torstai 25. heinäkuuta 2013

Seducing Doctor Lewis (Viettelyksen voima)

Vähän aikaa sitten muistelin toisessa kirjoituksessa tätä elokuvaa, mutta silloin ei tullut nimi mieleen. Nyt se eräästä hyllystä sitten puolivahingossa löytyi, kun etsin tuloksetta yhtä toista levyä. Uusintakatselun paikka siis.

Kuten tuossa linkitetyssä elokuvassa, myös tässä lähdetään syrjäiseen kalastajakylään. Rauhallinen alkutekstijakso viestittää muutaman kuvan avulla, että kylä on varmaan nähnyt parempiakin päiviä. Rakennukset ovat hyvää vauhtia rapistumassa ja asukkaiden elämänilo hiihtelee vähän perässä samoja latuja.


Aluksi kuitenkin vieraillaan vähän toisenlaisissa tunnelmissa, kun Germain (Raymond Bouchard) muistelee nostalgisesti kylän kulta-aikaa. Silloin työpäivät olivat toki rankkoja, mutta samalla palkitsevia. Ihmiset elivät arkeaan aivan toisenlaisissa tunnelmissa ansaituista pienistä iloista nauttien.


Sitten tulee jälleen yksi aamuherätys vähän karumpaan nykytodellisuuteen. Kalastus ei enää kannata, ja vähän yli sadan asukkaan kylässä työpaikat ovat kortilla. Suurin osa ihmisistä hakee elantonsa avustusjonoista. Niiden jakaminen onkin kylän pankinjohtajan pääasiallinen työ. Talletuksia ei paljoakaan tehdä, eikä lainojakaan tarvitse myöntää.

Päivät kuluvat monilla sekalaisia puuhastellen ja kaverien kanssa istuskellen. Suuri osa avustusrahoista katoaa iltaisin kylän baarissa. Moni on jo alkanut vähän luopumaan ajatuksesta, että kylä vielä heräisi parempaan loistoon. Germainen vaimokin harkitsee työpaikkaa kaupungista, mikä on miehelle varsin kova paikka. Vähän samanlaisissa tunnelmissa liikutaan kuin Javier Bardemin tähdittämässä elokuvassa Mondays in the Sun, joka kaipaisi myös uusintaa.



Hieman yllättäen tulee kuitenkin vastaan houkutteleva mahdollisuus. Pormestarin lupausten ansiosta eräs joukko on alustavasti kiinnostunut avaamaan tehtaan kylään, joka työllistäisi lähes kaikki asukkaat. On vain yksi pienoinen ongelma, sillä tehtaan edustajat vaativat vakituisen lääkärin kylään ennen kuin sopimuksia aletaan täyttelemään. Sellaista ei ole paikkakunnalla ollut vuosiin, sillä kuoleva ja kaukainen pikkukylä ei ole kaikista houkuttelevin paikka pidemmän uran rakentamiselle.

Germain päättää kuitenkin ryhdistäytyä ja hyppää pormesterin jättämiin saappaisiin. Hän alkaa lähetellä työtarjouksia lähikaupunkien lääkäreille. Valitettavasti työpaikka pienessä ja hiljaisessa rantakylässä ei kiinnosta käytännössä ketään. Tohtori Lewis (David Boutin) on yksi niistä lääkäreistä, jotka naureskellen heittävät tämän tarjouksen roskakoriin.

Epäonnekseen Lewis joutuu vähän ikävään tilanteeseen poliisin kanssa. Kaupungin poliisivoimiin siirtynyt pormestari tekee Lewisin kanssa sopimuksen kuukauden työjaksosta kylässä. Nyt yhteisöllä onkin sitten vähemmän helppo tehtävä esittää kylänsä niin houkuttelevana paikkana, että Lewis allekirjoittaa vähintään viiden vuoden sopimuksen. Germainen johdolla lähdetäänkin laittamaan kylää asukkaineen uuteen ilmeeseen.



Aikoinaan ensikatselulla Seducing Doctor Lewis onnistui jossakin määrin ärsyttämään, mikä nykysilmin katsottuna ihmetyttää, sillä kyseessä kuitenkin on varsin mukavalla tavalla elämänmakuinen elokuva pienen kylän (ja yleisestikin maailman) murheista, jotka eivät kuitenkaan ole onnistuneet täysin asukkaita murtamaan.

Eipä kyseessä mikään säkenöivä satu ole, vaan verkkaisen arkisissa tunnelmissa liikutaan. Edustaa sarjaa "pieniä juttuja elämästä". Toki niitä iloisempiakin hetkiä on mukaan ripoteltu. Jo pelkkä toivo paremmista ajoista puhaltaa yhteisöön uutta liekkiä, mitä on erityisen miellyttävää seurata. Saman tarinan olisi voinut kertoa vähän toisenlaisilla sävyilläkin, mutta tässä on päädytty siihen, että optimistisuus sopii paremmin. Kuten on aiemminkin tullut todettua, niin ainakin nykyään katson mieluummin tällaisella asenteella tehtyjä elokuvia vähemmän iloisista aiheistakin.



Katselunautintoa lisää se, että elokuvan vetävänä voimana toimiva Germain on sellainen hahmo, jota on helppo rakastaa, vaikka osa jekkuiluista meneekin turhankin pitkälle. Bouchard osaa olla tarvittaessa jämäkkä ja toisena hetkenä taas vakuuttavasti herkkä. Tällä kerralla tuli myös paremmin huomattua Even osassa ihastuttava Lucie Laurier. Pitänee selailla hänen filmografiaansa, josko sieltä löytyisi jotakin innostavaa.


Seducing Doctor Lewis ei välttämättä päätähuimaavilla käänteillä ja Suurella Draamalla juhli, mutta eipä ole tarkoituskaan. Aidonoloista arkista menoa ennemmin, jossa on sopivasti sydäntäkin mukana. Tietysti merellisiä maisemia katselee myös mielellään, vaikka ne pahasti sivuosaan tässä jäävätkin. Kun vielä huumorikin paikoitellen toimii ihan hyvin, niin mikäpä siinä katsellessa. Positiivisia tuntemuksia herättelevä tarina, joka näyttää, että aina silloin tällöin ne "pienet" ihmisetkin pystyvät suuriin tekoihin.


 Seducing Doctor Lewis (2003) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti