sunnuntai 1. syyskuuta 2013

The Secret Garden (Salainen puutarha)

Viime viikolla eräänä iltana sattuneesta syystä oli sen verran apeampi olo, ettei hirveästi saanut nukuttua. Kun sitten alkoi näyttää siltä, ettei uni tosiaan tule silmiin, niin eipä muuta kuin elokuvahyllyä selailemaan, josko sieltä löytyisi vaikka jotakin hyvää ja kaunista, joka vähän helpottaisi.

Katseluun päätyi käsittääkseni tunnetuin elokuvaversio Frances Hodgson Burnettin rakastetusta lastenkirjasta. Eipä sekään varsinkaan alkupuolella mitään iloisinta mahdollista tarinaa ollut, mutta suunta kuitenkin oli tukevasti kohti parempia päiviä. Eipä siis tarvinnut pettyä valintaan.


Elokuvan alussa siirrytään hetkeksi Intiaan, jossa 10-vuotias Mary Lennox (Kate Maberly) viettää yleellistä, mutta samalla varsin kolkkoa elämää. Palvelijoita tytöllä kyllä riittää rikkaiden vanhempien ansiosta, mutta sen suurempaa välittämistä tai kiinnostusta lasta kohtaan ei oikein ole luvassa. Kerran eräät perheen järjestämät juhlat päättyvät tragediaan. Niinpä Mary jää orvoksi, ja alkaa matka takaisin Englantiin.

Eräänlaiseksi pelastukseksi tulee itsensä muista ihmisistä vaimonsa kuoleman jälkeen erkaannuttanut setä, joka suostuu ottamaan Maryn asumaan suurikokoiseen maaseutukartanoonsa. Kovin lupaavasti ei uusi alkukaan lähde liikkeelle, vaan vähän jäätävien tervetulotoivotusten jälkeen vaikuttaa lähinnä siltä, että samoissa merkeissä jatketaan sielläkin.



Kartano tiluksineen on erittäin laaja, ja kaikenlaista tutkittavaa löytyisi uteliaalle, mutta kylmäkiskoinen taloudenhoitaja (Maggie Smith) lukitsisi mieluiten uuden tulokaan yhden huoneen vangiksi. Tietenkään tällainen järjestely ei tule toimimaan, vaan Mary vaeltelee milloin missäkin. Lukemattomia käytäviä tutkaillen talon ja perheen synkeähkö lähimenneisyys alkaa hieman valottumaan. Eräästä huoneesta löytyy sedän noin 10-vuotias poika, joka on suljetun elämän seurauksena varsin heikossa ja sairaalloisessakin kunnossa. Isä ei ole hänelle paljoakaan huomiota suonut, ja pojasta onkin kasvamassa Maryn tapaan varsin katkera ja oikukas lapsonen.



Kevään edetessä alkaa meno kuitenkin muuttua aurinkoisemmaksi muuallakin kuin pihalla. Kävelyillään Mary löytää sedän menehtyneen vaimon puutarhan, joka on hänen kuolemansa jälkeen suljettu iäksi. No, Mary ei ole hirveän innostunut kunnioittamaan tällaisia lukituksia, ja niinpä vain löytää tiensä jälleen suljettujen ovien taakse. Aluksi puutarha näyttää hieman ränsistyneeltä ja kuolleelta. Vain muutamat ikivihreät kasvit osoittavat elonmerkkejä.

Kasveista enemmän tietävä sisäkön pikkuveli Dickon kuitenkin ystävystyy Maryn ja tämän sedän pojan kanssa. Aluksi Dickon ja Mary yhdessä alkavat uusilla kylvöksillä herätellä puutarhaa kohti entistä loistoaan. Vähitellen pienten multasormien joukkio hieman kasvaa. Pian kukat ovatkin täydessä hehkussaan ja viihtyisyyttä lisäävät ympärillä kirmaavat eläinpienokaiset. Ehkäpä nämä väriloiston ja uuden elämän ihmeet sitten alkavat vähitellen sulatella hieman varttuneempiakin sydämiä, jotka ovat vuosia sitten vaipuneet omanlaiseensa horrokseen.



Olen melko varma, että lapsuudessa on tullut tästä tarinasta nähtyä jokin sovitus, sillä varsin tutulta meno vaikutti. Kyseessä ei kuitenkaan ollut varmaan tämä elokuvaversio. Näin jälkikäteen on hieman hankala lähteä arvailemaan, mistä oli kyse, sillä niitä erilaisia versioita sitten löytyykin.

Pelkästään elokuvakankaalle sama tarina on siirretty useampaan otteeseen. Varhaisin sovitus oli vuoden 1919 The Secret Garden. Käsittääkseni se ei nykyään nauti ainakaan suurempaa arvostusta. Kolme vuosikymmentä myöhemmin yritettiin uudelleen, joten vuonna 1949 ilmestyi huomattavasti kehutumpi The Secret Garden. 2000-luvun alkupuolella taas tehtailtiin pari jatko-osaa, eli Return to the Secret Garden ja Back to the Secret Garden. Kumpikaan ei luettujen kommenttien perusteella onnistu nostattamaan kovin suurta katselukuumotusta.

Eipä salaisen puutarhan mysteereitä näin vähällä selvitetty, vaan sama tarina on innoittanut useamman sovituksen pienemmälle ruudullekin. Ensimmäinen televisiosarja ilmestyi vuonna 1952. Seuraava yritys taas alle kymmenen vuotta myöhemmin. Sitten jouduttiinkin odottelemaan 15 vuotta ennen kuin saatiin kolmas sarja aiheesta. Eikä sovi unohtaa vuonna 1987 ilmestynyttä televisioelokuvaa. Onpahan tarina löytänyt tiensä myös animeseikkailuksi 1990-luvun alussa. Ehkäpä joitakin pääsi unohtumaankin, mutta eiköhän noillakin alkuun pääse.


Sanomattakin lienee selvää, ettei minulla ole innostusta alkaa käymään näitä kaikkia läpi. Muutama potentiaalinen ehdokas joukosta kuitenkin löytyy. Vuoden 1949 elokuvaversio, televisioelokuva, vuoden 1975 sarja ja mahdollisesti mainittu animeversio ovat sellaisia, että saattaisivat hyvinkin kelvata katseltaviksi. Saa nyt nähdä, miten noita on saatavilla, josko jossakin vaiheessa lähtisi uudelleen pariksi toviksi aiheen pariin...

Minulle Agnieszka Holland on ohjaajana käytännössä tuntematon tapaus, mutta muuten tekijäporukasta löytyy kohtalaisen tuttuja tyyppejä. Esimerkiksi tämän version käsikirjoittanut Caroline Thompson on kynäillyt elokuvia Tim Burtonille ja muutaman muunkin kohtalaisen menestyneen koko perheelle suunnatun elokuvan. Tuottajien joukosta löytyy Francis Ford Coppola. Kuvauksesta taas vastaa Roger Deakins, jolta yleensä uskaltaa odottaa hienoa jälkeä, eikä tässäkään joudu pettymään.


Ei ole kovin vaikea havaita, että puitteisiin onkin panostettu. Kun kesä pääsee kunnolla käyntiin, niin kartano tiluksineen alkaa hehkua lämpimissä kuvissa varsin upeasti. Tavallaan on vähän harmi, että kun paras kukoistus lähtee käyntiin, niin on jo pienoista kiiruhtamista ilmassa. En ainakaan itse olisi hirveästi pahastunut, jos elokuvalle olisi muutaman "ylimääräisen" tunnelmapalan myötä kertynyt joitakin minuutteja lisää kestoa.

Kukkien lisäksi mieltä ilahduttavat jatkuvasti taustalla pyörivät vallan söpöt pienet eläinystävät, joiden iloista menoa ja elämöintiä katselee erittäin mielellään. Puput, lampaat, linnut ja muut karvaiset kaverit tuottavat paljon mielihyvää, vaikka usein taustarooleihin joutuvatkin tyytymään.



Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että varsin toimivaa lääkettä The Secret Garden tarjoili katselua edeltäneisiin apeisiin tunnelmiin. Lämpö, ystävyys ja rakkaus ovat jälleen keskiössä, kunhan vauhtiin päästään. Ainakaan vielä ei ole niiden suhteen kyllästymistä havaittavissa. Kun toteutus on kohdallaan ja sydäntä löytyy, niin tämä vanha resepti onnistuu edelleen luomaan uskoa parempaan huomiseen.

Uskomattoman kaunis kuvasto kasvikirjoineen ja pienine vipeltäjineen kyllä virkistää mieltä. Kun katselee pieniä innokkaita kätösiä painautumassa multaan uutta elämää käynnistelemään, niin alkaa jälleen innolla odottaa seuraavaa kevättä, jolloin taas itse toivottavasti pääsee suuremmissa määrin samanlaisen puuhastelun pariin. Jälleen ollaan niiden elämän pienien ilojen parissa, jotka jotkut saattavat ehkä ohittaa olankohautuksella.

Itse en tällaisilta elokuvilta mitään räväkkää seikkailua tai suurta draamaa yleensä toivo. Kunhan tällaiset pienemmät hetket saadaan kohdalleen, niin olen tyytyväinen. The Secret Garden hoitaa kyllä sen puolen varsin mallikkaasti, joten eipä ole tarvetta lähteä itkuvirsiä vääntämään. Jälleen yksi ehdokas koskettavien, hyvien ja kauniiden koko perheen yhdessä katseltavien elokuvien listalle.



Loppuun voisi varastaa pari tunnelmiin sopivaa sananlaskua:

"Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt."

"Tärkeintä elämässä on puutarhan hoito, eikä sekään ole kovin tärkeätä."

"Jos haluat olla päivän onnellinen, juo itsesi humalaan. 
Jos haluat olla vuoden onnellinen, mene naimisiin. 
Jos haluat olla koko elämän onnellinen, aloita puutarhan hoito."

The Secret Garden (1993) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti