Ennen kuin pohjoinen Joulumaailma kutsuu, niin summailenpa parilla sanalla elokuvasarjan paria edellistä näkemääni osaa, vaikka kyllähän nämä itsenäisinä teoksina melkoisen helposti tuntuvat toimivan. Syyskuussa tuli katseltua ja kommentoitua Air Buddies, jossa vähän nappaushaluisten penturyövärien kanssa miteltiin. Touhu ei sinänsä isommin innostanut, kun meni nopeasti tylsähkön toiston puolelle, mutta pentuviisikko kuitenkin sulostutti. Tuolloin tulikin tuumailtua, ettei välttämättä kaikkia seitsemää osaa tee yleensäkään mieli nähdä, mutta jokunen kuitenkin. Lokakuussa oli vuorossa samaisen porukan seuraava koitos, ja Alaskan kutsuessa kotikaupunki vaihtui vähän lumisempiin näkymiin jatko-osassa Snow Buddies. Ainakin omiin silmiin kisailu kinoksilla näyttäytyi huomattavasti pirteämpänä vipellyksenä, johon laitettiin kylkiäiseksi vielä komeammat ympäristöt. Voin siis väittää, että ainakin pykälää paremmasta osasta on kyse ja tietysti toivon, että joukkion siirtyessä jouluisten touhujen pariin taso pysyy vähintään samana. Mainitaanpa sekin, että välistä jää pentujen käväisy avaruudessa elokuvassa Space Buddies, mutta Joulumaailma on ajankohtaisempi ja kiinnostaa muutenkin enemmän, eli sinnepä siis!
Alaskan retken tapaan ensimmäinen pysähdyspaikka ei ole pentujen kotikaupunki Fernfield, vaan ensin on syytä käväistä siellä pohjoisen Joulumaassa tilannetta tarkkailemassa. Pukki luottohauvansa kanssa käpsyttelee kohti komeasti loistavaa jääluolaa ja ainakin puitteet ovat taas kunnossa, kun kauniisti ja tunnelmallisesti revontulten alta aloitellaan. Jotakin lienee pielessä kuitenkin, koska katse joulupukin (George Wendt) silmissä on kovin väsynyt ja murheellinenkin. Syy tähän selviää heti, sillä kaksikko pysähtyy tarkkailemaan suuren luolan kattoon kiinnittynyttä jääkristallia, joka on valitettavasti nopsasti sulamassa. Samalla tietenkin siihen varastoitunut valtava määrä joulutaikaa on katoamisvaarassa. Kaverukset keskenään toteavat asioiden synkeähkön tilan, eli lapsilta ja pieniltä koiranpennuiltakin on mennyt usko ja sen myötä oikea jouluhenki, sillä nykyinen aikakausi innostaa enemmän itsekkyyteen. Siksipä onkin haastava homma saada arvot ja henki palauteltua takaisin entiselleen, eikä aikaakaan niin paljoa käytettävissä ole.
Huoli siis on aiheellinen, mutta onneksi apea mieliala ei vielä ole koko Joulumaailmaa vallannut, vaan esimerkiksi Santa Pawsin (äänenä Tom Bosley) pentu Puppy Paws (äänenä Zachary Gordon) oikeinkin riehakkaasti leikkejään harrastelee ja siinä saavat porot tosissaan raataa, koska nuori hauveli on varsin villiintynyt rekiajeluista. Poroparat ovatkin kohtalaisen puhki ja muistuttelevat jouluaatonkin lähestyvän, jolloin pitäisi jaksaa heittää varsin laaja maailmankiertue, eli saapi koirapoika keksiä vaihteeksi muuta viihdykettä. Kyllähän vilkas mieli uudet hupailut keksii, siinähän ei isompaa ongelmaa ole, mutta jospa vaikka leluja väkertävältä tonttulaumalta kysytään, niin varmaan olisi nuorempi Paws saanut pysyä ulkoilmaleikkien parissa, koska kujeilevainen lahjalinjaston vauhtisäätely laittaa tuotannon koville ja aiheuttaa sekamelskaa sekä hirmuista sotkua pakettipajassa.
Pajan päätonttu Eli (Danny Woodburn) saa hauva-apurinsa Eddyn kanssa vierestä todistaa, miten koko päivän aherrus menee piloille yhden haikaillessa huvitusta. Selväähän se, että sanottavaa seuraa ja pääasiallisena torujana toimii isä-Paws. Puhuttelu onkin sävyltään tiukka, kun pojalle sanellaan sopivan käytöksen rajoja ja sitä, että välillä olisi syytä muutakin mietiskellä kuin vain pelkkää henkilökohtaista hauskanpitoa. Ymmärtäähän sen, ettei viimeisten viikkojen odottamattomille takaiskuille niinkään lämmetä, kun samaan aikaan koko joulutaika on kirjaimellisesti valumassa maahan. Nuorukainen ei niin vain suostu ottamaan nuhteita, torumisia ja haukkuja kiltisti nielaistavaksi, vaan vuhistelee vastaan kertoen, ettei ole lainkaan kiinnostunut, mitä tulee jouluhenkeen ja siihen liittyvään vastuunkantoon. Hänen omalla toivelistallaan on ennemmin viettää ihan tavallisen vallattoman koiranpennun lapsuuspäiviä. Tuleepa vielä tokaisseeksi, että toivoisi koko joulutouhun pois, mikä pukkiakin pikkuisen järkyttää. Vanhempi Paws taas mietiskelee, että mahtoikohan saarna olla liiankin ankara.
Näistä vähän huolestuneista ja riitaisistakin pohjoisen Joulumaailman tunnelmista siirrytään kauas etelään ja sinne pentujengin rakkaaseen kotikaupunkiin, eli Fernfieldiin. Joulukautta ollaan käynnistelemässä ja vuosittain toistuvia seremonioita seurailee myös tuttu viisikko. Nopsasti mietittynä ei ihan heti siltä vaikuta, että joulu Fernfieldissä ja muualla maailmassa olisi hirmuisesti uhattuna, mutta laulukuoroon ja koristeluihin osallistuvien vähäinen määrä siitä saattaa vihjailla, kuten myös pentujen jutustelutkin. Budderball (äänenä Josh Flitter), Buddha (äänenä Field Cate), B-Dawg (äänenä Skyler Gisondo), Rosebud (äänenä Liliana Mumy) ja Mudbud (äänenä Ty Panitz) puhelevat, ettei uskoa oikeaan Santa Pawsiin juuri löydy. Eiköhän se ole ihan oma isäkoira, joka siellä valepuvussa joulukoiran hommia hoitaa. Lahjoja on silti tietysti kiva saada, eikä sitä puolta joulussa ainakaan kovin kyseenalaisteta tai vastusteta. Vaan noinkohan vain epäitsekkyys, välittäminen ja hyvät teot olisi myös syytä muistaa ja sydämeen sytyttää polte näihin materiatarpeiden ohella...?
Joulupukin ja koirakaverin huoli lienee siis ihan oikeutettu ja asiat ovat kääntymässä surkeampaan suuntaan, sillä Puppy Paws hipsaisee jääluolaan ja esittää toiveensa suurelle kristallille. Koko joulu saisi kadota pois vastuineen sekä velvollisuuksineen ja tilalle mielellään huoletonta sekä iloisen riehakasta pentuelämää, kiitos! Pajan puolella pukki selailee suuria nimikirjojaan ja joutuu toteamaan, että vuosi vuodelta tuhmureiden osuus vain kasvaa kasvamistaan. Näiden kansien välistä sattuu löytymään myös tuttuja koiranaamoja, eli kenties Fernfieldin viisikollakin voisi olla pikkuisen parannettavaa. No, Puppy Paws ei näe näitä kirjassa listattuja kolttosia niinkään paheksuttavina, vaan ennemmin kiinnostuu varsin elämäniloiseksi kuvaillun pentuporukan seurasta. Sepä on juuri sellaista hauvailua, mitä hän itse haikailee, joten seuraava askel jouluvastuun välttelyssä voisi olla erään Budderballin jälijittäminen. Pitäisi vain päästä vaihtamaan maisemia, mihin tarjoutuu mahdollisuus, koska Elin taianomainen postiauto hakee joulukirjeitä sieltäkin suunnalta.
Nuoren koiran toive osoittautuu melkeinpä heti varsin vaaralliseksi Joulumaailman kannalta, sillä pari hetkosta myöhemmin kristallista murenee jo suuria kimpaleita, mikä taas posauttaa pajasta voimavirrat pois. Pukkikin joutuu jälleen toteamaan synkän ennusteen, eli tällä tahdilla koko värikäs valtakunta on mennyttä. Puppy Pawsin taas pääsee matkoilleen muiden murehtiessa tulevaisuutta ja viiletellessään Fernfieldissä, toteuttaa kaulapantaan kiinnitetty pikkuinen kristalli puoliautomaattisesti joulutaian levitystä. Vieraan pennun kannalta on hiukan huonompi homma, että paikkakunnalla liikkuu rankkuri (Christopher Lloyd), joka tarkasti tahtoo jokaisen omilla teillään vilistävän hauvan napata. Onnekseen Puppy Paws ei heti haaviin päädy, vaan lähtee jäljittämään pentuviisikkoa, johon tahtoo liittyä ja ennen pitkää Budderball sisaruksineen löytyykin. Joukkio saa tietenkin omat kommelluksensa aikaan, mutta väistämättä neuvokas koirannappaaja onnistuu yrityksessään, vaan noinkohan se loppujen lopuksi ihan surkeaksi käänteeksi osoittautuu? Joulumaan suuri jääpuikko jatkaa sulamistaan ja pitäisi saada pentu takaisin kotiin osaltaan jouluhenkeä nostattamaan ja paikkansa ottamaan, vaan sehän ei olekaan aivan yksinkertaista. Joulupukki luottokoiransa kanssa ovat jo niinkin uupuneita, että etsintäreissu Fernfieldiin määräytyy Elin ja Eddyn hommaksi. Kiiturin tankissakin alkaa joulutaika varsin vähissä olla, mutta pakkohan se on lähteä yrittämään, olisiko joulu vielä pelastettavissa ja palautettavissa ihmisten sydämiin?
Itsehän onnistuin katsomaan näitä Disneyn jouluisia koirasatuja vähän nurinkurisessa järjestyksessä, koska Santa Buddies on kuitenkin tavallaan esiosa myöhemmille Santa Paws -elokuville, joista itse taas aloittelin. The Search for Santa Paws ilmestyi osittain saman tekijäporukan toimesta jo seuraavana vuonna eli 2010, eikä sen jatko-osaa tarvinnut pitkään vartoilla, koska jo 2012 oli Santa Paws 2: The Santa Pups katsojien ihmeteltävänä. Omalla kohdalla jälkimmäinen pääsi ilahduttamaan vasta parisen viikkoa sitten, mutta onpahan ainakin hyvin muistissa. Tavallaan kaikki kolme mainittua teosta kuuluvat samaan elokuvauniversumiin, mutta niissä kuitenkin on havaittavissa sen verran selittämättömiä erojakin, ettei Santa Buddies omassa mielessä nytkähdä ihan suoraksi edeltäjäksi parille myöhemmälle joulukoirailulle. Erityisesti Pohjoisnavan Joulumaailma säilyy sinänsä samanlaisena osien välillä ja esimerkiksi vaikkapa Eli esiintyy kaikissa kolmessa Woodburnin näyttelemänä, mutta sitten taas joulupukin saappaissa kävelee jokaisessa osassa eri tyyppi. Siihen liittyen sanoisinkin, etteivät pukkivalinnat ole mielestäni tässä kolmikossa menneet ihan putkeen, koska jokainen vaikuttaa huonolla tavalla jäykältä tapaukselta ja muoviselta, eikä ilossakaan ole mitään muistiin takertuvaa aitoutta havaittavissa.
Sehän ei vielä kuvioita pienessä päässä sotke, jos jokunen näyttelijä vaihtuu, mutta mitä tulee Santa Pawsiin itseensä, niin asetelma onkin pikkuisen pulmallisempi, koska tässä ensimmäisessä tarinassa hauvalla on jo pentu paimennettavanaan, mitä ei seuraavassa osassa taas olekaan, vaan siinähän oikeastaan pukki vasta saa seurakseen Santa Pawsin, joka Joulumaailman yhteisellä toivomuksella herätetään pehmolelukoirasta ihka-aidoksi hauveliksi. Voisikin siis järjestellä näitä niin, että The Search for Santa Paws sijoittuisi ajassa varhaisemmille vaiheille kuin Santa Buddies. Vaikka osaset kääntäisi näinkin päin, niin eihän sekään vielä eheää jatkumoa muodosta, mitä joulukoirien sukuun tulee, sillä Santa Paws 2 taas alkaa tilanteesta, jossa jouluinen koirasankari on löytänyt itselleen puolison ja pentuja syntyykin yhden sijaan neljä. Santa Buddies ei siis tähänkään saumatta sovi, koska menosta uupuu äitikoira ja kolmisen kappaletta sisaria.
No, eihän tämä pienoinen yhteensopimattomuus mitään suurempaa sekaannusta aikaan saa tai nostattele elokuvanautinnon estäviä harmistuksen puuskia. Selittelenpä ja sössöttelenpä vain, että mieltäisin tilanteen ennemmin siten, että Santa Buddies on tavallaan otettu kahdessa joulukoiran nimellä liikkuvassa tarinassa uusintakäsittelyyn. Esiosan pääajatukset on jaettu näissä puoliksi ja vähän viilaillen niitä tutkailtu toistamiseen pienoisilla lisäyksillä kylläkin. Kun näin jälkikäteen näkee tämän avauksen, niin tekee taas mieli ihmetellä vähän sitä, miten innokkaina ohjaaja-kirjoittaja Robert Vince kumppaneineen on ollut omia ideoitaan kierrättämässä, ja vielä noinkin nopealla aikataululla. Jos sattuisi katsomaan kaikki kolme elokuvaa peräkkäin, niin tällainen toiminta pistelisi varmaan vieläkin näkyvämmin silmiin, mutta itsellä on yhden osan suhteen suunnilleen pari vuotta väliä, eivätkä siten kaikki ideakierrätykset niin kirkkaasti välkehdi.
Jos parin vuoden taakse muistelisin ensimmäistä joulukoirailua, niin yhtenä merkittävänä yhdistävänä tekijänä tulee mieleen orpojen tai hylättyjen pienokaisten ahdinko ja jokseenkin onneton joulun odottelu kolkoissa puitteissa. The Search for Santa Paws laittaa lapsukaiset tummilla sävyillä maalattuun ja muutenkin ankeaan orpokotiin, jossa joulukoristeet ja leikkikalut laitetaan lämmityslinjastolle liekehtimään ja kuri on kovaa sekä julmaakin. Ajatusta on ilmeisesti jalostettu tästä Puppy Pawsin seikkailusta ja yleistä ilkeilyä viety kärjistetysti tuikeampaan suuntaan. Santa Buddies nimittäin esittelee Lloydin näyttelemän vähäsanaisen ja synkeähkön rankkurin, jonka vihjaileva nimi Cruge ja kaverin mukana seuraava musiikki ovat kehittelemässä mielikuvaa julmistelevasta nappaajasta. Eihän pentujen elo ja olot Crugen häkeissä erityisen riemukasta ole, mutta onneksi pahistelutouhu jätetään tarkoituksella puolitiehen, eikä Crugen ansiolistaa aleta millään hirmutöillä raskauttamaan. Ajatuksena lienee ennemmin lähteä hakemaan sitä hukattua jouluhenkeä nuorena haavoittuneen, vuosien turruttaman sekä murentaman sydämen eheytymisen kautta. Ideoista omaperäisin ei tämä tietysti ole, mutta minusta tällaiset käänteet sopivat herttaisuutta hakevaan jouluelokuvaan paljon paremmin kuin uuvuttavaksi käyvä keskinkertainen vääntö tusinapahisten kanssa, eli siitä ainakin pientä kiitosta tekijöille. The Search for Santa Paws taas vie orpoparkojen kiusaamisen pidemmälle ja etsii ratkaisunsa toista kautta, mikä ei samalla tavalla ole värähtelemässä anteeksiannon tai hyvien töiden tuoman ilon suuntaan. Minusta Santa Buddies hoitaakin omat lankansa pakettiin tässä suhteessa tyylikkäämmin ja ennen kaikkea tunteikkaammin, vaikka eihän siinäkään mitään kyynelten suurputouksia olla synnyttelemässä.
Siinä missä The Search for Santa Paws otti käsittelyyn esiosan orvot ja synkeämmät sävyt, niin Santa Paws 2: The Santa Pups päätyi nappaamaan pentuporukan tuoman riehakkaamman puolen ollen edeltäjäänsä selvästi kepeämpi. Esiosassa nämä taas yritetään vähän töksähdellenkin yhdistellä. Kaikissa kolmessahan joulun ylle asettuu vakava uhka, mutta minusta Santa Buddies ja Santa Paws 2 muistuttavat kuitenkin eniten toisiaan, koska mukana tosiaan on hurjaa vauhtia sulava suuri kristalli ja yleensäkin suora toive koko joulun katoamisesta maan päältä. Santa Buddies tosin tarkkailee enemmän tämän harkitsemattoman pyynnön seurauksia Joulumaailman puolella, kun taas Santa Paws 2 lähtee jalostamaan ajatusta pidemmälle ja jälleen on kärjistykset käytössä, kun ihmetellään millaisia muutoksia jouluhengen häipyminen saa ihmisten sydämissä aikaan. Jos kerran on pitänyt samoja perusajatuksia lähteä kierrättämään, niin onhan se ainakin hyvä, että niihin on yritetty vähän uuttakin puhtia puhkua.
Esiosassa joulua pelastamaan lähtee tosiaan Eli koirakavereineen, kun taas myöhemmissä osissa sama urakka sysätään ensin joulupukin ja luottohauvan tehtäväksi ja uusimmassa joulumuorin sekä penturyhmän asiaksi. Eli tosin joukkoineen rientää näissäkin apuun, eli sellainenkin toistuva kuvio voidaan listan jatkoksi raapustella. Joutuupa Eli ensimmäisellä retkellään puolivahingossa tonttuhommiin, mikä toistetaan tavallaan, kun myöhemmin joulupukki löytää töitä tavaratalosta ja joulumuori taas lastenvahtina. Haluanpa siis sanoa, että osittain kolmikon suhteen pätee se, että jos Santa Buddies on katseltu, niin pari seuraajaakin tulee tietyiltä kohdin tutuksi siinä samalla. No, ovathan nämä toistot ja kierrättelevät kehittelyt kai niitä jatko-osien ihan yleisiä syntejä, mutta itse en ainakaan suosittelisi kyhäilemään näistä elokuvista mitään yhtäjaksoista maratonia, koska puuduttavuus voipi viedä voiton.
Jokaista jouluista koitosta yhdistää myös taipumus lauleluun, mutta esiosassa mennään siinä mielessä vielä niukahkolla linjalla. Joulupukin värikäs ja iloinen valtakunta tosin esitellään musiikin ja laulun avulla, mutta sitten tuleekin taukoa ja oikeastaan vasta viimeisellä kolmanneksella aletaan intoutua enemmän joululauluja tulkitsemaan. Joulukoiran parissa myöhemmässä seikkailussa nähdään Kaitlyn Maher pääosissa ihmishahmojen joukossa, mutta esiosassa häntä kuullaan ääniroolissa Tiny-pentuna (Pikkis). Pääseehän Maher tässäkin haikean, vaikkakin samalla toiveikkaan laulun esittämään, mutta seuraaviin elokuviin verrattuna hetki parrasvaloissa jää lyhyeksi. Santa Buddies ei yleisestikään pärjää laulujen määrässä tai näyttävyydessä seuraajilleen, joissa kehitellään kekseliäitäkin musikaalinumeroita. Samanlaista riemua ei siis musiikkitarjonnasta saa irti, mutta myöhempien osien plussaksi merkittäköön, että lähdettiin tältä pohjalta menoa paisuttelemaan ja ihmisille iloa lauluilla luomaan.
Mitä tulee pentujengin omiin kahteen aiempaan katselemaani seikkailuun, niin siinä suhteessa näkisin selvää eroa. Sekä Air Buddies että Snow Buddies pitävät mielestäni koiraviikarien viisikon alusta loppuun päähahmoina, mutta jouluinen neljäs osa tarjoaa ennemmin sivurooleja nimikkoryhmälle. Etenkin ensimmäisellä kolmanneksella ei paljoakaan ehditä kurkkimaan vallattomien hauvojen kujeita, kun mureneva joulu vie päähuomion. No, kunhan Puppy Paws ehtii Fernfieldiin, niin alkavat kaveruksetkin enemmän kuvissa vilahdella ja saadaan sitä elokuvasarjan aiemmista osista tuttua temmellystä mukaan menoon. Sisarukset pääsevät kiinnostuneelle vieraalleen esittelemään omaa pentuelämäänsä ja uusi tuttavuus tuo toki omatkin toikkarointinsa leikkeihin. Jopa siinä määrin, että viisikon keskuudessa pientä närääkin nousee toisen aiheutellessa lisäharmeja. Ennen kuin vieras mellastaja päätetään potkia pois porukasta, niin viisaus löytyy Buddhan kautta ja ymmärretään katsella tilannetta Puppy Pawsin silmien kautta. Samalla itselle avautuu uusia mahdollisuuksia ja haasteita, joissa saattaa olla käyttöä vaikkapa Alaskassa hankituille rekitaidoille...
Omalla listalla seikkailu Alaskassa onkin pentujengin osalta reippaampaa rientoa ja yleisesti huvittavampaa ihmeteltävää kuin sisarusviisikon kamppailut joulun turvaamiseksi. Onhan edelleen mukana hassua ja hupsuilevaa jekkuilua, mutta varsinaiseen joulusatuun nämä keppostelut eivät niinkään saumatta sulaudu, vaan alun jälkeen pentutemmellys vaikuttaakin vähän pakkopullalta ja edellisten osien velvoittamalta. Niin tarkoin korvin en ole hauvaheppusten sanailua ja näsäviisastelua parin edeltäjän kohdalla kuunnellut, että voisin ulkomuistista nypätä konkreettisia esimerkkejä, mutta silti väittäisin pentujen hölöttelevän vähän tympäisevämmin jouluisessa koitoksessaan. Ainakin tuntuu siltä, että särmikästä sanailua on haluttu lisätä aiempiin verrattuna, mikä kirjautuu niiden tökkivien seikkojen sekaan. Voihan olla, ettei tilanne osien välillä oikeasti suuremmin eroa tässä suhteessa ja koko juttu on lähinnä katsojan päässä. Joka tapauksessa vitsinvääntö ei vieläkään ärsytyskynnyksen yli kiipustele, joten sen suurempaa surkua, murhetta tai murinaa tästä ei tarvitse lähteä kiehuttamaan.
Toisaalta, jos pentujengin myöhemmissä seikkailuissa painotetaan enemmän keskinkertaista kuittailua, niin katseluinto vähenee, ja niitähän tosiaan olisi vielä neljä näkemättä. Myös vuonna 2009 ilmestynyt Space Buddies menee elokuvasarjassa järjestyksessä edelle kolmanneksi, koska julkaisupäivä on merkitty helmikuulle, kun taas Santa Buddies päätyi kauppoihin saman vuoden marraskuussa. Avaruusseikkailu saattaa jäädä katsomatta, vaikka rakettimatkat sinänsä kiinnostavat, mutta eipä juurikaan tällaiseen toisluokkaiseen hassutteluun yhdistettynä. Vuoden 2011 Spooky Buddies on suunnilleen samaa sarjaa ennakko-oletuksissa, eli kummitustaloelokuvia katson erittäin mielelläni, mutta tähän koiramaisen kepeään konseptiin sulautettuna hohto hiipunee ja oletettavasti kauhukuvastollakin kovin kiltisti hassutellaan. 2012 ilmestynyt aarrejahti Treasure Buddies tulee luultavasti ostettua, sillä omassa mielessä tyyppien touhuilu sopii luontevammin tällaiseen koitokseen ja kenties Alaskan tapaan saadaan taustoistakin lisäplussia. Elokuvasarjan toistaiseksi viimeinen osa Super Buddies ei oikeastaan herättele minkäänlaisia katseluhaluja. Supersankarointeja tulee kyllä silloin tällöin katseltua, mutta kuten avaruus- ja kauhujuttujenkin suhteen, niin sävy on yleensä vähän vakavampi. Lisäksi kaikkien näiden näkemättömien kohdalla IMDB:n pistekeskiarvot ovat kohtalaisen kehnot, joten senkin perusteella voinee olettaa, ettei luvassa liene mitään perhehupailujen parhautta.
Juurikaan huikeammilla pisteillä ei Santa Buddies pääse kehuskelemaan, mutta onpahan hieman noita mainittuja edellä kuitenkin. Omasta mielestäni Santa Buddies toimiikin paremmin joulusatuna kuin varsinaisena Buddies-seikkailuna. Visuaalisesti elokuva napsahtaa melkoisen mukavasti samaan maailmaan Santa Paws -elokuvien kanssa, vaikkakin väitän samalla, että noissa uudemmissa elokuvissa tehostepuoli hoidetaan pykälää paremmin. Pienoista kökköisyyttä kuvastossa on siis nähtävissä, mutta esimerkiksi Joulumaailman värikäs satumaisuus paikkailee edelleen. Jouluinen touhuilu ei tietenkään Pohjoisnavalle rajoitu, vaan Fernfieldissa myös väkerrellään pienimuotoisemmin, kun taas laajempi lahjakiertue vie katsojan ympäri maailmaa koteihin kurkkimaan. Sinänsä siis ihan perinteistä katseltavaa jouluelokuvan puitteissa ja tietyt hetket ovat melkeinpä pakollista toistettavaa elokuvasta toiseen, vaan enpä niistäkään jaksa isommin napista. Disney on kieltämättä ollut luomassa huomattavasti hulppeampia taikamaailmoja, mutta onhan näissäkin yritystä ja iloa silmäpareille saadaan aikaiseksi.
Joulun joutuessa vaaraan tulee väistämättä kuviin sen hengen hiipuminen ja koko juhlistelun muuttuminen vähän vastenmieliseksikin suorittamiseksi, jota viedään väsynein rutiinein läpi, vaikkei paljoakaan kiinnostaisi. Santa Buddies ei muilta kiireiltään ja lyhyen kestonkaan takia oikein kerkeä kunnolla pureutumaan näihin puoliin, mutta saapa kuitenkin katsomon puolella miettimään, että miten isolla ihmisjoukolla mahtaakaan joulun ilot, riemut ja sydämelliset tuntemukset jäädä pakollisen puurtamisen ja siitä kumpuavan stressin jalkoihin? Etenkin, jos joulu perinteineen ei syystä tai toisesta olekaan omaa sydäntä lähellä, mutta jokavuotinen hulina lukuisine vierailuineen, valmisteluineen ja lahjahankintoineen pitäisi siitä huolimatta hoitaa kunnolla. Perinteiden rikkominen taas saattaa synnyttää syyllisyyttä, jos vaikka muut perheenjäsenet tahtoisivat jatkaa samaan malliin. Eipä sillä, että itseäni isommin lähestyvät juhlapyhät ahdistaisivat, mutta tupsahtihan näitäkin mietteitä mieleen elokuvaa katsellessa, mihin saattaa liittyä jokunen päivä sitten silmiin sattunut lehtijuttu, jossa juurikin näitä pulmia pyöritellään. Siinä haastateltu henkilö kokeekin huomattavasti helpottuneensa saadessaan taukoa aiempien vuosien jouluhulinaan. Kaikki eivät tietenkään joulukiireiden ja vaatimusten vuoksi ole hermoraunioiden rajamaille päätymässä tai vilskeistäkään valmistelua karttelemassa, mutta kuten jutussa jutellaan, niin joillekin hengähdyshetki ja pakottavilta tuntuvien perinteiden muuttaminen voi olla tarpeen:
"Kymmenen vuoden ajan he matkustivat miehen tuntien ajomatkan päässä sijaitsevaan lapsuudenkotiin. Tätä reissua edelsivät mittavat valmistelut aina joululahjojen ostosta ja paketoinnista ruokien ja juomien hankkimiseen.- Stressimittarini vilkkui punaisella jo ennen kotiovesta astumistani. Mutta perinteitähän kuuluu noudattaa, eikö vain?40-vuotiaana Veronica kuitenkin myönsi itselleen, että tämä jouluperinne aiheutti hänessä vain uupumusta. Hän kaipasi rauhaa ja mukavuutta ylitse kaiken muun.- Olin kuullut ihanasta vanhasta hotellista, joka oli juuri remontoitu. Huomasin, että jouluna huoneiden hinnat romahtivat. Aloin haaveilla siitä, että viettäisin joulun mieheni ja 5-vuotiaan lapseni kanssa tunnelmallisessa huoneessa samalla kun muut huolehtivat ruoanlaitosta ja jouluun liittyvistä yksityiskohdista.""Perhe on nyt viettänyt neljä joulua samassa hotellissa.- Tiedän, että jokaisen mielestä tämä ei kuulosta ihanalta, sillä jotkut nauttivat joulusta perhejuhlana. Iloitsen sellaisten ihmisten puolesta, mutta luen vuosittain lukemattomia Facebook-viestejä naisilta, jotka lähtevät joulunvietosta sukunsa luota itku kurkussaan, Veronica huomauttaa.Tämän vuoksi hän haluaakin kertoa omasta joulunvietosta ja muistuttaa, että vanhoja perinteitä voi korvata uusilla ja että jokaisella perheellä tulisi olla mahdollisuus tähän.Veronican mukaan perheen uusi, oma perinne on antanut heille vahvemmin oman yhteisen identiteetin. Se on antanut äidille myös mahdollisuuden hengähtää tavalla, joka ei aiemmin ollut mahdollista."
Silloin tällöin tulee mieleen, että erityisesti tällaiset lahjojen ja valmistelujen liepeillä pyörivät jouluelokuvat ovat osaltaan tuputtamassa suorituskeskeisyyttä, materianpaljoutta ja ajatusta siitä, että on pakko tehdä sitä, tätä ja vielä tuotakin ennen kuin voi "rauhoittua" nautiskelemaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, että ihanne olisi jokin pelkistetty versio, jossa lapsille käpylehmät kätöseen ja sitten lötköttelemään, mutta eipä jokin useampaan viikkoon venähtävä uuvuttava punnerrus juuri houkuttelevammalta kuulosta. Siksi tykkäilen, että näihin vähän kimaltavaisempiinkin juhlakauden elokuviin yritetään sisällyttää hyväntahtoista sanomaa ja onnea, joka ei niinkään ole riippuvainen pakettivuoren korkeudesta tai joulupöydän kilomäärästä. Miksikään mestariteokseksi Santa Buddies ei ole nousemassa särkyneitä sydämiä parannellessaan, mutta onhan se ainakin ajatuksena liikuttavaa seurattavaa ja jälleen niitä myönteisiä mietteitä päässä pyörii, kun hahmot joutuvat elämässä tehtäviä valintoja pohtimaan ja yhdessä niitä ratkaisuja sekä sovintoja etsimään. Kun en vielä ole ylivoimaisen pahasti päässyt kyynistymään, niin ei tee mieli murista siitäkään, että pienemmätkin sydänten liikahtelut saattavat olla alkusysäys kohti suurempaa onnea ja vähästä se toiveikkuuskin voi nousta rohkeasti unelmia tavoittelemaan. Lopputulos voisi toki olla elokuvaelämyksenä liikuttavampikin, mutta siitä huolimatta Santa Buddies on mielestäni ihan kiva ja kelvollinen lähettiläs jouluhengen hilpeyttämiseen kahden seuraajansa tapaan. Eri asia sitten onkin kannattaako näitä kaikkia kolmea käsiteltyä teosta katsella. Riippuu paljon siitä, miten avoin on hömppäiselle joulusatuilulle kera koirasöpöstelyn. Itse olen samankaltaisuuksista huolimatta löytänyt jokaisesta osasta niitä hyviä puolia enemmän kuin tympäiseviä tai rasittavia seikkoja.
Santa Buddies: The Legend of Santa Paws (2009) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti