Ohjaaja Danièle Thompson kirjoitteli jonkinlaisen version elokuvasta jo noin kymmenisen vuotta ennen ilmestymistä, silloin Yhdysvaltoihin sijoittuvaksi. Sittemmin hän muokkasi poikansa kanssa käsikirjoituksen Ranskaan siirrettynä, joka päädyttiin myös kuvaamaan.
Tarina tapahtuu runsaan vuorokauden aikana, enimmäkseen Pariisin lentokentälle ja tämän läheisyydessä olevaan hotelliin sijoittuen. Lentokentällä on menossa pienoinen hässäkkä, sillä useampikin eri lakko sekoittaa ihmisten matkailua. Tämän ongelman eteen joutuvat myös kohti Meksikoa matkalla oleva Rose (Juliette Binoche) ja Saksaan menossa oleva Félix (Jean Reno).
Kumpikin huomaa, ettei oma lento olekaan lähdössä lähellekään aikataulujen mukaan. Luvassa on monille yö lentokentällä, kalliimman lipun ostaneet taas majoitetaan läheiseen hotelliin. Lyhyen tuttavuuden jälkeen Félix haluaa auttaa Rosea, ja kutsuu tämän mukaansa, jotta ei tarvitsisi kentän penkeillä makoilla yön läpi.
Voisi sanoa, etteivät parin kemiat ainakaan heti kohtaa. Félix on kokki, joka on päätynyt sulkemaan huippuravintolansa ja siirtymään pakastejalosteiden myyntiin. Hänellä myös vaikuttaa olevan jonkinasteisia vaikeuksia, mitä tulee kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Vaivaava aikaerorasitus ei ainakaan helpota tilannetta yhtään.
Rose taas on matkalla kohti uutta vaihetta elämässään. Hän on päätynyt katkaisemaan suhteensa pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa saadessaan työtarjouksen Acapulcosta. Siinä missä Félix on kohtalaisen hillitty ja pidättäytyväinen, Rose taas vähän hössötykseen ja tunteiluun taipuvainen. Félix kertoo kammoavansa tiettyjä arkipäiväisiä asioita, jotka ovat kovinkin lähellä Rosen sydäntä.
Kun kaksikko pääsee lentokentän hälinästä omaan rauhaan hotellihuoneeseen, niin aluksi vähän niitänäitä-juttelu menee nopeasti henkilökohtaisemmaksi kummankin udellen ja töksäytellen loukkaaviakin kysymyksiä sekä kommentteja toisistaan sekä ratkaisuistaan. Kaava ei välttämättä ole mikään paras tapa yhteisen sävelen löytämiseksi, eikä homma yhtään siltä vaikutakaan, vaikka toisaalta ei mitään kovin ihmeellisiä meedion taitoja tarvitakaan, jotta voisi arvata, minne tässä ollaan seikkailemassa, kun sanailu alkaa vähitellen muuttua sopuisemmaksi.
Eipä siis mitään erityisen uutta auringon alla romanttisten komedioiden maailmassa, vaan kohtalaisen tuttua ja turvallista juttua loppujen lopuksi. Elokuvan alussa toivotaan kokonaista päivää amerikkalaisista elokuvista tuttua onnea, ja kyllähän sellaista sitten vähintään lupaillaan.
Ne hersyvimmät naurut jäävät omalla kohdalla puuttumaan tätä elokuvaa vilkuillessa, mutta kyllähän hymy huulille silloin tällöin nousee, eikä seuraaminen muutenkaan tuskalliseksi oikein missään vaiheessa pääse lipsahtamaan. Tässä auttaa kestokin, joka on päädytty pitämään kohtalaisen lyhyenä, vain vähän yli 80 minuutissa. Piikittelyistä huolimatta jutut ovat yleisesti ottaen kevyemmän puolelle kallistuvia. Varsinkin loppupuolella tavoitellaan hyväntuulisia tunnelmia.
Valitettavasti Jet Lag ei edusta sitä alalajia romanttisten komedioiden joukossa, joka minua eniten innostaisi. Katselun jälkeen tunnelmat olivat suunnilleen samaa luokkaa kuin vaikkapa elokuvan My Big Fat Greek Wedding päättyessä. Yleisvaikutelma ihan kiva, mutta eipä sitten juuri sen enempää.
Viimeisen runsaan vuoden aikana on aiempaan verrattuna tullut katseltua poikkeuksellisen paljon romanttisia komedioita, ja siinä samalla huomattua, etteivät ne kovin voimakkaasti suhteista ja sukupuolista jauhamiseen painottuvat ole se mielekkäin juttu. Kun sekaan heitetään kaunista maisemaa ja muuta mukavaa hömppää, niin katselunautinto kohoaa helposti parilla pykälällä. Tokihan tämäkin loppupuolella tarjoaa pari pikaista vilahdusta aurinkorannoista, mutta enimmäkseen kuitenkin liikutaan vaatimattomammissa kulisseissa.
Binoche ja Reno kuitenkin pitävät pienimuotoisen tarinan hyvin hengissä, ja molemmat kuuluvat siihen joukkoon, jonka tekemisiä kyllä yrittää ajan ja mahdollisuuksien salliessa seurailla. Jatkossa olisi tarkoitus perehtyä enemmänkin ihastuttavan Binochen elokuviin. Pari näkemätöntä on hankittu jo valmiiksi, ja eiköhän sieltä filmografiasta vielä lisääkin mielenkiintoista katseltavaa löydy, kunhan vähän penkoo. Saattaa olla, että jo viimein se kauan nurkissa pyörinyt toisten kehuma ja toisten haukkuma The English Patient ansaitsisi mahdollisuutensa. Näin alkuun...
Pääparin takia Jet Lag tulikin nyt otettua toistamiseen katseluun. Ihan hyvin sen parissa tuokio ja toinen illan päätteeksi kuluu, mutta eiköhän se ole nyt nähty, eikä varmaankaan ole tarvetta enää kolmannelle katselulle. Jos romanttiset komediat ovat lähellä sydäntä, ja niiden suurkuluttamista harrastelee, niin kyllä Jet Lag varmaan hyvin sekaan kelpaa. Muuten voinee ihan hyvin jättää väliinkin.
Jet Lag (2002) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti