Breaking Away muodostui hiljalleen ilmestymisvuotenaan kesän yllätysmenestykseksi. Odotukset eivät ilmeisesti olleet kauhean suuret, sillä markkinointiin ei käsittääkseni paljoakaan päädytty panostamaan. Pääosissa oli vielä tuolloin melko tuntemattomia näyttelijöitä, joka lienee yksi syy tähän. Ja ehkäpä se nuoruusvuosien valintojen sekä pyöräkilpailun ympärillä pyörivä tarinakin vaikutti joistakin sellaiselta, ettei kannata enempää panostaa. Verkkainen, arkinen ja sympaattinen pikkuelokuva alkoi kuitenkin odotuksia vastaan kerätä aina vain enemmän katsojia, ja sai kohtalaisesti arvostusta kriitikoiltakin erilaisten palkintojen, ehdokkuuksien ja positiivisten arvostelujen muodossa.
Menestys innoitti myös kehittelemään jatkoa televisiosarjan muodossa, mutta se jäi kuitenkin varsin lyhytikäiseksi. Itse en ole sitä katsellut yhtään, mutta ainakin IMDB:n pistekeskiarvo on varsin korkealla. Osa elokuvassa esiintyneistä näyttelijöistä palasi sarjaan jatkamaan samoissa rooleissa.
Edelliseen katseltuun nuorisokuvaukseen verrattuna päähenkilöt ovat tässä muutaman vuoden vanhempia, eli 19-vuotiaita. Lukio alkaa olla jäänyt taakse, ja menossa on nyt se kesä, jonka aikana vanha porukka saattaa alkaa hajoamaan, kun tyypit ovat mahdollisesti lähdössä erilaisten valintojen myötä omille poluilleen. Vielä olisi kuitenkin muutama kuukausi aikaa viettää vähän toimetontakin yhteistä aikaa. Huolettomia kesäpäiviä alkavat tulevat asiat kuitenkin jo varjostaa, sillä silloin tällöin välit alkavat kiristyä.
Tästä nuorukaisten nelikosta päähenkilöksi nousee Dave (Dennis Christopher), joka on vähän aikaa sitten päässyt varsin idealistiseen vaiheeseen. Turhia ei hirveästi tule murehdittua, ja kaikki vaikuttaa olevan hienoa. Inspiraatiota positiiviseen asenteeseensa Dave ammentaa suuresti ihailemistaan italialaisista ja heidän letkeästä elämänmenostaan.
Jo jonkin aikaa jatkunut Italia-innostus sitten alkaa vaivata vanhempia. Äiti suhtautuu kuitenkin asiaan jokseenkin myönteisesti, mutta isä alkaa olla kovinkin huolissaan poikansa kehityksestä. Vaikka pyöräilyharrastuksen myötä kunto ja terveys on kohentunut merkittävästi, niin isä pohtii, että mahtaakohan Daven yläpäässä suunta olla vähän toisenlainen. Daven intoilu menee muutenkin turhan pitkälle paikoitellen aiheuttaen muuallakin sekaannusta sekä mielipahaa, mikä lopulta saakin hänet miettimään estotonta ihailuaan uudelleen. Tässä arvioinnissa auttaa myös italialaisen pyöräilyjoukkueen kohtaaminen samalla radalla.
Urheiludraama astuu voimakkaammin mukaan, kun Daven kaveri Mike (Dennis Quaid) haluaa välttämättä ottaa osaa Indianapolis Universityn vuosittaiseen pyöräilykilpailuun, joka on yliopisto-opiskelijoiden ja paikallisen väestön kiristyneiden välien ansiosta päätetty avata poikkeuksellisesti muillekin kuin koulun oppilaille. Mike näkee asian siten, että koulussa opiskeleville vähän ylimielisemmille tyypeille olisi jo aika näyttää, etteivät paikalliset sen huonompia ihmisiä ole. Mikäpä olisikaan parempi tilaisuus todistaa tämä kuin yliopiston omassa kilpailussa. Dave on aluksi ajatusta vastaan, mutta suostuu kuitenkin lopulta mukaan. Pahasti altavastaajan asemasta lähdetään haastamaan koulun parhaimmistoa.
Elokuvan ohjannut Peter Yates oli aiempien elokuviensa ansiosta päässyt profiloitumaan suuremman luokan toiminnallisempien elokuvien tekijänä, ja ilmeisesti hän halusi väliin pientä muutosta. Leppoisaan suuntaan kallellaan oleva pienimuotoinen nuorisodraama tarjosikin varsin hyvän tilaisuuden pudottaa vaihdetta useammallakin pykälällä. Kotimaiselta levyjulkaisulta löytyvän lyhyen triviapätkän perusteella Yates olikin varsin tyytyväinen tähän päätökseen. Lisäksi siitä koitui myös hänelle pari Oscar-ehdokkuutta, vaikka nämä palkinnot sitten menivätkin kyseisissä sarjoissa muihin osoitteisiin.
Kokonaan oman alansa ulkopuolelle Yates ei hypännyt, sillä häneltä itseltään löytyi aiemmilta vuosilta urheilutaustaa. Tosin enemmän autourheilun puolelta, mutta kilpailut siis olivat varsin tuttua tavaraa, ja Yates pitääkin jalat vähän paremmin maassa kuin mitä monessa muussa urheiluelokuvassa on päädytty tekemään. Elokuvan pyöräkilpailukin löytää vastineen todellisuudesta, sillä kyseinen yliopisto on jo pitkään järjestänyt vuosittain sellaisen. Myös Daven hahmo perustuu samaiseen kilpailuun aikoinaan osallistuneeseen David K. Blaseen.
Aivan täysin puhtaita papereita en menisi Yatesillekaan antamaan, mitä uskottavuuteen tulee. Vaikuttaa ainakin hieman uskomattomalta, että altavastaajaporukka pystyy haastamaan yliopiston paljon joukkueena harjoitelleen huippuryhmän. Pitkässä kilpailussa vieläpä siten, että suoritus lepää käytännössä lähes täysin yhden jäsenen harteilla, jolla vieläpä on huomattavia vastoinkäymisiä. No, kaipa tällainen kuitenkin sallitaan suuremman draaman ja jännityksen nimissä.
Muuten Breaking Away antaa kuitenkin urheilusta varsin miellyttävän kuvan. Tässä ei treenata keho tuskasta huutaen epäinhimillinen irvistys kasvoilla, vaan ennemmin leppoisasti hymy huulilla. Jälkimmäisessä kilpailussa toki on enemmän tosi kyseessä, mutta siitä huolimatta tämän vähemmän vakavan asenteen voi lukea elokuvan eduksi. Yritetään selkeästi myydä sellaista ajatusta, että urheilu antaa enemmän kuin ottaa, eikä tosiaankaan ole pakko repiä sillä tavalla, että veri maistuu suussa. Enpä yhtään ihmettelisi, jos Breaking Away olisi ollut innoittamassa monia ihmisiä liikunnallisten harrastusten pariin. Breaking Away onkin usein ollut varsin korkeilla sijoilla, kun on alettu listailemaan urheiluelokuvien parhaimmistoa.
Jos urheilupuoli toimii hyvin, niin samaa voisi sanoa myös päähenkilöiden merkittävän kesän kuvauksesta. Ainakin omalla kohdalla ei ole mitään vaikeuksia samaistua päähenkilöiden tilanteisiin ja valintoihin. Kun muistelee omaa elelyä kymmenisen vuotta sitten, niin varsin tutuilta jutut ja vaikeudet alkavat vaikuttaa. Valinnat jatkon suhteen, pelko kaveriporukan hajoamisesta ja kuvioihin tulevat ihastukset eivät välttämättä ole sitä suurinta draamaa, mitä elokuvamaailmalla on tarjota, mutta sekin menee enemmin niiden myönteisten puolien joukkoon.
Sydäntä lämmittää sekin, että ne yhteentörmäykset vanhempien kanssa on päädytty esittämään myös maltillisemmin. Myös sen lasken elokuvalle eduksi, ettei ollut tarvetta lähteä tekemään vastapuolesta hirveitä pahiksia. Lopussakin saa sen kuvan, että rehdin kilpailun jälkeen voi reilusti olla iloinen, vaikka se kärkipaikka jäisikin saavuttamatta.
Itse en tiennyt elokuvasta oikeastaan mitään, kun sen jokin aika sitten alennuksesta ostoskoriin poimin. Katselun jälkeen voi todeta, että kyseessä oli oikein miellyttävä positiivinen yllätys. Nuorisodraama ja urheiluelokuva yhdistyvät tässä paketissa varsin sujuvasti, ja aika kuluu mukavissa merkeissä. Lisäksi miellyttää tieto siitä, että tällainen sympaattinen pikkuelokuva vähitellen nousi suuremmaksikin menestykseksi. Varsin hyvällä tuulella sai jälleen kerran mennä elokuvaillan jälkeen unille.
Katselun jälkeen tuli myös mieleen, että ehkäpä olisi aika uusia pari näihin aiheisiin liittyvää elokuvaa. Chariots of Fire on mielestäni yksi parhaimpia ja innostavampia urheiluelokuvia, ja sen toistaiseksi ainoasta katselusta onkin kulunut jo useampi vuosi. Toinen päähän putkahtanut elokuva on John Miliuksen Big Wednesday, joka ilmestyi vuotta aiemmin kuin Breaking Away. Se on toki vähän synkempää ja ongelmallisempaa tavaraa kuin tämä, mutta kuitenkin yksi suosikeistani, mitä tulee viimeisten "huolettomien" nuoruusvuosien kuvauksiin.
Breaking Away (1979) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti