Pienelle paussille pohjoiseen

Olisikohan se sopiva hetki lyhyelle elokuvatauolle. Rakasta harrastuksentapaista ei tietenkään olla kuoppaamassa, ainakaan pitkäksi aikaa, mutta näin kesän lopulla alkaa mieli vetää kohti pohjoista, kuten pääsi käymään viime vuonnakin: Vaellustunnelmia.

No, tällä kerralla ei ole tarkoituksena kadota vaeltelopoluille niinkään, vaan käväistä kiertelemässä Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapin maisemissa vajaan viikon verran, jos kaikki menee edes jotenkin näiden olemattoman löyhien suunnitelmien mukaisesti. Vähintään siis viikko väliä näihin päivityksiin, mutta eipä se kirjoittelutahti muutenkaan mikään päätähuimaava ole ollut, joten voinee epäillä, huomanneeko kukaan edes tilapäisesti poissa toiminnasta -kylttiä.

Ilman elokuvamainintoja ei tästäkään selvitä, nimittäin jälleen suunnitelmat sellaiset jäivät vähän vaiheeseen. Oli aikomuksena tilailla ja katsella Mika Kaurismäen Tie pohjoiseen, jonka jotenkin ajattelin sopivan tähän matkaan ja antavan ehkä innoitustakin. Aikaansaavuus vain on mitä on, joten pitää keksiä muuta, jos yleensäkään ehtii, koska kaikenlaiset pakkailut sekä järjestelyt täytyy tietysti jättää viime hetkille. Tälläkin hetkellä pidän tärkeämpänä naputella tätä kuin tehdä jotakin konkreettista retkeilyn helpottamiseksi.

Jospa palataan omakohtaiseen elokuvien lähihistoriaan, niin tulihan tuossa vilkaistua Death Hunt, jossa lumista ja terävähuippuista kalliota esitellään enemmänkin. Voisi varmaan lausua pienen pyynnön, ettei aivan vastaavanlaisia koettelemuksia tarvitsisi kärsiä läpi. Ihmisjahti armottomissa olosuhteissa ei välttämättä ole toivomuksissa ylimpänä. Ehkä se on hieman tylsän turvallisuuden tavoittelua, ettei halua hengenmenon vaaroihin sukeltaa...

Voinen kuitenkin käyttää edellisen vuoden elokuussa katseltua elokuvaa Valhalla Rising esimerkkinä siitä, millaisia maisemia tahtoisi nähdä. Senkin saatan tunnustaa, että tuon katseleminen sai haikailemaan pitkästä aikaa teräviä huippuja (etäältä) ihastelemaan. Kiipeilemään...ei ei.

Aiemmin blogissa esiintyneistä kuvista ja kuvakaappauksista voineekin arvailla, että jokin vetää kohti laajaa jylhää maisemaa, missä ihmisasutus on toissijaisempi juttu. Kunhan isoa kiveä, syvää (ja tummaa) vettä sekä sopivan sinistä taivasta riittää, niin eiköhän se ole ihan hyvä...

Mutta jospa tästä pikkuhiljaa poistuisi ruuturetkien tuolle puolen. Saa nähdä, josko niistä jotakin kirjoiteltavaa kertyy. Jos ei, niin palaillaan elokuvien merkeissä.

Tie pohjoiseen kutsuu... Heips hetkeksi!