Kertoohan jo IMDB:n tämänhetkinen pistekeskiarvokin (3,1/10), että varsinaista laatutavaraa on luvassa. Eipä siitä siis oikein mihinkään pääse, että valitettavasti Forest Warrior edustaa kyllä sitä Chuckin uran heikompaa puoliskoa. Tämä ei tosin tarkoita sitä, etteikö elokuvasta voisi tiettyä hölmöä viehätystäkin löytyä.
"Man hardened by rain and fire."
Pitää siirtyä hieman ajassa taaksepäin ja Yhdysvaltojen pohjoisempiin osiin, jotta saadaan McKennan (Norris) legendasta paremmin kiinni. Vuonna 1875 Oregonin metsissä McKenna juoksee hiukset hulmuten synkkänä yönä. Taivalta on jäänyt taakse jo yli 50 kilometriä, mutta luovuttaa ei voi, kun vaimo on kotona sairaana lääkettä odottamassa.
"Every part of him was a weapon!"
Metsäkirmailu päättyy odottamattomaan yllätykseen, jonka järjestävät kuusi miestä pahat mielessään. McKenna ei ole taipunut metsäyhtiöiden tahtoon, vaan on päättänyt suojella omistamansa alueen. Toinen osapuoli ei ole vastaanottavainen kohteliaalle kieltäytymiselle, vaan aikoo ottaa metsän haltuunsa sitten kyseenalaisemmin keinoin. Yksi kuutta vastaan taistelu sujuu kohtalaisesti. Eräolosuhteet ovat kovettaneet McKennan kaikki ruumiinosat aseiksi. Niinpä vastustajat joutuvat lopulta pelkurimaisesti ampumaan veitsillä taistelevan McKennan etäältä, joka vierii elottomana rinnettä alas ja sen pohjalla virtaavan joen huomaan.
McKennan tarina ei kuitenkaan pääty tähän, vaan karhun olomuodon ottanut metsänhenki vaeltaa sankarimme lepopaikalle. Hyvän miehen arvo on tiedossa, ja niinpä karhu kerää muut ympäröivät mystiset voimat yhteen, jotka siirtyvät McKennan kehoon tuoden tämän takaisin elävien kirjoihin. Näin hänestä tulee kyseisen metsän ikuinen suojelija, joka pystyy muuttumaan itsekin karhuksi, sudeksi ja kotkaksi. Hän saa samalla kyvyn palauttaa kuolleita ihmisiä ja eläimiä takaisin henkiin.
Päästään siirtymään nykyaikaan, jossa nuorisolle McKennan vaiheita selittävä opas päättelee tätä samaista tarinaa. Jälleen uhka on nostelemassa päätään, kun Travis Thornen (Terry Kiser) metsäyhtiö on siirtymässä apajille ikimetsään. Läheisestä kylästä löytyy sekä vastustusta että kannatusta. Osa on huolissaan luontoarvoista, osa taas innostunut mahdollisista uusista työpaikoista. Alunperin itsekin seudulta kotoisin oleva Thorne ei pohjimmiltaan nyt vain satu välittämään kummastakaan. Oli kyläläisten äänestystulos mikä tahansa, niin metsä hakataan. Taktiikkana on salamasota puita vastaan. Niin paljon nurin kuin ehditään, jonka jälkeen lakimiehet hoitakoot sotkut yhtiön kannalta mahdollisimman edullisesti.
Sahalla viilaillaan suurempia teriä iskuun ja jättimäisten koneiden kidat jauhavat runkoja armottomasti sahatavaraksi. Tässä pelissä kiinnostaa vain tehokkuus. Jos siinä sivussa hukataan viipale jotakin satoja vuosia säilynyttä, niin hällä väliä. Paikalliselle työvoimalle Thornella ei ole mitään käyttöä, vaan hänen mottonsa tuntuu olevan, että kärvistelkööt keskenään kurjuudessaan voittojen valuessa muihin maisemiin. Tästä kehityksestä ja isänsä jaksamisesta huolestunut tyttö rukoilee korkeammilta voimilta apua. Vastauksena näihin pyyntöihin McKenna materialisoituu jälleen kerran sinne läheiseen metsään. Aamen!
Pieni porukka paikallista nuorisoa on lähdössä pyörien selässä metsäretkelle. Sieltä he löytävätkin vanhan puumajan, jonka ottavat leikkiensä tukikohdaksi. Sitä kunnostaessa ja ympäristöön tutustuessa aika kuluukin hyvin. Huolettomat kesäpäivät saavat kuitenkin kohtalaisen nopeasti stopin, sillä samaiseen metsään on jo saapunut metsäyhtiön etupartio valmisteluja tekemään.
Nämä ilkimykset aikovat aluksi ampua avuttoman karhunpennun, minkä lapset haluavat tietysti estää. Nuorisolla ei kuitenkaan ole keinoja asemiehiä vastaan, mutta niinpä vain se taivaan tarkkakatseinen kotka laskeutuu McKennana maalle ja alkaa mukiloida öykkäreitä pinoon. Eipä muuta kuin turhat pyssyt päreiksi jonnekin kivikkoon maatumaan. Olisi kuitenkin aivan liian toiveikasta olettaa, että nämä miehet sellaisesta opikseen ottaisivat. Siinä sitten aletaan nostamaan panoksia ja taistelu metsästä jatkuu.
Tämän vuoden puolella katselluista lähin vertailukelpoinen elokuva on Hoot, jossa nuoriso asettuu puolustamaan uhanalaisia pöllöjä. No, tässäpä meno on lähes kaikin puolin pöllömpää. Samansuuntainen sekoitus heikommin toimivaa hassuttelua, perhedraamaa, luonnonsuojelua sekä ihmeellistä ilkeilyä.
Viimeiseen kohtaan liittyen Thorne menee kenties vielä pidemmälle kuin tuossa toisessa pöllöjä naureskellen jäädyttelevä ravintolayrittäjä. Siinä sitä silmät pyöreänä saa ihmetellä, että kuinka paha ihminen voikaan olla, kun katselee, miten Thorne nauraa jo sahattavia tukkeja katsellessaan toisten pelastaessa eläimiä pinteestä. Myös miehen lapsuusmuistelot tuovat hymyä huulille. Pienenä poikana tuli vietettyä varsin onnellisia kesäpäiviä samaisessa puumajassa. No, posautetaanpa se ilmaan... Loppupuolella Kiser vetää vielä tämän osansa täysin pelleilyksi. Sellainen tunne pääsee väkisinkin syntymään, ettei hän taida tätä elokuvaa minään uransa huippukohtana muistella. Muutenkin pahisosasto on selvästi ylilyötyä tavaraa. Yhteenototkin menevät tietyiltä osin samaan suuntaan kuin Home Alone -elokuvissa, joissa ilkimykset joutuvat pirullisten ansojen uhreiksi.
Elokuvan huumoripuoli taas kelvannee esimerkiksi sellaisesta hassuttelusta, joka ei paljoakaan katsojia arvosta. Vaikuttaa siltä, että suunnilleen mikä tahansa on kelvannut mukaan. Turhapa sitä rimaa on liian korkealle nostaa tai yleensäkään laatuvaatimuksia miettiä. Onneksi Forest Warrior kuitenkin omaa tahattoman viihdyttämisen taidon.
Tässä vaiheessa voisi suositella muutaman viileän oluen heittämistä sinne retkireppuun mukaan, niin voipi olla, että tyhmäilyt naurattavatkin, eikä ala ainakaan liikaa rasittamaan. Ainakin omat silmät pääsivät pariin otteeseen kostumaan, mutta tässä tapauksessa kyse ei tosiaan ole mistään varsinaisesta liikuttumisesta. Siinähän sitä jo oltaisiinkin valmista tavaraa, kun huomaisi itkeskelevänsä tällaiselle menolle.
Draamailu taas hoidetaan parhaimmillaan puolivaloilla. Lähinnä perhehuolet silloin tällöin tulevat pintaan, mutta ne sopii unohtaa aina kun tilanne sitä vaatii. Itsensä korjaavat siinä matkalla. Tai voi tietenkin olla, että rukoilu auttoi. Toisaalta ihan hyvä, ettei näiden tuokioiden parissa lopulta vietetä kovinkaan paljon aikaa. Minulla on vahva epäilys siitä, että tuskinpa niistä mitään kiinnostavaa tai viihdyttävää olisi saatu irti tällä porukalla.
Forest Warrior ilmestyi vuonna 1996, johon mennessä Chuckin elokuvat olivat ehtineet jo hyvän aikaa olla matkalla selvästi pehmeämpään suuntaan. Omasta mielestäni viimeinen kunnolla kovaotteinen varsinainen Norris-elokuva on vuoden 1991 The Hitman. Sittemmin on satunnaisia välähdyksiä lukuun ottamatta liikuttu huomattavasti kiltimmällä linjalla.
Osa tästä selittyy toki siirtymisellä enenevissä määrin televisiotuotantojen puolelle. Useamman tuotantokauden verran jatkunut menestyssarja Walker, Texas Ranger käynnistyi vuonna 1993. Sen jälkeen elokuvia on tullut enää harvakseltaan. Oikeastaan ainoa selkeä yritys vanhojen aikojen kovemman menon pariin on The Cutter, joka on mielestäni valitettavasti varsin heikko tekele. Kauaksi jäädään Norrisin parhaiden elokuvien hengestä, kun tuo muistuttaa lähinnä muiden vanhojen toimintatähtien 2000-luvulla halvalla tehtyjä tusinatuotoksia, jotka voi unohtaa heti katselun perään.
1990-luvulla uskonto kristillisine arvoineen alkoi hiipiä voimakkaammin kuviin mukaan. Näiden maustamat ilmeisen vakavalla mielellä tehdyt tuotokset omaavatkin usein tiettyä viihdyttävää pöllöilyä, jos sattuu sopivassa mielentilassa vilkuilemaan. Esimerkkeinä vaikkapa mainittu sarja ja elokuvat Hellbound sekä Bells of Innocence. Jälkimmäinen onkin jo varsin käsittämätöntä tavaraa. Katsokoot ne, jotka uskaltavat. Sarja kuitenkin voitti käsittääkseni useampiakin palkintoja liittyen kristillisten arvojen esittelyyn. Kyllähän sitä tulee omassa soittimessa sen jaksoja silloin tällöin pyöriteltyä. Ihan hauskoja ja viihdyttäviä ne usein onnistuvat olemaan.
Näin siirryttiin väkivallankin suhteen kohti paremmin nuoremmille katsojillekin soveltuvaa materiaalia. Toki pahat tyypit edelleen saavat kengästä ja näin, mutta eivät enää yhtä tylyyn ja raakaan tapaan. Tässä vaiheessa ei siis kannata enää odotella sitä samaa pahiksia armotta rankaisevaa tiukkailmeistä Chuckia, jonka mielestä sellaista asiaa kuin liiallinen voimankäyttö ei ole olemassakaan.
Myös Forest Warrior edustaa pitkälti tätä uudistunutta pehmeämpää linjaa väkivallan suhteen. Oman DVD:n (UK-julkaisu) kanteen ei ole edes laitettu ikärajaa, vaan pelkkä PG-suositus ja lajityypiksikin määritelty seikkailu-/perhe-elokuva. Kuritusta kyllä löytyy, mutta eipä taideta yhtään tyyppiä enää hengiltä ottaa. Thornekin tietenkin saa oman osansa.
"I saved the forest from your carelessness. Now I save it from your greed."
Luonnonsuojelupuoli on Chuckin elokuvissa vähän vierasta maaperää. Forest Warrior taitaakin ainakin oman muistin mukaan olla ainoa siihen selkeästi kallellaan oleva edustaja. Kyllähän se tietysti huvittaa, kun Chuck pitkähiuksisena, parrakkaana ja hapsutakkisena hyvänä suojeluhenkenä korjaa vääryyksiä, mutta siitä huolimatta tällainen meno sopii luontevammin Steven Seagalin hoidettavaksi, jonka ainoa oma ohjaus onkin aivan omassa luokassaan.
Seagalin On Deadly Ground onkin ekoaktivismia ja toimintaelokuvaa yhdistelevän lajityypin ehdoton merkkiteos. Siinä tosin otetaan astetta kovemmat keinot käyttöön raajojen vääntyillessä luonnottomiin asentoihin ja öljynporauslauttojen iloisesti räjähdellessä. Chuck ja ohjauksesta vastannut Aaron Norris eivät aivan yhtä vimmaiseen vipellykseen yltyneet. Harmi sinänsä...
Sisältäähän myös Forest Warrior näitä pieniä iloja. Eihän siinä hymyä voi välttää, kun Chuck nappaa pitkälaippaisen moottorisahan pyörivästä terästä kiinni kasvoillaan "tänäänpä ei puita kaadeta"-ilme. Tai kun Chuck pieksee metsän asioita kuntoon eläinystävien katsellessa onnellisina taustamaisemissa. Ainakin omasta mielestäni tällainen luonnonsuojelu on viihdyttävämpää kuin vaikkapa se, mitä aiemmin mainittu Hoot esittelee.
Onhan elokuvassa niitäkin puolia, joista voi nauttia ilman pilkettä silmäkulmassa ja/tai olustelua. Kyllähän komeat metsämaisemat aina kelpaavat. Varsinkin kun on itse tottunut kävelemään lähinnä kotoisissa havumetsissä, niin valtavien puiden kansoittama ikimetsä on kivaa katseltavaa.
Olisi lähes mahdoton tehtävä puolustella tätä hyväksikin elokuvaksi, sellainen Forest Warrior ei tosiaan ole. Sitä jatkuvasti sävyttävää tökstöks-menoa vielä korostaa entisestään erittäin halvalta vaikuttava musiikki. Kohtalaisen varovaisesti kyseistä elokuvaa voisi suositella sellaisille, joilla on taipumusta nautiskella tällaisista tyhmäilyistä. Itse olen syystä, toisesta ja kolmannesta päätynyt katselemaan tämän pariinkin kertaan, joka saattaa olla hankalasti ymmärrettävä juttu. No, löytyyhän niitä viihdearvojakin pikkuisen, mutta esimerkiksi sen mainitun Seagalin käsissä vastaava seikkailu olisi varmasti pyöritelty aivan toisenlaiseen pakettiin. Tällaista tänään siis. Ööh, ehkäpä jotakin pikkuisen laadukkaampaa sitten seuraavaksi.
Forest Warrior (1996) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti