The Market Gardener's Toolkit

Kevätkuukausien lähestyessä puutarhapuuhat pikkuhiljaa alkavat kuumotella ja siihen voinee etsiä lääkettä moneltakin suunnalta vaikkapa kasvikirjoja tutkimalla, tulevia satoja suunnittelemalla tai nautiskelemalla elokuvien sekä sarjojen antia aiheeseen liittyen. Kirjallisuutta onkin läpi talven tullut kiitettävästi tutkittua, joten vaihteluksi ihan mielellään kelpaa seikkaperäinen esitys eläväisempien kuvien tukemana. Erilaisia puutarhadokumentteja ja -sarjoja maailmassa kyllä riittäisi, mutta valitettavasti omissa hyllyissä on pahoja aukkoja niiden suhteen, enkä edes kehtaa sanoa, että kokoelma olisi sen lajin osalta edes varsinaisesti alkuun nytkähtänyt. Talvi-iltoihin sinänsä hyvin sopivien hömppäisten höttöjen sekaan tahtoo silloin tällöin sujautella tiukkaa asiaa ja ainakin ennakkotietojen pohjalta tältä dokumentilta uskaltaa runsasta sisältöä odotella. Epäilemättä kiehtovasta esityksestä ajattelin pikkuisen tietopaketin tännekin napsutella sekä tietysti samalla elokuvastakin rupatella, eli siispä siis sananen, jos toinenkin hyötypuutarhuroinnista.

Nimensä mukaan The Market Gardener's Toolkit lähtee tarjoilemaan napakkaan tapaan monipuolista tietoa pienimuotoisesta viljelystä, eli jos tunnelmapaloja tavoittelevaa turinaa tahtoo, niin voipi olla tämä 79-minuuttinen paketti vähän liiankin asiapitoinen vyörytys. Dokumentti on jaettu selkeästi kymmeneen viljelyä käsittelevään lukuun, joissa käydään läpi eri aiheita pitkälti vuoden työjärjestyksen mukaan, mikä mielestäni on ihan looginen ja katsojan kannalta ymmärrettävyyttä lisäävä lähestymistapa. Lisäksi mukana ovat lyhyet osuudet esittelylle sekä johtopäätöksille, mutta nuo haukkaavat kokonaiskestosta vain jokusen minuutin. No, ennen kuin kertojan ja asiantuntijan hommista pitkälti vastaava Jean-Martin Fortier päästetään ääneen, niin dokumentti omistetaan pienviljelijöille, joilla on suuria haaveita. Lisäksi mainitaan, että siinäkin mielessä yhteisöllisestä projektista on kyse, koska joukkorahoituksen avulla on budjettia keräilty kasaan.

Mustien ruutujen väistyessä saadaan nopsa silmäys viljelypalstaan ilmakuvien kautta ja kamera löytää Fortierin esittelemään koko touhun taustoja ja pääideaa. Tavatessaan toisensa Fortier opiskeli puolisonsa Maude-Hélène Desrochesin kanssa ympäristötieteitä yliopistolla ja kumpaakin yhdisti halu sekä tarve tehdä myös konkreettisia asioita. Jos oikein ymmärsin, niin WWOOF-jakso luomutilalla työskennellen sytytteli kipinää viljelyyn, missä alkoi näkyä mahdollisuus elantoon ja siinä sivussa myös viehättävältä vaikuttava elämäntapa pientilalla. Alkuvaiheessa kumpikaan ei tiennyt paljoa käytännön asioita viljelystä, mutta pari oli halukas oppimaan. He päätyivät yhdessä ostamaan nykyisen pienen maatilansa vuonna 2004 ja siitä kehitelty kauppapuutarha sai nimekseen Les Jardins de la Grelinette. Tekemistä riittikin, sillä maa-ala oli aiemmin ollut aivan muussa käytössä kuin vihannesviljelyssä. Kauppaan kuului yhteensä yhdeksän eekkeriä, eli noin 3,6 hehtaaria maata, josta kaksi eekkeriä (0,8 hehtaaria) oli eräänlaista preeriaa ja seitsemän eekkeriä (2,8 hehtaaria) metsää. Urakka siis oli kova, että nämä alueet saataisiin tuottavan viljelystoiminnan piiriin, mutta molemmat nuoret viljelijät uskoivat vahvasti itseensä ja ajatukseensa.

Esittelyosiossa pikaisesti kerrotaan myös, että kartalla tila sijoittuu melkoisen pohjoiseen, mikä laittaa omat rajansa ja lyhennyksensä kasvukaudelle. Tarkemmin sanoen Les Jardins de la Grelinette löytyy Kanadasta Quebecin lähistöltä, mutta haasteista huolimatta toiminta on vuosien vieriessä kääntynyt hyvinkin tuottoisaksi. Viljelymaaksi koko tilaa ei ole muokattu, vaan kokonaisalasta vain noin 0,6 hehtaaria on peltokäytössä ja kyseinen osuus on jaettu kymmeneen yhtä suureen lohkoon. Samansuuruisuutta haetaan ja niinpä jokaiselle lohkolle on perustettu 16 pysyvää viljelypenkkiä, joiden leveys on 30 tuumaa (noin 76 senttimetriä) ja pituus sata jalkaa (noin 30 metriä). Tuotantorakennus elintarviketiloineen taas sijaitsee kokonaisuuden keskellä, jotta se olisi saavutettavissa noin minuutin kävelyllä peltojen jokaisesta kolkasta.

Fortier jo alkuun tokaisee, että viljelykausi tietyillä apuvälineillä ja kikoilla näillä seuduilla on käytännössä huhtikuusta joulukuuhun, mutta aikaa ja alaa pyritään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti, mikä onkin toiminnan ydinajatuksia. Kasvit sekä työvaiheet suunnitellaan ja mietitään tarkkaan, että saadaan pienestä alasta paljon irti. Näkemystensä tueksi Fortier puheleekin, että tilan viljelymyynnit ovat viimeisten 6-7 vuoden ajan pyörineet 150000 Kanadan dollarin luokassa, eli noin 105000 eurossa, mistä pariskunta on saanut itselleen hyvän toimeentulon. Ajan kuluessa heille onkin muodostunut vetävä markkinointiverkosto tuotteilleen, koska kumppanuusmaatalouden (CSA) kautta säännöllisinä asiakkaina on 140 perhettä, joiden lisäksi tila osallistuu kaksi kertaa viikossa viljelijöiden torimyyntitapahtumiin ja tietyt ravintolat ostavat tilalta salaattisekoitusta. Tuloa ei siis ole laskettu yhden kanavan varaan ja muutenkin monipuolisuutta tavoitellaan. Pariskunnan lisäksi tilalta tuloa saavat kaksi kausityöntekijää, jotka ovat hommissa huhtikuusta marraskuuhun. Näiden lisäksi mukana on yleensä kaksi harjoittelijaa. Fortier kertoo tosin, että neljä henkilöä sinänsä selviytyisi tilan töistä, mutta he haluavat antaa mahdollisuuden ihmisille tutustua näihin töihin sekä elämäntapaan käytännönläheisesti. Näillä lohkoilla eivät suuret koneet jyllää, vaan tekeminen on hyvinkin käsityövoittoista. Pienet työkalut tarkoittavat edullisia investointeja, mutta niitä pitää sitten osata myös käyttää tehokkaalla tekniikalla, jotta työt tulisivat tehdyiksi ja tuottavuus säilyisi.

Pikaisen johdannon jälkeen olisi aika vaihtaa seikkaperäisempään tutkailuun ja satovuoden kannalta luontevaa tietysti on lähteä höpöttelemään kasvihuonehommista. Lyhyen kasvukauden vallitessa taimikasvatus on olennaisen tärkeä osa kokonaisuutta, jotta vuoden lämpöinen puolikas saadaan kunnolla hyödynnettyä. Kiinteämmän taimitilan lisäksi pelloille pystytetään pari pienempää kausikasvihuonetta, joiden avulla saadaan pidennystä esimerkiksi salaattikauteen ja suotuisa kasvuympäristö kurkuille. Monipuolinen varhaissato on korkealla tavoitelistalla ja siihen pyritään tekemällä ensimmäiset kylvöt helmikuussa. Tuolloin suuren kasvihuoneen lämmityskustannukset ovat vielä melkoiset, joten ensimmäiset varhaiskasvatukset toteutetaan asuinrakennuksen puolella. Maaliskuussa voidaan jo siirtyä kasvihuoneeseen, jonne taimet siirretään ja uudet kylvökset tehdään. Pyrkimyksenä on taimikasvattaa mahdollisimman suuri osa peltosadosta, koska tämä tapa varhaistaa satoa ja onpa siinä samalla itävyyskin paremmin kontrollissa.

Pelkkää puhelua Fortier ei katsojille tarjoile, vaan antaapa hän pari lyhyttä työnäytettä kylvöpuuhiin ja välineiden käsittelyyn liittyen. Hän myös painottaa kylvöseoksen ja kasvualustan laadukkuutta. Tilalla on päädytty hankkimaan tämä materiaali ulkopuoliselta, mikä on ennen kaikkea nopeampi tapa ja ovatpa viljelijät lopulta kaikkien seikkojen summauksena päätyneet mieltämään sen edullisemmaksikin. Esittelyssä on alkuun yksinkertainen kylvölaite, joka ei näyttäisi hirmuisesti käsikylvöä suurempaan nopeuteen yltävän. Näppäränä kaverina Fortier on kehitellyt pölynimurista voimansa ottavan osittain automatisoidun vempeleen, joka on myös sovitettu valmiiksi käytettäviin kennokokoihin. Kasvavat taimet kastellaan kahdessa vaiheessa, koska taimia suihkutellessa vasta toisella kierroksella päästään veden kanssa syvemmälle juuristoon. Uusia kylvöksiä ja taimieriä tuotetaan kevään edetessä, mutta ilmojen lämmetessä taimikasvatusta siirretään ulkotiloihin. Ylimääräisiä taimia myös myydään, jotta saadaan tuloa muuten sadottomalle välivaiheelle. Taimikasvatuksen muuttaessa pihan puolelle, ei kasvihuone jää tyhjänä nököttämään, vaan sinne laitetaan satoa tuottamaan tomaattikasvusto, joka osaa kuumuutta arvostaa.

Toinen luku viekin jo kasvihuoneen kuumuudesta happea haukkaamaan, koska aletaan kertoa tilan, jos ei aivan ainutlaatuisesta, niin ainakin poikkeuksellisesta peltoviljelyjärjestelystä. Paikkaa pyöritetään tosiaan ilman varsinaista traktoria tai järeitä maanmuokkauslaitteita ja suuritehoisin työkone on kaksipyöräinen "sarvitraktori". Fortier kertoo, että sen käyttöön kuluu hieman yli 200 euron edestä polttoainetta vuodessa, eli fossiilisten voimavarojen käyttö on tässä suhteessa melko minimaalista. Muutenkin maanmuokkaus syvemmältä pyritään tarkoituksella pitämään vähäisenä ja on päädytty vuodesta toiseen säilytettäviin kohopenkkeihin. Niiden hyödyntäminen tosin vaatii tarkkaa suunnittelua, mutta samalla pluspuoliakin on löydettävissä. Ylimääräinen vesi valuu penkeistä pois matalammille käytäville, maa lämpenee keväällä nopeammin ja yleisesti ottaen tiivistymistä tapahtuu vähemmän, eli hyödyt ylittävät haitat. Näiden lisäksi ravinteet pystytään helposti kohdistamaan penkkeihin, eikä tarvitse ruokkia joutomaata. Nopeiden työsuoritusten varmistamiseksi tarvitaan riittävän leveät käytävät ja tilalla on päädytty noin 45 senttimetrin leveyteen. Töiden jouduttamiseksi monet yleisimmistä työkaluista on hankittu penkkien standardileveys mielessä. Yhtenäinen pituus läpi lohkojen taas helpottaa kastelujärjestelmien kokoamisessa ja siirtelemisessä.

Toiselle luvulle ei kerry mittaa kuin nelisen minuuttia, mutta penkkien parissa jatketaan, koska kolmannen kappaleen aiheena on niiden valmistelu viljelykuntoon, mikä onkin äärimmäisen tärkeää onnistumisen kannalta. Syvämmällä tapahtuva maan vääntely ja kääntely tahdotaan erityisesti minimoida, ettei maaperän pienelämä häiriintyisi turhaan. Yksi esivalmisteluvaiheista on penkkien peittäminen mustilla pressuilla, millä on parikin myönteistä vaikutusta. Se nimittäin hävittää jo itämään ehtineet rikkaruohot estäen valon täysin ja samalla peite lämmittää maata jatkotoimenpiteitä varten. Pysyvistä penkeistä puhellaan toki, mutta ihan ilman mitään vaivaa eivät ne muotoaan säilytä, vaan joka toinen vuosi niihin jyrsitään lisää maa-ainesta, koska muuten ne vähitellen tasoittuisivat käytäville. Ajatuksena on jyrsiä käytävältä multaa penkkiin sarvitraktorin lisälaitteella, joka heittää maan sivuun.

Aivan ensimmäisinä vuosina viljelijät pyrkivät voimakkain kompostilisäyksin parantamaan penkkien kasvualustaa ja niinpä jokaiseen 30-metriseen pätkään ajettiin vuosittain viisi tai kuusi kottikärryllistä laadukasta orgaanista ainesta. Mittavan maanparannusurakan jälkeen ei enää tarvita vastaavia vuosittaisia lisäyksiä, vaan kompostia kippaillaan penkkeihin joka toinen vuosi. Myös muita lisälannoitteita hyödynnetään ja nämä muokataan kevyesti penkkien pintamultaan. Näihin töihin sarvitraktori sopii hyvin ja Fortier kehuukin, että monipuolisine lisälaitteineen se onkin varsin näppärä työkalu pientilalle. Käytännössä kaikki tähän koneeseen tilalla liitettävät muokkauslaitteet käsittelevät maata muutaman senttimetrin kerrokselta. Puheiden perusteella leveä talikko onkin tilan työkaluista ainoa, joka pureutuu merkittävästi syvemmälle, eli noin 30 senttimetriin. Penkkejä valmistellessa tämän apuvälineen kanssa kevyesti väännetään maata, jotta vuosien tuoma väistämätön tiivistyminen vähenisi, mutta mistään kyntämisestä ei voi puhua.

Ennen kuin valmisteltuja penkkejä lähdetään täyttämään satokasveilla, niin on hyvä höpötellä niihin liittyvistä valinnoistakin vähän, joten neljännen kappaleen aiheena onkin viljelykierto. Edellistä osuutta kuitenkin sivutaan, sillä juttua aloitellaan kompostista kertomalla. Fortier on kumppaninsa kanssa ostanut alusta lähtien valmiin kompostin ulkopuoliselta asiantuntijalta ja tilalla on pyritty hankkimaan parasta saatavilla olevaa laatua. Hän suositteleekin, että jos ei ole aikaa tai osaamista kunnollisen kompostin valmistamiseen, niin kannattaa luottaa asiantuntijaan. Varsinainen viljelykierto on suunniteltu sillä johtoajatuksella, että tilan satokasvit on ryhmitelty viiteen eri kerhoon. Kasvien suvut sekä ravinnetarpeet ovat olennaisia seikkoja ryhmittelyssä. Myös torjuntatarpeet ja vaatimukset kastelun suhteen huomioidaan luokittelussa.

Ensimmäiseen porukkaan kuuluvat ruokasipulit, purjot ja valkosipulit, toisessa kiertävät erilaiset kaalikasvit, kolmannessa kimpassa ovat kurkut ja kurpitsat, neljäs koostuu koisokasveista, joista mainitaan munakoiso, paprika ja tomaatti. Viides rykelmä onkin sitten jo sekalaisempi kasauma, jota yhdistää vähäisempi ravinnetarve, eli mukana on papuja, salaatteja, herneitä ja kriteereihin sopivia vihanneksia. Viljelykierron päätarkoituksina on vaikeuttaa tautien ja tuholaisten pesiytymistä lohkoille kasvien vaihtuessa ja toki myös yksipuolista viljelyä vältellen vähentää maan köyhtymistä tiettyjen ravinteiden suhteen. Perusajatus toteutuksen suhteen on, että joka toinen vuosi viljelykasvi valitaan lohkolle vaateliaammista ryhmistä, jolloin tietysti mukaan laitetaan annos uutta kompostia, kuten on aiemmin mainittu. Joka vuosi yksi lohko omistetaan kokonaan valkosipulille ja dokumentissa esitetään pikaisesti yksi mahdollinen useamman vuoden kattava viljelykiertovaihtoehto eri lohkoille.

Suunnitteluun sekä toteutukseen haasteensa heittää viherlannoitus, joka myös on kuvioissa mukana. Yhtenä tavoitteena on tiettyjen kasvien avulla toteuttaa typensidontaa, eli napata ilmakehän typpeä maaperään. Esimerkiksi palkokasvien ja apiloiden juuriin muodostuu tiettyjen maaperän bakteerien ansiosta juurinystyjä, joiden avulla tämä lannoitusmenetelmä mahdollistuu. Kyseessä onkin merkittävä typpilisä ja etenkin luomuviljelyssä suosittu välivaihe viljelykiertoon. Viherlannoitusta voidaan käyttää yhtenä keinona rikkakasvien torjunnassakin, mutta hyötyjen lisäksi löytyy niitä hankaluuksia myös. Koska puhutaan erittäin pienestä maatilasta, niin viherlannoituskasvusto vie helposti merkittävästi aikaa ja tilaa varsinaisilta satokasveilta, minkä lisäksi se vaatii omat työnsä.

Viherlannoituskasvusto pitää lopulta kuitenkin silputa penkkeihin ja vihermassan päälle jyrsitään vielä käytäviltä multaa nopeuttamaan maatumista, mikä vie vähintään sellaiset pari viikkoa. Hajoamista voidaan nopeuttaa vetämällä pressut päälle kahdeksi tai kolmeksi viikoksi, mutta etenkin viileämpinä vuodenaikoina vihersilpun maatumisessa menee helposti neljäkin viikkoa, kun pieneliötoiminta on jo hidastunut. Suunnitteluosasto joutuukin tilalla pähkäilemään, miten saataisiin soviteltua viherlannoitukset satokasvien lomaan, mutta vähintään tyydyttäviä ratkaisuja on löytynyt. Ennen kuin talvi tuo lumensa ja jäänsä peltojen päälle, niin tilalla pyritään jättämään jokin peitekasvusto maahan, eikä vain paljasta pintaa. Näin voidaan vähentää eroosiota sekä kevään sulamisvesien aiheuttamaa ravinnehävikkiä.

Kunhan penkkejä on riittävästi valmisteltu ja kevät aurinkoineen tuonut suotuisat lämmöt, voidaan jo vähitellen vaihtaa istutustöiden pariin. Niinpä viidennen osuuden otsikkona onkin taimien siirto lopullisille kasvupaikoille. Tässäkin tulee jälleen tavoite tehokkuuteen monessakin mielessä esille. Ensinnäkin pieni viljelyala pyritään hyödyntämään maksimaalisesti, mikä tarkoittaa, että käytetään huomattavasti pienempiä rivi- ja taimivälejä kuin tavallisesti. Kasvit tulevat niin lähekkäin, että kasvaessaan nopeasti koskettavat toisiaan, mistä muodostuu penkkiin peite. Viljelykasvien muodostama yhtenäinen kerros estääkin tehokkaasti valoa pääsemästä maahan, mikä tukahduttaa pienemmät rikkakasvit ja estää uusien itämisen. Samalla syntyy kosteutta pitävä pienilmasto. Poikkeuksellisen tiheistä väleistä Fortier ottaa esimerkiksi porkkanan, jota laitetaan 76 senttimetriä leveään penkkiin vierekkäin viisi riviä. Tyypillisesti samalle alalle ei välttämättä tulisi kuin yksi rivi, jos menetelmä olisi perinteisempi.

Kasvien tiiviillä sijoittelulla on sekin hyöty, että tietyn määrän peittäminen vaikkapa suojaharsoilla käy moninkertaisesti nopeammin ja tietysti pieneltä alalta saadaan intensiivisellä taktiikalla suuri sato. Aiempien lukujen tapaan viidennessäkin työskentelyllä yritetään tehdä menetelmiä selkeämmiksi. Fortier esimerkiksi näyttää, miten rivi- ja taimivälit saadaan yksinkertaisin käsityökaluin helposti ja nopeasti määriteltyä, minkä jälkeen ei enää istuttajan tarvitse pähkäillä oikeita paikkoja. Luotisuorat linjat eivät niinkään ole tavoitteena, vaan tarkkoja etäisyyksiä haetaan ja tällaisella pikaruudukolla ne on näppärästi hahmoteltu. Ennen varsinaista istutusta taimet saavat vielä kunnollisen kastelun ja myös penkkien riittävästä kosteudesta huolehditaan. Fortier on sillä kannalla, että istutustyön tulee olla ripeää, eli pari liikettä per taimi ja sitten siirto seuraavaan.

Pari päivää istutusten jälkeen on tarpeellista tarjota taimille riittävä vesi, eli kastelun kautta yritetään varmistaa suotuisat olosuhteet alkutaipaleelle. Ainakin osa peltoon sujautetuista taimista kaipailee vähän muutakin päänsä päälle kuin vain avotaivaan. Siinä vaiheessa mukaan menoon tulevat siirrettävät kaaritunnelit, jotka ovat rakenteiltaan yksinkertaiset ja kevyet. Fortierin mukaan kaksi ihmistä pystyy purkamaan, siirtämään ja kokoamaan tällaisen rakennelman parissa tunnissa. Ne on lisäksi suunniteltu siten, että korkeutta voidaan kasvukauden tarpeiden mukaan muutella helposti. Keväällä ja syksyllä ilmasto on viileämpää ja tuulet kovemmat, niin tunnelit pidetään melko matalina. Kesäkauden koittaessa ja kuumuuden kasvaessa kattoa viedään ylöspäin ja samalla saadaan lisää työskentelytilaa. Pitkän kasvukauden vaativia kasveja ei laiteta suoraan maahan, vaan penkit peitetään vahvalla ja kestävällä suodatinkankaalla, jota voidaan myöhempinä vuosina käyttää uudelleen. Kangas pitää rikkakasveja loitolla ja varsinaisille satokasveille poltetaan kankaaseen sopivat istutusreiät.

Istutusniksien läpikäymiseen käytetään dokumentista poikkeuksellisen pitkä pätkä, eli melkeinpä kymmenen minuuttia, jonka jälkeen siirrytään peltokylvöjen salaisuuksia selvittelemään. Tilalla tosiaan on pyrkimyksenä esikasvattaa suuri osa kasveista taimina ennen peltovaihetta, mutta aivan kaikkien kohdalla se ei ole mahdollista tai kannattavaa, joten kylvölaitteiden ja -tekniikkojen taitaminen on toivottavaa. Ensimmäisinä vuosina Fortier vaimonsa kanssa kylvi siemenet ihan käsin ja vaikka sorminäppäryyttä ilmeisesti löytyikin, niin siitä huolimatta myöhemmin hankitut kylvökoneet ovat helpottaneet urakkaa huomattavasti. Tarkkuuskylvökoneet tosin ovat herkkiä välineitä ja penkkien pitää olla puhtaita, tasaisia ja vankkoja sekä maan riittävän kuivaa, etteivät laitteet tukkeutuisi. Koneita voidaan säätää siementen mukaan, mutta siitä huolimatta tilan monipuolista ja laajaa valikoimaa varten on hankittu useampia erilaisia tarkkuuskylvökoneita, joiden vahvuudet ja soveltuvuudet vaihtelevat siementen kokojen ja muotojen mukaan. Kylvössä voidaan ottaa ohjelmaan myös sekaviljely (intercropping), eli samaan penkkiin kylvetään kaksikin kasvilajia ja voidaan saada pari eri aikoihin sijoittuvaa satoa samalta alalta, mikä jälleen lisää pienen palstan tehokkuutta ja valikoiman monipuolisuutta.

Seitsemännen osuuden aiheena on kastelu, mutta vaikka kirjaimellisesti elintärkeästä kokonaisuuden osasesta onkin kyse, niin dokumentissa se kiirehditään parissa minuutissa läpi. Luomuviljelyä harjoitetaan, vaan se ei tarkoita, että huihai-asenteella jätettäisiin arvokkaat sadot pelkästään luontoäidin suomien sateiden varaan ja armoille. Niinpä kastelujärjestelmät pitää laittaa hyvissä ajoin kuntoon, koska kylvön jälkeen pitää varmistaa itämiselle olennainen kosteus. Sen verran Fortier availee yksityiskohtia, että pelloilla lähinnä käytetään suuruudeltaan erilaisia aloja kattavia sadettimia, mutta muovipenkkien alla luikertavat tihkukasteluletkut. Jälkimmäiset vaativat selkeästi enemmän työtä ja siirrettävyys on huomattavasti heikompi kuin sadetinlinjastoilla. Kasteluvesiä varten tilalle on kaivettu lampi, joka sijaitsee noin 150 metrin etäisyydellä puutarha-alasta, ja josta vettä vyöryttelee janoisten kasvustojen suuntaan sähkökäyttöinen pumppu.

Vesi, lämpö ja muut elämän edellytykset laittavat viljelykasvit vauhtiin, mutta samoista elementeistä voimansa nappaavat myös ne vähemmän toivotut vieraat, eli rikkakasvit, joille kahdeksas kappale omistetaan. Aiemmin mainittu satokasvien muodostama elävä peitekerros toki auttaa, mutta rikkakasvit ovat monesti niinkin nopsia sekä sinnikkäitä, ettei pelkästään tällaisen tempun varaan voi laskea, vaan käytännössä jokaista satoa kohti vaaditaan pari mekaanista käsittelyä. Penkkien valmistelun yhteydessä tosiaan varhaiset vieraat vitsaukset tukahdutetaan mustilla pressuilla, mutta kyllähän niitä siitä huolimatta myöhemmin putkahtelee pintaan maan suuresta siemenpankista. Joillekin kasveille tehdään mustasta biohajoavasta muovista yksivuotiset katteet, jotka käytännössä vähentävät kitkentätarpeen lähelle nollaa ja koska materiaalit ovat luonnollisia, voidaan kate kauden päätteeksi muokata maahan. Luonnonmukaisempiakin vaihtoehtoja hyödynnetään paikoin ja esimerkiksi valkosipulilla käytetään olkikatetta kitkentäpainetta poistamassa.

Mitä tulee varsinaisiin kitkentätyökaluihin, niin suurimpiin suosikkeihin kuuluvat erilaiset harat ja kertomusten perusteella ahkerimmassa käytössä ovat selkää säästävät pitkävartiset ja samalla kaksiteräiset harat. Myös muita haroja tarvitaan, koska esimerkiksi eri kasveilla taimivälit jonkin verran vaihtelevat ja pitää löytää teräleveydeltään sopivat työkalut. Teristä onkin huolehdittava säännöllisesti, jotta hyvä haraustulos varmistuisi. Lopputuloksen onnistumista voi myös auttaa ajoittamalla operaationsa oikein, eli liikkeellä pitäisi olla silloin, kun rikkakasvi on vielä hento ja herkemmin haavoittuva. Käytännössä siis vähän sen jälkeen, kun epätoivottu vieras tupsahtaa pinnan päälle. Aurinkoinen, kuiva ja kuuma sää vielä auttaa huomattavasti kiusankappaleiden nuupauttamisessa.

Fortier painottaa, ettei rikkakasviongelmiin sovi suhtautua leväperäisesti ja siitä saa itselleen moninkertaisen ongelman ja vuosiksi harmia, jos päästää rikkoja siementämään, joten harojen on hyvä viuhua ripeästi oikeisiin aikoihin. Harauksesta on myös muita hyötyjä satokasveille, koska terät muokkaavat kevyesti maata rikkoen mahdollisesti kuivettuneen pintakerroksen, jolloin happi ja kosteus löytävät tiensä sujuvammin syvemmälle. Tilalla on käytössä myös kevyt liekitin, jolla voidaan käsitellä kylvökset juuri ennen kuin varsinaiset satokasvit ilmestyvät pintaan ja tätä kautta päästään eroon yhdestä rikkaerästä. Liekittimen kanssa pitää tosin tietää, mitä on tekemässä, koska väärin ajoitetulla toimenpiteellä tekee helposti huomattavasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Yleisenä ajatuksena kaikkiaan on se, että mitä enemmän rikkoja pystyy ennakkoon torjumaan, sitä parempi lopputulos ja vähemmällä työllä pääsee.

Rikkakasvien lisäksi monenkirjavat tuhohyönteiset aiheuttavat huolta ja harmia ja niistä pulmista onkin luontevaa puhella perään, eli yhdeksännen luvun aiheena ovat haittahyönteiset. Silloin tällöin näkee väittämiä, että kunhan kasvusto on terve ja hyvin hoidettu, niin se jotenkin itse pystyisi pitämään tuholaiset kurissa, mutta Fortier ei kuitenkaan näihin juttuihin usko, vaan toteaa, ettei ole ikinä moista ihmettä todistanut. Käytännössä aina satokasvien riesaksi jokin eläväinen ilmestyy osaansa haukkaamaan ja näihin epätoivottuihin vieraisiin pitää varautua hyvissä ajoin sekä selvittää tarkasti, mikä torjuntakeino tepsii mihinkin. Tilalla erilaiset harsot ja tiheäsilmäiset verkot ovat suosiossa, mutta niissäkin on tiettyjä haittoja sekä rajoituksia. Siinä missä keväällä ja syksyllä harsojen tuoma lisälämpö on lähinnä pelkkää plussaa, niin kesäkaudella voipi kuumuus käydä harson alla aivan liian tukalaksi. Siinä onkin yksi syy, miksi helteiden vallitessa kaivellaan harsojen tilalle hengittävämpiä verkkoja.

Lämpö ei ole ainoa mahdollinen haittapuoli harsoissa, vaan usein ne estävät pölytystä merkittävissä määrin, mikä tarkoittaa, että jotakin muuta pitää keksiä, koska tiettyjen kasvustojen pitää olla hyönteisten saavutettavissa kukinta-aikana. Keinot eivät missään nimessä näihin mekaanisiin katteisiin rajoitu, mutta tarkkuutta ja tarkkaavaisuutta tarvitaan torjuntatarpeen selvittelyyn. Fortierin mukaan näin pienellä tilalla yleensä riittää noin 15 minuutin mittainen aamulenkki lohkoilla, niin asiansa osaava saa siitä jo hyvän käsityksen, että missä mennään ja mitä tulisi tehdä. Biologiset torjunta-aineet ovat käytössä viimeisenä keinona, eikä Fortier pidä niitä lainkaan ideaalisena vaihtoehtona, mutta kun suuret satomenetykset uhkaavat, niin ruiskutuksiakin tehdään. Kasvihuoneiden puolella taas vastaavaa työtä tekevät torjuntaeliöt. Luonto siis haluaa monenmoisia haasteita heittää ratkaistavaksi, mutta jos osaa toimia monimuotoisuutta suosien, niin saattaapi saada luontoäidiltä vähän apua tuholaisongelmien torjumiseen. Les Jardins de la Grelinette sijaitsee tavanomaisten peltojen keskellä omanlaisenaan kirjavana luomukeitaana, jossa panostetaan monimuotoisuuteen kasvattamalla aitoja, pensaita, puita ja perennoja. Tällainen lajien runsaus tuo alueelle lisää pölyttäjiä, lintuja ja muita hyötyhyönteisiä, ja tekeepä se samalla paikasta viihtyisämmän noin olemisen ja elämisen kannalta.

Lopun lähestyessä ei vielä dokumentissa laiteta jäähdyttelyvaihdetta päälle, vaan yksi merkittävä osuus on vielä kahlattavana, nimittäin sadonkorjuu. Kymmenes luku onkin kaikista mittavin, eli noin 11 minuuttia. Fortierin kokemuksen perusteella noin 50 prosenttia tilan työajasta kuluu näiden hommien parissa, joten sadonkorjuun sujuvuus on ehdoton edellytys kannattavuudelle. Kuten myös monessa muussa työvaiheessa, on oikea ajoitus jälleen ratkaisevan tärkeää, sillä liian varhain tai myöhään suoritettuna työllä on negatiivisia vaikutuksia makuun ja varastointiominaisuuksiin. Tilalla sadonkorjuu pyritään aloittamaan aikaisin aamulla ja keruuta seuraa mahdollisimman nopea viilennys, jotta tuoreus taattaisiin. Fortierin mielestä tällaisessa kauppapuutarhatoiminnassa kylmiö on melko olennainen osa ja sitä suunnitellessa kannattaa ennemmin ylimitoittaa viileän tilan tarve. Jotta kuljetus ja käsittely kävisi kätevästi, niin säilytyslaatikot pitäisi myös valita tarpeita vastaavasti.

Tilalla myynti tapahtuu yleensä sadonkorjuuta seuraavana päivänä, joten senkin takia pyritään siihen, että satokasvien matka pellolta kylmiöön sujuu ripeästi. Työ jakautuu käytännössä kolmeen vaiheeseen, kun keruun yhteydessä on lyhyt väliaikaisvarastointi, tätä seuraa tuotteiden pesu elintarviketilassa ja lopulta siirto kylmiöön. Mahdolliset pakkaukset voidaan tehdä myöhemmin. Erityisen herkkiä ovat lehtivihannekset, jotka yritetään vielä ennen pesuvaihetta viilentää leikkauksen jälkeen kylmällä vedellä. Näiden sadonkorjuu onkin usein työlistalla aamun ensimmäisenä hommana. Sadonkorjuunkin suhteen mielessä pyörii jatkuva pyrkimys tehokkuuteen, eli uusia menetelmiä sekä välineitä tarkkaillaan ja testaillaan. Myös elintarviketila on suunniteltu näitä tavoitteita tukemaan, eli saadaan kuljetusmatkoja ja lastausaikoja lyhyemmiksi.

Sadonkorjuukikkojen lomassa Fortier puhelee myös, että jos joku on kiinnostunut aloittamaan tällaista toimintaa, niin ei välttämättä kannata kokeilla kaikkea kerralla heti, vaan voisi ensin keskittyä jokuseen lajiin. Yhtenä vaihtoehtona on luottaa kasveihin, jotka on helppo myydä tuoreina ja kysyntää riittää, kuten vaikkapa porkkana. Lyhyen kasvuajan vaativat lajit ovat mahdollisuus etenkin pienille aloille, koska voidaan lyhyelläkin kasvukaudella saada kaksi satoa yhdeltä lohkolta. Yksi vaihtoehto on lähteä tutkimaan tuottavampien rahakasvien maailmaa ja siitä puolesta otetaan esimerkiksi tomaatti. Vähän yllättäen Fortier kertoo, että noin 30 prosenttia tilan tuloista on tomaatin tuomia, vaikka dokumentti sinänsä painottelee vahvasti peltopuolta. No, tomaatit vaativat kuitenkin erikoisosaamista sekä paljon huomiota, joten on hyvä, jos yksi porukasta voi omistautua melkeinpä täysaikaisesti huolehtimaan niistä. Les Jardins de la Grelinette ei kuitenkaan ole yhden tuottavamman kasvin varassa, vaan valikoima halutaan pitää vaihtelevana sekä kiinnostavana ja samalla laatu erittäin korkealla.

Kun on saatu peltoasiat ja vähän muutakin puheltua läpi runsaassa 70 minuutissa, onkin loppulausuntojen ja pienimuotoisen innostuspuheen paikka. Fortier on kannustamassa uusia naamoja ammatin pariin ja rohkaisee, että vähästäkin voi aloittaa. Aika ja tila voivat myös olla luovuutta sekä tehokkuutta ruokkivia rajoitteita, jotka kannustavat etsimään toimivia ratkaisuja. Vaikka nykymaailma usein kääntyykin siihen suuntaan, että halutaan halvemmalla ja enemmän, niin ei se estä ottamasta omaksi lähestymistavaksi parempaan laatuun pyrkimistä. Vaikka miekkonen selvästi on toivottamassa uusia yrittäjiä alalle, niin sen verran hän lopussa rauhoittelee, että suosittelee ennen isompaa sitoutumista työskentelemään vaikkapa vuoden vastaavien töiden parissa. Kunhan näkee koko satovuoden kierron ja kaikki työvaiheet, niin osaa paremmin päätellä, onko kyseessä sellainen kokonaisuus, joka haasteineen ja mahdollisuuksineen tuntuu olevan omaa sydäntä lähellä. Asiapitoinen ja tiivistahtinen esitys on ihan sopivaa lopetella kepeämmällä mokakoosteella, mutta luulisin, että monia aiheita kattavasta käsittelystä huolimatta paketti jättää paljonkin kysymyksiä etenkin, jos ei ole vastaavista menetelmistä etukäteen kuullut.

Sattuupa sopivasti, että jo kolmisen vuotta dokumenttia varhaisemmin Fortier julkaisi kirjan The Market Gardener: A Successful Grower's Handbook for Small-Scale Organic Farming, jonka olen jo aiemmin onnistunut lukaisemaan. Sanoisin, että jos näiden teosten asiasisällöt laitettaisiin puntariin, niin kyllähän monessakin mielessä seikkaperäisempi kirjallinen esitys voittaisi selkeästi. En kuitenkaan lähtisi väittämään, että dokumentti olisi lähinnä mainosta tai markkinointimateriaalia kirjalle, vaikka tekstimuodossa melkeinpä kaikki asiat käydään kattavammin läpi. Dokumentti kuitenkin selkeyttää asiaa paljon näyttämällä tekemistä ja sitä, miten suunnitelmat toteutuvat konkreettisesti tilan lohkoilla. Luulisin, että etenkin vaihtoehtoisista viljelytekniikoista kiinnostunut, mutta käytännönläheistä kokemusta vailla oleva katsoja saa dokumentin selkeistä osioista paljonkin tietoa ja myös innostuneisuutta irti.

Kokonaisuushan on niin valtava, että siitä olisi helposti tekaissut kokonaisen sarjan ja jokaisesta osuudesta voisi höpötellä tuntejakin, kun käytännössä elokuvassa niistä on tiivistetty kasaan parista minuutista runsaaseen kymmeneen vaihtelevia esityksiä. Teoksesta ei kuitenkaan jää sellaista vaikutelmaa, että tekijät olisivat tyytyneet pintaraapaisuun, vaan kyllähän ajatusta toiminnan takana pyritään tuomaan useampaankin otteeseen esille ja samoin tutkitaan tärkeimpiä seikkoja tarkemmin. Koska kirja on tosiaan tuttu, niin uskoisin, että lopputuloksena olisi melkoinen infoähky, jos se olisi yritetty tunkea vaikkapa parituntiseen dokumenttiin. Yksityiskohtaista sisältöä siinä on yksinkertaisesti liian paljon, jotta sen voisi kääräistä normaalimittaiseksi ja nautittavaksi elokuvaksi. Minusta siis sekä kirja että elokuva muodostavat yhdessä hyvin toimivan ja toisiaan tukevan parivaljakon. Kirjassa tosiaan on kiitettävän tarkkaa tietoa jokaiselta elokuvassa nähtävältä osa-alueelta ja siihen reilu ropsaus yleistä viljelytietoutta kaupanpäälliseksi. Mitä näiden teosten eroja mietin, niin väittäisinpä myös, että kirjan puolella itse elämäntavasta pystytään maalaamaan houkuttelevampi kuva, kun elokuvassa taas ei oikein tunnu olevan aikaa tunnelmointituokioisille, valitettavasti.

Tietysti tällaisessa dokumentissa onkin sopivaa, että aihe ja asiapitoinen puhe menevät hötön edelle, mutta itse kyllä myönnän sitä hattaraakin usein kaipailevani. Sitä sopisikin puolestani sekoittaa puutarhanhoitoon, koska se on harrastuksena ja ammattina monien sydämiä lähellä, joten ainakin omasta mielestäni verkkaisia ja lämpimiä draamoja voisi varmaan helpostikin näihin puitteisiin sovitella. The Market Gardener's Toolkit ei tietenkään sitä suuntausta tavoittele ja nimensä mukaan onnistuneesti esittelee käytännönläheistä tietoa etenkin luonnonmukaista viljelyä harjoittaville pientiloille, mutta itsehän iltailoksi toistakin laitaa haikailen. Luultavasti niitäkin vihertäväisiä puutarhatarinoita on elokuvamuotoon tehty ja omissa tiedoissa on valtavia vajauksia, eli jospa sattuisi jollekulle tulemaan mieleen suositeltavia katseluehdotuksia, niin kiitollisena otan vinkkejä vastaan.

Tunnelmoinnista turistessa en millään malta olla muistelematta viime vuoden helmikuun lopussa kommentoimaani kotimaista loistokasta ja erittäin hyväntuulista sekä koskettavaakin dokumenttia Eedenistä pohjoiseen, jossa puutarhapuuhia lähestytään ja kurkitaan toisesta kulmasta. Siinä samalla käydään läpi pitkään yhdessä olleiden pariskuntien tarinoita ja intohimoa puutarhanhoitoon. Suunnilleen jokainen kyseisen dokumentin esittelemistä pareista tuo ilmi, että vaikka kyseessä on harrastus, niin siitä huolimatta pohjalla on huomattavasti merkittävämpi tarve kuin vain täyttää päivien joutoaikoja jollakin puuhastelulla. Eedenistä pohjoiseen onkin sekä silmille että sydämelle äärimmäisen kaunista katsottavaa ja etenkin pimeämpään vuodenaikaan sijoitettuna piristää mieltä, mutta myös liikuttaa toistuvasti. Nyt on vähän sellaisia tuulahduksia ulkoilmassa, että talvi on taistonsa häviämässä, mutta jospa kevät kuitenkin viivästyy, niin taidanpa vielä maaliskuun aikana kyseisen ihanan ja iloisenkin elokuvan kertailla.

Tulevien vuosien puutarha-aiheisia katseltavia voisi myös lyhyesti mietiskellä ja kuten alkupuolella totesin, niin erityisesti dokumenttien maailmassa tarjonta on runsasta. Esimerkiksi ohjaaja Olivier Asselin on tehnyt jo aiemmin parikin viljelyyn liittyvää juttua, eli elokuvat The Permaculture Orchard: Beyond Organic ja Permaculture Skills, joista etenkin ensimmäinen kovastikin kiinnostaa. Permakulttuuriin liittyen onkin tullut tuijoteltua ainakin kourallinen dokumentteja, joten sinänsä valinnanvaraa kyllä riittäisi, mutta melko usein olen noiden parissa todennut, ettei sisältö ole toiveita vastannut ja anti on jäänyt vaisuksi. Voisi kuitenkin olettaa, että Asselinin yhdessä Fortierin kanssa näyttämä tiukahko ja kattavakin asialinja selkeästi toteutettuna saattaisi hyvinkin tuottaa tulokseksi mielenkiintoisen ja hyödyllisenkin esityksen aiheesta.

Voisihan elokuvasta, tekijöistä ja käsitellyistä viljelymenetelmistä enemmänkin naputella, mutta eiköhän tässä taas ole yksi juttu jälleen paisuteltu ja pulskistettu ihan riittävästi. Vaikka dokumentti sinänsä onkin ehkä ensisijaisesti suunnattu luonnonmukaisia menetelmiä suosiville pienviljelijöille, niin ainakin itse näkisin, että voihan näitä periaatteita keinoineen soveltaa kotipuutarhaankin, koska tosiaan menetelmät ovat sellaisia, että käsityökaluilla pärjää pitkälle. Siinä suhteessa luulisin dokumentin olevan mielenkiintoista vilkuiltavaa myös harrastusmielessä vihannesviljelystä viehättyneille, koska mukana tosiaan on paljon Suomekin oloihin sovellettavia neuvoja. Fortierista löytyy Wikipedian puolelta tietoa, jossa samalla toki on vähän asiaa tilastakin. Samoin Wikipedia availee tätä pienimuotoista hyötypuutarhurointia artikkelissaan, mutta sanoisin, että Les Jardins de la Grelinette on jokseenkin epätyypillinen esimerkki etenkin pienen kokonsa ja melko intensiivisen lähestymistapansa ansiosta. Jos linkkilistaa vielä kasvatellaan, niin tilalla on tietysti oma sivustonsa, mutta sinne ei ole vastaavaa tietotulvaa lähdetty kerryttämään kuin kirjaan tai elokuvaan ihan ymmärrettävistä syistä. Sen verran siihen suuntaan tahdon kuitenkin vinkkailla, että työkaluosiosta löytyy videoita, kuvia ja tekstimuotoistakin asiaa välineistä, jotka dokumentissa käydään turhankin nopsasti läpi. Kun näistä lähteistä muodostaa yhden paketin, niin mielestäni kasassa on hyvä ja selkeä kokonaisuus, joka pysyy läpi linjan kiitettävän käytännönläheisenä ja jutut on osattu esittää olennaisuuksiin keskittyen. Itse koenkin saaneeni runsaasti inspiraatiota, ideoita ja sellaista tietoa, josta on hyötyä tulevaisuudessa, eli uskallanpa suositella muillekin, joilla on taipumusta nähdä pienessä suuruuden mahdollisuuksia. Noin elokuvana miksikään mahtavaksi viihde-elämykseksi The Marker Gardener's Toolkit ei tietenkään taivu, enkä sellaista etsinytkään. Joka tapauksessa mieltä kiehtovaa ja hyödyllistä juttua riittää minuuttimäärään nähden valtavasti ja onhan se noin yleisestikin kovin kivaa tällaisen innostavankin kuvaston parissa pikkuhiljaa kohti kevättä kuljeskella.

The Market Gardener's Toolkit (2016) (IMDB)