Syksyistä kuvaa tarjoillaan ja erilaisia lentoja ollaan hyvää vauhtia suunnittelemassa, minkä takia rannalle onkin kerääntynyt valtava lokkilauma. Aivan kaikilla ei kaukomaiden lämpöisempiin säihin matkaaminen ole ihan ensimmäisenä mielessä, vaan esimerkiksi kolttosiin taipuvainen kujeileva ankanpoika Otto tahtoisi joukkoa vähäsen säikäytellä. Kaverina matkassa on Lenni-lunni, joka vaikuttaa vähän rämäpäistä ystäväänsä aremmalta, eikä niinkään ole halukas lokkien muuttopuuhia häiriköimään, koska eihän se sellainen ole lainkaan kilttiä puuhaa. Otto kuitenkin on päättänyt, että näin sitä hauskaa pidetään ja kirmailee parven keskelle kovasti kailottaen ja saa kymmenet sekä sadat linnut siivilleen. Operaatio on ilmeisen onnistunut, mutta pitäisi varmaan pikkuhiljaa käpsytellä kotia kohti.
Nimittäin Otonkin perhe on jo valmistautumassa lähtöön ja äiti kovin ihmetteleekin, että missä se poika mahtaa luuhailla hurjastelemassa. Isällä taas on rennompi ote ja hän rauhallisesti tuumailee, ettei ole isompaa syytä murheeseen. Kotiin ei vieläkään kiire ole, vaan toimelias Otto halajaa lisää vauhdikasta viiletystä ja nyt sitä olisi luvassa mäenlaskun merkeissä, vaikka Lenni jälleen yrittää laittaa jarruja suunnitelmille. Ei Oton ankkaelämä ainakaan tylsältä ja jumittelevalta vaikuta, mutta onpahan loppua ihan kesken kaiken, kun varomattomasti kohkaillessaan sinkoutuu nälkäisen ketun näköpiiriin. Melkeinpä tämä onnistuukin Otosta itselleen välipalan puraisemaan, mutta täpärän pelastuksen myötä joutuu höttöisiin pyrstösulkiin tyytymään. Varsin lähelläkin käväisseestä hengenlähdöstä huolimatta polte seikkailuihin säilyy, mutta sitten ilmestyy lähistölle jo komentaja, joka kertoo, että on aika ajatella vähän muutakin kuin vain vauhdikkaita leikkejä. Kotipesää kohti, mars mars!
Otto onkin ehtinyt unohtamaan, että meneillään on suuri muuttopäivä ja ihmettelee, että miksei voitaisi vain jäädä samoille sijoille. Vastalauseet ja -väitteet menevät kuitenkin muiden korvien ohi ja niinpä tämäkin pieni perhe vähitellen yrittää liittyä hirmuisen suureen muuttajien parveen. Pienokaisten siipienkin pitäisi kantaa kauas muuttomatkan määränpäähän, mutta noinkohan vain sujuu? Asiat saattavat helpostikin lipsahtaa harhateiden kautta täysin pieleen ja niin on Otonkin kohdalla tapahtumassa, koska hän ei vain voi välttää kiusausta kiusia lisää lokkeja. Huomion herpaantuessa muu perhe jatkaa toiseen suuntaan ja samalla pilvipeite tihenee ja viimeinen sinetti reissun lopahtamiselle tulee lentokoneen muodossa, joka syöksee pikkuisen takaisin veteen. Molskis vaan ja sitten ihmetelläänkin yksin surullisena sateisella rannalla, että mitä kävikään ja miten jatkossa menetellään. Äiti kyllä huomaa, että pienokainen puuttuu, mutta etsintäreissulla tapahtuu väärinkäsitys, minkä seurauksena murhemielisenä matkaa jatketaan ilman Ottoa.
Aivan kaikki maailman eläimet eivät sentään ole maisemia vaihtaneet, vaan ennen pitkää Ottoa moikkaamaan tulee myyrä. Yhdessä todetaan, että lentokoneen riepotuksessa siipi on murtunut lentokyvyttömäksi, eikä sillä auta edes yrittää. Myyrä kuitenkin on neuvokas kaveri ja keksii parikin jippoa, joista voisi olla apua. Tuloksena kuitenkin, että parempi alkaa totuttelemaan ajatukseen, että talvi vietetään lumisissa merkeissä ja kaukana perheestä. Ensilumihan taivaalta tipahtelee rauhallisesti ja kovin se Ottoa kiehtoo. Hän ei millään osaa nähdä, miksi nämä valkoiset hippuset niin huono juttu olisivat, mutta useamman talven läpi selvinnyt myyrä taas tietää, että pitää pikaisesti etsiä lämmin talvipesä ja laittaa sekä ruoka- että villavarastot kuntoon ennen kuin jäätävimmät pakkaset ja viimat käyvät kimppuun. Kaksikko tekeekin kovasti töitä, mutta ennen pitkää tulee eteen hetki, jolloin myyrä pohtii talviunien ajan koittaneen. Sitä on vaikea pienelle Otolle selittää, ettei sama kaava toimi lintujen kohdalla. Vähän murheelliselta näyttää jälleen Oton kannalta, koska talvi on vasta alkamassa ja ypöyksin pitäisi sen haasteista selvitä kevääseen. Vaan entäpä jos yllättäen ystävä löytyy iloja sekä suruja jakamaan, niin onkohan se pitkä ja pimeä vuodenaikakaan ihan niin karu koettelemus...?
Ennakkoon en kuvien suhteen yleensäkään mitään piirrosparhautta tältä teokselta odotellut, mutta kansi kuitenkin pikkuisen toiveita nosti ihan siistin ja sympaattisen jäljen suuntaan. Heti alussa nähtävä varsin kökköisesti animoitu lentokone kuitenkin näitä odotuksia tipauttaa heti. Onneksi ne hetket ovat selkeässä vähemmistössä, joina nähdään näin räikeällä tavalla silmiin pistäviä kehnompia kuvia, mutta ei visuaalista puolta mielestäni paljoakaan pysty ylistelemään. Värimaailma kallistuu kohti ruskeaa ja harmaata sävyjen ollessa haaleita, mikä sinänsä sopii nähtäviin vuodenaikoihin ja tavoiteltuihin tunnelmiin. Samalla se kuitenkin tarkoittaa, ettei kohtauksista mieleen taltioidu mitään ikimuistoisia silmäniloja ja kaikkiaan toteutus on ennemmin tuntemuksia latistelevaa kuin elämystä rikastuttavaa värien ja liikkeiden juhlaa.
Tietenkin sopii pitää mielessä, ettei The First Snow of Winter ole mikään miljoonaluokan tuotanto, jossa valtava animaattorien armeija ahertaisi vuorokauden ympäri jokaista yksityiskohtaa huippulaatuiseksi hienosäätäen, mutta toisaalta on tullut televisiolle tehtyjen juttujen joukossakin vastaan ainakin pikkuisen parempaa jälkeä. Onhan niitä kuraisempiakin tekeleitä tullut tuijoteltua, mutta siitä huolimatta omien melkoisen maltillistenkin odotusten jälkeen jää pienoinen pettymys kuvapuolen suhteen. Jos jotakin positiivista siitä lokerosta kaivelisin, niin minusta hahmojen ilmeitä ja liikkeitä on saatu animoitua mukavan eläväisesti. Sitä kautta edes saa hiukan kiinni tarinan tarjoamasta ilosta ja koskettavuudesta sekä sitä haikailtua suloisuuttakin hahmoihin. Otto ja kumppanit vaikuttavat ihan persoonallisilta veitikoilta ja tiettyihin kuviin haetaan ihan hyvin kaivattua herttaisuuttakin. Harmi vain, ettei visuaalinen kokonaisuus kuitenkaan keskinkertaisuudesta ylös ponnista. Future Filmin levyjulkaisulle voisi samansuuntaista palautetta antaa, koska kuvanlaatu ei erityisen hulppealta vaikuta ja olisi ollut ihan kiva, jos mukaan olisi vaihtoehdoksi laitettu alkuperäinen ääniraita kera mahdollisen tekstityksen, eikä ainoastaan suomeksi puhuttua versiota. Omat korvat ainakin tahtovat väittää, ettei ääninäyttely tässä elokuvassa kotoisella kielellä ihan nappiinsa osu...
Jo ennakkoon vähän arvailin, että voipi olla vähemmän jouluinen juttu tämä ja niinhän se onkin. Eihän sitä varsinaisesti jouluanimaationa mainostetakaan, mutta vuodenaika ja teemat huomioiden voisi luulla, että tätäkin juhlaa vähintään sivutaan. Sitä en kiellä, etteikö ystävyydestä ja välittämisestä kertova tarina ajankohtaan sopisi, mutta jos niitä joulujuttuja tahtoo mukaan, niin The First Snow of Winter käytännössä sivuuttaa sellaiset täysin. Melkein tekee mieli ihmetellä, että mitä sille talvellekin oikein tapahtui, koska hiljalleen tipahtelevasta ensilumesta kevääseen ei taida kertyä edes viittä minuuttia ruutuaikaa. Pitää huomioida, että kyseessä kuitenkin on noin 28-minuuttinen lyhytelokuva, mutta siitä huolimatta on pikkuisen pöllämystynyt olo, kun talvinen ystävyys on ohi parissa hujauksessa. Tällainen hitaamman tunnelmoinnin ystävä tuntee olonsa miltei huijatuksi, kun on vasta asettautumassa sopivaan mielentilaan kaverusten saadessa talvista arkeaan rullailemaan ja sitten jo katsellaankin kevätaurinkoa.
Varmaan riippuu paljon siitä, millaiseen menoon on tykästynyt, mutta minusta The First Snow of Winter on hoppuisa ja kiirehtiväinen, eikä etenkään noista talvisista tunnelmista jää paljoakaan käteen. Mitään tiukkaa ja armotonta selviytymiskamppailua pienen ankan kärsittäväksi ei tietenkään olisi tarvinnutkaan sysätä, enkä sellaisen kurimuksen puuttumisesta lähde moittimaan. Onhan mukana vähän sitäkin puolta, kun pelottavat talvimyrskyt riepottavat ja repivät huteraa asumusta ja laittavat toisen etsimään suojaa hylätystä saappaasta, jonne on parempi pujahtaa tuiskuilta turvaan. Kuitenkin sen pakkasten ja pimeiden päivien lujittaman ystävyyden perään haikailisin, koska siinä suhteessa The First Snow of Winter ei mitään erityisen houkuttelevana hehkuvaa kipinää pysty sytyttämään. Oton ja Lennin lyhyt talvinen taival lämmittääkin sydäntä lähinnä ajatuksen tasolla kaksikon näyttäessä, että vanha saapaskin voi olla oikein kotoisa paikka viluista vuodenaikaa vastaan, kunhan on kaveri tukemassa ja lämmittämässä. Sinänsä siis herttaisia ja sydämellisiä tuntemuksia tulee, mutta samaiset koukerot olisi mielestäni ollut mahdollista käsitellä liikuttavammallakin tavalla.
Mitä tunteiden myllerryksiin tulee, niin The First Snow of Winter ei surullisia hetkiä sinänsä ainakaan karttele, mikä toki tällaisessa tarinassa olisikin jokseenkin hassua. Haikeista erohetkistä ja luullusta luopumisestakin huolimatta vaikuttaa tosin vähän siltä, että pikkuisen arastellaan, kun tuntuu paikoin tulevan kiirettä vaihtaa johonkin hiukan hassumpaan heilumiseen. Voihan olla, ettei ole tahdottu tehdä lapsikatsojille liian painostavaa tai synkeähköä juttua ja tästä talvisesta tarinasta pelkkää raskasta raahustamista. Ensimmäisellä puoliskolla ei ypöyksyyden tunnetta tosiaan kovin pitkälle venytellä, vaan myyrä lennokkaine ideoineen löytyy verrattain varhain auttelemaan. Yhdessä yritetään saada talvivalmistelut kepeässä hengessä hoidettua ja sopiihan sinne tärkeämpien töiden lomaan sujauttaa yhteinen villisti viuhtova syystanssi lammaslauman kanssa. Lumisen kauden koittaessa Otto taas toistelee myyrän opettamia juttuja leikkisästi Lennin kanssa.
Mainittujen hauskempien hetkien lisäily ei harmita, koska eihän tästä niinkään mitään kurjuuden ja kyynelten lohdutonta taivalta toivonutkaan, mutta siitä valittelisin, etteivät nämä puolet kovin luontevaksi kokonaisuudeksi suostu sulautumaan. Useampikin töksähdys tuntuu lyhyellä matkalla, kun yritetään hyppiä mielialasta toiseen kiirehdityn kaavan kautta. Koska The First Snow of Winter kuitenkin on ainakin ideatasolla sydämellinen ja herttainenkin tarina ystävyydestä ja vaikeuksien voittamisesta yhdessä, niin eihän sellaista tee mieli lähteä tylysti riepottelemaan, vaan antaa anteeksi paljonkin mitä tulee toteutukseen ja yrittää kaivella seasta niitä pikkuisia pilkahduksia. Vaikka näitä plussapisteitä jokunen löytyykin, niin siltikään ei vain pysty taivuttelemaan teosta oikein missään mielessä loistokkaaksi animaatioelämykseksi. Niin monenlaisia upealla ulkokuorella komeilevia ja hyvällä herkkyydellä värähtelevällä sydämellä koskettavia piirrosviihteen helmiä on tullut nähtyä, että tällainen monessakin suhteessa toisluokkainen kyhäelmä ei niin kummoisesti pääse ihastuttamaan tai liikuttamaan. Ajoittaisesta alakuloisuudestaan huolimatta elokuva sopii mielestäni ihan pienimmillekin katsojille. Eri asia taas on, tahtoisiko sen sujauttaa vaikkapa jonkun jouluiseen lahjapakettiin, mikä taitaisi kyllä jäädä omalla kohdalla tekemättä...
The First Snow of Winter (1998) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti