lauantai 6. kesäkuuta 2015

The Big Hit

Jos viimeksi katseltu ja höpötelty Smokey and the Bandit on eräänlainen pieni kestosuosikki hölmön hömpän joukossa, niin suunnilleen samaan sarjaan The Big Hit kelpaa, vaikka hiukkasen eri aiheiden ja lajityypinkin parissa liikutaan. Sekoilun puolelle eksyvä rikoskomedia on homman nimi ja sen verran hyvin sekä hauskuuttavasti nämä sähellykset kyetään katsojalle esittelemään, ettei uusintakynnyskään mahdottoman korkealla ole. Ihan hillittömiä määriä en ole tätä innostunut kertailemaan, mutta olisikohan viides kokeilu kuitenkin menossa. Lähdetäänpä ihmettelemään, millaista lopputulosta syntyy, kun joukko kunnianhimoisia, mutta taidoiltaan hiukkasen heikompia lurjuksia lähtee rötöstelemään sekä juonittelemaan...

Melvin Smileyn (Mark Wahlberg) eräs torstaipäivä on käynnistymässä erikoisissa, mutta tälle tyypille kuitenkin arkisissa merkeissä. Kasseja lastataan autosta toiseen ja niiden sisältönä on joku Härkä-Sammy, joka on leikelty helpommin kannettavaan muotoon. Tyypit siinä tavalliseen tapaan sanailevat niitä näitä, eli joillekin maailma näyttäytyy kovin toisenlaisena. Melvin on tekemässä palvelusta kaverilleen hoitaessaan ikävät jäänteet pois. Suurin harmitus tuntuu olevan pussien vuotaminen. Nehän sopii tietysti asetella tyttöystävän kylpyammeeseen odottelemaan loppusijoituspaikkaansa.



Chantel (Lela Rochon) saapuu seurailemaan Melvinin puuhia hetkeä myöhemmin, eikä hänkään veritöiden jälkiselvittelyistä kovin järkyttynyt osaa olla. Enemmän mieltä risoo rahallinen tilanne ja niinpä Chantel tahtookin pari valittua sanaa tuimaan tapaan tokaista. Miestä ei näy missään ja rahaa pitäisi saada 25000 dollaria loistoauton osamaksuun. Mitä se sellainen toimettomuus ja saamattomuus on, häh? Hiukkasen vässykältä vaikuttava Melvin lupaa tehdä jatkossa parhaansa, jotta pyydetyt rahat ajoissa ilmestyvät ja jonkinlaista kiihkeämpää sovintohetkeä kohti ollaan hyvää vauhtia etenemässä. Valitettavasti jalka lipsahtaa niljakkaaseen ruumispussiin ja se tappaa samalla kaiken romantiikan.

Kuntosalilla Melvin pääsee näyttämään, että varsin notkeisiin liikkeisiin taipuu ja taitaa sitä fysiikkaakin löytyä. Tarpeellisia ominaisuuksia toki valittuun vaaralliseen ammattiin. Harjoittelun jälkeen lähdetäänkin testailemaan kykyjä tositoimissa. Valeasut niskassaan nelikkomme talsii kohti hotellihuonetta, jonne on linnoittautunut eräs heppu, joka hengiltä halutaan. Hän ei tietenkään yksin huoneessaan luuhaile, vaan sieltä löytyy kourallinen ja toinenkin aseistettuja henkivartijoita. Pimeyden turvin olisi tarkoitus tehdä yllätysrynnäkkö, mutta kaikkien kellot eivät samaa aikaa raksuttele. Sähköt saadaan lopulta poikki ja kaverukset sykähtävät ovista sisään. Vaikuttaa siltä, että muut ottavat turvallisen rennosti ja antavat Melvinin raataa yhteisen palkkion eteen. Joukkion johtohahmo Cisco (Lou Diamond Phillips) siivä evästellessään suunnittelee jo bonusrahojen jakoa. No, saadaanhan juttu tietenkin niinkin hoidettua, että yksi neljän puolesta uurastaa...



Porukka työskentelee Parisille (Avery Brooks), joka onnistuneen työn jälkeen tyyppejä palkitsee. Bonusrahojen jakautumisesta seuraa pienoista erimielisyyttä, kun Cisco häikäilemättömästi väittää, että hänellehän ne kuuluvat. Pehmo-Melvin antaa jälleen kerran periksi ja saa todeta Ciscon myhäillessä, että sinnepä meni jälleen 25000 dollaria. Hän ei ole ilmeisesti päässyt perille siitä, että Cisco on varsin epärehellinen epeli, jolle ei aiheudu minkäänlaisia tunnontuskia jymäyttää tai hyväksikäyttää kavereitaan. Ciscolla olisikin tarjota seuraavaksi päiväksikin rahakasta hommaa, mutta tästä jutusta Parisille ei tarvitsisi kuiskutella. Ilmeisesti ajatuksena on jättää ylemmän pomon osuus pois ja järjestää sitä kautta lisää liksaa tekijämiehille.

Melvin ei oikein innostu hämärähommista, jotka ovat vielä pykälää tavanomaista hämärämpiä. Huolta ja murhetta riittää, kun Chantel vaatii rahojaan ja lisäksi Pamela-kihlatun (Christina Applegate) vanhemmat ovat tulossa vierailemaan lyhyellä varoitusajalla. Vatsahaava on jo varmaan hyvällä alulla, eikä mitään helpotusta lähitulevaisuudessa pilkistele. Oikeastaan päinvastoin, sillä Chantel on jo kehittelemässä ajatuksia Melvinin jatkorahastuksen suhteen. Niin kauan lypsetään kuin vain jotakin kilisevää irti lähtee. Jatkuvat rahavaatimukset tulevat uniinkin kummittelemaan, eikä siinä oikein muuta voi kuin pirauttaa Ciscolle ja kertoa, että lisätyö kiinnostaa sittenkin.


Perjantai valkenee ja edelliseen päivään verrattuna uudet kuviot odottavat. Tarkoituksena ei ainakaan varsinaisesti ole ketään hengiltä räiskiä, vaan kaapata varakkaan liikemiehen tytär lunnaita varten. Oletuksena on, että herra tietysti maksaa mukisematta, kun tyttären elämä on pelissä. Kaikki tietenkin on tarkasti harkittu ja niin näin joopa-joo. Sattuupa kuitenkin olemaan niin, että samainen Nishi julistetaan käytännössä varattomaksi johtuen valtavasta ja uhkarohkean hölmöstä panostuksesta elokuvataiteeseen. Suunnitelma etenee siihen pisteeseen, että Keiko (China Chow) saadaan kaapattua ja vaatimuskin perille pienten pulmien jälkeen soiteltua. Varaton Nishi päätyy pyytämään palvelusta ystävältään, joka sattuu olemaan Paris ja vieläpä Keikon kummisetä. Sieppaus menee tärkeysjärjestyksessä kärkeen ja Paris antaa Ciscon hommaksi selvittää kaappaajat ja toimittaa nämä tekosistaan vastaamaan. Melkoinen soppa alkaakin olla kasassa...

Toimintakomediaa on siis lähdetty väkertelemään ja kaipa tehtävän voi katsoa ainakin suurilta linjoin onnistuneeksi, sillä kumpikin puolikas vähintään kohtalaisesti toimii ja rullailee. Senkin voisi tässä yhteydessä eduksi kirjailla, että huijausten ja juonittelun värittämästä koitoksesta ei ole lähdetty eeposta väkisin vääntämään, vaan lyhyt sekä napakka kuvaa menoa paljon paremmin keston jäädessä alle 90 minuuttiin. Kohtauksista välittyy muutenkin sellainen henki, että liiat löysäilyt on trimmailtu pois. No, ehkä sinne yhden tai kaksikin toimintarymistelyä olisi saanut sekaan vielä soviteltua...



"Technically, you can call me a hitman." 
"Really? A hitman? Does that pay well?" 
"Oh of course. I make a killing."

Jos ilkeäkieliseksi tahtoisi ryhtyä, niin voisi kai enemmänkin marista siitä, että ilmassa on paikoitellen jotakin laimeaa Tarantino-yritelmää, mikä sinänsä on 1990-luvun toisen puolikkaan ammattirikollisten maailmassa pujottelevalle komedialle melko ymmärrettävää. Tyyppien jutuissa välillä on pieniä kaikuja Tarantinon hahmoista. Esimerkkinä vaikkapa heti avauskohtaus, kun kovin rennosti höpötellen ruumiskasseja kädestä toiseen siirrellään. Nämä tuokiot eivät kuitenkaan rasittamaan ala, sillä missään vaiheessa päälle ei käy väkinäisen nokkeluuden tympivät värähtelyt. Omaperäisyydestä ei välttämättä tahdo kehuja antaa, mutta kyllähän pöhköily huvittamaan pääsee muutamaan otteeseen.

"The truth is, I can't handle the idea of her not liking me. I can't handle the idea of anybody not liking me." 
"Hey Melvin, the hundred or so people you've killed in the last five years, more than likely have families that don't think too highly of you."

Hahmokokoelma tosiaan on vähän kakkospakasta nykäisty, jos tahtoisi Tarantino-vertailuja jatkaa, mutta saahan tämäkin joukko ihan hyvin kaikenlaista kommellusta aikaiseksi. Wahlbergin esittämä Melvin on alussa lähinnä tylsä vässykkä, joka rutiinimaisesti suorittelee hommansa. Elokuvan mittaan kyllä kehitytään rohkeampaan ja edes pikkuisen jääräpäisempään suuntaan, eikä kaverin suurin huolenaihe enää välttämättä ole, että mitäköhän muut ovat minusta mieltä ja kai sentään kaikki tykkäävät. Kuten Cisco Melvinille huomauttaakin, on kovin optimistista ylläpitää "kaikkien kaverin" mielikuvaa, kun ammatikseen ihmisiä tappaa. Joka tapauksessa Melvinin miehistymisestä huolimatta ei hän silti kovin kiinnostavaksi pääse ennen lopputekstejä muuntumaan. Välillä lehtijutuissakin tiukahkoista kunto-ohjelmistaan kertoillut Wahlberg pääsee kyllä näyttämään, että vajaat pari vuosikymmentäkin sitten fyysinen tila ihan kohtuullinen oli, kun hän paidatta alkutekstien välissä viuhtoo säkin ja voimistelulaitteiden kanssa. Muutama minuutti myöhemmin osoitetaan, että ketterät liikehdinnät muuallakin onnistuvat kuin vain kuntosalilla.



Melvin ei siis ryhmänsä repäisevämpään puolikkaaseen kuulu, mutta Cisco ja Crunch (Bokeem Woodbine) sinne mielestäni kelpaavat. Phillips tuntuu olevan kuin kotonaan ja hyvässä vauhdissa osassaan, jossa oma napa on se paras ja ainoa huolehdittava, eikä muilla niin väliä. Kaverit voi tarvittaessa juonitella kuolon poluille ja jos eivät sinne ymmärrä itse eksyä, niin Ciscohan hoitelee homman omakätisesti loppuun yhtään arkailematta. Crunch taas on toisenlainen heppu, joka huvittelee katsojaa tuomalla useampaan otteeseen harrastuksensa etuja sekä hyviä puolia julki. Siinähän pääsisi Melvinkin pitkälti rahahuolistaan eroon, kunhan ottaisi kaverinsa viisaista sanoista opikseen!



Sivuhahmojen joukosta esille nostettakoon elokuvien maailmaan rahojaan haaskaamaan harhautunut Nishi. Kun lähtee amatöörinä alalle, niin mitä sitä suotta kitsastelemaan, vaan maailman kalleinta elokuvaa väsäämään itse ohjaten ja tähdittäen tietysti. Pitäähän asennetta sen verran olla, että mainosjulisteisiinkin kultaukset saadaan. Tälle harharetkelle olisi kyllä elokuvassa toivonut mittavampaa sivupolkua. Vaikkapa jokin maistiaispätkä tästä epäilemättä mahtavasta teoksesta jonnekin väliin ujutettuna... Pakkohan se on mainita videovuokraamon ärsyttävän sinnikäs soittelijakin, joka sankariamme tahtoo muistutella, että King Kong Lives olisi parasta palautella pikaisesti tai ovelle saattaa ilmestyä tylyjä tyyppejä samaa sanomaan. Lisäilläänpä joukkoon vielä Elliott Gouldin esittämä Pamelan isä, jonka kurkkua kovasti kuivaa. Yhden huikan tahtoisi nautiskella, mutta kun ei onnistu, niin ei onnistu. Lopulta ahkerasti ryyppytilaisuutta kärkkyvä kuitenkin palkitaan ja sitten päästään pikkuisen tilittelemään...ja ehkä yökkäilemäänkin. Jokainen näistä sivuhahmoista edustaa sellaista ihan kiva -tasoa, mutta näkisin, että kaikista olisi enemmänkin ollut otettavissa irti. No, ehkä se kesto sitten olisi karkaillut vähemmän napakaksi, mene ja tiedä.



Napakkaa menoa tulitustuokioisetkin pääasiallisesti ovat. John Woo ja Terence Chang toki istahtivat tuottajien tuoleille, mutta jos haluaa nähdä mittavienkin sekä varsin vimmaisiksi yltyvien luotijuhlien kokoelmaa, niin Woon oma ohjaus Hard Boiled on esimerkiksi varsin oiva tarjokas. Tyylittelyjä täytyy tietysti tässäkin harrastella ja siinä sivussa sen verran roiskeisesti räiskitään, ettei ihan pienimmillä ikäsuosituksilla saada teosta kauppoihin. Kaukanahan edelleen ollaan varsinaisista verikekkereistä tai vastaavista hurjasteluista. Summaillaanpa vaikka siten, että sopivan kovat otteet on käyttöön napattu elokuvan aihepiiri ja sävykin huomioiden.

Silloin tällöin pääsee käymään niin, että katsojat menoon mukaan kaappaavaksi tarkoitettu avausammuskelu onnistuu paremmin kuin myöhemmät yhteenotot. Sellaista tunnetta tästäkin jää, sillä Melvinin hiukkasen tyylittelevä ja leikitteleväkin luotihippastelu lukuisia turvamiehiä vastaan vie helposti ensimmäisen tilan, mitä tämän elokuvan räiskintöihin tulee. Kyseinen rypistys lopetellaan vielä ihan kelvollisella posahduksella. Näyttävyyden suhteen The Big Hit ei mielestäni enää toimintajaksoissaan nouse avauksen tasolle, mikä varmaan pieneksi pettymykseksi kirjautuu. Loppupuolella takaa-ajot karkailevat pienimuotoiseksi sekoiluksi Ciscon kaahaillessa kaukana teistä ja painellen puiden väleistä sekä päältä. Loppuryminöitä ja -vääntöjäkin jysäyksineen toki mielellään katselee, mutta eivätpä ne aivan samalla teholla iske silmiin.



Levyn bonusvalikosta löytyy tekijöiden kommenttiraitaa, jota en kuitenkaan lähde tässä käymään läpi ja myös poistettua materiaalia kolmen kohtauksen verran. Mistään merkittävistä napsauksista ei ole kyse, vaan yhteiskestoltaan nämä ovat nelisen minuuttia. Ensimmäisessä porukka jutustelee ulkona ennen hotellihuonerynnäkköä, toisessa taas saadaan pidennettyä rahakinaa ja kolmannessa Melvinin keittiössä liekehtii sekä muutakin pulmaa on kehkeytymässä. Yksikään näistä ei herättele tuntemuksia, että elokuvasta katosi jotakin tähdellistä tai kovin viihdyttävää, joten eiköhän tämä ole näille kolmelle lyhyelle hetkoselle ihan oikea paikka.

Helppoa ja kivaakin katseltavaa The Big Hit on ja se enimmäkseen selittää monet uusimiset. Toimintaklassikko? Ehei sentään, ja enemmänhän tämä lopulta huumoria muutenkin painottelee muutamasta menevämmästä jaksosta huolimatta. Tölvimiset sekä tulittelut kuitenkin hoidetaan niinkin mallikkaasti, että kestävät kulutusta muutaman katselukerran verran. The Big Hit ei ehkä niitä alati mielessä kummittelevia lajityyppinsä valioita ole, mutta silloin kun sattuu hyllyistä etsimään jotakin tuttua sekä turvallista lyhyempää toimintahuvitusta ja kyseinen tekele silmien eteen eksyy, niin varsin matala kynnys on laittaa se myös soittimeen pyörähtelemään. Saisihan sanoilla ja miksei myös niillä veitsilläkin terävämminkin tökkiä, sitä ei lainkaan pahalla katsottaisi, mutta riittävä taso viihdyttävyyden suhteen näinkin saavutellaan.

Suuren keikan kynnyksellä toistaitoiset apurit lähtevät kykyjään sooloilun merkeissä todistelemaan ja siitäpä syntyy siivoiltavaa sekä seliteltävää. Runsaasti tiliä lihotteleva palkkapäivä on vaihtumassa vähemmän hilpeäksi...ainakin joillekin. Yleisesti ottaen puuhastelu on energistä ja hassuttelukin hyvää. Erityisesti Ciscon roolissa niljakkaastikin naljaileva Lou vaikuttaa keljusta konnailustaan nautiskelevan ja sitähän mielellään seurailee. Aikoinaanhan lähinnä Woon nimen takia elokuvan ensikatseluun vuokraamosta nappasin ja vähän toisenlaista elämystä odottelin. Silloin haaveillut taistelut ja tykittelyt jäivät kokematta, mutta niinpä sitä vain kuitenkin päätyi elokuvasta tykkäilemään ja suunnilleen samana on mielipide runsaan vuosikymmenen verran pysynyt.



The Big Hit (1998) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti