Viime aikoina katsellut ja kommentoidut toimintatuokiot ovat edustaneet enemmän sitä höpöhöpö-osastoa (Spencer ja Hill), mutta nyt meno muuttuu selvästi rankemmaksi ja kovaotteisemmaksi, kun Charles Bronson ja Lee Marvin joukkioineen lähtevät kokeilemaan, kuka luovuttaa ensimmäisenä, vai painellaanko lumikengät viuhuen katkeraan loppuun, jonka koittaessa kellään ei ole enää kivaa...
Lumisten tasankojen tiettömiä maisemia taittaa yksinäinen mies hevosensa kanssa. Kyseessä on jokseenkin omalaatuisen maineen omaava Albert Johnson, jota Bronson ansiokkaasti esittää. Tarkoituksena olisi hankkia läheisestä turkismetsästäjien ja kullankaivajien kylästä tarpeellista tavaraa. Mökkiremontti vaatii aina jotakin pientä ja luotejakin kuluu reippaasti.
Kauppareissu kuitenkin saa yllättävän käänteen, kun Johnson saapuu perille kesken rajun koiratappelun. Toisen koiran omistaja Hazel (Ed Lauter) on erittäin pettynyt koiransa kamppailuun. Hurjistuksissaan hän on jo lopettamassa eläinparan, mutta Johnson ei aio tällaista katsella sivusta. Mies maahan ja koira puoliväkisin parempaan talteen.
Johnsonilla on sen verran vaarallisen miehen maine, että parempi vain paheksua ringissä istuskellen ja katsella, miten kaveri siellä saappaan alla pärjäilee. Kukaan ei uskalla lähteä tässä vaiheessa tekojen tielle, joten Johnson saa kohtalaisen rauhallisissa merkeissä poistua paikalta kuolemantuomion saaneen karvaisen kaverin kanssa. Taistelussa pahasti loukkaantunut Sitka onkin huonossa kunnossa, mutta Johnson on päättänyt auttaa koiraa toipumaan vammoistaan. Ja onhan se mukavaa, kun saa yksinäiseen mökkielämään vähän seuraakin.
Toisaalla Hazel ei aiokaan niin vain niellä nöyryytystään kaveriensa edessä. Askel käy kohti kylän poliisiasemaa. Harmi vain Hazelin kannalta, ettei Millenia (Lee Marvin) voisi juuri vähempää kiinnostaa tällainen pienimuotoinen kahnaus. Millen viettäisi iltojaan mieluiten poliisituvassa leppoisissa merkeissä juomista ja työkaveriensa seurasta nauttien.
No, Hazel päättää koota muutamasta tutusta porukan kostoreissuun. Vaikeaa sekin on, sillä tyyppien välit eivät parhaat ole, ja yksi vaihtoehto on, että nämä vekkulit alkavat räiskimään toisiaan ennen kuin ovat edes perillä. Lienee selvä juttu, että se matka ei hyvin pääty. Kohta jo valkea lumi saakin punertavaa koristetta ylleen. Johnsonin mökkiin kutsumattomat vieraat toivotellaan tervetulleiksi vähemmän ystävälliseen sävyyn...
"Johnson, we have a bad situation out here. We have a bunch of savages out here, just aching to splatter you all over the place. They don't want your side tall. Now if you don't come with me, that's all the excuse they'll need. They'll either kill you or get themselves killed trying."
"You can't stop it."
Kun eräs onneton saa hyppysiinsä sen viimeisen menolipun, tilanne kärjistyy samalla sellaiseksi, ettei Millen harmikseen voi enää sulkea silmiään. Isompaa porukkaa kokoon ja uudestaan Johnsonin mökille, jonka tämä on tiennyt etukäteen linnoittaa. Millen yrittää olla järjen äänenä viimeiseen asti, mutta kun selän takana liipasinsormet ovat armottomasti syyhyäviä, niin lisää murhetta seuraa. Johnson puolustaa tilaansa tiukalla asenteella. Vaikka mökki kytisi taustalla silpuksi räjäytettynä, niin annetaan aseiden paukkua. Ei haittaa, vaikka taustalla räiskyy ja räjähtelee. Ajojahti paisuu rahapalkkion ja voittajalle luvassa olevan maineen innoittamana. Samassa suhteessa kasautuu ruumiita matkan varrelle. Koiran pelastamisesta käynnistynyt jupakka menee reippaasti hulluuden puolelle, eikä vihellyksistä huolimatta ole enää mahdollista laittaa peliä poikki. Nyt sitten katsotaan loppuun saakka, kuka leikeistä selviää.
Hyviä vääntöjä on toki aiemminkin saatu varsin olemattomista lähtökohdista aikaiseksi, eikä siinä mitään. Näinpä käy tässäkin tapauksessa. Se riittää, kun molemmilta puolilta löytyy kavereita, jotka eivät halua antaa periksi ja ovat valmiita varsin jyrkkiinkin ratkaisuihin.
Vieläkin herkullisemmaksi asetelman tekevät vastakkaisille puolille valitut näyttelijät. Voidaan tietysti todeta, että sekä Bronson että Marvin kumpikin olivat tuolloin jo uransa iltamilla. Marvinille ei enää montaa elokuvaa tämän jälkeen kertynytkään. Bronson toki tehtaili vuosituhannen vaihteeseen saakka, mutta harvakseltaan ja nekin olivat (turhan) usein melko keskinkertaisia televisiotuotantoja. Kummankin kohdalla sanoisin, että Death Hunt kuuluu uran iltahämärien huippukohtiin.
Bronsonista olen pitänyt niin pitkään kuin muistan. Vanhemmat eivät hirveän innostuneita olleet siitä, että aikoinaan reilusti alle kymmenvuotias napero yritti tällaisia vahdata. Salaa sitten... No, vähän samantapaisiin maisemiin sijoittuva The White Buffalo oli yksi niistä harvoista Bronsonin elokuvista, joita sai tuolloin ihan luvalla katsella. Tiedä sitten, onko kyse jostakin alitajuisesta kultaisten muistojen suojelusta, sillä en ole saanut sitä katseltua noin 20 vuoteen. Miehen tuotantoa on tullut ahnehdittua hyllyyn kymmeniä elokuvia, mutta niinpä vain The White Buffalo uupuu edelleen.
Omissa silmissä Bronsonin kovapintainen olemus sopii erinomaisesti tällaisiin tarinoihin ja ankarille seuduille. Hän tuntuu olevan automaattisesti varsin uskottava tällaisissa osissa. Vähäpuheisuus ei ainakaan haitta ole, mitä niitä turhia höpöttelemään. Kunhan kirves ja kivääri pysyvät näpeissä.
Myönnettäköön, että Marvin jäi nuorempana vähemmälle seuraamiselle. Toki hänenkin elokuviaan katselin, mutta en samanlaisella innolla. Vasta myöhemmin on koettu herääminen hänen suhteensa. Nykyään hänet onkin helppo tyrkätä samaan kovaan kerhoon kuin vaikka Bronson, Clint Eastwood ja James Coburn. Kuten mainituista, niin myös Marvinista löytyy sitä hyvää äijämäisyyttä. Ei niinkään rasittavaa uhoamista, mutta tekoja sitäkin enemmän. Yhtenä nykyisistä Marvin-suosikeista mainittakoon tässä yhteydessä Emperor of the North Pole. Kun nyt kerran on pitkälle viedyistä (periaate)väännöistä kirjoiteltu, niin se kelvannee hyvin esimerkiksi...
Sivuosiinkin on löydetty tuttuja kasvoja. Lauter tulikin jo mainittua, ja häntä onkin tottunut näkemään enemmän pienemmissä osissa. Carl Weathers malttoi jättää nyrkkeilykehät hetkeksi taakseen poiketakseen vuorilla. Naissivuosasta taas löytyy Angie Dickinson, joka on aiemminkin nähty Marvinin kanssa samoissa elokuvissa.
Levyltä löytyvän nippelitietokoosteen perusteella ohjauspesti meni Peter Huntille hänen erinomaisen lumisten olosuhteiden hallinnan takia, josta näytteenä sai toimia esikoisohjaus On Her Majesty's Secret Service. Kaikkia Huntin ohjauksia ei ole tullut katseltua, mutta nähtyjen suhteen tämä Death Hunt on ehdoton suosikki.
Tässä välissä voisi varmaan sivuta sitäkin, että Death Hunt perustuu tositapahtumiin, eikä aivan mitättömiin sellaisiin. Albert Johnsonin pakomatka virkavaltaa ja palkkionmetsästäjiä muodostui 1930-luvun alkupuolella Kanadan laajimmaksi karkulaisjahdiksi. Tekijät ovat toki ottaneet siinä määrin vapauksia, että se on joitakin aiheeseen perehtyneitä vähän närästänyt.
"Johnson didn't do anything I wouldn't do if I was in his boots. If I thought the killing would stop here, I'd let him go."
Elokuvahan maalaa Johnsonista jopa sankarillista kuvaa, vaikka todellisuus saattaa hyvinkin olla vähän toisenlainen. Oikealla Johnsonilla tosiaan oli vaarallisen ja hieman tärähtäneenkin turkismetsästäjän maine, jolla ilmeisesti oli enemmän perää kuin mitä elokuvaversio viestittelee. Aiheesta löytynee enemmänkin legendaa. Levyn triviaosaston mukaan Bronson itse oli taipuvainen sille kannalle, että Johnson oli oikeasti syytön ja joutui ottamaan jonkun muun tekoset kannettavakseen. On selvää, että on otettu kohtalainen loikka todellisista tapahtumista, mutta minua ei se niinkään haittaa. Toiminnallista seikkailua sitä toivoi, eikä todellisuutta tarkasti toistavaa henkilökuvaa. Samasta tarinasta oli jo aiemmin ehditty tekemään pari tulkintaa: The Mad Trapper ja Challenge to Be Free. Kumpikin näistä on näkemättä, joten vertailu ei onnistu. Näemmä uuttakin on tulossa vielä, jos toinen The Mad Trapper joskus valmistuu.
Mitä toimintaan tulee, niin mielestäni tätä jahtia on lähdetty toteuttamaan asiallisen kovilla otteilla. Kun ankaran ympäristön lisäksi lajitoverit haluaisivat kovasti ottaa hengen pois, niin sitten vastataan samalla mitalla. Siinähän pääsee roiskahtelemaan paikoin varsin näyttävästikin, eikä punavärillä maalailua ole paljoakaan ujosteltu. Death Hunt ei siitä huolimatta ole mitään erityisen julmilla tai näyttävillä väkivaltaisuuksilla hekumointia. Jahdin päästessä kunnolla vauhtiin suvantokohdat vähenevät ja kommunikoinnit hoidetaan tihenevään tahtiin tuliaseilla. Enpä ole siitä valittelemassa... Ilokseen voi myös mainita, että nämä yhteenotot ovat varsin selkeästi toteutettuja, tapahtuivat sitten yöllä tai päivällä. Ei tarvitse kärsiä hektisestä hötkyilystä, josta ei ota mitään selvää.
Yleisen hengen seikkaillessa enemmän armottomaan suuntaan, pääsevät Bronson ja Marvinkin paremmin elementtiinsä. Etenkin tuolloin noin 60-vuotias Bronson vaikuttaa varsin pirteältä. Oletettavasti stuntmiehet ovat uskaliaimmat temput hoitaneet, mutta uskoisin, ettei elokuva ole Bronsonillekaan fyysisesti mikään kevyt elämysleiri ollut. Katselun yhteydessä tulikin mieleen noin kymmenen vuotta vanhempi elokuva Chato's Land, jossa Bronson joutuu vähän vastaavan jahdin kohteeksi. Olosuhteet tosin ovat enemmän pätsin suuntaan siinä. Senkin olen ajatellut jossakin välissä ottaa uusintaan.
Lumisia lännenelokuvia toki silloin tällöin näkee, mutta oman käsitykseni mukaan ne kuitenkin edustavat vähemmistöä. Kun vielä taustalle lyödään jylhää vuorta ja koskemattomalta näyttävää metsikköä, niin mukavasti muistiin taltioituvia kuvia sellainen tuottaa. Heti alkutekstien yhteydessä tunnelmia nostatellaan komeilla kallioilla.
Nämä näkymät eivät jää vain taustaksi, vaan ovat oleellisessa osassa, mitä haasteisiin tulee. Oikeastaan missään vaiheessa ei pääse syntymään sellaista ikävää ajatusta, että kuvia on tehtailtu studion lämpöisissä lavasteissa, vaan meno vaikuttaa aidosti siltä, että keskellä asumattomia korpia tarvotaan ja välejä selvitellään. Siinä mielessä ilmapiiri osuu kohdilleen.
"We've been hunting a man who knows how to live off the land and use it to reign."
Pakeneva Johnson on vuosien vieriessä oppinut sen verran niksejä, että pientä jekkua on jäljittäjille helppo työstää maaston tarjoamista mahdollisuuksista. Onhan sitä luonnossa selviytymistäkin mukana, mutta ainakin omasta mielestäni olisi saanut olla enemmänkin. Kyllähän kiipeilemään päästään ja otetaan uhkarohkeita loikkia yli kanjonien ja kohti puiden latvoja, mutta sen verran harvinaista herkkua sellainen usein elokuvissa on, että ainakin vähän jää nälkää jäljelle. Sylvester Stallonen tähdittämä vuotta myöhemmin ilmestynyt First Blood käy vähintään pari kertaa mielessä, kun tällaista menoa seurailee. Hmmm...senkin katselusta saattaa olla jo turhan kauan.
Joku voisi väittää, että alussa on liian paljon tyhjäkäyntiä ennen kuin hipat pääsevät kunnolla alkamaan. Itse taas olen vähän sitä mieltä, että mökkinikkarointi ja koiran kuntouttaminen olisivat saaneet jatkua kauemminkin. Olisihan sellainen toki napakkuutta verottanut, mutta kyllä ne kiväärit ehtivät myöhemminkin riittävästi laulaa. Tärkeämpää mielestäni on, että toiminnan alettua ei enää jahkailla turhia. Death Hunt pitää siinä mielessä sen verran hyvää tahtia, ettei hidastelusta voi enempiä syytellä elokuvan toisella puolikkaalla. Kestokin jää pikkuisen yli 90 minuuttiin.
Viihdyttävyyttä pohdittaessa omalla kohdalla valitukset jäävät vähäisiksi. Suvantovaiheiden höpinöitäkin kuuntelee ihan mielellään. Varsinkin Marvinilta tulee hymyilyttävän kyynistä kommenttia erinäisiin asioihin. Ehkä siitä selviytymispuolesta olisi voitu repiä enemmänkin irti, mutta hyvä näinkin. Jos sattuu haikailemaan leppoisampia erätunnelmia, niin Death Hunt on yksinkertaisesti väärä elokuva. Kalliovuorilta löytyy jääräpäisiä yrmyjä, jotka eivät kovia keinoja kaihda. Tuuli tuivertaa, lumi pöllyää ja luodit viuhuvat epäonnisten jäädessä jäätymään ja ikiuneksimaan yksinäiseen korpeen. Ei liene kaikkien mieleen, mutta jos tuollainen vaikuttaa omaan makuun sopivalta, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla. En millään usko, että Death Hunt tällaista seikkailua arvostavalle raskaaksi pettymykseksi pääsisi muodostumaan. Minulla ei tökkinyt toisellakaan yrityksellä. Ennemmin sanoisin, että osasi nautiskella ensikatselua runsaammin. Mainio talvinen ja toiminnallinen erätuokio komeilla kuvilla.
Death Hunt (1981) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti