Kirjaimellisesti raskassoutuisilla kuvilla pikkuisen päälle 90-minuuttinen seikkailu epäilyttävien aatteiden syövereihin nytkähtää liikkeelle. Ennen kuin selviää, mikä mystinen miekkonen rantoja kohti seilaa, niin pitääpä poiketa Leevin ravitsemusliikkeessä paikallisia tunnelmia nuuskimassa. Reima Elolla (Jorma Tommila) on meneillään tiukka tilanne, kun parisuhde on ilmeisesti ajautunut isompaankin kriisiin ja on tullut anteeksipyyntöjen vuoro. Saattaa olla, että töppäykset tai erimielisyydet ovat liian suuria, eikä aneluilla tunnu olevan toivottua vaikutusta ja uuden alun mahdollisuus näyttääkin kaverin kannalta valitettavan epätodennäköiseltä, kun kumppani toivottaa tyypin hirteen. Siitäpä seuraa pienimuotoinen tunteiden kuumeneminen ja suutahdus, mikä laittaa Reiman julistelemaan viimeistä taistoa grillin asiakaskunnalle. Tämäkin touhu tosin lopahtaa alkuunsa, kun kapitalismin kätyrit tylysti suuren kansansankarin jyräävät.
Kuppilan kärhämät ja hävitty taisto ei ainakaan yhtään tulisieluisen hepun mieltä tyynnyttele, vaan hermot ovat lähes räjähdysherkässä tilassa. Kotiin käpsytellessä lentääkin kivi naapurin ikkunasta sisään myöhäisillan räsähteleväiset tervehdykset tarjoillen, joten voinee olettaa, ettei Reima niitä kylän tykkäillyimpiä tyyppejä taida olla. Ennen ansaittuja lepohetkiä pitää tietysti jatkaa yöllistä häirintää, mutta lopulta sitä kotiin tekee mieli viimein läpsytellä, kun ei kerran kukaan kaipaile. Kaukaiset radioaallotkaan eivät korviin tuo ystävällistä ja ymmärtäväistä ääntä, vaikka miten mikrofoniin kuuluttelisi. Yön tunnit hiljalleen etenevät ja jo entuudestaan pilkkopimeältä vaikuttava mieli kehittelee väsyneessä ja maahan tallatussa tilassa synkempiä sekä lopullisia ratkaisuja ahdinkoon, eli köyttä käteen ja kohti kattoa.
Murheiden ja maailmantuskan murtaman kaverin killuessa kattohirsistä saapuu paikalle myöhäinen vieras, joka olisi kiinnostunut vuokraamaan Reiman talosta huoneen. Vladimiriksi (Taisto Reimaluoto) itsensä esittelevä miekkonen vaikuttaa myös jokseenkin omalaatuiselta tapaukselta, mutta Reima on silti halukas majapaikan tarjoamaan. Yhdessä kaverukset kanniskelevat kamppeita ullakolle, ja omituista matkalaukkua ihmettelevä Reima saa vastaukseksi, että kyseessä on ruumisarkku, mikä synnyttäisi ainakin joissakin epäilyksiä. Reima ei kuitenkaan ala uutta tuttavuutta yöhön ohjaamaan satunnaisten omituisuuksien vuoksi, vaan näkee tässä kovin kaipaamansa juttukaverin ja kenties jonkinlaiselle sielujen sympatiallekin olisi mahdollisuuksia...?
Aivan tuttavuuden alkumetreillä ei suoraan ihan hirmuisen syviin sitoumuksiin ryhdytä, vaan ensin olisi luvassa rennompaa yhdessäoloa, kun Reima tahtoo matkalaiselle esitellä kyläkierroksen muodossa elinpiiriään. Mistään verkkaisesta ihmettelystä ei sinänsä tietenkään ole kyse, koska vetäjän luonne on taipuvainen rähistelyä kohti melkeinpä tilanteessa kuin tilanteessa, eli kahvikupposten kallistelun ja leppoisan jutustelun sijaan seuraa vääntöä ja väkivaltaa. Kohta pienen paikkakunnan nähtävyydet on käyty läpi ja siinä sivussa pahaa verta saatu mukavasti liikkeelle, joten voidaan välillä vähän muutakin mietiskellä. Kotiseutumenestyksen ollessa varsin vähäistä välkähtää mielessä ajatus reissata pikkuisen kauemmas kaupittelemaan kovemman luokan sosialismin ilosanomaa, mutta syystä, toisesta ja kaipa kolmannestakin Reiman puuhastelu lipsahtaa jälleen rettelöinniksi, mikä alkaa jo mittavampaakin turhautumista kaivella esille.
No, pari epäonnistumista ei vielä ole riittävä syy kuopata kommunismia toivottuna valtiomuotona, mutta käytännön toteutustapoja voisi kenties viilailla, että aatteen palo tarttuisi muihinkin kuin vain suu vaahdossa paasaavaan Eloon. Onhan niitä historiankirjoihin päätyneitä vallankumouksia ennenkin kurjistakin kuppiloista käynnistelty, mutta kahdestaan se saattaapi olla pikkuisen epätodennäköistä. Kärsivällisyyskään ei oikein tunnu venyvän mihinkään järjestelmälliseen, järkevään tai kurinalaiseen pienpuoluetouhuun, vaan sakeneva sekoilu vaikuttaa olevan lähes jatkuvasti vain yhden mielennyrjähdyksen päässä. Toiminta ei siinä mielessä järin lupaavalta vaikuta, mutta Vladimirilla saattaa olla pakkaa sotkeva synkkä salaisuus yllätysjokerina. Nähtäväksi jää, riittääkö tämä suureen muutokseen, joka laittaa koko yhteiskunnan myllerrykseen ja rahavallan vapisemaan, vai onko lopputulos sittenkin osa käsittämättömien päättömyyksien sekä hullujen houreiden sarjaa...?
Back to the USSR oli Jari Halosen ensimmäinen pitkä ja teatterilevitystä tavoitteleva elokuvaohjaus, mutta pari vuotta aiemmin oli ilmestynyt televisiolle tehty lyhyempi Huolehtivainen rakastaja, jossa oli Tommilakin mukana toisessa pääroolissa. Kommunismin kiemuroita ja aatteenpalon ilmentymiä kaksikko lähti yhdessä käsikirjoitukseksi työstämään, ja kyllähän niitä ideoita ainakin tuntuu riittäneen, eikä elokuvaa ainakaan tapahtumiensa suhteen voi väittää yksipuoliseksi epeliksi. Täysin toinen juttu onkin, sulautuvatko nämä kovat käänteet ja kummalliset kamppailut yhtenäiseksi ja vauhdikkaasti rullaavaksi menopalaksi. Omasta mielestä toverusten touhuissa niinkin paljon on sitä töksähtelevyyttäkin havaittavissa, ettei ainakaan tee mieli miksikään nappisuoritukseksi noin sujuvuuden ja viihdyttävyyden kannalta kehua. Sinänsä kierrokset korkeina käyvät viimeisille hetkille saakka ja virtaa paasaukseen riittää, mutta meno siitäkin huolimatta hiukkasen hiipuu ja viimeisellä kolmanneksella vetovoima vähenee.
No, jos katsoja ennen lopputekstejä pienimuotoisen uupumisen saa koettavakseen, niin voinee veikkailla, ettei Tommila ruudun toisella puolella ole ainakaan helpommalla hommastaan selviytynyt. Jo pelkkä ilmeily itsessään vaikuttaa uuvuttavalta urakalta otoksesta toiseen, mutta kun päälle heitetään jatkuva ylikuumeneminen ja räjähdysherkkien tunnetilojen tulkitseminen, niin lienee kohtalaisen kuluttava osa kyseessä. Reiman tuntema rankka ahdistus nyky-yhteiskuntaa kohtaan ei ainakaan jää piiloon, vaan sen monimuotoiselle purkautumiselle omistetaan elokuvasta iso kimpale ja tässä työssään Tommila onnistuukin mainiosti ja vaikka mainitsinkin, että ennen lopputekstejä suurimmat huvitukset ovat hälvenneet, niin kyllähän tätä yhden miehen epätoivoista kamppailua katsellessa monta hauskaa hetkeäkin ehtii kokemaan. Hahmossa on toki selkeästi surullisempikin puolensa, kun vain harva ymmärtää yksinäisyyteen karkotetun kulkijan sieluntuskaa. Sanottavaa kyllä kaverilla riittäisi ja kumppania kaivataan, mutta kukaan ei kiinnostu, joten aina vain kapeampi kuja vie syrjäytymiseen ja sen mukana seuraaviin synkkiin päätöksiin. Toteutustapa kuitenkin on siinä määrin reippaan ylilyönnin karsinaan kelpaava, ettei Reiman tukalasta tilanteesta mielessä suurta surua synny, vaan sisukas sota tuulimyllyjä vastaan on monin paikoin hykerryttävää vilkuiltavaa.
Jälleen voinee perustellusti heittää sekaan varoittelut, että jos sattuu olemaan yliherkkä voimasanojen viljelylle ja päättömälle karkeuksien kiroilulle, niin kenties Back to the USSR ei ole korville mitään mieluisaa kuultavaa. Normaalin elokuvan kiroilukiintiö taitaa täyttyä jo ensimmäisten kymmenen minuutin aikana, eikä kova kielenkäyttö siihen todellakaan seisahda. Muutenkin kuultavakseen saa melkoista möykkää kovilla kierroksilla ja myönnän itsekin, että jatkuva pöyliminen ja äänekäs älämölö kyllä kysyy jo katselukuntoa, enkä ainakaan tällaisen huumorilajin suurimpiin ihailijoihin tunnusta kuuluvani. Onneksi välillä on vähän muutakin mielessä, joten niitä hengähdyshetkiäkin paikoitellen tulee tielle, mutta yleisesti ottaen kavereissa kyllä virtaa riittää. Riehakasta sekoilua ja toikkaroinnista toiseen tallailua on luvassa roppakaupalla, ja jos nämä kommellukset tumman huumorin sävyssä eivät sattuisi maistumaan, niin lienee parasta jättää Reiman viimeisen vinkeän koitoksen katselu kokonaan väliin.
Ennen pitkää tai oikeastaan hyvinkin nopsasti sanoista päästään tekoihin, mikä yleensä tarkoittaa vähintään jonkinasteista käsikähmää, mutta yleensä asioilla on tapana karkailla käsistä kohti hurjempia kurimuksia, mikä sinänsä kotisohvalla pötköttelevän kannalta on ihan kiva juttu. Tulee siis mukaan tiukempaakin toimintaa kummallisilla koettelemuksilla maustettuna ja kaikkea hämmentää miltei jatkuva päätön sekoilu. Ilmassa on väkivaltaista värähtelyä ja päät ties missä sosialismin huuruisissa houreissa operoidessa sattuu ja tapahtuu sivullisillekin, eikä vauhtiin päästessä ole aikaa alkaa uhreja erottelemaan. Virkavaltakin saa jäädä kommunismin uuden tulemisen pyöriin ja moni muukin joutuu tuntemaan nahoissaan aatteen nousun. Kimpaantumisten ja painivääntöjen lisäksi pitää rallitaivaltakin päästä kokeilemaan, mutta kuten Reimalla noin yleensäkin käy, niin eipä tämäkään erikoiskoe ihan putkeen mene, vaan kiihdyttely huipentuu komeisiin kieppeihin rinnettä alaspäin rullaillessa. Lannistuminen ei takaiskuista tai mustelmista huolimatta tule kyseeseen, vaan meno vain kovenee, vaikka usko aatteeseen sattuisi heikkona hetkenä hiukan horjumaan. Aina vain tuntuu jostakin löytyvän entistäkin pöhkömpi suunnitelma ja kenties niitäkin käsittämättömämmät keinot ajatusten toteuttamiseen. Mukaan vielä salaperäisiä reissuja synkille seuduille ja muuta vivahdetta, niin siinä mielessä monipuolinen ja vauhdikas viihde-elämys on kasassa. Valitettavasti toteutus ei reippaista ideoista aivan parasta lopputulosta ruudulle tuo, mutta kyllähän rellestys näinkin kelpaa.
Tällekin levylle on laitettu Halosen haastattelu, jolla on mittaa minuuteissa sellaiset 14 kappaletta ja siinä ajassa ehditään hieman avaamaan asiaa jos toistakin. Ensinnäkin elokuvaprojektiin tarttumista oli innoittamassa teatterin tekemisen hankaluus, sillä kuukausien raadannalle ei saanut kunnollista palkkiota. Elokuvien puolella taas tuntui olevan paremmin mahdollisuuksia erilaisille ideoille ja Halonen tuumii myös, että näyttelijöiltäkin pystyi vaatimaan enemmän. Tarina täytyi toki keksiä sekä kirjoittaa, ja sen hämyisempää puolta ammennettiin kotimaisen kirjallisuuden innoittamana. Tommila oli sattunut lukemaan Jarkko Laineen romaanin Vampyyri eli miten Wilhelm Kojac kuoli kovat kaulassa, mistä saatiin idea vampyyrisivujuonelle. Noin komedian kannalta nämä osiot ideoineen vaikuttivatkin lupaavilta, mutta Halosen näkemyksen mukaan varsinainen sisältö puuttui. Aiheita pohtiessa mielessä pyöri sosialismin romahdus, mikä oli aikakauden suurimpia tapahtumia. Pienoisen sattuman sekä erilaisten ajatusten törmäilyjen kautta saatiin Lenin elokuvaan vampyyriksi ja sitä kautta vihjausta, että kenties päivinä muina tinkimättömämpi sosialismikin vielä tekee toisen tulemisensa maan päälle.
Alkuvaiheessa rahoitus näytti järjestyvän varsin näppärästi ja ilman isompia kitkoja, mutta sitten käsikirjoituksesta innostunut henkilö päätyikin jänistämään ja piti katsella muihin suuntiin markkojen perään. Niitä saatiin keräiltyä kokoon kohtalaisen pieni kasa, koska Halosen mukaan tuotanto maksoi lopulta 35000 markkaa. Etenkin jälkituotannossa varojen vähyys vaivasi ja leikkaus päädyttiin toteuttamaan hätäisesti. Ohjaaja myöntää, ettei toiminta muutenkaan kaikilta osin erityisen ammattimaista ollut tuolloin, mutta juttujen perusteella hyvä joukko saatiin kasaan yhdessä tekemään. Vaikka pienellä budjetilla hääräiltiin varsin erikoisen tarinan parissa, niin lopulta porukka pääsi pikkuisen kauemmaskin elokuvaansa esittelemään ja markkinoimaan. Tuolloin Cinema Mondo oli juuri aloittanut levitystoimintaansa ja Back to the USSR sai melko maltillisen levityksen kotimaassa. Kuitenkin kävipä niinkin, että ryhmä lähti teoksensa kanssa Cannesiin erikoisen julkisuuskampanjan kanssa ja tapahtuma tuotteli levityssopimuksen Yhdysvaltoihin sekä muitakin hyviä muistoja kotiinviemiseksi.
Aika hämmentävä koettelemus kaikkineen Reiman riehumisista raapaistaan kasaan, mutta minusta Halosen muutamaa vuotta tuoreempi Joulubileet on komediana eheämpi ja läpi linjan hauskempi. Sitä tulikin joulukuun puolella kehuttua ja kenties lyhyemmästä kestosta johtuen kaverusten kesäinen joulujuhlistelu ei möykkäämisineen simahda samalla tavalla kuin Reiman tuskien taival. Kitinöistä huolimatta nämäkin harharetket ehdottomasti plusmerkkisinä mieleen jäävät ja muistoihin tallettuu useampia hassuja hetkiä sekä pöhköjä päähänpistoja, eli luulisinpa vähäsen vinksahtaneiden viihdykkeiden ystävien osaavan arvostaa kaverusten kohkauksia. Rinnassa palaa polte maailmaa muuttamaan, mutta täysin eri asia on, onko ryminässä sitä järkihippustakaan mukana. Toisaalta silloin tällöin tiettyjen pienpuoluetyyppien sekä muiden sekalaisten sitoutumattomien sankarien poliittisia mielenilmauksia ja pyrkimyksiä seuraillessa mielessä hyörii ja pyörii jokseenkin vastaavia tuntemuksia kuin Reiman suurta taistoa suu virneessä ja mieli vinksahtaneena tutkiessa. Niissäkin usein tuntuu käyvän niin, että kiihkosta ja rähinästä huolimatta tavoitteet eivät suurempaan suosioon pääse leimahtamaan, mikä sinänsä saattaa olla lähinnä positiivinen juttu noin yhteiskuntarauhan kannalta. No, ehkä aivan kaikkea ei ole todellisemman maailman paikallispolitiikassa vielä nähty, koska kunnallisvaalit tässä pikkuhiljaa lähestyvät, mutta missäpä luuraa kotikunnan kommunistivampyyri äänestettäväksi, kysynpähän vaan...?
Back to the USSR (1992) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti