keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Hoot (Huuhkajat)

Näitä lapset ja nuoret pelastamassa suloisia eläimiä -sarjan elokuvia ei olekaan vielä tämän vuoden puolella tullut katseltua, joten korjaillaan tilannetta siltä osalta. Hoot ei missään tapauksessa ole mikään valioyksilö siinä lajityypissä, mutta saa nyt kelvata kuitenkin, ja kyllä se vähintään kertakatselussa menee. Tiettyjä positiivisia puoliakin löytyy, joten ei se pelkkää valitustakaan osakseen ansaitse.

Montanan tasangoille erinomaisesti kotiutunut yläastetta käyvä Roy Eberhardt (Logan Lerman) saa kuulla isältään ikäviä uutisia, eli muutto on edessä jälleen. Isän työpaikka oikeusministeriössä ei ole oikein yhteen paikkakuntaan tai edes osavaltioon sidottu, joten koulut ovat ehtineet vaihtumaan viime vuosina kohtalaisen tiuhaan tahtiin. Tällä kerralla raastaa enemmän, kun Montana on alkanut tuntua juuri siltä paikalta, missä Roy haluaisi aikaansa viettää, mahdollisesti pysyvämminkin.


Äiti lohduttelee, että kukapa ei haluaisi aurinkoisessa Floridassa päiviään viettää. Ja uusi koulu on olevinaan mahdollisuus hankkia uusia kavereita. No, todellisuushan ei täysin tällaisia haaveisia puheita vastaa, sillä sen tarjoama versio on hieman ankeampi. Niinpä vain uusi tyyppi joutuu bussissa koulun ykköskiusaajan silmätikuksi ja muutenkin ensimmäinen päivä menee lähinnä uusista ympyröistä sekavana harhaillessa.

Bussimatkan aikana Roy näkee pojan (Cody Linley), joka juoksee jalat paljaina viereisellä tiellä nopeammin kuin on nähnyt yhdenkään tyypin pinkovan menemään. Mieltä jää vaivaamaan, että kukakohan se mahtoi olla, sillä tyyppi ei ainakaan tunnu samaa koulua käyvän. Eipä Royn seikkailut uudessa ympäristössä muutenkaan lähde parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle. Yhteenotot kiusaajan kanssa jatkuvat ja lisäksi hän onnistuu vähän ärsyttämään urheilullista Beatricea (Brie Larson). Kun vielä Roy puolivahingossa murtaa kiusaajalta nenän, niin siinä onkin jo vanhemmilla miettimistä, että iskikö muuton yhteydessä pahempikin kapinavaihe päälle.



Toisaalla kaupungin laitamille ollaan pystyttämässä Paula-tädin lettutaloa, joka olisi ketjun sadas liike Floridan osavaltiossa. Rakennusurakka ei etene halutulla aikataululla, sillä paikalla käydään öisin harjoittamassa pienimuotoista vandalismia. Poliisivoimien vähemmän kykenevää osastoa edustava Delinko (Luke Wilson) saa jutun selvitettäväkseen. Eipä tämä rikossarja hänen käsissään ainakaan heti lähde ratkeamaan.

Suhteellisen nopeasti aurinkoinen Florida alkaa näyttää parempia puoliaan Royllekin, sillä hän alkutahmailujen jälkeen ystävystyy Beatricen kanssa, ja siten pääsee myös paljasjalkapojan jäljille. Syy rakennustyömaan tihutöihinkin alkaa selvitä, kun tulee ilmi, että siellä pesii joukko uhanalaisia preeriapöllöjä. Niinpä siitä sitten saadaan aikaan eeppinen kamppailu, jossa vastakkain asettuvat lettutalo ja pienet söpöt pöllöt puolustajineen.



Sinänsä melko tuttujen kaavojen mukaan edetään ja juonikuviot esittelevät sellaisia käänteitä kuin etukäteen odottelinkin. Toisaalta välillä kävi mielessä, että olisihan sitä pikkuisen enemmänkin voinut yrittää, mutta eipä näistä hirveää pettymystäkään saa itselleen kasattua. Lähinnä asian voisi suuremman kuvion osalta summata, että siinähän se.

Royn ja kumppanien koulupulmista ei mitään ihmeellisempiä huvituksen tai ahdistuksenkaan hetkiä saada aikaan. Ongelmallisempia asioitakin tuodaan esille, mutta ne huitaistaan puolivaloilla jonnekin maton alle kohellusten ja elokuvan varsinaisen aiheen tieltä. Kiusaamistilanteista ja niiden jälkiseurauksista jotakin kohtalaisen halpaa huumoria yritetään kehitellä, mutta yleensä yritykseksi jää, eikä edes kovin hyväksi sellaiseksi.


Myös nämä Wilsonin esittämän poliisin tunaroinnit edustavat laadultaan jokseenkin samaa sarjaa. Menee hyvä mies hieman hukkaan tällaisessa, kun ei kyseisestä materiaalista välttämättä kovempikaan koomikko pystyisi yleisölle nauruja tarjoilemaan. Ainakin omiin silmiin nämä epäonnisen poliisin kohellukset näyttäytyvät jokseenkin väsähtäneinä.

Kun vielä toiselle puolelle sympaattisia eläimiä ja nuoria vastaan asetetaan varsinainen sarjakuvapahis, joka suu hymyssä yrittää pakastaa linnut elävältä, niin on jokseenkin hankalaa ottaa hommaa kovinkaan vakavasti. Eihän se mitenkään poikkeuksellista ole, että tällainen tyyppi on elokuvaan tuotu. Yleisön on helppo valita "oikea" puoli, kun vastustaja vihaa eläimiä ja halveksii vielä omia työntekijöitäänkin. No, eipä näitä varmaan kannata ottaa liian vakavasti.


Jos joku haluaa enemmän ihailla niitä siivekkäitä tähtiä, niin saattaa joutua pettymään. Lintuja ei juurikaan nähdä ennen kuin loppupuolella, silloinkin lyhyinä vilahtamisina. Toisaalta eivät ne pöllöt tyypillisesti mitään kuvaajan iloksi poseeraavia linssiluteita olekaan. Elokuvan suomennoksesta voisi halutessaan varmaan valitella, sillä kyse ei ole huuhkajista, vaan selvästi pienemmistä linnuista, mutta eipä kai se nyt kovinkaan ratkaisevaa ole.


"It's time to stand up for the little guys."

Elokuvasta paistaa vahvana läpi sanoma luonnonsuojelun puolesta. Enpä juurikaan ihmettele, että se oli ehdolla Environmental Media Awards -palkinnoissa parhaan elokuvan sarjassa. Toisaalta eipä sekään ihmetytä, ettei voittoa tullut, sillä Hoot monilta osiltaan on mitä on.

Katselun jälkeen viihdytin itseäni lueskelemalla IMDB:n keskusteluja elokuvaan liittyen, jonka jälkeen ajatukset voi summata muotoon: huh huh! Kyllä siellä on joillekin ottanut koville ja ilmeisesti pipo on kiristänyt enemmänkin. Kyllähän Hoot vähän rajoilla liikkuu paikoitellen, mutta että se olisi jonkinlainen nuoria ekoterrorismiin innostava pahuudenväline...ehkäpä ei sittenkään. Saattaa olla, että itse näen asian toisella tavalla värjäytyneiden lasien takaa, mutta mielestäni Hoot pohjimmiltaan kannattaa toisenlaisia keinoja ongelmien ratkaisemiseen ja yrittää herätellä sellaista ajatusmaailmaa, että se luonto olisi vähän muutakin kuin vain jotain, mitä voi hyödyntää mielensä mukaan seurauksista välittämättä.



Omiin (hieman harvoihin) suosikkihetkiin tässä elokuvassa kuuluva veneretki suistolla yrittääkin tällaista henkeä nostattaa. Letkeän musiikin tahdissa yritetään esitellä, että ehkä jotakin sellaistakin löytyy, minkä säästämisen takia kannattaisi nähdä vaivaa, ja jota on sitten myöhemmin erittäin hankalaa tai mahdotonta saada takaisin.

Muutenkin maisematarjonnasta en lähde valittelemaan. Elokuvan alkuun onkin laitettu oikein mukava parin minuutin kooste Montanan näkymiä. Kun siitä päästään hehkuvaan Floridaan, niin lämpö välittyy katsomon puolellekin. Siinä kiristyneet pakkasetkin pääsevät unohtumaan, kun vilkuilee aurinkoisia rantoja ja kesäisiä vesistöjä. Myös perheen rantatalo näyttää oikein houkuttelevalta...



Hoot edustaa mielestäni kohtalaisen keskinkertaista teosta sarjassaan. Huumoripuoli ainakin omalla kohdalla menee lähes järjestään metsään, eikä niitä nauruja tosiaan kerry käytännössä lainkaan. Sanoma luonnon puolesta kuitenkin miellyttää, vaikka toteutus jättääkin toivomisen varaa. Maisemaihastelun nostan tässäkin tapauksessa selkeästi parhaaksi puoleksi. Tietyt tuokiot sellaisen tunnelmoinnin parissa olisi puolestani voinut vaikkapa tuplata, koska Hoot muilta osiltaan on vähän tökkivämpää tavaraa. Kokonaisuudessaan menettelevä tapaus, mutta eipä juuri kehuihin innosta. Monin paikoin kaunis katsella, mutta muuten suuntailee varmaan nopealla aikataululla kohti Unholan tummia varjoja.



Hoot (2006) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti