Matka ei aivan täysin alkuperäisten suunnitelmien mukaan mennyt, mutta enpä muutenkaan ole kovin innostunut turhan tarkkaan polkuja etukäteen piirtelemään ja sellaisia noudattelemaan. Pääpiirteittäin suunnitelmat kyllä toteutuivat.
Aluksi matkailin Lemmenjoelle, kuten olin aikonutkin. Pitkä menomatka uuvutti sen verran, ettei minusta oikein ollut heti samana päivänä heittämään rinkkaa selkään ja matkaamaan patikkapoluille. Niinpä päädyin varaamaan huoneen ensimmäiseksi yöksi. Pääsi sitten rauhassa vähän palautumaan.
Pikaisten päiväunien jälkeen suuntasin ravintolaan nauttimaan pari virvoketta. Siitä olikin sitten kiva lähteä vähän tutustumaan ympäristöön ilta-auringon lämmittäessä. En tässä vaiheessa vielä alkanut raahaamaan enempää kantamuksia, vaan jätin ne suosiolla mökkiin. Kävin kuitenkin joitakin kilometrejä kävelemässä reittien lähtöpisteiden lähistöllä sekä luontopolulla. Tunnelmaa nostatti kauniin ympäristön lisäksi porokaveri, joka kulki hetken verran yhtä matkaa.
Hyvin nukuttujen yöunien jälkeen siirryin sitten laitureille odottelemaan venekyytiä kultasatamaan. Aluksi en ajatellut tätä noin 20 kilometrin veneilyä Lemmenjokea pitkin sisällyttää ohjelmaan, mutta ajatus siitä alkoi kuitenkin houkuttaa aina vain enemmän illan aikana, joten päätin sitten, että tuopahan sekin oman mukavan lisänsä, kun menomatkalla näkee seutuja hieman toisesta näkökulmasta. Hirveästi ei tule mitään veneilyä muuten harrasteltua, joten kyllä tuollaisesta leppoisasta kyydistä osasi nauttia. Ja pääsihän siinä veneosuuden aikanakin jo kolmisen kertaa matalissa kohdissa patikoimaan rantaa pitkin. Vähän kuin lämmittelyksi.
Veneen saapuessa määränpäähän alkoikin olla mitä kaunein sää käynnistellä verkkaisesti patikkamatkaa. Rinkan pikainen tarkistus, vähän kevennystä vaatetuksen suhteen, eikä sitten sen suurempia ihmettelyjä, vaan polkuja kohti. Varustuksista ja jutuista päätellen juuri kukaan muu veneen hieman alle 20 matkustajasta ei ollut lähdössä vaeltelemaan pidempiä kierroksia.
Ensimmäiset kilometrit menivät hieman yksinäisissä merkeissä, mutta kyllä sitten alkoi tulla muitakin vastaan. Mitään mykkäeloakaan ei tarvinnut viettää, vaan kyllä taukopaikoilta yleensä löytyi juttukavereita. Tietenkään tarkoituskaan ei ollut lähteä kovin vilkasta sosiaalista elämää eräpoluille viettämään, mutta kyllähän se yleensä mieltä ilahduttaa, kun pääsee vähän kuulumisia muiden kulkijoiden kanssa vaihtamaan.
Vaikka satunnaisia kulkijoita riittikin, niin parin tyypin kanssa oli kuitenkin juttua sellaisesta huomiosta, että taitaa vaeltamisen suosio olla pienoisessa laskussa. Lisäksi vaikutti myös siltä, että lähes puolet Lemmenjoen reiteillä tavatuista oli Saksan suunnalta lomailemassa. Eipä siinä sinänsä mitään vikaa, lähinnä hienoa, että on kiinnostusta sieltäkin asti tulla pohjoista luontoa katselemaan. Lähinnä vain ihmetytti, että suomalaisia kulkijoita tuli niin vähän vastaan.
Ensimmäinen vaelluspäivä oli kyllä kaikin puolin erinomainen. Taukoilin paljon, monestakin syystä, joten kilometrejä ei lopulta kertynyt kuin hieman yli 20. Toisaalta olinkin sitten jo hyvissä ajoin ennen iltaseitsemää kasailemassa telttaa. Monessa kohdassa oli vain pakko seisahtua hetkeksi ihastelemaan näkymiä, ja kun ei mitään kiirettä ollut, niin mikäpä ettei...
Jos aivan rehellisiä ollaan, niin eipä runsas taukoilu pelkästä maisemien tiirailusta johtunut. On pakko todeta, ettei kuntoni ole aivan niin hyvä kuin toivoisin. Lisäksi oikealla polvella on vähän sellaista ikävää taipumusta kipeytyä, jos kulkee painavan taakan kanssa pidempiä pätkiä ilman pysähdyksiä. Ehkäpä olin siis hieman ylivarovainenkin. Edellinen Lemmenjoen seikkailu hieman viisastutti tässä mielessä, ja polvi olikin silloin sellainen, ettei paljoa tehnyt mieli jolkotella lähiviikkoina. Nyt ei sellaista ongelmaa ole ilmennyt. Parempi näin.
Nämä kokemukset kunnon suhteen kuitenkin innostavat petraamaan vähän jatkossa. Painoa voisi pudottaa vaikkapa viitisen kiloa. Lisäksi ylävartalo ja jalat kaipaisivat hieman lisää voimaa. Jos nyt ottaisi sellaisen maltillisen tavoitteen, että seuraavan vuoden aikana pikkuisen vähemmän olutta ja viiniä sekä samaan aikaan enemmän voimailua. Olisi huomattavasti paremmat edellytykset sitten vaikkapa pidemmälle kierrokselle.
Taukoilun aikana tuli syötyä paljon polun lähistöiltä löytyviä marjoja. Mustikat vaikuttivat kuitenkin monin paikoin vähän nuutuneilta. Variksenmarjoja ei yleisesti hirveästi arvosteta. Myönnettäköön, ettei niiden maku mikään kovin elämyksellinen ole, mutta varsinkin kovimman paahteen aikoina olivat varsin virkistävää popsittavaa. Eivätkä ne nyt muutenkaan mitään täysin hyödytöntä naposteltavaa ole:
"Ravintoarvo:Variksenmarja on hyvä ravintokuidun lähde. 2 dl variksenmarjoja sisältää saman verran kuitua kuin esimerkiksi reilu 1 dl rusinoita. Tämän tumman marjan erinomainen ominaisuus piilee sen sisältämissä antosyaaniyhdisteissä. Variksenmarja sisältää niitä lähes saman verran kuin luonnonmustikka. Variksenmarjan on tutkittu sisältävän myös proantosyanidiineja, joita on erityisen runsaasti puolukassa.Käyttö:Variksenmarjoista voi valmistaa maukasta mehua tai sitä voi käyttää yhdessä mustikan, riekonmarjan, juolukan ja mustaherukan kanssa sekamehuihin. Miedon makuinen ja sinisenviolettia väriä ruokalajeihin tuova variksenmarja sopii raaka-aineeksi leivonnaisiin, marjakeittoihin, puuroihin ja pirtelöihin joko sinällään tai yhdistettynä muiden marjojen kanssa. Marjoista voi valmistaa myös hilloa, hyytelöä tai marmeladia."
Variksenmarja
Rinkkaankin tuli varmaan ladattua turhan paljon painoa. Kun en saanut kaveria mukaan, niin kaikki piti sitten kantaa itse. Pakollisten tavaroiden lisäksi sekaan päätyi vähemmän oleellistakin sälää. Joku saattaisi sanoa, ettei ole aivan täyspäistä raahata mukanaan Hemingwayn ja Huovisen kovakantisia tiiliskiviä tai useampaa litraa punaviiniä, mutta näin nyt kuitenkin pääsi käymään, ja olen päätökseen vielä tyytyväinenkin.
Kyllähän se punaviini + sikari + Hemingway nyt vain sattui olemaan melko loistava yhdistelmä ennen iltalepoa. Mitään suurempia määriä en tietenkään alkanut kiskomaan, mutta kyllä pari lasillista kohotti tunnelmia entisestään siinä päivän näkymiä kertaillen ja sivuja rauhalliseen tahtiin käännellen. Toki tuli tarjottua pari lasillista kohdatuille janoisille myös.
Toisaalta se punaviinilasillinen nautittuna tuhdin iltapäiväaterian yhteydessä onkin huomattavasti turmiollisempi valinta omalla kohdalla kuin illan päätteeksi. Tuli eräänä päivänä vähän liiankin raukea olo siinä vaiheessa, kun kuljettavaa vielä riitti joitakin kilometrejä. Olisi niin mielellään jäänyt vain makoilemaan ja ihmettelemään yllä verkkaisesti huojuvia puita, pohjoisen luonnon kauneutta ja rauhaa...
Itse siis lähdin kiertämään Lemmenjoen reittejä Kultahaminasta. Siitä sitten Morganmaraksen lenkki ja paluu Lemmenjoen rantoja pitkin. Omasta mielestäni kyseessä ei ole mikään erityisen vaativa reitti. Morganmaraksen osuus on tavallaan näyttävämpää laajoine maisemineen. Jokirantaa palaileva osuus taas pääasiassa hyvässä kunnossa olevaa männikköistä metsäpolkua, jollaista toki mielellään talsii. Reittiin kuului myös joen ylitys köydestä hinattavalla soutuveneellä. Siinä kohdassa joki on kuitenkin sen verran kapea, ettei kyseessä mikään kovin suuri voimankoetus ole. Alueella voi toki liikkua vapaamminkin, ja silloin tällöin lähdinkin sivupoluille. Omat erätaidot kuitenkin ovat vähän puutteellisia, joten pääsääntöisesti pysyttäydyn tässä vaiheessa mieluusti merkityillä reiteillä.
Lemmenjoelta lähdin kohti Pallasta varsin iloisella mielellä. Siinä siirtymisen aikana sitten pienoiset vaikeudet alkoivat. Kamerani on jokseenkin vanha, joten akku ei hirveästi kestä ilman latauksia. Olinkin ajatellut, että siinä vaiheessa luottaisin enemmän puhelimen kameraan, kun ei enää ollut latausmahdollisuutta. Ilmeisesti helteinen päivä oli liikaa puhelimelle, joka kuoli täysin vähän ennen kuin pääsin perille. Tämä laski pikkuisen muuten hyvää mielialaa, mutta ei onnistunut muuten hyvää retkeä pilaamaan. Seurauksena kuitenkin se, että Pallaksen osalta kuvasaalis jäi lopulta hyvinkin laihaksi, sillä akku ei tosiaan pitkään riittänyt.
Pallaksella kiertelin Pallashotellin läheisyydessä olevilla huipuilla. Pyhäkeron huipulla en käynyt, mutta vieressä olevien Laukukeron, Taivaskeron ja Palkaskeron kivikkoiset nousut tuli kyllä testailtua. Omat vaelluskengät olivat tällä kerralla kevyempää mallia, joten sai olla kohtalaisen varovainen, sillä mitään suurempaa tukea nilkoille ei ollut tarjolla. Onneksi oli kuitenkin sen verran kuivaa, ettei tarvinnut lipeämisistä hirveästi huolehtia. Tuli myös kevennettyä rinkkaa muutamalla kilolla, kun ajattelin, ettei innosta raahata aivan samanlaista kivirekeä nousuvoittoisilla poluilla kuin aiemmin.
Teknisistä vaikeuksista huolimatta Pallaksen seikkailutkin jättivät ihan hyvän jälkimaun. Tosin tämä osuus ei edennyt juurikaan alustavien suunnitelmien mukaan. Reissu lyheni tältä osalta noin vuorokaudella, sillä jossakin vaiheessa tuli mieleen, että on hyvä saada väliin ainakin yksi kokonainen palautumispäivä ennen kuin arki jälleen koittaa. Näin jälkikäteen katsottuna ihan hyvä valinta, sillä yksi vuorokausi meni paluumatkan jälkeen eräänlaisessa koomassa.
Soittolistaan yritin ennen matkaa väsäillä mahdollisimman hyvin tunnelmiin ja puitteisiin sopivaa tavaraa. Summoningin parhaita päätyi sekaan hyvä määrä. Toki muutenkin yhtyeen tuotannosta pidän, mutta noissa maisemissa ne jylhät kappaleet pääsivät vielä paremmin oikeuksiinsa. Kun illalla haki hyvän tunnelmapaikan ja laittoi soimaan vaikkapa kappaleet The Glory Disappears ja A Distant Flame Before the Sun, niin varsin komeasti ne kajahtivat. Hienoja maisemia tuijotellessa ja kevyen iltahämärän laskeutuessa ylle ei sitä raakaa, mutta samalla erittäin tunnelmallista musiikkia voinut olla rakastamatta. Tuossa yksi mallikappale, vaikka ei se varmaan tässä yhteydessä aivan samanlaisia väristyksiä saakaan aikaan:
Myös CMX:n kappaleet tuntuivat usein sopivan hyvin niihin mietteisiin, joita tuolloin päässä pyöri. Erityisesti Talvikuningas-levyn tietyt kappaleet toivat uudenlaista intoa matkaan. Vähän satunnaisemmin kuulokkeista sulosointujaan tarjoilivat esimerkiksi Bal-Sagoth, Death in June, Immortal, October Falls, Popol Vuh (pakko muuten uusia Herzogin Nosferatu lähitulevaisuudessa), Sigur Rós, Tenhi, Ulver ja Vintersorg muutamia mainitakseni. Kaikille tuntui löytyvän omat sopivat paikkansa ja paransivat osaltaan tunnelmia. Ehkäpä näin jää tavallaan vahvemmat muistotkin, kun jatkossa tiettyihin kappaleisiin yhdistyy sitten tällaisiakin positiivisia tuntemuksia...
Voisi sanoa, että vähän löysemmän tunnelmoinnin puolelle tämä tarpomiseni usein kallistui, mutta sellaisesta satun tällä hetkellä nauttimaan, joten ei sinänsä suuremmin kaduta, vaikka en kävellyillä kilometreillä voikaan alkaa suuremmin kehuskelemaan. Muutenkin pitää tunnustaa, että jokseenkin mukavuudenhaluiseksi on tämä toiminta vuosien rullatessa mennyt. Mieliala kohenee heti, kun tietää, että vaellusten välillä on luvassa yksi yö sängyssä, pääsee suihkuun, saa vähän muutakin suuhunpantavaa kuin vain retkievästä ja muita pieniä mukavuuksia. Toisaalta ihan kiva, että osaa tällaisiakin juttuja välillä arvostaa enemmänkin.
Vaikka tällainen toiminta ihan mukavaa yksinkin on, ja satunnaista juttuseuraa löytyy, niin olisihan se ihan hienoa saada vaelluskaveri seuraavalle reissulle mukaan. Harmittavasti tämä tuntuu olevan minulle nykyään hieman hankalaa...wink, wink!
Kun viimein tänne öykkä-möykkään tuli palattua, niin eipä siinä kovin pitkää aikaa ehtinyt kulumaan, että alkoi kaipaamaan takaisin. Lämpimästi muistelee kivoja näkymiä, aamun ensimmäisiä kurkistuksia teltan ovesta, porokelloon heräämistä, kiireetöntä taivallusta ja vapautta. Siinä rauhassa ja yleisessä tunnelmassa on vain jotakin niin viehättävää, että pakko päästä takaisin. Toivottavasti tauko ei venähdä yhtä pitkäksi kuin viimeksi, vaan tulisi lähdettyä jo mahdollisesti seuraavana kesänä uudelleen.
Erilaisten löyhien liitosten ystävänä voisi vielä aiheeseen liittyen suositella vaikkapa seuraavia elokuvia: Poika ja ilves, Suden arvoitus ja Umur. Ihan kauniiden pohjoisten maisemienkin takia. Tosin viimeisin mainituista iskee kovaa monestakin syystä.
Tällä kertaa voitaisiin lopetella vaikkapa CMX:n säveliin kauniita muistellen ja uusia elämyksiä haikaillen:
CMX: Linnunrata
"Talvi on, ja yö kuin lauluissa:
Rakastavaiset makaa lumessa,
Kuvittelee enkeleitä näkevänsä kylmyydessä,
Tuijottavat tähtitaivaan kaariholvin valoharsoon
Käsi käteen pujotettu, kylki kylkeen kii.
Taivaisiin, taakse Kuun, ohi Linnunratojen
Korkeuksiin, ihmeisiin, kuten kaipaus ihmisen,
Lentää yli taivaanpeiton ihmeellinen tumma lintu vapauteen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti