Pippi Långstrump: Pippis jul (Peppi Pitkätossu: Pepin joulu)

Maaliskuun lähestyessä loppuaan ja lumien sulaessa kevätauringon loisteessa voi varmaan sanoa, että kaipa aika ei aivan osuvin ole jouluisista puuhista sekä juhlisteluista höpöttelemiselle, mutta eipä tee mieli tätä osaa hypätä yli ja säästellä lähemmäs vuoden loppua, etenkään kun edellisessä jaksossa päästiin jo hyvään vauhtiin, mitä tulee valmisteluihin ja tunnelmien nostattelemiseen. Pippi i den första snön (Peppi ja ensilumi) ei silti ollut silkkaa jouluhengen pohjustelua ja luomista, vaan taivaalta sateleva ensilumi toi tullessaan myös muutakin talvista ihastelua ja innostuneen iloista leikittelyä paikkakunnan lasten keskuuteen.

Peppi sai lisäksi kuulla koululaisten joululomasta ja päätti itsekin sellaisen ansaitakseen käydä pikaisesti pistäytymässä luokkahuoneen puolella, mikä taas oli jokseenkin omanlaisensa oppimistilaisuus. Ehkäpä jossakin myöhemmässä jaksossa koulunkäynti saa uuden mahdollisuuden, mutta Peppi taisi todeta, että jouluaaton ollessa ihan parin päivän päässä, riittää kaikenlaista tekemistä ja askarreltavaa ihan tarpeeksi muutenkin ja on parempi olla ajoissa näitä töitä jouduttamassa. Niinpä aiemman seitsemännen jakson loppupuolella väkerrettiin hirmuinen määrä paketteja ja Peppi niitä reippaana ripusteli talonsa pihapuuta kaunistamaan, mistä on hyvä jatkaa, sillä vielä on paljon puuhaa jäljellä.

Peppi (Inger Nilsson), Tommi (Pär Sundberg) ja Annika (Maria Persson) löydetään tällä kerralla vilkkaan jouluisen torin tarjontaa ihastelemasta. Värikästä tavaraa olisi kaupattavana ja Peppi onkin mielellään ostamassa ystävilleen jotakin pientä herkkua haukattavaksi. Sisarukset taitavat mieltää olleensa vähintään riittävän kilttejä kuluneen vuoden aikana, mutta Peppi taas aika suoraan myöntää, etteivät touhut ole omalla kohdalla aina ihan niin esimerkillisiä luultavasti olleet. Samojen torikojujen lomassa liikuskelee lastentarhaopettaja, jota etenkin näin joulun lähestyessä Pepin elely ilman vanhempia kovin huolestuttaa ja suorastaan sydämeen sattuu tämä mielletty toisen toivoton ja lohduton yksinäisyys. Pepin joulunvietto vaikuttaakin hänen ajatuksissaan niin murheelliselta, että ehdottaa, josko Peppi voisi tulla lastenkotiin joulun ajaksi.

Ymmärrettävästi Pepillä on muita suunnitelmia ja aikeita oleilla eläinystäviensä kanssa, mutta tätiä tämä kuviteltu yksinäisyys jäytää niinkin pahasti, että oman jouluisen mielenrauhansa turvatakseen lastentarhaopettaja päättää pyytää paikkakunnan poliisikaksikkoa auttamaan ja nappaamaan Pepin jouluksi muiden lasten pariin, mikä vähän toistelee sarjan ensimmäisen jakson vastaavia kommelluksia. No, kuten tuolloinkin, jää myös jouluinen kaappaus haaveeksi vain, eikä Peppi jaksa ottaa näitä nappauspyrkimyksiä kovinkaan vakavasti, vaan leikittelee jahtaajien kanssa torilla ja ajankohtaan osuvasti pakomatka sujuu rekivetoisesti. Näinpä karkukirmaukset voidaan toistaiseksi unohtaa ja siirtyä odottelevien jouluaskareiden pariin.

Edellisessä osassa Peppi tosiaan panosteli kiitettävän ahkerasti pakettihommiin, mutta seuraavana listalla olisi valtava pipariurakka, ja tässä tapauksessa taikina paisuu niinkin suureksi möhkäleeksi, että on parasta ihan suosiolla siirtyä lattian puolelle kaulintapuuhiin, niin ei mene ihan silkaksi näpertelyksi. Ehkei näillä leivontamenetelmillä mitään hyvän hygienian kunniamainintaa saavutettaisi, sillä Tossavainenkin tepastelee iloisesti taikinassa, mutta tekemisessä henki on vallan reipas. Voidaan melkeinpä jouluisten piparien sarjatuotannosta puhua, sillä niitähän syntyy suorastaan liukuhihnatahtiin ja pian on kasassa valtava vuori jouluista purtavaa monessakin muodossa, koska löytyy perinteisempien muottien mukaan tehtyjä ja lisäksi eläinystävät innostavat omat mukaelmansa plus päälle kenties kaikista suurin taikinainen taideteos, eli komea Hopsu-laiva.

Aatonaatto ei sentään silkkaa purtavien puurtamista ole, vaan tutut kaverit käyvät kysäisemässä luisteluviiletyksen vietäväksi, ja tällainenkin kiitely näyttää sujuvan Pepiltä mainiosti, vaikka aiempi kokemus onkin melko olematonta ja raudatkin taitellaan ihan omin käsin. Jouluiset päivät viuhahtavat ohi tuosta vain ja näinpä ollaan yht'äkkiä aaton puolella. Tommi ja Annika kovasti kyselevät kaveriaan jouluvieraaksi, mutta tämä ei tahtoisi jättää rakkaita eläimiään keskenään, ja hänellä onkin varattuna kumpaisellekin lämpöistä sekä herkullista lahjaa. Aaton alkupuoli kyllä kuluu erinomaisen iloisesti, mutta kunhan ilta lähtee pimenemään ja touhuilut hiljalleen rauhoittuvat, alkaa Pepin mielikin hakea haikeampia aatoksia. Hetkellisistä haikeiluista huolimatta riemukasta ja kaunista joulujaksoa ei tietenkään lähdetä viimeisillä minuuteilla murheiden surkutteluksi kampeamaan, vaan mukavan pirteissä merkeissä päästään päättelemään, kunhan kaverit saadaan mukaan kuviin.

Siinä missä Pepin kujeilevaiset jouluaskareet ovat osittain vähän vallattomia ja kurittomia, niin naapuritalossa juhlat hoidetaan perinteisempien kaavojen mukaan. Hartaasti koristellaan kuusi kauniiksi, lausutaan jouluisia toivotuksia, harrastellaan perinteisiä joululauluja kera iloisen tanssahtelun, jaetaan ja availlaan lahjoja, joihin ennen unistelun aikaa ehditään ainakin pikkuisen paneutumaan. Kuvissa on jälleen runsaasti viehättävää vanhahtavuutta ja monipuoliset puuhat välittävät hyväntuulisuuttaan varsin luontevasti, eikä iloon ja innostuneeseen joulunviettoon eläytyminen tämän jakson kohdalla ole katsojalle mitenkään hankalaa. Mainittakoon sekin, että edellisen jakson tapaan ulkokuvia on osittain kuvattu Norjan lumisemmilla seuduilla, mutta tässä varsinaisessa joulutarinassa se seikka ei samalla tavalla osu silmiin, sillä vietetään huomattavasti enemmän aikaa sisätiloissa, mutta tosiaan silti muutama kaunis talvinen näkymäkin kuviin on napattu.

Runsaat pari vuotta sitten katselemani koostekiekko Astrid Lindgrens jul tarjoilee myös poimintoja tästä joulujaksosta muistaakseni vajaan kymmenen minuutin verran, mutta vaikka se olikin varsin hyvin muistissa, niin jaksolla tosiaan on paljon sellaistakin annettavaa, joka ei ole kyseiseen kokoelmaan päätynyt. Jos vertaillaan vähän varhaisempaan Lindgren-jouluiluun, niin vajaat kolmisen vuotta sitten kehumani Saariston lasten joulujuttu Visst finns det tomtar (Joulu on jo ovella / Totta kai tonttuja on olemassa) kelvannee tähän tarkoitukseen. Edelleen väittäisin, että sen ihastuttavat merimaisemat miellyttävät enemmän omia silmiä, mutta tarinan osalta Pepin askareet ja juhlat toimivat tyydyttävämmin, sillä minusta Saltkråkanissa homma laitettiin turhan pikaisesti pakettiin ja kaikkien hartaiden valmistelujen päälle tuli kiirehditty lopettelu. Mitään sinänsä valtavaa lahjariehaa tai muuta suurieleistä joulukimaraa ei Pepin sarjassakaan loppukuviin loihdita, eikä tietysti tarvitsekaan, mutta yhdessä jaettu ilo, välittäminen, hyväntahtoisuus ja osallistujien onnellisuus tulee mielestäni paremmin esille. Yksinkertaisesti ja samalla kauniisti saadaan viimeisille minuuteille ripaus haikeutta, mutta myös runsaasti lämpöistä joulutunnelmaa, jota ihastellessa on mukavaa muistella lapsuuden jouluja. Vaikka vuosiluvut eivät sarjan ja oman elämän osalta olisikaan ihan yhteneväisiä, niin onhan tekemisissä ja erityisesti ilmapiirissä paljon samaa, ja nämä kenties pikkuisen kultaistuneetkin muistot pääsevät liikuttamaan mieltä näin kevään kynnykselläkin.

Pippis jul (1969)