Jo oikeastaan ensiminuuteista lähtien Mike Newellin vuonna 1991 valmistunut Enchanted April vaikutti varsin osuvalta elokuvalta näihin tunnelmiin. Sateisessa Lontoossa sotavuosien jälkeen elelevä Lottie (Josie Lawrence) huomaa eräänä harmaana päivänä kovin kiehtovan ilmoituksen lehdessä. Italiassa olisi vuokrattavana pieni linnantapainen kokonaiseksi kuukaudeksi, ja vieläpä ihan siedettävällä hinnalla. Ajatus kiireettömästä kuukaudesta keskellä Italian aurinkoista maaseutua alkaa houkutella nopeasti.
Arkielämään ja sateeseen kyllästynyt Lottie näkee myös eräänlaisen puolituttunsa Rosen (Miranda Richardson) lukevan samaa ilmoitusta, mikä saa lisää vipinää kimppuihin. Tapansa mukaan vähän hössöttäen Lottie lähestyy Rosea ehdotuksensa kanssa, sillä eipä hänestä taida olla ihan yksinkään lähtemään kohti Italiaa. Kummallekin pieni loma nykymenosta tekisi hyvää, ja kaksikko päättää vuokrata linnan, vaikka se aluksi hieman epäilyttääkin.
Kulujen takia Lottie ja Rose päätyvät siihen, että mukaan olisi hyvä saada pari naista lisää. Kumpikaan ei tunne potentiaalisia matkakumppaneita, joten he laittavat oman ilmoituksensa liikkeelle. Vastauksia ei tule kuin pari kappaletta, eikä kumpikaan näistä onnistu herättämään suurempaa innostusta. Rouva Fisher (Joan Plowright) tuntuu turhan jäykältä ja muodolliselta henkilöltä. Caroline Dester (Polly Walker) taas ylempien seurapiirien tuttuna kasvona muuten vain vähemmän sopivalta seuralaiselta.
Lottien aviomies Mellersh (Alfred Molina) on jokseenkin järkyttynyt vaimonsa suunnitelmista, eikä ole lainkaan innoissaan niitä hyväksymässä, mutta Lottie on päätöksensä tehnyt. Rosen kohdalla tilanne on toinen. Frederick (Jim Broadbent) on lähinnä hyvillään siitä, että vaimo lähtee kuukaudeksi pois. Eipä siis muuta kuin kuukaudeksi kohti Italiaa.
Perillä Lottie ja Rose huomaavat, että aiemmin haastateltu kaksikkokin on päättänyt sittenkin lähteä matkaan. Ainakaan ensimmäisinä päivinä ei mitään kovin tiivistä yhteistä aikaa vietetä, mikä on varsinkin Lottielle pieni pettymys. Nämä kaksi muuta haluavat vetäytyä enemmän omiin oloihinsa, mutta ehkäpä se siitä vielä toisenlaiseksi muuttuu...
Tämä porukka uudessa jokseenkin kiireettömässä ympäristössään muodostaa varsin kiinnostavan nelikon poikkeavine persoonallisuuksineen. Lottie hössöttää välillä vähän ohi suunsa, mutta sydämellinen ja erittäin positiivinen asenne, joka ei kotiympäristössä päässyt kunnolla kukkaansa, voittaa nopeasti puolelleen. Rose on hiljaisempi ja hillitympi, mutta omaa kuitenkin varsin runsaasti lämpöä, joka on hieman samansuuntaisesti mennyt pitkälti hukkaan. Erityisesti Lottie alkaa vähitellen vaikuttaa myönteisesti vähän kangistuneeseen Fisheriin, ja saa tämän vähän kyseenalaistamaan valitsemaansa polkua. Samoin Carolinen hieman ivalliset piikittelyt alkavat ajan kuluessa pikkuisen vähentyä toisenlaisen pohdinnan vallatessa mieltä. Voisi siis sanoa, että kuukausi Italiassa tekee kaikille päähenkilöille hyvää.
Jokainen näistä neljästä miellyttää omalla tavallaan. Kun katselee Lawrencen ilmeitä Lottien ihastellessa uutta paratiisiaan, joka on kaikkea sitä, mitä toivoikin ja ehkä vähän enemmänkin, niin varsin onnelliseksi siinä itsekin tulee. Rauhallisemmat tunnelmakuvat Rosesta taas herättävät vanhan ihastuksen Richardsoniin uudelleen henkiin. Carolinen heitoille hymähtelee mielellään. Fisherin vähittäinen heltyminen loppua kohti lämmittää sydäntä paljonkin.
Tarinan puolesta Enchanted April ei aivan ihmeitä tarjoile, mutta se vastasi kuitenkin pitkälti ennakkotoiveisiin. Sopivan rauhallista ja rentoa etenemistä varsinkin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Naisten keskinäisiä juttutuokioita seuraa mielellään, ja yksinäisemmät pohdinnatkin ovat yleensä hyvin kokonaisuuteen sopivia.
Aivan aurinkoisimmissa merkeissä ei aloitella, mutta kyllä se positiivinen vire kaivetaan katsojan iloksi varsin nopeasti, eikä sitä sitten enää päästetäkään pakoon. Ei Enchanted April toki mikään The Italian Key tässä mielessä ole, mutta sellaisissa tunnelmissa kuitenkin liikutaan, että ainakin tälle katsojalle kelpaa paremmin kuin hyvin.
Ja se kiireettömyyden tunne... Eipä siinä mitään suurempaa toimintaa tai yllätyksellisiä käänteitä osaa kaipailla, kun tällaista leppoisaa oleilua katselee. Ilokseen huomaa, miten omakin hymy levenee, kun kuulee, miten Caroline kivasti naurahtaen vastaa kärsimättömämpien kyselyihin jatkosuunnitelmista. Juuri näin!
Viehättävää menoa korostavat entisestään kauniit maisemat ja värikkäät kukat. Kun ikkuna on kerran saatu auki tähän uuteen miellyttävään maailmaan, niin eipä sitä enää halua sulkea. Tavallaan tuntuu siltä, että tässä tapauksessa elokuva olisi saanut jatkua hieman kauemminkin kuin noin 90 minuuttia. No, ainakaan ei ehdi pitkästymään, ja lopputekstien pyörähtäessä käyntiin jää voimakas tunne siitä, että uusintaa ei varmaan tule tämän kohdalla vuosia panttailtua.
Oikeastaan loppu onkin yksi niistä harvoista puolista, mitkä aiheuttavat pieniä säröjä muuten hyvään kokonaisuuteen. En usko olevani ainoa, jolta olisi irronnut pari ilonkyyneltä enemmän, jos tiettyjen hahmojen osalta olisi päädytty vähän toisenlaiseen ratkaisuun. Toisaalta on Newelliltä rohkea ratkaisu välttää sitä pohjustettua polkua ja lähteä vähän toisenlaiseen suuntaan.
Mike Newellin tuotannon parissa olisi tarkoitus viettää tulevaisuudessakin aikaa. Katselulistan kärkipäässä on tällä hetkellä Love in the Time of Cholera, vaikka se ei mitään estotonta ylistystä olekaan saanut osakseen. Four Weddings and a Funeral taas kaipailisi pitkästä aikaa uusintaa. Kolmantena mainittakoon vaikka Mona Lisa Smile, joka on pitkään pitänyt jostakin haalia jo pelkästään Julia Robertsin takia.
Erittäin miellyttävä elokuvailta tuli tämän parissa vietettyä. Jälleen rohkaistaan tarttumaan unelmiin sen suuremmin tuntematonta kauhistumatta. Sattumatkin saattavat usein johdattaa varsin miellyttäviin maailmoihin, kunhan vain antaa sellaisille tilaisuuden. Siinä kun seurailee, miten kyynisyys vähitellen karisee pois ja miten epävarmuus sekä pettymys muuttuvat iloiksi sekä hymyiksi kauniiden kuvien tarjotessa taustaa, niin varsin myönteiset tuntemukset täyttävät pienen mielen. Erittäin mukavaa sellaisen jälkeen on suunnata unten maille, kun vielä elokuvaeväinä nautitut pari lasillista punaista ja levy tummaa suklaata hehkuvat jossakin sisällä jälkilämpöään. Kyllähän tämä ihana huhtikuu varsin mukavasti taikaansa levittää näin alkavaan syksyynkin. Kaunis pieni elokuva tämäkin. Kannattaa ehdottomasti vilkaista, jos yhtään tuntuu siltä, että tällaiset miellyttävät silmiä ja sydäntä.
Enchanted April (1991) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti