Trivianurkkaus 13: The Many Adventures of Winnie the Pooh

Puhin ja ystävien seikkailuja on kohtalaisen paljon tässä parin vuoden sisällä tullut katseltua. Siihen joukkoon sisältyy sekä uudempaa että vanhempaa tuotantoa, elokuvia ja televisiosarjaakin. Usein on ihastuttu, silloin tällöin tuntemukset ovat viileiksi jääneet, mutta vihastumaan ei ainakaan vielä ole päässyt. Kukapa näille sympaattisille tyypeille tykkäisi tylysti ärähdellä...? Näkemätöntä katseltavaa Puh-tarinoidenkin suhteen hyllystä kyllä löytyisi ja niihin toki ajallaan siirrytään, mutta tähän väliin ajattelin ottaa kurkkauksen karhukaverin varhaisempiin vaiheisiin ja kertailla sen alkuperäisen Disney-klassikon, joka koostuu kolmesta eri vuosina julkaistusta lyhytelokuvasta. The Many Adventures of Winnie the Pooh oli höpöttelyjen kohteena viime vuoden tammikuussa, eikä ole aikomusta lähteä sitä uudelleen tänne tunnelmoimaan, vaan luvassa on katsaus kulisseihin ja siinä apuna toimivat pitkälti levyjulkaisulta löytyvät lisämateriaalit. Jonkinlaista koostetta ja turhantärkeää tietopakettia yrittän niistä saada aikaan.

Näitä summailuja lähdetään naputtelemaan 25-minuuttisen dokumentin pohjalta, joka tuo ruudulle muutamia tekemisessä olleita ja samaisena aikakautena Disneyn studioilla vaikuttaneita taiteilijoita. Tosin vähän kauemmaskin kurkataan, kun nallekaverin juuria etsitään pikaisesti. 1900-luvun ensimmäiselle puolikkaalle pitää siis siirrellä vuosilaskurit. Englantilaisen kirjailijan Alan Alexander Milnen poika Christopher Robin oli saanut Edwardiksi nimetyn pehmonallen ja muitakin eläinystäviä, joiden kanssa kovasti tykkäsi leikkiä. Vierailtuaan Lontoon eläintarhassa poika kuitenkin nimesi nallensa vuotta myöhemmin uudelleen Winnieksi, johon innoitti yhdessä aitauksessa pidetty kanadalainen mustakarhu nimeltään Winnipeg. Pooh taas tarttui mukaan erään joutsenen nimestä.

Vähitellen Milne innostui kirjoittamaan poikansa leikeistä sekä seikkailuista pehmoeläinten kanssa, joita melkoinen joukko olikin kertynyt. Perheen luona usein vieraili piirtämistä harrastava Ernest Howard Shepard, joka taas tykkäsi näitä Christopherin ja eläinten seikkailuja kuvitella. Asiat lopulta etenivät siihen, että Milne julkaisi kokoelman näistä pienistä tarinoista ja runoista vuonna 1924 nimellä When We Were Very Young. Sitä rikastutti Shepardin kuvitus ja kirja nopeasti menestyikin hyvin Englannissa. Neljän vuoden sisällä ilmestyi kolme Puhistakin kertovaa kirjaa lisää: Winnie the Pooh (1926), Now We Are Six (1927) ja The House at Pooh Corner (1928). Niiden myötä suosio lähti vauhdikkaasti leviämään kotimaan rajojen ulkopuolellekin.

Yhdysvaltoihin saakka suursuosio ei vielä seuraavina vuosikymmeninäkään kiirinyt, mutta joissakin perheissä rakastettava nalle seikkailuineen kuitenkin tuttu oli. Walt Disneyn vaimo Lilian luki lapsilleen tarinoita Maija Poppasesta ja Nalle Puhista iltasaduiksi ja toisessa huoneessa työskentelevä Walt sitten kuuli näiden aiheuttamaa innostunutta naurua, mikä sai ymmärtämään, että varsin nautittavia tarinoita nämä ovat. Elokuvaversio tuli suunnitelmiin vuonna 1961, jolloin Walt osti yhtiölleen oikeudet tarinoihin. Aikomuksena oli tehdä pitkä elokuva, joka pitäisi sisällään runsaasti musiikkia. Ohjaajaksi hän tahtoi Wolfgang Reithermanin, joka oli aiempiakin Disney-klassikkoja luotsannut ja herrat jakoivat myös samansuuntaiset näkemykset tarinoiden suhteen.

Walt tahtoi elokuvaansa paljon musiikkia ja lauluja, jotka samalla liikuttelisivat tarinaa eteenpäin, mutta olisivat yksinkertaisia ja laulettavia. Hommaa hoitamaan palkattiin Shermanin veljekset Richard ja Robert, jotka ovatkin tehneet mittavan uran Disney-laulujenkin parissa. Uran alkupään tunnetumpina esimerkkeinä mainitaan Mary Poppins ja The Jungle Book. Piirrosten ja animaationkin suhteen Waltilla oli kirkas näkemys, eli Shepardin piirtämiä hahmoja pidettiin lähtökohtana, mutta ne tuli muokata Disney-tyyliin sopiviksi. Dokumentissa jutellaankin, etteivät Shepardin piirtämät hahmot olisi muutenkaan sopeutuneet suoraan animaatioon. Walt oli kuitenkin tarkka, että tarinoiden taika ja hahmojen ihastuttavat luonteenpiirteet pysyisivät mukana, eivätkä hautautuisi pintapuolisen söpöstelyn alle.

Osittain amerikkalaisten yleisöjen miellyttämisen takia mukaan menoon haluttiin lisätä kokonaan uusi hahmo, joka vetoaisi paikallisiin lapsiin ja nuoriin paremmin sekä toisi lisää huumoria mukanaan. Kyseessä on tietenkin Myyrä, joka jo ensimmäisessä Disneyn tarinassa nähdäänkin. Tekijöitä tällainen poikkeama hiukkasen hermostutti, koska Milnen alkuperäisten tarinoiden innokkaita ihastelijoita ei tahdottu loukata. Siksipä Myyrä laitettiin vähän vihjaisten tokaisemaan, että häntäpä ei kirjasta lainkaan löydy, mutta on käytettävissä kyllä.

Pitkän elokuvan valmistelut ehtivät edetä siihen vaiheeseen, että kuvakäsikirjoituksesta oli saatu valmiiksi noin kaksi kolmannesta, jolloin Walt kutsui kokoon merkittävän tapaamisen. Hän käytännössä ilmoitti, että Puh kumppaneineen ovat Yhdysvalloissa niin huonosti tunnettuja, että ajatus pitkästä elokuvasta hylätään ja tarinat jaetaan kolmeksi erilliseksi lyhytelokuvaksi. Muut kovasti yllättyivät näinkin suuresta suunnan muuttumisesta, mutta Walt oli näkemyksestään varma. Ensimmäinen pätkä tekisi hahmot katsojille tutuiksi ja toinen keräisikin jo mittavammat yleisömäärät ja tätä kautta saavutettaisiin suurempaa menestystä. Muuttuneiden suunnitelmien mukaan lähdettiin työstämään ensimmäistä lyhytelokuvaa.

Puhin ääneksi valikoitui Sterling Holloway, joka työtoveriensa mielestä omasi samoja ihailtavia luonteenpiirteitä pehmonallen kanssa. Tiikeriksi taas päätyi Paul Winchell, jota innostettiin villiin ja hauskaan tulkintaan. Winchell kertookin päässeensä hyvin Tiikeri-moodiin ja lisäilleensä omia lausahduksiaan mukaan höpöttelyyn. Ensin taltioitiin äänet ja vasta sitten alettiin animoida kohtauksia lopulliseen muotoonsa. Jokaiselle päähahmolle annettiin elokuvan musiikkiraidalle oma instrumenttinsa. Puhille baritonitorvi, Nasulle oboe, Ihaalle bassoklarinetti, Kanille klarinetti, Pöllölle käyrätorvi sekä okariina, kun taas Kengulle ja Ruulle huilu sekä piccolo. 1960-luvun alussa käynnistynyt projekti lopulta otti alkuaskeleensa elokuvakankailla, kun Winnie the Pooh and the Honey Tree sai ensi-iltansa 4.2.1966.

Toisen lyhytelokuvan tuotanto aloitettiin melko nopeasti ensimmäisen ilmestymisen jälkeen, mutta Walt ei enää ehtinyt sen valmistumista näkemään. Hän kuoli 15.12.1966, eikä siten saanut enää todistaa aiemman ennustuksensa toteutumista. Winnie the Pooh and the Blustery Day ilmestyi 1968 ja sen myötä Puhista alkoi tulla todella rakastettu katsojien joukossa maailmanlaajuisesti. Nykyäänkin kyseistä lyhytelokuvaa pidetään mestariteoksena. Waltilla oli jo varhaisessa vaiheessa suunnitelma kolmen lyhytelokuvan yhdistämisestä pitkäksi elokuvaksi ja sitäkin aikoinaan seurattiin. Näihin kolmeen lyhytelokuvaan Walt ei tahtonut hyvästejä Riston ja Puhin välille, koska se tuntui tavallaan liian lopulliselta, mutta hän oli kuitenkin päättänyt, että tarinat yhdistävän elokuvan loppuun animoitaisiin tämä herkkä hetki ystävysten välillä. Dokumenttia päätelläänkin puhelemalla, miten Puh ystävineen sekä maailmoineen on lapsuuden viattomuuden, seikkailujen ja fantasioiden ruumiillistuma. Kyseisessä metsässä leikkivät hahmot ovat kaikki mukavia ja rakastettavia tavallaan ja luovat yhdessä turvallisen paikan, jossa kaikilla on hyvä olla.

Jotta eivät Puh-tarinat näin lyhyeen loppuisi, niin katselinpa elokuvan kera sille tehdyn tekstimuotoisen triviaraidan. Erityisesti pienemmät katsojat huomioiden tämäkin on saatavilla suomeksi, mikä on ihan kiva juttu. Muuten kyseessä ei mikään erityisen tiukka nippelitietotykittely ole, vaan tekstiä vähän laiskaan tahtiin ruudulle ilmestyy. Muutamat kohdat menevät päällekkäin dokumentin tietojen kanssa ja sitten mukana on myös visailua lähinnä ajankuluksi. No, kaipa sieltäkin jotakin kaivellaan...

Puhin syntyä myös tekstiraidalla selvitellään ja siellä mainitaan, että ensiesiintyminen tosiaan tapahtui vuoden 1924 runokokoelmassa When We Were Very Young (Kun oltiin oikein nuoria) ja Puhin (tai paremminkin tuolloin vielä esiasteena toimivan Edward-nallen) esittelevän runon nimi oli luontevasti Teddy Bear. Ensimmäinen varsinainen Puh-kirja kuitenkin oli kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt Winnie the Pooh, jota on käännetty yli 30 kielelle. Milnen innoituksista aiempien lisäksi mainitaan Ashdownin metsä maaseudulla, jossa perhe lomaili. Se toimi Puolen hehtaarin metsän esikuvana ja samassa paikassa kuvittajana toiminut Shepard vieraili monesti. Erityisesti kerrotaan, että Shepard haki inspiraatiota piirtääkseen Riston lempipaikkoja. Disney-versioiden tekijät taas käyttivät yli tuhatta värisävyä samaista metsää maalaillessaan. Sellaisena sivuhuomiona lisättäköön, että Ernestin tytär Mary Shepard taas kuvitti Maija Poppasesta kertovia tarinoita.

Kani ja Pöllö mainitaan alkuperäisistä hahmoista sellaisiksi, jotka eivät perustu Christopherin pehmoeläimiin, vaan näiden malleina toimivat aidommat vipeltäjät. Christopherin alkuperäisiä pehmoeläimiä taas on pidetty esillä museossa New Yorkissa. Tuikitarpeellista tietoa on sekin, että Ihaan sisältä löytyy sahanpurua, kun taas Puh on höyhenillä pulskistettu. Ensin mainitun lempisapuskaksi merkataan ohdakkeet. Tiikerin persoonaan päätyi pala Chum-nimiseltä spanielilta, joka iloisena hyppi ja pomppi tapaamiaan vasten. Disney-versiossa tämän hupaisan hepun sai piirrettäväkseen Milt Kahl, joka on toisenkin tunnetun animaatiotiikerin piirrellyt. Elokuvassa The Jungle Book murahteleva Shere Khan on siis saman tyypin käsialaa.

Shepardin alkuperäisissä piirroksissa Puh talvi-ilmoillakin pelkässä villapaidassa viihtyi ulkosalla, mutta on sittemmin saanut hiukan enemmän vaatetta niskaansa. Puhin kotioven yläpuolelta löytyvä herra Sanders taas on jäänyt jokseenkin mysteeriksi. Ensimmäisessä elokuvassa Myyrä on ainoa hahmo, joka ei alkuperäisten tarinoiden porukkaan kuulu. Siinä on nähtävissä selkeät yhteydet aiemman elokuvan Lady and the Tramp majavaan. Samaa ulkonäköä löytyy ja kumpikin viheltää etuhampaidensa välistä. Myyrän lisäys oli alkujaan Waltin ajatuksia hauskuuden lisäämiseksi. IMDB:n puolelta löytyy huomautus, jonka mukaan tarkoituksena oli korvata Nasu, mutta tämä tuotiin kuitenkin mukaan menoon toisessa lyhytelokuvassa. Waltin omiin suosikkikohtauksiin taas kuuluu tuokio, jossa Kani yrittää epätoivoisesti kätkeä kotinsa suuaukkoon jumittunut Puh kaikenlaisilla viritelmillä.

Disney itse ei tosiaan enää ollut ottamassa vastaan arvostusta, jonka Winnie the Pooh and the Blustery Day osakseen sai. Vuonna 1968 se palkittiin parhaan lyhytanimaation Oscar-patsaalla. Walt tosin näitä palkintoja oli aiemminkin saanut, sillä niitä kertyi kaikkiaan 32 kappaletta, eli enemmän kuin yhdellekään muulle henkilölle elokuvahistoriassa. Myöhemmin ilmestynyt Winnie the Pooh and Tigger Too vuorostaan voitti musiikillaan lastenlevyjen Grammy-palkinnon vuonna 1974. Tiikerilaulusta (The Wonderful Thing About Tiggers) tykkäsivät myös tekijät, sillä Shermanin veljekset sen lempikappaleidensa joukkoon laittavat. Veljekset tekivätkin lisää lauluja aiheeseen liittyen, sillä heidän panostaan on kuultavissa myös reilusti myöhemmin ilmestyneessä elokuvassa The Tigger Movie. Kolme alkuperäistä lyhytelokuvaa yksiin kansiin laittava pitkä elokuva ja siis Disney-klassikkojen listallekin kelvannut The Many Adventures of Winnie the Pooh sai ensi-iltansa 11.3.1977.

Lisäisin vielä julkaisuihin liittyen, että amerikkalainen DVD sisältää erikoisuutenaan runsaat 20 minuuttia kestävän lyhytelokuvan Winnie the Pooh and a Day for Eeyore vuodelta 1983, jossa otsikon mukaan Ihaan syntymäpäiviä juhlistellaan. Amerikkalainen Friedship-erikoisjulkaisu taas lisää pakettiin ensimmäisen jakson uudemmasta Puh-sarjasta My Friends Tigger & Pooh. Etenkin Ihaa-lisukkeen uupuminen kotimaisista levyistä harmittaa, sillä mielelläni sen kokoelmaan sisällyttäisin.

Tämä trivianurkkauskurkkaus päätöstään lähentelee, mutta ehkä loppuun voitaisiin vielä ottaa loikka sinne ihan tarinan lähteille. Kyseleehän Puhkin, että emmekö voisi vain palata alkuun, joten niinpä teemme. Ei nyt heti sentään elokuvaa pyöräytetä uudelle kierrokselle, vaan tuolta klikkaillaan lukaistavaksi A.A. Milnen runo Teddy Bear, joka siis tämän rakastettavan nallen taipaleen laittoi liikkeelle ensin kirjojen ja sittemmin elokuvien maailmassa:

Teddy Bear

Runolla on sen verran pituutta, ettei liene sopivaa sitä ihan kokonaisuudessaan tähän kopioida, joten tyydyn loppusanoiksi nappaamaan pari kappaletta. Linkistä löytyy runon perään lyhyt analyysi ja sivustolta toki muutakin mielenkiintoista. Nyt on kuitenkin tullut aika heitellä heippoja ja antaa Milnen hoitaa loppuhöpöttelyt:

"They stood beneath the window there,
The King and Mr Edward Bear,
And, handsome, if a trifle fat,
Talked carelessly of this and that….
Then said His Majesty, "Well, well,
I must get on," and rang the bell.
"Your bear, I think," he smiled. "Good-day!"
And turned, and went upon his way. 

A bear, however hard he tries,
Grows tubby without exercise.
Our Teddy Bear is short and fat,
Which is not to be wondered at.
But do you think it worries him
To know that he is far from slim?
No, just the other way about -
He's proud of being short and stout."