Etukäteen en elokuvasta tiennyt paljoakaan. Sattui vain tulemaan vastaan erään verkkokaupan tarjousvalikoimassa. Marceau, ihan kivalta vaikuttava perusidea ja edullinen hinta riittivät sillä kerralla ostopäätökseen. Vilkaisin vaihteeksi elokuvan pistekeskiarvon IMDB:sta ennen katselua, ja sanotaanko vaikka niin, ettei se 5,jotain nyt hirveästi ainakaan nostanut odotuksia.
No, asiaan siis. Margaret Flore (Marceau) on menestyvä energiateollisuuden palkkalistoilla oleva edustaja, joka työkaverien mielestä pystyisi myymään käärmeillekin suomuja hyvään hintaan. Itse hän näkee elämänsä siten, että kaikki edistyy suunnitellusti. Kiireitä tuntuu riittävän, mutta jotakin on uhrattava hyvän elämän eteen. Ehkäpä sitten joskus tulevaisuudessa on aikaa viettää miesystävän kanssa yhteisiä viikonloppuvapaita. Muuten ei "turhuuksille" oikein löydy aikaa eikä kiinnostusta.
Kaikki on siis jokseenkin hyvin, kunnes Margaret täyttää 40 vuotta. Sinä päivänä hän saa vieraan kauan sitten taakse jätetystä kotikylästä, jonka unohtaakseen hän on sinnikkäästi tehnyt töitä pitkään. Kylän eläkkeelle jäänyt notaari tulee toimittamaan hänelle paketin, jonka sisältö ei nyt mitenkään erityisesti ilahduta. Sieltä löytyy syntymäpäivälahjaksi neljä kirjettä juuri seitsemän täyttäneeltä menneisyyden Margueritelta. Lisää on vieläpä tulossa, sillä ahkera pikkutyttö on runsaat 30 vuotta aiemmin kirjoitellut ja kuvitellut 200 kirjettä tulevalle itselleen, jonka katsoo tuolloin elävän tyhmyyden ikää, ja juuri siinä vaiheessa kaikki apu tulee tarpeeseen.
Nykyinen Margaret ei ole yhtään ilahtunut tästä lahjasta ja menneisyyden muistoista. Yksi suurista tavotteista on ollut päästä niistä kokonaan eroon. Ensireaktio onkin viskata kansio roskiin ja unohtaa koko juttu. Jokin uteliaisuus tai pieni kipinä sisällä kuitenkin pakottaa ottamaan kirjeet mukaan. Niiden tuomat muistot sitten alkavatkin laittaa Margaretin elämää varsin nopealla aikataululla epäjärjestykseen. Pyristelyt menneisyydestä tulvivia lämpimiä haaveita, toiveita ja ajatuksia vastaan ovat järjestään toivottomia. Edes se rahakaan ei tunnu pyyhkivän niitä pois...
Kuten aiemmin todettua, idea siitä että jostakin unohdetusta lapsuudesta vuosikymmeniä myöhemmin saapuvat ajatukset alkaisivat muuttaa ihmistä johonkin suuntaan, vaikutti ihan lupaavalta. Kyllähän elokuvan alkupuoli ainakin ihan mukavasti vetikin mukaansa. Jossakin vaiheessa vain ote alkoi lipsua ja meno tökkiä enemmän.
Yhtenä syynä on varmaan sekin, että varsin nopeasti tuli mieleen Ridley Scottin ja Russell Crowen muutama vuosi tätä aiemmin ilmestynyt yhteistyö A Good Year. Yhtäläisyyksiä ei tarvitse olla suurennuslasilla etsimässä, vaan monin paikoin edetään varsin samanlaisissa merkeissä.
No, ei se sinänsä olisi mikään kaiken pilaava takaisku, mutta kun tuo Scottin elokuva nyt vain sattuu esittämään lähes kaikki paremmin. Siinä missä tässä tapauksessa tarina paikoitellen töksähtelee eteenpäin, niin Scottin elokuva soljuu sujuvan verkkaisesti. Tässä käytetään enemmän sanoja, kun taas Scott antaa lämpimien kuvien luoda tunnelmaa ja kaipausta lapsuuden ihaniin kesäpäiviin sekä hukattuihin ihanteisiin. Jos näistä pitäisi valita toinen uusintakatseluun, niin sen pulman parissa ei tarvitsisi pitkään pähkäillä...
Paikoitellen vähän töksähtelevä eteneminen sai miettimään, että onkohan Future Filmin suomalainen julkaisu vähän pätkitty versio. IMDB kertoo pituudeksi 97 minuuttia, kun taas levyllä ei ole kestoa kuin vähän alle 86 minuuttia. Muutaman kohtauksen puuttuminen tai lyheneminen saattaisi vähän selittää asioita.
Marceau toki ihastuttaa tässäkin elokuvassa, mutta hahmosta ei vain saa kunnolla otetta. Tuntuu vähän siltä, että vuosia rakennettu korttitalo romahtaa kasaan hyvinkin kevyestä tuulenhenkäyksestä. Vaikka usein nykyään herkistynkin helposti, niin tällä kerralla voi todeta, että Sophien antaumuksella kameralle vuodattamat kyyneleet eivät onnistuneet tarttumaan katsojaan.
Ei Age of Reason nyt mikään täysin huono elokuva ole, vaan on silläkin muutamia hyviä puolia. Silloin tällöin jutut onnistuvat huvittamaan. Yleensä kohtauksissa, joissa päästetään mielikuvitusta enemmän valloilleen ja otetaan pienoisia kurkistuksia fantasian puolelle. Myös muutamat kivat, mutta pikaiset maisemakuvat miellyttävät. Niitä olisi voinut olla enemmänkin.
Mitään erityisen suuria odotuksia en etukäteen tämän kannettavaksi kasannut, mutta siitä huolimatta pienoinen pettymys kyseessä. Jälleen tavoitellaan varmaan sarjaa satuja varttuneemmille, mutta yritys jää hieman haparoivaksi. Poukkoillaan vähän sinne ja tänne, mutta mitään aitoa koskettavuutta ei onnistuta saavuttamaan. Romanttiset hetketkin ovat vain jotakin puolihuolimattomia huitaisuja, jotka eivät saa sydäntä hakkaamaan yhtään nopeampaa. Age of Reason on lähinnä kertakatseluun kelvollista hömppää, mutta eipä juuri sen enempää.
Elokuvan jälkeen tuli katseltua siinä laulelevan Lisa Mitchellin musiikkivideo, joka jätti jokseenkin samanlaiset haaleat tunnelmat. Hieman huvittaa, mutta siihen se sitten jääkin.
Age of Reason (2010) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti