Jos seikkaillaan ajassa runsas vuosi taaksepäin, niin silloinhan tuli uusittua ja vähän kommentoituakin 1980-luvun alkupuolella ilmestynyttä alkuperäistä elokuvaa, joka Disney-klassikoiden sarjaan mahtuu. Silloinhan sai todeta, että hyvinhän kyseinen koiran ja ketun ei-niin-mutkattomasta ystävyydestä kertova tarina edelleen innostaa...ja silmiä kostuttaa.
Alkuperäinen piirroselokuva kuuluukin toki Disney-suosikkeihin, mutta jatko-osan suhteen tiettyjä varauksia ja epäilyksiä löytyi. Onkohan kyseessä hengetön ja turha lämmittely, jota on lähdetty jalossa "taalat taskuun"-hengessä puuhastelemaan? Parastahan voi aina toivoa, mutta mutta...
Tapahtumat eivät jatku ensimmäisen elokuvan lopusta, vaan Topi ja Tessu ovat jälleen nuorentuneet. Ensitapaamisetkin tosin ovat jo taakse jäänyttä elämää, joten jonnekin sinne ensimmäisen elokuvan alun ja lopun väliin nämä toisen osan kohellukset yritetään ujuttaa.
Kaislikossa ei suhise, mutta heinikossa kyllä nuuskutetaan, kunhan liikkeelle päästään. Pitkää aikaa ei tarvitse ihmetellä ja odotella, kun nurmella onkin käynnissä vauhdikas sirkkajahti. Mistään kovin vakavamielisestä koitoksesta ei liene kyse, vaan kaikki osapuolet vaikuttavat olevan leikkisällä hengellä osaansa toteuttamassa.
Jahtihipat lähenevät loppuaan ja välillä pitäisi jotakin muutakin lähteä harrastelemaan. Korkea aita tulee toisen tielle, ja niinpä ajokoirapötkylä jää onnettomana sinne päälle sätkimään. No, onneksi Topi kaverina tarvittaessa vähän auttelee. Läheiseltä tieltä kuuluu kiinnostavia ääniä, joten jalat viuhumaan ja tilannetta tutkailemaan.
Kaverukset eksyvät selvityksissään liiankin lähelle, eikä onnellisten päivien päättyminen autokaravaanin alle jää kovinkaan kauas. Näyttää siltä, että läheiseen kylään on matkaamassa markkinasaattue. Sellaisille ei nyt ole aikaa, sillä Tessun pitää palata vähitellen koulutukseen. Aatu ja Pösö yrittävätkin parhaansa mukaan koulia nuoresta Tessusta etevää ajokoiraa, mutta alkaa vaikuttaa siltä, että Tessu on vielä hieman liian pieni sellaiseen toimintaan.
Kelpaamattomuutensa johdosta Tessu vajoaa alakuloisiin tunnelmiin. Onkohan hän sittenkin ihan hyödytön hauva, jonka kuono tulee aina johtamaan aivan vääriin suuntiin...? Topi yrittää rohkaista kertoen, että pakkohan Tessunkin on olla jossakin asiassa hyvä. Nyt pitää vai keksiä, että mikäköhän se olisi. Ainahan voi ottaa hetken mietintätauon ja lähteä etsimään piristystä markkinoilta.
Aatun poistuttua Pösön kanssa kohti koirakilpailuja, tuleekin pienemmälle kaksikolle hyvä tilaisuus livistää omille teilleen. Markkinatunnelma pyyhkiikin murheita pois. Etenkin eräästä teltasta näyttäisi löytyvän jotakin Tessua enemmänkin kiinnostavaa. Siellä koirakuoro on illan esiintymisiä edeltävien lauluharjoitusten parissa.
Varsinaisen esityksen käynnistyessä kaksikko onkin innokkaana muun yleisön joukossa. Tilapäisesti vajaasta miehityksestä kärsivän laulujoukon johtaja Cash (Patrick Swayze) kaappaa Tessun lavalle laulelemaan. Tämä pääseekin loistamaan. Menestyksekkään esiintymisen jälkitunnelmissa Tessusta tehdään eräänlainen välikappale yhtyeen kahden johtohahmon Cashin ja Dixien (Reba McEntire) henkilökohtaisten kiistojen ja kaunojen selvittelyyn. Kun pikku-Tessun pää puhutaan pyörälle ja saadaan unelmoimaan maailmantähteydestä, niin siinähän pääsee Topi-kaveri melkein kokonaan unohtumaan...
Jaa'a, mistäköhän suunnalta olisi parasta heittäytyä valitusten maailmaan? Ensimmäinen osa on aikajatkumoltaan sen verran löyhä tapaus, että kyllähän tällaiset seikkailut sinänsä saa sinne aukkopaikkoihin sopimaan. Sanoisinkin, että parempi näin kuin lähteä jatkamaan siitä, mihin ensimmäisessä jäätiin. Suurimmat ongelmat ovatkin lähinnä muualla.
Kyllähän se alkuperäinen piirrettykin on lapsillekin tarkoitettu katseltavaksi, mutta noin 25 vuotta aiemmin tekijät eivät ilmeisesti nähneet yleisölle sopimattomana heittää mukaan tummempia ja haikeampiakin hetkiä runsaastikin. Tästä vastaavia saa lähteä melko tarkkasilmäisesti tiirailemaan, ja väitän, että niiden suhteen saalis jää kovin olemattomaksi. Kyllähän välillä on yritystä sellaiseen suuntaan, mutta ei niihin murheellisempiin hetkiin pitkiksi pätkiksi tartuta. Melkoisen varmaa onkin, ettei samalla tavalla koetella kenenkään kyynelkanavia. Lisäksi ensimmäisen mahdollisesti pelottavat ja ahdistavat elementit on pitkälti karsittu pois.
Hengeltään nämä kaksi elokuvaa ovatkin aivan eri maailmoista, mikä on harmi luultavasti muidenkin kuin vain minun mielestäni. Tavallaan paljon on tuttua, mutta sitä on vain lähdetty viemään kevyempiin suuntiin. Ainakin omiin silmiin ja korviin naapurin Aatu ja Pösö vaikuttavat siltä, että heitä on muutettu useampikin pykälä kiltimpään suuntaan, mitä onkin vaikeampi väleihin sovitella, jos pitää edeltäjän mielessään.
Hilma-tädin naapurissa toki edelleen äksyilyä harjoitetaan, mutta eipä läheskään yhtä uhkaavissa merkeissä. Ennemmin seikkaillaan sekoilevan kohelluksen pariin, josta vaikkapa esimerkkinä alkupuolen kommellukset Hilman pihalla. Siinä Aatu lehmäratsullaan laukkaa ilman huolta huomisesta mehiläispesän pöristessä pään ympärillä suloisia säveliään. Kovin herkästi tuntuu käsistä karkaavan holtittoman tyhmäilyn puolelle. Kunhan vain porukka ja aikomukset ovat kohdillaan ja kohtalo vielä oikukkaat korttinsa mukaan viskoo.
Sitä ei voikaan kieltää, etteikö olisi saatu alkuperäistä enemmän vipinää ja vilskettä, mutta ainakaan tämä katsoja ei sellaisen perään ensisijaisesti toiveitaan lähetellyt. Vauhtia ja hupailuja kyllä on siinä määrin, ettei pitkiä aikoja tarvitse ilman olla. Välillä saadaan suuremmankin luokan hävitystä, kun esimerkiksi huvipuistokaaos yltyy huippuunsa ja laittaa repivän lopun koelaulutilaisuudelle. Kuka sellaisista enemmän viehättyy, niin saattaa olla hyvinkin tyytyväinen...
Selvästi kepeämpään vaihdettu tunnelma ei jää ainoaksi aiheeksi vinkumisille. Tarinan puolesta on ollut kohtalaisen helppoa tehdä jatko-osasta samalla musikaalisempi tapaus. Ajatus ei lähtökohtaisesti mikään tuhon tuomion saava ole, mutta kun niistä kappaleista vain pari tai kolme onnistuu enemmän ilahduttamaan, niin vähempikin olisi kieltämättä riittänyt.
Omia silmiä ja korvia miellyttää eniten laulelu Good Doggie, No Bone!, jonka Reba McEntire pääasiassa hoitaa. Siinähän alkaa olla jo ihan kivasti yritystä. Pikkuisen juonitteleva ja ärhentelevä Dixie taitaapi muutenkin singahtaa suosikkihahmojen joukkoon tämän elokuvan puitteissa. McEntirella nyt on muutenkin taustaa muusikkona, joten se ei yllätä, että hän omat lauluosuutensa hoitaa. No, kyllähän vähemmän kokemusta omaava nyt jo edesmennyt Swayzekin lauluihin osallistuu. Näitä laulavien koirien hahmoja on tietysti nimetty musiikkityyliin sopivien kuuluisuuksien mukaan.
Jos näitä puutteita alkaa tarkemmin miettimään, niin alkupuolella pyöritelty ajatus helposta rahastuksesta tekee nopeasti paluun. Siihen kuvioon sopisi sekin, että ohjaajaksi päätyi Jim Kammerud, jonka aiemmat ohjaukset rajoittuivat elokuviin The Little Mermaid II: Return to the Sea ja 101 Dalmatians II: Patch's London. Nyt näistä on nähtynä kaksi, eikä juurikaan keskinkertaisesta korkeammalle ponnisteta. Eipä siis erityisesti aiheuta ihmettelyä, että tämä kakkososien ihme on viettänyt pitkälti hiljaiseloa viime vuosina.
Kehuja ei oikein kerää levyn tarjoamat lisukkeetkaan. Sieltä löytyy yksi musiikkivideo, jälleen helponoloinen peli pienemmille, elokuvan musiikkiin keskittyvä kymmenminuuttinen dokumentti, kasa trailereita ja vanhempi lyhytelokuva, jossa Hessu seikkailee tutulta vaikuttavan heinäsirkan kanssa. Tämä kaverusten kalareissu onkin parasta tarjontaa, mitä bonuksiin tulee. Hemmo pääsee jälleen hortoilemaan...tai ainakin Hessu höpsöilemään.
Siispä siis...mihin tässä lopulta päädyttiin? Alkuperäisestä erittäin paljonkin pitävänä suhtaudun jokseenkin nyrpeästi tähän lisäykseen. Jos taas ei sen ensimmäisen synkemmistä sävyistä ja surumielisyydestä niinkään perusta, niin ehkäpä tämä menoa ja melskettä ruudulle vyöryttävä kevyempi jatko on hassutteluineen kelvollista katseltavaa. The Fox and the Hound 2 ei ole omasta mielestäkään täyssurkeus, mutta jos kehumaan haluaisi lähteä, niin hetken ja toisen saisi nuppia raapia. En oikein näe suurempaa syytä innostua, kun klassikolle on saatu väännettyä puolivillainen hupailu tarinaa täydentämään. Yksittäisiä toimivia tuokioita kyllä löytyy, mutta se ei aivan riitä. Menköön vaikka sarjaan jokseenkin keskinkertaiset kertakatseltavat turhakkeet.
The Fox and the Hound 2 (2006) (IMDB)
Voi ei! Arvostelusi perusteella en kyllä innostu katsomaan ainakaan tätä Disney-klassikon jatko-osaa. Voi ei! :( Harmittaa, kun jatko-osia tehdään, eikä alkuperäistä elokuvaa kunnioiteta tarpeeksi. Tai tässäkin sanoit, että Aatusta ja Pösöstä on tehty liian kilttejä ja höpsöjä, mikä ei todellakaan sovi alkuperäisen Topin ja Tessun tunnelmointiin! Tavallaan se on hyvä, kuten sanoitkin, ettei klassikon tarinaa ole lähdetty jatkamaan, vaan jatko-osan tarina on tehty klassikon keskelle sijoittuvaksi... Siinä sitten vaan on vaarana juuri nämä hahmojen muuttumiset yms. Ja täytyy sanoa, ettei animointijälkikään minua ilahduta suuremmin. Piirrokset vaikuttavat jotenkin liian lapselliselta, varsinkin Topi ja Tessu -hahmojen piirrosjälki. He näyttävät klassikkoon verrattuna aivan liian söpöiltä! (Mikä ei sinällään haittaa, mutta kun mielikuva hahmoista on erilainen...) Uudet koirahahmot näyttävät hyviltä, mutta se saattaa kyllä johtua siitä, ettei minulla ole aikaisempaa vertailukohdetta näihin hahmoihin. Hmm... Ei siis tämä elokuva ainakaan innosta jatko-osien maailmaan tiiraamaan! Höh!
VastaaPoistaSöpöilyä kyllä tulee usein arvostettua, mutta tässä yhteydessä se ei parhaalla tavalla toimi. Pettymystä on jokseenkin mahdoton peittää, sen verran kauas alkuperäisen hengestä seikkaillaan valitettavasti. Harmi, jos tekijät ovat ajatelleet, että nuoremman kohdeyleisön toivossa pitää ottaa tällaisia askelia.
PoistaAlkoi vähän epäilyttää, että onkohan samoihin aikoihin levitykseen laitettu Bambi 2 myös vastaava kevennys. Aivan vielä en kuitenkaan ole toivoani heittämässä jatkojen suhteen. Tuli hankittua Arielin alkuja selvittelevä kolmas osa ja vielä kolmisen kappaletta Puhin ja kavereiden kommelluksia. No, Puh-elokuvat lienevät "turvallinen" sijoitus. Toiveikkaana toki mietin, että ehkä se kolmas Pieni merenneito parantaisi ainakin toisesta osasta pikkuisen. :)
Ah! Se on kyllä törkeää, kun tuntuu, että elokuvan- ja tv-sarjojen tekijät välillä aliarvostavat lapsia! Tuntuu, että nykyään suurin osa varsinkin lapsille suunnatuista tv-sarjoista on aivan liian kesyjä, ja kaikki ovat niissä vain onnellisia koko ajan. Sehän ei anna ollenkaan realistista kuvaa oikeasta elämästä! Tuntuu, että nykyajan lapsia pitää olla koko ajan vahtimassa, heidän anneta leikkiä yksinään ulkona ja parhaimmassa tapauksessa heidän ei anneta edes kiipeillä kivien tai kantojen päälle loukkaantumisen pelossa. Toista se oli nyt minun nuoruudessani! (Voi ei, kuulostan nyt ihan joltakin mummulta!) Ja jotenkin tämä ylivarovaisuus on siirtynyt myös televisioon ja elokuviin. Eiväthän ne lapset ole nyt niin kauheasti muuttuneet, että he eivät voisi katsoa jotain rankempaa elokuvaa (esim. alkuperäistä Topia ja Tessua), kunhan elokuvan katsoo aikuisen kanssa. Jos miettii vaikka jotain Mikki Hiiren kerhotaloa (jota ikävä kyllä tuli jollain lapsenvahtikeikalla katsottua hyvin paljon...), niin siinä vain hassutellaan ja yritetään opettaa jotain laskemista ja värejä, mutta opettaminen jää minusta melko kömpelöksi yrittämiseksi. Jotenkin minulla on sama kuva näistä Disneyn klassikkojen jatko-osista, että niissä yritetään vääntämällä vääntää jotain opetusta lapsille ystävyyden tärkeydestä tms., mutta kaikki tehdään liian söpösti ja liian positiivisesti. Tällainen yltiömäinen positiivisuus jättää minut ainakin kylmäksi. Kyllä minun mielestäni lapsillekin pitäisi tarjota laadukkaita elokuvanautintoja! Onneksi hyviäkin lapsille suunnattuja elokuvia tehdään vielä! Ja onneksi niitä "vanhoja kunnon elokuvia (ja tv-sarjoja)" voi aina näyttää nykypäivän lapsillekin.
PoistaAnteeksi nyt tämä yllä oleva paasaus! Tuli vain tämä mieleen tuosta kommenttisi harmituksen aiheesta. Mutta joo, älä vielä menetä toivoasi jatko-osien suhteen! Arvosteluja niistä on kiva lukea, varsinkin kun saa itse tietää, onko elokuva katsomisen arvoinen! :)
Paasaukset ovat erittäin tervetulleita. :)
PoistaVälillä kyllä tuntuu siltä, että lapsille ja koko perheelle suunnattujen elokuvien kohdalla hieman liikaa arkaillaan astumista tummempien sävyjen maailmaan. Onneksi sitten vastapainoksi on toisenlaisiakin teoksia, joiden kohdalla tekijät ovat selkeästi olleet sitä mieltä, että pienemmätkin pystyvät sellaista sulattamaan. Asiaa ymmärtää ehkä helpommin, jos lähtee miettimään taloudellisesta näkökulmasta. Kovin heppoisesti ikäsuositukset vaikuttavat nousevan teemojen synkentyessä, mikä toki rajannee potentiaalista yleisöä ja mahdollisesti pienentää samalla tuottoa.
Enhän sellaista yltiöpositiivisuuttakaan karttele. Oikeastaan päinvastoin. Välillä oikein kunnon höttöinen hattara maistuu kovin hyvälle. :) Sitten alkaa kuitenkin tökkimään, jos meno vaikuttaa väkinäiseltä tai muuten epäsopivalta aiheisiin nähden.
Olen useamminkin törmännyt blogiisi, mutta ryhdyin nyt lukijaksi kun olet ilmeisesti yhä aktiivinen. Olen ollut paljolti samaa mieltä kaikkien tähän mennessä lukemieni arvostelujesi kanssa. En niitä järjestyksessä ole lukenut, vaan tarkistellut oletko arvostellut sitä ja tätä minkä olen itse nähnyt viime aikoina. Ihailtavan paljon tekstiä olet saanut tuotettua, jatka samaan malliin!
VastaaPoistaKiitos! Aikomuksena on kyllä jatkaa samoissa merkeissä, eli vähän kaikenlaista elokuvaa täällä varmaan jatkossakin vilahtelee. Keväällä ja kesällä hyvinkin todennäköisesti hiukkasen hyytyy, kun muut harrastelut menevät tilapäisesti elokuvien edelle. Mitään täyttä stoppia ei kuitenkaan ole suunnitelmissa kesäkuukausillekaan.
PoistaDisneyn jatko-osissa olen ollut erittäin pettynyt siihen ettei alkuperäistä tarinaa uskalleta jatkaa eteenpäin (Leijonakuningas 2 ja Kaunotar ja Kulkuri 2 poikkeuksia), vaan alkuperäistä "syvennetään" ja täten täysin uutta materiaalia ei tarvitse keksiä, eikä ole millään muotoa mahdollista päästä yhtä eeppisiin skaaloihin kuin alkuperäisessä elokuvassa. Kiinnostaako minua Bambin lapsuus? Ei. Entä Topin ja Tessun lapsuusseikkailut? Ei. Nämä asiat on jo käsitelty tarpeeksi hyvin alkuperäisessä tarinassa ja palan halusta nähdä miten legenda jatkuu.
VastaaPoistaMinulle nämä alkuperäisten tarinoiden täydennyksetkin lähtökohtaisesti kelpaavat. Riippuu enemmän siitä, miten homma on hoidettu. Samaa mieltä olen siitä, että noin pääsee tavallaan helpolla ja ehkä se on samalla riskittömämpi valinta huitaista jokin lisäseikkailu alkuperäisen väliin kuin lähteä uutta kehittelemään. Jos katselee vaikka Bambi-elokuvat peräkkäin, niin helpostihan siinä muutama juttu hymyilyttää, kun tietyt lisäykset eivät aivan luontevilta tunnu.
Poista