ja etenkin tässä tapauksessa hiukkasen huonosti asetellut sanat saattavat jäädä viimeisiksi, sillä suuttumuksen noustessa toisten hengillä ei enää ole kummoistakaan hintaa ja armopalat ovat melko harvinaista herkkua. Siksipä siis lähistöllä luuhaava Felicia-kissa pääsee nauttimaan pulskista päivistä, kun huolimattomasti höpötelleitä heppuja heitellään armotta surman nälkäiseen suuhun. Kannattajakuoron hoilaama ylistyslaulu Ratiganille ei mikään ikimuistoisin Disney-kappale ole, mutta ajaa se asiansa ja saa aikaan hivenen kieroa hymyä ja nostatusta konnakerhon kommelluksille.

Summaukseksi siis voin ilokseni sanoa, että The Great Mouse Detective osoittautui odotuksia paremmaksi etsiväseikkailuksi. Ehken sitä siltikään aivan rakastetuimpien Disney-klassikkojen joukkoon listaisi, sillä sellaiset suoraan sydämeen voimalla iskevät tunteikkaammat tuokiot puuttuvat. Eipä sillä, että siitä pitäisi lähteä varsinaisesti miinuksia jakamaan, koska tarinan painopisteet ovat muualla ja kyynelhetkien hakeminen saattaisi tässä yhteydessä olla vähemmän luontevaa taiteilua. Sekin mainittakoon, että korostettu söpöily on myös pienemmässä osassa kuin monissa klassikkosarjan elokuvissa, enkä sitäkään osaa puutteena pitää, koska tuli tosiaan aiemmin kehuttua nuhjuisuutta ja rosoisempia kulmia elokuvan maailman osalta. The Great Mouse Detective tähtäileekin toisenlaiseen tulokseen ja mielestäni onnistuu siinä hauskasti sekä tyylikkäästi. Kyllästymään ei missään nimessä ehdi, sillä tahti on läpi elokuvan sopivan tiivis, mutta toisaalta maltetaan onneksi nostella kaasujalkaa, eikä kaahata toiminnallisesta kohtauksesta toiseen. Huumorista vielä viimeiset plussat päälle, koska omalla kohdalla nokkelien sanailujen lisäksi kekseliäs kuvasto osuu kohdilleen kiitettävän usein. Luulenpa tutkailevani Basilin ja kumppanien seikkailun vielä toistekin!

The Great Mouse Detective (1986)