sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Hamsterit 1/3

Pitää kai Suomen juhlavuotta blogissa pikkuisen monipuolisemmin huomioida kuin vain vanhoja kansanperinnedokumentteja katsellen sekä niitä kommentoiden, ja näkisin, että mukaan mahtuu vallan mainiosti ripaus jos toinenkin huovismaista velmuilua. Hyllyssä tosiaan olisi useampikin Veikko Huovisen teoksen pohjalta väännetty elokuva ja televisiosarja odottelemassa, ja aikomuksena onkin niitä ajan sekä mielenkiinnon mukaan napata tutkittaviksi. Alkuun kuitenkin teki mieli tempaista vauhtia antamaan kirjailijan varhaistuotannosta jokin omalla kohdalla vähemmälle huomiolle jäänyt tapaus Huovis-vuotta käynnistelemään. Melko tarkalleen 60 vuotta sitten ilmestynyt Hamsterit oli Huoviselle järjestyksessään neljäs romaani, joka kyllä on tullut lukaistua, mutta vain kertaalleen ja pitkälle yli vuosikymmenen taakse takautuvat muistikuvat ovat senkin suhteen haalistuneet siinä määrin, että tämä omituinen ja hauskakin ylistys hamstrailun autuudelle sekä toiveikkaan talvimielen tavoittelulle tuntuu oikein osuvalta valinnalta tähän väliin.

Eihän Huovisen kirjoihin toistamiseen tarttuminen tietenkään tällaisia tekosyitä edellytä, mutta on kuitenkin kiva silloin tällöin tutkailla rinnakkain enemmän lukijan mielikuvitusta ruokkivaa alkuperäistä näkemystä ja tämän tarinan kohdalla 25 vuotta myöhemmin eläviin kuviin soviteltua juttua. Viime vuoden kesällä ja venähtäneen aikataulun myötä syksylläkin ihmettelemäni kymmenosainen televisiosarja Huovisen lyhyet erikoiset sopi luontevasti jakso kerrallaan käsiteltäväksi, sillä se oli koosteltu kasaan eri kokoelmissa aikoinaan ilmestyneistä lyhyttarinoista. Hamsterit onkin kolmiosaisena ja yhtenäisen tarinan sisältämänä minisarjana pikkuisen pulmallisempi juttu osissa kommentoitavaksi, mutta omat taipumukset tietäen lienee senkin kohdalla parempi edetä jaksojaon mukaan. Jälleen yritän kertaillessani vähäsen vertailla kirjallista teosta televisiolle käsikirjoitettuun versioon ja lainailen höpötykseni lomaan valikoituja otteita kirjan sivulta, eli annetaanpa Huovisen alkuun esitellä pikkuisen tätä omintakeista päähenkilöään:

"Mies on luonnollisesti aivan yhtä hupaisa kuin kuka tahansa samankaltainen. Leikkiä nyt tuolla tavoin hiiren kanssa! Hän on pitkähkö, kohtalaisen tukeva, ehkäpä noin neljänkymmenen ikäinen. Kasvot ovat pulleahkot, huuletkin paksuhkot. Korvalehdetkin ovat sellaiset vankanpuoleiset, miellyttävän lihavat. Hänellä on ruskeat, iloiset, rohkaisevat silmät. Suu on sellainen, ettei siitä ota selvää niin vain. Se on nimittäin hiuksenhienosti hymyn ja vakavuuden rajamailla, että kun hän näyttää hymyilevän, saattaakin hän olla tosissaan.
Hänen nimensä on Hamsteri. Kun ihmisellä on sellainen nimi, ei tarvitse pitää surua etu- ja sukunimestä.
Saatuaan perinnön hän muutti tänne peninkulman päähän kaupungista ja osti mökin, jossa on kaksi huonetta. Hän asuu mökissä jo toista vuotta. Paikkakuntalaiset puhuvat vakaumuksellisesti, ettei herra Hamsteri tee mitään, vaan laiskottelee. Melkeinpä se totta onkin, sillä mies on haaveilija, eikä lainkaan osallistu tuotannolliseen tai hallinnolliseen elämänmenoon. Hänen pientä taloaan ympäröi ihmeen kaunis puutarha. Sinne hän istuttaa puita ja pensaita, milloin ei vaeltele metsissä tai nummimailla."



Siinä missä Huovinen ottaa hiukkasen hiljaisemman alun tarinalleen käyttäen useammankin sivun verran Hamsterin (Pentti Siimes) luonteenpiirteiden ja taipumusten esittelyyn, niin ilmeisesti television puolella on päätetty lähteä toisen kaavan kautta tekemään tyyppejä tutuiksi. Mistään sinänsä räväkästä aloittelusta ei siinäkään ole kyse, mutta Hamsterin kesänaapurit tulevat mukaan menoon huomattavasti nopsemmin, eli käytännössä ihan ensimmäisissä kuvissa ja näinpä saadaan pääporukka jo alkutekstien aikana pintapuoleisesti esiteltyä ja marssitettua kameran eteen. Viisihenkinen perhe on matkalla varmaankin vesiä kohti, sillä sellaiseen kesäiseen touhuiluun varustelu viittaa. Mankka möykkää, onget ovat matkassa ja saarelle pitäisi päästä nuotiota käryttelemään mukavasta päivästä nautiskellen, vaan noinkohan se on sujuakseen...?

"Hamsteri huomaa, että miehen sisällä on jotain särkynyt, jokin levoton riuhtova voima on ollut lopulta liian ankara. Mutta niin kuin hyvässä laivassa on monia vedenpitäviä osastoja, samoin näyttää olevan tuonkin miehen laita. Niin, murtumakohdan vieressä on sentään ehyttäkin: pyrkimys, väkevä näkemys jostakin ihmeellisestä, iloisesta tapahtumasta, jonka täytyisi joskus toteutua. Siis selvästi toivoa, uskoa siihen, että edessä häämöttävässä valoläikässä on se, mitä etsitään."

Ensinnäkin sytyttelyssä melko olennaiset tulentekovälineet ovat jääneet jonnekin, vaan kyseinen puute ajoissa huomataan, mutta seuraava este nouseekin jo suuremmaksi haasteeksi kesähaaveiden tielle, koska vene vuotaa kuin mikäkin seula. Hamsteri tarkkailee etäämmältä, miten perheen Rurik-isä (Aapo Vilhunen) saa vaimoltaan Tellulta (Kirsti Kemppainen) melkoiset läksytykset, eivätkä nämä jälkilöylyt lainkaan hilpeitä tunnelmia tai tuntemuksia ole nostattelemassa. Voipi oletella, ettei kamalan kireä ilmapiiri ole ihan ainoastaan epäonnistuneen veneseikkailun seuraamuksia, vaan kyse taitaa olla laajemmasta tyytymättömyyden kasautumisesta, mikä lähteekin ryminällä purkautumaan. Reissu lopahtaakin sähällellykseen ja vettyneisiin vaatteisiin, eikä pahoittuneita mieliä olla ihan saunomalla parantamassa, sillä ennemmin näyttää ja kuulostaa siltä, ettei juuri mikään ole hyvin.

"Hän on hamsteri mieleltään ja sielultaan, hamsteri viimeistä solua ja luuydintä myöten. Hän haluaisi jonakin kesäkautena ja raikkaana syksynä kerätä ja ostaa sievoiset talvivarastot ruokaa, juomaa, vaatetta ja monenlaisia tarveaineita, saadakseen sitten nauttia lämmöstä ja turvallisuudesta talven ajan. Mutta kaikki on ollut hänelle tähän asti vain haaveilua. Hän on köyhä. Hänellä ei ole koskaan ollut mahdollisuutta toteuttaa kuvitelmiaan. Vaatimaton perintö meni tarkoin hänen mökkiinsä. Toimeentulonsa hän ansaitsee nipin napin kirjoittelemalla lehtiin pieniä kertomuksia eläimistä ja ihmisistä, joilla on talvivarastoja. Merkilliset tarinat ovat alkaneet herättää lukijoissa huomiota. Mutta Hamsterilla itsellään ei ole kellarissa mitään. Kellari on aivan tyhjä. Hän ostaa päivittäin leipää ja sokeria tai jonkin appelsiinin ja aterioi ruokalassa kuten monet muutkin."


Tellu antaakin palaa kunnolla vyörytellessään tyytymättömyyttään Rurikin toimiin ja touhuihin, sillä kolme viikkoa on saatu kulumaan minkään edistymättä ja kohta alkaa olla kesäkin menetetty, eikä olla saatu paljoakaan tehtyä. Kunhan myrskyisä melske pikkuisen leppyy ja laantuu, niin uskaltaa Hamsteri viimein livahtaa varovaisesti vieraisille tekemään lyhyesti tuttavuutta Rurikin kanssa ja perheen yleisiä tunnelmia nuuskimaan. Kenties Rurikin mieliala ei aivan korkeimmissa pilvissä juuri sillä hetkellä liihottele, mutta siinäpä saattaa olla syy, miksi hän lähtee käytännössä ventovieraalle naapurille avautumaan haaveistaan ja ahdistuksistaan. Pääajatuksena on ollut lähteä maaseudun rauhaan kaupunkia karkuun kokemaan uudenlaista elämää. Kun on viettänyt 16 vuotta virkamiehenä, niin vähitellen arki on alkanut kaatua niskaan toivon hiipuessa samalla. Välillä kuitenkin jokin onnellinen sattuma voi kehityksen kulkuun puuttua, ja niin on Rurikillekin käynyt hänen voittaessaan suurehkon summan arpajaisrahaa, mikä taas on mahdollistanut irtioton ja unelmien jahtaamisen, johon kuuluu vuosi maalla ilman huolia tai murheita.

"Hamsteri rakastaa lämpimästi kaikkia kirjoja, joissa puhutaan monenmoisista varastoista. Robinson Crusoe on ollut hänen elämänsä valovoimaisin johtotähti poikavuosista alkaen. Luettuaan kirjan sataan kertaan hän yhä vieläkin elää säteilevin haavesilmin nuo hetket, jolloin Robinson melkein kirjaimellisesti raahaa koko haaksirikkoutuneen laivan autiosaarelleen. Miten kuvaamatonta tyydytystä hän tunteekaan yhdessä Robinsonin kanssa löytäessään erinomaisia liinaisia merimiespaitoja, sokeroituja hedelmiä, musketinluoteja ja kokonaisia ruutitynnöreitä, puhumattakaan jamaikalaisista rommitynnöreistä. Suurenmoisen jännittävää hänestä on, kun hänen sankarinsa ottaa talteen purjelaivan köysistön ja enimmät lankut. Hamsteri kouristelee innoissaan sormiaan ja kotkottaa mielihyvästä, kun kunnon Robinson hakkaa piilukirveellä suurta lyijymöhkälettä ja vie sen pala palalta lautalle. Hänen poskensa punastuvat yhäkin sulasta riemusta, kun Robinson ja Perjantai korjaavat sadokseen ohraa ja riisiä kaksisataakaksikymmentä bushelia. Koska busheli on 36 litraa, tekee sato noin kahdeksantuhatta litraa."

Tieto mittavasta rahavoitosta kohottelee Hamsterin uteliaisuutta entisestään, vaan ei niinkään kateuden kannalta, vaan miekkonen jo mielessään näkee valtavat mahdollisuudet toista autellen myös omien haaveiden toteuttamiseen, ja siksipä siis hän uskaltautuukin Rurikilta kysäisemään, että millainenkohan mahtaa olla perheen talvivarastojen tilanne. Samassa yhteydessä hän jo itsensä ilmoittaa vapaaehtoiseksi asiantuntija-avuksi, joka kyllä niksit ja keinot näissä kiemuroissa tietää ja mielellään kokemattomampia opastelee vaikkapa marjaretkellä. Tarjous tuntuukin houkuttelevan Rurikia ja tässä vaiheessa Hamsteri näkee parhaimmaksi vetäytyä omaan mökkiinsä rauhassa mietiskelemään perheen kulutusta erilaisten elintarvikkeiden ja esineiden suhteen talvikauden aikana. Mielessä kihelmöi ja kuohuu, kun pitää pähkäillä ja pohtia, paljonko vaikkapa sokeria sekä säilykkeitä viisihenkinen perhe suuhunsa syö ennen kuin kesä jälleen koittaa. ...Ja entäpä jos Rurik sattuisi vieläpä suurjuomari olemaan, niin miten isoja tynnyreitä pitäisikään tilailla kellariin? Kaikenlaista ja monenmoista pitää nyt huomioida näitä määriä summaillessa, eivätkä uhkakuvatkaan mitään aiheettomia huolia ole, sillä kyllähän siihen pitää varautua, jos luonto vyörytteleekin valtavat voimansa pohjoisen päälle kuukausien ajaksi, kuten Huovinen hupaisasti kovia kurimuksia kirjassaan kuvailee:

"Kuuletteko pauketta, puut halkeilevat. Ei tuulen henkäystäkään. Heräätte aamulla ja peräännytte kauhistuen ikkunasta. Taivas on kuin tulessa. Se polttaa, polttaa kylmänä tulena! Lämpömittarin sininen spriipatsas karkaa alaspäin nopeammin kuin lattianrakoon pakeneva hiirenhäntä. Kouristelette tuskaisesti käsiänne ja rukoilette: pysähdy jo, elä enää! Mutta ei, tunti tunnilta se painuu järkähtämättömästi. Kaikki jäätyy ja tätä jatkuu viikkokaupalla. Talvi on kerännyt kaikki voimansa, sen jäinen silmä tuijottaa vihamielisesti ja valkoinen käsi nousee armoniskuun. Liikkumaton, uhkaavan rauhaisa on maisema. Kuka voisi täällä elää, miten voisi pysytellä elossa, saatikka sulana?"

"-Eikö luonto ole liian ankara Pohjolan asukkaille, tekee mieli joskus kysyä, sanoo Hamsteri tuskan vääristäessä hänen kasvojaan. -Ympärillä jäiset, mykät metsät, maa jäässä, ilma jäässä! Pieniä mökkejä viluiset savupatsaat hormien päissä horjumassa. Ei helkä laulu. Harvoin kuulee iloista naurua. Viluisia, kalpeita ja voipuneita kasvoja. Kuunnellaan jäykistyneinä pakkasen pauketta ja lumimyrskyjen ulvontaa. Huolta ja pelkoa kasvoilla: mummo katsoo ukkoon, nainen vilkaisee mieheen, pieni tyttö luo aran silmäyksen veljeensä. Sitten, kuin yhteisestä sopimuksesta katseet painuvat alas, ja alakuloinen huokaus puistattaa ihmisruumista."



Sanottakoon tähän väliin, että ainakin ensimmäisen jakson perusteella Hamsterit sarjanakin onnistuu paremmin nappaamaan mukaan juurikin näitä hymyilyttäviä hetkosia sanailun sekä yleisen velmuilun osalta kuin mainittu Huovisen lyhyet erikoiset, vaikka kyllähän siinäkin tietyissä jaksoissa saatiin melko hyvin rupattelut vauhtiin ja olennaisesta kiinni. Paljon on kuitenkin pitänyt karsia esimerkiksi juuri Hamsterin päänsisäisistä mietinnöistä, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää, koska sellainen pyörittely ei tietenkään mitään eläväisintä televisioviihdettä edustaisi ja onneksi edes osa höpöttelyistä ja hajatelmista on saatu ujutettua sekaan, ja lyhennettyinäkin nämä kohtalaisesti hauskuuttavat. Näistä poistoista johtuen kyllä itse kallistun melkoisen helposti kirjan kannalle, koska kuvailut runsaista ja monipuolisista varastoista myönteisine haaveiluineen sekä tunnelmoinnit erämaiden kovista oloista ja suurien saaliiden palkitsevuudesta ovat minusta tarinan parhaita puolia. Kun näitä lähdetään louhimaan pois sekä tiivistämään, niin samalla hahmoa käydään melko rankasti karsimaan, eikä ruudulla heiluva tyyppi tunnukaan lainkaan niin kiehtovalta kaverilta kuin sivuilla seikkaileva vastineensa. Kirjassa Hamsterin tarkoitusperiä ja pyrkimyksiä pohjustellaankin kattavammin, vaan eipä lainkaan pitkästyttävästi. Itse väittäisinkin, että Huovinen onkin näissä yleensä hiukkasen omituisten ukkojen mielenliikahdusten maalailuissaan parhaimmillaan ja välillä villiintyy vallan hersyvästi hehkuttelemaan.

"Mutta palatakseni vielä myöhäissyksyyn, oikeastaan alkavaan talveen, niin taivaanrannassa on jotakin uhkaavaa. Kuin kurtistettu otsa ja synkeät silmät! Talven tulo täällä päin on hirvittävä näytelmä, kauhukuvaelma ankaran luonnon käytettävissä olevista voimista. Hirvittävät myrskyt liikkuvat metsissä, kaatavat puita ja katkovat käsivarrenpaksuisia oksia sirotellen niitä mielivaltaisesti poluille ja metsävainioiden reunamille. Puut huokailevat surumielisesti. Koivujen latvat ovat harsuja, läpinäkyviä, ne ovat märkiä, kurjia haamuja pitkin alakuloisten soiden laitamia. Yhtenä aamuna tuuli jäykistyy lopullisesti pohjoiseen."

"-Ajattele, tuuli vonkuu, puunoksa lyö ikkunaan ja kinokset peittävät melkein koko talon. Mutta, sanon vakaumuksella, kellarisi ja aittasi ovat täynnä, halkopinot nousevat jylhästi takapihalla ja vahvan villapuseron pystykaulus sanalla sanoen nostaa leukasi pystyyn. Hoi, vihellät myrskyille, naurat uhmaavasti pakkaselle! Rasvapitoinen liha ja keltainen voi antaa verellesi ankaran vastustuskyvyn kylmyyttä silmällä pitäen. Marjoissa ja juurikasveissa asustavat vilkkaat, terhakat vitamiinit virkistävät sanomattomasti, eikä elinvoimallasi ole mitään ääriä. Nopsasti nousee jalka, lumilapio ei paina mitään käsissäsi, ja hirmumyrskynä luo luuta tien aitalle, saunalle, jopa portille asti, jos niin haluat. Mutta voitpa päiväkausia levätä sisälläkin pimeänä sydäntalvena, sillä ei mikään pakota sinua ulos! Voit kuten karhu hautautua kinokseen, korvissasi tuiskun mahtava laulu."

"-Tiedäthän nuo talvi-illat: keskuslämmityspatteri hohkaa lämpöä ja takassa räiskää äsken sytyttämäsi honkavalkea. Luet kirjaa, joka kuvailee mursunpyytäjien kamppailuja Frans Josefin maan koillispuolella. Vieressäsi tupakkapöydällä höyryää kuppi tulista, mustaa kahvia. Pojat lojuvat lattialla mahallaan ja katselevat omia kuvakirjojaan. Koira tappaa kirppuja takakäpälästään ja käy aina nuolemassa kättäsi. Ulkona revontulet leimuavat."



Kirjassa Rurikia viekoitellaankin varastointiin ja houkutellaan hamstraukseen vähintään pykälää pontevammin, mistä osa on lievästi muunneltuna onneksi televisioversioonkin käsikirjoiteltu, kuten esimerkkinä juuri syksyn sekä talven armottomilla riepotuksilla säikyttely, mutta toisaalta taas hekumointi riittävien ruokavarastojen tuomalla turvalla ja autuaalla ololla toimii mielekkäänä vastapainona. Vaikka itse ei mikään himohamstraaja olisikaan, niin kyllähän näitä turinoita mielessään makustelee ja näissä jutusteluissa kirja tosiaan vie voiton selkeästi, mutta onhan sarjassakin hyvää yritystä, eikä lainkaan ole haluja lähteä lyttäilemään esimerkiksi Siimeksen ja Vilhusen yhteisiä ajatuksenvaihtoja. Jos versioiden eroista näihin asioihin liittyen vielä mutista tahtoisi, niin mielestäni kirjassa lähdetään jo varhaisessa vaiheessa siihen suuntaan, että kaverusten välille on syntymässä syvempää yhteisymmärrystä tavoitteineen ja jopa ystävyyttä, mikä ei sarjan puolella aivan samaa tahtia ole kehittymässä. Toisaalta lienee kamalan varhaista lähteä jakelemaan lopullisia tuomioita ensimmäisen jakson kohdalla, eli varmaan pitää palailla myöhemmin asiaa tutkimaan. Sen kuitenkin sanon, että oikeastaan jo ensihetkistä lähtien Hamsteri vaikuttaa alkuperäisteoksessa selvästi sydämellisemmältä tyypiltä, jossa on ripaus suloisuutta ja herttaisuuttakin, mikä korostuu ensimmäisillä sivuilla hepun viettäessä aikaa hiiriystäväisensä kanssa ja lupaillessa tälle hiukkasen hassujakin syyspuuhia:

"-Niin, kunhan syksy tulee, teen sinulle pieniä kirjoja ja sanomalehtiä. Ja sitten opetan sinut lukemaan. Katsohan, syysmyrskyjen raivotessa, räntäsateisena iltana, syöt itsesi niin kylläiseksi, että häntä tärisee mielihyvästä. No, sitten menet sänkyyn ja otat sanomalehden. Tuet poskea etukäpälällä ja heität toisen jalan toisen polven päälle. Sanalla sanoen lueskelet rauhallisesti, kun sade rummuttaa ikkunaan ja ulkona on kuvaamattoman synkeää. Kuulehan, kun minä sen näen, niin minä nauran mielissäni, senkin vekkuli! Mitä arvelet tästä?"


Toinen selkeä kirjailijan vahvuus on leikitteleväisen tunnelmoiva luontokuvaus, mikä ei läheskään aina löydä paikkaansa ruudulle tai valkokankaalle sovitelluissa versioissa. Hamsterit ei Huovisen tuotannossa mikään varsinainen luonnon ihmeellisyyksien ihastelu ole, mutta sitä puoltakin kivasti tilaisuuden tullen väläytellään ja tokihan se sekaan sopii, kun kyse kuitenkin on hahmoista, joita omavarainen elely houkuttelee. Sarjassakin toki ämpärit kätösissä marssitaan marjametsälle ja Hamsterilla riittää tietoa sekä tarinaa turistavaksi. Risuleikit saadaan käyntiin ja osiltaan uuvuttavakin luontoelämys suolla seikkaillessa, eikä sen seurailu kotisohvallakaan mitään nihkeää touhua ole. Laittaahan se hykertelemään, kun Siimes pääsee vauhtiin tunnelmoidessaan lakkojen ominaisuuksista ja kaikesta siitä suuresta, mitä pienen marjan sisältä lopulta löytyykään. Kenties haavekuvat ja todellisuus eivät täysin kohtaa toisen hehkutellessa menemään, mutta kaikilla kivaa tuntuu olevan, ja hyvien höpötysten värinät välittyvät katsomoonkin. Mielestäni siis vähintään menetteleväisesti näitä on näyttelijöiden urakoitavaksi sivuilta siirrelty, mutta vähemmän häikäisevissä kuvissa ei pystytä niitä Huovisen tavoittelemia näkymiä loihtimaan ja ruutuversio näyttää väkisinkin vähäsen lattealta, jos samalla muistelee, miten kirjailija sanansa asettelee kaivellessaan suon luonnetta lukijoiden iloksi:

"Sää on kirkas ja lämmin, sellainen armas elokuun aurinkopäivä, jolloin murjotuinkin mieli saa rauhan, jopa riehahtaa iloiseksikin. Suolla on omat salaperäiset keinonsa kiehtoa vaeltajansa; se uhoaa voimakkaita tuoksuja runsaista varvuistaan. Suolla on sadat vuosikertansa kuten hyvällä viinilajilla, sen aikojentakaiset maatuvat kasvustokerrokset tuovat sanoman menneistä kesistä ja auringoista, menneistä sateista ja kukoistuskausista. Kaikki on siihen säilötty: auringonpaiste ja pilvi-illat, jolloin viklo lentää valittaen suon salmesta kohti sateista kaukaisuutta. On siinä syksykin; ensi pakkasen himmeä kuura ja sinivalkoinen teerenpeli keltaisella saravainiolla. Ja entä puronvarren koivuvesakon tuoksu, kun ukkospilvi yön myrskyttyänsä väistyy koillisen avaruuteen, ja lounaasta näkyy selkeän taivaan kuulas äärettömyys.
Kuuluu asiaan, että suo kasvattaa kaksi erikoislaatuista marjaa. Näistä karpalo, tuo kirpeä peijakas, on ottanut itseensä suon happaman mieliharmin; pistävien syyspakkasten, mutaveden ja kiitävän lumituiskun tuottaman ärtyisyyden. Mutta lakka on kesän ja auringon marja. Kun maistelee hartaasti suomuuraimen aromia, niin tulee mieleen helteisen poutapäivän kultaiset kiharat suurien rämemaiden yläpuolella ja värisevä auer tuolla suonsalmessa, jossa vedet juoksevat alaspäin toisille soille. Melkeinpä kuulee kaukaisen kurjen huudon ja aistii vanhat pitkospuut, rytmikkäät vaeltajanaskeleet, hien ja janon."



Oivaa tarinaniskentää kyllä ruudullakin päästään harrastelemaan, vaikka melko paljon maukkaita paloja onkin pitänyt karsia pois, mutta kaikkiaan itse ainakin olin tästä ensimmäisestä 45-minuuttisesta iloisestikin yllättynyt, koska sovituksesta vastaavilla tekijöillä ei selvästikään ollut mitään suurempaa painetta lähteä vääntämään verkkaista ja puhelevaista tarinaa merkittävästi toiminnallisempaan muotoon. Perusidea onkin säilynyt ihan hyvin ja samoin niitä yksityiskohtiakin pystytty säästelemään menettelevästi. Itse tykkään kovin kuunnella, miten Siimes kääntelee pimeän vuodenajan kylmän koitoksen varaston turvaamaksi rauhan onnelaksi, jossa kelpaa harrastella leppoisaa kotoilua pakkasen paukkuessa ja viluisten viimojen vallitessa ulkopuolella. Ehkei se mitään loppuunsa viilailtua käsikirjoittamisen huippua edusta, mutta ne kepeässä hengessä etsityt ja löydetytkin aatokset ihmiselon ihmeellisyydestä ja kummallisuudestakin kyllä mieltä lämmittävät. Siksi onkin hyvä homma, ettei näiden hetkosten ohi aivan täydellä kiireellä pyyhälletä, vaan annetaan aikaa ajatuksillekin ja siinä sivussa hitaalle huumorille.

"Onhan kyllä tarjolla joku rupinen omena tai nahistunut appelsiini sekatavarakaupan nurkassa. Ostat päärynän ja syljet kiviä niin että tapetit ropisevat. Syöt banaanin, ja sen pirulliset kuoret ovat ikuisesti haittanasi, tupakkapöydällä, lattialla, ompelulipastossa, en tiedä missä! Mutta säilykepurkissa tuoksuvat tropiikin ihanimmat hedelmät, siellä humisevat lauhojen merten rantapuut, sinne peltikuoren ja etikettien simpukankuoreen on talletettu sadonkorjaajien eksoottinen laulu ja muu rupattelu. Tellu, mistä otat tuoreen persikan, yhtä mukavan siloisen kuin puolimaailman naisen poski, ja mistä löydät kirsikan tai ananaksen sydäntalvella, mistä aprikoosin tai suolatut pähkinät?"

Keskimmäisessä jaksossa epäilemättä lähdetään tarkkailemaan, miten varastoja aletaan kerryttämään, sillä ensimmäisen osan lopussa Hamsteri onnistuu toisiin tartuttelemaan poltteen notkuvista hyllyistä ja hamstrauksen hartauden. Tellu ei niin helposti ole säilykkeiden viekoiteltavana, joten mainion mainosmiehen pitää vielä viimeisille minuuteille viskaista astetta villimpää tarinaa, miten nämä melkeinpä taikamaiset purkit tuovat terveisensä maailman laidoilta ja päälle tietysti monenkirjavat uhkakuvat, joihin juuri säilykkeet ovat täsmälääkettä ja pelastavat monet poloiset maailman myllerryksiltä. Juuri tällaista rupattelua olisi tuo aiemmin pariin kertaan mainitsemani jokusen vuoden uudempi sarjakin kaipaillut enemmän, sillä aika rullailee rattoisasti hiukkasen käsistä karkailevia höpötyksiä kuulostellessa ja useinpa siinä huomaa hymyilevänsä, vaikkei varsinaisesta vitsi-ilottelusta olisikaan kyse. Siispä siis innokkain mielin tässä jossakin vaiheessa lähden toisen osan vietäväksi ja tarkkailemaan, miten niihin viikkokausien pakkaskurimuksiin ja vihamielisesti päälle vyöryvään talveen lähdetään varautumaan ja valmistautumaan. Epäilemättä luvassa on mielenkiintoista asiantuntemusta, kun kaikki mahdolliset maailman metkut ja luonnon oikut kestävä talvivarasto koostellaan kasaan. Ei pidä antaa pelolle valtaa, vaan  ennakoiden tehdään tarvittavat toimenpiteet ja yritetään suunnata katse kaukana piileskelevään kevätaurinkoon, jota kohti johdattelee se toiveikas talvimieli, kuten Huovinen kauniisti tekstissään tätä olotilaa kuvailee:

"-Elämä ei ole toivotonta, kun ihmisellä on hyvät talvivarastot! Runsaat - ei silti kohtuuttomat - ruoka-ainevarastot, joihin lähinnä sisällytän lihan, kalan, erilaiset juurikasvit, säilykkeet ja marjat, sekä näiden kanssa käsi kädessä kulkevat oivalliset asusteet, luovat yhdessä pohjan kolmiyhteyden viimeiselle jäsenelle, joka on nimeltään toiveikas talvimieli. Näillä seuduin talvi asettaa erinomaiset vaatimukset sille, joka tahtoo kunnialla kestää lumen ja jään paineen ja nähdä hyvissä voimissa kevätauringon."



Hamsterit (1982) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti