Toivotaan parempaa menoa tällä kerralla, paljon parempaa! Tuskinpa samanlaista törppöilevää töpeksimistä nyt heti uudelleen silmille lyödään. Jospa näin sattuisikin käymään, niin arvailen, että into ostella näitä lisää alkaa kyllä lopahdella siinä samalla. Runsaassa tunnissahan se selviää, joten tarkistetaanpa, miltä tämä muutamaa vuotta varhaisempi seikkailu vaikuttaa.
Kukapa se sieltä jälleen alkukuviin valppaana jolkottelekaan. Tosin eipä mene pitkään, kun ne ankeat armeijan tyypitkin pääsevät mukaan. Taas Lassie huristelee sotilaiden mukana asuntoautossa, joka toimii myös säätutkimusasemana. Ollaan matkalla kohti Dawsonin purjelentokoulua, joka on lupautunut avustamaan tuikitärkeässä säätutkimuksessa. Karvaisen kaverin kielen onkin tullut aika herätellä auton takaosassa torkkuva Burt, sillä määränpää lähenee.
Burt kuitenkin on tavallaan lähinnä apulainen, sillä tutkimuksesta vastaa autoa ohjaileva Corey Stuart (Robert Bray). Burt on järjestänyt tilaisuuden hyödyntää lentokoulun laitteistoa, sillä hän tuntee koulun omistavan Carolin sekä tämän veljen. Lentokoulu on myös samalla maatila, jonka heppasiin armeijan nelijalkainen avustava tarkkailija alkaakin autosta vapauduttuaan tehdä tuttavuutta.
Ensimmäistä yötä ollaan viettämässä, kun tilalle sattumalta vaeltelee kutsumaton yövieras. Lintujen kimppuun tämän lurjuksen tie vie, eikä tilalla apulaisena toimiva mies pidä tällaisista tihutöistä yhtään. Aamun koittaessa onkin aika napata kivääri mukaan ja lähteä jahtiin. Lassie tietysti lähtee jäljitysavuksi.
Vahva epäilty pahuuksien tekijäksi löytyykin korkeammilta kallioilta. Siellä vaeltelee suurempi ja hivenen vaarallisempi kissapeto. Ammutaan ensin ja ihmetellään myöhemmin. Mikään nappilaukaus ei ole kyseessä, mutta Lassie lähtee kuitenkin pakenevan puuman perään kirmaamaan vailla suurempia pelkoja.
Lassielle selviää, että karkuun lähtenyt puuma on haavoittunut luodista. Viisas koira ymmärtää myös, ettei auta lähteä loukkaantunutta ahdistelemaan ja varmaan senkin, ettei puuma ole oikea syyllinen tilan veritekoihin. Myöhemmin paljastuu, että puumalla on pari pientä pentua, joita se oikea syyllinen uhkaa, kun äidistä ei oikein ole puolustamaan. Niinpä Lassien täytyy puolustussotakin käydä, pitää kiväärimiehet etäällä pesästä ja vähän luimistellen alentua pihvipihistäjäksikin, jotta pystyisi hädässä olevaa perhettä ruokkimaan.
Ensin positiivisuuksia paperille. Onhan se jo suurehko loikka parempaan tuohon viimeksi katseltuun Lassie-elokuvaan verrattuna, että tätähän voi kutsua Lassie-elokuvaksi, eikä ontuvaksi ilmavoimien mainokseksi, johon Lassie on otettu mukaan. Nyt Lassiella on merkittävältä vaikuttavaa puuhaa koko keston ajaksi ja ihmiset jätetään höpöttelemään taustalle sekä sivujuonteita setvimään. Aivan kuin tällaisissa tuleekin tapahtua.
Parin jutun kohdilleen saaminen ei vielä nappisuoritusta tietenkään tee, enkä sellaiseksi tätä ajatellut muutenkaan julistella tai huudella. Heti alussa karvat ja ikävät väreet nousevat, kun töksähtelevä pökkelöinti on säämiesten osalta karkaamassa jo hyvään vauhtiin. Siinä sitä jo ehtii mielessään kiroilla, että ei nyt taas tätä samaa!
Tuntuukin siltä, että kovin väkinäisesti yritetään vääntää menoa lämpöisen ja harmittoman perheviihteen puolelle. Melko outo ratkaisu jättää lapsihahmot samaan aikaan käytännössä kokonaan pois. Oma kokemus Lassie-elokuvista on edelleen sen verran rajallinen, etten vielä pysty sanomaan, onko tällainen tökkivyys lähinnä kyseisenä aikakautena ilmestyneiden elokuvien pulma. Olisi varmaan parempi kokeilla vaihteeksi niitä selvästi vanhempia ja uudempia osia. Josko niissä saataisiin paremmin seikkailuhengestä ja vähän muistakin tunnelmoinneista kiinni.
Parasta tietenkin onkin pääosassa loikkiva sankarikoira, joka tuntuu olevan monta tassuntaivallusta edellä näyttelijätovereitaan. Aina kun sääsössötys tai muu sellainen on käynnistymässä, niin nopsasti toivoo, että josko kävisimme vilkaisemassa, mitä Lassielle kuuluu. Puumaperhe saa toki myös kohtalaisesti ruutuaikaa, samoin tilan hieman vikuroivat hepat. Varsin lyhyt välähdys on suotu pupusille, joita Lassiekin pysähtyy kesken takaa-ajon ihastelemaan. Siinä voisikin olla ainakin omille silmille erinomaisesti soveltuva aihe: Lassie pupuperheen suojelijana. Awwww...!
Jos sen verran tekijöistä mainintaa, että ohjauksesta vastaava William Beaudine vaikuttaa varsinaiselta alansa moniosaajalta. Toki hän oli aiemminkin ollut tekemisissä Lassie-elokuvien kanssa ja monien muidenkin pienemmille suunnattujen teosten parissa puuhastellut. Satojen nimikkeiden filmografia kuitenkin tuntuu kattavan kaikenlaista muutakin. Kauhua, toimintaa, seikkailua, draamaa ja niin edelleen. Sinänsä huvittavaa, että nimi on jäänyt vieraaksi, vaikka monet elokuvat tuttuja ovatkin. Ehkä kyseessä on rutiininomaisesti liukuhihnalta kaikenlaista kamaa puskeva tyyppi, joka ei syystä ja toisesta jää mieleen.
Lassie: Flight of the Cougar ei päätyttyään saa käsiä rikki taputtelemaan, mutta onpahan kuitenkin vähintään semi-sujuva koirahömppä. Pituuttakaan ei ole turhia lähdetty venyttelemään, vaan noin 70 minuuttiin jäädään, mikä on ihan riittävästi. Pitää tosiaan yrittää katsella Lassie-elokuvia jatkossa vähän muiltakin aikakausilta. Saattaa hyvinkin olla, että ne ihastuttavimmat piileskelevät muilla vuosikymmenillä. Tämä nyt menköön sinne keskisarjaan. Silloin tällöin ihastuttelee, mutta liian usein päädytään yhdentekevämmän hutun pariin.
Lassie: Flight of the Cougar (1967) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti