keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Mamma Mia!

Kirjastokierroksen saaliin läpikäynti sai jatkua romanttisen musikaalihömpän kanssa, joka ammentaa ABBAn tuotannosta. Jos vähän aiemmin katseltu Everything Must Go jättikin hieman kylmäksi, niin Mamma Mia! onnistui tekemään sen verran myönteisen vaikutuksen, että sen voi omaankin kokoelmaan jossakin vaiheessa hankkia.

Tarina sijoittuu pienelle kreikkalaiselle saarelle, johon Donna (Meryl Streep) on aikoinaan jäänyt pyörittämään lomahotellia, joka ei ainakaan toistaiseksi ole löytänyt paikkaansa useimpien alueella liikkuvien turistien kartalla, vaikka ainakin ympäristön puolesta kyseessä onkin ihanteellinen lomailukohde.


Donnan pienoiseksi pettymykseksi hänen ainoa tyttärensä on menossa naimisiin varsin varhaisessa vaiheessa elämässään. Vakiintuminen on Donnan mielestä tapahtumassa liian aikaisin, sulhasessa ei sinänsä ole mitään vikaa. Nuorempi polvi on ehkäpä hieman liian vakavaa, eikä ota elämästä iloa irti riittävästi.

No, Sophie (Amanda Seyfried) on äidin nihkeästä suhtautumisesta huolimatta edelleen kävelemässä alttaria kohti. Häävieraita onkin jo alkanut valumaan kohti rauhallista saarta. Donna saa samalla tilaisuuden nähdä vanhoja ystäviään (Julie Walters ja Christine Baranski), joiden kanssa aikoinaan kierteli maailmaa päivät nukkuen ja yöt juhlien.


Sophie ei ikinä ole saanut tietää isästään juuri mitään. Yhtenä syynä varmaan sekin, ettei Donna ole täysin varma, kuka erään rakkauden kesän kolmesta ihastuksesta lopulta on Sophien isä. Sophie on löytänyt äitinsä päiväkirjan tuolta ajalta, ja saanut siitä tietää näiden miesten nimet. Äidiltään salaa hän on kutsunut kaikki kolme vieraiksi häihinsä.

Niinpä Sam (Pierce Brosnan), Harry (Colin Firth) ja Bill (Stellan Skarsgård) kaikki saapuvatkin perille. Sattumalta miehet kohtaavat jo satamassa ja matkaavat kolmistaan Billin veneellä määränpäähän. He eivät vielä tietenkään tiedä, että ovat kaikki vähän samassa asemassa. Sophien ajatuksena on, että hän tietenkin tunnistaa oman isänsä heti, kun hänet onnistuu näkemään. Juttu ei vain olekaan aivan niin yksinkertainen...



Jo ensimmäisistä kuvista lähtien on kohtalaisen selvää, että varsin satumaisissa tunnelmissa tullaan viihtymään. Pipoa siis kannattaa löysätä ja valita sellaiselle otollinen katseluhetki. 108-minuuttinen elokuva onkin musiikin, romanttisen hömpän, kohelluksen ja naurun täyttämää. Mitään turhan synkkiä pilviä ei ole vahingossakaan kirkkaille taivaille päässyt eksymään.

Mamma Mia! onkin mielestäni hengenheimolainen aiemmin kommentoidun elokuvan The Italian Key kanssa. Kumpikin vaikuttaa varsin häpeilemättömältä ylistykseltä positiivisuudelle. Molemmat vielä onnistuu pyrkimyksissään aivan erinomaisesti, eikä auta kuin mennä mukaan. Voi kun se hattara voi välillä ollakin niin makeaa, vaikka sitten täysjyvää olisikin. Tällaisia kyllä katselee erittäin mielellään.



Oma ABBA-tuntemus on jokseenkin heikko, mutta Mamma Mia! nyt osaltaan pääsi paikkaamaan tilannetta. Väkisinkin on jonkin verran tullut kappaleita toki ennenkin kuultua, mutta elokuvan puitteissakin tuli vastaan uusia tuttavuuksia laulujen suhteen. Ehkäpä elokuvasta olisi pitänyt vielä enemmän, jos laulut olisivat olleet entuudestaan tutumpia.

Olin jo ennen katselua ottanut ensiaskeleita tilanteen paikkaamiseksi, ja tilannut pari levyä, jotka eivät tosin ehtineet vielä saapua. Vähän aikaa sitten luettu Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen Ruotsi-hehkutuksessaan innosti tutustumaan paremmin yhtyeen levyihin. Ehkäpä sitten uusintaan mennessä osaan hoilata paremmin mukana.


Elokuvan kappalelistalta löytyy reilusti yhtyeen enemmän ja vähemmän tunnettuja kappaleita, jotka näyttelijät itse laulavat:


"I Have A Dream
Written by Benny Andersson & Björn Ulvaeus
Performed by Amanda Seyfried

Honey, Honey
Written by Benny Andersson & Björn Ulvaeus
Performed by Amanda Seyfried, Ashley Lilley & Rachel McDowall

Money, Money, Money
Written by Benny Andersson & Björn Ulvaeus
Performed by Meryl Streep, Julie Walters & Christine Baranski

Mamma Mia
Written by Benny Andersson, Björn Ulvaeus & Stig Anderson
Performed by Meryl Streep

Chiquitita
Written by Benny Andersson & Björn Ulvaeus
Performed by Julie Walters, Christine Baranski & Meryl Streep

Super Trouper
Written by Benny Andersson & Björn Ulvaeus
Performed by Meryl Streep, Julie Walters & Christine Baranski

Dancing Queen
Written by Benny Andersson, Björn Ulvaeus & Stig Anderson
Performed by Meryl Streep, Julie Walters & Christine Baranski

Our Last Summer
Written by Benny Andersson & Björn Ulvaeus
Performed by Colin Firth, Pierce Brosnan, Stellan Skarsgård, Amanda Seyfried & Meryl Streep

Lay All Your Love On Me
Written by Benny Andersson & Björn Ulvaeus
Performed by Dominic Cooper & Amanda Seyfried

Gimme! Gimme! Gimme! (A Man After Midnight)
Written by Benny Andersson & Björn Ulvaeus
Performed by Full Cast

Voulez-Vous
Written by Benny Andersson & Björn Ulvaeus
Performed by Full Cast

SOS
Written by Benny Andersson, Björn Ulvaeus & Stig Anderson
Performed by Pierce Brosnan & Meryl Streep

Does Your Mother Know
Written by Benny Andersson & Björn Ulvaeus
Performed by Christine Baranski & Philip Michael

Slipping Through My Fingers
Written by Benny Andersson & Björn Ulvaeus
Performed by Meryl Streep & Amanda Seyfried

The Winner Takes It All
Written by Benny Andersson & Björn Ulvaeus
Performed by Meryl Streep

I Do, I Do, I Do, I Do, I Do
Written by Benny Andersson, Björn Ulvaeus & Stig Anderson
Performed by Pierce Brosnan & Meryl Streep

When All Is Said And Done
Written by Benny Andersson & Björn Ulvaeus
Performed by Pierce Brosnan & Meryl Streep

Take A Chance On Me
Written by Benny Andersson & Björn Ulvaeus
Performed by Julie Walters ,Stellan Skarsgård & Colin Firth

Waterloo
Written by Benny Andersson, Björn Ulvaeus & Stig Anderson
Performed by Meryl Streep, Julie Walters, Christine Baranski, Pierce Brosnan,
Colin Firth, Stellan Skarsgård, Amanda Seyfried & Dominic Cooper

Thank You For The Music
Written by Benny Andersson & Björn Ulvaeus
Performed by Amanda Seyfried"

Siitä voi toki olla montaa mieltä, oliko oikea ratkaisu laittaa näyttelijät esittämään ne. Kaikki eivät välttämättä aivan putkeen mene, mutta ilollahan näitä siitä huolimatta kuuntelee. Mielestäni Streep suoriutuu ehdottomasti parhaiten omista osuuksistaan ja samalla vähän pääsee ryöstämään elokuvan omakseen. Hän saakin ihan ansaitusti eniten aikaa laulujen suhteen.


Edellisestä musikaalin katselusta olikin ehtinyt vierähtämään tovi ja toinenkin, joten senkin takia tämä saattoi iskeä niin hyvin. Laulunumeroita löytyy sen verran paljon, että on ihan ymmärrettävääkin, etteivät ne kaikki nyt ihan parhautta ole. Yleisesti ottaen taso on kuitenkin erittäin korkealla, ja osa on niin houkuttelevia kuvan ja musiikin yhdistelmiä, että jo pelkästään niiden takia useampikin uusintakatselu on käytännössä varma.

Oikeastaan jo ensimmäisestä pidemmästä numerosta lähtien hymy nousi, eikä siitä enää päässyt laskemaan. Omat suosikit löytyvät hieman ennen elokuvan keskiokohtaa, jossa ensin lähdetään kauniille maisemakierrokselle laulellen tuota Our Last Summer -kappaletta. Lähes heti sen perään siirrytään kuumiin rantatunnelmiin Lay All Your Love on Me -kappaleen tahdissa. Ellei elokuva siihen mennessä olisi onnistunut voittamaan täysin puolelleen, niin veikkaanpa, että tämä kaksikko olisi sen helposti tehnyt.



Vaikea tuosta on enää lähteä parantamaan, eikä mielestäni siihen enää pystytäkään, vaikka varsin hienoja hetkiä on jatkossakin luvassa. Usein numerot ovat kekseliäästi lavastettuja, huokuvat positiivisuutta, taustat ovat kauniita, musiikki toimii ja esiintyjätkin suoriutuvat kelvollisesti. Laulut on myös tekstitetty kotimaisessa DVD-julkaisussa, mikä onkin järkevää. Jos musikaalit ja ABBAn musiikki vähääkään kiinnostaa, niin kyllä tämä kannattaa katsella.

Kauniit taustat ansaitsevat myös kehuja tuoden oman mukavan aurinkoisen lisänsä katselukokemukseen. Olisihan näitä kaunista saarta esitteleviä kuvia voinut toki olla enemmänkin, mutta en nyt ala valittaa enempää. Kyllä se sohvamatkailu tällaisessa yhteydessä maistuu erittäin hyvin. Jos haluaa vähän laajentaa kaunista Kreikan kierrosta elokuvien parissa, niin aiemmin katsellut elokuvat Captain Corelli's MandolinSummer LoversMediterraneo ja My Life in Ruins saattavat hyvinkin sopia tähän tarkoitukseen. Itse yritän taas jossakin vaiheessa löytää lisää jatkoa maisemakierrokselle. Sopivia ehdokkaita varmaan löytynee pienellä etsiskelyllä.



Elokuvan ohjannut Phyllida Lloyd on minulle vähän vieraampi tapaus. Teattereihin asti päätyneitä elokuvaohjauksia hänellä ei paljoa olekaan. Yhteistyö Streepin kanssa jatkui menestyksekkäästi muutaman vuoden kuluttua. Materiaali ei ilmeisesti ollut hänellä vierasta, sillä Lloyd oli jo vuosia aiemmin luotsannut näytelmäversiota tästä musikaalista. Nähdyn perusteella oli kyllä ihan oikea valinta elokuvaversioonkin.Tuottajina toimivat ABBAn miehet Björn Ulvaeus ja Benny Andersson vilahtavat itsekin pienissä osissa. Muina tuottajina toimivat Tom Hanks ja Rita Wilson.

Mamma Mia! on kyllä varsin erinomaista lääkettä alakuloon. Väriä, ääntä ja hyväntuulisuutta riittää sen verran, ettei ole kovin vaikea veikkailla, että mielellään tämän laittaa uudelleen pyörimään jonakin pimeänä talvisena iltana. Toimii tämä toki näin keskikesälläkin, mutta kun kevät vielä odottelee tuloaan jonkin aikaa, niin tällainen aurinkoinen ilopilleri tehoaa varmaan vieläkin paremmin.



Vielä kun tuli samalla nautittua reippaamminkin viiniä katselun ohessa, niin ilonkyynelten pidättelystä ei tullut yhtään mitään. Uskomaton lataus positiivisuutta, johon oli hyvinkin miellyttävää heittäytyä mukaan. Vaikka loppupuolella vähän alettiinkin jäähdyttelemään, niin siitä huolimatta virtaa kyllä riitti sinnekin. Mamma Mia! tuo hieman alle pari tuntia kaunista ja ihastuttavaa hömppää tähän maailmaan, ja sitä katsellessa sydän hakkaa kivasti, eikä hymy pääse katoamaan. Erittäin onnistunut elokuva omassa sarjassaan, joka jätti todella hyvälle mielelle. Laitetaan loppuun vielä ne omat suosikkihetket:



 Mamma Mia! (2008) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti