maanantai 29. heinäkuuta 2013

Hetkeksi vaeltelemaan

Tässä kohtapuoliin olisi tarkoitus lähteä lyhyelle kesätauolle, mitä tulee elokuvista kirjoittamiseen. Useampana vuotena olen päätynyt syystä ja toisesta lykkäämään Lappiin lähtöä seuraavalle kesälle, mutta nyt vaelluskuume on sen verran korkea, ettei jaksa odottaa enää. Tosin tälläkin kerralla tuli vähän häiriötekijöitä, jotka lykkäsivät lähtöä jonkin verran. Samalla alunperin noin kymmenen päivän matkaksi suunniteltu retkeily kutistui viikkoon, mutta eiköhän siinäkin hieman ehdi ihmettelemään.

Suunta siis kohti pohjoista, eli Lemmenjoella ajattelin viettää ensin kolmisen päivää vaeltelun sekä yleisen oleilun merkeissä. Kun siellä viimeksi vuosia sitten kävin, niin se oli turhan hätäinen tempaus. Nyt ajattelin ottaa vähän rauhallisemmin.


"Lemmenjoki on Suomen suurin kansallispuisto ja Euroopan laajimpia erämaa-alueita. Puisto tarjoaa mielenkiintoista koettavaa niin omien polkujensa kulkijoille kuin reiteillä pysytteleville retkeilijöillekin. Kansallispuiston länsi- ja eteläosat ovat aitoa erämaata, jossa kulkija voi kokea luonnon rauhan ja hiljaisuuden näkemättä kenties ainuttakaan vastaantulijaa päiväkausiin. Alueen merkityt retkeilyreitit kulkevat puiston virkistysosassa Lemmenjokilaaksossa.

Lemmenjoella voi nähdä lähes koko pohjoisen luonnon kirjon valtavista vanhoista mäntymetsistä laajoihin tunturialueisiin, reunattomiin soihin ja reheviin jokilaaksoihin. Lemmenjoen korkeimman tunturin Morgam-Viibuksen (599 m) huipulta avautuvat henkeäsalpaavat maisemat lounaassa Pallastuntureille, idässä Saariselän tuntureille ja pohjoisessa saamelaisten pyhälle Ailigas-tunturille. Maisemaa halkovat suuret joet: Lemmenjoki, Inarijoki, Vaskojoki, Repojoki ja Ivalojoki. Norjasta kansallispuiston erottaa Kietsimäjoki, jonka toisella puolella alue jatkuu Ylä-Inarijoen (Øvre Anárjohka) kansallispuistona. Kansallispuiston eteläosaa hallitsevat laajat jängät.

Luonnon lisäksi Lemmenjoella kiehtovat sen nykypäivään jatkunut kullankaivuperinne ja saamelaiskulttuuri. Mielenkiintoisia kulttuurikohteita ovat esimerkiksi Sallivaaran vanha poroerotuspaikka sekä saamelaiset asuinpaikat Kaapin Jounin kenttä ja Matti Mustan tupa. Kullankaivun historiaan ja nykypäivään voi tutustua Kultasataman ja Jäkäläpään välisellä kulta-alueella."

Lemmenjoen kansallispuisto


Siellä sitten ajattelin kävellä pari merkittyä reittiä sekä niitä yhdistävät välietapit.

"Joenkielisen kierros, 18 km. 

Reitti lähtee Njurkulahdesta kohti Joenkielisen (534 m) tunturia, jonka huipulta avautuvat näkymät Lemmenjoen kansallispuistoon ja Hammastunturin erämaahan. Takaisin Njurkulahteen reitti kulkee Lemmenjokivartta pitkin. "

"Ravadasjärvi - Morgamojan Kultala - Kultasatama - Ravadasjärvi, 26,5 km. 

Reitti kulkee Ravadasjärveltä Gaskoaivin kautta Morgamojan Kultalaan, joka oli 1940-50-luvuilla Lemmenjoen kullankaivajien keskus. Kultalasta reitti palaa Kultasataman (Kultahamina) ja Ravadaskönkään kautta takaisin Ravadasjärvelle. Tämän rengasreitin voi yhdistää meno- tai tulomatkalla Njurkulahti - Ravadasköngäs -reittiin ja/tai venekyytiin. "

"Njurkulahti - Ravadasjärvi, 15 km. 

Reitti seurailee karussa männikössä Lemmenjokivartta. Joen voi ylittää Seariknivan leiripaikan kohdalta tai Härkäkoskelta, joissa on kaapelivene joen ylitystä varten. Härkäkoskelta matka jatkuu Ravadasjärven autiotuvalle, mistä voi vielä jatkaa komealle putoukselle Ravadaskönkäälle, noin 1 km. Ravadasjärven autiotuvalta voi palata Njurkulahteen moottorivenekyydillä."

Lemmenjoen reitit


Käveltävää tulee yhteensä jotain 65-70 kilometrin väliltä, jos arvioni on edes jossakin määrin kohdallaan. Jos aikaa jää, niin voisi joitakin alueen lyhyempiä luontopolkuja käydä katselemassa. Eihän tuo kilometreissä sinänsä ole paljoakaan, kun aikaa on kolme vuorokautta, mutta ei tässä nyt ole tarkoituksenakaan pelkkään kävelyyn keskittyä.

Sitten kun Lemmenjoelta tulee selvittyä, niin suunta kohti Pallastunturin luontokeskusta, joka on myös menneiltä vuosilta tuttu. Tällä kerralla ajattelin kuitenkin lähteä kävelemään kohti etelää, kun taas viimeksi reitti suuntautui pohjoiseen.


"Tule kokemaan Lapin luonnon taika! Ylväät tunturit, luonnontilaiset metsät ja suot odottavat sinua Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Tunturien siluetti on lähes aina näkyvissä, ja retkeilyreitit ohjaavat sinut puiston kauneimmille näköalapaikoille. Puhtaan ja kauniin luonnon sekä vaihtelevan maaston ansiosta kansallispuisto on mainio kohde retkeilijöille, hiihtäjille ja muille luonnossa liikkujille. Kauniit Pallastunturit on valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista.

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston korkein huippu on Pallastuntureiden 807 metriä korkea Taivaskero. Koko tunturijonon eteläisin huippu, Yllästunturi, jää laskettelurinteineen kansallispuiston ulkopuolelle. Pohjoisessa maisemaa hallitsevat loivasti kumpuilevat ylänkömäiset Ounastunturit.

Luonnon ja kulttuurien rajaseutu

Kansallispuiston tuntureilla ja metsissä kohtaavat eteläinen ja pohjoinen luonto. Luonnonmaantieteellisesti Pallas-Yllästunturin kansallispuisto sijaitsee Peräpohjolan, Metsä-Lapin ja Tunturi-Lapin rajamailla. Seutu on myös vanhan peräpohjalaisen maanviljelyskulttuurin ja pohjoisen poronhoitokulttuurin kohtaamispaikka.

Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta tuli Suomen kolmanneksi suurin kansallispuisto, kun Pallas-Ounastunturin kansallispuisto ja Ylläs-Aakenuksen suojelualue yhdistettiin vuonna 2005."

Pallas - Yllästunturin kansallispuisto


Ainakin toistaiseksi ajatuksena on ottaa Pallastunturilta suunta kohti Rauhalaa. Sinne tulee matkaa noin 22 kilometriä, mikä vaikuttaa ihan sopivalta urakalta rauhalliselle päivälle. Tämä pätkä on siis osa reittiä Pallas-Ylläs. Miinuspuolena on se, että pitäisi sitten palata viimeisenä vaelluspäivänä samaa matkaa takaisin, mikä vähän verottaa uusia näkymiä. Jos aikaa jää vielä, niin vierailu Pallastunturilla sisältynee ohjelmaan.


"Ylläs–Rauhala–Pallas-reitti (72 km) vie sinut kauniisiin maisemiin, metsän siimekseen ja kerojen laelle. Voit aloittaa reitin joko Ylläkseltä luontokeskus Kellokkaasta tai Pallakselta Pallastunturin luontokeskuksesta. Lähtiessäsi Kellokkaasta laskeudu ensin Varkaankurua pitkin Kesänkijärvelle. Kulje järven länsipään kautta Kesänkitunturin länsireunaa Hangaskurulle. Jatka Hangaskurun laavulta Kolmentunturin kuruun Kotamajalle, jossa toimii talvisesongin aikana kahvio. Käänny Kotamajalta luoteeseen ja kulje Pyhätunturin ja Kukastunturin välistä kurua Äkäsjokivarteen. Kulje Äkäsjoen läheisyydessä kohti pohjoista, niin saavut ensin Äkässaivon rotkojärvelle ja sitten Peurakaltiolle. Kulje Peurakaltiolta Äkäskeron huipun kautta pohjoiseen. Äkäsjärven itäpuolen kerojen, Mustakeron, Kolvakeron ja Kesälaen, kautta saavut Jerisjärven itärannalla sijaitsevaan Rauhalan kylään. Huomaa, että Äkäskeron ja Rauhalan välinen reitti on vähän kuljettu ja reittimerkinnät ovat paikoin puutteelliset. Tarvitset mukaasi teltan, sillä autiotupia on vain Pahtavuomalla ja Kutujärvellä. Myös vesipaikkoja on harvassa. Jatka Rauhalan kylästä pohjoista kohti tunturien alarinteitä pitkin. Anuntinvuoman jälkeen reitti siirtyy korkeammalle kulkien ensin Koivakeron ja sitten Keimiöjärven itäpuolella olevan Mustakeron kautta. Kulje Mustakeron autiotuvan jälkeen Lommoltunturin länsirinnettä pitkin kohti Pallastuntureita. Osareittien pituudet: Ylläs–Rauhala 50 km, Rauhala–Pallas 22 km. Tunnistat reitin oransseista maalimerkeistä."

Pallas - Yllästunturin muut reitit


Tähän osareitin patikointiin on sitten varattu pari vuorokautta. Vähän tyngäksi tämä nyt jää alkuperäisiin suunnitelmiin nähden, mutta onhan sitä hieman tuossakin. Ja kyllähän viidessä vuorokaudessa tosiaan ehtisi enemmänkin, mutta tarkoituksena kuitenkin on hyvissä ajoin virittäytyä iltanuotiotunnelmiin.

Piti katsella vähän vaellus- ja/tai erähenkistä elokuvaa ennen lähtöä. Olinkin sitä varten tilaillut Pierce Brosnanin tähdittämän elokuvan Grey Owl, mutta se saapui vasta tänään, eikä enää oikein ehdi, sillä on tässä vielä hieman viime hetkien sähläämisiä menossa.

Into the Wild -uusinta toki houkutti, mutta päätin jättää sen nyt kuitenkin jonnekin tulevaisuuteen, sillä edellisestä näkemisestä ei niin kauaa ole. Ehkäpä The Way olisi kannattanut säästellä lähemmäs tätä ajankohtaa, mutta ei sillekään oikein voi mitään. Varmaan tässä viimeisten pakkailujen välillä tyydyn sitten katselemaan vähän toisenlaisissa tunnelmissa liikkuvan eräseikkailun, eli siis Pulkkinen: Don't Push the River. Voi olla, että oma toiminta lähentelee ennemmin sitä...


Elokuvien pariin olisi tarkoitus palailla sitten, kun tuolta tulee selviydyttyä ja vähän arkikiireitä hoidettua. Elokuun alkupuolella varmaankin tulee jälleen vilskettä kotikatsomoon. Siihen asti hei hei...

Mukavaa loppukesää kaikille!


Lisäys:

Vähän juttua siitä, miten matka meni, löytyy tuolta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti