Alkaa vaikuttaa otolliselta ilmapiiriltä ottaa uusinnan kohteeksi oikein kaunis ja miellyttävä kesäinen elokuva Ranskan suunnalta. Jos noissa ei vielä ollut perusteluja riittävästi, niin lisäilläänpä vielä sen verran, ettei se Winnie the Pooh: Springtime with Roo ollut aivan niin rikas autuaan hitaasti lipuvien tunnelmatuokioisten suhteen kuin mielessäni toivoin, niin pakkohan vähän paikkailla. Näin ei jää ainakaan pahasti jäytämään sellaiset menetykset.
Otettaisiinko siis vähitellen suuntaa kohti Ranskan maaseutua, sillä siellä eräs perhe olisi piakkoin valmiina viettämään kesämökkikautta. No, aivan samantien leppoisan mökkiloikoilun pariin ei päästä, sillä ne pakolliset pohjustelut alkukiemuroineen pitää hoitaa pois pyörimästä ja sellaista. Onneksi sekin osasto kelpailee loistavasti.
Kertojana toimii vanhempi versio elokuvan päähenkilöstä, Marcelista. Hän alkaa katsojan iloksi kertailla lapsuusmuistojaan, ja melkoisen kauas menneisyyteen ne kantavatkin. Siirtyillään siis jonnekin 1800-luvun lopulle, jolloin Marcel syntyy Aubagnessa muuttuvien aikojen aikoihin. Uuden ajan ihmeet tulevat voimakkaammin ihmisten arkeen ja kuten kertojakin toteaa, tavallaan vietetään viimeisten paimentolaisten aikakautta.
Nuoren Marcelin isä Joseph (Philippe Caubère) toimii opettajana ala-asteella, äiti Augustine (Nathalie Roussel) taas on ompelijatar. Isän työpaikat vaihtuvat suhteellisen usein, niinpä muuttojakin pääsee kertymään. Kotoa kouluun ei aina ole kovinkaan pitkä matka. Nuori Marcelkin pääsee (vai joutuu?) luokkahuoneisiin aikaansa kuluttamaan ennen kuin ikä ehtii velvoittamaan. Siinä sitä puolivahingossa oppii pikkuisen ennen ikätovereitaan lukemaankin, mikä saa äidin huolestumaan. Pienokaisen aivothan voivat vaikka poksahtaa pois, kun liian nuorena joutuu pääkoppaa niin paljon rasittamaan.
Ennen pitkää Pagnolien perheeseen on tunkemassa uusia tulokkaita. Pikkuveli Paul syntyy muutamaa vuotta myöhemmin. Isän urakin on lähdössä nousukiitoon. Uusi työ Marseillessa odottelee. Niinpä siis pikkukylien rauhasta kaupungin vilskeeseen. Luokkakoon huomattavasti kasvaessa, lisääntyy myös Josephin hermostuneisuus, mutta ei stressi miestä loppuun kuitenkaan käräyttele.
Vuodet vierivät ja lapset kasvavat. Marcelkin pääsee virallisesti aloittelemaan oman uransa oppilaana, mutta oma opettaja ei ole lainkaan innostunut muita selvästi edellä olevasta pojasta. Pagnolien perheen lähipiirissäkin vietellään onnellisia aikoja, kun Augustinen sisaren, Rosen, rakkaus löytyy läheisestä puistosta.
Vähitellen tulee myös ajankohtaiseksi kauemmin kestävä pako kaupungista maaseudun rauhaan. Opettajan pitkä kesälomahan tarjoaa oivan mahdollisuuden tällaiselle. Niinpä Joseph ja Rosen mies Jules päätyvät vuokrailemaan mökin koko kesäksi, jonne perheet muuttokuormineen suuntailevat viettämään leppoisaa ja rauhallista yhteiseloa.
"En minä tiedä..."
Nuorella Marcelilla ei pitkään mene, kun sydän onkin jo niille seuduille menetetty. Kaikenlaista kaunista katseltavaa ja tutkittavaa löytyy enemmän kuin yhdessä kesässä ehtii. Asetetut rajat rikotaan Marcelin ja Paulin toimesta pikaisesti, kun aidan takaa pujahdetaan hieman laajempaan maailmaan. Joseph taas aloittelee metsästysharrastusta tietävämmän Julesin kanssa ja taitaakin pitkästä aikaa joutua tunnustamaan oman kyvykkyytensä rajat, minkä isäänsä kaikkitietävänä pitänyt Marcel ottaa kovinkin raskaasti. Pitäisi pystyä jotenkin auttamaan isää, mutta toisaalta ehtiä hoitamaan omatkin seikkailut tässä kesäisessä taikamaailmassa...
My Father's Glory siis perustuu kirjailijanakin tunnetun Marcel Pagnolin omaelämäkerrallisiin muisteloihin. Tarinahan sai jatkoa jo saman vuoden puolella elokuvan My Mother's Castle muodossa, joka toki on myös pariin kertaan houkutellut katselemaan. Luulenpa, että siitä vielä blogissakin enemmän joskus tulevaisuudessa. Aluksi ajattelin, että katselenpa molemmat peräkkäin tuplailtamana, mutta aloittelun venähtäessä myöhäiseksi ja aamuherätyksen ilkeänä vaaniessa joidenkin tuntien takana, niin eipä-ei sittenkään. Ehkä hyväkin niin. Ei makeaa mahan täydeltä, vai miten menikään.
Pagnolin teoksista on tehty kohtalaisen paljon elokuvaversioita ja muutamasta olen ehtinyt vähän kirjoittelemaankin. Aikomuksena toki on jatkaa jatkossakin näihin tutustumista, sillä vähäisten katselujenkin perusteella voinee olettaa, että niissä on tiettyjä viehättäviä elementtejä enemmänkin.
Niitä mukavuuksiahan on tässäkin tapauksessa saatu 105 minuuttiin mahtumaan enemmän kuin uskaltaa toivoa. Aiheita erinäisille valitteluille ei oikein pääse kertymään, vaikka kovasti yrittäisikin. Ennen kehujen tulvaa sen verran voisin purnailla, että ne metsästysreissuihin liittyvät sivupolut eivät niinkään innostele. Olisi sitä kadotettua kunniaa voinut kai muutenkin yrittää palautella.
Sehän on selvää, että kesäisiä kuvia mielipuuhikseen ihasteleville My Father's Glory on helppoa ja turvallista suositeltavaa. Varsinkin, jos tykkää vielä sellaisesta pienimuotoisemmasta elelyn ilojen rauhallisesta kuvauksesta. Verkkaisesti kumpuilevia sekä kivisiä maisemia tutkaileva alkutekstijakso asetteleekin hyvin taustaa ja tahtia kohdilleen. Eipä niin kiirettä ainakaan rasittavan kohkauksen pariin.
Melkein yhtä selvää on se, ettei tämä samainen elokuvatuokioinen ole lainkaan otollisin valinta arvaamattomien käänteiden sarjatulta, raastavan repivää suhdedraamailua tai toimintatykitystä haikaileville. Ennemmin varmaan pahaakin myrkkyä. Verkkaisten ja vähän viipyilevienkin tunnelmointien ystävät herkutelkoot.
Näihin liittyen voisi varmaan heitellä pari esimerkkiä. Niin monet kohtaukset saavat näennäisen vähäisellä yrityksellä valtavan positiiviset tuntemukset valloilleen. Kaikenlainen mielipaha siinä kaikkoaa, kun seurailee, miten vesilinnut mutustelevat kostuneita leivänpaloja ja samoihin aikoihin kesäisen puiston penkillä kätöset vähän arkaillen hiljalleen lähestyvät. Tai kun samaisessa puistossa vähän myöhemmin tanssahdellaan sadevalssia, eikä pieni vettyminen haittaile yhtään mitään.
My Father's Glory onkin niitä elokuvia, joita ihastellessaan mielessään toistelee sanoja, että tämä lienee juuri minunkaltaisilleni tehty. Onnellinen hymy ei tule vain kasvoille vierailemaan, vaan hiipii sydämeen saakka, eikä sieltä kovin nopeasti suostu kaikkoamaan.
Jotta ei nyt aivan yltiöpositiivisiksi singahdettaisi, niin muistutellaanpa, ettei tässäkään elokuvassa kaikki yhtä sopuisaa yhteisymmärrystä ole, vaan vänkäystä ja vääntöäkin saadaan aikaan. Etenkin Joseph ja Jules hakeutuvat silloin tällöin törmäyskurssille, lähinnä uskonasioihin liittyvien jutustelujen puitteissa.
Ennen kuin katkeria konflikteja kaipaavat ehtivät riemastumaan, niin jäähdytellään sen verran, että erimielisyydetkin setvitään varsin kevyessä hengessä. Aina kun näyttää siltä, että herrat saavat kierroksia koneisiin, niin Augustinen ja Rosen väliintulo pelastaa hyvät välit. Pahiksia haikaileville voi myös todeta, että tästä elokuvasta niitä ei oikein kannata etsiä. Lieköhän suurin sellainen Josephin näkökulmasta pikkukylän pappi, joka oikein mukavalta hepulta vaikuttaa. Vähän kuivaa siis ilkimysosaston suhteen, mutta pääseepä toteamaan, että kerrankin näin. Aivan liian usein väkinäisesti tungetaan mukaan helpon draaman ja jännitteen toivossa näitä, vaikka oikeasti tarvetta ei olisikaan.
Jutusteluahan elokuvasta kyllä löytyy, vaikka mitään rankinta puhetulvaa ei katselijan niskaan kaadetakaan. Enimmäkseen sanailut ovat oikein miellyttävää höpöttelyä. Usein siinä suupieliä nostatellaan. Sekin tosin ilahduttaa, että monesti ne aiheiltaan vakavammat keskustelutkin hoidetaan...no, vähemmän vakavasti.
Sen verran vielä hyppään jatko-osaan, että siinä loikataan pari pykälää haikeampiin suuntiin. Myös muut blogissa kommentoidut Pagnolin kynäilihin perustuvat elokuvat sisältävät tummempia sävyjä, joten voinen todeta, että My Father's Glory on näistä näkemistäni kepeimmän hengen omaava. Ainakin jos muistoihin häilyviin voi luottaa.
Ne muistikuvat kivat toisaalta ovat välillä vähän niin ja näin. Vaikka tämäkin elokuva on aiemmin useampaan kertaankin nähty, niin siitä huolimatta tuli pienoisena yllätyksenä, että kesämökkikuormaa alettiin kasailemaan vasta puolen tunnin jälkeen. Toisaalta todistanee siihen suuntaan, että "venähtävät" alkupohjustelutkin ovat yksi hujaus vain, kun elokuva mukaansa imaisee.
"Tulisin miljonääriksi elämällä erakkona!"
Kun nyt haikailujen pariin päästiin, niin viivytäänpä hetki. Siinä seuraillessa, miten Marcelin unelmien kesän syksy lopulta päättelee, niin vastaavat lapsuusmuistot omasta elämästä hiipivät mieleen. Mökkiyhtäläisyyttäkin löytyy, joten ymmärrän kyllä Marcelin tuskan. No, ehkä itse en suunnitellut karkaavani lähiseuduille erakkoelämää viettämään, mutta kuitenkin... Toisten loisteliaat ajatukset yksinäisestä luolaelämästä kariutuvat, kun lienee selvää, että pienet mikrobipirulaiset vaativat kattavaa kylpemistä, mikä kuivilla kallioilla tuottaa omat hankaluutensa. Ainahan ne katalat kaiken hyvän päätyvät pilaamaan!
"Nähdäkseen sen mikä on näkemättä."
Näitä kuvia katsellessa ymmärtää kyllä helposti Marcelissa heräävän suuremmankin viehätyksen. Vähän kivisillä yrttien kotiseuduilla liikutaan kirkkaan auringon alla, ja sellainen jos mikä näihin syksyn pimeneviin päiviin sopii. Maisemakuvat eivät jää muutamiin taustaotoksiin, vaan ne ovat suunnilleen kaksi kolmannesta kiinteästi mukana. Siinä poikien huolettomia kesäpäiviä katsellessa pääsee ihmettelemään seutujen eläimiä, riehuvaa sekä raivoavaa ukkosmyrskyä, mutkittelevia polkuja, kiipeilyyn kelpaavia puita ja kaikkea muutakin mukavaa.
Muutenkin My Father's Glory on saatu viriteltyä sen verran aidolta vaikuttavaksi ja otolliseen tahtiin eteneväksi, että kutsutuksi kesävieraaksihan siinä itsensäkin tuntee, eikä vain jostakin kaukaa sängystä tuijottavaksi sivustakatsojaksi. Hyvä hyvä, toivonpa, että kutsu esitetään myös jatkossa, sillä tuskinpa tällaiseen kyllästyy.
Voisin vinkkailla, että elokuva on ainakin omiin silmiin ihan hyvää suositeltavaa koko perheen katseltavaksikin. Eipä siellä oikein mitään pienimmillekään haitallista kuvastoa ole. Ilmeisesti ikäsuosituksia laativat tahot ovat samoilla linjoilla, sillä kanteen on lätkäisty kolmonen. Riippuu varmaan enemmän siitä, miten tauotonta tapahtumien sarjaa on tottunut katselemaan.
Tässä niitä ja näitä näppäillessä sellainenkin ajatus puikahti mieleen, että olisi varmaan otollinen aika hankkia jostakin Takeshi Kitanon Kikujiro. Kauan kauan sitten katseltu elokuva ihastutti jo silloin joskus ja luulisin nykyään tykkäileväni siitä vielä enemmän. Jokin kotimainen julkaisijakin voisi ottaa asiakseen hoitaa sen levylle, vink vink... Minullehan saa muutenkin toki suositella kesäisiä elokuvia.
Mitäköhän sitä vielä jaarittelisi? My Father's Glory on elokuva, joka mielestäni onnistuu pitämään yllä lämmintä ja sydämellistä tunnelmaa läpi elokuvan, vaikka välillä toki haikeudutaankin. Siinä tietysti helpottaa sekin, että hahmot ovat tosiaan lähes järjestään varsin pidettäviä, puutteinekiin. Tavallaan pienistäkin hetkistä onnistutaan kirvoittelemaan aidonoloista innostusta, joka ruudun tälle puolellekin matkailee. Kaukaisessa lapsuudessa vietetyn kesänkin kuvauksena elokuva on onnistunut ainakin omiin silmiin, sillä mukana on enemmänkin asioita ja yksityiskohtiakin, jotka ovat omaan mieleenkin jämähtäneet. Luvassa siis herkistelyä, hymyilyä ja haikailua. Hyvää mieltä tuottavien teosten parhaimmistoa. Siinähän niitä saavutuksia jo riittääkin.
My Father's Glory (1990) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti